A/N: Kiitos jälleen aivan ihanista kommenteista! Mukava kuulla, että lumileikit ja hauskanpito sopivat tuohon synkempien sävyjen perään. Tässä nyt ei jouduttukaan jännäämään poikien ensisuudelmaa jouluaattoon asti, mutta mitähän sen jälkeen? Toivon mukaan Regulus pääsee vielä yli nolostelustaan, ja Barty osaa asetella sanansa hiukan enemmän siten kuin tarkoittaa.
Claire: Regulus osaa tässä olla välillä aika lapsenomainen, kun innostuu jostain, ja ajattelen sen johtuvan siitä, että on varmaan kotona tarvinnut esittää pikkuaikuista lapsesta saakka. Tuskin Regulus on ikinä leikkinyt lumella muuten kuin koulussa, ja eipä tuolla päin taida olla lunta edes niin usein kuin täällä, niin että kyllä sitä vähemmästäkin innostuu.
Mutta aika suloista Bartyltakin kyllä paimentaa intoileva paras kaveri takaisin nukkumaan, tilanne muistutti tosiaan hiukan vanhemman ja lapsen aamuhetkeä. (Onneksi näiden välillä sitten tapahtuu aika paljon sellaista, joka ei muistuta vanhempi-lapsi suhdetta).
Oli kyllä hauska kirjoittaa pieni Myrtti-kohtaus, sekä sellainen, jossa joku juttelee maalaukselle, ja tässä tuli nyt sitten molemmat. Ei tosiaan ollut mikään viaton pusu kyseessä, vaan ehkä Bartyn olisi siitä jo pitänyt hoksata, millaisia tunteita siihen Reguluksen puolelta liittyi. Mutta eipä nämä muuten olisikaan rakastuneita idiootteja, jos olisivat heti tajunneet tosiasiat.
vaahtokarkkiunelma: Onpa kiva, kun olet löytänyt tänne, ja vielä hauskempi kuulla, että tykkäsit Reguluksen ja Bartyn hahmoista tässä. Itsekin olen aika hiljattain innostunut tästä parituksesta, ja ei siitä tosiaankaan ole mitenkään valtavasti ficcejä täällä, enkä nyt muista, minkä verran on esim. ao3:ssa, tuskin kuitenkaan tarpeeksi.
Siksi onkin niin kiva, että olet myös innostunut kirjoittamaan heistä, ja Mustan suvusta ylipäätään, koska ovathan he nyt vaan ihan parhaita. Varmaan meidän käsitykset Reguluksen ja Bartyn hahmoista menee aika samansuuntaisesti, vaikka tämä onkin enimmäkseen tällainen pehmoinen hyvän mielen jouluficci, ja ihan helposti heistä voisi kirjoittaa jotain paljon synkempääkin. Mutta tulee tähänkin vielä mukaan myös hiukan niitä synkempiä hetkiä, joskaan ei ihan valtavasti.
Pahatar: Ymmärrän ihan täysin, ettei jokaista luukkua voi millään ehtiä kommentoida erikseen, kun hyvä kun itse pysyn tässä tiukassa julkaisutahdissa mukana. Laitoin viimeisimmän luukun etuajassa, kun huomasin olevani hereillä vielä puolen yön jälkeen, joten päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni.
Mutta siis, hauskanpito lumileikkien parissa oli minustakin juuri sitä, mitä pojat tarvitsivat oltuaan aika poissa tolaltaan sen hautausmaalla käydyn keskustelun jälkeen, ja ihan varsinkin Regulus. Kyllä niihinkin juttuihin palataan vielä, mutta varmaan Barty ei halua pilata Reguluksen jouluiloa alkamalla koko ajan jauhaa vakavista asioista, ja hän taitaa olla oikeassa niin tehdessään. Kyllä Regulus vaan tarvitsee jonkun, joka ihan oikeasti ajattelee hänen parastaan. Totta kyllä, että lumilinna olisi tarjonnut hyvät puitteet suutelemiseen piilossa muiden katseilta, ja lumisodassa voisi muuten vaan päätyä ihan kuin vahingossa läheisiin tunnelmiin. Mutta vaikka keskeytykset väärillä hetkillä onkin harmillisia, tässä saatiin kuitenkin ficin ensimmäinen (muttei viimeinen) Siriuksen ja Reguluksen yhteinen hetki.
Mistelinoksa sai Reguluksen todellakin elämään hetkessä ja toimimaan hetken mielijohteesta, ja totta kai siitä seuraa sitten se ajatus, että tuli mokattua pahan kerran. Toivotaan, että Barty keksii jotain tilanteen rauhoittamiseksi.
