Muumit: Vuodenaikasydän / S

[Lils]

Rating: S
Fandom: Muumilaakson tarinoita
Pairing: (Muumipeikko/Nuuskamuikkunen)
Summary: Aallot olivat valkoisia ja kertoivat talvesta. Ne asiat Muumipeikko muisti aina ensimmäisenä herätessään. Seuraava ajatus oli ikävä.
Warnings: -

A/N: Kirjoitin tämän alunperin viime vuoden joulukalenteriin Upsilan avustukselle, joten kiitos sinulle, olet suloisin höpöliini jonka tiedän. : ) ♥ Tämä ei kuitenkaan ole jouluinen, joten päätin julkaista myös muuten vain.

Vuodenaikasydän

Joskus jo keskikesän päivät tuntuivat talvelta ja horisontissa näkyvät pilvet näyttivät pakkaselta: Muumipeikosta tuntui päivä päivältä enemmän siltä, että lumikin olisi kohta siellä. Vaikka oli totta, että jokainen päivä eteenpäin oli aina lähempänä tulevaa vuodenaikaa ja lumipyryjen maalaamia talviunia, tuntui hänestä kuitenkin koko ajan pahemmalta kuin olisi kuulunut.

Muumipeikko tuskin koskaan heräsi kesken talviuniensa; nuorimpina vuosinaan hän oli juuri ja juuri erottanut huminan ja pehmeät hiutaleet maassa ja muumitalon katolla, mutta koskaan hän ei havahtunut siihen, että kaikkialla oli valkoista.

Nuuskamuikkunen istui usein kaiteen päällä ja soitti, mutta ne kappaleet olivat surullisia, ne olivat puolimatkassa pois Muumilaaksosta ja kiipesivät jo vuorenrinteitä ja pystyttivät telttansa hämärän tullessa. Sävellykset tulivat matkoilta ja ne kertoivat vapaudesta, yksinolosta, ja kun Nuuskamuikkunen välillä myönsi sen ääneen, Muumipeikkoon sattui. Olisipa hänkin ollut vapaa sen sijaan, että oli vain yksin.

Joskus hän ehti myös kokeilla joen huurteiseen pintaan rakentunutta jäätä, joka sitten räsähti ja melkein upotti hänet hyiseen veteen. Merenranta ei ehtinyt paleltua sen enempää kuin makaan, mutta aallot olivat valkoisia ja kertoivat talvesta. Ne asiat Muumipeikko muisti aina ensimmäisenä herätessään. Seuraava ajatus oli ikävä.

Aina, kun kesä ensimmäisen kerran pilkisti ikkunoista ja sattui silmiin niin pitkän yön jälkeen, tunsi Muumipeikko jonkin liikahtavan sydämessään ja itsensäkin heräävän. Lunta oli juuri ja juuri muutama ämpärillinen siellä täällä ja puro virtasi heleämpänä kuin tavallisesti. Oli raikasta ja kosteaa ja lämmintä, Muumipeikko nauroi ja istui katonharjalla odottamassa niin kauan kuin malttoi. Kun hän Muumipeikko sitten erotti Nuuskamuikkusen kaukana, juoksi hän niin kovaa, että kaikkialle muualle sattui paitsi sydämeen.

Syksyisin tuntui siltä, kuin joku pitelisi käsiä kaulan ympärillä ja odottaisi lähtölaskennan alkua, ja kun heräsi juuri sellaiseen aamuun, että vesilätäköt puutarhassa olivat hauraita, tiesi pelätä. Kohta olisi talvi. Siitä hän ei tietäisi mitään, unohtaisi vain, ja kaikkialla olisi lämmintä ja tyhjää.

Muumipeikko heräsi ja hymähti kylmyydestä, sillä peitto oli pudonnut yön aikana puoliksi lattialle. Hän hieroi raukeita silmiään ja käveli ikkunaan  - jähmettyi. Sydämessä kylmäsi, sillä ikävä oli muuttanut sinne vuosia sitten jäädäkseen. Nykyään se ei enää koskaan lähtenyt pois, vaan heräsi aina, kun tiesi tekevänsä jonkun surulliseksi.

