He's the Woman (H/D, K-11) VALMIS

[Röhkö]

Nimi: He's the Woman
Kirjoittaja: Röhkö
Pääosassa: Draco Malfoy
Genre: Humor, romance
Paritukset: H/D + R/Hr
Ikäraja: K-11
Summary: Lordi Voldemort antaa Dracolle tehtävän: hänen on pukeuduttava naiseksi, ja hakeuduttava Harry Potterin lähipiiriin. Dracon on ongittava Harrysta esiin tietoa ennustuksesta, joka rikkoutui ministeriössä. Lisäksi Dracon on saatava tietää, kuinka suuri joukko seisoo Harry Potterin tukena - kaikki tämä tulevan taistelun takia. Miten Draco onnistuu tässä vaikeassa tehtävässä, jonka aikana hän kohtaa naisellisuuden oppitunnit?
Varoituksen sananen: Ensimmäinen slashini ja hyvin vanha fici.
Melko IC
Muuta: 11 lyhyttä lukua. Fici perustuu siis hieman elokuvaan She's the Man.

He's the Woman

  "Miksi hemmetissä minun täytyy pukeutua tytöksi?" Draco Malfoy tivasi Severus Kalkarokselta. Kerta ei ollut ensimmäinen, mutta Draco ei ollut vielä saanut kunnon vastausta.
  "Siksi, että niin Pimeän Lordi on sinun käskenyt tehdä", Kalkaros vastasi tyynellä äänellä. Kalkaros hymyili ivallisesti, mikä ärsytti Dracoa suunnattomasti.
  "Kyllä minä tiedän, mitä minun pitää tehdä", Draco sanoi kiukkuisesti. "En vain käsitä, miksen voi vain... juoda vaikka monijuomalientä ja esittää jotain toista poikaa. Hei, nyt minä keksin! Mehän voitaisiin kaapata se idiootti Weasley!" Dracon silmät kiiluivat innostuksesta. Kalkaros pudisti kuitenkin päätään ja sanoi:
  "Se ei käy. Ensinnäkin, meidän pitäisi selvittää suuri määrä taustatietoa Weasleyn perheestä. He kuuluvat kiltaan, ja ovat paljon tekemisissä aurorien kanssa. Paljastumisen mahdollisuus olisi liian suuri. Toisekseen, he käyttävät varmasti ministeriön suosittelemia kysymyksiä. Meillä ei ole aikaa selvitellä Ronald Weasleyn lempihuispausjoukkuetta." Draco avasi suunsa kertoakseen, mikä oli Ronald Weasleyn lempihuispausjoukkue, mutta Kalkaros ehti ensin:
  "Ja lisäksi sinun on paljon helpompaa kysellä Potterilta asioista, joista et tiedä, jos olet joku tuntematon. Potter on luultavasti kertonut jo kaiken rakkaalle aseenkantajalleen, ja olisi epäilyttävää, jos hänelle pitäisi yhtäkkiä kertoa kaikki uudelleen", Kalkaros jatkoi tyynellä äänellään.
  "Ei siinä mitään epäilyttävää olisi! Weasley on ääliö", Draco sanoi tuimasti. Kalkaros hymyili, mutta pudisti taas hetken päästä rasvaista päätään.
  "Jos sinulla on vielä uusia ideoita, voit hyvin mennä kertomaan ne suoraan Pimeän Lordille. Minulla on omat tehtäväni, ja minä noudatan niitä", Kalkaros hymyili taas epämiellyttävästi ja kääntyi kannoillaan. Draco katseli raivoissaan, kun hänen entinen opettajansa katosi kulman taakse.


1. luku
Muuttumisleikkiä

Draco Malfoy oli monin tavoin muita parempi poika. Tai niin hän ainakin itse ajatteli. Hän oli puhdasverinen, eli hänen vanhempansa olivat noita ja velho. Hänen isänsä oli ollut erittäin tärkeässä virassa taikaministeriössä, kunnes hänet oli saatu kiinni kuolonsyöjänä (Draco oli oikein ylpeä tästä isänsä toisestakin urasta). Nyt Dracosta itsestään oli tullut kuolonsyöjä pian sen jälkeen, kun hänen isänsä oli teljetty vankilaan. Draco siis palveli nyt Pimeän Lordia. Se sai Dracon tuntemaan itsensä tärkeäksi. Hän oli melkein tappanut Dumbledoren, joka oli ollut melkein mahtavimpia velhoja maailmassa. Kaiken kukkuraksi Draco oli omasta mielestään harvinaisen hyvännäköinen - paljon paremman näköinen kuin Harry Potter.

Toisaalta Draco ei ollut kovin tyytyväinen omaan ulkonäköönsä juuri nyt. Hänellä oli päässään vaalea peruukki, jonka hiukset olivat hyvin pitkät. Lisäksi hänellä oli yllään tyttöjen koulupuku, johon kuului kauluspaita ja kravatti kuten pojillakin, sekä (Dracon kauhuksi) ruudullinen vekkihame. Draco sieppasi viereiseltä tuolilta Tylypahkan koulukaavun ja laittoi sen ylleen. Oli liian kuuma, jotta olisi voinut pitää koulukaapua, mutta Draco ei kestänyt katsoa taialla muokattua kehoaan.
 Hän tuijotti peilistä heijastuvia kasvojaan ja irvisti. Hänen kulmakarvojaan oli ohennettu, hänen kasvojaan oli taiottu ruskeammiksi ja hänellä oli ripsiväriä. Draco nielaisi ja yritti olla ajattelematta rintaliivejään.

Ovi Dracon takana aukesi ja sisään astui kalpea, pitkään mustaan viittaan sonnustautunut mies - Severus Kalkaros. Dracoa raivostutti, kun hän näki pienen virnistyksen Kalkaroksen kasvoilla.
  "Näytät olevan, ah, valmis", Kalkaros sanoi tyytyväisenä. Draco tyytyi näyttämään hapanta naamaa.
Kalkaros jatkoi vakavoituen:
  "Sinä nukut seitsemännen kerroksen tarvehuoneessa, onko selvä?"
Draco nyökkäsi.
  "Esität kuitenkin Potterille kuuluvasi Rohkelikkoon, mutta menet nukkumaan aina viimeisenä", Kalkaros sanoi.
  "Miksen minä voi mennä nukkumaan tyttöjen makuusaliin?" Draco kysyi.
  "Rohkelikon tuvassa on muutamia erilaisuuksia verrattuna Luihuiseen… Kuten se, etteivät pojat pääse tyttöjen makuusaliin", Kalkaros kertoi ja Draco naurahti pilkallisesti.
  "Nyt kun Dumbledore on kuollut, meillä ei ole kovinkaan suurta riskiä jäädä kiinni. Kunhan vain", Kalkaros piti pienen tauon, "sinä et jää kiinni."
  "En jää", Draco sanoi kovaa. "Mutta tämä tehtävä on toisin sanoen…"
  "Itse Pimeän Lordin keksimä", Kalkaros sanoi kovempaa. Dracon oli tarkoitus sanoa tuhoon tuomittu.
  "Entäs jos Potter ei palaakaan Tylypahkaan tänä vuonna?" Draco keksi kysyä. "Eikö hänen pitäisi olla metsästämässä niitä…niitä, mistä minä kuulin sinun puhuvan Bellatrixin kanssa?"
  "Kyllä hän palaa. Älä sinä siitä huolehdi", Kalkaros sanoi lyhyesti. "Professori McGarmiwa olettaa sinun olevan siirto-oppilas Beauxbatonsista. Sinun nimesi on Dreia Felabeu."
  "Mutta…Miten minä voin vain mennä suoraan Rohkelikkoon? Eikö valintahattu…" Draco yritti löytää tehtävästään epätoivoisesti porsaanreiän.
  "Lajitteluhattua ei tarvita", Kalkaros sanoi. "Olen kirjoittanut McGarmiwalle matami Maximen nimissä ja kertonut, että kuuluit Beauxbatonsissa Rohkelikkoa vastaavaan ryhmään - tyhmänrohkeitten ja jalojen joukkoon."
Draco hymyili hetken tyytyväisenä. Sitten hän muisti taas ulkonäkönsä ja laittoi kädet ristiin.
  "Oli tosiaan ilahduttava käänne, kun saimme Maximen puolellemme", Kalkaros totesi lähinnä itsekseen.
  "Ei hän ole meidän puolellamme", Draco oikaisi. "Hän on meidän vankimme."
  "Sillä ei ole tässä vaiheessa merkitystä", Kalkaros sanoi ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. Draco venytti poskiaan käsillään ja irvisti Kalkaroksen selälle, mutta väänsi naamansa peruslukemille, kun Kalkaros kääntyi takaisin häneen päin.
  "Vaunusi tulivat", Kalkaros sanoi. "Ota kuitenkin ensin tämä." Kalkaros otti povitaskustaan pienen ja lasisen pullon, joka sisälsi violettia nestettä. "Ota tätä joka aamu. Se muuttaa ääntäsi hieman naisellisemmaksi", Kalkaros ojensi pullon Dracolle, joka laittoi sen laukkuunsa.
  "Mene!" Kalkaros komensi.

Draco sieppasi matkatavaransa ja hänelle hankitut koulukirjat. Hän kiiruhti pois huoneesta ja alas kivisiä rappusia. Paikka, jossa Kalkaros asui, oli kuvottavan nuhjuinen. Se muistutti paljon Luihuisen oleskeluhuonetta, mutta myös Kalkaroksen entistä työhuonetta Tylypahkassa. Matohännän siivoaminen talossa oli jäänyt vähiin.

Draco astui ulos ovesta ja katseli ympärilleen. Hän ei nähnyt minkäänlaisia vaunuja, pelkästään naapurien autoja vähän kauempana. Draco seisoi hetken närkästyneenä paikoillaan.
  "Hei, sä siellä niin!" Joku huusi pian. Draco katseli ympärilleen, ja näki lahonneen aidan takana ruskeahiuksisen, nuhjuisen ja laihan miehen. Mies huitoi Dracoa tulemaan aidan yli. Draco viskasi tavaransa aidan toiselle puolelle ja kiipesi sitten itse sen yli. Mies odotti häntä ja lähti sitten johdattamaan Dracoa pienen mäen yli.
  "Minä tunnen sinut", Draco sanoi miehelle samalla, kun he kävelivät. "Sinä olet Lurkki."
  "Totta hemmetissä", mies ähisi ja pysähtyi mäen päällä katsomaan ympärilleen. Sitten hän osoitti tien toisella puolella olevan metsän laitaan ja sanoi:
  "Vaunut ovat tuolla."
Draco lähti kävelemään Lurkin osoittamaan suuntaan miehen perässä.
  "Sinähän liityit kuolonsyöjiin vasta äskettäin. Olet kuitenkin toiminut pimeän Lordin kätyrinä ja onnistuit välttämään häneen liittymisen täysipäiväisesti", Draco kertoi kuulemiansa huhuja miehestä. "Kunnes sinut saatiin kiinni."
Lurkki ei puhunut mitään, vaan asteli kohti vaunuja. Dracokin näki nyt vaunut, jotka olivat syrjäisessä paikassa puiden takana.
  "Minä olen Draco Mal-"
  "Dreia Felabeu", Lurkki sanoi ja avasi vaunun oven Dracolle. "Neiti on hyvä ja astuu vaunuihinsa."
Draco tuhahti ja astui tavaroidensa kanssa vaunuun.
  "Kuules poju - vai tyttö, en tiedä kumpi sä tällä hetkellä olet - ", Lurkki sanoi rujosti vaunujen oven suussa, "mulla oli vähän erimielisyyksiä sun isäsi kanssa. Meinaan siitä, että ketä mä palvelen. Mähän sanoin sille, että mä palvelen ketä lystään. No, sitten näytin sille, että mä tosiaan pystyn siihen. Hommasin Pimeän Lordille erään tosi tärkeän tiedon killasta yhden kaverini kautta ja vein tiedon tälle Lordille. Sitten häivyin ja hoidin toisen homman tälle kaverilleni. Ja mulla ei oo koskaan ollu pimeän piirtoa kädessäni", Lurkki veti toisen kätensä hihan ylös. Siinä ei ollut merkkiä. "Mä palvelen ketä haluan ja milloin haluan", Lurkki sanoi ja pamautti vaunujen oven kiinni.

Lurkki ohjasi vaunut tielle, jolla ei näkynyt ristinsieluakaan. Vaunuja vetivät suuret ja valkoiset hevoset, jollaisia Draco oli nähnyt neljäntenä kouluvuotenaan Maximenkin vaunuissa. Vaunut alkoivat kiihdyttää vauhtiaan ja nousivat taivaalle, jolla aurinko oli jo laskemassa. Oli syyskuun ensimmäinen päivä, ja muutkin matkustaisivat sinä päivänä Tylypahkaan junalla.

Draco katseli ulos vaunujen ikkunasta. Hänen olonsa oli sangen epämukava johtuen peruukista, naisten vaatteista ja ajatuksesta, että hän joutuisi esittämään naista ainakin kuukauden. Kalkaros oli kieltänyt häntä kertomasta juonesta kenellekään. Dracon vanhat ystävät Luihuisesta olisivat yhä Tylypahkassa, mutta Draco ei saisi kertoa heillekään mitään. Dracon tulisi esittää Harry Potterin suurta ihailijaa. Draco potkaisi vastapäistä penkkiä turhautuneena ja ärtyneenä.

Matka Tylypahkaan kesti ainakin tunnin. Dracolla oli tappavan tylsää yksinään vaunussa, ja kun vaunut vihdoin alkoivat laskeutua, hän oli lopen kyllästynyt katselemaan taivasta. Pian vaunut tömähtivät maahan ja vauhti hidastui. Lurkki ohjasi vaunut sisään pahkasikaporteista ja pysäytti ne Tylypahkan ovien eteen. Draco hyppäsi pois kyydistä, ja Lurkki lähti saman tien pois. Draco huokasi, tarttui laukkuunsa ja reppuunsa ja käveli Tylypahkan ovista sisään.

Suuresta salista kuului mölyä. Draco jätti matkatavaransa piiloon yhden haarniskan taakse (jos joku kotitontuista veisi ne Rohkelikon tyttöjen makuusaliin, Draco ei saisi niitä takaisin). Sitten hän suunnisti suureen saliin, ja meni Luihuisen pöytään. Lähellä istuvat tokaluokkalaiset tuijottivat häntä hämmästyneinä. Vasta silloin Draco muisti, että hänen olisi kuulunut mennä Rohkelikon pöytään. Draco nousi ja toivoi, ettei kovin moni ollut huomannut hänen virhettään. Hän hiippaili Rohkelikon pöytään ja istui jonkin matkan päähän Potterista, muutaman muun seitsemäsluokkalaisen pojan viereen.
  "Ollaanko me nähty jossain?" Kysyi tumma poika, jonka sukunimi taisi olla Thomas.
  "Ei", Draco vastasi ja yski tahallaan. Hän oli unohtanut ottaa Kalkaroksen antamaa lientä, joka oli nyt hänen laukussaan. Hän jatkoi kimeämmällä äänellä:
  "Olen uusi, Beauxbatonsista."
   "Minä olen Dean Thomas. Ollaan varmasti samalla luokalla sitten", poika sanoi ja esitteli ystävänsäkin, Seamus Finniganin.
  "Dreia Felabeu", Draco sanoi. Hänen ei tarvinnut keskustella poikien kanssa kauempaa, koska silloin McGarmiwa päätti aloittaa lajittelun.

Draco erehtyi muutaman kerran taputtamaan silloinkin, kun Luihuisen tupaan liittyi uusia jäseniä. Hän toivoi, että Rohkelikot tulkitsivat sen vain uuden oppilaan erehdykseksi. Ja kun lajittelu oli päättynyt, Dean Thomas tosiaan katsoi Luihuisia ja sanoi:
  "Nuo ovat sitten ääliöitä, joiden kanssa ei kannata ystävystyä."
Tässä vaiheessa muutkin Rohkelikon pöydässä olivat huomanneet Draco-Dreian ja lähellä istuva, vaaleahiuksinen tyttö kysyi Dracolta:
  "Puhutko sinä hyvin englantia? Jos kerran tulet Beauxbatonsista…"
  "Puhun", Draco vastasi hermostuneesti. "Minä olen englantilainen, asuimme vain viisi vuotta Ranskassa."
Vaaleahiuksinen tyttö päästi ihailevan huokauksen ja esitteli itsensä Lavender Browniksi. Draco muisti tytön nyhjänneen Ron Weasleyn kintereillä edellisenä vuonna.

Draco vilkaisi Harrya, joka söi Seamusin oikealla puolella. Tämä ei ollut tainnut vielä huomata uutta oppilasta. Sen sijaan Hermione, kuraverinen kaikentietäjä ja Potterin hyvä ystävä, katsoi Dracoa kiinnostuneena. Draco katsoi muualle peläten, että Hermione tunnistaisi hänet, mutta Hermione kysyikin:
  "Oliko sinun nimesi Dreia?"
Draco nyökkäsi.
  "Minä olen Hermione", Hermione sanoi, kumartui hieman ja ojensi kätensä. Draco ei tarttunut käteen heti, vaan ajatteli ensin, että sylkäisisi siihen. Lopulta hän kuitenkin ojensi kätensä ja kätteli kuraveristä. Dracosta tuntui, että nyt hän kestäisi mitä vain - vaikka senkin, että hän joutuisi esittämään naista kuukauden.

Pitojen jälkeen kaikki lähtivät omiin tupiinsa. Draco päätti mennä muiden Rohkelikkojen mukana hetkeksi Rohkelikon oleskeluhuoneeseen ja lähtisi sieltä sitten eteisaulaan hakemaan tavaransa ja menisi tarvehuoneeseen. Draco käveli jonkin   matkan päässä Harrysta, Ronista ja Hermionesta, jotka näyttivät tietävän tunnussanan.
  "Odottakaa!" Draco huusi kimeällä äänellä. Harry, Ron ja Hermione pysähtyivät ja odottivat häntä. Sitten Draco kipusi heidän perässään sisään aukosta, jonka lihavaa naista esittävä taulu oli peittänyt.
  "Tunnussana on sitten ruska", Hermione kertoi. "Ainiin. Tässä on Ron ja Harry."
   "Dreia Felabeu", Draco sanoi ja kätteli kahta eniten vihaamaansa oppilasta Tylypahkassa.
  "Eikö Ranskassa suudella poskille?" Ron kysyi ja virnisti. Dracon teki mieli motata poikaa täysillä, koska hänestä tuntui kokoajan, että he tiesivät hänen olevan Draco Malfoy.
  "Minä en ole ranskalainen", Draco sanoi ja virnisti kuitenkin takaisin. Sitten hän katsoi Harrya ja sanoi melkein ivallisesti:
  "Ja kuuluisa Harry Potter. Olet ehtinyt kouluunkin."
Harry nauroi ja nyökkäsi. Dracon olisi hirveästi tehnyt mieli kirota Potter siihen paikkaan. Hän muisti yhä, kuinka Potter oli edellisenä vuotena käyttänyt häneen outoa kirousta, joka oli saanut hänet vuotamaan verta ja pyörtymään. Draco puristi kätensä nyrkkiin. Potter oli nähnyt hänet itkemässä…

Draco huomasi ihmeekseen, että Harry, Ron ja Hermione uskoivat hänen olevan nainen. Kun he olivat jutelleet hetken, Hermione ilmoitti lähtevänsä nukkumaan. Draco jäi oleskeluhuoneeseen odottamaan, että Harry ja Ronkin lähtisivät. Dracon ei tarvinnut odottaa kauan, ja pian hän huomasi olevansa yksin Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Hän lähti ja meni hakemaan tavaransa eteisaulasta. Sitten hän lähti takaisin seitsemänteen kerrokseen ja tarvehuoneeseen yöpymään. Hän käveli kohdan ohi kolme kertaa ja mietti: minun on saatava hyvä yöpymispaikka, jonne kukaan ei erehdy tulemaan, minun on saatava hyvä nukkumapaikka…
Draco pysähtyi ja avasi silmänsä. Hänen edessään oli ovi, jonka hän avasi. Oven takana häntä odotti tilava huone, jossa oli suuri ja pehmeä sänky.

Vielä ennen nukahtamistaan Draco tuumasi, että Pimeän Lordi olisi hänestä vielä oikein ylpeä. Draco toteuttaisi tehtävän ja nyhtäisi Harrysta paljon tietoa. Draco ajatteli hymyillen päivää, jona Harry Potter huomaisikin kertoneensa kaiken Draco Malfoylle. Toisaalta, Draco ajatteli, sitä päivää ei tulisi. Olisi melko noloa, jos kaikki saisivat tietää hänen esittäneen naista kuukauden.
  "Draco Malfoy ei ole nainen!" Draco melkein huusi pimeyteen.

[Röhkö]

2. luku
Naisellisuuden oppitunnit

Draco puki päähänsä peruukin. Hän meikkasi. Hän joi lientä, joka muutti hänen ääntään hieman. Hän puki ylleen tyttöjen koulupuvun. Hänen kauluspaitansa alla oli täytettä. Draco tunsi olonsa kaikesta huolimatta itsevarmaksi. Kaikki olivat uskoneet häntä edellisenä iltana, mikseivät nytkin.

Draco lähti aamiaiselle tarvehuoneesta. Hän ohitti Riesun, joka käkätti ja nimitteli häntä uudeksi urpoksi. Draco hymyili ja käveli suureen saliin, jossa hän meni istumaan Rohkelikon pöytään ja Harry Potterin viereen. Ajatella, että nyt hän söi aamiaisensa Potterin vieressä.

"Jännittääkö ensimmäiset oppitunnit?" Hermione kysyi. Draco pudisti päätään ja otti paahtoleipää.
"Ketä ne nyt jännittäisi, tunneillahan kuolee tylsyyteen!" Ron sanoi ja tunki suuhunsa makkaraa.
Professori McGarmiwa toi heille pian uudet lukujärjestykset. Dracolle McGarmiwa sanoi:
"Matami Maxime kertoi kirjeessään, millaisia valinnaisia sinulla on ollut. Laitoin sinut samoihin täällä."
Hermione katsoi Dracon lukujärjestystä ja sanoi hymyillen:
"Opiskelet kaikissa samoissa ryhmissä kuin me."
"Mikä onnekas sattuma", Draco sanoi ja hymyili takaisin. Todellisuudessa Kalkaros oli tarkoituksella laittanut hänet samoihin aineisiin kuin Harry.

"Meillä on heti kaksi tuntia yrttitietoa", Ron sanoi, kun he nousivat pöydästä. "Täytyy käydä hakemassa tavarat ylhäältä."
"Minä käyn vessassa", Draco valehteli ja lähti hakemaan omia tavaroitaan tarvehuoneesta. Tällaisista pienistä katoamisista saattaisi muodostua vielä ongelma, sillä Potter ystävineen oli tunnetusti hirveän utelias.

Draco kohtasi muut vasta kasvihuoneilla. Professori Verso lyllersi paikalle ja avasi heille kasvihuone kolmosen oven. Draco istui saman pöydän ääreen Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa.
Professori Verso kertoi heille, että tänä vuonna he kertaisivat paljon vanhaa tulevia S.U.P.E.R kokeita varten. Draco ei jaksanut kuunnella, sillä ei hän ollut jäämässä niihin typeriin kokeisiin. Hän viipyisi Tylypahkassa tasan sen verran, että saisi Harry Potterilta hieman tietoa ja häipyisi. Ehkä siihen ei menisi edes kuukautta. Ehkä hän onnistuisi tehtävässä jo aikaisemmin.