Larjus: Ei mikään ihme, ettei luukkujen tahdissa ole helppo pysyä, kun itse en ole oikein onnistunut oman kalenterin ohella kunnolla seuraamaan mitään, vaikka olen kyllä yrittänyt. Mutta onpa luettavaa sitten joululomalla, kun oma kalenteri on valmis.
Joo niinpä, varmaan herättäisi hiukan erikoista huomiota, jos joku menisi velhokaavussa rock-konserttiin, ja ihan hyvin jollekin puhdasveriselle voisi niinkin käydä, jos olisi ihan pihalla jästien tavoista, mutta kuitenkin niiden musiikin ystävä.
Niinpä muuten, Reguluksen paidan teksti olisi ainakin voinut yrittää vihjata jotain Bartylle, ja aika läheltä käytti, että se olisi onnistunutkin siinä.
Voi Regulus parkaa tosiaan, ihan kamalaa olisi nähdä oma kohtalonsa etukäteen, kun se on mikä on. Mutta on tässä vielä yli puoli ficciä jäljellä, joten voin melkein luvata, että toivoa on... Ja enimmäkseenhän tämä on kuitenkin tällainen fluffyinen idiots in love -tarina, jossa välillä vaan hiukan pistäydytään syvemmissä vesissä.
Mistelinoksa ilmestyi kyllä sopivalla hetkellä, ja monien melkein-pusujen jälkeen pojat päätyikin sitten suutelemaan toisiaan ihan kunnolla. Mutta niin paljon kuin Myrtti varmaan haluaisikin Reguluksen pysyvästi seurakseen vessaansa, ei hän taida saada haluamaansa, sillä Bartylla voi olla muita suunnitelmia.
10. LUUKKU10.12.1977Seuraava päivä ei vaikuttanut tuovan tilanteeseen paljonkaan helpotusta. Regulus tuli kyllä Bartyn kanssa oppitunneille, istui tämän vieressä ruokalassa kuten tavallista, ja illemmalla valloitti Bartyn kanssa heidän lempisohvansa oleskeluhuoneen takan äärestä. Mutta koko ajan hän oli hiljainen, välttelevä eikä vaikuttanut kuulevan, jos joku puhutteli häntä.
Siinä heidän takkatulen ääressä lämmitellessään Barty sai lopulta tarpeekseen, sillä olihan hän itsekin sentään ollut kuin tulisilla hiilillä kaiken päivää.
”Regulus”, hän sanoi ja ravisti ystäväänsä kevyesti olkapäästä.
”No?” Regulus, joka oli tuijottanut ilmeettömänä edessään olevaa kirjaa, ei edelleenkään irrottanut katsettaan siitä.
”Sinähän sanoit, että haluat olla ihan tavallisesti, niin kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunut.”
”Joo… niin sanoin. Entä sitten?”
”Sitä vain, että et sinä nyt kuitenkaan ole yhtään tavallinen.”
”Olenpa.”
”No et kyllä ole. Olet istunut hiljaa jo ainakin puolitoista tuntia, kuin minua ei olisi olemassakaan.”
”Minä luen, jos et huomannut?”
”Aika kauan olet sitten tuijottanut samaa sivua. Onko hyvä kirja? Mistä se kertoo?”
”Anna olla nyt, Barty.”
”Hyvä on, luetaan sitten.”
Barty nosti jalat mukavasti oleskeluhuoneen sohvalle, nojasi rennosti taaksepäin ja otti käteensä kirjan, jonka äsken oli laskenut lattialle. Ei hän oikeasti ollut lukenut sanaakaan sinä aikana, kun he olivat istuneet takkatulen ääressä, sillä kaiken aikaa hän oli vain miettinyt Regulusta ja tarkkaillut tämän liikkeitä.
Nytkin hän aina silloin tällöin loi kirjansa yli silmäyksen Regulukseen, joka selvästikin oli lukevinaan keskittyneesti. Kun Regulus muutaman kerran jäi kiinni Bartyn vilkuilusta oman kirjansa yli, hän katsoi pois hyvin kiireesti.
”Ei tästä tule mitään”, Barty huokaisi lopulta. ”Mennään ulos, Regulus.”
”Ulos? Miksi?”
”Kävelylle. Koska minä kaipaan raitista ilmaa, ja niin kaipaat sinäkin. Ja koska haluan jutella kanssasi ihan rauhassa ja kahdestaan.”
”Mistä?” Regulus loi Bartyyn pahaa-aavistavan katseen.
”Joululomasta. Se alkaa olla jo tosi lähellä.”
