Ficin nimi: Tutkielma viiksistä
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Sherlock Holmes
Tyylilaji: Romantiikka
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: John Watson/Sherlock Holmes
Tiivistelmä: Holmes tarvitsee apua omituisen tutkimuksen kanssa. Watson suostuu.
A/N: Näin hyvin ficihtävää unta, joka piti toki muuttaa ficiksi. Eli perustuu uneeni joka oli lievästi kliseinen mutta teki mieli kirjoitella niin kirjoittan sen ylös. Plus Watsonin vuolasta ihailua Holmesia kohtaan on hauskaa kirjoittaa.
Tutkielma viiksistäYstäväni Sherlock Holmes yllätti minut usein erikoisilla tekemisillään ja ihailtavan terävillä päätelmillään, joihin luulin aina tottuneeni tullakseni vain uudestaan yllätetyksi uudella tavalla. Oli ihastuttavan tyypillistä että astuessani sisälle ulkoilun jälkeen hän osasi kertoa mitä reittiä olin kävellyt erehtymättömällä tarkkuudella. Sitä ystäväni ei tosin voinut päätellä sitä, että toivoin hänen liittyvän kanssani kävelylle vapaaehtoisesi ja hän kaiken näköistä liikunnallisia voimainponnistuksia vieroksuvana, mikäli siihen ei liittynyt tapauksen ratkaisu, tuskin olisi liittynyt seuraani edes jos olisin pyytänyt.
Palasin jälleen yhdeltä kävelyretkeltäni posket punottaen syntisistä ajatuksista siitä kuinka olisin tarttunut hänen käteensä jossain muilta suojaisissa paikassa ja kertonut miten kaikkessa ihailussani häntä kohtaan on piilotettuna myös rakkautta. Olisinhan toki voinut tehdä niin huoneistomme suojassa, mutta se tuntui liian intiimiltä vaikka suhteemme on, ainakin omasta mielestäni, perin läheinen ja sydämelinen. En olisi voinut tunnustettuani myöskään paeta mihinkään hänen torjuttua tunteeni kuten ystäväni varmasti tekisi. Epäilemättä olisin saanut osakseni terävää pilkkaa ja ikuisen häpeän jos olisin kertonut hellemmistä tunteistani, sillä ystäväni ei tuntunut koskaan osoittavan minkäänlaista ymmärrystä näihin asioihin.
”Oliko retkesi St Pancrasin puutarhalle miellyttävä?” Holmes kysyi tuskin vilkaistuaan minua.
”Mitä mainioin, kuten myös päätelmäsi, Holmes”.
”Pienimuotoinen ja yksinkertainen, Watson. Tarvitsisin apuasi eräässä tutkimuksessani, joka vaatii kiireellistä huomiotani. Olisitko valmis auttamaan minua?”
”Ilman muuta Holmes! Kerro minulle vain mitä tehdä.”
”Minä haluaisin että ajaisit pois viiksesi ja vähäiset partakarvasi ja kasvattaisit niitä jonkin aikaan sen jälkeen.”
”Tämäpä mielenkiintoista. Mihin tämä tutkimuksesi tähtää?”
”Kerron sen kun saan tuloksia. Oletko valmis tähän, ystävä hyvä?”
Hieroin viiksiäni. Ei minulla olut muuta mahdollisuutta kuin vastata kyllä tuon teräväpäisen miehen pyyntöön. Huomaamattani totesin ääneen:
”Olen kyllä kovin kiintynyt viiksiini, mutta...”
”Ymmärrän toki, ne pukevat sinua kovin”, Holmes sanoi. Sydämeni hätkähti äkillistä ja hyvin epätyypillistä kohteliaisuutta Holmesilta. Ystäväni jatkoi: ”Tiedän että haluat minut lähtevän jokin päivä kävelylle mutta et ole koskaan saanut kysyttyä asiasta tietäessäsi kuinka väheksyn turhaa liikuntaa. Voisin lähteä kanssasi kävelylle kun saan tutkimukseni suoritettua kiitokseksi.”
Holmesin hämmeksyttävä tarkkuus päätelmissään sai minut ajoittain epäilemään häntä ajatustenlukijaksi. Voi kumpa en ole paljastanut hänelle sydämeni syvimpiä tuntemuksia. Tosin mikäli hän niistä tietää hän ei ole saattanut minua häpeään ja kasvojen menetykseen, mikä saa sydämeni hakkaamaan entistä kovempaa. Todennäköisempi ja oikeampi vastaus lienee kuitenkin olla se, että hänenkin päättelykyvyllään on rajansa, vaikka hyvin kaukaiset
”Voi Holmes, osallistuisin tutkimukseesi ilman tuota lupaustakin, mutta näin lääkärinä mieleni iloitsee ajatuksesta terveellisestä kävelyretkestä kanssasi!”