Draco huomasi, että joku oli tuonut pöydän keskelle omituisen kasvin. Hermione luki heidän yrttitiedon kirjaansa.
"Mitä meidän pitää tehdä?" Draco kysyi ja yritti kuulostaa kiinnostuneelta. Todellisuudesta hän ei piitannut pätkääkään, mitä mikäkin kasvi teki.
"Tämä on tuttu juttu", Hermione sanoi. Sitten hän neuvoi heitä poimimaan suuria siemeniä, joita kasvoi kasvin oksilla. Kasvi ei pannut kovasti vastaan, mikä oli melko erikoista.
"Oliko teillä beauxbatonsissa yrttitietoa?" Ron kysyi Dracolta samalla, kun hän repi irti yhden poikkeuksellisen suuren siemenen. Kasvi päästi pienen vinkaisun.
"Joo", Draco vastasi laiskasti. Hän ei ollut vielä tottunut täysin omaan ääneensä, joka oli nyt muutaman oktaavin korkeampi.
"Ron, sinun pitää kiertää siemen irti varovasti, eikä riuhtoa niitä väkivaltaisesti", Hermione sanoi, kun kasvi vingahti taas.
"Mikä onni, ettei Malfoy ole enää täällä", Ron vaihtoi puheen aihetta. "En kestäisi kuunnella sitä, kuinka hän häpäisisi Dumbledoren muiston."
Draco hymyili itsekseen. Voi kuinka väärässä Weasley olikaan.
"Se raukka on paennut kuolonsyöjien pariin", Harry sanoi ja Draco puristi kätensä nyrkkiin. Nyt hän tarvitsi itsehillintää enemmän kuin koskaan.
"Raukka tosiaan. Kalkaroksen piti hoitaa Malfoylle osoitettu tehtävä", Hermione sanoi hiljaa.
"Itse olet raukka!" Draco huusi pystymättä estämään itseään. Oli liikaa kuunnella loukkauksia kuraverisen suusta.
Harry, Ron ja Hermione tuijottivat Dracoa mykistyneinä. Draco änkytti ensin hieman ja mietti kuumeisesti, miten selviäisi tilanteesta.
"Tarkoitan, että Kalkaros itse oli raukka", Draco sanoi viimein. Ron yhtyi heti hänen sanoihinsa.
"Joo, Kalkaros oli kaikenaikaa Dumbledoren luona turvassa", Ron sanoi ja katsoi Dracoa hieman hämmästyneenä. "En tiennytkään, että Ranskassakin tiedetään Kalkaroksen teosta."
Hermione ehätti vastaamaan ennen Dracoa:
"Totta kai, olihan Dumbledore sentään mahtava velho. Lehdet kirjoittivat siitä ympäri maailmaa."
Ron riuhtaisi taas yhden siemenen turhan kovakouraisesti, ja jälleen Hermione neuvoi häntä tekemään toisin.

Lounaalla Draco kuunteli kyllästyneenä, kuinka Harry, Ron ja Hermione hämmästelivät Professori Kuhnusarvion jäämistä Tylypahkaan. He kun olivat ajatelleet, että Professori olisi järkyttynyt liiaksi viimeaikaisista tapahtumista.
"Ja kukahan on uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja?" Ron kysyi. "Ketään uutta tyyppiä ei näkynyt eilen pidoissa."
"Ehkä ketään halukasta ei löytynyt. Dumbledoren kuolema järkytti kaikkia", Harry sanoi.
"Aine on kyllä ihan turha", Draco sanoi tympääntyneenä.
"Miten niin?" Hermione tivasi heti.
"Koska ne tunnit on ajan haaskausta. Pimeän voimia vastaan taistellaan pimeän voimilla, sehän on ihan loogista", Draco sanoi ja toivoi, että sana looginen saisi Hermionen hiljenemään.
"Niin, mutta kyse onkin siitä, että tarkoitus on torjua pimeyden voimia", Hermione sanoi. Draco kohautti olkiaan.

Draco selvisi oppitunneista pysyttelemällä suurimman osan ajasta hiljaa. Sen päivän viimeisen aineen, muodon muutosten, jälkeen hän lähti muun luokan kanssa Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Hän istui Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa nojatuoleille, jotka olivat lähellä kylmää takkaa.
"No, millaiselta Tylypahka vaikuttaa?" Harry kysyi.
"Ihan okei", Draco sanoi tylsästi.
"Eräs toinen tuttavamme Beauxbatonsista ei ollut aivan samaa mieltä. Hänen mielestään Tylypahka oli Beauxbatonssiin verrattuna 'yvin 'irveä ja täällä oli 'irveitä 'aarniskoita", Hermione sanoi myrkyllisesti.
"Äh, Hermione, et viitsisi", Ron sanoi jostain syystä ärsyyntyneenä. Kukaan ei kuitenkaan ehtinyt sanoa muuta, kun Lavender Brown ilmestyi yllättäen Dracon eteen (Ron katosi yhtä yllättäen paikalta).
"Moi. Eikö sinun nimesi ollutkin Dreia?" Lavender kysyi ja Draco nyökkäsi vastaukseksi.
"Hienoa. Tule minun ja Parvatin mukaan", Lavender sanoi pirteästi, tarttui Dracon käteen ja veti tämän mukanaan pois oleskeluhuoneesta ennen kuin Draco ehti väittää vastaan. Parvati Patil, tumma tyttö, jonka kaksoisolennon Draco oli nähnyt Korpinkynnessä, odotti käytävässä.
"Hei", Parvati sanoi. "Hienoa, että suostuit mukaamme."

Draco ei ehtinyt sanoa juuta eikä jaata, ennen kuin Lavender jo veti häntä Parvatin kanssa pitkin käytävää. Draco ehti miettiä myrtyneenä, että Luihuisessa tytöt sentään lähestyivät häntä hienotunteisesti.

Kun Lavender vihdoin päästi irti Dracon kädestä, he seisoivat suunnilleen kohdassa, josta pääsi tarvehuoneeseen. Draco alkoi pelätä pahinta.
"Mitä hemmettiä tämä on olevinaan?" Draco sylkäisi närkästyneenä. Hänen äänensä alkoi palata vähitellen normaaliksi. Lavender ja Parvati kuitenkin vain hymyilivät, ja Lavender alkoi kävellä ohi uudestaan ja uudestaan. Pian seinään ilmestyi tuttu ovi.
"Mennään tänne", Lavender sanoi ja avasi oven. Draco käveli sisään tarvehuoneeseen hieman vastahakoisena. Helpotuksekseen hän sai kuitenkin huomata, ettei huoneessa näkynyt hänen tavaroitaan tai sänkyään. Sen sijaan siellä oli muutama vaaleanpunainen nojatuoli, lehtiä ja pöytä, jolla oli kristallipallo. Lisäksi pöydän vieressä nökötti pieni ja hopeinen matkalaukku.

"Mennään istumaan", Parvati sanoi ja työnsi Dracon yhteen vaaleanpunaisista tuoleista. Lavender ja Parvatikin istuivat, ja Parvati otti hopeisen matkalaukun syliinsä.
"Noniin", Parvati sanoi ja avasi matkalaukun. Hän otti sieltä kaksi huulipunaa. Hän avasi ne molemmat, ja kysyi Dracolta:
"Kumpi?"
Draco katsoi Parvatia kuin tärähtänyttä. Parvatin ilme pysyi kuitenkin vaativana, ja Draco katsoi huulipunia. Toinen oli enemmän persikan värinen, toinen vaaleanpunaisempi.
"Oikea", Draco sanoi, ja tarkoitti vaaleanpunaista. Parvati pisti toisen huulipunan pois ja laittoi itselleen vaaleanpunaista huulipunaa.
"Hyvä", Parvati sanoi samalla, kun tiiraili itseään peilistä, jonka oli ottanut matkalaukusta.
"Asiaan", Lavender sanoi katsottuaan Parvatin uutta huulipunasävyä hyväksyvästi. "Oletko nähnyt ketään poikaa, joka olisi kiinnittänyt huomiosi?" Sekä Lavender että Parvati tuijottivat Dracoa odottavaisina.
"Öh", Draco ei tiennyt mitä sanoisi. Tämän täytyi olla vitsi.
"Dean on sitten varattu minulle", Parvati sanoi määrätietoisesti.
"Ja minä olen ihastunut Harley Fannyyn. Harley on Korpinkynnessä, ja seitsemännellä, mutta hurjan hyvännäköinen", Lavender sanoi ja kikatti päälle. Draco halusi vain pois näiden kahden tytön kynsistä, hän halusi repiä peruukin pois päästään ja juosta pois. Hän ei kuitenkaan voinut. Sen sijaan Parvati uteli:
"No? Täytyyhän joku olla..?"
"Enpä oikein tiedä", Draco sanoi hämillään ja jatkoi: "kuulkaa, minua alkoi väsyttää hieman…"
"Onko se meidän luokalla?" Lavender ei kuunnellut Dracon epätoivoisia pakopuheita. "Harry Potteristahan kaikki tykkää joskus, Seamus on ihan kiva…Ei kai se ole Ron?"
Parvatikin päästi lähes kauhistuneen henkäyksen.
"No ei!" Draco kivahti. Lavender ja Parvati päästivät helpottuneen huokaisun, ja Parvati sanoi melkein kuiskaten:
"Ron on Lavenderin ex, ja olisihan ihan vastoin sääntöjä alkaa kaverinsa entisen kanssa, eikö niin?"
Draco nyökkäsi lyhyesti. Lavender ja Parvati hymyilivät hänelle ällöttävän sokerisesti, ja vihdoin Lavender sanoi:
"Ehkä meidän pitäisi palata oleskeluhuoneeseen. Minusta tuntuu, että Dreia ei ole vielä oikein saanut, tuota, katsella tarpeeksi ympärilleen."
Draco ponkaisi ylös nojatuolista ja ryntäsi Rohkelikon oleskeluhuoneeseen niin nopeasti kuin pääsi.

Draco vietti lopun iltaa tehden läksyjä Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa oleskeluhuoneessa. Draco huomasi, että Hermionesta oli suuri apu siinä hommassa. Kun kello tuli kymmenen, Ron ja Hermione riitaantuivat ja molemmat lähtivät nukkumaan. Draco jäi Harryn kanssa kahden.
"Tämä on paljon vaikeampaa ilman Hermionea", Draco sanoi hetken kuluttua.
"Totta", Harry naurahti. "Harrastatko sinä muuten huispausta?" Harry vaihtoi puheenaihetta.
Draco meinasi ensin sanoa ei, mutta tuli sitten siihen tulokseen, että kyllä tytötkin pelasivat.
"Joo", Draco vastasi.
"Hienoa. Minä olen Rohkelikon kapteeni ja etsijä. Mitä paikkaa sinä pelaat?" Harry kysyi.
"Yleensä olen etsijä tai jahtaaja", Draco sanoi ja hymyili. Harryn silmistä näki, että hän piti huispauksesta.
"Voit hakea etsijän varamiehen paikkaa tai vakituista paikkaa jahtaajana", Harry kertoi. Draco oli vähällä suostua, mutta muisti sitten, miksi oli tullut Tylypahkaan. Nyt hän ei voisi ryhtyä pelaamaan entisiä ystäviään vastaan.
"En minä ehdi", Draco sanoi välttelevästi.
"Harmi", Harry sanoi ja kuulosti oikeasti siltä, että oli pahoillaan.

Draco ei jaksanut keskittyä enää läksyihinsä. Harryllakin näytti olevan keskittymisvaikeuksia, sillä hän pysähtyi vähän väliä miettimään jotain kesken kirjoittamisen. Draco tuijotti Harryn salama-arpea. Se oli edelleen yhtä selvä, kuin silloin kun Draco oli nähnyt sen ensimmäisen kerran. Silloin Draco ja Harry eivät olleet vielä varsinaisesti pahimpia vihollisia. Molemmat olivat aloittamassa ensimmäistä vuottaan Tylypahkassa, eikä kumpikaan osannut taikoa. Silloin Draco oli kuullut isältään, että Harry Potterin kanssa kannatti olla hyvissä väleissä. Koko velhomaailma palvoi Harry Potteria. Poika, joka elää, oli hyvien pelastaja. Draco tuhahti ja Harry kohotti katseensa häneen.

"En keksi enää mitään asiaa tähän esseeseen", Draco sanoi ja Harry myötäili häntä.
"Taidan mennä nukkumaan", Harry sanoi ja nousi. "Pääni on jo ihan sekaisin. Hyvää yötä."
Harry lähti nousemaan poikien makuusaliin, ja Draco sanoi hänen peräänsä:
"Hyvää yötä."

[Röhkö]

3. luku
Zeri Jan

Seitsemäsluokkalaiset odottivat jännittyneinä pimeyden voimilta suojautumisen luokan edessä, kuka olisi heidän uusi opettajansa. Dracoa ei jännittänyt – hänen mielestään kaikki oli jo nähty. Oli ollut Pimeän Lordin apulaisia, kajahtanut kirjailija, ihmissusi sekä taikaministeriön kajahtanut sammakko-eukko.

Pimeyden voimilta suojautumisen luokan ovi aukesi ja kaikki (paitsi Draco) ryntäsivät uteliaina luokkaan. Draco asteli luokkaan viimeisenä ja sulki oven. Opettajan pöydän takana istui nuorehko, aasialaisen näköinen nainen. Naisen mustat hiukset olivat tiukalla nutturalla ja hän oli pukeutunut silkkiseen paitaan. Draco käveli laiskasti vapaalle pulpetille Harryn ja Ronin taakse.

”Hyvää päivää”, nainen sanoi terävästi. ”Minun nimeni on Zeri Jan ja olen teidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettajanne.”
Muutama oppilas luokassa hymähteli. Tuo lause oli kuultu monta kertaa aikaisemminkin.
”Tänä vuonna teillä on edessänne S.U.P.E.R kokeet. Perehdymme siis kaikkeen aiemmin oppimaanne ja yleisesti kokeessa kysyttyyn. Toisin sanoen perehdymme vahvasti opiskelemaan itsemme suojelemista pimeydeltä taikasauvan avulla”, Zeri Jan jatkoi. ”Ennen kuin kuitenkaan aloitamme harjoittelun käytännössä, kyselen hieman perussuojataioista. Millaista taikaa kannattaa käyttää mörköä vastaan?”
Hermionen käsi halkoi ilmaa kuin salama. Zeri Jan katsoi häntä kiinnostuneena ja kysyi:
”Niin, neiti…?”
”Hermione Granger. Vastaus on naurrettavus”, Hermione vastasi tärkeänä.
”Oikein”, Zeri Jan kuittasi. ”Olet rohkelikko, joten Rohkelikko saa viisi pistettä.”

Zeri Jan jatkoi kysymyksiä suojataioista. Hermionen lisäksi muutkin osasivat vastata, ja olisi Dracokin osannut vastata ainakin puoliin kysymyksistä. Hän ei vain viitsinyt vaivautua. Kymmenen minuutin kuluttua Zeri Jan sanoi:
”Oikein hyvä. Osaatte teiltä vaadittavan tason melko hyvin teoriassa, ja nyt voimme siirtyä tarkastelemaan, kuinka osaatte taiat käytännössä. Nouskaa seisomaan ja menkää jonoon luokan perälle.”
Draco meni seisomaan jonossa Harryn taakse. Harry jutteli edessään seisovan Ronin kanssa.
”Hän vaikuttaa aika tehokkaalta”, Ron sanoi.
”Niin. Ja hän on reilu, toisin kuin Kalkaros”, Harry sanoi hieman katkeran kuuloisena.
Draco ei voinut olla hymyilemättä itsekseen.

Jono liikkui. Zeri Jan pisti oppilaat näyttämään eri taikoja. Samalla hän kävi läpi heidän nimensä. ”Nimi?” Zeri Jan kysyi Dracon edessä seisovalta Harrylta.
”Harry Potter”, Harry vastasi. Zeri Jan nyökkäsi ja sanoi:
”Suojelius, Potter.”
Muu luokka näytti hämmentyneeltä. Heitä oli pyydetty tekemään sellaisia yksinkertaisia taikoja, kuin aseistariisuntaloitsu ja kilpiloitsu. Zeri Jan hymyili kuitenkin Harrylle ystävällisesti. Harry taikoi aineellisen suojeliuksen, joka muistutti hirveä.
”Hienoa, Potter”, Zeri Jan kehui. ”Olet maineesi veroinen. Viisi pistettä Rohkelikolle.”

Harry astui sivuun, ja tuli Dracon vuoro.
”Nimi?” Zeri Jan kysyi jälleen.
”Dra – öh, Dreia Felabeu”, Draco oli unohtaa valenimensä.
”Katsotaanpa”, Zeri Jan pohti, ”lopetetaan iloisesti. Mörön karkoitusloitsu, Felabeu.”
”Naurrettavus”, Draco sanoi taikasauva koholla ja ajatteli, että hänen touhunsa oli naurettavaa. Se toimi, ja hänen taikasauvastaan sinkosi pari kultaista sädettä. Koska mörköä ei ollut, ei tapahtunut mitään kummempaa.
”Läksyksi luette oppikirjasta luvun kuusi, jossa kerrotaan kymmenestä hyödyllisimmästä suojataiasta.”

Draco pakkasi tavaransa ja oli poistumassa luokasta Harryn kanssa viimeisenä. Zeri Jan kuitenkin kutsui Harrya nimeltä ja sanoi:
”Haluan vain sanoa, että olen pahoillani Siriuksen kohtalosta. Minä tunsin hänet silloin, kun häntä ei vielä oltu tuomittu. Hän kävi auttamassa äitiäni…Sirius oli yhtä jalo kuin isäsi.”
Harry katsoi Zeri Jania hämillään. Draco oli jäänyt luokan ovelle odottamaan.
”Sirius oli meidän puolellamme aina”, Harry totesi hiljaa.
”Minä tiedän sen nyt”, Zeri Jan sanoi. ”Vaikka minun on myönnettävä, että luulin silloin muiden lailla hänen olevan syyllinen.”
”Niin minäkin”, Harry huokaisi.
”Menehän nyt, Harry. Sinun tyttöystäväsi odottaa sinua”, Zeri Jan sanoi vahvemmalla äänellä. Harry ja Draco lähtivät luokasta ja suunnistivat suureen saliin lounaalle. Hermionella ja Ronilla oli jälleen pientä kinaa pöydässä, tällä kertaa Ronin onnistuneesta kilpiloitsusta.
”…minä onnistuin AK:ssa kolmannella kerralla, usko jo!” Ron intti.
”Kerta oli neljäs. Kolmannella minun onnistui rikkoa kilpiloitsusi tainnutuksella”, Hermione sanoi.
”Käytit tainnutusta minuun!” Ron sanoi kiukkuisena.
”Useimmiten vastustajaa vastaan käytetään tainnutusta”, Hermione sanoi kärkevästi.
”Mutta mehän vasta harjoiteltiin”, Ron sanoi. ”Ai moi Dreia.”
”No hei”, Draco sanoi Hermionen vierestä.
”AK:sta on ainakin kaksi vuotta”, Harry sanoi. ”Lopettakaa turhan päiväinen muistelu.”
”Se oli Ron - ”, Hermione aloitti, mutta vaikeni nähdessään Harryn ilmeen.

Draco söi rauhassa muhennostaan. Ron ja Hermionekin lopettivat kinastelun, Harry kertoi heille, mitä Zeri Jan oli puhunut Siriuksesta.
”Sirius siis auttoi Janin äitiä”, Hermione toisti. ”Jan oli silloin itse noin 10-vuotias.”
”Ehkä he olivat köyhiä”, Ron veikkasi ja ahtoi suuhunsa perunaa.
”Ehkä”, Harry sanoi.

Draco huomasi keskustelun myötä, että Sirius Musta oli ollut Harrylle hyvin läheinen.
”Oliko Sirius Musta sinun kummisetäsi?” Draco varmisti. Harry nyökkäsi ja sanoi:
”Hän kuoli taistellen Voldemortia vastaan.”
Draco hätkähti. Miten Potter julkesi sanoa Pimeän Lordin nimen ääneen. Ronkin oli hätkähtänyt ja hänen haarukastaan lensi lihan pala Seamus Finniganin päähän.
”Rohkeaa”, Draco sanoi hiljaa. Tyhmänrohkeaa hän ajatteli.
”Sirius oli urhea”, Hermione sanoi hiljaa. Hän näytti pelkäävän, että Harry murtuisi kohta. Sen sijaan Harry näytti vain haikealta.
”Minä olen ylpeä kummisedästäni yhtä paljon kuin vanhemmistani”, Harry sanoi viimein. Hermione hymyili hieman ja Ron näytti helpottuneelta. Dracosta tuntui, etteivät he olleet käyneet tällaista keskustelua aikaisemmin. Kaipa he olivat tarvinneet hieman aikaa.

 Draco ei jaksanut tehdä läksyjään illalla Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Hän istui takan vieressä ja katseli tuleen. Hermione teki ahkerasti tehtäviä vähän matkan päässä. Harry ja Ron olivat huispausjoukkueen karsinnoissa. Draco huokaisi tylsistyneenä ja alkoi jo ajatella, että koko hänen tehtävänsä tarkoitus oli kiinni jääminen. Kalkaros oli keksinyt kaiken itse vain kostaakseen sen, että kolmantena vuonna hänen kaksoisolentonsa oli nähty naisen vaatteissa. Draco katsoi hieman hymyillen Nevilleä, joka pakersi myös läksyjen parissa.

Draco tuijotteli niin hartaasti takkaan, ettei hän kuullut, että joku puhui hänelle.
”Dreia? Kuuletko sinä?”
Draco hätkähti hereille ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan vieressä istuvaa henkilöä.
”Olen Ginny, Ronin sisko”, sanoi Ginny Weasley, jonka hiukset olivat yhtä punaiset kuin takassa riehuva tuli. Ginnylla oli kasvoissaan pisamia aivan kuin Ronilla.
”Anteeksi. Olin ajatuksissani”, Draco sanoi ja kääntyi taas katsomaan takkatulta.
”Harry lähetti minut tänne karsinnoista. Hän haluaa nähdä, miten sinä lennät”, Ginny sanoi ja Draco kääntyi katsomaan häntä hämmästyneenä.
”Miksi?” Draco kysyi.
”Hän haluaa sinusta etsijän varamiehen. Tai siis naisen”, Ginny kertoi.
”Mutta - ” Draco ei voisi pelata Rohkelikon joukkueessa. ”Minulla ei ole luutaa!”
”Saat lainata Harryn Tulisalamaa”, Ginny sanoi. ”Jos joudut matsissa pelaamaan, saat sen silloinkin. Harjoituksissa voit tietysti käyttää koulun luutia.”
Draco päätti, että hän lentäisi niin surkeasti, ettei edes Puuskupuh hyväksyisi häntä joukkueeseensa.

Draco meni Ginnyn kanssa huispauskentälle. Siellä heitä odottivat Rohkelikon huispausjoukkue ja Luna Lovekiva, joka istui katsomossa. Draco käveli Harryn luokse.
”Karsinnat loppuivat äsken. Haluan vielä tietää, saanko sinusta itselleni varaetsijän”, Harry sanoi hymyillen. Draco hymyili epävarmasti takaisin. Tuskinpa.