Kirja putosi Reguluksen käsistä lattialle, ja hän jäi tuijottamaan Bartya pelästyneenä.
”Älä nyt näytä tuolta”, Barty sanoi, kumartui poimimaan kirjan ja ojensi sen takaisin Regulukselle. ”Mennäänkö? Olisi tosiaan fiksumpaa puhua ilman, että muut kuulevat. Ja täällä aina joku kuuntelee, niin kuin hyvin tiedät.”
*
Regulus oli aivan ääneti koko matkan ulos, eikä saanut suutaan auki vielä sielläkään. Käveli vain Bartyn rinnalla kädet syvällä takin taskuissa, eikä vahingossakaan vilkaissut Bartya. Lumi narskui heidän kenkiensä alla, eikä sen lisäksi kuulunut juuri muita ääniä.
Lopulta Barty selvitti kurkkuaan. Hänenkin olonsa oli hieman vaivaantunut, sillä vaikka hänellä oli omat epäilyksensä Reguluksen käytöksen syistä, hän halusi antaa tälle aikaa ja tilaa käsitellä hankalan olonsa, kun tämä kerran oli sitä itse pyytänyt.
”Niin, kun meidän tosiaan pitäisi hiukan miettiä sitä lomaa… kun eihän siihen enää ole kuin viikon verran, joten ajattelin –”
”Tajuan kyllä, ettet varmaan enää halua minua teille lomaksi, sen jälkeen, kun minä… no, sen eilisen jälkeen.”
Regulus piti katseensa tiukasti lumisessa maassa, ja kiihdytti askeliaan niin, että Bartyn piti melkein juosta pysyäkseen perässä.
”Mitä? Totta helvetissä haluan, ollaanhan me sovittu siitä jo aikaa sitten. Ja jos kerran olen luvannut, että se järjestyy, niin se myös järjestyy!”
”Niin, mutta ei sinun tarvitse, koska tajuan kyllä, että se tuntuisi sinusta varmaan aika kiusalliselta nyt, kun… minä… sillä lailla… suutelin sinua, ja kaikkea”, Regulus mutisi, ja hämärässäkin Barty saattoi nähdä tämän poskien hehkuvan punaisina.
”Luulin, että sinä nimenomaan et halunnut puhua siitä”, Barty sanoi eikä voinut mitään hellälle hymylle, joka pyrki suupieliin.
”En haluakaan! Mutta… ei siitä silti mihinkään pääse, että niin kävi, ja siksi sinä varmaan ajattelet nyt, että –”
”Regulus”, Barty keskeytti, pysäytti ystävänsä niille sijoilleen, ja katsoi tätä viimein silmiin. Regulus katsoi kiireesti pois, mutta loi hetken kuluttua kuitenkin Bartyyn aran katseen.
”Sano vaan”, hän mutisi. ”Kestän kyllä kuulla… kai.”
”Yritän tässä sanoa, että olen jo sopinut porukoideni kanssa, että tulet meille koko lomaksi. Äiti oli haljeta onnesta, koska se nyt joka tapauksessa rakastaa sinua, on aina rakastanut. Ja faijakin oli mielissään, koska sen mielestä sinä olet hyvää seuraa minulle. Siksi, koska olet kuulemma paljon kunnollisempi kuin minä, ja sinulla on minuun hyvä vaikutus.”
”Isäsi ei ehkä sanoisi noin, jos tietäisi, mitä minä eilen tein…” Regulus mutisi niin hiljaa, ettei kai ollut tarkoittanut sanojaan Bartyn korville. Mutta Barty naurahti ääneen.
”Joo, ja oikeasti asia taitaa muutenkin olla hiukan toisin päin. Niin päin siis, että minä olen pahantapainen teini, jolla on huono vaikutus sinuunkin. Tätä menoa onnistun pilaamaan itseni lisäksi myös sinut, mutta ainakin saadaan pitää hieman enemmän hauskaa kuin muut, eikö?”
Regulus hymyili viimein, mutta edelleen hieman vaivaantuneesti.
”Joo… mutta ihan oikeastiko et ole minulle vihainen, tai mitään? Ja ihan oikeastiko haluat minut silti lomaksi teille?”
”Voin vakuuttaa, että mikään ei ole muuttunut lomasuunnitelmieni suhteen. Enkä ole vihainen.”
”No, jos kerran olet varma… niin kyllä minä edelleen tosi paljon haluaisin olla lomani teillä. Mutta entä…”
”Älä murehdi vanhemmistasi”, Barty vakuutti. ”Eivät ne ihan vielä tiedä tästä suunnitelmasta, mutta odotas, kun faija hiukan juttelee niille… se on yllättävän hyvä puhumaan kauniisti, ainakin kun kyse on vieraista ihmisistä eikä minusta, joten… eiköhän se onnistu pehmittämään jopa sinun vanhempasi.”
