Kirjoittaja Aihe: Koukussa sinuun (kelmit, K-11, het) Valmis  (Luettu 8659 kertaa)

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Koukussa sinuun (kelmit, K-11, het) Valmis
« : 10.08.2007 21:42:42 »
Nimi: Koukussa sinuun
Ikäraja: K11
Genre: norm. Potter. Fantasia, romance ja humor.
Paritus: J/L, S/OC, het.
Summary: Kelmien seitsemäs vuosi alkaa. James on yhä ihastunut Lilyyn, Lily ei pidä Jamesista ja Dumbledore on rehtori. Jamesin elämää saapuu kuitenkin sotkemaan 6. luokkalainen Rohkelikko Alisa Alders, joka on päättänyt saada Jamesin itselleen. Lisäksi Tylypahkaan saapuu kykyjenetsijä, joka saa kaikki 17-vuotiaat harjoittelemaan taitojaan entistä enemmän.
Varoitukset: Fici sisältää muutamia pahoja kliseitä (mm. James-Lily, sekä ihmisten kuvaaminen peilin avulla), mutta yritin saada tähän jotain erilaistakin.
Disclaimer: Kaikki, mitä ette tunnista J.K.Rowlingille kuuluvaksi on minun. En saa tästä rahallista palkkaa (jollei äiti nyt ihan kummalliseksi heittäydy).
Muuta: Suurin osa ficistä on Jamesin näkökulmasta, mutta myös Alisan, Lilyn ja Siriuksen silmin pääsemme seuraamaan Tylypahkan tapahtumia. Fici on 15. osainen. Vanha fici, joka lojui pari vuotta Vitriinissä.


Koukussa sinuun

"Jossain vaiheessa tajusin, etten voi päästää enää irti. Minä olen koukussa Potteriin."

Prologi

Rakas päiväkirja.

Huomenna on taas Tylypahkaan lähdön aika, ja aloitan kuudennen luokan. Tästä vuodesta tulee erityinen. Minä alan seurustella James Potterin kanssa, jolloin suosioni kasvaa. Haluan, että kaikki pyörivät ympärilläni. Niin ei ole aina ollut.
Ehkä kelmit eivät ole aikaisemmin uskaltaneet tulla juttelemaan minulle. Olen aikaisemmin ollut vähän syrjäänvetäytyvä. No, minä aion tehdä aloitteen ja mennä juttelemaan Jamesin kanssa. Minua vain ärsyttää, koska Lily Evans häärii koko ajan Jamesin ympärillä. Oikein kerjää huomiota, ja sitten esittää niin vaikeasti tavoiteltavaa. Tietenkin se on saanut James-paran pään pyörälle. Minä aion auttaa Jamesia, ja meistä tulee oikein ihana pari.
Aion pukeutua häissämme kauniiseen valkoiseen häämekkoon, jossa on avonainen selkä. Jos me saamme lapsen, hänen nimekseen tulee Severus, isoisäni mukaan. Meistä tulee niin onnellisia.

Aion pukea huomenna päälleni…


Alisa Alders kirjoitti päiväkirjaansa pitkän luettelon siitä, millaiset vaatteet, korut ja meikit hän seuraavana päivänä laittaisi ylleen. Sitten hän kirjoitti vielä loppuun rakastavansa Jamesia ja toivotti päiväkirjalleen hyvää yötä. Alisa sulki päiväkirjan, laittoi sen puoliksi pakattuun matkalaukkuunsa ja riensi ihailemaan kuvajaistaan peilistä sinisillä silmillään.
Alisa katseli tyytyväisenä, kuinka hänen laihdutuskuurinsa oli tuottanut tulosta. Nyt Alisa oli sellainen, kuin oli aina halunnut olla: hoikka, melko pitkä (tarkalleen ottaen 170 cm) ja muodokas. Hän otti meikkilaukustaan pinsetit ja nyppi tummat kulmakarvansa siisteiksi. Hän harjasi pitkät, ruskeat hiuksensa ja laittoi kädet lanteilleen. Hän oli valmis kohtaamaan James Potterin – kunhan olisi ensin nukkunut yönsä kasvoillaan Professori Pisaman nukkukasvonaamiota.

* * *     

Rakas päiväkirja,

huomenna alkaa viimeinen vuosi Tylypahkassa. Minulla on todella haikea olo. Pian minun pitäisi tietää, mitä haluan elämältäni.
Minusta tehtiin johtajaoppilas, ja olen erittäin iloinen sen takia. Äiti ja isäkin olivat ylpeitä, kunhan olin kertonut heille asemani merkityksestä. Petunia oli tietenkin taas kuin sitruunan niellyt. Hän taitaa olla vieläkin vähän suuttunut minulle, koska muutin hänen teekuppinsa rotaksi ensimmäisellä lomaviikolla. Hänellä on aika kuiva huumorintaju, jos minulta kysytään.
Petunian myrtynyttä naamaa ei tarvitse katsella Tylypahkassa. Siellä on muutenkin niin erilaista kuin kotona. Äiti ei voi pakottaa minua siivoamaan, ja näen paljon minun kaltaisiani. Kesäloman aikana näin vain Susanin, kun kävin hänen luonaan. Nyt voin taas viettää velhojen kanssa melkein vuoden.
Ainut musteläikkä Tylypahkaan palaamisessa on, että Potter on siellä vieläkin. Toivoisin niin kovasti, että hän on kesän aikana tullut järkiinsä ja lopettanut vainoamasta minua. Se taitaa kuitenkin olla vain toiveajattelua. Minä inhoan häntä.


Lily Evans pakkasi päiväkirjansa matka-arkkuunsa ja sulki sen kannen tavallista kovempaa. Häntä ärsytti. Jälleen kerran James Potter oli onnistunut pilaamaan hänen hyvän mielensä. Lily heittäytyi sängylleen. Hän oli pukeutunut jo vihreään pyjamaansa, mutta häntä ei väsyttänyt. Hän oli pakannut jo kaiken tarvitsemansa, eikä hän keksinyt mitään tekemistä. Lily kaipasi Susania, jonka kanssa saattoi keskustella. Petunian kanssa se ei onnistunut – syvällisempiä keskusteluja Lily saattoi käydä jopa rupisammakon kanssa. Petunia oli yksinkertaisesti kylmä, välinpitämätön ja kateellinen Lilyn saamasta huomiosta. Lisäksi tämä halveksui sitä, että Lily oli noita.
Susan Connor oli enemmän sisko Lilylle kuin Petunia koskaan. Susan oli luotettava, päättäväinen ja inhosi kaikki niitä, jotka esittivät olevansa toisia ylempänä. Tästä johtuen Susan inhosi kelmejä yhtä paljon kuin Lily.
Susan oli Lilyn kanssa samalla luokalla Rohkelikossa. Pian he näkisivät jälleen: he olivat viimeisen kerran matkalla aloittamaan Tylypahkan noitien ja velhojen koulun syyslukukautta. 

* * *

Rakas Jamesin päiväkirja,

löysin sinut äsken Jamesin sängyn alta. Olin revetä liitoksistani, kun huomasin Jamesin kirjoittavan päiväkirjaa. Siis hei, eiväthän pojat kirjoita päiväkirjaa. Tai sitten kyse on jostain vakavammasta. Ehkä James ajattelee sillä silmällä. Hyi olkoon, ja minä nukun hänen kanssaan samassa huoneessa. Tai siis, eihän minulla ole mitään öhöm, niitä vastaan, mutta jos James kuvittelee että minä olen jotain sellaista, niin se on toiveajattelua. Luin muuten vähän noita Jamesin kirjoituksia. Aiheita oli vain kolme: Lily Evans, huispaus ja kelmit. Rakas Severuskin oli mainittu – kenties minulla on syytä epäillä jotain? Ehkä viimeistään siinä vaiheessa, kun James ilmoittaa enää tunnin välein olevansa ihastunut Lily Evanssiin.
James on tällä hetkellä jossain alakerrassa. Minä makaan hänen sängyllään… Turha kuvitellakaan mitään pervoa! Minä käytän Jamesin sänkyä vain silloin tällöin ja silloinkin nukkumiseen. Niin, minä olen siis Sirius Musta, sinkku ja erittäin tyylitajuinen ja ko-”


Siriuksen viimeisen sanan loppu jäi kesken, kun portaista kuului lähestyviä askeleita. Sirius sujautti Jamesin päiväkirjan nopeasti takaisin sängyn alle ja sulkakynän hän viskasi huoneen nurkkaan. Huoneen ovi aukesi, ja James astui sisään.
”Mitäs touhuat?” James kysyi.
”Mitäs tässä”, Sirius sanoi huolettomasti. ”Kuvittele, että jotkut pojat kirjoittavat päiväkirjaan.”

1. luku
Kaaos koulujunassa



James Potter avasi tyhjän vaunuosaston oven ja meni istumaan sinne parhaan ystävänsä Siriuksen ja hyvän ystävänsä Peter Piskuilanin kanssa. Jamesin kolmas hyvä ystävä ja kelmien neljäs jäsen, Remus Lupin, istui vastuullisesti hänelle suunnatussa paikassa: valvojaoppilaiden vaunuosastossa.
 James viskasi laukkunsa hyllylle ja istui ikkunan viereen. Laiturilla oppilaiden vanhemmat vilkuttivat kyyneleet silmissä. James heilautti laiskasti kättään, kun hän tavoitti äitinsä typerän katseen. Sitten James huokaisi ja nojasi päällään viileään ikkunalasiin. Hän antoi ajatustensa valua jälleen valvojaoppilaiden vaunuosastoon ja erääseen tiettyyn punapäähän, jota James ei ollut saanut katoamaan mielestään kesän aikana.
 Lily Evans oli kaunis ja viisas, mutta niin kovin vastahakoinen vastaanottamaan Jamesin kiintymystä.
"Lopeta", Sirius sanoi käskevästi samalla, kun juna lähti kolisten liikkeelle.
  "Mikä?" James kysyi hämmästyneenä ja kohotti päätään. Hän pöyhi mustia hiuksiaan, jotka olivat varmasti litistyneet hänen haikailujensa aikana.
"Tuo Lilyn perään haikaileminen. Lopeta se nyt saman tien, niin meidän ei tarvitse sietää sitä kokonaista vuotta!" Sirius sanoi kärsivänä ja haroi tummia hiuksiaan, jotka valuivat tyylikkäästi silmille. Sirius oli ollut Jamesin ystävä jo kauan ennen sitä, kun James oli ihastunut Lilyyn kolmannella luokalla. Sirius oli seurannut kerta toisensa jälkeen, kuinka Lily torjui Jamesin.
"Ei sitä niin vain lopeteta", James huokaisi. "Sinä tiedät sen."
"Sinun tarvitsee vain liittyä IHKU-kerhoon", Sirius sanoi tärkeän kuuloisena. James naurahti.
"Mikä se ihku on? Peter kysyi ja katsoi huolestuneena Siriusta. "Opitaanko siellä ilmiintymään?"
"Ei tietenkään", Sirius sanoi ja huitaisi kädellään kärsimättömästi. "IHKU-kerhossa opitaan Itsensä Hiomista Komeaksi Urokseksi."
"Ja kuka sitä kerhoa johtaa?" James kysyi, vaikka arvelikin tietävänsä vastauksen.
"Minä", Sirius sanoi ylevänä. "Kerho perustettiin alle minuutti sitten."
"Voinko minä liittyä siihen?" Peter kysyi edelleen huolestuneena.
"Tietenkin voit. Sinä olet kelmi", Sirius sanoi. "Kelmeillä on etuoikeus liittyä IHKU:uun ilmaiseksi. Muilta veloitetaan kaksi sirppiä. Ja tietenkin myös pärstäkerroin ratkaisee."
"Ja miten tämä kaikki liittyy siihen, että minä lakkaan haikailemasta Lilyn perään?" James kysyi epäluuloisena.
"Siten, että IHKU:n jäsenet opettelevat täysin vapaiksi", Sirius sanoi ja karisti kurkkuaan. "Mutta tietenkin eräät saattavat jo valmiiksi olla itsenäisiä.
James tuhahti.
"Sääntö numero yksi", Sirius jatkoi. "Jos tyttö vastaa kieltävästi flirttailuusi, unohda hänet."
"Mutta - " James aloitti. Sirius sanoi kuitenkin hänen päälleen:
"Sääntö numero kaksi: jos rikot sääntöä yksi, joudut suutelemaan Ruikulia."
"Mutta - " Peter aloitti. Sirius sanoi hänenkin päälleen:
"Ja tietenkin IHKU-kerhon jäsenet flirttailevat tyttöjen kanssa. Muuten saatamme tuomita heidät samalla kuin päiväkirjoihin kirjoittavat pojat - AUTS!"
James oli potkaissut Siriusta tuntuvasti jalkaan.
"Pidä se IHKU ihan omana piirteenäsi", James sanoi, kun Sirius mulkoili häntä ja hieroi jalkaansa. "Kaikki eivät halua iskeä esimerkiksi minun naapureitani."
"Hei, Natasha se yritti minua iskeä, minä jätän jästit rauhaan", Sirius sanoi närkästyneenä, mutta James ei niellyt selitystä.
"Minä näin sinun kaikkaroivan hänen ikkunaansa."
"Minä tähyilin lintuja. Harvinainen keltainen töyhtötiainen pesii siellä päin - "
"Siellä pesi silloin vain yksi lintu, ja sillä oli mustat hiukset, itsevarma hymy ja juoksuaika", James sanoi.
"Ei linnuilla ole juoksuaikaa", Sirius oikaisi.
"Miten sinun kesäsi meni?" James kysyi Peteriltä välittämättä Siriuksesta.
"Siinähän se", Peter vastasi ja kohautti olkiaan. "Minä en tavannut yhtään tyttöä."
"Kuule Matohäntä, kaikki riippuu vain itsetunnosta", Sirius sanoi. "Olet saanut esimerkkiä meistä jo jonkin aikaa. Etköhän sinä pian tapaa jonkun mukavan tytön."
"Esimerkkiä?" James toisti. "Esimerkkiä tuollaiselta, joka ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa?"
"Mitä tuli sanottua?" Sirius äyskähti. "Entäs sinä sitten? Olet juossut niin kauan Lilyn perässä, että olet unohtanut kaikki muut naiset. Ja olen minä seurustellut."
James kohotti kulmiaan ja sanoi:
"Seurusteluksi ei lasketa muhinointia eri tyttöjen silloin tällöin."
"Nääh, tämä rakkaussoopa alkaa pikku hiljaa tympiä", Sirius sanoi välittämättä Jamesista. "Puhutaan mieluummin vaikka huispauksen maailmanmestaruuskisoista. Aika jännä finaali. Kuulitko sinä siitä, Matohäntä?"
"Joo, kuuntelin matsia radiosta", Peter sanoi. "Ajatella, että Portugali voitti Englannin. Oliko stadionilla hurjaa?"
"Se oli…sanoin kuvaamatonta", Sirius sanoi muiston loiste silmissään. "Ihmisiä oli paljon, ja pelaajat olivat niin hyviä! Se oli…VAU!"
James ja Peter seurasivat Siriuksen katsetta vaunuosaston ovelle ja sen ikkunan läpi käytävälle. Oven taakse oli jäänyt muutama tyttö juttelemaan, ja Jamesille ja Peterille tuli selväksi, ettei Siriuksen huudahdus koskenut huispausta. Sirius tuijotti ovea lähimpänä seisovaa hoikkaa tyttöä, jolla oli pitkät ruskeat hiukset, muutama pisama ja itsevarma hymy.
"Alisa Alders", Sirius kuiskasi kunnioittavasti. James tuhahti halveksuvasti.
"Mistä lähtien sinä olet Alderssiin kiinnittänyt huomiota?" James kysyi. "Hän on vain leuhka ja suosittu."
"Ja laihtunut", Sirius lisäsi. Hän nousi seisomaan.
"Menen vaihtamaan muutaman sanan", hän sanoi. James huokaisi ja sanoi:
"Sinä olet toivoton. Äsken sanoit, että rakkaussoopa tympii. Sitä paitsi kelmit ovat aina halveksuneet Alisa Alderssia ja hänen kanalaumaansa."
"Jätetään se halveksuminen muille kateellisille tytöille", Sirius sanoi ja tuijotti ovelle. "Me olemme sentään miehiä, me saamme jutella kanojen kanssa."
Sirius loikki iloisesti ulos vaunuosastosta ja tervehti hymyillen Alisaa. James pyöräytti silmiään.
"Jos joku on pinnallinen, niin se on Alisa Alders", James sanoi Peterille.
"Hän on kyllä kaunis", Peter sanoi ja vilkuili käytävälle, missä Sirius nauratti Alisaa ja tämän ystäviä.
"Älä sinäkin aloita", James sanoi.
"Öhöm. Me saamme kuunnella sinun Lilyn palvonta menojasi sentään joka päivä", Peter sanoi viisaasti. "Kai mekin saamme vähän haaveilla."
 James pysyi vaiti. Tämä oli ihan eri asia.