Harry ojensi Dracolle Tulisalamansa. Draco piteli sitä varoen. Luuta oli upea. Draco katsoi kysyvästi Harrya, joka sanoi:
”Päästän siepin ilmaan, ja sinä nappaat sen. Onko selvä?”
Draco nyökkäsi ja meni valmiiksi luudalleen. Harry päästi kultaisen siepin vapaaksi, ja Draco ponkaisi maasta vauhtia. Tulisalama kiisi korkeuksiin kuin unelma. Draco ei ehtinyt edes ajatella mitään muuta, kun hänellä jo oli sieppi tiukasti nyrkissään. Hän tajusi tekojensa seuraukset vasta, kun hän oli laskeutunut maahan.
”Onnea”, Harry sanoi hymyillen. ”Pääset joukkueeseen etsijän varapelaajaksi.”
”Hienoa”, Draco sai sanotuksi ennen kieltäytymistä. Hän ei huispauskentälle Rohkelikon pelikaavuissa astuisi. Tulisalama näytti kuitenkin niin upealta…

Draco meni huispauskentältä vessaan ja sieltä tarvehuoneeseen – tarkkaillen, ettei kukaan nähnyt häntä. Tarvehuoneessa hän heittäytyi sängylleen. Hänestä alkoi tuntua, että tehtävässä ei ollut kamalinta näytellä tyttöä. Rohkelikoksi tekeytyminen oli kamalaa – suorastaan petosta Dracon omaa egoa kohtaan. Dracon ajatukset harhailivat Harryyn. Koko tehtävän idea oli, että Draco saisi Harrylta salaista tietoa. Draco oli nyt tutustunut Harryyn syvemmin, ja hänestä tuntui, että pian hän voisi edetä. Draco halusi suorittaa tehtävän niin nopeasti, kuin vain olisi mahdollista. Draco halusi lähteä ennen ensimmäistäkään huispausottelua. Potterin tuntien tämä loukkaantuisi varmasti kesken ottelun ja Draco joutuisi luudan selkään.

[Röhkö]

A/N: Tässä pari lukua peräkkäin.

4. luku
Feeniksin killan salainen ase

Raportti tehtävästä Tylypahka:

Olen esittänyt täällä nyt viikon tyttöä ja rohkelikkoa. Olen ujuttautunut Harry Potterin läheisyyteen ja kaikki uskovat täysin valheeni. Kukaan ei luultavasti epäile mitään, ja olen onnistunut yöpymään salaa tarvehuoneessa. En ole onnistunut vielä saamaan tietoja mistään tärkeästä tai killasta. Täällä on uusi opettaja, joku Zeri Jan, joka tunsi Sirius Mustan. Yritän saada tietoa lisää, mutta minusta tämä vaikuttaa vieläkin mahdottomalta tehtävältä.

Draco kirjoitti vielä lyhyen kirjeensä loppuun nimensä ja sitoi kirjeen ruskean pöllön nilkkaan. Pöllö katosi pöllölän ikkunasta ulos ja hävisi taivaalle. Draco lähti laskeutumaan alas pöllölän portaita, mutta portaissa häntä vastaan käveli Blaise Zabini, luihuinen, joka oli ollut ennen Dracon kanssa samalla vuositasolla. Draco käänsi katseensa pois Zabinista ja ohitti pojan sukkelasti.
”Hei, odota!” Zabini huusi Dracon perään. Draco jähmettyi paikoilleen ja kysyi kääntymättä Zabiniin päin:
”Mitä?”
”Me ollaan nähty jossain. En vain muista, missä”, Zabini sanoi pohtien. Draco ei kääntynyt vieläkään, vaan hän oli kaivelevinaan jotain laukustaan. Hän kirosi sitä, että Zabini kiinnitti aina paljon huomiota tyttöihin – olivatpa nämä sitten missä tuvassa tahansa.
”Minulla on kiire”, Draco sanoi ärsyyntyneenä ja lähti laskeutumaan portaita, pois Zabinin luota. Dracon onneksi Zabini ei seurannut häntä.

Draco oli sopinut menevänsä kirjastoon Harryn, Ronin ja Hermionen luokse. He kirjoittivat Lipetitin ainetta kutsuloitsun ja karkotusloitsun toteutuksen poikkeavuuksista. Draco ei ollut vielä edes aloittanut ainetta. Hän etsi kirjastosta pöydän, jossa Harry kumppaneineen istui ja meni heidän seuraansa. Hermione oli kirjoittanut ainettaan jo kahden jalan verran ja Harry ja Ron puolet. Ron selasi tuskastuneen näköisenä oppikirjaa. Hermionella ei näyttänyt olevan mitään vaikeuksia, sillä tämä kirjoitti kynä sauhuten. Harry tuijotti jonnekin kaukaisuuteen ja pyöritteli sulkakynää kädessään.
”Oletko sinä tehnyt jo tämän aineen?” Ron kysyi Dracolta. Draco pudisti päätään, ja Hermione katsoi Dracoa kuin tärähtänyttä.
”Sinun kannattaa aloittaa heti”, Hermione sanoi. ”Ei kannata jättää kaikkea viime tippaan.”
”Minä teen sen myöhemmin”, Draco sanoi. Hermionen huolehtivaisuus ärsytti häntä.
”Silloin et ehkä enää kerkeä. Tähän pitää etsiä paljon taustatietoa”, Hermione intti.
”Ehkä minulla onkin tietoa päässäni, enkä hanki sitä kaikkea kirjoista”, Draco sanoi terävästi. Hermione näytti hetken vihaiselta, mutta jatkoi sitten aineensa kirjoittamista. Ärsyttävä kaikentietäjä, Draco ajatteli.

Hermione sai pian aineensa valmiiksi, ja hän kääri sen rullalle ja pisti laukkuunsa. Hän katsoi taas Dracoa, tällä kertaa hieman ylimielisesti.
”Olen sanonut tämän monta kertaa Harrylle ja Ronillekin: minulta ei sitten heru apua, kun ne päässäsi olevat tiedot eivät riitäkään”, Hermione sanoi.
”Kyllä sinä silti meitä autat”, Ron sanoi väliin, mutta Hermione ei välittänyt. Draco mulkoili Hermionea ja päätti olla tekemättä koko ainetta. Hermione lähti, ja Ron katseli Harryn ainetta.
”Sinäkään et ole kirjoittanut mitään moneen minuuttiin”, Ron sanoi. Harry säpsähti ja katsoi Roniin heränneen näköisenä.
”En. Hermionen neuvoista olisi nyt kyllä hyötyä”, Harry sanoi ja haukotteli. Ron katsoi Dracoa jostain syystä hymyillen.
”Yleensä minä olen se, jolle Hermione suuttuu niin, ettei suostu kertomaan vastauksia”, Ron sanoi.
”Anteeksi jos vein paikkasi”, Draco sanoi laiskasti. ”Ku – öh, Hermione vain on aika ärsyttävä välillä.”
”Nojaa”, Ron huitaisi kädellään. ”Hermionelle koulu on tärkeää. Kerran hän paljasti, että pelkää erottamista enemmän kuin kuolemaa.”
Draco katsoi Ronista Harryyn. Harry hymyili ja katsoi Dracoon vihreillä silmillään. Ronin puhe kuului kuin jostain hyvin kaukaa. Draco punastui ja käänsi katseensa pois Harrysta. Hän tunsi silti pojan tuijotuksen itsessään.
”Dreia? Harry? Minä kysyin, että aiotteko te vielä kirjoittaa sitä ainetta”, Ron huhuili. Harry ja Draco havahtuivat hetkellisestä yhteydestään.
”En”, Draco sanoi päättäväisesti.
”Minäkään en enää keksi mitään”, Harry sanoi. ”Ehkä Hermione vielä suostuu kertomaan jotain.”

Hermionea ei kuitenkaan näkynyt Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Harry, Ron ja Draco asettuivat mukavasti lämpimän takan ääreen. Ulkona satoi kaatamalla, joten Harrylla ja Ronilla ei ollut huispausharjoituksia.
”Oliver Wood ei olisi lepsunut tällaisessakaan säässä”, Harry sanoi katsellen ulos. ”Kerran McGarmiwan piti antaa hänelle jälki-istuntoa, kun Wood piti meitä harjoituksissa kaksi tuntia pitempään.”
”Sinä olet ihan hyvä kapteeni”, Ron sanoi Harrylle. ”Nyt meidän ei tarvitse kastua.”
”Niin. Dreialle ei sitten jää ensimmäisistä harjoituksista huono mielikuva”, Harry sanoi ja katsoi Dracoon.
”Harjoituksista?” Draco toisti. Eivät kai nuo ääliöt luulleet, että hän osallistuisi Rohkelikon huispausharjoituksiin.
”Niin. Kyllä sinunkin pitää kaiken varalta harjoitella. Vaikka kaksi kertaa viikossa riittänee”, Harry sanoi ja katsoi Dracoa virnuillen oudosti.
”Äh, en usko, että sinä niin huonosti lennät että minua tarvittaisiin”, Draco vääntelehti.
”Usko pois, sinua tarvitaan”, Ron sanoi nauraen. Harry ei pannut pahakseen vaan nyökkäsi.
”Minulla on tapana joutua tapaturmiin”, Harry sanoi.

Heidän huispauskeskustelunsa katkesi äkisti, kun Hermione ilmestyi heidän eteensä tyttöjen makuusalista.
”Sain pöllöpostia”, Hermione sanoi innoissaan.
”Vau”, Ron huokaisi ihaillen. ”Kuuden vuoden jälkeen saat ensimmäisen kirjeesi nyt.”
”Haha, Ron. Hagrid lähetti viestin”, Hermione sanoi ja antoi lyhyen kirjeen Harryn, Dracon ja Ronin luettavaksi.

Morjens, Hermione ja pojat!
Aattelin, että haluaisitte tulla kattoo Ruaahia. Se on kasvanu, ja voi hyvin. Se on nyt mun luona teellä. Tulkaa pian, Ruaahkin haluaa varmasti tavata teidät.

Hagrid.
 
”Ruaah haluaa tavata meidät?” Ron toisti. ”Ketsupilla vai ilman?”
”Hagrid vaikuttaa aika tyytyväiseltä”, Harry sanoi. ”Ehkä Ruaah on jo oppinut uusia tapoja.”
”Kuka on Ruaah?” Draco avasi viimein suunsa.
”Hagridin pikkuveli”, Hermione sanoi hieman kylmästi. Ehkä hän kantoi vielä kaunaa kirjaston keskustelusta. ”Hagrid on Tylypahkan riistanvartija ja meidän hyvä ystävä. Hän asuu tuossa lähellä.”
”Älä unohda, että Hagrid on myös opettaja”, Ron sanoi hieman huvittuneesti.
”Dreia voi tulla mukaan”, Harry sanoi. ”Mennään.”

Draco lähti Harryn, Ronin ja Hermionen perässä oleskeluhuoneesta. Hagrid oli puolijättiläinen, joka oli opettanut Dracolle taikaeläinten hoitoa muutaman vuoden. Dracosta Hagrid oli tyhmä ja raukkamainen hyypiö, joka luuli kaikkia vaarallisia eläimiä lemmikeiksi.

He laskeutuivat loivaa mäkeä alas ja kävelivät kohti Hagridin surkeaa hökkeliä. Dracon mieleen palasi muistoja karanneesta hevoskotkasta, retkestä kiellettyyn metsään ja jopa muuttumisesta hilleriksi. Draco vihasi Hagridia. Hän vihasi Potteria. Hän vihasi kaikkea ällöttävän hyvää. Draco potkaisi kiveä, koska se ei ollut tarpeeksi pahan näköinen.

Hermione koputti Hagridin talon oveen. Pian suurikokoinen ja parrakas Hagrid tuli avaamaan sen, ja he kaikki menivät sisään. Talossa oli vain yksi huone, jossa oli sänky, pöytä ja muutamia kaappeja ja tuoleja.
”Tässä on Dreia. Hän on uusi Tylypahkassa”, Harry esitteli Dracon – tyttönä.
”Terve. Mä oon Hagrid”, Hagrid huikkasi teekannun luota. Hän kaatoi heille kupilliset ja laittoi tarjolle myös jonkinlaisia keksejä. Dracolla oli hieman makeannälkä, joten hän otti yhden.

”Missä Ruaah on?” Hermione kysyi, kun Draco puraisi keksiä. Puraisu jäi kuitenkin vain yritykseksi, koska keksi oli kivikova, eikä siihen jäänyt jälkeäkään.
”Se on tossa talon takana”, Hagrid sanoi. ”Ruhis ei mahu oikeen tänne, joten se saa istua siellä piilossa.”
”Kuinka moni oikeastaan tietää, että täällä on jättiläinen?” Hermione kysyi hieman huolissaan.
”Mä, te ja Professori McGarmiwa”, Hagrid sanoi ja ryysti teetään. ”Näytin Ruhiksen McGarmiwalle jo viime vuonna. Melkein pyörtyi.”
Ron naurahti, mutta Hermione näytti myötätuntoiselta. He joivat teensä loppuun (Draco viskasi keksinsä pöydän alle) ja Hagrid nousi seisomaan.
”Tulkaas sitten kattomaan Ruhista”, Hagrid sanoi iloisesti ja viittoi heidät mukaansa takaovesta.
Draco meni viimeisenä ulos ovesta, mutta henkäisi järkytyksestä nähdessään tämän ’Ruhiksen'.
”Se on iso!” Draco huusi.
Hagrid nauroi ja käveli itseään monta jalkaa pidemmän, pyöreän jättiläismiehen luokse.
 ”Öh, hei Ruaah”, Hermione sanoi arasti jättiläiselle.
”Muistathan sä Hermionen?” Hagrid sanoi veljelleen.
”Hermuuni”, Ruaah sanoi ja hymyili. ”Ruaah muistaa.”
Hermione hymyili jättiläiselle takaisin epävarmasti. Hagrid esitteli Harryn, Ronin ja Draconkin Ruaahille. Ruaah tervehti heitä, ja Draco katseli muiden tavoin Ruaahia yllättyneenä.
”Se – Ruaah on oppinut jo puhumaan”, Ron sanoi ja katsoi Hagridia kunnioittavasti. ”Hienoa.”
Hagrid säteili ja sanoi:
”Pari viikkoa mulla meni pelkästään siihen, että sain Ruaahin rauhottumaan ja kuuntelemaan.”
”Nyt se vaikuttaa jo aika kesyltä”, Harry sanoi. ”Me taidettiin sittenkin saada puolellemme yksi jättiläinen, vai mitä?”
”Joo”. Hagrid nyökkäsi. ”Ruhis auttaa taistelussa.”

Draco tajusi samassa, mistä puhuttiin. Feeniksin killalla oli jättiläinen apunaan. Draco ei ollut varma, oliko Pimeän Lordilla jättiläisiä kannattajinaan. Tästä hänen pitäisi kertoa Kalkarokselle pian.
”Entä muut jättiläiset?” Draco kysyi ovelasti.
”Ne ei oikein suostunu yhteistyöhön”, Hagrid sanoi harmissaan.
”Onko meidän puolella yhtään jättiläistä?” Draco kysyi. Samassa hän tajusi, että ’meidän puolella’ hän tarkoitti Pimeyden Lordin kannattajia. Onneksi Hagrid oli tyhmä.
”Noo tää Ruaah vain”, Hagrid sanoi ja taputti Ruaahia selkään. Hagrid ei enää hymyillyt, vaan näytti jotenkin hajamieliseltä.
”Hagrid? Mitä muuta sinä olet tehnyt kuin kouluttanut Ruaahia?” Hermione kysyi.
”Täh? Mä oon vaan ollu täällä. Ruhista en viitti jättää yksin, katos”, Hagrid sanoi, muttei hymyillyt vieläkään. Hän näytti siltä, että oli juuri muistanut jonkin ikävän muiston.
”Onko kaikki kunnossa?” Harry kysyi. ”Dumbledoren kuolemahan tietysti järkytti meitä kaikkia.”
Hagrid pudisti päätään ja sanoi:
”En mä sitä. Olympe on kadonnu!”
”Kadonnut?” Ron toisti. ”Mihin hän muka voi piiloutua?”
Ronin letkautus sai Dracon tirskahtamaan, mutta Hermione mulkaisi Ronia et-ole-hienotunteinen-katseella.
”Olympea ei ole näkyny missään kohta kuukauteen”, Hagrid sanoi surkeana. ”Ei vastaa mun kirjeisiin, ei ole kuulemma näkyny Beauxbatonsissa ja kukaan ei ole kuullut mitään.”
”Kauheaa”, Hermione sanoi. ”Dreian entinen rehtori.”
Draco tajusi tässä vaiheessa sanoa:
”Madame Maxime-parka.”
”Toivottavasti hän löytyy pian”, Harry sanoi ja Ron nyökkäsi.
Hermione ja muut lohduttelivat hetken Hagridia, kunnes he palasivat sisälle ja joivat oloa piristävää kaakaota.

”Eiköhän meidän ole jo aika palata kouluun”, Hermione ehdotti tunnin päästä ja muut nyökkäsivät.
”Tulkaa enstekst sanoo Ruaahille hyvästit”, Hagrid sanoi jo iloisempana. He menivät ulos, jossa Ruaah istui edelleen.
”Hei sitten, Ruaah”, Hermione huikkasi.
”Hermuuni!” Ruaah rääkäisi. ”Hermuuni jää tänne!”
”Öh, en minä nyt voi”, Hermione sanoi Ruaahille.
”Hermuuni tänne, tänne!” Ruaah rupesi takomaan nyrkeillään maata. Hagrid riensi nopeasti sisälle taloonsa.
”Hienoa”, Ron sanoi tarkoittamatta sitä. ”Hagrid piiloutuu taloonsa ja jättää meidät -”
Hagrid palasi kuitenkin siinä samassa, ja työnsi Ruaahin suuhun tutin.
”Ton avulla Ruhis rauhottuu”, Hagrid sanoi hieman hengästyneenä. Ruaah mussutti tuttiaan tyynenä, ja Hermione saattoi lähteä muiden kanssa rauhassa takaisin kouluun.

”Hyvä homma, että Ruaah on meidän puolella”, Ron sanoi, kun he astuivat sisälle linnaan.
”Niin on”, Harry sanoi. Sitten hän kääntyi Dracoon päin.
”Me ollaan unohdettu kokonaan kertoa Feeniksin killasta sinulle”, Harry sanoi matalalla äänellä.
”Harry”, Hermione sanoi varoittavasti. ”Kilta on salainen. Ei siitä kuulukaan kertoa -”
”Kyllä me voidaan Dreialle kertoa”, Harry sanoi ja katsoi Dracoa. ”Jos sinä et kannata Voldemortia.”
Draco hätkähti nimen kuulleessaan ja sihahti vihaisesti. Hän kuitenkin pudisti päätään. Sitten hän sai kuulla melkein saman tarinan, jonka hän oli kuullut Kalkarokselta. Feeniksin kilta oli ryhmä velhoja ja noitia, suurin osa auroreita. Kilta kokosi ihmisiä Pimeyden Lordia vastaan. Kun he olivat tulleet lihavan leidin kohdalle, Draco oli kuullut jo kaiken, mutta ei mitään uutta. Hermione näytti hieman ärtyneeltä.
”Oliko sinun pakko kertoa kaikki käytävillä?” Hermione suutahti Harrylle.
”Ei kukaan kuullut”, Harry sanoi. ”Minä puhuin hiljaa.”
”Piparminttu”, Ron sanoi lihavalle leidille ja he kömpivät melkein tyhjään oleskeluhuoneeseen. Draco hykerteli hieman itsekseen. Nyt hän oli hyvillä jäljillä. Potter kertoisi vapaaehtoisesti kaiken.

5. luku
Kipinöitä

Draco istui tarvehuoneen lattialla kädessään sulkakynä ja pergamenttia. Hänen ympärillään lattialla oli hujan hajan hylättyjä pergamenttimyttyjä. Draco nojasi seinään ja katseli tyhjää pergamenttia kädessään. Hän huokaisi ja pisti pergamentin pois. Ei kannattanut tuhlata enempää paperia. Draco viskasi sulkakynänsäkin pois ja nousi seisomaan. Hän ei osannut enää kirjoittaa - tai siltä hänestä ainakin tuntui. Kirjeestä Kalkarokselle ei tuntunut tulevan yhtään mitään.
Draco meni peilin eteen ja tarkasti ulkonäkönsä. Peruukki oli paikoillaan - vaaleat tekohiukset ylettyivät melkein vyötärölle. Draco raapi päätään peruukin alta. Peruukki kutitti hirveästi. Draco katsoi itseään ja otti läheiseltä pöydältä poskipunan peittääkseen kalpeutensa. Draco oli aina ollut kalpea, mutta lähiaikoina hänen kalpeutensa oli alkanut jotenkin korostua. Draco levitti poskipunaa poskilleen hieman ja tarkasteli sitten taas itseään. Hänellä oli yllään vihreä neule, joka oli ällöttävän tiukka. Täytetyt rintaliivit eivät onneksi näkyneet sen läpi. Lisäksi Dracolla oli musta vekkihame, ja mustat sukkahousut (Draco irvisti). Hän levitti peruukin hiuksia hieman kasvojensa eteen. Oli häpeällistä nähdä itsensä sellaisena. Draco otti pienen pullon pöydältä ja joi hieman violettia nestettä. Se maistui öljylle, ja Draco irvisti jälleen.

Oli lauantai, joten Dracon ei tarvinnut pomppia luokasta toiseen. Sen sijaan hän meni Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Kello ei ollut vielä paljoa, joten se oli hiljainen. Draco näki Hermionen, ja meni istumaan tämän viereen. Hermione kohotti katseensa lukemastaan kirjasta.
"Huomenta. Missä sinä olit?"
"Kunhan kiertelin. Olen aamuvirkku", Draco sanoi ja haukotteli.
"Luen tämän luvun loppuun. Mennään sitten aamiaiselle, jooko?" Hermione varmisti. Draco nyökkäsi ja vaipui omiin ajatuksiinsa. Hänenkin pitäisi kirjoittaa Kalkarokselle toissapäivänä saamastaan uutisesta. Draco oli vain harmikseen huomannut, että hän ei tiennyt, mitä kirjoittaisi. Draco halusi kertoa Ruaahista itse, henkilökohtaisesti. Tieto oli sentään melko tärkeä. Draco päätti olla kirjoittamatta Kalkarokselle vielä mitään. Hän kertoisi kaikesta sitten kerralla.