”Saa nähdä”, Regulus mutisi puoliääneen, mutta näytti silti toiveikkaalta.
Sitten heidän välilleen laskeutui jälleen kihelmöivä hiljaisuus, joka jatkui niin kauan, että se alkoi tuntua ensin painostavalta, sitten piinalliselta, ja lopulta täysin sietämättömältä. He seisoivat edelleen paikoillaan, vastatusten ulkona pimeässä, välillä vilkuillen toisiaan alta kulmien, välillä katsellen muualle.
Kun tätä oli kestänyt aikansa, Barty ei kestänyt enempää.
”Voi helvetti nyt tätä, Regulus!” hän puuskahti, ja sai Regulukselta varautuneen, säikähtäneen katseen.
”Niinpä”, tämä mutisi onnettomana, painoi päänsä ja laittoi kädet syvemmälle takkinsa taskuihin. ”Sinä olet sittenkin vihainen, eikö niin?”
”En ole! Sanoinhan jo, etten ole! Mutta tämä tekee minut ihan sekopäiseksi! Jos sinä kerran haluat olla ihan tavallisesti, ja esittää, ettet suudellut minua, tai… ettet tykännyt siitä alkuunkaan ja haluat unohtaa sen, minä voin elää sen kanssa! Mutta sitten sinun pitää myös oikeasti olla kuten tavallisesti, eikä varoa ja väistellä minua koko ajan! Se on todella sietämätöntä, enkä minäkään halua ystävyytemme olevan ohi tämän takia, en tietenkään, mutta –”
”Odotas”, Regulus sanoi keskeyttäen Bartyn vuodatuksen. Barty hiljeni ja jäi katsomaan hänen silmiinsä, joihin oli juuri syttynyt ovelan näköinen kimallus. ”Kuka tässä nyt muka on ikinä väittänyt, etten minä tykännyt siitä?”
”No… sanotaanko vaikka, että sellaisen käsityksen voi helposti saada, jos toinen ei suostu puhumaan koko asiasta, ja sanoo vain, että haluaisi leikkiä, ettei sitä tapahtunut lainkaan.”
Barty tunsi olonsa yhtäkkiä hieman surkeaksi. Hän oli yrittänyt melko urheasti esittää, ettei häntä olisi haitannut, vaikka Reguluksen suudelma olisikin ollut pelkkä päähänpisto, jonka tämä oli saman tien ymmärtänyt virheeksi. Mutta eihän hän pystyisi loputtomiin käyttäytymään ikään kuin asialla ei olisi ollut hänelle sen suurempaa väliä.
”Minä pelästyin”, Regulus vastasi. ”Menin paniikkiin, kun kysyit heti sen suudelman perään, miksi tein niin. Eikö siitä muka voi saada sellaista käsitystä, että sinä et olisi halunnut minun suutelevan sinua?”
”Ei…” Barty mutisi, ja katsoi Regulusta varovasti silmiin. Tämä katsoi yhtä lailla varovasti takaisin. ”Tai… ehkä voikin. Se maalauskin oli sitä mieltä. Mutta en minä sitä sillä lailla tarkoittanut.”
”Vaan?”
”Kunhan huvitti tietää, johtuiko kaikki vain siitä, että olit odottanut tilaisuutta suudella mistelinoksan alla ihan ketä tahansa, siksi vain, koska se on jokin ihmeen perinne, ja se on mainittu listallasi… ja koska minä satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, päädyit suutelemaan minua, mutta tajusitkin heti, ettei olisi kannattanut. Vai –”
Nyt Regulus yhtäkkiä hymyili, ja astui lähemmäs Bartya. Barty hiljeni kesken lauseen. Oli vaikea puhua, kun Regulus seisoi noin lähellä, ja katsoi häntä tuolla tavalla.
”Tiedät sinä ainakin sen verran, ettei minua pahemmin kiinnosta tehdä mitään vain siksi, että ihmiset yleensä tekevät niin joulun aikaan…” hän sanoi pehmeästi. ”Vai etkö sinä juuri neuvonutkin minua miettimään asioita siltä kannalta, mitä itse haluan tehdä, ja vain siltä kannalta?”
”Taisin neuvoa”, Barty vastasi, ja häntäkin hymyilytti. Poskia alkoi kuumottaa, ja hän astui vuorostaan vielä pienen askelen lähemmäs Regulusta, laittoi sitten kätensä tämän vyötäisille, eikä Regulus tehnyt elettäkään väistääkseen. ”Kuule… kun mietin tässä, että… pitäisiköhän se juttu ottaa uusiksi? Ihan vain että tiedettäisiin, tykättiinkö me siitä?”