Iltapäivällä heidän vaunuosastonsa kohdalla pysähtyi nuorehko noita tarjoilukärryineen, ja James osti muiden kanssa kasan hyvää naposteltavaa. Pian sen jälkeen Remus pelmahti heidän luokseen.
"Näitkö Lilya?" James kysyi heti ja tarjosi Remukselle Maija Poppasen Pullia.
"Pikaisesti", Remus vastasi ja otti yhden sinisen pullan.
"Miltä hän näytti?" James kysyi ja tunki suuhunsa kourallisen jokamaunrakeita (hän sylki ne melkein saman tien osaston nurkassa olevaan roskakoriin).
"Lilylta", Remus vastasi mietittyään hetken. "Punaiset hiukset, vihreät silmät ja pieni luomi huulen yläpuolella."
"Se on kauneuspilkku", James oikaisi. "Äh, minun on nähtävä hänet itse."
"Turha luulo", Sirius tokaisi. "Hän ei päästä sinua kymmentä metriä lähemmäs itseään. Sitä paitsi hänen turvamiehensä kiroaa sinut ennen kuin ehdit loikata hänen kanssaan samaan osastoon."
"Tarkoitatko Susania?" James kysyi ja muisteli Lilyn parasta ystävää, jonka hiusten väri oli aina lomien jälkeen erilainen. Tytön äiti oli jästi, ja ammatiltaan jokin, jota jästit nimittivät kompaajaksi.
"Hän tosiaan hallitsee aika hyvin vaativatkin kiroukset", Remus pohti. "Hänen isänsähän on aurori."
"Tuon olenkin jo kuullut", James sanoi hieman synkkänä. "Susan mainitsi sen viimeksi, kun hän kirosi minulle ne isot hampaat."
"Ei se ole mitenkään vaikea taika", Sirius kommentoi. "Se on vain hohdokas, koska se on niin uusi keksintö."
"Keksinnöistä puheen ollen", James sanoi jo haluten vaihtaa aihetta, "miten sinulla meni Alisan kanssa?"
"Kenen?" Remus kysyi uteliaana.
"Alisa Alders", James selvensi. Remus katsoi Siriusta kysyvästi.
"Et kai sinä väitä, että olet alentunut hänen tasolleen?" Remus kysyi Siriukselta.
"Miten niin alentunut?" Sirius kysyi äreänä. "Alisa on suosittu, ja niin olemme mekin. Sama taso."
"Äh, kyllä sinä tiedät mitä minä tarkoitin", Remus sanoi ja katsoi Siriusta melko isällisesti. "Minun puolestani voit seurustella kenen kanssa haluat, mutta sinuna pysyisin kaukana Alisa Alderssista. Hän on vain sydämetön ja pinnallinen."
"Kuutamo puhuu asiaa", James sanoi. "Alders on - "
"Unohdettu", Sirius sanoi. "Okei, okei, minä tajusin pointin. Kuuntelen ystäviäni, enkä yritä mitään Alderssin kanssa. Voitaisiinko me nyt unohtaa tytöt ja keskittyä kelmeihin? Meidän on suoritettava alkujäynä."
"Aivan, kuomaseni, nyt pääsimme aiheeseen", James riemastui ja näki tutun, ovelan ilmeen Siriuksen kasvoilla. "Onko sinulla jotain mielessäsi?"
"Tietenkin on", Sirius sanoi hymy korvissa. "Meidän on ensimmäisen kerran aloitettava kelmeily jo junassa, kaukana opettajien valvovien silmien alta."
"Tarkoitatko, että toimisimme täällä, juuri nyt?" James kysyi epäuskoisena.
Sirius nyökkäsi.
"Sehän on loistava idea!" James riemuitsi. "Etkä sinä kertonut minulle koko kesän aikana mitään suunnitelmastasi."
"Aloin kehitellä sitä vasta toissapäivänä", Sirius sanoi. "Räjäytämme aluksi käytävälle pari Raimo Räjähteen sisäsiistiä kissanpierua, ja aloitamme oikein viihdyttävät junapippalot. Matohäntä, sinä saat vastuullisen tehtävän. Vipellä junan etuosaan ja yritä saada juna pysähtymään jollain konstilla."
"Tuo on älytöntä", Remus kommentoi. "Valvojaoppilaana minä en -"
"Et voi pitää hauskaa? Remus hei, johtajaoppilaat ovat nipottajia, sinulla on valvojaoppilaana sentään vielä joitakin vapauksia, kuten hauskan pito", Sirius sanoi ja katsoi heitä kysyvästi.
"No, toteutetaanko me suunnitelma?"
James nyökkäsi, Peter mutisi myöntävän vastauksen ja Remus pysyi vaiti.
"Okei, eiköhän aloiteta", Sirius sanoi ja loikkasi pystyyn. "Tarvitsemme vain ilotulitteet minun matkatavaroideni seasta…" Sirius otti arkkunsa matkatavarahyllyltä ja kaivoi sieltä esiin kaksi rakettia. "Lisäksi minulla on täällä pullollinen Williamssonin wiiniä, jonka sain enoltani syntymäpäivänäni."
"Voi ei", Remus sanoi ja pudisti päätään. "Tästä ei hyvää seuraa."

Sirius avasi heidän vaunuosastonsa oven ja työnsi päänsä käytävälle.
"Ei ketään", Sirius kääntyi sanomaan Jamesille, Remukselle ja Peterille. Sitten hän otti taikasauvan taskustaan, sytytti yhden raketin sytytyslangan palamaan ja heitti sen käytävään. Sitten hän sytytti toisenkin, ja viskasi sen käytävään toisen viereen. Sen jälkeen hän sulki vikkelästi oven, ja sekunnin kuluttua käytävältä kuului hirmuinen pauke. Sirius avasi taas oven ja katsoi käytävään, jossa ilotulitteet poukkoilivat.
"KUKA ÄLYPÄÄ ON SYTYTTÄNYT ILOTULITTEITA JUNASSA?" Sirius karjui käytävään ilmestyneille oppilaille. Sitten Sirius katosi pois vaunuosaston ovelta. Peter nousi seisomaan ja hetken kuluttuaan hänen tilallaan lattialla vikisi rusehtava hiiri. Jameskin nousi ylös, kun Matohäntä oli kadonnut ulos vaunuosastosta.
James meni käytävälle, joka oli alkanut täyttyä hämmästyneistä ihmisistä.
"Juna räjähtää!" Eräs ekaluokkalainen sanoi hysteerisenä ystävälleen, kun James ohitti heidät.
"Eikä räjähdä", James tokaisi heille, ja ekaluokkalaiset näyttivät entistäkin kauhistuneimmilta.
Tontut, James tuumi ja käveli vaunun keskiosan kohdalle, jossa Sirius seisoi yllyttämässä vanhempia oppilaita juhlimaan koulun alkua junassa.
"Pistäkää se radio täysille", Sirius sanoi eräälle mustanpuhuvalle Korpinkynnelle, joka kuunteli velhokanava Blackmetalmagicia.
James pani merkille musiikin soidessa, että juna liikkui yhä. Hän vilkaisi Siriusta, joka otti huikan enonsa lahjoittamasta pullosta.
"Mitenköhän Peterillä menee?" James kysyi kovaa metelin yli.
"Kyllä Matohäntä pärjää", Sirius sanoi ja piilotti pullonsa kaapunsa taskuun; Lily Evans lähestyi heitä vihreät silmät raivosta leiskuen. James tunsi sydämensä jyskyttävän hurjasti. Hän näki Lilyn pitkästä aikaa. Tuo punatukkainen tyttö oli kasvanut, ja hän näytti entistäkin kauniimmalta. Ja hänen kaapunsa etumuksessa kiilteli johtajatytön merkki.
"O-ou", Sirius sanoi, mutta ei kuulostanut ollenkaan pelokkaalta. "Jätänkin teidät kahden", Sirius sanoi ja kääntyi liuetakseen paikalta, mutta Lily Evans huusi vihaisena:
"Sirius Musta!"
Sirius pysähtyi ja kääntyi hitaasti Lilyyn päin.
"Nii-in?"
"Minä tiedän, että sinä ja sinun ystäväsi", Lily vilkaisi hyvin nopeasti Jamesiin, "olette tämän takana!"
"Mistä sinä sellaista päättelet?" Sirius kysyi kovaa metelin yli, mutta silti viattoman kuuloisena.
"Koska kukaan muu koko junassa ei ole yhtä aivoton!" Lily huusi.
"Oli hauska nähdä sinuakin", Sirius huikkasi Lilylle. "Nyt on kuitenkin aika - hupsista!" Sirius oli horjahtanut pahasti, mutta se ei liittynyt mitenkään humalaan. Juna oli tehnyt äkkijarrutuksen. Joku sammutti musiikin.
"Mikä se oli?" Lily kysyi hieman hätääntyneenä.
"Ei varmaan mitään vakavaa", James riensi vastaamaan (onnensa kukkuloilla) Lilylle. "Ei tarvitse pelätä - "
"En minä pelkää!" Lily kivahti hänelle. "Minua ärsyttää, koska tällaista on tapahtunut, ja minä tiedän teidän olevan syyllisiä! Aikuistuisitte jo!"
Sitten Lily kääntyi häipyäkseen, mutta James tarttui hänen toiseen käteensä. Lily yritti kerran riuhtaista itsensä irti Jamesin otteesta, mutta tytön voimat eivät riittäneet.
"Päästä irti!" Lily kivahti kiukkuisena.
"Kohta", James sanoi rauhallisesti. "Sitä ennen haluan vain sanoa, että aloitetaan tämä lukuvuosi ilman vihanpitoa, sopiiko?"
James katsoi Lilya henkeään pidätellen. Hän oli hionut tätä taktiikkaa koko kesän: hitaasti, mutta varmasti.
"Hyvä on", Lily vastasi viimein. James yllättyi niin, että päästi irti Lilyn kädestä.
"Yhdellä ehdolla", Lily kuitenkin jatkoi.
"Teen mitä tahansa", James henkäisi.
"Pysy kaukana minusta!" Lily kivahti ja katosi tungokseen.

James seisoi junan käytävällä ja tuijotti tyhjyyteen. Lily oli torjunut hänet jälleen. James huokaisi. Hän oli kyllä tottunut tähän jo aikaisempina vuosina, mutta nyt hän oli niin kovasti toivonut, että Lily olisi pehmentynyt kesän aikana.
"Taisi tulla rukkaset taas, vai mitä?"
James kääntyi ja tuijotti suoraan Alisa Alderssin sinisiin silmiin. James perääntyi hieman ja kohautti olkiaan.
"Minä olen Alisa Alders, olen myös Rohkelikossa", tyttö sanoi ja hymyili.
"James Potter", James mutisi. Häntä ei pahemmin huvittanut keskustella Alderssin kanssa.
"Joo, sinä olet Rohkelikon joukkueen jahtaaja", Alisa sanoi ja pisti toisen käden lantiolleen. "Pääsitkö tänä vuonna kapteeniksi?"
"Taisinpa päästä", James sanoi. "Kuule, oli kiva tavata, mutta minun täytyy nyt mennä."
James jätti hieman pettyneen näköisen Alisan käytävään ja lähti kohti vaunuosastoaan. Juna ei liikkunut vieläkään, joten hän pystyi kävelemään normaalisti. Hän ohitti Siriuksen, joka puhui vuolaasti jonkun tytön kanssa.
"Sarvihaara, odota!" Sirius huusi Jamesille.
"No?" James kääntyi katsomaan kysyvästi Siriusta.
"Näen jo ilmeestäsi, mitä on tapahtunut. Ei anneta sen kuitenkaan häiritä", Sirius harppoi Jamesin luokse ja tyrkkäsi hänen käteensä Williamssonin wiini pullon, josta oli juotu yli puolet. Sirius laittoi toisen kätensä Jamesin harteille ja sanoi:
"Nyt voimme - uupsista!"
Sirius olisi kaatunut, jollei olisi pitänyt kiinni Jamesista. Juna oli lähtenyt liikkeelle.
"Saamari", Sirius kirosi. "Onneksi Tylypahkaan on vielä matkaa. Joten, nauti olostasi vielä kun voit, sillä kohta olemme taas koulussa."
Sirius häipyi Jamesin luota ja James tuijotti kädessään olevaa pulloa. Hetken harkittuaan hän kiersi sen korkin auki ja maistoi pullon sisältöä.
"Ei hassumpaa", hän totesi itsekseen ja joi toisenkin kulauksen. Kolmannen kulaukseen jälkeen Sirius rynnisti kuitenkin takaisin hänen luokseen ja otti pullon takaisin. Äkkiä saatu on äkkiä viety, James tuumi ja meni heidän vaunuosastoonsa. Remus istui siellä ja luki kirjaa. Hän oli jo pukeutunut koulukaapuun.
"Oletko ollut täällä koko ajan?" James kysyi hämmästyneenä. Remus kohotti katseensa Jamesiin ja nyökkäsi.
"Jos menisin sinne, minun pitäisi komentaa teidät rauhoittumaan", Remus sanoi. "No, miten sinulla meni Lilyn kanssa?"
"Arvaa", James huokaisi ja lösähti penkille. "Lily pitää minua vieläkin kuvottavampana kuin jättiläiskalmari."
"Se on sitten jo edistystä", Remus sanoi pilke silmäkulmassa. "Jättiläiskalmari sentään pelastaa ekaluokkaisia hukkumasta järveen. Tytöt tykkäävät sellaisesta."
"Haha", James sanoi, mutta ei hymyillyt. Hän kuunteli, kuinka valvojaoppilaat karjuivat käytävällä mekastajille, ja pian meteli tuntui tyyntyvän.
"Siriuksen juhlinta taisi jäädä aika lyhyeen", Remus tuumasi kirjansa lomasta. Samalla vaunuosaston ovi aukesi ja Peter tuli sisään.
"Kuljettaja oli vähällä tappaa minut!" Peter parkaisi ja istui stressaantuneen näköisenä Jamesin viereen. "Sain vedettyä hätäjarrusta, ja sitten painelin vahingossa jotain nappeja, kun väistelin kuljettajan nyrkin iskuja."
"Se oli liian lähellä", Remus sanoi vakavana ja pudisteli päätään. "Teidän ei pitäisi käyttää animaagin taitojanne niin, että joudutte hengenvaaraan."
"Kuule, eikö me sitten olla vaarassa aina täysikuun aikaan?" James kysyi Remukselta.
"Olette!" Remus huudahti. "Enkä minä pidä siitä yhtään. Olen monta kertaa sanonut, ettei teidän tarvitsisi - "
"Tämä keskustelu on loppuun käsitelty", James sanoi topakasti. "Me emme hylkää sinua."
Remus hymyili hieman.

James ja Peter vaihtoivat mustiin koulukaapuihin, ja pian sen jälkeen Sirius kompuroi heidän luokseen. Käytävältä ei kuulunut enää laisinkaan meteliä.
"Vapauden viimeiset hetket!" Sirius kailotti ja hyppäsi seisomaan penkille. Hänen kädessään oleva Willamssonin Wiini - pullo oli tyhjä.
"Sirius, istu alas ja rauhoitu", Remus komensi.
Sirius totteli häntä hetken päästä ja katseli silmät harottaen tyhjää pulloaan.
"Nyt ovat asia huonosti", Sirius mongersi.
"Niin ovat", Remus sanoi. "Anna se pullo minulle - noin - ja nyt yrität vähän selvittää päätäsi. Me olemme Tylypahkassa puolentunnin sisällä."
Sirius istui kyllä koko loppu matkan kiltisti paikoillaan, mutta James, Remus ja Peter joutuivat kuuntelemaan koko ajan hänen epävireistä hoilotustaan.
« Viimeksi muokattu: 25.05.2015 19:54:24 kirjoittanut Kaapo »
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Re: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het)
« Vastaus #1 : 10.08.2007 21:45:59 »
2. luku
Arvaamattomia lapsuusmuistoja