Holmes hymyili minulle poistuesssani ajamaan viikseni. Pian peilistä tuijottava kuvajaiseni oli kummallisen näköinen ja vaikutti oudolla tapaa samaan aikaan aiempaa nuoremmalta mutta myös vanhemmalta. En antanut asian häiritä Holmesin tutkimus mielesssäni vaan kiiruhdin takaisin hänen luokseen. Holmes pomppasi ylös nojatuolista ja astui luokseni silittämään kädellään ylähuultani ja poskeani minun yrittäessä olla näyttämättä mitenkään erikoiselta sisälläni myrskytessä.
”Erinomaista Watson, erinomaista. Mitä jos söisimme nyt päivällisen?”
***
Seuraavat päivät kuluivat tyypilliseen tapaansa lukuunottamatta kasvojeni karvapitoisuuden hidasta kasvua. Viikon kuluttua huomasin rouva Hudsonin mutristavan huuliaan nähdessään villiksi käyneen partani ja en kehdannut enää poistua asunnosta kovin pitkiksi aikoja kerralla. Tiesin hyvin ettei tämä hetkinen ulkonäköni sopinut herrasmiehelle ja näin useita nuoria naisia nauramassa eittämättä minulle. Tämän jälkeen en poistunut asunnosta enää ollenkaan, toivoen vain että Holmes saisi pian tutkimuksensa valmiiksi.
Holmes oli viettänyt kuluneet päivänsä tyypilliseen tapaansa ristiriitaisesti. Joka toinen aamu löysin hänet täysissa pukeissa ja työn touhussa, joka toinen taas aamutakissa tuijottamassa seinää mietteissään vielä puolenpäivän jälkeenkin. Hänen epämääräisen ristiriitainen rutiinittomuutensa oli niin tyypillistä, että epätyypillisin asia yhteisessä elossamme alkoi olla se, että joka aamu hän heti noustuani liki hyppäsi ylös tuolistaan silittelemään kasvojeni ihoa. Aloin jo tottua siihen kun eräänä päivänä Holmes totesi hivelyn jäljeen totesi saaneensa kaipaamansa tulokset. Tuntui liki unelta laittaa pisimmät viiksikarvat ruotuun ja paljastaa paljas iho partakarvojen alla. Kaipasin ammattilaisen käsittelyä, mutta tämä saisi kelvata nyt alkuunsa.
Tullessani takaisin yhteisiin tiloihimme Holmes oli jo valmis kävelyretkelle. Nappasin vaatteeni iloisena siitä että pääsisin ulos kunnolla ja vielä ystäväni kanssa.
”Kertoisitko nyt mitä oikein tutkit, Holmes hyvä?”
”Aivan pian. Kävellään ensin hetki”, hän totesi ja niin me kävelimme. Tulimme läheiseen Regen's Parkiin ja askel askeleelta tunsin sydämenin kasvavan kokoa ajatellessani kuinka lähellä tilanne oli unelmieni hetkeä. Sitä tosin ei tulisi, sillä en voisi mitenkään riskeerata ystävyyttäni tuohon erinomaisen erikoiseen mieheen.
Tullessamme rauhalliseen paikkaan Holmes alkoi jälleen puhua.'
”Tämä tutkimus viiksistä palveli kahta tarkoitusta, joista toinen oli ilmiselvä, nimittäin erään tapauksen yksityiskohdasta josta en halua sinua pitkästyttää juuri nyt. Haluan puhua sinulle meinaan toisesta asiasta, ystäväni.”
”Mikä se on, Holmes?”
”Minä tiedän mitä ajattelet pitkillä kävelyretkilläsi pitkin Lontoota.”
Yritin pitää ääneni tyynenä kun vastasin: ”Miten se on mahdollista? Ajattelen hyvin laajasti erilaisia asioita”
”Watson hyvä, minä tiedän että ajattelet koko ajan vain minua.”
Aivoni täyttyivät ajatuksista ja tunteista. Tässä se olisi. Hän hylkäisi minut pian.
”Tutkimukseni viiksistä teki asian varmaksi minulle ja toimii todistusaineistonani päätelmässäni. Sinulla on minua kohtaan tuntemuksia, joita yhteiskuntamme pitää perin tuomittavina”. Holmes sanoi tämän kaiken äärettömän tyynesti enkä osannut tulkita hänen äänensävyään. Pelkäsin ja en tiennyt mitä vastata.
Käsi kosketti poskeani. Nostin katseeni ja näin Holmesin silmissä tyynen rauhallisuuden. ”Älä pelkää Watson. En ole kenties koskaan osoittanut kiinnostusta lempeämpien tunteiden suhteen, mutta en myöskään välitä yhteiskunnan säännöistä ellei niillä ole tekemistä työstämäni tapauksen kanssa.”
Hän vilkaisi ympärille nopeasti ja suuteli juuri ajamaani poskeani vielä nopeammin.
”Tule, mennään kotiin ystäväni”, hän sanoi ja lähdimme yhteisymmärryksessä nopeinta reittiä kotiin.