Harry ja Ronkin tulivat oleskeluhuoneeseen pian, ja he lähtivät yhdessä aamiaiselle.
"Tänään on sitten huispausharjoitukset", Harry ilmoitti vilkaistuaan suuren salin kattoa.
"Pääset ihailemaan minun torjumistaitojani", Ron sanoi ja lappasi puuroa suuhunsa.
"Niin, jollet hermostu liikaa", Hermione sanoi hieman äksynä.
"Nukuitko huonosti tai jotain?" Ron kysyi hämillään.
"Äh, minua vain ärsyttää tällä hetkellä kaikki, mikä liittyy huispaukseen", Hermione sanoi ja punastui kaikkien hämmästykseksi. Ron tuijotti Hermionea kysyvästi. Hermione voiteli paahtoleipänsä rauhassa ja katsoi sitten Ronin ihmettelevää ilmettä.
"Mitä?" Hermione kysyi mukamas hämmästyneenä.
"Miksi huispaus ärsyttää sinua tällä hetkellä niin hirveästi?" Ron kysyi ja tarkkaili Hermionen reaktiota.
"Olen sanonut, että maailmassa on tärkeämpiäkin asioita", Hermione sanoi jämerästi. "Eikä se vaivaa minua erityisesti juuri nyt…"
"Entäs maailmanmestaruuskisat? Sinä et valittanut silloin. Entäs Krum? Tai McLaggen? Minusta sinä annat itsestäsi kuvan kuin olisit jotenkin hulluna huispaukseen eikä päinvastoin", Ron luetteli ja söi puuroaan. Hermione punastui jälleen, mutta vain Draco taisi huomata sen. Tyttö salasi selvästi jotain.
"Maailmanmestaruuskisat olivat hieno mahdollisuus nähdä kansainvälisiä velhoja", Hermione sanoi. "Ja en minä huispausta vihaa. Se kuuluu velhojen kulttuuriin."
Ron tuhahti ja sanoi:
"Väitätkö sinä edelleen, että halusit tutustua Krumiin kansainvälisen ystävyyden ja erilaisen kulttuurin takia?"
"Minä tutustuin Krumiin, koska suostuin hänen parikseen joulutanssiaisiin", Hermione sanoi kiivastuen ja piiloutui pikaisesti Päivän Profeetan taakse. Ron mulkoili häntä. Harry ja Draco vaihtoivat katseen, joka kieli heidän tuntevan olonsa ulkopuolisiksi yhdessä.

Huispausharjoitukset olisivat vasta illalla, joten he menivät oleskeluhuoneeseen tekemään läksyjään pois alta. Tai oikeastaan Hermione teki, ja he muut alkoivat keskustella jälleen aiheesta huispaus.
"Mitä seuraa sinä kannatat?" Ron kysyi Dracolta.
"London Fly:tä", Draco sanoi täydestä sydämestään. Hän oli kannattanut kyseistä joukkuetta aina siitä lähtien, kun hän pääsi isänsä kanssa katsomaan sen peliä neljävuotiaana.
"Ahaa", Ron sanoi mietiskellen. "Kelpaa. Kadlein kanuunat on tainnut joskus voittaakin LF:n."
"Se johtui siitä, että he joutuivat käyttämään varamiestä pitäjänsä paikalla", Draco sanoi kiivastuen. "Heidän pitäjänsä oli joukkueen kapteeni, kunnes…" Draco ei sanonut lausetta loppuun. Hän ei voinut.
"Hän katosi", Ron sanoi hänen sijastaan. Draco nyökkäsi ja hänen mieleensä valui tuo vanha, mutta hirveä uutinen. Richard Roels oli mahtava pitäjä, joka oli taannut London Flyersille hyvät etenemismahdollisuudet liigassa. Sitten hän eräänä päivänä vain katosi, eikä kukaan saanut koskaan tietää, mitä hänelle oli tapahtunut - paitsi Draco. Pieni Draco oli ollut surun murtama tästä uutisesta, mutta sitten hän kuuli isänsä juttelevan asiasta äitinsä kanssa. Draco kuuli hirvittäviä asioita. Hänen isällään ja Richard Roelsilla oli ollut riitaa aikaisemmin, ja nyt hänen isänsä oli tehnyt Roelssille jotain, mikä vaiensi tämän iäksi. Roels ei kuulemma ollut tarpeeksi lojaali kuolonsyöjiä kohtaan. Draco ei saanut ikinä tietää, mitä hyvälle pitäjälle oli tapahtunut. London Flyersin alamäki alkoi kuitenkin siitä.

Draco pudisteli päätään. Hän ei surisi yhtä surkeaa pitäjää. Kaiken lisäksi tämä pitäjä vaikutti olevan täysin eri puolella kuin hän itse. Täydellinen raukka. Draco katsoi Harryyn ja Roniin, jotka olivat ruvenneet puhumaan jo aivan muusta.
"Lupinhan sanoi, että ihmissusia on melkein kaksikymmentä", Ron sanoi pelko silmissään.
"Niin, mutta ehkä Lupin saa heistä muutaman käännytettyä", Harry sanoi.
"Ette kai te puhu siitä rääsyisestä kerjäläisestä?" Draco puuskahti ja katsoi inhoten Ronia ja Harrya.
"Ei Lupin ole rääsyinen tai kerjäläinen!" Harry sanoi vihaisena takaisin.
"Mistä sinä hänet tunnet?" Hermione kysyi vuorostaan läksyjensä lomasta.
"Öh", Draco ei tiennyt, mitä vastaisi. Nyt oli mietittävä hyvä vastaus, mikä menisi läpi…Draco mietti ja mietti...Hän tunsi hien nousevan otsalleen.
"Hänestäolijuttuameillä yhdessälehdessäTanskassa", Draco sanoi sen hyvin nopeasti ja hermostuneena.
"Tanskassa?" Ron toisti.
"Ranskassa, senkin tollo", Draco kivahti hermostuksissaan.
"Miksi Lupin on päässyt ranskalaiseen lehteen?" Harry kummasteli. Draco pyyhki hikeä otsaltaan ja sanoi:
"Hän oli täällä Tylypahkassa opettajana joskus. Lehdessä oli kuva…Minulla on hyvä muisti."
Hermione katseli Dracoa epäluuloisena, mutta Harry sanoi:
"Lupin on meidän puolella. Hän on ihmissusi, mutta silti kiltti ja mukava. Hän yrittää saada…"
"Harry!" Hermione torui hiljaa. "Et sinä voi tässä - "
"Ei kukaan muu kuuntele", Harry sanoi Hermionelle ja kertoi sitten Dracolle:
"Lupin on ujuttautunut Harmaaselän joukkoihin. Hän yrittää saada tietoa Voldemortin aikeista."
"Ahaa", Draco sanoi ja hymyili väkisinkin. Pian hänellä olisi niin paljon tietoa, että hän voisi lähteä Tylypahkasta ja pukeutua pojaksi. "Hienoa."

Kun kello tuli kolme, Harry, Draco ja Ron alkoivat tehdä lähtöä huispausharjoituksiin. Heidän tiensä kuitenkin tukki suurikokoinen poika, joka katsoi Harrya tuimasti.
"Haluan hakea joukkueeseen", poika sanoi. "En päässyt koelentoihin, koska löin vetoa -"
"Anna olla, McLaggen", Harry keskeytti äreästi. "Koelennot menivät jo, ja minulla on jo pitäjä. Mitä sinä sitä paitsi täällä vielä teet? Etkös sinä ollut viime vuonna seitsemännellä?
"En päässyt läpi kaikista kursseista", McLaggen sanoi ohimennen ja katsoi Ronia epäkohteliaasti.
"Tuoko taas?"
"Ronia parempaa pitäjää Rohkelikolla ei ole ollut sitten Oliver Woodin!" Harry sanoi kovaa ja ohitti McLaggenin. Ron juoksi nopeasti Harryn perään, ja Draco meni McLaggenin ohi Hermionen kanssa. McLaggen kuitenkin tarttui Hermionen käteen ja kysyi:
"Oletko sinäkin samaa mieltä? Hylkäät minut sen punapään takia vai?"
Hermione katsoi McLaggenia myrkyllisesti ja tiuskaisi:
"Minä en hylkää sinua, koska minä en ole koskaan edes alkanut sinun kanssasi mihinkään!"
Hermione riuhtaisi itsensä irti McLaggenin otteesta ja meni ulos muotokuva-aukosta. Draco kiiruhti hänen peräänsä.
"Idiootti", Hermione puhisi. "Ensin hän kuvittelee pääsevänsä Rohkelikon joukkueeseen noin vain, ja sitten hän kuvittelee, että meillä on jotain, vaikkei edes ole meitä!"
Draco pysyi hiljaa. Tytöt saattoivat olla vaarallisia vihaisina.
"Hän kysyi minua eilen Tylyahoon kanssaan - siis kun saamme mennä kahden viikon päästä lähellä olevaan kylään. Minä sanoin, että harkitsen. Se oli virhe."
Hermione hiljeni, kun he saavuttivat Harryn ja Ronin eteisaulassa. Hekin haukkuivat McLaggenia.
"Se jumbojetti luulee olevansa joku huippupelaaja", Harry sanoi kireänä.
"Jumbojetti..?" Ron kysyi nauraen. Hän vaikutti olevan jostain syystä iloinen.
"Ja muutenkin McLaggen luulee liikoja itsestään", Hermione tuhahti.
"Miksi sinä sitten menit hänen kanssaan viime vuonna Kuhnusarvion juhliin?" Ron kysyi heti.
"Koska…" Hermione näytti harkitsevan vastaustaan. "Koska sinäkään et päässyt."
He lakkasivat puhumasta McLaggenista ja pysyivät hiljaa koko matkan huispauskentälle, mutta Draco huomasi typerän virneen Ronin - ja Hermionen - naamalla.

Hermione meni katselemaan harjoituksia katsomoon. Draco sai Katie Bellin vanhan pelikaavun. Hän meni muun joukkueen kanssa ulos, jossa oli seesteinen ja syksyisen viileä ilma. Dracosta tuntui loppujen lopuksi hyvältä päästä pelaamaan huispausta pitkästä aikaa. Hän katseli vierestä, kuinka Harry vapautti siepin ja antoi kaadon jahtaajille. Hän jakoi ohjeet, joiden mukaan jahtaajien kuuluisi heitellä palloa toisilleen ja pelata Ronin maaliin. Jahtaajina toimivat Ginny, Demelza ja neljäsluokkalainen Lisa Terrifin. Lyöjien puuhaksi Harry vapautti yhden ryhmyn. Lyöjien nimiä Draco ei muistanut, mutta hän muisti hymyillen kironneensa kerran laihemman heistä käytävällä.
Harry antoi Dracolle yhden koulun surkeista luudista.
"Katsotaan, kumpi löytää siepin ensin", Harry sanoi hymyillen. Sitten hän puhalsi pilliin ja kaikki nousivat ilmaan. Dracokin lensi koulun vanhalla luudalla, jonka kyljessä luki: Ilmatar, valmistettu Suomessa. Luuta oikutteli hieman, eikä totellut Dracon pienimpiä liikkeitä, mutta kyllä sillä pääsi melko kovaa. Tulisalaman vauhtiin Ilmatar ei kyennyt, mutta Draco ei huomannut suuria vauhtieroja nimbukseensa. Draco kiersi ympäri kenttää. Hän halusi löytää siepin ennen Harrya, edes tämän kerran. Harry kierteli alempana. Muut pelasivat heistä piittaamatta. Tämä oli nyt Dracon ja Harryn välinen taisto. Tosin Harrylle se oli hänen ja Dreian välinen kisa.

Kului viisi minuuttia, eikä sieppiä näkynyt. Draco tarkkaili välillä Harrya, mutta tämäkään ei näyttänyt löytävän pientä, nopeaa ja kultaista palloa. Sitten Draco näki sen, aivan tyhjien maalisalkojen keskellä. Draco suuntasi luutansa sinne ja kiihdytti. Hän ojensi kätensä ja tarttui voitonriemuisena sieppiin oikealla kädellään. Hän käänsi luutansa ja näki Harryn aivan takanaan. Harry hymyili tyytyväisenä.
"Minulla ei nähtävästi ole huolta, jos loukkaannun", Harry sanoi. "Mennään heittelemään kaatoa muiden kanssa. Meillekin tekee hyvää toimia joukkueen kanssa."
Draco kävi viemässä siepin puusälelaatikkoon ja meni sitten heittelemään punaista kaatoa muiden kanssa. Hän tähtäsi kaadon välillä vanteisiin, mutta Ron nappasi kaadon, ennen kuin se ehti mennä läpi. Dracon oli myönnettävä, että Ron oli kehittynyt. Ehkä jopa Dracon keksimän laulun, Meidän kunkku on Ron, ansiosta.

Huispausharjoitusten päätyttyä Harry kehui kaikkia, ja sitten he menivät vaihtamaan vaatteet. Draco meni pukuhuoneen ulkopuolelle saatuaan taas tytön vaatteet ylleen. Muut olivat tainneet jo lähteä, sillä kaikkialla oli kuolemanhiljaista. Draco katseli tyynenä huispauskenttää. Miten hän halusikaan päästä pelaamaan…
"Dreia? Haluatko kokeilla taas tulisalamaa?" Puhuja oli Harry, joka oli tullut pukuhuoneesta.
"Muut ovat jo lähteneet", Harry sanoi ja ojensi upean luutansa Dracolle. Draco otti luudan käsiinsä varovaisesti, aivan kuin se olisi ollut lasia. Hän meni luudan selkään, ja ponkaisi maasta vauhtia. Luuta nousi taas korkeuksiin niin nopeasti, että siihen meni tuskin kahta sekuntia. Draco kiersi molemmat maalisalot ja teki surmansilmukan. Tuntui ihanalta kiitää tulisalamalla hämärtyvässä illassa, kun hento tuuli tuiversi vasten kasvoja. Draco nautti olostaan täysin siemauksin.

Kun Draco viimein laskeutui Harryn luokse oikoen peruukkiaan, tämä kysyi:
"Etkö halua enää lentää?"
 "Voisin lentää vaikka koko yön", Draco sanoi innostuneena ja loi kaipaavan katseen tulisalamaan. "Mutta en jaksa", Draco lisäsi hieman enemmän omana itsenään.
"No, jos sinä et jaksa niin minä voin lentää", Harry sanoi hymyillen hieman ja hän nousi tulisalamansa selkään. "Tule istumaan minun taakseni."
"Mitä?" Draco rääkäisi. Sitten hän rupesi nauramaan. Kuvitella, että hän istuisi Harry Potterin kanssa tulisalamalla ja kiertelisi pimeällä taivaalla. Niin, miksipä ei? Olihan sekin konsti tutustua. Draco meni hetken mielijohteesta istumaan Harryn taakse.
"Pidä minusta kiinni", Harry sanoi ja Draco tarttui Harryn vyötäröön. Harry syöksyi taivaalle, ja Draco piti hänestä kiinni. Häntä ei pelottanut, joten hänen otteensa ei ollut tiukka. Päinvastoin, Dracon olo oli levollinen. Aurinkoa näkyi taivaanrannassa enää pieni läikkä. Se loi ympärilleen punahehkuista valoa…Niistä tuli Dracolle mieleen jotain…jotakin epämukavaa. Punaisena hehkuvat silmät.
"Minä haluan pois", Draco sanoi samassa käskevästi.
"Oletko varma? Etkö haluakkaan lentää koko yötä?" Harry kysyi hämmästyneenä.
"EN!" Draco huusi.
"Hyvä on", Harry sanoi rauhoitellen. "Minä vien sinut suoraan tyttöjen makuusalin ikkunalle."
"Ei…" Draco aloitti, mutta ei sitten saanutkaan sanoja ulos suustaan. Ehkä oli hyvä idea yöpyä välillä muiden tyttöjen kanssa, niin näiden epäilykset eivät heräisi.
Harry ohjasi tulisalaman yhden tornin ikkunalle, ja avasi sen taikasauvallaan.
"Teetkö sinä tätä useinkin?" Draco kysyi kömpiessään ikkunasta sisälle ja kääntyen vielä Harryyn.
"En", Harry nauroi. "Sinä olet erikoistapaus. Hyvää yötä."
Harry lensi pois, ja Draco sulki ikkunan. Sitten hän kääntyi katsomaan tyttöjen makuusalia. Siellä oli viisi pylvässänkyä, joista neljä oli tyhjiä. Yhdessä istui Hermione, lukemassa jälleen jotakin kirjaa. Tai no, oikeastaan Hermionella oli sillä hetkellä kirja vain käsissään. Hänen silmänsä katsoivat Dracoa.
"Hei taas", Draco sanoi ja meni tyhjän sängyn luokse, jonka ympärillä ei ollut tavaroita.
"No hei", Hermione sanoi. "Oliko Harryn kanssa kivaa?"
Jotenkin se lause ärsytti Dracoa. Harryn kanssa kivaa… Ei koskaan!
"Lentäminen on kivaa", Draco sanoi.
"Huispausepidemia leviää", Hermione tuhahti hymyillen.
"Oletko koskaan kokeillut?" Draco kysyi. Hänestä tuntui, ettei Hermione osannut pitää hauskaa kuin lukemalla.
"Olen", Hermione sanoi. "Eikä minun silti tarvitse päästä tekemään sitä joka päivä."
"Et olisi noin tuomitseva. Vai johtuuko kaikki nyt siitä McLaggenista?" Draco katsoi Hermionea kysyvästi. Hermione huokaisi syvään ja sanoi:
"Ehkä vähän. Tai no, eniten vihaan huispauksessa sitä, että se luo ihmisten välille eripuraa. Aina ei ole edes kyse siitä, että kannatetaan eri joukkuetta."
Draco ei tiennyt, mitä Hermione tarkoitti, eikä oikeastaan välittänytkään. Hän riisui kenkänsä ja meni selälleen päiväpeittonsa päälle. Kello ei ollut edes kahdeksaa, joten Dracoa ei nukuttanut yhtään. Joka tapauksessa hänen olisi parasta pysytellä tyttöjen makuusalissa loppuilta. Hän ei oikeastaan tiennyt, millä tavoin poikien pääsy tyttöjen makuusaliin estettiin, mutta Draco toivoi pääsevänsä sieltä ainakin pois.

Hermione luki kirjaansa ja Draco makoili sängyssään. Hiljaisuus kuitenkin rikkoutui, kun Lavender ja Parvati rynnistivät kikattaen huoneeseen. Draco pyöräytti silmiään ja kääntyi tuijottamaan seinää. Hän kuuli silti jokaisen sanan.
"Ooooi, Harley on niin ihana", Lavender sanoi ja kikatti Parvatin kanssa. "Uskomatonta, että hän puhui minulle." Lisää kikatusta.
"Minusta muuten näytti siltä, että Harley törmäsi sinuun tahallaan", Parvati sanoi.
"Ai jaa?" Lavender innostui ja hihitti. "Katsotaan korteista."
Draco kääntyi ja katseli, kun Lavender ja Parvati alkoivat ennustaa korteillaan. Koko touhu vaikutti Dracosta täydeltä huuhaalta. Kun Parvati ja Lavender olivat saaneet haluamansa vastauksen korteilta, he katsoivat Hermionea ja Dracoa.
"Hei tytöt, me ollaan kerrankin kaikki täällä. Keksitään jotain kivaa", Lavender sanoi. Hermione laittoi kirjansa yöpöydälleen ja katsoi Lavenderia kyllästyneenä.
"Ei ennustamista", Hermione sanoi ja liukui istumaan lattialle Parvatin ja Lavenderin viereen.
"Ei sitten", Parvati sanoi. "Kyllä me tiedetään, ettet sinä osaa."
Hermione tuhahti.
"Pullonpyöritys on vähän kulunut juttu", Lavender pohti ääneen. "Mitä jos me pelattaisiin peliä nimeltä Arvaa kuka?"
"Miten sitä pelataan?" Draco kysyi hieman huolestuneena. Tyttöjen leikeistä ei ikinä tiennyt - viisivuotiaana kolme samanikäistä tyttöä oli sitonut Dracon puuhun ja syöttänyt hänelle matoja. Dracon isä oli tietenkin hommannut tyttöjen vanhemmille potkut taikaministeriöstä.
"Arvaa kuka - pelissä jokainen kirjoittaa kahteen lappuun tuntemiemme ihmisten nimet ja laittaa ne", Lavender otti sänkynsä alta pienen pahvilaatikon, "tänne. Sitten jokainen ottaa vuorollaan yhden lapun ja esittää henkilöä, jonka nimi lapussa lukee. Onko selvä?"
"On. Ihana peli", Parvati hihkui. Draco ja Hermione pyöräyttivät silmiään ja nyökkäsivät.
Kun kaikille oli saatu hommattua kaksi samankokoista pergamentinpalasta ja sulkakynä, he rupesivat miettimään nimivaihtoehtoja. Draco kirjoitti heti toiseen lappuun Luna Lovekiva, koska häntä Dracokin osasi näytellä. Ei tarvitsisi kuin ottaa lehti ja lukea sitä väärinpäin. Sitten hän pohti hetken toista nimeä, ja kirjoitti sitten toiseen lappuun Horatius Kuhnusarvio.

Kun kaikki olivat laittaneet laput pahvilaatikkoon taitettuina, Lavender otti laatikon ja ravisti sitä hieman.
"Minä aloitan, koska minä keksin tämän", Lavender sanoi ja otti pahvilaatikosta yhden lapun silmät kiinni. Hän avasi silmänsä ja katsoi hetken lappuun kirjoitettua nimeä. Sitten hän heitti lapun roskiin ja alkoi tömistellä ympäri huonetta. Parvati nauroi, mutta Lavender jatkoi. Hän teki käsillään ihmeellisiä eleitä, ja Draco huudahti:
"Hagrid!"
"Oikein", Lavender sanoi nauraen ja tuli istumaan paikalleen. Lavender ojensi pahvilaatikkoa Dracolle, ja Draco otti yhden lapuista. Siinä luki Luna Lovekiva hänen omalla käsialallaan. Draco huokaisi ja sanoi:
"Ikkunan ohi lensi juuri lauma lirppuvia langustiinoja."
Muut nauroivat, ja Parvati sanoi kikattaen:
"Lööperi."
Seuraavaksi Parvati esitti osuvasti Colin Creeveytä kuvitellun kameran kanssa.
Sitten tuli Hermionen vuoro, ja hän rupesi puhumaan matalalla äänellä:
"Minä näen, että sinun tulevaisuutesi tulee olemaan synkkä."
"Punurmio", Lavender sanoi hieman tylysti. Sitten hän otti taas lapun ja hymyili. Hän nosti toisen kätensä ylös ja pomppi istuvillaan.
"Minä tiedän, minä tiedän! Opettaja, anna minun vastata, ole-niin-kiltti!"
Hermione katsoi Lavenderia murhaavasti ja sanoi:
"Onpa hauskaa."
Draco otti seuraavaksi lapun. Siinä luki Harry Potter.
"En minä osaa tätä näytellä", Draco sanoi.
"Sitten sinun täytyy mennä suutelemaan lapussa lukevaa nimeä", Lavender sanoi ja virnisti. "Ne on säännöt."
Draco huokaisi ja nousi seisomaan. Lavender näytti hetken luulevan, että Draco menisi suutelemaan jotain, mutta sitten Draco piirsi sormellaan näkymättömän salaman otsaansa ja esitti lentelevänsä luudalla.
"Harry", Hermione sanoi. Hän ei näyttänyt pitävän leikistä juurikaan.
Seuraavaksi Parvati esitti syövänsä jotain, ja hahmotteli käsillään itselleen näkymättömän jättimahan. Draco arvasi Kuhnusarvion, ja Hermione otti viimeisen lapun. Hän sanoi laiskasti:
"Olen hilleri."
Lavender ja Parvati nauroivat hillittömästi, ja Parvati sai sanotuksi:
"Draco Malfoy."