Oli pimeämpää kuin kesäaamuina yleensä; yö oli jättänyt hennon hämärän Muumilaakson ylle, eikä nähnyt enää niin kauas kuin viikko sitten. Vuoret olivat vaaleanharmaita ja kauempana kuin aikaisemmin oli tuntunut. Kohta olisi talvi.

[Vanilje]

Siitä on kyllä luvattoman kauan kun oon viimeks kommentoinu mitään, mutta let's give it a go.

Tää oli tosi nätti! Just sellanen vähän haikea, tuli oikeestaan samanlainen fiilis kun aina muumeja katsoessa, kun Nuuskamuikkunen sitten lopulta lähti vaeltamaan etelään. Tunnelman suhteen olit siis onnistunu loistavasti! Muumeista Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon välinen suhde on aina ollut jotenkin tosi nätti sillä tavalla, että meinaa itsellekin tulla aina paha mieli, kun Nuuskamuikkunen lopulta lähtee ja Muumipeikko jää talveksi yksin (vaikka nukkuukin). Tää ficci kuvas tosi hyvin sitä, miten vuodesta toiseen tuleva ikävä muuttuu aina vaan raskaammaksi. Kirjoitustyyli sopi tähän pehmeydellään, jotenkin se soljui kivasti eteenpäin kuvaillen sopivasti. Sopivan yksinkertaistakin se oli sillä tavalla, että mukana pysyi hyvin, vaikka kuvailua olikin paljon. Ehkä se on juuri se sinun oma tyyli, mikä teki tästä niin toimivan. : )

Nuuskamuikkunen istui usein kaiteen päällä ja soitti, mutta ne kappaleet olivat surullisia, ne olivat puolimatkassa pois Muumilaaksosta ja kiipesivät jo vuorenrinteitä ja pystyttivät telttansa hämärän tullessa. Sävellykset tulivat matkoilta ja ne kertoivat vapaudesta, yksinolosta, ja kun Nuuskamuikkunen välillä myönsi sen ääneen, Muumipeikkoon sattui. Olisipa hänkin ollut vapaa sen sijaan, että oli vain yksin.

Tämä oli ehkä summaryyn lainatun pätkän lisäksi miun lempparikohta. Olit tässä onnistunu tosi nätisti kuvailemaan just sitä, miten Nuuskamuikkusen haikeat laulut saa Muumipeikon surulliseksi ja toivomaan että voisi itsekin olla samalla tavalla vapaa. Tykkäsin! Samoin tuo summary oli myös osuva, sekin kertoi jotenkin tosi paljon miltä Muumipeikosta tuntuu!

Kiitos vielä tästä, pus. ♥ Harvemmin tulee muumeista luettua mitään (pitäis ehkä enemmänkin, miksei myös kirjottaa ite joskus jotain?), mutta tää oli kyllä ihanaihana! (Päädyin myös tämän myötä kuuntelemaan jotain muumimusiikkia ja täähän sieltä ekana sattui, sopi myös tähän ficciin ja tunnelmaan täydellisesti!) Hih. ♥

[Lily02]

Ooh!

Ensimmäinen lukemani Muumit-ficci ja täytyy sanoa, että ihana!  ♥

En tiedä mitä pitäisi kommentoida, mutta tässä kohdassa kävi Muumipeikkoa sääliksi:

Ne asiat Muumipeikko muisti aina ensimmäisenä herätessään. Seuraava ajatus oli ikävä.

Vooi!

Ihana illan piriste, kiitoksia kovasti! :>
~Lily

[Unohtumaton]

Kommenttikampanjasta iltaa.