James ja Remus saivat talutettua Siriuksen hevosettomiin vaunuihin. Peter heitti Siriuksen tyhjän pullon juna-aseman roskakoriin ja tuli heidän kanssaan samaan vaunuun.
”Porsaita!” Sirius huusi ja osoitti pahkasikoja Tylypahkan porttien vierellä. ”Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, KAIKKI!”
”Turpa kiinni!” James huusi ties kuinka monennen kerran. ”Jos rupeat sisällä laulamaan, minä lyön sinua!”
”Ahaa, sinä haluat siis tapella?” Sirius huudahti ja nousi seisomaan huojuen pahasti. Vaunut osuivat maassa olevaan kiveen, ja Sirius kaatui lattialle.
”Olet toivoton”, James sanoi ja pudisti päätään.
”Itse olet!” Sirius sanoi ponkaistuaan takaisin paikalleen. ”Lily, Lily, Lily.”
”Nyt olet hiljaa!” James sanoi ärtyneenä. Vaunut pysähtyivät, ja Sirius hyppäsi ensimmäisenä niistä ulos.
”Odota, Sirius!” James huusi ystävänsä perään. Sirius ei ollut kuitenkaan päässyt pitkälle. Hän makasi rähmällään maassa ja vaikeroi.
Remus ja James auttoivat hänet ylös ja sitten he menivät sisälle linnaan.
”Minua väsyttää”, Sirius sanoi unisen kuuloisena. ”Mennäänkö nukkumaan?”
”Ensin meidän pitää mennä syömään”, Remus sanoi. ”Olisi kyllä parempi, jos menisit nukkumaan.”
”Jep”, James tokaisi ja keksi mahtavan idean. ”Siksi me tungemme sinut luutakomeroon nukkumaan.”
Vastaväitteitä ei kuulunut, ja James työnsi Siriuksen läheiseen luutien säilytykseen tarkoitettuun komeroon.
”Onkohan tämä nyt ihan järkevää?” Remus pohti, mutta James oli jo menossa suureen saliin, jossa lajittelu oli juuri alkanut.
James näki monien tuttujen kasvojen hymyilevän hänelle Rohkelikon pöydästä, ja muutamat onnittelivat huispauskapteeniksi pääsystä.
”Sinä olet juuri oikea tyyppi siihen hommaan! Sinä osaat totta vie lentää!” Sanoi pisamanaamainen Daniel Padming, kuudesluokkalainen Rohkelikko, josta James oli aina pitänyt.
”Kiitos Daniel”, James huikkasi tuolle iloiselle pojalle ja istui sitten Peterin viereen. James tähyili hetken pöytää ja näki Lilyn istuvan jonkin matkan päässä. Lily puhui vilkkaasti ystävälleen Susanille, jonka hiukset olivat kesän aikana muuttuneet ruskeista vaaleiksi, ja niissä oli myös mustia raitoja. Susanin silmät oli rajattu mustiksi, mutta tyttö näytti silti hyvin kiltiltä hymyillessään Lilylle. James tuijotti Lilya vielä hetken, kunnes lajittelu päättyi ja Dumbledore alkoi puhua.
”Tervetuloa jälleen Tylypahkaan! Ennen kuin kerromme teille koulun mielenkiintoisista säännöistä, minulla on ilo päästää teidät nauttimaan herkullisesta ruoasta. Syökää, te nuoret ja kasvavat!”
Lautaset Jamesin edessä täyttyivät keitetyistä perunoista ja paistetuista makkaroista. James alkoi tottuneesti täyttää lautastaan ruoalla ja söi nälkäisenä jokaista lajia – jokaista paitsi parsakaalia.
”Mitenköhän Sirius pärjää?” Remus kysyi hetken kuluttua matalalla äänellä.
”Varmasti nukkuu”, James sanoi. ”Mahdollisesti omassa oksennuksessaan.”
Peter katsoi Jamesia kärsivänä, suu täynnä ruokaa.
”Anteeksi”, James virnisti. ”Unohdin, millainen vaikutus sillä sanalla on ruokapöydässä.”
 Peter nielaisi mahtavasti ja sanoi Jamesin työnnettyä muusia suuhunsa:
”Oksennus.”
”Tuo on lapsellista”, Remus torui, kun James ja Peter hokivat vuorotellen toisilleen ällötystä herättäviä sanoja, aina kun toisella oli suu täynnä ruokaa. Kumpikaan ei kuitenkaan oksentanut, vaikka Peter vihersikin aika pahasti nielaistuaan viimeisen haarukallisen.
”Te näytätte huonoa esimerkkiä”, Remus sanoi ja katsoi harmistuneena tokaluokkalaisia, jotka yrittivät nyt saada toisensa voimaan pahoin.
”Mitäs matkivat”, James sanoi ja kohautti olkiaan.
”He pitävät sinua kuule aika suuressa arvossa”, Remus sanoi vakavana. ”He haluavat olla kuin sinä.”
James suoristi selkäänsä ja tunsi itsensä erittäin imarrelluksi. Tunne oli mahtava.
”Älä unohda Remus, että sinä liikut minun seurassani. Sinäkin olet ihailtu”, James sanoi. ”Sitä paitsi tytöt tykkää sinunlaisistasi luotettavista ja rehellisistä tyypeistä.”
Remuksenkin kasvoille levisi hymy.
”Olet oikeassa, minä taidan olla parempi esimalli kuin sinä”, Remus sanoi ja nauroi.
”Minä tiesin, että olet sittenkin omahyväinen”, Jameskin nauroi.
Todellisuudessa James oli oikeastikin sitä mieltä, että Remus oli yhtä suosittu kuin hän itse tai Sirius. Remus ei vain hyödyntänyt sitä niin paljon. Hän oli yhtä pitkä kuin Jameskin, mutta hänen hiuksensa olivat vaalean ruskeat ja paljon siistimmät. Remuksen silmät olivat harmaansiniset, ja ne näyttivät aina jotenkin surumielisiltä. Remuksen komean ulkonäön pilasi vain se, että hänen kasvoissaan näkyi varjo hänen synkästä salaisuudestaan. Tuota salaisuutta ei kuitenkaan tiennyt kukaan Tylypahkan tytöistä – jos Matami Pomfreytä ei laskettu.
Dumbledore nousi seisomaan, kun lautaset olivat tyhjentyneet ja jokainen oli syönyt kyllikseen.
”Tänäkään vuonna oppilaat eivät saa mennä Kiellettyyn metsään kuin erikoistapauksissa”, Dumbledore aloitti sääntöjen kertaamisen. ”Käytävillä ei saa taikoa, ja omissa oleskeluhuoneissa on oltava viimeistään kello kymmenen.” Dumbledoren katse käväisi siellä, missä James ystävineen istui. James oli näkevinään Dumbledoren kurtistavan kulmiaan. Se taisi johtua siitä, ettei hän nähnyt Siriusta tavallisella paikallaan Jamesin vieressä.
”Pitäkää ystävänne lähellä. Nyt nukkumaan”, Dumbledore sanoi ja hoputti oppilaita käsillään.
”Olen rättiväsynyt”, James haukotteli noustessaan pöydästä. ”Painun suoraan petiin.”
”Ensin meidän pitää hakea Sirius”, Remus muistutti ja James voihkaisi.
”Mitä jos jättäisimme hänet sinne yöksi?”
Remus ei kuitenkaan suostunut, ja niin he joutuivat raahaamaan Siriuksen salakäytävien kautta seitsemänteen kerrokseen.
”Kunpa osaisin virkistämisloitsun”, Remus mutisi, kun he pääsivät hengästyneinä Lihavan leidin muotokuvan luokse.
”Minä osaan!” Peter innostui.
Remus ja James kääntyivät katsomaan Peteriä vihaisina.
”Mitä?” Peter kysyi kuin puusta pudonneena.
”Olenko koskaan maininnut, miten loistava ajantaju sinulla on?”, James kysyi hilliten raivonsa.
”Syyssato”, Remus tuhahti Lihavalle leidille. Tunnussanat kerrottiin hänelle jo junassa.
”Mene!” James käski Siriusta ja työnsi hänet oleskeluhuoneeseen.
”Juhlitaankomevielä?” Sirius mutisi unisena.
”Ei, me menemme nyt nukkumaan”, James sanoi ja virnisti, kun kaikki toljottivat pyörtymäisillään olevaa Siriusta.
”Ei hätää, Anturajalka söi vähän liikaa”, James huikkasi ja veti Siriuksen perässään seitsemäsluokkalaisten poikien makuusaliin. Siellä James tuuppasi Siriuksen yhteen pylvässängyistä, ja Sirius alkoi melkein heti kuorsata.
”Minä menen vielä moikkaamaan ihmisiä”, James sanoi Remukselle ja Peterille.
”Okei. Yritän vahtia, ettei poikaparka tukehdu omaan oksennukseensa”, Remus sanoi kaikkea muuta kuin huolestuneena.
James laskeutui takaisin oleskeluhuoneeseen, jossa istui pääosin kuudes – ja seitsemäsluokkalaisia rohkelikkoja. James näki Lilyn takkatulen ääressä, Susanin vieressä. Tulen kajo sai Lilyn punaiset hiukset hehkumaan kuin kullan.
”James!” Joku huusi ja James käänsi katseensa pois Lilysta. Huutaja oli jälleen Daniel Padming, joka istui pelaamassa shakkia tummatukkaisen tytön kanssa.
”Oletko sinä jo kuullut, kuka on uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja? Daniel kysyi hymyillen – aina kun James oli nähnyt pojan, tämä hymyili.
”En. Hän ei tainnut olla pidoissa”, James sanoi ja katsoi uteliaasti Danielia. ”Tiedätkö sinä, kuka hän on?”
”Joo, hän saapui tänne vähän myöhässä, mutta me nähtiin kun hän tuli. Ja kuulin, kun hän esittäytyi”, Daniel kertoi. ”Ajattelin, että sinä varmaan tunnet hänet. Hänen nimensä on Pewer Potter.”
”MITÄ?” James ei voinut uskoa korviaan. Hän oli varmasti kuullut väärin. ”O-oliko hänellä mustat hiukset?”
Daniel nyökkäsi.
”Kumara selkä?”
Daniel nyökkäsi.
”Ruskeat silmät ja paksut kulmakarvat, jotka saavat hänet näyttämään ihan mäyrältä?”
Daniel nyökkäsi ja hymyili. ”Tunnetko hänet?”
”Hän on minun setäni!” James sanoi kimeällä äänellä, ja muutamat ihmiset kääntyivät katsomaan häntä kulmat koholla.
”Ahaa”, Daniel sanoi ja käänsi katseensa taas shakkipeliinsä, koska tummatukkainen tyttö tuijotti häntä kärsimättömästi. Kun Daniel oli tehnyt siirtonsa, hän sanoi:
”Tässä on muuten Jessica. Me seurustellaan.”
”Okei”, James sanoi ja vilkaisi tummatukkaista tyttöä, joka pohti siirtoaan. Tyttö vaikutti aivan vaaleatukkaisen Danielin vastakohdalta: nyrpeältä ja hiljaiselta.
”Jätänkin teidät sitten kahden”, James sutkautti. Hän kääntyi taas katsomaan Lilya, ja huomasi riemukseen, että Susan oli kaiketi häipynyt nukkumaan.
James asteli varmoin askelin Susanilta vapautuneelle nojatuolille ja istui siihen. Lily ei ensin huomannut hänen läsnäoloaan, koska tämä luki kirjettä.
”Ei kai se ole joltain, joka on kiinnostunut sinusta?” James kysyi keveästi. Lily hätkähti ja katsoi Jamesia kuin sontakärpästä.
”On”, Lily vastasi lyhyesti ja käänsi katseensa takaisin kirjeeseen.
”Mitä? Onko minulla kilpailija?” James kysyi ja tarkkaili Lilya.
”Ei kuulu sinulle”, Lily mutisi kääntämättä katsettaan kirjeestä.
”Eli on! Ja kyllä se kuuluu minulle, koska se joku on minun kilpailijani, niin – ”
”Sinä olet siis koko ajan olettanut, ettei kukaan muu kuin sinä ole kiinnostunut minusta”, Lily sanoi loukkaantuneena ja katsoi nyt Jamesiin. ”Kirje on vanhemmiltani, joten älä pelkää.”
Lily taitteli kirjeen ja nousi seisomaan.
”Ei se noin mene!” James sanoi tosissaan. ”Kyllä muutkin täällä sinusta pitävät, minä vain olen erikoistapaus, tällainen hölmö joka näyttää tunteensa vapaasti!”
Muutamat lähellä istuvat nauroivat Jamesin sanoille, mutta James ei välittänyt. Tämä oli tärkeää.
”Hölmö sinä tosiaan olet”, Lily sanoi ilkeästi, mutta James näki, että tyttöä hymyilytti.
”Noniin, sainko minä sinut uskomaan, että melkein kaikki Tylypahkan pojat ovat hulluna sinuun?”
Melkein kaikki?” Lily toisti.
”En laskenut mukaan Siriusta, joka ei tykkää sinusta siksi että minä olen käskenyt häntä olemaan pitämättä sinusta. Sama pätee Remukseen ja Peteriin”, James selitti ja odotti hartaasti, että Lily näyttäisi kuuluisan hymynsä.
”Kuule Potter, minä en ole samanlainen kuin sinä ja sinun ystäväsi”, Lily kuitenkin sanoi. ”Minä en edes halua, että kaikki pitävät minusta.”
”Tajusin”, James sanoi ja näytti antautumisen merkkiä käsillään. ”Voisitko kuitenkin unohtaa sen, mitä tapahtui tänään junassa? Olisi ikävää, jos McGarmiwa saisi tietää. Meillä on ollut niin läheiset välit, ja haluaisin niiden pysyvänkin sellaisina.”
”Sinä olet niin säälittävä”, Lily sanoi. James kesti herjauksen vain, koska Lily oli…no, Lily.
”No, miten on?” James kysyi. ”Kanteletko meistä?”
”En, jos sinä lupaat pysyä kaukana minusta”, Lily sanoi tuimasti.
”Äh, ei taas tuota ehtoa”, James valitti. ”Tehdään kompromissi. Minä en saa ahdistella sinua maanantaisin?”
”Tuo on naurettavaa”, Lily kommentoi. ”Mutta olkoon. Et saa ahdistella minua maanantaisin etkä tiistaisin.”
”Sovittu”, James sanoi. ”Huomenna on onneksi torstai. Ja tämä oli muuten ensimmäinen kunnon keskustelumme – hmm – koskaan!”
”Minä en kutsuisi tätä kunnon keskusteluksi”, Lily sanoi ja lähti kohti tyttöjen makuusaliin vievää portaikkoa.
”Lily!” James huusi vielä tytön perään.
”No mitä?” Lily kysyi kärsimättömästi.
”Hymyilisitkö minulle?”
Pian James sai pyyhkiä vettä kasvoiltaan, koska Lily oli tähdännyt häneen onnistuneen aquatulios-loitsun.

Uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja tosiaan osoittautui Pewer Potteriksi, Jamesin sedäksi. Seitsemäsluokkalaisilla oli pimeyden voimilta suojautumista heti seuraavan päivän ensimmäisellä tunnilla, ja James yritti epätoivoisesti piiloutua luokan perälle, Remuksen taakse.
Pewer Potter oli roteva, hyvässä kunnossa oleva keski-ikäinen mies, joka oli pukeutunut mustavalkoiseen kaapuun (se sai hänet näyttämään entistä enemmän mäyrältä). Pewerillä oli Jamesin isän tavoin mustat, sotkuiset hiukset, mutta niissä näkyi jo harmaita raitoja.
”Joo, ehkä hän ei tunnista sinua”, Sirius sanoi ja haukotteli. Hän röhnötti pulpettinsa päällä ja näytti hieman huonovointiselta.
”Susan Connor?” Pewer aloitti nimien kuulustelun.
Etupenkissä, Lilyn vieressä, istuva Susan kohotti kättään.
”Mitä jos en tee mitään, kun tulee minun nimeni vuoro?” James kuiskasi Siriukselle hieman hädissään.
”Paljastut ennemmin tai myöhemmin”, Sirius vastasi. ”Mitä jos minä oksennan?”
”Sitä et tee”, James sanoi, ja hätkähti, kun Pewer kuulutti:
”Peter Piskuilan?”
Remuksen vieressä istuva Peter nosti kättään.
”Hmm… James Petter?”
James ei tehnyt mitään, ja Pewer tähysi hymyillen luokkaa.
”Missä minun veljenpoikani luuraa?”
James nosti nolona kätensä, ja Pewer katsoi häntä hymyillen.
”Oletpa sinä kasvanut viime näkemältä! Sinustahan on tullut mies! Viimeksi kun näimme, olit juuri oppinut lentämään luudalla. Voi, nimitit itseäsi Kärpäsmieheksi, joka pelastaa maailman ihmeellisellä luudanvarrellaan…”
James valui alemmas tuolillaan ja toivoi saavansa näkymättömyysviittansa makuusalista. Moni nauroi, muun muassa Lily. Juuri tätä James oli pelännytkin: hänen suupaltti setänsä ei ollut muuttunut yhtään.
Pewer jatkoi nimenhuutoa, ja sen jälkeen hän esitteli itsensä.
”Minä olen siis Pewer Potter, pimeyden voimien tutkija ja nyt teidän opettajanne. Kuten jo kuulittekin, olen Jamesin setä. Olen matkustellut viimeisten viiden vuoden aikana paljon keräämässä uutta tietoa niistä voimista, joita vastaan saatamme joutua käymään taistelua. Jameskin on aina halunnut päästä näyttämään pahantekijöille, eikö niin James?”
”Joo”, James vastasi epävarmasti. Tästä ei hyvää seuraisi.
”Mutta tytöistä James ei koskaan välittänyt”, Pewer pohti. James tunsi poskiaan kuumottavan. ”Muistan, kuinka hän kertoi naapurissa asuvalle tytölle jahtaavansa mieluummin pahoja miehiä.”
Luokka nauroi, ja James painoi kädet kasvoilleen.
”Kai olet saanut minun lähettämät korttini syntymäpäivinäsi?” Pewer kysyi, ja James nyökkäsi.
”Hienoa, ettet ole luullut minun unohtaneen sinut”, Pewer sanoi. ”Sillä minä haluan tietää kaiken sinusta, rakas veljenpoika!”
James hymyili väkinäisesti.
”Ja nyt me alamme opiskella!” Pewer sanoi koko luokalle. ”Aloitamme kirjoittamalla muistiin, mitä kaikkea olette oppineet kuuden vuoden aikana pimeyden voimilta suojautumisesta.”
”Ehkä me oltaisiin opittu paremmin, jos opettaja ei olisi vaihtunut joka vuosi”, Sirius sanoi Jamesille, kun he kaivoivat muistiinpano välineensä esiin.

Tunnin lopussa kaikkien piti vielä kertoa, mikä pimeyden voimilta suojautumisen taika onnistui heiltä parhaiten, ja sitten heidän piti näyttää se luokassa. James loitsi tottuneesti aineellisen suojeliuksen, joka otti hirven muodon.
”Aivan, tähän me tähtäämme seitsemännellä luokalla”, Pewer kailotti. ”Jokaisen teistä on opittava tekemään aineellinen suojelius. Ja James hyvä, minä tiedän, miksi sinun suojeliuksesi on hirvi.”
”Mi-mitä?” James kysyi ja katsoi setäänsä epäuskoisena. Vain Sirius, Remus ja Peter tiesivät hänen olevan rekisteröimätön animaagi, joka pystyi muuttumaan hirveksi. Tai niin James ainakin oli luullut.
”Salaisuutesi paljastuu nyt koko luokalle”, Pewer hohotti. ”Herra Sarveikas!”
”Sarvihaara”, James oikaisi heikosti. Miten hänen setänsä saattoi tietää?
”Ei, kyllä se oli Sarveikas”, Pewer intti.
”Sarvihaara, mutta älä kerro koko luokalle”, James rukoili. Jos kaikki saisivat tietää, hänet potkaistaisiin aivan varmasti koulusta.
”Sarveikas”, Pewer sanoi itsepäisesti. ”Herra Sarveikas oli sinun rakkain lelusi, kun olit pieni. Se pikkuruinen hirvi oli sinulle elintärkeä.”
”Täh?” James katsoi Peweriä uskomatta korviaan. Pewer puhuikin pehmolelusta…
”Jamesin lempinimi on Sarvihaara!” Sirius huusi.  
”Katsos vain. Onko Herra Sarveikas vielä kuvioissa?” Pewer kysyi.
”Ei”, James mutisi, kun muu luokka katseli häntä virnuillen.
”Se hirvihän voisi olla sinun maskottisi”, Sirius nauroi, kun he poistuivat luokasta.
”Iho umpeen”, James sanoi ja tönäisi Siriusta leikkisästi. ”Miksi Pewer-setä päätti pelmahtaa tänne juuri nyt, kun luulin päässeeni kauas holhoojistani?”
”Ehkä Dumbledore pyysikin hänet tänne juuri siksi”, Remus sanoi viisaasti. ”Hän haluaa lisää ihmisiä, jotka voivat pitää teidät kurissa.”
”Teidät?” Sirius toisti. ”Jamesin setähän se on, ei minun.”
”Sinun setäsi eivät taida oikein välittää pimeyden voimilta suojautumisesta”, Remus tuumi.
”No eivät. He ovat niitä, joita Pewerin kaltaiset tuhoaa”, Sirius sanoi, kun he istuivat viettämään välituntia lähelle kasvihuoneita.
”Ei Pewer ole aurori, hän on tutkija”, James sanoi ja tuijotti tiiviisti kahta lähestyvää hahmoa.
”Kärpäsmies”, Sirius hykerteli, mutta James tuijotti Lilya muissa maailmoissa.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Re: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het)
« Vastaus #2 : 10.08.2007 21:46:32 »
3. luku
Ilkeyksiä