Dracon sisällä velloi viha. Hän halusi kostaa Hermionelle. Hän ei sietäisi tätä, hän kiroaisi tuon kuraverisen siihen paikkaan. Hän sovitti kuitenkin kasvoilleen hymyn. Nyt ei ollut sopiva aika toimia entisen Dracon tapaan. Nyt piti toimia kuin nainen. Hän sanoi:
"Parvati ja Lavender, kuulkaa. Mehän puhuimme aiemmin siitä, että olenko nähnyt täällä mukavia poikia."
Lavender ja Parvati lakkasivat siinä samassa nauramasta ja kiinnittivät huomionsa Dracoon.
"Niin..?" Lavender katsoi Dracoa silmät pyöreinä. "Kuka se on?"
Hermionekin katsoi Dracoa, joskaan ei niin kiinnostuneena kuin Lavender ja Parvati.
"Toivottavasti et pahastu, Lavender", Draco aloitti.
"Ei kai se ole Harley?" Lavender kysyi heti kiukkuisena.
"Ei", Draco tyynnytteli. "Ron vaikuttaa kivalta."
Draco ei olisi ikinä uskonut sanovansa viimeistä lausetta. Nyt hän oli kuitenkin tyytyväinen, että oli sanonut sen. Lavender ja Parvati katsoivat Dracoa edelleen kuin herkullista siirappitorttua, mutta Hermione ei tainnut pahemmin pitää siirappitortuista. Hänen ilmeensä kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
"Ron Weasley?" Parvati toisti.
"Ei se mitään", Lavender sen sijaan sanoi ymmärtäväisenä. "Minulla on Harley. Saat Ronin."
"Voin auttaa sinua Harleyn suhteen", Draco sanoi siirappisesti ja kääri päiväpeittonsa sänkynsä jalkopäähän. Lavender kiljaisi riemusta ja huudahti:
"Voisitko tosiaan? Kiitos."
Draco hymyili ja katsoi vielä Hermioneen. Tyttö vaikutti hieman poissaolevalta. Ei aivan Dracon odottama reaktio, mutta se sai luvan kelvata. Draco oli osunut epäilemättä arkaan paikkaan. Hän tunsi sekunnin sadasosan ajan pientä sääliä, mutta sitten hän muisti olonsa hillerinä ja sanoi vielä ennen valojen sammutusta:
"Huomenna kysyn Ronia kanssani Tylyahoon."

[Röhkö]

6. luku
Draco vastaan Dreia

Aamulla Dracolla ei ollut enää läheskään niin varma olo kuin illalla. Hän oli sanonut Hermionelle pyytävänsä Ronia Tylyahoon, mutta Draco ei ollut missään vaiheessa aikonut tehdä sitä oikeasti. Draco nousi istumaan sänkynsä laidalle ja laittoi kengät jalkaansa. Makuusalissa ei ollut muita.
Draco asteli huoneen ovelle ja avasi sen varovaisesti. Mitään omituista ei kuitenkaan tapahtunut, joten hän käveli varmana portaisiin. Silloin se kuitenkin tapahtui: sireeni alkoi ulvoa, ja portaat sulivat yhteen muodostaen liukumäen. Draco huudahti hämmästyksestä ja liukui alas oleskeluhuoneeseen. Hänen onnekseen siellä ei ollut kuin pari pöllämystynyttä ekaluokkalaista, joille Draco sanoi:
”Tuo on rikki.”

Draco lähti aamiaiselle suureen saliin. Harry, Ron ja Hermione istuivat jo Rohkelikon pöydässä, ja Draco meni istumaan Ronin viereen. Hermione vilkaisi häntä, mutta käänsi sitten katseensa nopeasti takaisin Päivän Profeettaan.
”Ihanaa, kun on sunnuntai”, Ron sanoi ja haukotteli.
”Ihanaa tosiaan”, Draco sanoi ja otti muroja. Hermione vilkaisi häntä taas. Draco toivoi, ettei kukaan kiinnittänyt huomiota hänen ääneensä. Hänellä ei ollut äänenmuutosliuosta mukanaan makuusalissa, joten hän joutui olemaan ilman sitä.
”Tänään voitaisiin mennä tekemään läksyjä järven rannalle. Ilmat alkavat muuttua kylmiksi, ja kohta meidän pitää kyyhöttää sisällä”, Hermione kuitenkin sanoi.
”Hyvä idea”, Harry sanoi, ja Ron nyökkäsi.
Vai että tällaista peliä, Draco tuumi. Mitellään poikien suosiosta. Mikäs siinä.
”Niin. Oleskeluhuoneessahan saattaisimme törmätä epämiellyttäviin ihmisiin”, Draco sanoi merkitsevästi.
”Tarkoitatko McLaggenia?” Ron kysyi, kun he nousivat pöydästä ja lähtivät pois suuresta salista.
”Tietenkin”, Draco sanoi.

Ulkona ilma tosiaan oli kaunis, ja jopa Draco myönsi sen. He menivät istumaan suuren tammen juurelle. Hermione alkoi heti viimeistellä läksyjään, mutta he muut katselivat rauhallisina järven pintaa. Draco päätti olla toteuttamatta suunnitelmaansa Tylyahoon menemisestä Ronin kanssa. Koko päätös olisi täysin turha, sillä Draco oli sen sijaan päättänyt, että hän ei viipyisi siihen saakka Tylypahkassa. Sitä paitsi Draco ei yksinkertaisesti halunnut mennä Tylyahoon Ronin kanssa.

”Mieti, jos olisimmekin nyt jossain päin maailmaa etsimässä hirnyrkkejä”, Ron sanoi hetken päästä Harrylle. Draco ei tiennyt mitä hirnyrkit olivat, mutta hän kuunteli tarkkaavaisena.
”Hiljaa Ron!” Hermione parahti, ja Ron sanoi hänelle ärtyneenä takaisin:
”Dreia on meidän puolella. Ei tässä ole mitään hätää.”
”Meidän puolellamme on moni muukin, eikä edes McGarmiwa tiedä hirnyrkeistä”, Hermione sanoi melkein vihaisena.
”Et sinä voi silti määrätä, kuka saa tietää ja kuka ei”, Ron sanoi myös suuttuen.
”Et voi sinäkään!” Hermione sanoi. ”Asia on salainen, vain Dumbledore ja nyt me tiedämme siitä. Niin ja VOLDEMORT!”
Hermione huusi viimeisen sanan niin kovaa, että Dracon ja Ronin lisäksi kaukana istuvat ekaluokkalaisetkin hätkähtivät. Tai oikeastaan ekaluokkalaiset juoksivat saman tien takaisin sisälle linnaan, mutta Hermione ei kiinnittänyt heihin huomiota.
Toivuttuaan järkytyksestä Ron huusi takaisin:
”Selvä! Asia on salainen, nyt minäkin tajuan sen. Kiitos, että toimit jälleen kerran meitä niin paljon viisaampana!”
Ron nousi ja lähti harppomaan kohti linnaa. Hermione hyökkäsi seuraavaksi Dracon kimppuun:
”No, mikset juokse perään? Eikö sinun pitänytkin mennä hänen kanssaan Tylyahoon?”
Harry kääntyi katsomaan Dracoa kasvoillaan ilme, joka oli samanaikaisesti hämmästynyt ja hieman vihainen. Draco punastui tahtomattaan.
”Saatanan kuraverinen!” Draco huusi kun ei muutakaan keksinyt. Sitten hän nousi ja lähti todellakin Ronin perään, ihan vain ärsyttääkseen Hermionea. Lisäksi hän ei halunnut nähdä Harryn ilmettä.

Draco sai Ronin kiinni käytävässä, josta pääsi salakäytävään, joka johti seitsemänteen kerrokseen.
”Minä en tajua, miksi Hermione on aina niin tarkka säännöistä ja siitä, mitä saa kertoa ja mitä ei”, Ron jupisi.
”Hän ei taida vain luottaa minuun vielä”, Draco sanoi ja yritti puhua kimeämmällä äänellä.
Ron katsoi Dracoa ja nyökkäsi.
”Hän on aika tarkka”, Ron sanoi ja pysähtyi hämärässä käytävässä. ”Oleskeluhuoneeseen en kyllä halua mennä. Ties vaikka McLaggen hyökkäisi minun kimppuuni.
Draco nauroi, vaikka Ronia ajatus ei näyttänyt huvittavan.
”Minä ainakin luotan sinuun”, Ron sanoi sitten. Draco hieman yllättyi, vaikka toisaalta Ron kyllä oli hyväuskoinen hölmö. Hölmö, joka lähestyi uhkaavasti. Draco ei kuitenkaan ehtinyt sännätä minnekään, kun Ron jo suuteli häntä. Ja tietenkin Harry ja Hermione ilmestyivät paikalle juuri silloin. Draco irrottautui Ronista salamannopeasti. Hermione käveli heidän ohitseen näyttäen tyyneltä.
”Ei, ei ollut tarkoitus tehdä noin", Ron mutisi hiljaa ja sanoi sitten kovempaa:
”Hermione, odota!”
Ron ryntäsi Hermionen perään, ja Draco jäi Harryn kanssa kahden. He seisoivat hämärässä ja hiljaisessa käytävässä ikuisuudelta tuntuvan ajan. Sitten Draco sai sanotuksi:
”Ei ollut tarkoitus.”
Harry katsoi Dracoa tutkaillen, ja Draco sanoi varmemmalla äänellä:
”En minä tykkää Ronista.”
Harry katsoi Dracoa edelleen, ja Draco tunsi olonsa tukalaksi. Tämä ei voinut olla mahdollista.
Viimein Harry puhui, tasaisella äänellä:
”Tee mitä lystäät, mutta et hauku minun ystäviäni kuraverisiksi.”
Kommentti sai Dracon tuhahtamaan. Samalla kaikki hänen vanhat tuntemuksensa nousivat pintaan. Harry Potter oli vihollinen – poika, jota koko velhomaailma palvoi. Poika, joka selvisi houkan tuurilla vaarallisista tilanteista. Draco lähti pois käytävästä, jättäen Harryn sinne yksin. Draco meni tarvehuoneeseen, ja repi peruukin pois päästään. Hän vaihtoi ylleen omat vaatteensa, ja pesi kasvonsa lavuaarissa, joka oli ilmestynyt yllättäen huoneen nurkkaan. Sitten Draco meni peilin luokse, ja katseli itseään pitkästä aikaa tyytyväisenä.

Draco vietti koko loppu päivän tarvehuoneessa. Hän yritti keskittää ajatuksiaan läksyihin, mutta siitä ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Draco yritti jopa kirjoittaa kirjettä Kalkarokselle, mutta nekin yritykset lensivät roskikseen. Dracon ajatukset harhailivat aina Harryyn, ja tämän sanoihin ja ilmeisiin.
Koko sen päivän tapahtumat olivat ennen kaikkea huonontaneet Dracon mahdollisuuksia onkia lisää tietoa. Hirnyrkit kuulostivat tärkeiltä. Hermione oli suojellut niiden salaamista tarkoin.
Draco halusi kuumeisesti tietää, mitä nämä hirnyrkit olivat. Ehkäpä joku opettajista tietäisi. Kuhnusarvio oli opettaja. Hän luultavasti tietäisi näistä hirnyrkeistä paljonkin. Draco päätti kysyä häneltä asiasta seuraavana päivänä, jolloin heillä olisi taikajuomia. Tätä ideaa lukuun ottamatta Dracolla oli koko loppupäivä tappavan tylsää pienessä salahuoneessaan.

Draco heräsi seuraavana aamuna kaikesta huolimatta hyvin nukkuneena. Hän oli mennyt aikaisin nukkamaan, kun ei muutakaan tekemistä keksinyt. Hän puki ylleen valepukunsa ja meikkasi. Hän joi kulauksen violettia taikajuomaansa ja otti koululaukkunsa olalleen. Harry ja hänen ääliöt ystävänsä saivat tehdä, mitä lystäsivät. Draco tiesi jo Ruaahista ja Lupinista. Lisäksi hän tiesi hirnyrkeistä, jotka kuulostivat jonkinmoiselta aseelta. Kalkaros ilahtuisi varmasti, ja Draco oli ollut Tylypahkassa vasta kaksi viikkoa. Asiat tosiaan kehkeytyivät hyvään suuntaan, Draco uskotteli itselleen. Siitä huolimatta hänen olonsa ei ollut hyvä. Jokin sai hänet haluamaan hyviin väleihin Harryn kanssa. Draco pudisti päätään ja lähti aamiaiselle.

Draco kohtasi Harryn vasta Kuhnusarvion luokan edessä, jonne Draco oli mennyt seisoskelemaan melko aikaisin. Heidän katseensa kohtasivat vain pikaisesti, sillä molemmat kääntyivät katsomaan heti muualle. Harryn katse oli ollut melkein halveksiva. Draco tuhahti. Hän ei halunnut välittää siitä.
Ron ja Hermionekin pitivät mykkäkoulua. He seisoivat kaukana toisistaan, ja varoivat katsomasta toisiinsa. Muu luokka näytti vähän hämmentyneeltä, kun Harry, Draco, Ron ja Hermione seisoivat kaikki yksinään.

Taikajuomien tunnilla Draco tuskin kuunteli, kun Kuhnusarvio kertoi voimajuomasta, joka antoi juojalleen suuret fyysiset voimat. Kun muut alkoivat touhuta kattiloidensa äärellä ja taikoa hiidenkivistä mehua, Draco vain tuijotti juoman reseptiä ja uppoutui omiin ajatuksiinsa.
Harry Potter ei ole minun puolellani, Draco jankutti itselleen mielessään. Minun pitää enää selvittää, mitä ne hirnyrkit on. Sitten minä häivyin…
Draco mietti jo hieman iloisempana, että jos Kuhnusarvio kertoisi hirnyrkeistä tunnin jälkeen, hän pääsisi lähtemään jo samana iltana.
”Neiti Felabeu, ryhtykäähän jo hommiin”, Kuhnusarvion ääni kuului Dracon oikealta puolelta. Draco nyökkäsi ja ryhtyi loitsimaan hiidenkivestä mehua ulos. Oli parempi, jos Kuhnusarvio olisi tyytyväinen häneen.

Dracon keitos paloi puolen tunnin kuluttua pohjaan. Kuhnusarvio julisti Hermionen juoman parhaaksi, ja koko luokka alkoi siivota suurella hälinällä. Draco meni kaatamaan oman juomansa alas lavuaarista ja meni sitten paikalleen odottamaan, kun muu luokka lähti pois. Sitten hän meni Kuhnusarvion työpöydän eteen ja sanoi:
”Professori, minulla olisi hieman kysyttävää. Se koskee kaikkein vaarallisimpia pimeyden voimia – ainettani pimeyden voimilta suojautumisessa.”
”No, kysy ihmeessä”, Kuhnusarvio sanoi ja pakkasi laukkuaan.
”Mitä ovat hirnyrkit?” Draco kysyi suoraan.
Kuhnusarvio hätkähti ja kääntyi katsomaan Dracoa hämmästynyt ilme kasvoillaan. Sitten hän pärskähti yllättäen nauruun.
”Öh”, Dracosta ei tiennyt, mitä sanoa. Hän varmisti:
”Ovathan ne hirnyrkit jotain, mitkä liittyvät pimeisiin voimiin?”
Kuhnusarvio lakkasi nauramasta ja otti laukkunsa toiseen käteensä.
”Ne eivät liity mitenkään pimeisiin voimiin”, Kuhnusarvio sanoi ja asteli ovelle. Tulehan sitten.”
”Mitä ne sitten ovat?” Draco ei luovuttanut. Kuhnusarvio ei kuitenkaan vastannut, vaan avasi oven ja Draco joutui lähtemään.

Draco vietti iltansa Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Hän teki läksynsä pienen pöydän ääressä. Harry ja Ron olivat huispausharjoituksissa. Heidän ensimmäinen pelinsä Luihuista vastaan oli siirretty jo seuraavalle viikolle, koska Sinitra oli nähnyt tähdistä, että muutaman viikon päästä alkaisi pitkäkestoinen syysmyrsky. Tylypahkassa ei otettu enää minkäänlaisia riskejä, että joku loukkaantuisi. Draco viimeisteli aineensa ihmismuodonmuutoksista. Hermionekin istui toisella puolella oleskeluhuonetta. Hän teki läksyjään, eikä huomioinut Dracoa mitenkään. Dracoa asia ei häirinnyt. Draco pisti tavaransa laukkuunsa ja meni sysäämään yhden ekaluokkalaista pois nojatuolista, joka oli takkatulen edessä. Draco asettui mukavasti tuoliin ja katseli raukeana tuleen. Rauhallisuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun Hermione ilmestyi tuimakatseisena hänen vierelleen.
”Et saa töniä pienempiä”, hän sanoi. ”Kevin tuli kertomaan minulle.”
Draco vilkaisi Hermionen takana kyhjöttävää poikaa, ja sanoi tälle:
”Kantelija.”
Draco nousi kuitenkin tuolista ja päästi Kevinin siihen. Sitten hän katsoi Hermioneen laiskasti.
”Luuletko olevasi minua ylempänä?” Hän kysyi Hermionelta. Tyttö oli häntä hieman lyhyempi, mutta Hermione nosti leukaansa ja katsoi Dracoa ankarasti.
”Minä olen koulun johtajatyttö”, hän sanoi. ”Ja sitä paitsi sinun on kohdeltava muita ystävällisesti.”
”Vai johtuuko tämäkin nyt Ronista? Ei olisi ensimmäinen kerta, kun sotket asioita omiin huoliisi”. Draco sanoi ivallisesti. Hermione tuijotti häntä vihaisesti.
”Kuule, ota Ron!” Draco jatkoi. ”Hän ei kiinnosta minua yhtään.”
Sitten Draco haki laukkunsa, ja meni muotokuva-aukolle. Draco ei kuitenkaan ollut edes ehtinyt koskettaa aukon ovea, kun se jo aukesi. Draco kohtasi Harryn hämmentyneen katseen. Draco väisti ja päästi Harryn ohitseen. Ron tuli Harryn jälkeen. Draco laski laukkunsa maahan. Hän halusi selvittää kaiken nyt.
”Odota, Harry”, Draco sanoi. Harry kääntyi häneen päin kasvoillaan kysyvä ilme.
”Eikö me voitaisi…tuota, sopia asiat?” Draco ehdotti ja katsoi Harryn takana seisovaan Roniin ja kauempana seisovaan Hermioneen.
Dracon yllätykseksi Harry sanoi:
”No, mennään vaikka meidän makuusaliin.”
Harry, Draco, Ron ja Hermione menivät yhdessä portaita pitkin poikien makuusaliin. Harry istui sängylleen, ja Ron omalleen. Draco ja Hermione jäivät seisomaan.
”Minä en tunne mitään sinua kohtaan”, Draco sanoi suoraan Ronille. Hänen kasvojaan kuumotti, mutta sille ei nyt voinut mitään. Ron katsoi Dracoa ja nyökkäsi.
”Minustakin se oli erehdys. Olet kiva, mutta pysytään vain ystävinä”, Ron sanoi.
Draco huokaisi helpotuksesta. Tällaisiin tilanteisiin hän ei ollut ennen joutunutkaan – eikä halunnut toista kertaa joutua.

Harry katsoi Dracoa tutkivasti vihreillä silmillään. Draco katsoi takaisin. Lopulta Harry sanoi:
”Unohdetaan koko juttu.”
Hermionekin nyökkäsi.
”Noniin, tule Dreia. Näytän sinulle yhden jutun”, Harry sanoi ja nousi sängyltään.
”Minkä…?” Draco aloitti, mutta Harry vain kiiruhti pois makuusalista. Draco seurasi häntä ymmällään. Harry käveli oleskeluhuoneen läpi ja Draco kiiruhti hänen vierelleen.
”Minne me ollaan menossa?” Draco kysyi. Harry pysähtyi äkisti ja katsoi hymyillen Dracoon.
”Mennään Tylyahoon. Tiedän hyvän salareitin”, Harry sanoi ja otti taskustaan jotain, mikä näytti hopeiselta kankaalta.
”Ahaa”, Draco tajusi, että kangas oli näkymättömyysviitta. Samalla hän muisti ärtyneenä kolmannella luokalla sattuneen oudon tapauksen, kun hän oli nähnyt Harryn pään Tylyahossa.
”Mutta porteissa on taika, joka estää meitä karkaamasta”, Draco huomautti heitettyään muistot menemään.
”Me emme menekään porteista”, Harry sanoi ovelasti. Draco seurasi häntä pihalle. He suuntasivat kohti tällipajua, joka oli erittäin väkivaltainen puu. Samalla Draco sanoi:
”Se oli muuten Ron, joka suuteli minua.”
Harry kääntyi katsomaan Dracoa ja sanoi:
”Ihan sama. Se juttu on jo unohdettu.”
Draco seurasi Harrya. Tämä kiepautti näkymättömyysviitan heidän ylleen, ja he hiipivät tällipajun rungon luokse, ja pääsivät salaperäiseen tunneliin.
”Vau”, Draco henkäisi. Hän ei ollut koskaan tiennyt tällaisesta paikasta.
”Tämä johtaa Rääkyvään röttelöön, joka on Tylyahossa”, Harry selitti. ”Ehdimme ehkä vielä ostamaan jotain Hunaja herttuasta.”
Draco hymyili. Tästä saattaisi tulla vielä ihan hauskaakin.

[Röhkö]

A/N: Taas pari lukua putkeen.

7. luku
Hieman hirnyrkeistä, rahtunen rakkaudesta

Harry näki Dreian ilmeestä, että tämä oli vaikuttunut salakäytävästä ja Tylyahosta. Dreia katseli mäen alapuolella levittäytyvää pientä kylää melko kunnioittavasti.
  ”Tylyaho on täysin velhojen asuttama kylä, josta jästit eivät tiedä”, Harry selosti kuulostaen omasta mielestään Hermionelta. ”Onko sellaisia Ranskassa?”
”En usko”, Dreia vastasi ja lähti kävelemään kohti kylää. Harry riensi hänen vierelleen.

”Tiedätkö, sinä vaikutat jotenkin erilaiselta kuin ne muut”, Harry sanoi pystymättä estämään itseään. Ainakin hän oli rehellinen.
”Erilaiselta?” Dreia toisti hieman varautuneena.
”Hyvällä tavalla”, Harry sanoi. ”Sinä olet niin… selkeä. Joitakin tyttöjä on niin vaikea tulkita, mutta sinä kerrot mielipiteesi suoraan.”

Näin sanoessaan Harry ajatteli lähinnä Chota, jonka ajatukset olivat olleet heidän tapaillessaan yhtä sipulisalaattia, ja Ginnya, joka oli ollut sekä Harryn ystävä että tyttöystävä.

”Minusta on turhaa miettiä asioita liikaa”, Dreia sanoi, kun he saapuivat kylän laidalle.
”Minusta taas tuntuu, että minun on pakko miettiä asioita liikaa”, Harry sanoi ja hymyili. Sitten hän vaihtoi aihetta:
”Hunajaherttua taitaa olla kiinni, mutta mennään kolmeen luudanvarteen kermakaljalle.”

Matami Rosmerta tuijotti heitä hieman hämillään, kun he ilmaantuivat hänen eteensä.
”Jos kerrot kenellekään, me taiotaan pääsi ilmapalloksi”, Dreia tiuskaisi Rosmertalle.
”Hän tarkoittaa, että me tultiin vain pienelle iltakierrokselle. Terveisiä Ronilta”, Harry huikkasi ja meni istumaan Dreian kanssa pöytään, joka oli seinän vieressä. Paikka oli melko hiljainen, ja siellä istui vain muutama asiakas.
”Oletko varma, ettei hän paljasta meitä?” Dreia kysyi ja tiiraili Rosmertaa.
”En”, Harry sanoi totuuden mukaisesti.
”Oletko joku kapinallinen vai?” Dreia katsoi Harrya kulmat koholla. ”Pyhä Potter?”
Harry nauroi ja joi kermakaljaansa.
”Olen ollut pahemmissakin tilanteissa.”
 He istuivat hetken hiljaa, ja sitten Dreia kysyi:
”Mitä ne hirnyrkit oikein ovat?”