Täähän oli aivan ihana! Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon suhde on niin ainutlaatuinen, että sen kuvaaminen ei välttämättä ole aina kovin yksinkertaista, mutta tässä kaikki palaset tuntuivat loksahtavan paikoilleen niin helposti, että lukijana ei voinut kuin nauttia. Paljon ihanaa kieltä, ja samalla siellä on kuitenkin säilynyt se tietynlainen lapsenomaisuus, jota Muumipeikollakin vielä on. Lopulta kuitenkin talvi on pitkä ja kesä niin lyhyt, että Nuuskamuikkusen kanssa aika ei tunnu koskaan riittävän.

Kun hän Muumipeikko sitten erotti Nuuskamuikkusen kaukana, juoksi hän niin kovaa, että kaikkialle muualle sattui paitsi sydämeen.

Tää oli niin hienosti ilmaistu, että oioi. Vaikka teksti on niin kovin haikea, niin siellä on myös tämä onnellisempi puoli, ja Muumipeikolla onnellisuus on siellä missä Nuuskamuikkunenkin.

Pakko sanoa vielä otsikosta, että se on loistava! Sydän, joka sykkii kevään koittaessa ja vaipuu horrokseen, kun talvi saapuu ja ystävä lähtee pois... tää on otsikkoa myöten nätti teksti, jota oli ilo lukea, kiitos!

[Sokerisiipi]

Tämä oli kyllä hyvin kaunis muumi-teksti, mutta samalla jotenkin petollisen raskas. Aivan huolestuin Muumipeikon tunteiden tilasta, että hänestä on tullut liian takertuva/riippuvainen Nuuskamuikkusesta, ja se ei tee kummallekaan hyvää. Varsinkin kun Nuuskamuikkunen lähtee aina ja voisin kuvitella, että jos Muumipeikko rakastuu liiaksi, Nuuskamuikkunen jättäisi tulematta takaisin heidän molempien takia. Oma vapaus ja itsenäisyys on kuitenkin Nuuskamuikkuselle jotain niin perustavanlaatuista, ettei edes Muumipeikko voi siihen kajota. En tiedä, miksi tulkintani on näin surullinen ja masentava, vaikka ei teksti itsessään ehkä aivan tähän suuntaan mennyt. Tai tavallaan meni, koska tässä kuvattiin sitä, ettei Muumipeikko voi nauttia enää edes kesästä/alkusyksystä, kun hän vain ajattelee, että Nuuskamuikkunen lähtee. Ikävästä/pelko toisen lähtemisestä on tullut liian voimakas ja hallitseva.

Kieli ja kuvailu oli ihanan pehmeää ja vähän kevensi sanojen alla piilevää raskautta. Talven humina ja meren valkoiset aallot, niin nättiä ♥ Juuri tällainen kerrontatyyli sopii Muumeista kertoviin ficceihin, vähän koristelua ja kielellä kikkailua, mutta silti selkeää. Siis sellaista miellyttävää, mutta myös kertovaa tekstiä. Pidin siitä, että tässä keskityttiin niin paljon Muumipeikkoon ja varsinaista kanssakäymistä Nuuskamuikkusen kanssa ei edes ollut tuota yksinolon kaipuuta lukuun ottamatta. Suosikkikohtani oli tämä:

Olisipa hänkin ollut vapaa sen sijaan, että oli vain yksin.

koska se tiivistää täydellisesti sen, miksi Nuuskamuikkunen ja Muumipeikko ovat niin erilaisia, ja mikä tavallaan on Muumipeikon "ongelma". Eihän Nuuskamuikkunen halua, että Muumipeikko ikävöi niin kauheasti ja kärsii hänen poissaollessaan, mutta kumpikaan ei näytä voivan asian traagisuudelle yhtikäs mitään. Muumipeikon rakkauden valtavuutta kuvaa hyvin se, että vaikka Nuuskamuikkunen ei olekaan fyysisesti paikalla, hän on silti läsnä Muumipeikon ajatuksissa jokaisena vuodenaikana. Kuten Unohtumaton jo sanoikin, ficin nimi osuu niin nappii ja kokoaa koko tekstin nätisti alleen.

Kiitos tästä kauniista!