Tylypahkan kirjasto oli nopea ja hyödyllinen apu, jos halusi löytää tietoa lohikäärmeen kasvattamiseen. Henkien liemestä ei kerrottu kuitenkaan yhdessäkään kirjassa – tai siltä ainakin vaikutti.
”Professori Sahama haluaa tahallaan, että kaikki saavat nollan hänen esseestään”, Lily Evans sanoi raivoissaan. ”Mutta minä en luovuta. Minä halaan mieluummin vaikka Potteria, kuin jätän palauttamatta taikajuomien esseetä!”
”Ohhoh”, Susan hämmästeli. ”Sinä todella rakastat sitä ainetta.”
”Minusta se on helppoa”, Lily myönsi. ”Mutta en minäkään sentään omasta päästäni keksi, millainen on jonkun juoman koostumus, jos meille ei ole koskaan kerrottu siitä!”
”Kunpa Professori Kuhnusarvio ei olisi häipynyt”, Susan harmitteli. ”Hän sentään arvosti lahjakkaita oppilaita. Hänhän palvoi sinua!”
Lily tunsi hennon punan kohoavan kasvoilleen.
”Ei nyt sentään”, Lily vähätteli ja otti hyllystä kirjan Tyylitajuiset taikajuomat.
”Olit Kuhnusarvion lempioppilas. Sinähän pääsit hänen kerhoonsakin”, Susan jatkoi, kun Lily vei muutamat kirjaston kirjat Matami Musteen merkattaviksi.
”Ehkä näistä löytyy jotain sitä esseetä varten”, Lily sanoi Susanille, kun he lähtivät kirjastosta.
”Toivotaan”, Susan huokaisi. ”Voi ei.”
”Mitä?” Lily kysyi.
”Alisa ja hänen laumansa”, Susan sanoi matalalla äänellä ja katsoi lähestyvää tyttölaumaa inhoten.
Alisa Alders käveli sen etunenässä hymyillen omahyväisesti. Lily ja Susan kävelivät heitä vastaan, tarkoituksenaan mennä Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Alisa katsoi Lilya halveksuvasti, ja mutisi tämän kohdalla:
”Kuraverinen.”
Alisa ystävineen jatkoi matkaansa, mutta Lily ja Susan pysähtyivät niille sijoilleen.
”Mitä sinä sanoit?” Susan huusi Alisan perään.
”Älä”, Lily yritti estää ystäväänsä, mutta turhaan.
Alisa pysähtyi (hänen ystävänsä kipittivät hänen taakseen) ja kääntyi heihin päin. Etäisyyttä Susaniin ja Lilyyn oli noin kymmenen metriä.
”Onko kuulossasi vikaa?” Alisa huusi takaisin. ”Sitä paitsi puhuin ystävällesi, en sinulle.”
”Anna olla, minä hoidan tämän”, Lily sanoi Susanille, joka katsoi Alisaa vihaisena. Susan oli rajannut ruskeat silmänsä mustalla kajaalilla, ja hän näytti oikeastaan aika pelottavalta.
Lilykin tunsi raivoa, mutta hän ei halunnut näyttää sitä Alisalle. Häntä kummastutti, miksi Alisa oli yllättäen hyökännyt hänen kimppuunsa.
”Voisitko jättää minut rauhaan?” Lily kysyi tytöltä.
”Miten niin?” Alisa kysyi viattomana. ”En minä ole tehnyt sinulle mitään. Ainiin, muistutinhan minä sinua vain todellisuudesta.”
”Kyllä minä tiedän, että olen jästisyntyinen”, Lily sanoi rauhallisena. ”Oletko sinä kateellinen tai jotain?”
”Kateellinen? Sinulle? Etkö sinä tajua? Sinä olet kuraverinen! Käyttäydy sen mukaan äläkä esitä olevasi kuin joku prinsessa tai – AII!”
Alisa lensi ilman halki ja putosi kymmenen metrin päähän. Susan oli kohottanut taikasauvansa ja tähdännyt Alisaan sanattoman loitsun.
”MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?” Professori Sahama oli rynnistänyt paikalle.
”Susan Connor melkein tappoi hänet”, nyyhkytti yksi Alisan ystävistä. Sahama kääntyi katsomaan Susania kysyvästi.
”En minä häntä aikonut tappaa”, Susan puolustautui. ”Se oli pelkkä aseistariisuntaloitsu! Alisa haukkui minun ystävääni kuraveriseksi!”
Alisa oli noussut jo seisomaan Sahaman selän takana. Hänen ystävänsä hössöttivät hänen ympärillään huolestuneina, mutta tytön kasvoilla oli ovela hymy.
”Ei hänen käynyt kuinkaan”, Lily sanoi Sahamalle.
”Käytävillä ei taiota”, Sahama sanoi ja katsoi Susania tiukasti. ”Jälki-istuntoa!”
Sahama kääntyi katsomaan Alisaa, joka väänsi kasvoilleen kärsivän ilmeen.
”Sattuu niin kovasti, Professori”, Alisa sanoi tuskaisen kuuloisena.
”Viekää hänet sairaalasiipeen”, Sahama sanoi Alisan ystäville ja kääntyi sitten taas Susanin puoleen. ”Sinuna minä en enää kiusaisi neiti Aldersia.”
Sitten tuo kaljuuntuva, vanha ukko rahjusti pois paikalta, ja Lily polki raivoissaan jalkaansa.
”Et olisi taas saattanut itseäsi hankaluuksiin vain, koska puolustit minua!”
”Olisiko pitänyt iloisesti kuunnella, kuinka Alders haukkui sinua?” Susan kysyi närkästyneenä ja näperteli valkomustia hiuksiaan.
”Olisit voinut olla käyttämättä taikasauvaa”, Lily sanoi ja lähti kävelemään käytävää pitkin. ”Olet melkein yhtä kamala kuin kelmit.”
”No tuo oli jo liioittelua”, Susan tuhahti. ”Minä en kiroa ihmisiä huvikseni.”
”No, anteeksi”, Lily sanoi ja myönsi itselleenkin, että kelmien tasolle ei kukaan yltänyt.  Ei varsinkaan hänen paras ystävänsä.
”Vuoden ensimmäinen jälki-istunto on aina edessä”, Susan tuumi. ”Miksi Alders muuten haukkui sinua? Ei hän ennen sellaista ole tehnyt.”
”Ei harmainta aavistustakaan”, Lily sanoi. ”En oikeastaan edes tunne häntä.”
”Ehkä häntä ärsyttää, koska olet vanhempi, viisaampi ja kauniimpi”, Susan sanoi, ja Lily tönäisi häntä leikkisästi.
”Hei, olin vain kohtelias”, Susan sanoi.
”Sinä olet sitten taitavampi ja ystävällisempi kuin hän”, Lily sanoi hymyillen.
”Okei, me ollaan molemmat kymmenen kertaa parempia ihmisiä kuin Alisa Alders”, Susan sanoi, ja he menivät yhdessä oleskeluhuoneeseen.

* * *

Rohkelikkojen oleskeluhuoneen ilmoitustaululle ilmestyi syyskuun lopulla lappunen, jossa kerrottiin tulevasta Tylyaho viikonlopusta.
”Kahden viikon päästä!” Sirius huusi riemuissaan. ”Sontapommit alkaakin olla loppu.”
”Musta, sinä et saa viskellä niitä viattomien ekaluokkalaisten niskaan!” James ja Sirius kääntyivät ja näkivät Lily Evanssin tuijottavan heitä raivoissaan.
”Ahaa, sinulla lienee tiedossasi uusi, ei-niin-viaton, uhri?” Sirius kysyi ja kohotti kulmiaan.
”Miten olisi rakas ystäväsi James Potter?” Lily ehdotti.
”Ohhoh, Evans”, Sirius oli hämmästelevinään. ”Sanoitko sinä sanat rakas ja James Potter samassa lauseessa?”
”Jos kuulossasi on jotain vikaa”, Lily ärähti ja otti taikasauvansa esille, ”niin voin korjata asian.”
Sirius silmäili Lilyn sauvaa hieman huolestuneena.
”Kuuloni on erinomainen”, Sirius sanoi. ”Mutta rakkauden ääni…No, se jää monelta usein kuulematta.”
Lily laittoi taikasauvansa nopeasti takaisin taskuunsa ja sanoi:
”Voisitteko nyt häipyä siitä? Haluan nähdä ilmoitukset.”
Sirius hyppeli heti pois tieltä (ja meni istumaan Mary Springin viereen), mutta James vain astui pois ilmoitustaulun edestä ja katseli Lilya – niin läheltä se harvoin onnistui.
Lily luki Tylyaho-lapun nopeasti ja katsoi sitten kysyvästi Jamesia.
”Mitä sinä tuijotat?”
”Sinua”, James vastasi virnistäen.
”Lopeta se”, Lily sanoi ja kääntyi katsomaan oleskeluhuonetta, luultavasti etsien Susania. ”Ja käske Sirius pois Mary Springin kimpusta. Mary seurustelee nykyään Tom Longbottomin kanssa. ”
”Frank Longbottomin pikkuveli?” James arvasi.
”Niin”, Lily nyökkäsi. Frank Longbottom oli ollut Tylypahkassa muutama vuosi sitten, kun James oli ollut vielä viidennellä. Frank oli ollut huispausjoukkueen kapteeni, ja James muisteli häntä lämmöllä.
James katseli, kun Sirius jutteli iloisesti hymyilevän Maryn kanssa.
”Tuskin Siriuksella on mitään taka-ajatuksia”, James tuumi. Lily naurahti pilkallisesti.
”Siriuksella on aina taka-ajatuksia!”
”Paitsi kun hän puhuu sinulle”, James muistutti. ”Hän on lojaali minulle.”
Lily pudisti päätään ja katsoi Jamesiin ensimmäistä kertaa heidän keskustelunsa aikana.
”Luovuta jo.”
”Joo, sitten kun suutelet Kalkarosta. Mutta sitä ennen haluan tietää, tuletko kanssani Tylyahoon?” James nojasi toisella kädellään seinään ja katsoi Lilya. Aina oli yhden prosentin mahdollisuus…
”James, sinä tuhlaat aikaasi”, Lily sanoi ja pudisti päätään.
”Tarkoittiko tuo kyllä?” James innostui. ”Minä nimittäin lupaan ja vannon, että minun aikani ei mene hukkaan sinun takiasi.”
”Luovuta jo”, Lily sanoi taas, ja marssi tyttöjen makuusaliin. James huokaisi ja nojasi edelleen rennosti kädellään seinään. Lily Evans oli niin ihana esittäessään vaikeasti tavoiteltavaa.

Taikajuomatunti oli aina ollut Jamesin mielestä ajan haaskausta. Ainoa hyvä puoli oli, että Lily oli samassa ryhmässä. Lily oli aina ollut luokan parhaimpia taikajuomien valmistamisessa, mutta James oli jo aikoja sitten hylännyt suunnitelmansa lähestyä häntä sitä kautta. Tälläkin hetkellä Jamesin henkien liemi muistutti läpikuultavan sijasta lähinnä paksua verta.
”Herra Potter, missä teidän kauniin läpikuultava liemenne on?” Professori Sahama kysyi ja hillitsi juuri ja juuri räjähtävän raivonsa. ”Juoman on muistutettava aaveen sisintä koostumusta.”
”Tässä on verisen paronin koostumus”, Sirius sanoi vilkaistuaan Jamesin keitosta. ”James on aika etevä, eikö?”
Professori Sahama seisoi paikoillaan ja hengitti raskaasti. Hän sulki silmänsä, ja avasi ne hetken kuluttua.
”Herra Potter, lisää juomaasi teelusikallinen faskolijauhetta, hämmennä kymmenen kertaa oikealle ja anna juoman poreilla sitten muutama minuutti hiljakseen. ” Sitten Sahama lipui katsomaan Kalkaroksen juomaa, ja hänen kasvoilleen levisi hymy.
”Sinuun minä sentään voin luottaa”, Sahama leperteli Kalkarokselle, jonka kelmeiltä kasvoilta ei hymyä irronnut. Kalkaros oli laiha, koukkunokkainen poika, jonka mustat hiukset roikkuivat kasvoilla. Ruikuli, James tuumi ja lisäsi juomaansa faskolijauhetta.
Sinuun minä sentään voin luottaa”, Sirius matki Sahaman vonkuvaa ääntä. ”Pitäisikö meidänkin rasvata hiuksemme ja taikoa itsellemme koukkunenä?”
”Hyi olkoon”, James sanoi laskiessaan hämmennyksiään. ”Noin, nyt se on vähän vaaleampaa.”
Sirius vilkaisi taas Jamesin keitosta, ja katsoi sitten Jamesiin kasvoillaan ovela hymy.
”Tällä et kuitenkaan saa täysiä pisteitä. Mitä jos suorittaisimme pienen vaihdoksen?
”Tarkoitatko tuttua Ruikuli-kikkaa?” James kysyi ja vilkaisi Kalkarosta, joka täytti juuri lasipulloa liemellään arviointia varten. ”Selvä!”
James laittoi nopeasti omaa keitostaan lasipulloon, ja kirjoitti sen etikettiin: Kalkaros.
Sitten James kiirehti viemään pullon Sahaman työpöydälle. Hän näki Kalkaroksen oman pullon, ja näpäytti sitä taikasauvallaan. Sanat KALKAROS muotoutuivat uudelleen, ja pian niiden tilalla luki: POTTER.
James sujautti taikasauvansa takaisin taskuunsa ja varmisti, ettei kukaan ollut nähnyt häntä. Sitten hän vipelsi takaisin omalle paikalleen ja alkoi siivota jälkiään.
”Minä taidan turvautua samaan konstiin”, Sirius tuumi tutkailleensa omaa mustaa lientään. Sitten hänkin nappasi tyhjän lasipullon, kirjoitti siihen oman nimensä ja vilkaisi Kalkaroksen suuntaan. Tämä oli puhdistamassa mittalasejaan. Sirius meni Kalkaroksen keitoksen luokse ja otti sieltä kauhalla omaan purkkiinsa hieman läpikuultavaa lientä, joka oli luultavasti täydellistä henkien lientä.
James keskittyi pakkaamaan tavaroitaan laukkuunsa, kun hän kuuli Professori Sahaman huutavan raivosta:
”MINÄ NÄIN TUON, SIRIUS MUSTA!”
Voi ei, James ajatteli ja katsoi Siriusta, joka piteli lasipulloa kädessään ja hymyili väkinäisesti.
”Jälki-istuntoa”, Sahama sanoi kiukkuisesti ja riuhtaisi Kalkaroksen taikalientä sisältävän pullon Siriuksen kädestä. ”Ja nolla pistettä tästä tehtävästä.”
Sirius lampsi ärtyneenä paikalleen siivoamaan.
”Aina ei voi voittaa”, Sirius sanoi ja kohautti olkiaan. ”Sitä paitsi sain ensimmäisen jälki-istunnon vasta nyt, yleensä se on tapahtunut jo ensimmäisellä kouluviikolla.”
Remus onnitteli Siriusta tästä ennätyksestä, mutta James sanoi:
”Kiitos kun et paljastanut minua.”
”Hei, mehän olemme ystäviä”, Sirius sanoi ja hymyili reippaasti.

James joutui sinä iltana palaamaan huispausharjoituksista linnaan yksin. Sirius oli jäänyt pukuhuoneeseen juttelemaan Kate Kammonin, joukkueen jahtaajan, kanssa ja Peter oli lähtenyt jo aikaisemmin sairaalasiipeen saatuaan ryhmystä osuman käteensä. Sirius ja Peter olivat lyöjät, jotka James oli valinnut huispausjoukkueeseen edellisen viikon karsinnoissa. Moni oli valittanut Jamesin suosivan ystäviään, mutta James oli melko tyytyväinen valintoihinsa. Sirius oli loistava: hän sai ryhmyt kimpoamaan minne halusikin. Peterillä oli vielä harjoiteltavaa, mutta hän kuitenkin osui melko usein ryhmyihin ja sai ne lentämään kauas.
Lyöjien lisäksi Rohkelikon huispausjoukkueeseen kuului kolme jahtaajaa: James itse, kuudes luokkalainen Kate Kammon ja viidesluokkalainen Oliver Twin. Etsijäksi James oli valinnut Tanya Tartamellin, joka oli pienikokoinen kolmasluokkalainen, mutta hänen Golumbus viitosensa takasi Tanyalle huikeat mahdollisuudet kiitää stadionilla nopeammin kuin kukaan muu.
Seitsemännessä kerroksessa James näki jo kaukaa lähestyvän Alisa Aldersin. James ei ehtinyt piiloutua, sillä Alisa vilkutti hänelle ja riensi hänen luokseen. James pyöräytti silmiään vaivihkaa. Alisakin oli pyrkinyt etsijäksi, ja hän oli pettynyt pahoin, kun James oli valinnut Tanyan. Kuka tahansa kuitenkin näki, että Alisa ei ollut montaa kertaa luudalla lentänyt.
”James, oletko huomannut että meillä on Tylyaho viikonloppu pian?” Alisa kysyi.
”Olen pannut sen merkille”, James tokaisi ja jatkoi matkaansa kohti Lihavaa leidiä. Alisa pysytteli hänen kintereillään.
”Minä ajattelin, että – että jos sinulla ei ole muutakaan, niin haluaisitko näyttää minulle missä siellä on Sekon puoti?
”En tiedä, ehdinkö”, James sanoi ja lisäsi Lihavalle leidille: ”Syyssato.”
Alisa tuli hänen perässään oleskeluhuoneeseen.
”No, jos vain ihan hetkeksi ehtisit? Menikö muuten huispausharjoituksissa hyvin? Minun piti tulla katsomaan, mutta olin sairaalasiivessä näyttämässä yhtä finniäni Matami Pomfreylle…”
”Katsotaan”, James sanoi ja lampsi poikien makuusaliin vieviin portaisiin. Sinne Alisa ei häntä onneksi seurannut. Samalla James mietti, mahtoiko hän olla yhtä ärsyttävä puhuessaan Lilylle. Hän pudisti päätään itsekseen. Ei, hän oli paljon maltillisempi. Sitä paitsi hänen ja Lilyn tunteet olivat molemminpuoliset.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Re: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het)
« Vastaus #3 : 10.08.2007 21:47:44 »
4. luku
Eroavia mielipiteitä


Herra Musta,

jälki-istuntonne pidetään lauantaina 14.10 taikajuomien luokassa. Saapukaa paikalle kello kahdeksi. Ette saa myöhästyä. Varautukaa siihen, että vaatteenne saattavat likaantua.

Professori Sahama


Sirius rypisti kirjeen ja heitti sen lähimpään roskakoriin.
”Se vanha korppu pitää jälki-istunnon samaan aikaan kuin meillä on Tylyahon reissu!” Sirius sanoi vihaisena. ”Valitsen Tylyahon.”
”Ei kannata”, Remus sanoi ja laski kirjansa silmiensä edestä. ”Se vain pahentaa tilannetta.”
”Niin, hän saattaa evätä sinulta koko vuoden Tylyaho reissut”, James myönnytteli. Sirius istui tuimana nojatuolissaan eikä sanonut mitään. Jälki-istunnot olivat yleensä kurjia, mutta usein hänellä oli sentään James seuranaan.
Oleskeluhuone heidän ympärillään oli täynnä melua. Lähinnä kuudesluokkalaiset riehuivat, koska heillä oli eniten vapaa-aikaa.
”Onnelliset”, Sirius mutisi. ”Me joudumme käymään oppitunneilla joka päivä kahdeksasta neljään.”
”Ja läksyjä tulee kuin sieniä sateella”, James tuumi ja katsoi Remusta, joka kirjoitti ahkerasti muistiin haihduttamisyrtin ainesosia. Peter taas yritti vilkuilla vastauksia Remukselta. James ja Sirius istuivat rennosti paikoillaan ja antoivat läksyjen olla.
”Auroreiden täytyy osata vain käyttää järkeään”, James sanoi katsellessaan ystäviensä ahertamista melkein halveksuvasti.
”Ja taikasauvaa”, Sirius lisäsi. Hän ja James olivat jo aikaa sitten päättäneet, että heidän tulevaisuuteensa kuuluisivat pimeän velhojen vangitseminen, sekä maineen niittäminen hyvien puolustajina.
”Teidän täytyy tietää, mitä taikaa käytätte milloinkin”, Remus sanoi. ”Ja asioihin syventyminen auttaa teitä ymmärtämään sen sisimmän olemuksen.”
”Jaa?” Sirius sanoi kuin häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. ”Asiat ovat kuitenkin käytännössä aivan eri asia kuin teoriassa. Vasta kun on itse tilanteessa, tajuaa sen vakavuuden.”
”Juuri siksi”, Remus sanoi painokkaasti, ”vasta kunnon vaarallisessa tilanteessa tajuaa, mitä järkeä on opiskella teoriaa. Tajuat miten jokin loitsu toimii, eikä sinun tarvitse tuhlata aikaasi käyttämällä tehottomia taikoja…”
”Vaara tilanteessa ei kukaan ala muistella Tylypahkan aikojaan tyyliin: sehän olikin loitsujen käsikirja nelosen sivulla kymmenen se aseistariisuntaloitsu…Joo, silloin kun Professori Lipetit lensi ilmaan ja kaikki luokan tytöt katsoivat minua vihaisesti” Sirius sanoi itsepäisesti. ”Täytyy luottaa vaistoihinsa. Ja minkä minä sille voin, että tytöistä Lipetit on söpö, pikkuinen nalle karhu?
Remus huokaisi ja sanoi:
”Ne vaistot ohjasivat sinut varastamaan Kalkaroksen henkien lientä ja hankkiutumaan jälki-istuntoon.”
”Kai niidenkin täytyy joskus levätä”, Sirius sanoi ja naksautteli harmissaan sormiaan.