”Ehdottomasti pitäisi”, Regulus vastasi, ja laittoi kätensä Bartyn niskaan, jossa se etsiytyi heti hänen kaulaliinansa alle. Hänen sormensa tuntuivat hieman viluisilta Bartyn niskan lämmintä ihoa vasten, mutta Bartyn olon ne tekivät silti vain lämpöisemmäksi.
Tällä kertaa hän antoi itsensä jäädä luvan kanssa nauttimaan siitä hetkestä, kun hänen huulensa olivat niin lähellä Reguluksen huulia, että he melkein suutelivat toisiaan, mutta eivät aivan. Miten monesti he olivatkaan jo olleet tässä tilanteessa, mutta eivät vielä kertaakaan niin, että olikin lupa jatkaa pidemmälle tarvitsematta pelätä katastrofia.
Melkein piinallisen hitaasti Barty painoi huulensa Reguluksen huulille. Regulus huokaisi ääneen, raotti huuliaan hieman, ja antautui suudelmaan niin täysin, ettei Barty itsekään osannut enää jännittää tai miettiä, mitä oli sopivaa tehdä. Niinpä hän veti Reguluksen aivan kiinni itseensä, ja antoi kielensä tunnustella ystävän ylähuulta.
Reguluksella oli kuitenkin ollut täsmälleen samat ajatukset, joten Bartyn kieli kohtasikin ylähuulen sijaan tämän kielen. Se herätti hänessä niin yllättäviä tuntemuksia, että oli pakko naurahtaa ääneen. Regulus teki samoin.
”Joko me tiedetään, tykättiinkö me siitä?” Barty kysyi viitsimättä vetäytyä monenkaan millimetrin päähän Reguluksen suusta.
”Ei siitä ehkä voi olla vielä ihan täysin varma”, Regulus vastasi, tiukensi otettaan Bartyn niskasta ja suuteli uudelleen. Bartyn vatsanpohja oli täynnä sekopäisiä perhosia, eikä hän osannut muuta kuin hyväillä käsillään Reguluksen takin selkämystä ja antaa suudelman syventyä ja pitkittyä niin, että lopulta päässä alkoi tuntua hassulta, kun oli unohtanut hengittämisen liian pitkäksi aikaa.
Kun he vetäytyivät viimein hieman kauemmas, Regulus ei päästänyt Bartysta irti, vaan nojasi otsansa tämän otsaa vasten ja hymyili.
”Okei, no jos sanon, että olen nyt aika varma, että tykkäsin tuosta, niin… ei kai se tarkoita, ettei niin voi enää tehdä?”
Barty nauroi, ja pyyhkäisi hellästi Reguluksen kasvoille valahtaneita hiuksia pois tieltä.
”Voin kertoa sinulle salaisuuden”, hän sanoi hiljaa ja ovelasti. ”Tiesin kyllä jo sen eilisen perusteella, että tykkäsin siitä… tiesin ihan hyvinkin, ja olisin sanonut sen, jos olisit jäänyt kuuntelemaan.”
Reguluksen silmissä välähti lämmin, tyytyväinen katse, eikä hän vaivautunut vastaamaan sanoilla. Sen sijaan hän suuteli Bartya vielä uudelleen.
”Mistä maalauksesta sinä muuten äsken puhuit?” hän kysyi pitkän ajan jälkeen.
”Mitä?”
”Niin, kun sanoit, että joku maalaus oli ollut jotain mieltä jostain.”
”Ai niin… se oli vain yksi juttu”, Barty vastasi naureskellen Reguluksen sanoille. ”Selitän joskus paremmin. Mutta taidan olla kiitoksen velkaa yhdelle maalaukselle hyvistä neuvoista. Mennään vaikka joku päivä yhdessä tapaamaan sitä.”
”En kyllä tajunnut tuosta mitään, mutta mikäs siinä. Mennään ihmeessä, jos niin sanot.”
A/N2: Tässä melkein päästiin jo puhumaan todellisista tunteista, mutta ei aivan, joten listalta yliviivattu kohta oli tällä kertaa numero 15 (Viettää ihan koko joululoma Bartyn kanssa). Tämä on nyt siis sovittu ja suunnitelmatkin aika pitkällä, joskin vielä hiukan miettimistä voi olla siinä, mitä Reguluksen vanhemmat tuumaavat siitä, ettei poika menisi lomalla ollenkaan kotiin. Se jää vielä nähtäväksi.