Harry tunsi pienen muljahduksen vatsassaan. Hirnyrkit. Ne olivat karu muistutus todellisuudesta. Harry huokaisi ja sanoi:
”Hirnyrkit ovat Voldemortin sielun osia. Tuhoamalla ne voi tuhota hänet. Se on minun tehtäväni… tai oikeastaan se oli minun tehtäväni.”

Harry katsoi Dreiaa, jonka kasvot olivat valahtaneet kalpeiksi. Pian hän näytti saavan puhekykynsä takaisin:
”Mi-mitä sinä tarkoitat? Se oli sinun tehtäväsi?”
”Niin. Mutta sitten selvisikin, että Voldemortin noustessa valtaan ne yhdistyivät. Voldemortissa itsessään on vain pieni osa hänen sielustaan. Loput, eli yhdistynyt osa, ei ole tullut esiin – vielä”, Harry kertoi hiljaa. Hän tiesi, miten Hermione olisi sillä hetkellä katsonut häntä, mutta hän pyyhkäisi Hermionen katseen mielestään. Dreia tuntui luotettavalta, ja jotenkin samanlaiselta kuin Harry…

”Miten niin vielä?” Dreia kysyi heikosti.
”Yhdistynyt sielunosa, jota Voldemortkin havittelee, tulee esiin henkimaailmasta vasta tiettynä päivämääränä. Tasan 18 vuotta siitä, kun ne on erotettukin. 7.7 ensi kesänä.”
”Mistä sinä tiedät?” Dreia kysyi ja kuulosti edelleen järkyttyneeltä.
”Me yritettiin kesällä etsiä hirnyrkkejä, mutta kaikki mitä me löydettiin, oli väärennöksiä. Sitten me tavattiin eräs, joka oli tehnyt yhden väärennöksistä. Hän kertoi, että hirnyrkit ovat yhdistyneet. Ilman Lurkkia minä olisin nyt etsimässä olemattomia hirnyrkkejä, enkä kävisi koulua”, Harry päätti kertomuksensa ja katsoi Dreian järkytyksestä laajentuneita silmiä.
”Lurkki?” Dreia toisti nyt niin hiljaa, että Harry hädin tuskin kuuli. Harry nyökkäsi.
”Lurkki on meidän puolellamme. Hän toimii tavallaan kaksoisagenttina.”

Dreia näytti mietteliäältä, ja lopulta hän sanoi hiljaa:
  "Sinulla tuntuu riittävän vihamiehiä. Minä olen aina pitänyt pahimpana vihollisenani poikaa, jota tuskin tunnen kunnolla. Lähinnä koulussa." Hän tuhahti.
Harry nyökkäsi hitaasti.
  "Olisi mukavaa, jos minunkin pahin viholliseni olisi ollut Draco Malfoy", hän sanoi yllättäen. "Malfoy oli luihuinen, samalla vuosikurssilla kuin minä. Emme koskaan tulleet toimeen, koska hän oli... no, pimeyden voimista kiinnostunut."
Dreia kohotti kiinnostuneesti päätään.
  "Olisitteko olleet ystäviä, jos hän olisi ollut sinun puolellasi niin sanotusti?"
Harry kohautti olkiaan.
  "Ehkä. Hän oli ensimmäinen ikäiseni velho, jonka kanssa kättelin", Harry kertoi, "se tapahtui, kun olin vasta saanut tietää olevani velho ja olin ensimmäistä kertaa Viistokujalla. Meistä olisi voinut tulla jotain muuta kuin viholliset."
Jostain syystä tämä kommentti sai Dreian näyttämään hieman surulliselta. Hän oli, loppujen lopuksi, tyttö ja siis paljon tunteellisempi kuin Harry.

Pian tämän keskustelun jälkeen he päättivät lähteä. Dreia vaikutti hiljaiselta, kun he kävelivät kohti rääkyvää röttelöä. Harrya alkoi jo kaduttaa, että oli kertonut tytölle kaikesta, kuten hirnyrkeistä. Tietenkin tieto Voldemortin sielun palasista olisi järkyttänyt ketä tahansa.

”Pian pahan valta ehkä kukistuu”, Harry yritti saada tyttöä piristymään. ”Sitten ei tarvitse enää pelätä.”
  ”En minä pelkää”, Dreia tiuskaisi äkisti ja kääntyi katsomaan Harrya.
”Ai”, Harry yllättyi. Hän ei sanonut sitä ääneen, mutta tytöt kyllä yleensä pelkäsivät enemmän kuin pojat.
  ”Pelkääminen on ihan järkevää”, Harry sanoi ja katsoi Dreiaa tutkaillen. Tyttö vain tuhahti ja käveli mäkeä ylös.
”Pelkääminen on pelkureille”, Dreia sanoi, kun he pääsivät rääkyvän röttelön luokse. He jäivät kuitenkin vielä seisomaan tähtien valaisemalle mäelle.
”Nimen pelko lisää pelkoa itse pelättävästä”, Harry sanoi hajamielisesti. Siitä tuntui olevan niin vähän aikaa, kun Dumbledore oli neuvonut häntä sanomaan Voldemort.
”Mitä?” Dreia kysyi. ”Tarkoitatko Pimeän Lordia?”
”Lähinnä häntä”, Harry nyökkäsi. Sitten hän kääntyi kunnolla Dreiaan päin ja sanoi:
  ”Sinä olet mielenkiintoinen tyttö.”
”Ketä sinä nimittelet tytöksi?” Dreia huudahti ja Harry nauroi. Dreia tosiaan oli mielenkiintoinen, aivan kuin hän olisi halunnut koko ajan kinastella.

Harry ojensi kätensä ja laittoi kätensä Dreian vyötärön ympärille hetken mielijohteesta.
  ”Sinua”, Harry sanoi hiljaa ja katsoi tytön sinisiin silmiin. Jokin niissä oli niin äärettömän tuttua, kuin häivähdys menneisyydestä. Harry ei saanut mieleensä, missä olisi voinut nähdä Dreian aikaisemmin. He katsoivat toisiinsa, ja heidän vartalonsa olivat äärettömän lähellä toisiaan. Kaikkialla oli hiljaista. Sitten sekä Harry että Dreia löysivät itsensä pian suutelemasta toisiaan.

Dreia irtaantui suudelmasta ensin. Harry päästi hänet vapaaksi otteestaan, ja tyttö perääntyi muutaman askeleen. Hän näytti säikähtäneeltä.
  ”Ei…” Tyttö mutisi heikosti. Harryn vatsassa muljahti ikävästi. Eikö Dreia ollutkaan halunnut sitä? Harry ei katsonut Dreiaan, joka lähti yksinään sisälle rääkyvään röttelöön. Ehkä Harry oli ollut sittenkin väärässä Dreian suhteen. Tyttö ei ollut selkeä. Ei laisinkaan. Harry pudisti päätään. Toisaalta hänen omatkin ajatuksensa harhailivat. Kun hän oli eronnut Chosta, hän ei oikeastaan ollut surullinen. Ja Ginnyn hän oli jättänyt myös ilman suurempia suremisia. Ja nyt hän oli suudellut Dreiaa, ja se tuntui Harrysta jotenkin…oudolta. Harry pudisti päätään. Hän ei kehdannut edes ajatella sitä, mitä hän tunsi.

Harry saavutti Dreian melkein tunnelin päässä. Harry jähmetti tällipajun ja kaivoi näkymättömyysviitan taskustaan.
”Meidän on ehkä parempi mennä viitan alle”, Harry sanoi. ”Kello on jo paljon. Jos Voro saa meidät kiinni – ”
”Minä en tule sinun viittasi alle”, Dreia tiuskaisi.
”Öh, minä tarkoittanut sitä niin”, Harry sanoi ja punastui. Hän oli huomaamattaan kuulostanut aivan James Potterilta, isältään.
”No, jää sitten kiinni jos haluat”, Harry jatkoi määrätietoisempana ja heilautti näkymättömyysviitan ylleen. ”Mutta minä en ota riskiä.”
Dreia tuhahti, ja Harry lampsi linnan etuovelle. Harmikseen Harry sai todeta, että se oli lukossa.
Dreia tuli myös kokeilemaan ovea.
”Potter, jos olet vielä siinä, niin haluan sanoa että tämä on sinun syytäsi”, Dreia sanoi ja katseli täysin päinvastaiseen suuntaan kuin missä Harry seisoi.
”Me tarvitaan luuta”, Harry tuumi lähinnä itsekseen, ja Dreia kääntyi salamana häneen päin.
”No, taiopa meille luudat. Tee sama temppu kuin kolmivelhoturnajaisissa”, Dreia komensi.
”Ai sinäkin siis luit niistä”, Harry sanoi ja otti turhaksi käyneen näkymättömyysviitan yltään.
”Tulejo Tulisalama!”
He odottivat hetkisen, kunnes Harryn oma tuttu luuta viiletti ilman halki heidän luokseen.
”Entäs minä?” Dreia kysyi hölmistyneenä.
”Etkös sinä ole noita? Kutsu oma luuta”, Harry sanoi ja nousi luudalleen. Dreia alkoi tosissaan käydä hänen hermoilleen. Dreia polki jalkaa ja sanoi:
”Ei minulla ole täällä edes omaa luutaa”
Sitten hän änkesi Harryn taakse. Harry huokaisi, esti halunsa tönäistä tyttö maahan ja nousi ilmaan. Hän vei ensin Dreian tyttöjen makuusaliin ja lensi sitten oman makuusalinsa ikkunalle. Hän koputti ikkunaan, ja Ron tuli avaamaan sen. Kun Harry oli kompuroinut sisälle makuusaliin, Ron hehkutti:
”Mahtava ilta. Oliko teillä kivaa?”
”No tuota… en sanoisi ihan niinkään”, Harry sanoi ja katsoi Ronin innostuksesta hehkuvia kasvoja. ”Sinulla taisi olla, vai?”
Ron heittäytyi selälleen sänkyynsä ja henkäisi:
”Joo.”
Sitten hän nousi toisen kyynärpäänsä varaan ja sanoi:
”Enkä ollut ainoa. En tiedä mitä sanot tästä, mutta Ginny on taas Deanin kanssa yhdessä.”
Harry tunsi Ronin tutkailevan katseen itsessään ja kääntyi sanomaan hänelle:
”Ei se haittaa minua. Ihan totta”, Harry lisäsi kun näki Ronin kohottavan kulmiaan.
”Okei. Onhan sinulla Dreia”, Ron sanoi ja virnisti. Harry katsoi muualle ja mutisi:
”On ja on.”
”Tapahtuiko teidän välillänne jotain”, Ron uteli. Harry tyytyi pudistamaan päätään ja kysyi vaihtaakseen puheenaihetta:
”No, miksi sinä käyttäydyt suunnilleen samalla tavalla kuin olisit juonut Felix Feliciä?”
Ron nousi istumaan sängyllään ja henkäisi:
”Hermione suuteli minua!”
Oli Harryn vuoro kohottaa kulmiaan. Hänen olisi hirveästi mieli tehnyt huutaa: Vihdoinkin! Mutta hän jätti sen tekemättä.
”Hän teki sen tuosta vain”, Ron sanoi ja napsautti sormiaan. ”Me muisteltiin sitä Billin ja Fleurin häissä sattunutta erehdystä, ja sitten hän vain… suuteli minua. Ja sitten hän toivotti hyvää yötä ja meni nukkumaan.”
”Mitä erehdystä?” Harry kysyi, kun ei ollut sellaisesta koskaan kuullutkaan.
”Sinä taisit olla silloin juttelemassa Remuksen kanssa”, Ron sanoi ja punastui. ”Usko minua, se ei liity mitenkään siihen, että olisin puhunut Krumin kanssa Hermionesta kahden, ja Ginny kuuli sen ja meni puhumaan asiasta Fredin ja Georgen kanssa, jotka puhui asiasta Edna-tädin kanssa, joka halusi tietää minkä näköinen Hermione on, ja sitten äiti kuuli Ednalta että me ollaan kihloissa."
”Mitä?” Harry kysyi. Hän oli pudonnut kärryiltä jo Fredin kohdalla. ”Oletteko te kihloissa?”
”EI”, Ron parkaisi. ”Vaikka ei kai se niin kamalaa olisi.”
Harry tuijotti Ronin kasvoja, jotka loistivat kuin Naantalin aurinko ja vaihtoi sitten pyjamaansa. Edes jollain näytti sentään menevän hyvin rakkauden kanssa.

8. luku
Kasvavat epäilykset

Ronin ja Hermionen väliset riidat vähenivät huomattavasti siitä päivästä alkaen, kun he alkoivat seurustella. Monet huokailivatkin, että heidän olisi pitänyt alkaa seurustella jo aikoja sitten. Ja Hermione oli heidän kanssaan samaa mieltä. Todellisuudessa hän oli aina pitänyt Ronista eri tavalla kuin ystävästä – aluksi hölmönä poikana ja sitten jonain aivan muuna. Hyvä ystävä Ron ei nimittäin aina osannut olla Hermionelle. Eikä Hermione Ronille. Seurustella heidän piti, väitti joku muu sitten mitä tahansa. He saivat sulautettua raivoavat riitansa kipinöiväksi kiintymykseksi.

Hermione nousi sängystään ja venytteli. Lavender ja Parvati röhnöttivät yhä sängyissään, mutta Dreia oli tavalliseen tapaansa lähtenyt makuusalista aikaisin. Hermione jaksoi ihmetellä, miten kukaan pystyi heräämään niin aikaisin.
Hermione vaihtoi pyjamansa kouluvaatteisiin ja otti koululaukkunsa lattialta. Lavender päästi röhisevän äänen, kun Hermione avasi makuusalin oven. Minähän sanoin, Hermione ajatteli itsekseen hymyillen, Lavender kuorsaa. Sitten Hermione lähti tyytyväisenä aamiaiselle.

Rohkelikon pöytä oli täynnä väsyneitä ihmisiä. Kaikkien ainut lohtu oli, että oli perjantai ja seuraavana päivänä pidettäisiin Rohkelikon ja Luihuisen välinen huispausottelu. Nyt kun Hermione seurusteli (vihdoin) Ronin kanssa, piti hänen luonnollisesti innostua huispauksestakin enemmän. Kaiken jälkeen se ei tuottanut Hermionelle vaikeuksia, koska oikeasti hän halusi Rohkelikon voittavan Luihuisen.
Hermione meni istumaan Dreiaa ja Harrya vastapäätä. Hän tiesi, että noiden kahden välillä oli jotain, mutta Hermione oli päättänyt toistaiseksi pysyä erossa muiden huolista.
”Ron taitaa olla vielä nukkumassa”, Hermione sanoi ja katsoi kysyvästi Harrya, joka nyökkäsi.
”Poikaystäväsi on ollut viimeaikoina todella väsynyt”, Harry sanoi kuin puhuisi säästä. ”Mitä sinä oikein hommaat hänen kanssaan joka ilta?”
”Harry!” Hermione huusi leikillään. ”Sinä tiedät varsin hyvin, että minä ja Ron ollaan istuttu teidän kanssa oleskeluhuoneessa joka ilta.”
”Tuo ei pidä aivan paikkaansa”, sanoi vuorostaan Dreia. ”Tässä muutama päivä sitten minä yllätin teidät luu-”
”MEILLÄ ON ZERI JANIA EKALLA TUNNILLA”, Hermione kailotti niin kuuluvasti, että koko suuri Sali kaikui. Opettajien pöydässä istuva Zeri Jan katsoi heihin kiinnostuneena ja Hermione tiuskaisi Harrylle ja Dreialle:
”Odottakaahan vain. Minä tiedän, että tekin salaatte jotain, ja sitten...!”
”Sinä siis salaat jotain!” Harry huudahti voitonriemuisesti. ”Käytit sanaa ’tekin’.”
”Se nyt on sivuseikka”, Hermione mutisi.
”Mikä?” Kysyi heidän luokseen ilmaantunut Ron, joka istui Hermionen viereen.
”Se, että te teette jotain luu-” Dreia aloitti, mutta Hermione jollotti taas hänen päälleen:
”Sanattomien taikojen kertausta pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla.”
”Voi ei, minä en osaa niitä vielä hyvin”, Ron vaikeroi ja katsoi Hermioneen. ”Oletko sinä minun harjoittelu parini?”
”Sovittu”, Hermione sanoi ja pussasi Ronia suulle.
”Hei, meillä on aamiainen kesken”, Harry valitti, mutta hymyili ystävilleen.

Hermione osasi sanattomat taiat jo moitteettomasti, ja Roninkin piti enää hioa omaa taitoaan.
”Okei, se meni jo paremmin”, Hermione kehui, kun Ronin oli onnistunut sinkauttaa häntä kohti onnistunut löllösääriloitsu, jonka Hermione oli estänyt kilpiloitsulla.
”Tietenkin se meni, koska sinä autoit”, Ron sanoi ja hymyili viiden metrin päästä. Välimatka tuntui äärettömän pitkältä. Hermione hymyili Ronille takaisin.
”Kunhan olette lopettaneet flirttailunne, voitte taas keskittyä olennaiseen”, Zeri Jan sanoi kovaa heidän läheltään. Ron ja Hermione eivät hämmentyneet, vaan jatkoivat harjoittelua. Hermionen pää kääntyi poispäin Ronista vasta, kun hän näki Dreian viilettävän ilman halki ja tömähtävän liukuen maahan. Hermione oli juuri kysymässä tämän vointia, kun hän näki Dreian oikovan hiuksiaan. Ei, se olikin peruukki! Hermione näki peruukin alla häivän vaaleista hiuksista.
”Salajuoni”, Hermione mutisi niin hiljaa, ettei kukaan muu luokassa kuullut. Hän katseli, kun Harry tuli auttamaan ”Dreian” ylös lattialta. Harryn apu ei näyttänyt ilahduttavan häntä, ja Hermione katsoi taas Roniin, joka ei ollut huomannut mitään. Vain Hermione tiesi totuuden. Mutta hän tarvitsisi lisää todisteita.

***

Dracon tunteet olivat totaalisesti sekaisin. Suudelmasta Harryn kanssa Tylyahossa oli kulunut jo monta päivää, ja heidän välinsä olivat edelleen epämääräiset. Juuri niin, epämääräiset. Sellaiset olivat Dracon ajatuksetkin. Hän oli uskotellut itselleen joka ilta, että suudelma oli välttämätön tietojen saamisen kannalta. Draco tiesi jo huikean paljon: Lurkki oli petturi, Remus Lupin vakoili Pimeän Lordin toimia ihmissusien joukossa ja Killalla oli jättiläinen nimeltä Ruaah. Draco tarttui pitkästä aikaa sulkakynäänsä tarkoituksenaan kirjoittaa Kalkarokselle. Hänen kätensä vapisi, kun hän alkoi raapustaa pergamentille tekstiä ajatukset sinkoillen päässään. Hetken kuluttua hän luki aikaansaannoksensa järkyttyneenä:

Raportti tehtävästä Tylypahka Kalkarokselle, joka haluaa itseään kutsuttavan Professoriksi:

Kohta se kuukausi on varmaan jo kulunut, ja tiedän jo rutkasti enemmän kuin sinä. Kokeilisit muuten joskus itse toteuttaa älyttömät määräyksesi. Saattaisit yllättyä, kuinka suunnitelmilla on tapana muuttua pienten sattumien kautta. Jos sinulla on välttämättä suuri halu pukea ihmisiä naisiksi, niin katsopa välillä itse peiliin. Se saattaa tuottaa suurta mielihyvää, sillä olet oikea neiti, eli pelkuri. Tosin kukaan itseään kunnioittava nainen ei anna hiustensa rasvoittua niin pahasti kuin sinä. Olet häpeäksi jopa naisille!
Tehtävä etenee hienosti. Potter rakastaa minua, me suudeltiin ja minä en enää tiedä mitä haluan. Lurkki on muuten yhtä paljon meidän puolella kuin minä.

Terveisin Dreia.

Draco rypisti kirjeen salamannopeasti ja viskasi sen sänkynsä alle. Tuota kirjettä hän ei ainakaan lähettäisi ikinä. Draco huokaisi ja nojasi tarvehuoneen seinään. Oikeastihan Kalkaros oli sanonut, että suunnitelma oli Pimeän Lordin keksimä. Miten kukaan pystyi keksimään niin järjettömän suunnitelman? Miksi Dracon piti esittää juuri naista? Suunnitelmahan oli tuhoon tuomittu jo alkujaan. Ellei sitten… Draco nousi kauhistuneena seisomaan.

”Minun on tarkoituskin paljastua!” Draco huusi tyhjälle huoneelle ja veti peruukin hiuksia kauhistuneena. Kun Draco paljastuisi, hänelle juotettaisiin totuusseerumia ja sitten hän kertoisi Pimeän Lordin olinpaikan ja suunnitelmat. Sitten se alkaisi… Feeniksin kilta hyökkäisi. Tietenkin Draco olisi tässä vaiheessa jo tiedottanut Kalkarokselle salaisista aseista ja Ruaahin kaltaisista yllätyksistä. Ja Pimeän Lordi tuhoaisi kaikki hyvät.

 Draco tajusi, että hän oli se vierivä pikku kivi, joka aloittaisi maanvyöryn. Sota oli se, mitä Pimeän Lordi halusi. Hyvän ja pahan välinen sota.

Draco ryntäsi ulos tarvehuoneesta. Hän myönsi sen itselleen: häntä pelotti. Hän juoksi Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Hän ei halunnut olla yksin juuri nyt, ei nyt, kun hänen omat älynväläyksensä yllättivät hänet itsensäkin.
Draco astui oleskeluhuoneeseen huohottaen ja näki siellä Harryn. Hän kohtasi Harryn katseen – se oli ensin tuima, mutta sitten Harry taisi havaita Dracon ilmeessä hädän ja näytti ystävällisemmältä.

Draco meni hänen luokseen. Harry istui yksin nojatuolissa, ja Draco istui hänen vieressään olevalle tyhjälle tuolille puristaen sen käsinojia. Hermionea ja Ronia ei näkynyt.
”Onko jotain sattunut?” Harry kysyi melko tylysti. Draco muisti, että hän ei ollut Harryn kanssa varsinaisesti puheväleissä. Hän oli unohtanut sen hetkellisesti hädässään. Ja nyt hänen teki mieli selvittää asiat Harryn kanssa. Draco halusi kertoa kaiken.
”Minä… minä olen…” Draco takelteli. Ei hän voisi kertoa Harrylle mitään.
”Haluatko selvittää, missä mennään?” Harry kysyi. ”Minä nimittäin haluan.”
Draco katsoi Harryyn hämillään.
”Minä olen miettinyt vähän”, Harry sanoi hitaasti.
”Mitä?” Draco kysyi.
”Haluan sanoa, että meidän kannattaa pysyä ystävinä”, Harry sanoi ja kääntyi katsomaan poispäin Dracosta. Draco tuijotti Harrya. Oliko poika tosissaan? Ei voinut olla. Se suudelma oli ollut sentään niin intiimi, niin lämmin…
”Haluatko sinä sitä?” Draco varmisti. Harry ei katsonut häneen vieläkään.
”En ole edes varma”, kuului Harryn vastaus. ”Kaikki tuntuu niin oudolta.”
Vihdoinkin Draco kohtasi Harryn vihreiden silmien katseen.
”Ollaan nyt ainakin ystäviä mieluummin kuin vihollisia”, Harry sanoi ja hymyili hieman. Dracon sisuksissa muljahti. Mieluummin ystäviä kuin vihollisia… Mutta Dracon tehtävä oli yksinkertaisesti olla vihollinen. Mutta Harry käyttäytyi kuin ystävä. Ja Draco tunsi Harrya kohtaan vähintään ystävyyttä.
Jotenkin Draco sai sanotuksi:
”Okei. Hyvää yötä.”
Sitten Draco lähti pelkonsa unohtaneena pois oleskeluhuoneesta. Pelon tilalla oli uusi tunne, jonka Draco oli tuntenut viime päivinä usein: pettymys.