* * *

”Et ole tosissasi? Joudunko minä menemään Tylyahoon ilman sinua?” Lily kysyi Susanilta, joka oli juuri lukenut Professori Sahaman lähettämän kirjeen ja näperteli valkomustia hiuksiaan – Susan teki niin aina, kun häntä ahdisti.
”Siltä vähän vaikuttaa”, Susan sanoi synkkänä ja taitteli kirjeen. ”Minä niin säälin sinua.”
”Äh, älä yritä kerjätä minulta sympatiaa. Itsehän sinä aloit riehua”, Lily sanoi, vaikka olikin kiitollinen Susanille, joka oli puolustanut häntä.
He olivat tyttöjen makuusalissa ja istuivat sängyillään. Oleskeluhuoneessa oli liian meluisaa, jotta saattoi keskustella asioista rauhassa. Sitä paitsi kelmit istuivat siellä kuin kuninkaat.
”Voithan sinä mennä Tylyahoon vaikka Jennyn ja Pennyn kanssa”, Susan ehdotti tarkoittaen identtisiä kaksosia, jotka olivat myös seitsemännellä luokalla Rohkelikossa. Lily kuitenkin pudisti päätään.
”Jenny ja Penny ovat nykyään Alisan jengissä. Etkö ole huomannut, miten he mulkoilevat meitä?” Lily kysyi tuhahtaen ja nojautui makaamaan selälleen sängylleen, nojaten seinään ja nosti jalkansa koukkuun. Hänellä oli yhä arkivaatteet: musta vekkihame ja valkoinen kauluspaita. Koulukaapu oli rypyssä lattialla.
”Ja minä kun luulin heidän suuttuneen, koska sanoin Jennyä vahingossa Pennyksi viime viikolla”, Susan sanoi mietteliäästi. Hänellä oli täsmälleen samanlainen koulupuku päällään kuin Lilylla, mutta hänellä oli vielä kaapu päällä. ”Miten he yhtäkkiä ovat alkaneet Alisan kanssa pyöriä?”
”Keksin vain yhden syyn, ja se on suosio”, Lily sanoi ja tuhahti. Suosio tuntui todellakin pyörivän kaikkien mielissä. Jokainen halusi tulla tunnetuksi, aivan kuin kelmit toimisivat jokaisen esikuvana.
”No, ehkä minä menen sitten Tylyahoon yksin”, Lily huokaisi ja sitoi pitkät punaiset hiuksensa ponihännälle.
”Onhan meidän luokalla muitakin kuin Penny ja Jenny”, Susan sanoi ja virnisti.
”Joo, vaihtoehtoja onkin monta”, Lily sanoi. ”Kelmit.”
”Taidat mennä mieluummin yksin?” Susan kysyi.
”Mistäs arvasit”, Lily sanoi ja otti yöpöydältään Tyylitajuiset taikajuomat-kirjan ja avasi sen.
”Minulla on hyvä vaisto”, Susan sanoi vielä ja hymyili niin, että hänen hymykuoppansa näkyi.

* * *  

Niin (melkein) kaikki kolmasluokkalaiset ja sitä vanhemmat oppilaat lähtivät lauantaina 14.10 Tylypahkan vieressä sijaitsevaan kylään, Tylyahoon. Tuo pieni paikka oli täysin jästitön. Sellaisia kyliä ei ollut montaa maailmassa (ainakaan todisteiden mukaan).
”Uskomatonta, ettei Sirius ole mukana”, James sanoi harmistuneena. ”Tämä ei tunnu samalta kuin ennen.”
”Älä huoli, kohta on taas täysikuu ja silloin Siriuskin pääsee Tylyahoon”, Remus sanoi katkeruutta äänessään.
”Kuules Kuutamo, yritätkö piristää minua vai masentaa itseäsi?” James kysyi, kun he kävelivät kohti edessä häämöttävää kylää.
”Kunhan mietin ääneen”, Remus hymähti.
Tylyaho oli täynnä pieniä puisia taloja. Suurimmat talot olivat kauppoja tai kahviloita, joista tunnetuin oli Kolme luudanvartta.
”Käydäänkö ensin hunaja herttuassa? Ostetaan jotain Siriukselle, hän ilahtuu varmasti”, James sanoi.
”Jos sinä niin sanot”, Remus sanoi ja Peter nyökkäsi.
   Hunajaherttua oli täynnä Tylypahkan oppilaita. Suurin osa tungeksi ilmaisnäytekojun luona. James näki yhden pikkupojan poistuvan kojun luota taskut pullollaan.
”Oveen on asetettu loitsu varkaita varten”, James sanoi pojalle. Poika katsahti säikähtäneenä Jamesiin, tyhjensi taskunsa lattialle ja häipyi ulos ovesta.
”Ei ilmaisnäytteiden ottaminen ole varastamista”, Peter huomautti. ”Kai me sentään voidaan ottaa vähän ylimääräistä? Ei kai loitsu siihen oikeasti reagoi?”
”Ei tietenkään”, James sanoi ja änkesi ottamaan ilmaisnäytteitä talteen. Hän kääntyi sen luota pois, kun oli saanut taskunsa täyteen. Äkkiä hän tunsi jonkun tönäisevän itseään. Hän horjahti, ja liukastui lattialla kieriviin koviin sokeripalloihin. James huudahti ja ennen kuin huomasikaan, hän makasi lattialla ja hieroi päätään. Ihmiset seisoivat ympärillä ja virnuilivat.
”Sattuiko?” Peter kysyi huolissaan, mutta James vain pudisti päätään ja tuijotti vihaisena Kalkaroksen loittonevaa selkää.
”HOI! Ruikuli!” James huusi tämän perään, mutta Kalkaros katosi ulos Hunajaherttuan ovesta. James näki Lilyn seisovan lähellä ovea ja tuijottavan häntä. Lily näytti estävän naurun juuri ja juuri.
Hienoa, James tuumi katkerana noustessaan seisomaan. Nyt Lily ei ainakaan voi vastustaa minua.
”Miten kävi?” Remus kysyi, ja James katsoi häneen äkäisenä.
”Minä olen kunnossa, mutta Kalkaros ei ole kauaa”, James sanoi ja harppoi ulos Hunajaherttuasta. Peter ja Remus tulivat perässä. James katseli ympärilleen sateisella kadulla, mutta Kalkarosta ei näkynyt enää missään.
”Tästä hän saa maksaa”, James sanoi matalalla äänellä.
”Anna olla”, Remus sanoi tyynnytellen. ”Siitä seuraa vain lisää ongelmia.”
”Mistä lähtien sinä olet Ruikulia puolustanut?” James tivasi ja kääntyi katsomaan Remusta silmät leimuten.
”Minä en ole valinnut mitään puolia missään vaiheessa”, Remus sanoi rauhallisesti, mutta hänen silmistään näkyi häivähdys ärtymystä. ”Minä olen vain ihmissusi.”
”Vai olet sinä”, James sanoi ja tiesi käyttäytyvänsä lapsellisesti. ”Sinä olet hyvien puolella! Ja se tarkoittaa sitä, että sinä olet Ruikulia vastustavalla puolella.”
”Ei kukaan voi olla täysin hyvien puolella…ainakaan minun tilanteessani”, Remus sanoi ja laski katseensa alas. James vain tuijotti Remusta ja laski painoa jalalta toiselle. Häntä hämmästytti ystävänsä käytös.
”Tarkoitatko sinä, että me kaikki olemme jakomielisiä?” Peter kysyi huolta äänessään.
”Ei tietenkään”, James sihahti ja Peter sulki suunsa. James jatkoi:
”Voitaisiinko unohtaa koko juttu?”
”Jätätkö sinä ihmiset rauhaan?” Remus kysyi haastavasti ja James hätkähti. Ei kai tämä vain ollut sitä mitä hän pelkäsi…
”Olen jättänyt viattomat ihmiset rauhaan jo ajat sitten”, James sanoi ovelasti, mutta hänen pelkonsa vahvistui silti, kun hän näki Remuksen kohottavan kulmiaan.
”Parempi olisi, jos et kiroaisi enää ketään käytävillä”, Remus sanoi. Nyt Jamesin oli pakko sanoa se ääneen, mitä hän oli pelännyt jo kauan:
”Kuutamo, sinusta on tulossa kovaa vauhtia VASTUULLINEN AIKUINEN!”
Muutamat ohikulkijat vilkaisivat Jamesia huvittuneesti. Remus katsoi Jamesia ilmeettömästi.
”Ehkä sinunkin kannattaisi kokeilla”, Remus tokaisi ja kääntyi sitten kannoillaan. Peter kipitti hänen peräänsä, ja James jäi yksin seisomaan tihkusateeseen. Hän ei tiennyt, kuinka kauan hän siinä seisoi, mutta ajalla ei ollutkaan mitään väliä.
Remus oli aina ollut vastuullisin kelmeistä. Hän teki läksynsä tunnollisesti ja kuunteli opettajia, eikä hän haastanut riitaa kenenkään kanssa. James tiesi jopa, että Remus oli antanut pakit useammallekin kuin yhdelle tytölle. Ihan vain, koska hän oli ihmissusi. Hän sopi kuitenkin täydellisesti Jamesin ja Siriuksen viereen ulkonäkönsä puolesta, kun oli ihmisen hahmossaan. Remus vain oli niin…vastuullinen. James potkaisi maata vihaisena. Ei hän ainakaan halunnut vielä luopua hauskanpidosta. Miksi aikuiseksi kasvaminen oli niin vaikeaa?

* * *

”En varmasti koske tuohon!” Susan ilmoitti ja katsoi puiseen pöytään kiinnittynyttä vihreää, limaista ja paksua tököttiä.
”Se on sinun vuorosi”, Sirius huomautti. He olivat kahdestaan taikajuomaluokassa, jonne Professori Sahama oli heidät jättänyt siivoamaan lattian ja jokaisen pöydän.
”Minä jynssäsin äskeisen pöydän putipuhtaaksi. Sinun vuorosi”, Sirius muistutti taas ja Susan otti märän rätin ämpäristä ja rutisti sen kuivaksi. Hän katsoi inhoten vihreää limakasaa ja hipaisi sitä rätillä. Lima liikahti, ja Susan kiljaisi. Sirius nauroi, ja Susania ärsytti. Miksi, miksi hän oli joutunut samaan jälki-istuntoon Sirius Mustan kanssa?
”Minä en koske tuohon”, Susan ilmoitti taas jääräpäisesti.
”Ja sinäkö et muka ole mikään prinsessa?” Sirius kohotti kulmiaan. Susan katsahti häneen vihaisena.
”Koskisitko itse tuohon?” hän kysyi vihaisena.
”En, koska on sinun vuorosi puhdistaa pöytä. Ilman taikasauvaa”, Sirius sanoi ja risti kätensä. Susan irvisti.
”Mihin Sahama laittoi meidän taikasauvat?” Susan kysyi ja tökkäisi taas vihreää tököttiä rätillään.
”Omaan hikiseen taskuunsa”, Sirius vastasi. ”Voisitko nyt toimia, haluan täältä joskus poiskin!”
”Älä komentele minua”, Susan sanoi äkeänä ja siirsi hiuksensa pois kasvoiltaan. Hän oli pukenut päälleen vanhan, tummansinisen paidan, jonka etumuksessa oli kuva pöllöstä. Paita oli lojunut hänen matka-arkkunsa pohjalla jo viime vuonna. Nyt se sai kelvata siivouspaitana.
”Saat hoitaa homman kohta yksin”, Sirius marisi. Hänellä oli yllään tyylikkäät ja mustat farkut ja ruskea huppari. Susanista tuntui, että Sirius näytti ainakin viisi vuotta häntä vanhemmalta. Susan huokaisi ja pyyhkäisi vihreän limakasan ämpäriin, jonka vesi värjäytyi saman tien vihreäksi. Sama se, miltä hän näytti Siriuksen seurassa. Sirius kävi vaihtamassa veden sillä aikaa, kun Susan pyyhki loputkin liat pöydästä. Sitten hän katseli vierestä, kun Sirius pyyhki seuraavan pöydän.
Siriuksen mustat hiukset olivat hieman ylipitkät ja sotkuiset, mutta omalla tavallaan tyylikkäät. Susan ei voinut olla ihailematta, kuinka hyvin Siriuksen kalpea iho korosti hänen tummia silmiään. Sirius nosti katseensa pöydästä ja huomasi Susanin tuijottavan. Susan katsoi tietenkin heti muualle, mutta Siriuksen voitonriemuinen ääni rikkoi hiljaisuuden:
”Katselitko sinä minua?”
”Minä olin ajatuksissani”, Susan sanoi puolustautuen. Siriuksen vihjailu kuulosti niin alentavalta. Tuo poika oli tottunut saamaan haluamansa…ainakin jos kyse oli tytöistä.
”Katsoit samalla minua”, Sirius sanoi kevyesti ja vilkaisi Susania, joka kohautti olkiaan.
”Entä sitten?”
”Ei kai mitään”, Sirius sanoi ja kohautti hänkin olkiaan. ”Ehkä se olinkin sitten minä, joka kuvitteli nähneensä sinun kasvoillasi sen ilmeen.”
”Minkä sen ilmeen?” Susan kysyi epäluuloisena. Sirius vain vinkkasi silmää, ja Susan tuhahti.
Hetken kuluttua Sirius kysyi huolettomasti:
”Mitenköhän muilla menee Tylyahossa?”
”Varmaan paremmin kuin meillä”, Susan huokaisi.
”Oho”, Sirius sanoi ja ojensi rätin taas Susanille. ”Puhuitko sinä meistä? Sori vaan, mutta minä en taida olla kovin kiinnostunut sinusta.”
Susan tunsi äkillisen kiukun kiehahtavan sisällään.
”Ihan kuin minä muka olisin kiinnostunut sinusta!” Susan sylkäisi ja alkoi raivoissaan hinkkaamaan pöytää puhtaaksi. Sirius käveli ympäri luokkaa tutkien kaappeja ja huikkasi:
”Kuulostat ihan Lilylta, kun hän torjui Jamesin sadannen kerran.”
”Kuka hullu sellaisia laskee?” Susan kysyi hämmentyneenä, mutta Sirius iski taas ärsyttävästi silmää. Ärsyttävä koko mies, Susan ajatteli ja sai erityisen pinttyneen tahran katoamaan astetta nopeammin.
”James ja Lily ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia”, Sirius tuumi ja tuli taas Susanin luokse.
”Miten niin?” Susan kysyi ärtyneenä. Sirius kumartui pöydän yli lähemmäs häntä ja sanoi:
”molemmilla on hurmaavat ystävät.”
Susan tunsi poskiaan kuumottavan ja raivostui siitä itselleen. Siriuksella vain oli sellainen vaikutus.
Sirius kumartui vielä lähemmäs ja kuiskasi Susanin korvaan:
”Kolmannella luokalla luutakomerossa.”
Susan kavahti kauemmas ja esti vain vaivoin lyömästä Siriusta.
”Luuletko sinä”, Susan sanoi myrkyllisesti, ”että tytöt ovat jotain tavaroita, joita sinä keräilet ja vaihtelet?”
Siriuksen hymy hyytyi hieman.
”En. Tytöt pitävät minua tavarana, jonka he kaikki haluavat”, Sirius vastasi.
”Älä yleistä”, Susan tuhahti ja paiskasi rätin suoraan Siriusta päin. Hän nappasi sen nopeasti käteensä. ”Minä en todellakaan halua sinua. Eikä Lily halua Jamesia.”
Sirius kohautti taas olkiaan. He pysyivät hiljaa siihen asti, kunnes Sahama tuli vapauttamaan heidät jälki-istunnosta ja palautti heidän taikasauvansa.

* * *  

Remus ja Peter näyttivät jo odottaneen Jamesia, kun hän astui sisälle kolmeen luudanvarteen. James oli lopulta päättänyt, ettei kelmien riitely johtanut mihinkään. Se jos mikä pahensi asioita.
”Anteeksi”, Remus sanoi heti kun James pääsi heidän pöytänsä luokse. Alisakin oli huitonut Jamesia luokseen, mutta James ei ollut huomaavinaan tyttöä.
”Ei. Minun pitää pyytää anteeksi”, James sanoi ja istui heidän viereensä.
”Ihan oikeasti, kyllä minä olen teidän puolellanne kaikkein syvimmin”, Remus sanoi ja hymyili hieman. ”Se ei vain ole niin yksinkertaista minun tapauksessani.”
”Kyllä minä ymmärrän”, James nyökkäsi. ”Sinä olet meistä se Herra vastuullinen. Se ei ole helppoa, minä uskon sen.”
Remus hymyili. Kaikki oli taas ennallaan. Kun he palasivat linnaan, Sirius näytti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä.
”Oliko Sahaman kanssa viihtyisää?” James kysyi ennen kuin ehti estää itseään. Hän ei voinut sille mitään, että oli tyytyväinen kun riita Remuksen kanssa oli jäänyt lyhyeksi.
”En minä ollut Sahaman kanssa”, Sirius sanoi tuohtuneena. ”Minä jouduin viettämään kolme tuntia siivoten luokkaa neiti nirppanokka Connorin kanssa.”
”Susanin?” Peter varmisti ja vilkaisi Lilyn kanssa takan edessä istuvaa Susania, joka näytti yhtä tyytyväiseltä kuin Sirius.
”Se on raivohullu”, Sirius tokaisi. ”Miten Tylyahossa?”
James ja Remus vilkaisivat toisiaan, ja James sanoi:
”Ruikulilla taisi olla menkat, eipä juuri muuta.”

5. luku
Kurpitsajuhla ja kummallista käytöstä


”Jaaaaaaaameeeeeeees!”
James kääntyi käytävällä kuullessaan itseään huudettavan. Alisa Alders kiiruhti hänen luokseen kasvot rankasti meikattuna ja yllään vaalea ja tiukka mekko, joka oli omituinen valinta Tylypahkan kurpitsajuhliin (Jamesilla oli yllään musta huppari ja farkut).
”Voidaanko mennä yhdessä alas?” Alisa kysyi. James nyökkäsi katsoen hieman alemmas kuin Alisan silmiin ja tyttö näytti erittäin tyytyväiseltä.
”Menivätkö ne sinun ystäväsi jo edeltä?” Alisa uteli.
”Joo, menivät”, James sanoi, kun he astuivat kuvakudoksen läpi salakäytävään. ”Minä vähän viivästyin kun jäin juttelemaan…yhden tyypin kanssa.”
”Lilynkö?” Alisa arvasi. James valehteli ja pudisti päätään. Oikeasti Lily oli torjunut Jamesin pyynnön, että he menisivät kurpitsajuhliin yhtä matkaa. Aivan kuten James ja Alisa nyt.
”Ihan kuin tämä olisi jokin rituaali”, Alisa kihersi. ”Kurpitsajuhliin mennään yhdessä, ja joidenkin mielestä se on vähän niin kuin…onnea tuova merkki.”
”Jaa”, James sanoi laimeasti ”ei minusta”. Hän tunsi rituaalin, mutta sen vaikutukseen hän ei uskonut. Ainakaan nyt. Sirius oli mennyt alas saliin Jennyn ja Pennyn välissä.
”Koska teidän ensimmäinen matsi on? Siis huispaus?” Alisa kyseli.
”Parin viikon päästä”, James vastasi taas lyhyesti. Häntä ei pahemmin huvittanut hengailla Alisan kanssa. Olihan Alisa toki vetävän näköinen, mutta aivan liian pinnallinen. Sitä paitsi Jamesista tuntui, että Sirius käyttäytyi viileästi, koska Alisa näytti iskeneen silmänsä Jamesiin. Ja sitten oli tietenkin Lily, jonka James etsi katseellaan heti, kun astui Alisan kanssa kynttilöin valaistuun suureen saliin.
Alisa meni istumaan ystäviensä luokse (jotka loivat Jamesiin hämmästyneen katseen ja katsoivat onnitellen Alisaa), mutta James meni kelmien luokse. Sirius istui häntä vastapäätä vieressään kikattava Penny.
”Tulit sitten Aldersin kanssa alas?” Sirius kysyi ja vilkaisi pöydän toiseen päähän, jossa Alisa puhui vilkkaasti ystävilleen.
”Se ei tarkoita mitään”, James sanoi synkästi ja vaihtoi puheenaihetta:
”Missä Jenny on?”
”Penny” katsoi Jamesia ärtyneenä ja sanoi:
”Minä olen Jenny. Pennylle tuli maha kipeäksi.”
James huomasi Siriuksen ilmeestä, ettei hän ollut ainoa joka oli erehtynyt. Jenny näytti tyytyväiseltä, kun hänen ei tarvinnut jakaa Siriusta sisarensa kanssa.
”Te näytätte tosi samanlaisilta, tiedätkös", James sanoi.
Siriusta tyttö kuitenkin kuunteli, kun tämä sanoi:
”Te molemmat olette yhtä söpöjä.”
Jenny kikatti hetken, ja vakavoitui sitten.
”Oikeasti, minä haluan erottua jollain tavalla Pennystä. Aion värjätä hiukseni täsmälleen samanlaisiksi kuin Alisa Alders, eli ruskeiksi”, Jenny sanoi ylpeänä.
”Vau, tosi persoonallista”, Remus tuumasi. Samalla hetkellä ruokalautaset täyttyivät (Dubledore oli sanonut vain: ”syökää!”).

Vähän sen jälkeen, kun jälkiruoka oli saapunut, Jennyn sisko Penny ilmestyi paikalle.
”Jouduin käymään sairaalasiivessä”, Penny vastasi kysyviin katseisiin ja änkesi itsensä Siriuksen toiselle puolelle. ”Joku oli kokeillut minuun turvotusloitsua. Ja se joku oli osannut sen huonosti, joten Matami Pomfrey ei heti keksinyt syytä mahani poksahtamiselle.”
Muutkin kuin James menettivät ruokahalunsa.
”Kauheaa”, Jenny sanoi hieman liioitellusti. Penny mulkaisi häntä. ”Mitä?” Jenny kysyi viattoman kuuloisena. Penny ei kuitenkaan ehtinyt sanoa mitään, sillä Dubledore oli noussut seisomaan ja odotti salin hiljenevän.
”Toivottavasti ruoka maistui”, Dumbledore aloitti hymyillen. ”Minulle se ainakin maistui, etenkin kun tämän illan ruokalistaan oli lisätty yksi omista resepteistäni – ”
Professori McGarmiwa yskäisi kuuluvasti. ”Aivan, toivottavasti maistoitte sitä ruskeaa paistosta. Mutta”, Dumbledoren äänensävy vakavoitui, ”nyt minulla on kaikille 17-vuotialle tärkeä uutinen. Tylypahkaan saapuu kuukauden päästä kykyjenetsijä, joka haluaa seitsemän oppilasta ensikesäksi erityiseen tehtävään.” Dumbledore hiljeni, mutta koko Sali täyttyi kysymysten tulvasta.
”Mikä se erityistehtävä on?” Joku huusi.
”Minä olen melkein 17-vuotias, pääsenkö mukaan?”
”Seitsemän ihmistä pääsee huispauksen maajoukkueeseen!”
”Minut valitaan”, Sirius huusi kaikkein kuuluvimmin. Puolet tytöistä katsoi häntä ihaillen. Toinen puoli taisi olla pyörtynyt (miinus Lily ja Susan).
Dumbledore kohotti kätensä, jotta oppilaat hiljenisivät.
”Kykyjenetsijä hakee täältä seitsemää erilaista ihmistä, eli seitsemän taitoa. Ja jotta tietäisitte valmistautua, minä kerron teille nuo taidot.”
Suuressa salissa oli hiljaista kuin haudassa. James ei tiennyt vielä mitään tehtävästä tai noista halutuista taidoista, mutta hän halusi kykyjen etsijän valitsevan hänet. Olihan hän ihan hyvä pimeyden voimilta suojautumisessa ja lentämisessä…
”Taistelutaito, lukutaito, kärsivällisyys, äly, rohkeus, luottamus ja ennen kaikkea luovuus”, Dumbledore luetteli rauhallisesti. Alkoi uusi puheen sorina.
”Taistelutaito, äly ja rohkeus ovat selviä juttuja, mutta mitä soopaa ne muut oli?” Sirius ihmetteli.
”Lukutaito? Pidetäänkö meitä ihan tyhminä”, James yhtyi Siriuksen sanoihin.
”Ei teidän tarvitse osata kuin yksi taito kunnolla, jos haluat siihen joukkueeseen”, Remus muistutti.
”Mikä joukkue se sellainen on?” Sirius pohti. ”Huispausjoukkueessa tarvittaisiin sentään lentotaitoa, mutta se ei ollut listassa.”
”Minä osaan lukea”, Peter ilmoitti innostuneena. ”Todellako?” Sirius kysyi ivallisesti. ”Minä osaan nuo kaikki.”
Remus yskäisi kuuluvasti, ja se kuulosti kovasti sanalta: ”kärsivällisyys.”
”Mihin sitä luovuutta tarvitaan?” Ihmetteli vuorostaan Jenny Siriuksen viereltä.
”Sama se, mutta minun ei ainakaan tarvitse harjoitella”, Sirius ilmoitti. ”Minä osaan taistella.”

Kurpitsajuhlat loppuivat, mutta kukaan oppilaista ei halunnut nukkumaan. Kaikki puhuivat kykyjenetsijästä, ja kaikki halusivat tulla valituiksi.
”Minuun voi luottaa enemmän kuin kehenkään muuhun koko Tylypahkassa”, James kuuli erään kolmasluokkalaisen tytön sanovan ystävälleen.
”Just joo, sinä kerroit Martylle, että tykkään siitä”, tytön ystävä sanoi tuimana.
”Ikäraja on 17 vuotta”, Sirius sanoi itsevarmalle tytölle, joka näytti saavan sydänkohtauksen, kun Sirius Musta puhutteli häntä.
”Ainakin meillä on paremmat mahdollisuudet päästä joukkueeseen”, James tuumi. ”Sinä osaat taistella, minä olen rohkea, Remus on älykäs ja Peter… no, Peter osaa lukea.”
”Et ole tosissasi Kärpäsmies”, joku sanoi ivallisesti Siriuksen takaa. ”Jos sinut valitaan siihen joukkueeseen, mitä minä en usko, niin salaisuus ei ikinä selviä.”
Lucius Malfoy ilmestyi omahyväinen ilme kasvoillaan esiin. Hänen takanaan seisoi joukko luihuisia, muun muassa Kalkaros.
”Täällä rupesi haisemaan juuri jokin mädäntynyt”, Sirius sanoi inhon ilme kasvoillaan.
”Epäilemättä”, Malfoy sanoi, nyrpisti nenäänsä ja katsoi halveksuvasti Lilya, joka oli juuri ohittamassa heitä Susanin kanssa.
”Hän tarkoitti sinua!” James sanoi raivosta kihisten, kun Malfoy nauroi.
"ja mistä salaisuudesta sinä horiset?" Sirius kysyi. Lucius katsoi heitä omahyväisesti ja sanoi:
"ajattelinkin, että te ette tiedä siitä."
”Olet tainnut taas pestä itsesi Kalkaroksen paskalla”, Sirius heitti ja sanoi Jamesille:
”mennään.”
James loi sliipattuun Malfoyhyn vielä halveksuvan ilmeen ja lähti sitten Siriuksen perässä oleskeluhuoneeseen. Remus ja Peter olivat menneet jo edeltä.
”Minä haluan satuttaa Malfoyta jotenkin”, James ärisi, kun he kiipesivät portaita ylöspäin (juhlien jälkeen salakäytävät olivat täynnä nuoleskelevia pareja). ”Minä en jaksa kuunnella, miten hän jatkuvasti morkkaa Lilya.”
”Rohkeutta James”, Sirius mutisi. Hän näytti olevan täysin omissa ajatuksissaan.
Kun hän ja James pääsivät kuudenteen kerrokseen, Sirius sanoi hitaasti:
”Taidan tietää, miten muistutamme Lucius Malfoyta siitä, kuka on kelmi.”
”Olen pelkkänä korvana, kuoma”, James sanoi, ja niin Sirius kertoi hänelle suunnitelmastaan.

Kurpitsajuhlien jännittynyt tunnelma ei todellakaan ollut hellittänyt, kun James ja Sirius palasivat oleskeluhuoneeseen. Ihmiset istuivat keskustelemassa kykyjenetsijästä, ja muutamat esittelivätkin jo innokkaana taitojaan. James väisti kutitusloitsun, joka oli lähtöisin Daniel Padmingin taikasauvasta.
"Sori James", Daniel huusi. Hänen tyttöystävänsä, Jessica, näytti yhtä tympeältä kuin aina.
Peter ja Remus viittoivat Jamesille ja Siriukselle, ja he menivät yhdessä istumaan hiljaisimpaan nurkkaan.
"Porukka näyttää harjoittelevan ihan syystä", James tuumasi. "Heillä on paljon tekemistä, jos meinaavat päästä joukkueeseen."
"Sinä taidat olla aika itsevarma", Remus katsoi Jamesia kulmat koholla.
"Miksi en olisi?" James sanoi ja antoi katseensa kiertää oleskeluhuonetta.
"Mikä päivä nyt on?" James kysyi samalla.
"Perjantai", Peter vastasi (kerrankin kun tiesi vastauksen). Jamesin kasvoille nousi hymy, ja hän kuuli vain etäisesti Siriuksen äänen:
"Noniin, kuulkaa. Minulla on suunnitelma, joka koskee Lucius Malfoyta ja hänen nolaamistaan - "
"Minä olen kuullut sen jo", James keskeytti. "Kerro sinä siitä Peterille ja Remukselle, minä käväisen tuolla..."
James nousi, kun Sirius jatkoi selostustaan. Tänään hän saisi vaivata Lilya, kuten heidän sopimukseensa kuului. James käveli ikkunan viereen, jossa Lily seisoi juttelemassa Susanin kanssa.
"Anteeksi jos vaivaan", James sanoi nähdessään tyttöjen myrkylliset ilmeet. "Halusin vain tiedustella aiotteko pyrkiä siihen joukkueeseen?"
"Älä ole idiootti, Potter", Susan sanoi ja Jamesin sisällä kohahti kiukku. Hän hillitsi itseään napauttamatta ilkeyksiä takaisin, koska Susan oli Lilyn paras ystävä.
"No, aiotteko?" James kysyi taas.
"Kykyjenetsijä katsoo kaikkien kyvyt läpi. Ne jotka pääsee niin pääsee. Ei itseään kannata tyrkyttää", Susan kommentoi.
"Jaa, no ehkä sinä sitten pyrit sinne tuolla asenteella, Connor", James sanoi ja käänsi katseensa Lilyyn. Tämä oli ristinyt kätensä ja katsoi Jamesia tutkien.
"Mikset ole vaivaamassa Aldersia? Eikö hän olekin sinun uusin hoitosi?" Lily kysyi. James tunsi pettymystä sisällään, sillä Lilyn äänestä ei huokunut lainkaan kateutta.
"Minä olen tässä vaivaamassa teitä, koska sinä olet minulle paljon tärkeämpi", James sanoi karheasti.
"Alkoiko sinua itkettää?" Susan kysyi virnuillen. James mulkaisi häntä ja rynnisti takaisin muiden kelmien luokse. Sirius puhui yhä.
"...ja kun joku opettajista löytää heidät, hän saa ainakin vuoden jälki-istuntoa! Ja jos hyvin käy, koko koulu näkee", Sirius selosti innoissaan. James vajosi nojatuoliinsa.
"Suunnitelmasi on hauska", Remus sanoi pohtiva ilme kasvoilaan. "Mutta siinä on jälleen kerran pari vaikeasti toteutettavaa kohtaa. Mistä me esimerkiksi saamme jonkun vapaaehtoisen tytön?"

"Tämä on surkea suunnitelma", Peter sanoi valkoisen lakanan alta. Vain hänen silmänsä näkyivät niille tarkoitetuista rei'istä.
"Sinä näytät kummitukseksi pukeutuneelta tytöltä ihan tarpeeksi paljon", Sirius sanoi tyytyväisenä. Peter voihki ja katsoi muita kolmea anelevasti.
"Sinä vedit lyhyimmän sulkakynän", James muistutti, vaikka tunsikin hieman sääliä Peteriä kohtaan. Pojalla ei tosiaan ollut arpaonnea.
"Ääneäsi täytyy vielä hieman muokata", Remus sanoi ja veti taikasauvansa esiin.
"Sopranos", Remus mutisi ja hänen sauvansa kärjestä poksahti esiin haalea, läpinäkyvä nuotti. Sen lensi suoraan Peterin suuhun, ja hän yskäisi.
"Kurkku tuntuu oudolta", Peter sanoi. James, Sirius ja Remus hätkähtivät ja katselivat ympärilleen. Peterin ääni hämäsi täysin; kuin joku 20-vuotias, kypsässä iässä oleva nainen olisi puhunut. Ja ääni oli kaunis.
"Olinko se minä?" Peter kysyi samalla äänellä, nyt vain hämmästyneempänä.
"Pysy hiljaa tai minua alkaa oksettaa. En voi mielikuvilleni mitään", Sirius sanoi pahoinvoivan näköisenä.
"Suunnitelman toinen vaihe", James sanoi ja harppoi yöpöytänsä luokse. "Meidän on lähetettävä Malfoylle houkutin."
James hutaisi pergamentille nopeasti viestin, jonka hän antoi muiden luettavaksi.

Parahin Lucius Malfoy,

oletamme, että olette kuulleet Tylypahkaan saapuvasta kykyjenetsijästä. Järjestelyihin on tullut muutoksia, ja lähetämmekin kykyjenetsijän avustajan sinne jo tänä iltana. Tietenkin haluamme nähdä vain lahjakkaimpien oppilaiden suoriutumisen. Voitte pitää tätä esikarsintana. Saapukaa tilaisuuteen klo: 22.00, aulaan. Muistakaa jättää taikasauva makuusaliinne.

Kiitos.

P.S. Edustajamme on pukeutunut halloweenin mukaisesti.


"Mainiota", Sirius kommentoi luettuaan kirjeen. Hän avasi makuusalin ikkunan ja vihelsi kuuluvasti pimeyteen. Hetken kuluttua pikimusta ja iso pöllö liisi ikkunasta sisään. Se asettui istumaan sängylle Remuksen viereen ja alkoi kiehnätä päätään Remusta vasten.
"Mauku, sinulla on parempaakin tekemistä kuin yrittää iskeä Remusta", Sirius sanoi ja sitoi Malfoylle suunnatun kirjeen pöllönsä jalkaan.
"Se on Lucius Malfoylle", Sirius sanoi ja pöllö lehahti lentoon.
"Kello on nyt puoli kymmenen", James sanoi vilkaistuaan rannekelloaan. "Kohta se alkaa."
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Re: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het)
« Vastaus #4 : 10.08.2007 21:48:45 »
6. luku
Pelottelua


”Tämä on tyhmä idea, tämä on idioottimaista, Sirius, sinä olisit voinut itse pynttäytyä lakanaan”, Peter mutisi koko matkan alas aulaan. Hän oli ottanut valkoisen lakanan pois yltään siksi aikaa, kun he kävelivät oleskeluhuoneen läpi. Nyt Peterillä oli kuitenkin taas yllään tuo kummitusta muistuttava asu, ja hänestä näkyivät vain silmät.
”Sinähän sait kunniatehtävän”, Sirius sanoi vilkuillessaan ympärilleen opettajien varalta. ”Sitä paitsi kukaan ei tiedä, että se olet sinä.”
”Paitsi te. Ja mitä jos minä jään kiinni?” Peter kysyi huolestuneena, kun he vihdoin pääsivät aulaan. Kello oli viittä vaille kymmenen.
”Sinä jäät tähän odottamaan”, Sirius sanoi Peterille ja katsoi sitten Jamesia ja Remusta. ”Me menemme piiloon tuonne nurkan taakse, sieltä me kuulemme kaiken. Ja seuraamme hiljaa, kun Peter johdattaa Luciuksen kiellettyyn metsään ja sitten – ”
Siriuksen lause keskeytyi, kun läheltä kuului vihainen ääni:
”Minä tiesin, että te olette tämän takana!”
James, Sirius, Remus ja Peter kavahtivat kaikki ja kääntyivät katsomaan kauhistuneina puhujan suuntaan. Portaikon luona ei kuitenkaan seisonut Lucius Malfoy, vaan Lily Evans. Ja hän piteli kädessään samaa kirjettä, jonka kelmit olivat tarkoittaneet Lucius Malfoylle.
”Mitä?” Sirius sai ensimmäisenä äänensä takaisin. Hänen äänensävynsä oli liioitellun rauhallinen ja viaton.
Lily astui muutaman askeleen kelmejä kohti ja kohotti kirjeen näkyville.
”Sinun kannattaisi kouluttaa pöllösi hieman paremmin, Musta”, Lily sanoi Siriukselle. ”Kirjeesi voivat joutua vääriin käsiin.”
”Toisten kirjeitä ei saa lukea”, Sirius sanoi äkeästi kun ei muuta keksinyt.
”Siinä ei ollut nimeä, ja oletin sen tulleen minulle, koska minun syliini se ensimmäisenä lensi avattuani makuusalini ikkunan”, Lily sanoi ja työnsi kirjeen Siriuksen käteen. ”Sitä paitsi pöllösi ei tuonut minulle ensimmäistä kertaa kirjettä Jamesilta.”
”Rauhoitu, Lily”, Remus yritti. ”Mehän vain pilailimme, emme aikoneet satuttaa ketään.”
”Luuletko, että minä jotenkin nautin tästä?” Peterkin kysyi tytöltä lakanansa alta. Lily hämmentyi hieman ja katsoi sitten Jamesiin, joka oli pysytellyt hiljaa.
”Se oli sinun käsialaasi”, Lily sanoi ja katsoi Jamesia, joka ilahtui kuulleessaan, että Lily tunnisti hänen käsialansa. James pysyi kuitenkin hiljaa. Tällaisissa tilanteissa ei kannattanut yrittää pelastautua vitsailemalla. Sirius näytti olevan toista mieltä.
”Kuinka somaa”, Sirius sanoi virnistäen. ”Uskot kai että olisimme vain halunneet ilahduttaa Mal –
”Viemällä hänet kiellettyyn metsään?” Lily kysyi vihaisena ja risti kätensä. ”Ei, en usko sinun halunneen ilahduttaa häntä.”
”Malfoy haukkui sinua tiedät-kyllä-miksi tänään”, James sanoi käheällä äänellä. Hän puhui ensimmäistä kertaa Lilyn läsnä ollessa.
”Ja sinä päätit sitten kostaa minun puolestani vai?” Lily sanoi kaikkea muuta kuin kiitollisena. ”Voi kuinka sinä olet jalo!”
”Minä halusin antaa Malfoylle opetuksen, koska minä oikeasti välitän sinusta”, James sanoi huomaamattaan. Alitajunnassaan hän tajusi, että hän oikeasti tarkoitti sitä. Ja ensimmäistä kertaa James punastui sanottuaan sen. Onneksi aulassa oli niin pimeää, ettei kukaan huomannut sitä.
Lily avasi kimpaantuneena suunsa luultavasti haukkuakseen Jamesin pystyyn, mutta James ehätti sanomaan ensin:
”Anna olla. Minä tiedän jo, mitä haluat sanoa. Minä olen mänttien mäntti ja sinä pidät Lucius Malfoystakin enemmän. Hyvää yötä”, James sanoi ja lähti kävelemään nopeasti ylös portaita ylempiin kerroksiin ja Rohkelikon oleskeluhuoneeseen.
   