Draco ei itkenyt, mutta hän käveli käytävää pitkin hitaasti laahustaen. Tylypahkaa käydessään – Draco Malfoyna – hän oli halveksunut Potteria ystävineen enemmän kuin ketään muuta. Nyt hänellä ei ollut Tylypahkassa muita ystäviä kuin Potter ystävineen. Heistä puheen ollen Draco ohitti juuri silloin Ronin ja Hermionen, jotka näyttivät umpirakastuneilta. Hermione nojasi seinään ja Ron suuteli häntä. He eivät edes huomanneet Dracoa. Eikä Draco edes kaivannut huomiota sillä hetkellä.

Hän varmisti, ettei Ronia ja Hermionea ollut enää näkyvissä ja meni sitten tarvehuoneeseen. Siellä hän heittäytyi sänkyynsä ja tuijotti tarvehuoneen seinää ties kuinka monennen kerran. Omien ajatusten kanssa pyöriminen ei auttanut yhtään. Draco kaipasi jotakuta, jolle saattoi puhua tunteistaan. Ihan kuin äitiä, Draco ajatteli nolona.

Sitten hän sai jo toisen älynväläyksensä sinä päivänä. Hän kavahti istumaan, ja riensi ulos tarvehuoneesta. Hän melkein kaatui juostessaan alas portaita, ja vihdoin hän pääsi kolmanteen kerrokseen. Hän avasi tyttöjen vessan oven välittämättä epäkunnossa - kyltistä ja astui sisään sulkien oven perässään.

Juuri tässä samaisessa vessassa Draco oli viime vuonnakin käynyt muutaman kerran tuntiessaan olonsa surkeaksi. Ja tässä vessassa Harry oli kironnut hänet hirvittävällä loitsulla, jota Draco ei edes kunnolla muistanut. Hän muisti pyörtyneensä, ja hän muisti suuren kivun. Itse loitsua hän ei kuitenkaan saanut päähänsä.

Draco käveli lavuaarien luokse ja katsoi peiliin. Peruukki oli paikoillaan, ja hänen silmänsä olivat raskaasti meikatut. Hän ei olisi välttämättä tunnistanut itseään, jos ei olisi tiennyt itse heijastuvansa peilistä. Draco laski katseensa peilistä ja tuijotti lavuaarin saastaista pohjaa. Harryn kasvot leijailivat aina vain uudestaan ja uudestaan esiin hänen mielensä perukoilta. Harry Potter oli vihollinen, Draco vakuutti itselleen ja puristi lavuaarin reunoja. Totta kai hän oli, aina heidän syntymästään lähtien. Dracon isä oli kuolonsyöjä, ja Harryn vanhemmat olivat olleet Killassa. Oli itsestään selvyys, että Draco ja Harry olivat luonnostaan vihollisia. Se oli niin selvä asia, että Draco alkoi jo tosissaan miettiä, miksi seisoi nyt suremassa suhdettaan Harryyn. Hehän olivat ystäviä, ja se oli tässä vaiheessa hyvä juttu, koska Draco ei halunnut paljastua. Sitten Draco muisti taas suudelman Tylyahossa. Hän oli tuijottanut Harrya silmiin, ja Harry oli vastannut katseeseen. Molempien katseet olivat kertoneet samaa: he pitivät toisistaan enemmän kuin ystävinä. Tai ainakin Draco oli luullut niin. Hän pudisti päätään. Ei, ei se voinut olla mahdollista.

Minä en itke Harry Potterin takia, Draco ajatteli ja puristi lavuaarin reunoja tiukemmin. Harry Potter on eri puolella. Draco vapisi. Hän muisti taas, että hän saattoi olla vain osa suurempaa suunnitelmaa. Hän oli tuntenut Harryn jo monta vuotta, he olivat tavanneet ensimmäisen kerran Matami Malkinin puodissa viistokujalla 11-vuotiaina.

Minä en halua jäädä kiinni. Minä häivyin, ennen kuin mikään sota alkaa. Draco käänsi selkänsä peilikuvalleen ja parahti puoliääneen:
”Harry Potter on poika!”

”Ja aika hyvännäköinen poika”, sanoi ääni, jota Draco erehtyi ensin luulemaan omaksi kuvitelmakseen. Sitten Murjottava Myrtti leijaili esiin yhdestä kopista ja katseli Dracoa hymyillen.
”Minä tiesin, että sinä tulisit takaisin.”
”Mitä?” Draco katsoi Myrttiä hämmästyneenä. ”Mistä sinä tiedät, että minä olen – ? ”
”Minä tunnistin sinun äänesi. Ja nyt kun katson sinua tarkkaan, niin huomaan, että se tosiaan olet sinä”, Myrtti sanoi ja kikatti. ”Näytät aika lailla tytöltä.”

Draco ei vastannut Myrtille mitään, vaan tuijotti kaakeleita. Myrtti oli se ihminen, joka osasi kuunnella murheita.
”Älä kerro kenellekään, että se olen minä”, Draco painotti Myrtille. ”Muuten et näe minua enää koskaan.”
Myrtti näytti tajuavan asian vakavuuden, sillä tämä tyytyi pudistamaan päätään.
”En minä levittele salaisuuksia”, Myrtti sanoi. ”Etkö sinä enää luota minuun?”
”Ei nyt ole kyse siitä”, Draco sanoi ja nojasi vessan seinään. ”Et saa edes vihjata kenellekään, että olet nähnyt Draco Malfoyn.”
”Kenelle minä muka sellaista vihjaisin”, Myrtti kimpaantui tavalliseen tapaansa. ”Täällä ei ole käynyt ketään katsomassa minua sen jälkeen, kun sinä viimeksi kävit. Ketään ei kiinnosta, miten Myrtti-parka voi”, ja sitten Myrtti rupesi vollottamaan. Draco huokaisi. Jokaisessa oli huonot puolensa.

Kun Myrtti oli hiljentynyt, Draco sanoi:
”Olen täällä taas, koska minut käskettiin tänne valeasussa.”
”Voi, miksi ne aina määräävät sinua?” Myrtti kysyi ymmärtäväisesti. Draco tiesi, ettei Myrtti tiennyt keitä ’ne’ olivat.
”Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin totella heitä”, Draco sanoi surkeana. ”Ja nyt minusta tuntuu, että haluaisin tehdä omia päätöksiä.”
”Kaikki muut ovat aina niin ilkeitä”, Myrtti sanoi hajamielisenä ja leijaili vessan katon rajassa.
”Eivät kaikki”, Draco sanoi ja huokaisi. Oikeasti Harry oli hänelle kiltimpi nyt, kun hän esitti naista. Draco Malfoyta Harry sen sijaan vihasi – vihasi koko sydämestään, kuten Draco vain kuukausi sitten oli vihannut Harrya.
”Minun on käsketty vihata”, hän sanoi ääneen Myrtille.
”Mutta minä en halua vihata”, Draco jatkoi. ”Minä haluan jotain enemmän, mutta itse haluan myöntää itselleni, että haluan vähemmän.”
”Sinä puhut hassuja”, Myrtti sanoi ja katsoi Dracoa ihmetellen.
”Totta”, Draco myönsi. Hän puhui hölmösti, mutta siltä hänestä tuntuikin.

[Röhkö]

9. luku
Ahdingossa

Draco heräsi lauantaiaamuna tarvehuoneessa sisällään ontto tunne. Myrtti ei varsinaisesti ollut lohduttanut häntä, mutta silti Draco ei ollut enää niin sekaisin tunteidensa kanssa. Hän ei vain tiennyt, mitä tekisi seuraavaksi. Huispaus peli alkaisi jo muutaman tunnin sisällä. Hän halusi seurata peliä vain sivusta – sen lisäksi, että hän joutuisi pelaamaan Luihuisia vastaan, hän ei halunnut kiinnittää kenenkään huomiota. Jos Myrtti oli tunnistanut hänet, niin joku muukin saattaisi tajuta hänen olevan Draco Malfoy.

Draco laahusti aamiaiselle jälleen yksin. Hän ei kuitenkaan ollut ainoa, joka oli herännyt aikaisin. Suuressa Salissa istui jo paljon oppilaita, ja muut Rohkelikon joukkueen jäsenet näyttivät virkeiltä. Draco istui hienoisesti vihertävän Ronin viereen, jonka toisella puolella istuva Hermione yritti rauhoitella poikaa.
”Kuinka monta kertaa sinä olet jo pelannut? Äh, Ron, sinä olet hyvä, kunhan et hermoile. Tiedät sen itsekin”, Hermione rohkaisi, ja Ron katsoi Hermioneen.
”Oletko varma, etten tarvitse Felix Felicistä?”
”Oliko tuo vitsi?” Hermione kysyi suupielet nykien. ”Jos sanon että tarvitset, niin juoksetko Lavenderin syliin?”
”Tosi hauskaa, Hermione”, Ron sanoi. ”Dreia kuule, sinä taidat olla vielä hermostuneempi kuin minä.”
Ron oli tulkinnut Dracon äkillisen kalpeuden väärin. Hän nimittäin tuijotti lamaantuneena opettajien pöytään, ja muut seurasivat hänen katsettaan. Siellä, McGarmiwan vieressä, istui Madame Maxime. Tuo suuri ja terävänenäinen nainen oli laihtunut huomattavasti, ja hänen kasvoillaan oli säikähtänyt ilme. Hänen silmänsä olivat laajentuneet, ja hän säpsähteli. McGarmiwa näytti puhuvan hänelle rauhoittavasti.
”Mitä Maximelle on tapahtunut?” Hermione kysyi huolestuneena.
”Hän näyttää puusta pudonneelta”, Ron sanoi ja näytti unohtaneen oman hermostuneisuutensa.
”Ehkä hän pakeni Ruaahia puuhun ja tippui.”
”Älä ole ilkeä, Ron. Minusta tuntuu, että Maxime on oikeasti kokenut jotain kauheaa.”
”Meidän täytyy kysyä Hagridilta”, Harry sanoi ja katsoi Maximen toisella puolella istuvaa Hagridia, joka haroi hiuksiaan ja näytti melkein yhtä järkyttyneeltä kuin Maxime.
Heidän ei kuitenkaan tarvinnut kysyä Hagridilta, mitä Maximelle oli tapahtunut. McGarmiwa nousi nimittäin hetken kuluttua seisomaan, ja puhui taialla tehostetulla äänellä:
”Olette varmasti huomanneet, että meille on saapunut Tylypahkaan vieras Ranskasta. Hän on Madame Maxime, Beauxbatonsin rehtori. Hän on saapunut tänne hyvin vakavasta syystä, ja sen takia tämän päivän huispaus ottelu siirretään huomiseen. Minä en haluaisi kertoa teille Maximen saapumisen syytä”, McGarmiwan ilme muuttui surulliseksi, ”mutta edeltäjäni Albus Dumbledore olisi varmasti halunnut teidän tietävän totuuden. Pimeän voimat ovat kasvattaneet voimiaan, ja nyt he ovat alkaneet murhata ja kidnapata ihmisiä. Aivan niin, Madame Maxime-parka oli heidän vankinaan.”
Koko suuri Sali oli hiiskumattoman hiljainen. Kaikki tuijottivat järkyttyneinä McGarmiwaa ja Madame Maximea, joka nyyhkytti nyt tuolissaan. Hagrid piti häntä kädestä. Dracon sydän hakkasi lujaa.
”Tämän kaiken lisäksi”, McGarmiwa jatkoi, ”Madame Maxime on saanut kuitenkin tietoonsa hieman vihollisen aikeita. Koska hän onnistui pakenemaan, hän myös kertoi suunnitelmista
meille. Ja toinen syy siihen, miksi kerron tämän teille, liittyy omaan turvallisuuteenne.
Tylypahkassa on kuolonsyöjien vakooja, ja pyydän teitä kaikkia varomaan. Kertokaa heti, jos näette jotain epätavallista.”
Suuren Salin hiljaisuus rikkoutui saman tien, kun kaikki alkoivat puhua hätääntyneinä yhtä aikaa. Draco tuijotti hiljaisena tyhjyyteen. Hänen olisi häivyttävä Tylypahkasta ja vähän äkkiä.

Draco syöksyi aamiaisen jälkeen tarvehuoneeseen ja raapusti kiireesti viestin Kalkarokselle:

Madama Maxime pakeni ja hän tuli tänne, Tylypahkaan. Taidattekin jo tietää sen. Tulkaa hakemaan minut pois täältä, niin pian kuin mahdollista! Opettajat tietävät, että koulussa on vakooja. Maxime kertoi heille. Minä tiedän jo paljon sellaista, mistä on hyötyä.

D.M

Draco taittoi lyhyen kirjeensä ja lähti viemään sitä pöllölään. Nyt oli tosi kyseessä. Kiinni jääminen oli lähellä, ja Draco ei halunnut edes kuvitella, mitä silloin tapahtuisi. Silti hän kuvitteli: hänet
vangittaisiin, sota alkaisi, tulisi maailmanloppu… niin, ja Harryn pettynyt katse. Draco nielaisi ja tihensi askeleitaan. Ehkä Lurkki hakisi hänet jo samana iltana. Sitten Draco muisti, että Lurkkihan oli petturi. Petturi, joka voisi milloin tahansa paljastaa Dracon. Draco juoksi pöllölän portaat ylös ja sitoi kirjeen koulun pöllön jalkaan sormet täristen. Miksi, miksi hän oli ikinä suostunut tähän?

Kun Draco laskeutui alas pöllölän portaita, hän törmäsi Hermioneen, joka sanoi nopeasti:
”Odota.”
”Mitä nyt?” Draco kysyi varuillaan.
”Käyn viemässä tämän kirjeen nopeasti, odota tässä”, Hermione sanoi ja käveli ylös. Draco jäi paikoilleen seisomaan ja odotti hermostuneena. Nyt olisi varminta esittää hämmentynyttä ja pelästynyttä oppilasta. Hermionella oli ikävä tapa työntää nenänsä kaikkeen, mikä lisäsi hänen mainettaan opettajien silmissä.
”Mennään yhdessä oleskeluhuoneeseen”, Hermione sanoi saavuttuaan pöllölästä.
”Sopii”, Draco sanoi ja käveli Hermionen kanssa alas. ”Kamala juttu se Maximen tapaus, vai mitä?”
”Niin. Sinun entinen rehtorisi ja kaikkea”, Hermione sanoi.
”Ai joo”, Draco tajusi.
”Kukahan se vakooja on”, Hermione mietti ääneen. ”Hänen on pakko olla joku oppilaista, koska se on ainut keino sulautua huomaamattomasti joukkoon.”
Draco tunsi kaulaansa kuumottavan.
”Ehkä joku on juonut monijuomalientä ja esittää uutta ekaluokkalaista”, Draco keksi vikkelästi.
”Se voisi olla mahdollista”, Hermione myönsi.
Draco huokaisi helpottuneena. Hän oli ainakin toistaiseksi turvassa.

Rohkelikon oleskeluhuoneessa oli vain yksi puheenaihe sinä iltana, ja se oli tietenkin tapaus vakooja. Draco tunsi olonsa kaiken aikaa turvattomaksi, ja hänestä tuntui, että Hermione tuijotti häntä kuin tutka.
”Kaikille pitäisi juottaa totuusseerumia”, Ron sanoi loitsuläksyjensä lomasta.
”Se on laitonta”, Hermione sanoi. ”Mutta ehkä kaikki olisi silti hyvä tarkastaa.”
”Mitä sinä tarkoitat?” Harry kysyi. ”Meinaatko, että kaikkien mielet tutkittaisiin lukilitiksella?”
Draco puristi nojatuolinsa käsinojia ja ajatteli helpottuneena, että hän osasi okklumeusta.
”Vaikka”, Hermione sanoi ja kohautti olkiaan. ”Se raukka ei kyllä pitkälle pötki.”
Draco tunsi Hermionen katseen itsessään. Voi ei. Hermione epäili Dracoa.
”Öh, ehkä se raukka on jo lähtenyt”, Draco sanoi epäröiden.
”Tuskin”, Hermione sanoi vahvasti. ”Minä uskon, että se raukka ei uskalla hievahtaakaan.”
Draco, joka istui tuolissaan liikahtamatta, sanoi:
”Mu-mutta tuskin hän mitään tietää mistään tärkeästä. ”
”Sitä ei tiedä”, Hermione sanoi ja katsoi Dracoa edelleen.
”Jos vakooja on käyttänyt näkymättömyysviittaa, hän on voinut päästä kuuntelemaan salaisia keskusteluja”, Harry tuumi.
”Tarkoitatko meidän keskusteluja?” Ron kysyi. ”Eihän täällä kukaan muu oikeastaan tiedä mitään.”
”Aivan”, Hermione sanoi kovaa. ”Vakooja on täällä, koska Harrykin on.”
”Mitä sinä nyt - ? ” Ron katsoi hämmästyneenä Hermionea, joka oli noussut seisomaan. Dracokin katsoi kauhun vallassa, kun Hermione tuli hänen luokseen, tarttui hänen peruukkiinsa ja vetäisi.

Draco uskalsi avata silmänsä vasta, kun kuuli Ronin sanovan:
”Hermione, mitä sinä touhuat?”
Draco oli onneksi kiinnittänyt peruukin aamulla päähänsä taialla, joten se ei ollut irronnut. Hermione näytti hieman häkeltyneeltä. Sitten hän veti kuitenkin taikasauvansa esiin, mutta Draco oli nopea: hän veti myös omansa esiin.
”Dreia on vakooja!” Hermione kuulutti niin kovaa, että kaikki oleskeluhuoneessa kuulivat. Draco tunti punan kohoavan kasvoillaan, mutta hän ei antanut sen häiritä. Hän piti tärisevällä kädellään kiinni taikasauvastaan ja sanoi:
”Sinä olet seonnut.”
”Sinä olet lähettänyt kuolonsyöjille tietoa meistä”, Hermone syytti.
”En ole”, Draco sanoi ja puhui totta. ”Vannon sen.”
”Anna olla, Hermione. Ei se ole Dreia”, Harry sanoi. Draco tunsi lämpimän tunteen jossain sisällään. Harry puolusti häntä.
”Dreia ei ole se jota hän esittää”, Hermione jatkoi itsepintaisesti. ”Hänellä on valepuku, minä näin…”
”Rauhoitu Hermione”, Ron sanoi tytölle. Hermione kuitenkin vain mulkaisi häntä ja laittoi taikasauvansa takaisin taskuun.
”Älkää sitten uskoko”, Hermione sanoi ja häipyi.
Draco lösähti takaisin nojatuoliin.
”Hän on vähän tolaltaan nyt”, Ron sanoi huolta äänessään.
”Niin kai”, Draco tuumi. Paljastuminen oli lähellä. Liian lähellä.

Kun Draco palasi päivälliseltä Harryn ja Ronin kanssa (Hermione kulki hieman erillään heistä), he näkivät jotain, mikä sai Hermionen epäilykset siirtymään pois Dracosta. Lattialla oli kontallaan Professori Punurmio, ja hän kuunteli kaukokorvien avulla opettajien huonetta.
”Hänhän on opettaja, kyllä hän saisi sisällekin mennä”, Ron totesi. Hermione oli kuitenkin tähdännyt Punurmiota kohti sanattoman loitsun ja naisen ympärille kietoituivat tiukat köydet. Punurmio yritti rimpuilla niistä irti, mutta ne eivät antaneet periksi.
”Ei”, Punurmio vaikeroi. ”Minä olin jo niin lähellä.”
”Sinä olet vakooja!” Harry hämmästeli. Draco pysytteli hieman loitommalla. Oliko Punurmiokin värvätty kuolonsyöjiin? Se oli niin epätodennäköistä.
”Minä!” Punurmio kuitenkin rääkäisi. ”Minä ja Severus-kulta olemme aina olleet niin läheiset. ”
”Ällöä”, Ron tokaisi. ”Vaikka te olette kyllä hyvä pari.”
Opettajien huoneen ovi aukesi, ja McGarmiwa astui käytävään.
”Mitä täällä tapahtuu?” hän kysyi.
”Punurmio on vakooja!” Hermione ilmoitti.
”Mitä?” McGarmiwa näytti typertyneeltä. Hän katseli maassa kiemurtelevaa Punurmiota.
”Hän myönsi”, Harry sanoi.
McGarmiwan takaa opettajan huoneesta ilmestyi käytävällä muitakin opettajia, muun muassa Hagrid ja hänen kanssaan Madame Maxime.
”Väittätteks te, että tää on se vakooja?” Hagrid kysyi. ”Oon nähny Punurmion pari kertaa mun ikkunan takana, mut luulin sen olevan vaan, tota, pihkassa.”
”Hän se on”, Harry vakuutti. ”Hän on varmasti saattanut kuulla meidän keskusteluja käytävillä.”
”Mistä asioista te olette keskustelleet käytävillä, Potter?” McGarmiwa kysyi ankarasti.
”No, tuota, Professori kun me selitettiin asioita Dreialle…” Harry aloitti. Draco kuunteli onnellisena, kun McGarmiwa nuhteli Harrya ja muita siitä, ettei salaisista asioista saanut keskustella käytävillä. Draco tiesi, ettei häntä enää epäilty. Punurmio oli saatu kiinni, ja Draco oli turvassa. Toistaiseksi.

[Röhkö]

...ja toiseksi viimeinen luku:

10. luku
Pelaamme yhtenä joukkueena

Sunnuntaiaamuna Draco tunsi olonsa hieman haikeaksi. Tämä saattaisi olla viimeinen aamu, kun hänen täytyisi pukeutua naiseksi. Hänen kirjeensä olisi varmasti jo perillä, ja pian joku tulisi hakemaan hänet. Draco nousi sängystään ja puki ylleen rennot, mustat kangashousut ja ruskean hupparin. Pian hän joutuisi kuitenkin vaihtamaan pelikaapuun, ja sitä paitsi hän oli lopen kyllästynyt käyttämään hameita.
Draco laittoi peruukin päähänsä ja tarkisti huolellisesti, että se ei ollut vinossa tai etteivät hänen omat hiuksensa näkyneet sen alta. Draco joi kulauksen violetista pullosta (sen neste alkoi olla jo vähissä) ja mutisi hieman ääneen. Hän oli alkanut tottua omaan naisellisempaan ääneensä. Draco meikkasi seuraavaksi kasvonsa; hänestä oli alkanut tulla jo melko hyvä. Draco levitti kasvoilleen meikkivoidetta, joka korosti hänen tekaistua rusketustaan. Sitten Draco laittoi meikkivoiteen päälle puuteria. Hän levitti silmilleen hieman ruskeaa luomiväriä, ja lisäsi ripsiin ripsiväriä. Sitten hän levitti huulilleen vaaleaa huulipunaa, ja katsoi itseään peilistä.
Entinen Draco Malfoy olisi kauhistunut, jos olisi nähnyt itsensä meikattuna ja peruukki päässään. Nyt Draco vain nauroi ulkonäölleen – tältä hän oli näyttänyt koko kuluneen kuukauden, ja kaikki olivat menneet täydestä. Ja tämä uusi ulkoasu oli myös vienyt Dracon tilanteisiin, jotka olivat aiemmin olleet äärimmäisen epätodennäköisiä. Draco hymyili taas peilikuvalleen. Se oli hänelle nyt kuin ystävä.