         ***

James ei tiennyt, miten hän oli päätynyt tummaan ja kolkkoon huoneeseen. Ei häntä edes kiinnostanut. Hän halusi vain pois. Ovia tai ikkunoita ulos ei ollut. James etsi kuumeisesti taikasauvaansa kaapunsa taskuista, mutta sitä ei löytynyt. Hän tarttui raivoissaan huoneen likaiseen seinään ja yritti työntää sitä. Mikään ei auttanut. James oli loukussa.
”Auttakaa minut ulos täältä!” James huusi ja heräsi omaan ääneensä.

”Mikä hätänä?” Remus kysyi säikähtäneen näköisenä sänkynsä viereltä, johon hän oli noussut seisomaan. Peter ja Remuskin näyttivät kauhistuneilta, kun James nousi istumaan omassa sängyssään.
”Näin painajaista”, James myönsi nolona. ”Taisin huutaa?”
Muut nyökkäsivät.
”Anteeksi, jos herätin”, James sanoi ja kaatui takaisin selälleen omaan sänkyynsä.
”Minä en ainakaan nukkunut vielä”, Sirius sanoi. ”Me tultiin takaisin aulasta vasta tunti sitten.”
James vilkaisi yöpöydällään olevaa kelloa. Se näytti olevan kaksitoista.
”Mistä te puhuitte Lilyn kanssa, kun minä lähdin?” James kysyi.
”Sovittiin vain, että annetaan asian olla”, Remus sanoi ja meni hänkin takaisin sänkyynsä. ”Ja Lily pyysi sanomaan sinulle, että kiitos.”
”MITÄ?” James karjaisi ilon ja hämmästyksen sekaisin tuntein. Samalla hän nousi istumaan sängyllään. ”Pyysikö Lily kiittämään minua?”
”Joo, sitä mekin ihmeteltiin”, Sirius tokaisi. ”Ehkä hän alkaa pikku hiljaa lämmetä sinulla, Sarvihaara.”
”Niin, neljän vuoden urakka on tuottanut tulosta”, Peter hymähti.
”Totta! Niin sen täytyy olla”, James sanoi hymyillen ja asettui taas makaamaan sängylleen. Hän ei kuitenkaan saanut unta pitkään aikaan.

Professori McGarmiwan tunneilla tunnelma ei ollut suinkaan rento ja leppoisa kuin sunnuntaipäivä. Sen sijaan oppilaat (varsinkin seitsemäsluokkalaiset) joutuivat tekemään kovasti töitä ja muistiinpanoja. McGarmiwa oli ankara, mutta hänen opetuksensa tuotti tulosta.
”Erinomainen ihmisen muodonmuutos”, McGarmiwa kehui Siriusta, kun tämä näytti onnistuneen muuttamaan Peterin täydelliseksi rotaksi. ”Kaksikymmentä pistettä Rohkelikolle!”
McGarmiwan siirryttyä tarkastelemaan Lilyn Susan-maaoravaa Peter muuttui takaisin omaksi itsekseen.
”Sovitaan, etten nähnyt tuota”, Remus sanoi hiljaa Siriukselle. Tämä virnisti ja katsoi Jamesiin, joka piirteli muistiinpanovihkoonsa sydämiä.
”Hyi, James, ällöttävää”, Sirius kuulosti pahoinvoivalta puhuessaan. ”Imelän neitimäistä piirrellä sydämiä.”
 James katseli lähellä nauravaa Lilya kuitenkin niin toisessa maailmassa, ettei välittänyt.
”Jos minä kiittäisin sinua, olisiko vaikutus samanlainen?” Siriuksen kysymys kuului Jamesin korviin kuin jostain hyvin kaukaa.
”Joo”, James vastasi poissaolevana.
”Eww, tuo on vielä ällöttävämpää. Tosin onhan sinulla päiväkirjakin…”
Sirius väisti Jamesin Muodonmuutosten muinaiskirjaa ja hihkaisi.
”Palasit maan pinnalle.”
”Tavallaan”, James nyökkäsi ja asteli Lilyn luokse.
”Hei Lily. Nyt on keskiviikko.”
”Mitä sitten?” Lily kysyi ja katsoi Jamesiin hämmästyneenä.
”Tänään minä saan taas puhua sinulle, eikö niin?” James tarkoitti heidän ensimmäisenä iltana tekemäänsä sopimusta.
”Niin kai”, Lily sanoi ja katsoi tuskastuneena Susania, jolla oli edelleen maaoravan häntä.
”Olen pahoillani Susan, mutta meidän täytyy pyytää McGarmiwaa poistamaan tuo.”
”Minä voin auttaa”, James tarjoutui. Susan kääntyi katsomaan häntä ja pudisti päätään.
”Kiitos ei”, Susan kieltäytyi ja lähti etsimään McGarmiwaa.
”Miksi sinä halusit kiittää minua eilen?” James kysyi Lilylta heti, kun Susan oli kauempana.
Lily pysyi vaiti ja siivosi tavaroitaan laukkuunsa.
”Halusitko kiittää minua, koska yritin kostaa Malfoylle puolestasi?” James kysyi. Lily heilautti laukun olalleen samalla, kun kello soi oppituntien päättymisen merkiksi.
”Minä kiitin sinua, koska luulin sinun vihdoin aikuistuneen”, Lily kivahti ja marssi ulos luokasta.

”Hän luuli sinun tehneen MITÄ?” Sirius kysyi puoliksi huutaen, kun James kertoi hänen ja Lilyn välisestä pienestä keskustelusta.
”Aikuistuneen”, James toisti ja joi kulauksen kurpitsamehua. Kelmit istuivat päivällisellä suuressa salissa, ja Lily istui tuttuun tapaan kaukana Jamesista.
Sirius naurahti, tunki suuhunsa palan pihviä ja sanoi:
”Et saa rasittaa itseäsi juuri murehtimalla Lilya. Lauantaina on eka huispausmatsi, muistatko?”
”Totta kai”, James mutisi. ”Rohkelikko vastaan Korpinkynsi. Minä vastaan Gottby.”
”Onko Gottby niiden uusi etsijä?” Sirius huudahti purskauttaen kurpitsamehua suustaan. ”Voitto on meidän, Sarvihaara!”
”Et sinä ole nähnyt hänen lentävän”, Remus sanoi rauhallisena, mutta otsa rypyssä.
”Hänen kävelytyylinsä paljastaa hänet”, Sirius sanoi ja naurahti.
”Tai hänen sieppaus yrityksensä”, James tuumasi synkkänä.
”Mistä sinä puhut?” Peter kysyi ja pudotti vahingossa haarukkansa lattialle.
”Siitä, kun hän yritti iskeä Lilyn”, James sanoi.
”Taas me tultiin Lilyyn”, Sirius huokaisi.
”Mitä te puhutte Lilysta?”
Sirius kääntyi ja näki Susanin katsovan häntä epäluuloisesti. Kolmen muun kelmin ei tarvinnut kääntyä, koska he istuivat pöydän toisella puolella.
”Onko sinulla jotain asiaa?” Sirius kysyi ärtyneenä.
”Professori Potter haluaa tavata sinut, kun suinkin ehdit”, Susan sanoi Jamesille, joka nyökkäsi.
”Miksei hän tullut itse kertomaan tuota?” Sirius uteli.
”Varmaan siksi, että hänellä on tärkeämpääkin tekemistä”, Susan sanoi kohauttaen olkiaan ja häipyi. Sirius mulkoili hetken tytön suuntaan ja kääntyi sitten takaisin muihin päin.
”Susankin on aika nätti”, Peter sanoi rehellisesti ja Sirius virnisti.
”Kannattaa pysytellä kaukana hänestä, Matohäntä”, Sirius sanoi.
”Ai jaa, oletko itse ihastunut häneen?” Peter kysyi ivallisesti.
”En! Hän vain on niin itsepäinen”, Sirius sanoi melkein vihaisena.
”Ai kun hän ei heti suostu suutelemaan sinua?” James kysyi ja naurahti.
”Antaa olla”, Sirius sanoi, kun muut kolme hymyilivät.

7. luku
Mitä pinnan alta löytyy



Ulkona satoi kaatamalla, mutta huispausottelua ei peruutettu. Rohkelikot kohtaisivat Korpinkynnen hankalissa olosuhteissa, mutta voitontahto oli silti luja. James ja hänen ystävänsä olivat ennenkin onnistuneet ongelmallisissa tilanteissa. Samalla kun sade rummutti suuren salin ikkunoihin, Sirius kävi läpi vielä viime hetken ohjeita aamiaisen lomassa.
”Meidän pitää olla nopeita”, Sirius sanoi viidennen kerran ja jatkoi:
”Sade ei ikinä ole ollut rohkelikkojen puolella.”
James mutisi myöntävän vastauksen. Hänen ajatuksensa eivät pyörineet juurikaan tulevassa koitoksessa. Enemmän häntä jännitti se, toivottaisiko Lily ensimmäistä kertaa hänelle onnea otteluun.
”Lily ei tule katsomaan ottelua”, Sirius sanoi kuin lukien hänen ajatuksensa, ja jokin Jamesin sisällä muljahti ikävästi.
”Miten niin?” James sanoi melkein kiukkuisesti. Jos Sirius vitsaili, hän leikki tulella.
”Hän lähti eilen illalla viikonlopuksi kotiinsa. Hänen siskonsa menee kai kihloihin tai jotain”, Sirius selitti.
”Mitä?” James ei voinut uskoa korviaan. Lily ei ollut kertonut mitään lähdöstään. Jamesin ei enää tehnyt mieli aamiaista, hän tyytyi vain istumaan paikoillaan ja mietti katkerana Lilya. Hän olisi voinut edes toivottaa onnea huispausotteluun.
”Setäsi sentään toivotti onnea”, Remus yritti piristää Jamesia. Hän viittasi muutaman päivän takaiseen tapaamiseen, jossa Pewer oli lähinnä udellut Jamesin kuulumisia.
”Vaikka James olisi saanut kymmenen sedän onnentoivotuksen, se ei silti voita Lilya”, Sirius sanoi ja söi viimeisen palan makkarastaan.
Kelmit nousivat pöydästä yhdessä ja lähtivät yhtä matkaa huispauskentälle. James pani merkille, että Sirius vilkuili toiveikkaana yksin istuvaa Susania. James ei tainnut olla ainoa, joka kaipasi tiettyä onnentoivotusta.

Käteltyään Korpinkynnen isokokoista kapteenia James nousi luudalleen. Matami Huiski puhalsi pilliin, ja peli alkoi. James sai kaadon käsiinsä ja viskasi sen Oliver Twinille, joka heitti kaadon onnistuneesti korpinkynsien vanteen läpi. 10-0 Rohkelikolle. Kului kymmenen minuuttia, kunnes Matami Huiski puhalsi pilliin kahdesti. James pysähtyi saman tien ja näki, että heidän etsijänsä Tanya Tartamelli puristi kädessään kultaista sieppiä.
”Jes!” James huudahti ja kiisi halaamaan Tanyaa, joka sädehti onnesta. Ottelu oli hänen ensimmäisensä.
Rohkelikot laskeutuivat iloisina ja ottivat vastaan onnitteluhuutoja.
”Juhlat oleskeluhuoneessa!” Sirius kailotti pukuhuoneessa. Remus ilmestyi paikalle hetken kuluttua, ja sanoi Peterille:
”Sinä löit kaadon hienosti Aron Haydenia, kun hän pudotti kaadon.”
Peter myhäili. Häntä kehuttiin harvoin mistään.
”Ehkä joku tytöistäkin huomasi sen”, Sirius sanoi lipevästi ja laittoi toisen kätensä Peterin olalle. Peter hymyili toiveikkaana.
Kun kelmit astuivat oleskeluhuoneeseen, kikatusta ja onnitteluja sateli joka puolelta. James oli tottunut siihen. Hän ei kuitenkaan antanut niille juurikaan arvoa. Hän olisi niin kovasti halunnut sitä tiettyä hymyä…
Joku kosketti Jamesin olkapäätä. Voisiko se olla… James kääntyi ja tuijotti harmikseen sinisiin silmiin, jotka kuuluivat Alisa Alderssille.
”Hienoa kun voititte, James!” Alisa sanoi hymyillen.
”Kunnia kuuluu Tanyalle”, James mutisi. Miksi Alisa ei ollut jäänyt hoitamaan sairasta äitiään, vai kuka se sitten olikin.
”Sinä olet kapteeni, eli joukkueen sydän”, Alisa sanoi kuin parhainkin runoilija.
”Vaikka sitten niin”, James mutisi ja lähti etsimään Siriusta. Tämä istui takan ääressä, parhaassa nojatuolissa, ja siemaili kermakaljaa.
”Ohhoh. Anturajalka viettää rauhallista iltaa, vaikka voitimme huispausmatsin. Ennenkuulumatonta”, James sanoi virnistäen. ”Pulaa naisista, jotka juoksevat perässäsi?”
Sirius tuhahti ja vilkaisi merkittävästi huoneen toisella puolella supattaviin viidesluokkalaisiin tyttöihin, jotka tuijottivat häntä.
”Ahaa, tytöistä ei siis ole pulaa”, James sanoi viisaasti. ”Vaan tietystä tytöstä.”
Sirius tuhahti taas, mutta tuijotti tällä kertaa kermakaljaansa.
”Haluat sen ainoan tytön, joka pidä sinusta”, James huudahti voitonriemuisesti. Sirius kohotti kulmiaan ja kysyi:
”Puhutko itsestäsi, Sarvihaara?”
James otti pöydältä kermakaljapullon ja istui Siriuksen viereen. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän totesi:
”Olemme samassa tilanteessa, kuomaseni.”
”Tuskin. Minä en ole ihastunut Susaniin”, Sirius sanoi ja joi kermakaljaansa.
”Ahaa, se siis on Susan”, James hihkaisi ja huomasi samalla ilmassa leijuvasta kitkerästä hajusta, että Siriuksen kermakalja oli selvästi terästettyä.
James katseli ympärilleen oleskeluhuoneessa ja näki Susanin lukevan kirjaa eräällä sohvalla.
”Hän näyttää yksinäiseltä”, James tuumasi.
”Niin näyttää Alisakin”, Sirius vastasi ja viittasi seinään nojaavaan Alisaan, joka katseli hiljaisena maahan.
”Jos minä menen Susanin luokse, niin sinä menet Alisan. Onko selvä?” Sirius kysyi hymyillen ovelasti. James tunsi sen ilmeen.
”Sinä huijaat. Et menisi Susanin luokse”, James tuhahti.
”Enkä huijaa. Vannon kelmien kunniasanalla”, Sirius sanoi vilpittömänä ja nosti kätensä ilmaan.
”No hyvä”, James sanoi ja nousi. ”Siirrypä Susanin luokse.”
Siriuskin nousi ja hyppeli itsevarmana Susanin viereen sohvalle. Jameskin siirtyi, mutta ei Alisan luokse, vaan poikien makuusaliin. Hän ei ollut vannonut mitään valaa eikä taatusti yrittäisi iskeä Alisa Aldersia.

Lumi korvasi pian syksyiset sateet, ja Tylypahkan tilukset peittyivät ohueen lumivaippaan. Ihmissuhteet eivät olleet muuttuneet sään tavoin; Lily ja Susan olivat viileitä kelmejä kohtaan, joskin he eivät karttaneet heitä enää niin paljoa. Alisa Alders näytti jättäneen Jamesin ainakin väliaikaisesti rauhaan. James ei pahemmin törmännyt tyttöön käytävillä.
Muutkin kuin kelmit odottivat malttamattomina salaperäisen kykyjenetsijän saapumista. Tiistai-illasta tuohon jännittävään hetkeen oli enää viikko aikaa. Sitä ennen oppilaat saivat kuitenkin muutakin ajateltavaa.
”Taas Tylyahoon!” Sirius riemuitsi. ”Ensimmäinen kertani tänä vuonna, vaikka on jo marraskuu. Uskomatonta, ettemme ole menneet sinne enää Remuksen kanssa.”
”Shhh, ole hiljaa”, Remus sihahti hänen takaansa ja vilkaisi lähellä seisovia tokaluokkalaisia. ”Vannoin viime vuonna, että nyt se on loppu. Emme saa vaarantaa enää muita ihmisiä.”
”Vastuullinen aikuinen tekee tuloaan”, James mutisi ja Peter nauroi.
”Mikä päivä se on?” Remus kysyi asiallisesti Siriukselta, joka vastasi:
”14.11. lauantai.”
”Hmm… Minä en taida tulla mukaan. Liikaa läksyjä”, Remus totesi.
”Ei sitten”, Sirius sanoi pettyneenä. ”Kelmit eivät varmaan pääse Tylyahoon enää koskaan yhdessä.” Sirius nyyhkäisi kuuluvasti.
”Mikä menetys”, Remus sanoi ja pyöräytti silmiään.
”No, ajattelin muutenkin pyytää Susania sinne kanssani. Hän on korviaan myöten ihastunut minuun”, Sirius sanoi ja meni istumaan lähimpään nojatuoliin.
”Mistä sinä niin päättelet?” James kysyi hämmästyneenä.
”Koska hän on”, Sirius sanoi ja hymyili tyytyväisenä.
Peter näytti myrtyneeltä.