 Rohkelikon huispausjoukkue lähti aamiaiselta suoraan pukuhuoneeseen. Ronin edellisen päivän hermostuneisuus oli kadonnut, ja Ron oli nyt varsin itsevarma ja hyvällä tuulella. Sen sijaan Dracon aamulla alkanut hyväntuulisuus haihtui pian.
Hän ja Harry kävelivät pukuhuoneisiin hieman muista jäljessä.
”Minä olen nyt tosiaankin miettinyt”, Harry sanoi. ”Minä jätin edellisen tyttöystäväni, koska en halua hänelle käyvän mitään. En halua, että sinullekaan käy. Sitä paitsi minulla on tunne, että tämä on jotenkin…väärin. Ollaan vain ystäviä, okei?”
Draco ei vastannut. Harryn äkillinen lausahdus tuntui valuvan hyvin hitaasti hänen aivoihinsa. Hän oli varmasti sekoamassa, mutta sillä hetkellä hän tunsi raskaan painon putoavan mahaansa. Ystäviä?
”Ei”, Draco kuuli sanovansa.
”Miten niin ei?” Harry kysyi hämmästyneenä.
”Ei olla sitten mitään. Ei ystäviä, eikä mitään muutakaan”, Draco sanoi kimpaantuneena, pystymättä estämän itseään. Hän marssi pukuhuoneeseen jättäen hämmästyneen Harryn taakseen. Draco vaihtoi pelikaavun päälleen vihaisena niin itselleen kuin Harryllekin. Dracon olo oli sanoin kuvaamattoman typerä. Miten hemmetissä hän oli saattanutkin kuvitella, että oli kivaa pukeutua naiseksi? Sillä hetkellä hän halusi pois Tylypahkasta.

Draco jäi seuraamaan kentän reunalle, kun peli alkoi. Hän ei tiennyt, oliko hän Rohkelikkojen vai Luihuisten puolella. Jokin hänen mielessään sanoi, että nyt hänen äänensä kuului Rohkelikolle. Draco huokaisi ja katseli yleisöä. Niin moni istui siellä turvallisesti ja vailla huolia. Draco tunsi kantavansa kaikkien noiden ihmisten murheita, ikään kuin ne olisivat siirtyneet hänelle. Muut saattoivat kannustaa, raivota ja iloita, mutta Draco oli vain sekaisin. Hän ei yksinkertaisesti tiennyt, mihin kuului.
Rohkelikko sai tehtyä muutaman maalin, ja tilanne oli 20-0, kun Dracon pelot toteutuivat. Luihuisten uusi kapteeni, Lary Koldwin, ohitti Harryn, ja silloin Harry tipahti yllättäen luudaltaan. Draco näki sen kuin hidastettuna – hän kiskaisi nopeasti taikasauvansa taskustaan ja tähtäsi sen Harryyn:
”Hidasteus!”
Harryn vauhti hidastui juuri ennen, kuin hän osui maahan. Draco kuuli pillin vihellyksen, ja kaikki pelaajat laskeutuivat maahan. Ron viittoi Dracon luokseen.
”Koldwin tainnutti hänet”, Ron sanoi raivoissaan. ”Matami Huiski herätti hänet, mutta hänen jalkansa vääntyi aika pahasti. ”
”Sehän tarkoittaa että…” Draco nielaisi ja jatkoi lauseensa loppuun varmempana:
”Minä pelaan Rohkelikon joukkueessa. ”
”Yhtenä joukkueena”, sanoi Dracolle tuntematon Rohkelikon lyöjä.
”Juuri niin”, Draco sanoi. Hän katsoi Harryyn, joka makasi maassa. Tulisalama oli leijaillut parin metrin päähän heistä. Draco kävi ottamassa sen, ja vilkaisi maassa makaavaan Harryyn. Harryn ilme oli osittain pahoitteleva – hän taisi miettiä aikaisempia sanojaan.
”Dreia, minä toivon että sinä ymmärrät”, Harry aloitti, mutta Draco käänsi selkänsä hänelle ja ponkaisi pillin vihellyksestä ilmaan.
Kyllä minä ymmärrän, Draco ajatteli kaarrellessaan ilmassa. Ymmärrän varsin hyvin, millainen virhe oli edes ajatella, että olen ihastunut sinuun.

Draco kiersi kentän ympäri. Samalla hänen ajatuksensa poukkoilivat kuin kentällä sinkoilevat ryhmyt.
Minä olen kuolonsyöjä ja Harry Potter on minun pahin viholliseni. Tietenkin on, hän on Dumbledoren lellikki ja nyt Dumbledore on kuollut… mutta minä en pystynyt tappamaan häntä.
Draco kuuli selostajan kuuluttavan, että tilanne oli 40-20 Rohkelikkojen hyväksi.
Voi ei, me olemme häviöllä... Ei, emme sittenkään. Minähän olen Rohkelikko.
Draco kaartoi hieman alemmas ja näki Harryn seisovan kentän laidalla. Matami Pomfrey hössötti hänen vieressään.
Minä vihaan Harry Potteria, Draco ajatteli vihaisena ja katseli ympärilleen etsien sieppiä. Sitä ei näkynyt missään, ja selostaja kuulutti:
”Tilanne on 40-40!”
Draco puristi Harryn tulisalamaa tiukasti ja lensi korkeammalle.
Minä en voi paeta täältä kuin pelkuri. Minun on kerrottava kaikki Harrylle… Mutta sitten jään kiinni. Sitten alkaa sota!
Järkyttyneenä Draco teki tiukan käännöksen vasemmalle.
Pimeän Lordi haluaa vain pahaa. Hän haluaa sodan.
Draco sulki silmänsä. Hän itse halusi olla vain pieni ja mitätön hilleri, joka voisi elää onnellisesti kaukana kaikesta pahasta. Kun Draco avasi silmänsä, hän näki sen: sieppi lenteli suoraan hänen edessään. Draco painautui litteäksi tulisalamalla ja kiihdytti kohti sieppiä. Draco ojensi oikean kätensä ja nappasi kuin nappasikin kultaisen siepin.

Muu Rohkelikon joukkue lensi Draco juokse ja he hymyilivät ja nauroivat.
”Hienoa, Dreia”, Ron sanoi iloisena. Muutkin onnittelivat Dracoa, ja he laskeutuivat yhtenä joukkueena maahan. Yleisössä rohkelikot tanssivat ja huusivat riemusta. Draco näki Luihuisten pettymyksen, mutta se ei harmittanut häntä yhtään. He eivät nimittäin tienneet, mitä todellinen rohkeus oli.
Hermione ryntäsi heidän luokseen ja onnitteli pikaisesti Dracoa. Sitten Hermione kääntyi Roniin päin ja he vaihtoivat pitkän suudelmaan. Draco kääntyi katsomaan kentän laidalle seisovaa Harrya, joka katsoi heihin hymyillen hieman. Draco lähti kävelemään Harryn luokse tulisalama kädessään, ja sieppi toisessa.
Kun hän oli vaivaisen metrin päässä pojasta, hän viskasi tulisalaman maahan, ja tarttui vapaalla kädellään peruukkiinsa. Hän repi sen irti päästään, ja viskasi tulisalaman seuraksi maahan. Sieppi pyristeli edelleen hänen kädessään. Koko huispauskenttä hiljeni hetkessä.

[Röhkö]

Ja viimeistä viedään:

Musiikki:
Moulin Rouge (Ewan McGregor & Nicole Kidman): Come what May, sekä
lopussa luultavasti kaikille tuttu Tom Jonesin biisi, jota muokkasin hieman.

11.luku
Come what May

Never knew I could feel like this
Like I've never seen the sky before
Want to vanish inside your kiss
Everyday I love you more and more
Listen to my heart, can you hear it sings
Telling me to give you everything
Seasons may change winter to spring
But I love you until the end of time

Kukaan huispauskentällä ei puhunut. Kaikki tuijottivat kahteen ihmiseen, jotka seisoivat kentän laidalla, tuijottaen toisiaan tiiviisti.
Draco Malfoy puristi kultasieppiä edelleen kädessään. Hänen peruukkinsa lojui hylättynä maassa. Draco katsoi Harryyn odottavasti. Tämän hetken hän oli kuvitellut kauan sitten aivan erilaiseksi. Hän oli kuvitellut repivänsä peruukkinsa voitonriemuisesti päästään, ja häipyvän pois… kauas pois, ja Harry olisi jäänyt hölmistyneenä seisomaan.
Mutta nyt Draco ei halunnut juosta pois. Eikä Harry näyttänyt hölmistyneeltä. Hänen vihreiden silmiensä katse ei ollut yllättynyt. Draco oli näkevinään niissä häivän onnea.

"Se olen yhä minä."

Harry nyökkäsi hitaasti. Aivan kuin hän olisi tajunnut, että oli oikeastaan koko ajan tiennyt totuuden syvällä sisimmässään. Tarvehuoneessa yöpyminen, peruukki, kaikki oli varmasti helppoa huomata valheeksi kaiken sen jälkeen, mitä Harry oli aikaisemmin elämässään selvittänyt.

Sitten Harry kiersi kätensä Dracon selän taakse ja suuteli häntä. Dracon ote siepistä hölleni ja se pääsi karkuun. Draco tarttui tiukasti kiinni Harryyn ja vastasi suudelmaan. Draco kuuli jostain kaukaa siepin surinaa. Se oli jäänyt pyörimään heidän ympärilleen. Draco suuteli Harrya, ja unohti koko muun mailman.

Come what may, come what may
I will love you until my dying day

Suddenly the world seems such a perfect place
Suddenly it moves with such a perfect grace
Suddenly my life doesn't seem such a waste
It all revolves around you

Viimein he kaksi irrottautuivat toisistaan. Draco hymyili Harrylle, mutta Harry ei jostain syystä vastannut hymyyn.
”Juokse”, Harry sanoi käskevästi. ”Juokse pois, äläkä palaa!”
Dracon sisin jäätyi sillä sekunnilla.
”Mi-?”
”HÄIVY!”
Draco kavahti kauemmas Harrysta, ja ryntäsi sitten ulos kentältä huispauskaavussa. Hän kuuli takaansa muutaman sadan ihmisen puheen sorinan, muutamat huusivat. Draco ei kuitenkaan erottanut sanoja, hän vain juoksi ja yritti estää itseään itkemästä.
Hetki sitten hän oli ollut onnensa kukkuloilla, ja nyt kaikki oli mennyt täysin pieleen. Harry ei rakastanutkaan häntä. Draco pudisti päätään juostessaan ja yritti uskotella itselleen, että hänkään ei rakastanut Harrya.
Draco saapui Tylypahkan porteille ja veti taikasauvansa esiin.
”Alohomora!” Hän karjaisi käheällä äänellä ja ovet paiskautuivat auki. Draco juoksi niistä ulos, ja tien päässä hän näki tutut vaunut: Lurkki odotti häntä.
Draco pysähtyi hengästyneenä vaunujen kohdalla ja sanoi huohottaen Lurkille:
”Nopeasti, ne ovat luultavasti ihan perässä!”
Draco ryntäsi sisälle vaunuihin ja katsoi ulos ikkunasta. Totta tosiaan, porttien luokse oli juossut kolme ihmistä: järkyttyneen näköinen McGarmiwa, Zeri Jan, sekä Harry. Lurkki kiihdytti vaunujen vauhtia.
”Pysäytyystilus!” Zeri Jan tähtäsi heihin pysäytysloitsun, mutta se meni ohi juuri ja juuri.
 Draco vilkaisi vielä Harryyn: pojan ilme ei näyttänyt surulliselta, mutta sitä oli vaikea sanoa niin kaukaa. Silti Draco tunsi olonsa petetyksi – jälleen.

And there's no mountain too high no river too wide
Sing out this song and I'll be there by your side
Storm clouds may gather and stars may collide
But I love you until the end of time

Come what may, come what may
I will love you until my dying day
Oh come what may, come what may
I will love you

Lurkki sai käännettyä vaunut ajoissa kulman taakse, ja he pääsivät pakoon. Pian vaunut nousivat ilmaan, mutta Dracon olo vain paheni. Hän ei olisi halunnut paeta – hän olisi halunnut jäädä Tylypahkaan elämään normaalia elämää. Harryn kanssa. Draco olisi voinut kertoa kaikille muuttuneensa hyväksi ja haluavansa vastustaa Pimeän Lordia. Se ei olisi ollut edes valhe: Draco tiesi nyt, että Pimeyden Lordi ei piitannut rakkaudesta lainkaan. Mutta Draco piittasi, ja siksi hän halusi puolustaa sitä. Draco halusi puolustaa Harrya.
Draco huokaisi ja vilkaisi onnettomana ulos. Yllätyksekseen hän näki valkoisen tunturipöllön, joka lensi äkisti sisälle vaunuihin ja pudotti kirjeen Dracon viereen penkille. Lintu jäi istumaan Dracoa vastapäätä. Draco otti kirjeen, ja otti sen sisältä hyvin hätäisesti raapustetun kirjeen:

Jos olisit jäänyt, sinä et olisi millään muotoa turvassa. Pimeyden lordi haluaisi tappaa sinut, eikä Kiltakaan luota sinuun. Parempi näin – toistaiseksi. Lurkki on kuitenkin kaksoisagentti, ja tarjoan sinulle samaa mahdollisuutta. Lähetä vastaus Hedwigillä.

Terv. Harry.

P.S. Suurin voima on rakkaus.

Harryn kirjeen päälle tipahti pari kyyneltä. Draco pyyhki silmiään ja katsoi valkoista tunturi pöllöä, joka kökötti edelleen häntä vastapäätä.
”Sinä taidat olla Hedwig? Kuule, minulla ei ole kynää, mutta vastaan myöntävästi”, Draco sanoi ääni täristen ilosta. ”Tajuatko sinä, että sinun pitää nyökätä?”
Lintu nyökkäsi.
”Oikein hyvä”, Draco sanoi ja nauroi. Hän nauroi, koska oli niin onnellinen.

Suddenly the world seems such a perfect place
Suddenly it moves with such a perfect grace
Suddenly my life doesn't seem such a waste
It all revolves around you

Come what may, come what may
I will love you until my dying day

Draco Malfoy oli omasta mielestään mailman onnellisin poika. Hän oli täysi-ikäinen, hänellä oli oikeita ystäviä ja hän oli rakastunut Harry Potteriin, maailman parhaimman näköiseen poikaan.
Draco hymyili ja kääntyi katsomaan laiturilla seisovia ystäviään.
”Tulkaa jo, tämä on ihan lämmintä!”
Harry loikkasi mukisematta veteen, mutta Hermione vaikeroi:
”Se on kuitenkin kylmää!”
”Kohta se nähdään”, Ron sanoi, virnisti ja yritti tönäistä Hermionen veteen. Hermione tarttui kuitenkin poikaa vyötäröltä, jonka seurauksena he molemmat molskahtivat veteen.
Draco ja Harry nauroivat.
”Älä enää ikinä tee noin”, Hermione huusi Ronille, mutta Ronkin vain nauroi. Hermione ui hieman lähemmäs rantaa niin, että hänen jalkansa ylettyivät pohjaan. Hermione laittoi kätensä ristiin ja näytti myrtyneeltä.
”Okei, okei, en tee enää noin”, Ron sanoi ja ui Hermionen luokse. ”Mitä jos hyvitän sen?”
Hermione kääntyi Roniin päin ja laski kätensä Ronin vyötärölle.
”Katsotaan”, Hermione sanoi. Ron suuteli häntä, ja heidän irtaannuttuaan Hermione tokaisi:
”Hyvä on, tuo saa luvan kelvata hyvitykseksi.”
Harry katsoi Dracoa ja sanoi:
”Näytetäänkö, millaisia hyvityksiä me annamme?”
Sitten Harry suuteli raivokkaasti Dracoa, ja he kietoutuivat toisiinsa. Suudelmaan jälkeen Harry sanoi:
”Sinä olet minun naiseni!”

Well he's all you'd ever want,
He's the kind they'd like to flaunt and take to dinner.
Well he always knows his place.
He's got style, he's got grace, he's a winner.
He's a Lady. Whoa whoa whoa, He's a Lady.
Talkin' about that little lady, and the lady is mine.
Well he's never in the way
Always something nice to say, Oh what a blessing.
I can leave his on his own
Knowing he's okay alone, and there's no messing.
He's a lady. Whoa, whoa, whoa. He’s a lady.
Talkin' about that little lady, and the lady is mine.
Well he never asks for very much and I don't refuse his.
Always treat his with respect, I never would abuse his.
What he's got is hard to find, and I don't want to lose his
Help me build a mountain from my little pile of clay. Hey, hey, hey.
Well he knows what I'm about,
He can take what I dish out, and that's not easy,
Well he knows me through and through,
He knows just what to do, and how to please me.
He's a lady. Whoa, whoa, whoa. He's a lady.
Talkin' about that little lady and the lady is mine.
Yeah yeah yeah He's a Lady
Listen to me baby, He's a Lady
Whoa whoa whoa, He's a Lady
And the Lady is mine
Yeah yeah yeah He's a Lady
Talkin about this little lady
Whoa whoa whoa whoa
Whoa and the lady is mine
Yeah yeah He's a Lady
And the Lady is mine.

The End

[Alias]

Luin tämän itseasiassa jo eilen, mutta nyt suoriudun kommentoimaan tätä.

Hauskaa, että täsäs oli jotain laajempaakin kuin se, miten Harry ja Draco saadaan samaan luutakomeroon. Taisiis, ihanaa että tässä oli jotain juonentapaistakin. n__n

Draco pukeutumassa tytöksi... *__*

Tämä oli viihdyttävää H/D:tä, vaikka pelottikin Harryn reaktio totuudesta - siis että se ihastui Dreiaan mutta kykenisikö se rakastumaan Dracoon? - ja kuten vastaus kävi, kyllä voi. Onneksi <3 Loppu sai aikaan hirveän haikeat tunteet.

”Minä en tule sinun viittasi alle”, Dreia tiuskaisi.
”Öh, minä tarkoittanut sitä niin”

8''D kaksimielistä, todella kaksimielistä.
Tuo Coma what May - biisin sanat sopivat täydellisesti tuohon loppuun, aiheuttivat vakavia kylmiäväreitä selkääni.

Kiitos <3

[Viattomuus]

tosi hyvä fic.
vähän häiritsi tuo:

”Olen Ginny, Ronin veli”, sanoi Ginny Weasley, jonka hiukset olivat yhtä punaiset kuin takassa riehuva tuli.

no mutta ei mulla sitten mitään rakentavampaa palautetta.  

[Eeyore]

jauts, tää on ihana!
luin tän myös edellisessä finissä, mahtavaa et tännekkin oot tän pistäny en löytäny tätä välimuistista, tai sit en osannu etsiä, mut ihan sama nyt siis... tää on tosi hauska välillä, toisinaan taas ihan itku meinas päästä... mut hienoa!!! loppu oli hyvä ^^

[Killmore]

Minä kyllä tykkäsin

Oli kivoja tahallisia tai tahattomia kaksimielisiä kohtia, niistä tykkäsin ((: Ääh, en minä osaa antaa rakentavaa, älkää noin katsoko *piiloutuu pöydän alle*

Pelkäsin vähän että Harry ei kestäisi totuutta, mutta hyvinhän se meni. Loppu kulki kyllä jotenkin liian nopeasti, mutta eipä haittaa. Kiitos kuitenkin  

Kille kuittaa

[100%luihuinen]

todella hyvä ficci!
rakentavaa en osaa laittaa
jäin kaipaamaan jatkoa, mutta sitä ei olla varmaan tarkoittettu   

[Röhkö]

Heh, luin tämän pitkästä aikaa (omien vanhojen ficien lukeminen voi olla aika kiusallista), tämä on ainut H/D-ficini. Kiitos kommenteista!
Alias: itsekin olen aika monta luutakomeroromanssia eksynyt lukemaan. Pyrin aina luomaan erilaisia ficejä, tässä onnistuin :D
Viattomuus: aijjaa, Ginny onkin siis Ronin sisko.. Sepäs valaisi monta asiaa ;D
Eeyore: hyvä jos olen onnistunut erilaisia tunteita tekstilläni herättämään. Kyseessä on vanha fici, joten ei kyllä olisi ihme vaikka liibalaabaa väliin mahtuukin.
Killmore: kaksimielisyys on fanfictionkirjallisuuden suola >:D
100%luihuinen: jatkoa ei tälle taida tulla, mutta ehkä vielä joskus kirjoitan H/D:tä. Kiitos!
-Röh

[Malfoy..aww]

Upea ficci, hienoa työtä! Kiitos antoisasta luettavasta. <3 (Ihan oikeesti piristi päivääni!!)

[Rentun Ruusunen]

Aw. Tämä on aivan loistava H/D fic. Tästä on tainnut tulla lempi paritukseni. Tuossa lopussa en meinannut pystyä lukemaan sitä huispaus kohtaa.

[Ripple]

Kiitos tästä, oli oikein mukava lukukokemus!

Omasta mielestä tässä olisi voinut olla enemmän Harry-Draco kohtauksia, jotka olisivat jollain tavalla selittäneet rakastumisen. Nyt tuntui vähän hassulta, että he rakastuivat toisiinsa, kun mitään "tilanteita" ei ns. ollut. Ja loppu meni vähän tuhan hyvin, ei ollut realistista, että Harry rakastuu päätä pahkaa heti sen jälkeen kun huomaa, että Draco on huijannut häntä pitkän aikaa. No joka tapauksessa, tästä jäi kuitenkin hyvä mieli ja enemmän kuitenkin ruusuja antaisin kuin risuja

ps. Niin ja en tajunnut yhtään tuota loppueksraa 

[Röhkö]

Käväisin pitkästä aikaa lukemassa tämän. Kaikkea sitä onkin tullut vuosien varrella kyhättyä!
Kiitos kommenteista!

Malfoy...aww: Kiitos vain!
Rentun Ruusunen: oliko se huispauskohta epäselvä vai? :D
Ripple: Olen samaa mieltä, fici on vähän hutaisemalla survaistu, ainakin tuo rakastuminen. Taidan samantein lisätä muutamaan väliin ihmissuhdesettiä! Suoraan sanottuna voisin tuon loppuextran kaikessa tyhmyydessään poistaa.

[Mariaxoxo]

Lueskelin tässä koko ficin läpi. Idea on varsin herkullinen, Draco naiseksi pukeutuneena... Vähän kyllä mietin, että miksi ei voitu käyttää monijuomalientä, mutta olihan tämä nyt kuitenkin paljon mielenkiintoisempaa. Ficistä oli havaittavissa jonkin verran epärealistisuutta ja kirjoitusvirheitäkin bongailin, mutta eivät ne nyt merkittävästi lukemista haitanneet. Tämäkin on jo hyvä ja silti tästä huomaa, miten paljon oot kehittyny kirjoittajana vielä tämän jälkeen!:)