***

Perjantain viimeisellä tunnilla oppilaat olivat aina vilkkaita ja hyvällä tuulella. Professori Lipetit yritti rauhoitella riehuvaa luokkaa, jossa erilaiset esineet sinkoilivat karkoitusloitsun ansiosta.
”Tämä on helppoa”, James kommentoi vieressään taikovalle Peterille, jolla oli suuria ongelmia loitsun kanssa. James sai maksaa herpaantumisestaan, sillä hänen penaalinsa lensi suoraan Lilyn päähän.
James riensi päätään pitelevän Lilyn luokse ja pyysi anteeksi.
”No, ei se niin paljon sattunut”, Lily tokaisi ja ojensi penaalin takaisin Jamesille.
”Etkö sinä ole vihainen?” James oli yllättynyt. Yleensä Lily olisi taikonut hänestä vähintään sammakon.
”Minä en nyt jaksa suuttua sinulle”, Lily huokaisi ja alkoi pakata tavaroitaan laukkuunsa. James seisoi paikoillaan ja tuijotti Lilya. Hän oli niin kaunis. Punaiset hiukset valuivat olkapäiden yli kuohkeina, vihreät silmät olivat jotenkin salaperäiset ja kirkkaan vihreä ja kireä paita oli niin seksikäs.
”James?”
James havahtui ja älähti:
”Mitä?”
”Onko sinulla vielä jotain?” Lily kysyi ja laittoi laukun olalleen.
”Lähtisitkö kanssani Tylyahoon?” James kysyi, vaikkei se ollutkaan hänen tarkoituksensa.
Lily kohautti olkiaan ja vastasi:
”Ystävänä? Okei.”
Sitten Lily viiletti Jamesin ohi, ja hänen perässään käveli Susan, joka näytti jotenkin poissaolevalta.

”Lilyn kanssa Tylyahoon, Lilyn kanssa Tylyahoon, Lilyn kanssa Tylyahoon, Tylyn kanssa Lilyahoon – ”
”LOPETA!” Sirius karjaisi ja hänen muodonmuutos läksyihinsä tuli iso reikä hänen sulkakynästään.
”Anteeksi. Itselläsi ei taida olla seuralaista, vai?” James kysyi.
”Itse asiassa on”, Sirius sanoi omahyväisesti ja viimeisteli läksynsä. ”Menen sinne Chania Changin, sen korpinkynnen, kanssa.”
”Oho”, Jamesilta pääsi. Hän muisteli tummatukkaista seitsemäsluokkalaista tyttöä, joka oli oikeastaan aika sievä. ”Entä Susan?”
”Ei todellakaan minun tyyppiäni”, Sirius sanoi. ”Liian kireä ja niin edelleen.”
”Ai ei sinun tyyppiäsi?” Peter kiinnostui. ”Eivätkö kaikki tytöt olekaan sinun tyyppiäsi?”
Remus ehätti vastaamaan Siriuksen puolesta:
”Katsokaahan, Sirius Musta haluaa löytää sen oikean.”
”Enkä halua!” Sirius raivostui ja kohotti ääntään:
”Naisia pitää kierrättää! SIRIUS MUSTA EI MUUTU!”
Siriuksen ääni oli melko kantava, tai ainakin niin kantava, että kaikki oleskeluhuoneessa kuulivat sen. Jokainen tyttö loi Siriukseen halveksuvan katseen. Nurkassa äsken kikattaneet tytöt olivat hiljentyneen ja häipyivät ulos muotokuva-aukosta.
James taputti hitaasti ja sanoi:
”Hienoa, Anturajalka! Onnistuit suututtamaan koko Tylypahkan tytöt kerralla. Tai siis, ainakin kohta kaikki Tylypahkan tytöt kuulevat tunnustuksestasi. Luultavasti myös Chania.”
Sirius valui tuolillaan ja näytti kihisevän raivosta.
”Lilyn kanssa Tylyahoon, Lilyn kanssa Tylyahoon”, James jatkoi hoilotustaan.

”Lily, minä olen tosi iloinen kun viimein suostuit lähtemään minun kanssani Tylyahoon”, James sanoi pirteänä, kun hän käveli Lilyn kanssa läpi Tylypahkan porteista.
”Onhan tämä aika… vaihtelua”, Lily totesi ja hymyili Jamesille. Ihan todella hymyili, sitä Jamesille harvinaista hymyään joka sai Lilyn kauneuden kukoistamaan.
”Ja olen pahoillani kaikesta tyhmästä, mitä olen joskus tyhmyksissäni tehnyt tai sanonut joillekin tyh -öö- viattomille”, James puhua pulputti. Hän ajatteli sivumennen, ettei tarkoittanut kaikkea aivan todella.
”Sinä olet hyvä juuri tuollaisena”, Lily sanoi lempeästi.
”Mitä? Onko sinulla kuumetta tai jotain?” James älähti ja katsoi epäillen Lilya, joka vain nauroi.
”Ei todellakaan.”
He saapuivat pienen kävelymatkan jälkeen Tylyahoon.
”Mennäänkö kermakaljalle kolmeen luudanvarteen?” James ehdotti, ja Lily suostui. James tilasi heille juomat, ja he istuivat kahdestaan seinän vieressä olevaan pöytään.
”Sirius jäi Tylypahkaan. Häntä ei huvittanut lähteä kahdestaan Peterin kanssa, ja sitä paitsi Peterilläkin oli jotain menoa”, James selitti.
”Susankin jäi kouluun”, Lily sanoi ja kikatti. ”Hän on aika outo.”
James katsoi Lilya kysyvästi. Ei Lily yleensä vaikuttanut siltä, että piti Susania outona.
”Siis kun… hän on viimeaikoina ollut outo. Tai no, ainahan hänen hiustyylinsä on ollut vähän kummallinen, mutta nyt hän on haksahtanut lopullisesti.” Lilyn selitys ei oikein vakuuttanut Jamesia.
”Lily, onko teillä riitaa tai jotain?” James kysyi varovaisesti. Lily pyöritti hiuksiaan sormensa ympärille, kohautti olkiaan ja kuiskasi:
”Jos totta puhutaan, niin Susan taitaa olla minulle kateellinen. Kun olen suosittu ja sinä pidät minusta.”
”Mitä?” James ei voinut uskoa korviaan. Lily sai Susanin kuulostamaan niin vieraalta. Hän ei ollut ikinä kuullut Lilyn puhuvan Susanista noin. Eikä James sitä paitsi ollut ikinä nähnyt Lilyn pyörittävän hiuksiaan sormen ympärille.
Hän katsoi Lilya silmiin, mutta ne eivät olleet enää vihreät. Ne olivat syvän siniset.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Re: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het)
« Vastaus #5 : 10.08.2007 21:50:10 »
8. luku
Vankila


James istui liikahtamatta paikoillaan ja tuijotti edessään istuvaa Lilyä. Vihreät silmät olivat nyt selvästi siniset.
”Sinun silmäsi…” James aloitti, muttei tiennyt miten jatkaa lausettaan. Jokin ei ollut kohdallaan.
”Mitä niistä?” Lily kysyi hieman poissaolevasti kaivaessaan samalla jotain laukustaan.
”Käytitkö äsken värinvaihdosloitsua?” James kysyi tajuttuaan, että niin asian täytyi olla.
Lily löysi laukustaan peilin ja vilkaisi siihen nopeasti.
”Joo”, Lily sanoi nopeasti ja viskasi peilin takaisin laukkuunsa. Hän jatkoi kuitenkin yhä sen penkomista, nyt vain nopeammin.
”Mitä sinä etsit?” James kysyi ja joi kulauksen kermakaljastaan. Hän oli hieman närkästynyt, koska Lily ei kiinnittänyt häneen lainkaan huomiota. Tytöt ja käsilaukut – miksi pojat edes yrittivät tunkea väliin?
”Yhtä juttua”, Lily sanoi jo hieman hermostuneena, nousi seisomaan ja sanoi kiireesti:
”Minun pitää palata linnaan, anteeksi.”
”Miksi?” James kysyi häkeltyneenä, mutta jäi ilman vastausta. Lily oli jo kiirehtinyt pubin ovelle, ja katosi lumisateeseen.
Hetken epäröityään James päätti lähteä Lilyn perään. Jamesia ei niin vain jätetty, ei tällä kertaa. Hän riensi nopeasti kadulle ja tähyili ympärilleen. Hän näki Lilyn lähes aution kadun päässä. Jos Lily oli aikeissa palata Tylypahkaan, hän oli kävelemässä täysin päinvastaiseen suuntaan.
James juoksi kohti Lilyä ja oli juuri aikeissa huutaa häntä, mutta sitten Lily kääntyikin kylästä pois johtavalle pikkutielle ja Jamesin kiinnostus heräsi. Lily näytti tietävän täsmälleen, minne oli menossa, eikä määränpää ollut Tylypahka.
James oli sadan metrin päässä Lilystä ja toivoi, ettei tämä katsoisi taakseen. He kävelivät peräkkäin, ja James piti katseensa Lilyn punertavissa hiuksissa. Heitä vastaan ei kävellyt ketään. Tietä reunustivat pellot ja muutama puu. Kymmenen minuutin kävelyn jälkeen Jamesia alkoi jo kyllästyttää. Yltyvässä lumisateessa oli vaikea nähdä ympärilleen. James kovensi hieman vauhtiaan ja katsoi Lilyyn. Tämä näytti jotenkin oudolta. Ehkä hänen päälleen oli satanut vain paljon lunta, mutta punaiset hiukset eivät erottuneet enää kirkkaasti.
Pian pellon tilalle tuli metsää, jonka läpi tie kulki. Jamesilla ei ollut aavistustakaan, mitä Lily touhusi tällaisessa asumattomassa korvessa. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut pohtia kauaa, kun hän jo erotti ränsistyneen talon tien varrella. Ja juuri tuon talon kohdalla Lily pysähtyi. James hyppäsi pois tieltä ja yritti edetä huomaamattomasti metsän kautta kohti taloa ja Lilyä. Hän hidasti askeleitaan ja yritti liikkua hiljaa. Hän pysähtyi poikkeuksellisen paksun tammen luokse ja vilkaisi sen takaa, mitä Lily mahtoi puuhata.
James henkäisi kuuluvasti. Lilyn punaiset hiukset olivat todellakin kadonneet; ruskeat ja pitkät hiukset heiluivat tuulessa. Lilyn tilalla seisoi Alisa Alders taikasauva kädessään. Hän ei näyttänyt muistavan oikeaa loitsua, jolla puisen mökin oven saisi auki. Mikä vielä pahempaa, hän näytti kuulleen Jamesin henkäyksen ja näki Jamesin pään.
”Sinä seurasit minua!” Alisa Alders kiljaisi kauhuissaan.
”Minä seurasin Lilyä”, James täsmensi automaattisesti, ja yritti samalla etsiä taikasauvaansa kaapunsa taskusta. Ikävä kyllä Alisa ehti loitsimaan ensin.
”Vangitu!” Alisa huusi ja hänen taikasauvansa kärjestä pamahtivat raskaat ketjut Jamesin käsiin ja jalkoihin. Kun James oli kaatunut maahan, Alisa käveli hänen luokseen.
”Sinun ei olisi pitänyt seurata minua”, Alisa sanoi hysteerisenä. ”Nyt kaikki on ihan pilalla!”
”Mitä hittoa sinä touhuat? Missä Lily on? Mitä sinä olet tehnyt hänelle, senkin saastainen-!”
Jamesin suusta pääsi kysymysten tulva, mutta Alisa näytti välittävän vain omista huolistaan. Hän kyykistyi ja nappasi kiroilevan Jamesin taikasauvan.
”Avatus umpios!” Alisa osoitti nyt mökkiä taikasauvallaan. Hän näytti muistaneen oikean loitsun, sillä mökin ovi avautui. Alisa riensi ovelle ja taikoi kokovartalolukon ilmeisesti johonkin, joka oli sisällä mökissä. Sitten hän leijutti Jamesinkin sisälle mökkiin ja tiputti hänet keskelle lattiaa.
”Olen pahoillani, James”, Alisa uikutti. ”Ei tämän pitänyt näin mennä!”
James katsoi Alisaa murhaavasti. Alisa käveli Jamesin ohi. James makasi vain maassa ja keräsi voimia hyökätäkseen. Hetken kuluttua Alisa palasi hänen eteensä.
”Minun ei tarvitse esittää enää Lilyä”, Alisa huokaisi. ”En tarvitse enää monijuomalientä. Ja koska sinä – ”, Alisa katsoi Jamesia hartaasti, ”- koska sinä et näytä rakastavan minua omana itsenäni, en tarvitse enää sinuakaan.”
Alisa kääntyi, ja James yritti kangeta itsensä seisomaan, mutta hän liukastui ja löi päänsä lattiaan.
”Älä turhaan yritä paeta”, Alisa sanoi hiljaa ja osoitti taikasauvallaan huoneen perälle:
”Lopeti loitsumes!”
Sitten Alisa ryntäsi ulos mökistä ja pamautti sen oven kiinni. Huoneessa ei ollut mitään tavaroita, mutta ulko-oven lisäksi sieltä johti kaksi muuta ovea muihin huoneisiin. James näki, kenet Alisa oli vapauttanut kokovartalolukosta. Hänen ei olisi pitänyt yllättyä. Huoneen perällä istui Lily.
James ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän yritti kiemurrella irti kahleistaan, mutta turhaan.
”Lily, onko sinulla taikasauvaa?”
Lily naurahti hiljaa.
”Joo, tosi tyhmää, olisit varmaan taikonut itsesi jo ulos täältä”, James mutisi tuntien itsensä ääliöksi. Hän pääsi istumaan ja katseli Lilyä, joka oli kietonut kätensä jalkojensa ympärille ja tuijotti hiljaa lattiaan.
”Kauanko sinä olet ollut täällä?” James kysyi hetken kuluttua.
Lily ei vastannut heti. Sitten, katse yhä lattiassa, hän aloitti heikolla äänellä:
”Muistatko, kun Sirius ja Susan olivat yhdessä jälki-istunnossa?”
James nyökkäsi.
”Muistan.”
”No, se oli osa hänen suunnitelmaansa. Alisan. Hän aiheutti Susanin jälki-istuntoon, ja Sirius hoiti sinne itse itsensä. Niin minä jouduin menemään Tylyahoon yksin. Juuri kun olin menossa siihen uuteen vaatekauppaan, joku – siis Alisa – tainnutti minut ja heräsin täältä”, Lily sanoi ja kohotti katseensa Jamesiin.
”Siitähän on yli kuukausi”, James sanoi epäuskoisena. ”Ei se voi olla mahdollista.”
”On se”, Lily sanoi melkein vihaisena. Hän käänsi kasvonsa pois Jamesista ja pyyhki epäilemättä silmiään käteensä.
”Mutta – ei se voi”, James sanoi taas. ”Minä olen nähnyt sinut ja Alisan koulussa yhtä aikaa.”
”Luuletko, että minä valehtelen?” Lilyn kivahdus oli kaukana sellaisesta, mitä James oli tottunut kuulemaan. Silti itkun sekainen ääni sai Jamesin vavahtamaan.
”Alisan ystävät palvovat Alisaa! He tekevät mitä vain Alisan puolesta. He vaikka esiintyvät Alisana sillä aikaa, kun hän esittää minua”, Lily selitti ja katsoi Jamesia raivoisasti. Jameskin tunsi raivonsa kasvavan, tosin ei Lilyä vaan Alisaa kohtaan.
”Mistä he saivat monijuomalientä?” James kysyi. Se ei vain voinut olla mahdollista, että joku haluaisi teljetä kauniin Lily Evansin pois ystäviensä luota, pois perheensä luota, pois Jamesin luota…
”Alisa oli myös yksi Kuhnusarvion suosikeista”, Lily totesi ykskantaan.
”Sinä olit suurempi suosikki”, James sanoi.
”Ehkä”, Lily sanoi kohauttaen olkiaan. ”Kuhnusarvio ei kuitenkaan ole nyt täällä.”
Lily ei maininnut mitään siitä, että Jameskaan ei ollut huomannut Alisassa mitään outoa. Silti James tunsi syyllisyyttä.
”Mutta miksi?”
”Sinun takiasi”, Lily vastasi ja katsoi Jamesiin.
”Ei…” Jamesin syyllisyyden tunne kasvoi. Tietenkin hänen olisi pitänyt erottaa Alisa Alders ja Lily Evans. Miten tyhmä James olikaan ollut.
”Tämä paikka on lumottu niin, ettei kukaan pääse sisään tai ulos”, Lily selitti ja tuli lähemmäs Jamesia. ”Tietenkin taian voi murtaa taikasauvan avulla, mutta niitähän meillä ei ole. Meidän täytyy vain odottaa, että joku löytää meidät. Paikka on kuitenkin asumaton, se voi viedä aikaa.”
”Onko Alisa antanut sinulle mitään ruokaa?” James kysyi huolestuneena istuessaan pölyisellä lattialla ja vilkaisi Lilya, joka oli noussut seisomaan.
”Aluksi hän antoi aika runsaastikin, sillä hän tarvitsi minua”, Lily sanoi ja kävi yrittämässä, josko ulko-ovi olisi jäänyt Alisalta auki. Se kuitenkin oli ja pysyi kiinni. ”Minä varastoin sitä hieman, tuolla komerossa on jääkaappi. Tuo toinen ovi johtaa vessaan.”
”Oho, täällä on sellainenkin”, James mutisi ja yritti nousta seisomaan. Se ei kuitenkaan onnistunut; kahleet olivat liian tiukasti hänen jalkojensa ympärillä.
”Alisa ei varmaan palaa enää”, Lily tuumi.
”Minä tapan hänet kaiken sen jälkeen, mitä hän on tehnyt sinulle…tai meille”, James sanoi ja yritti raivoissaan rikkoa kahleensa.
”Tuskin sinä haluat azkabaniin. Tämäkin paikka on parempi kuin se”, Lily sanoi rauhallisuudella, joka ei Jamesista sopinut lainkaan tilanteeseen. Lily istahti Jamesin viereen.
”Olen ollut täällä niin kauan yksin.”
”Lily, minä olen pahoillani”, James sanoi tarkoittaen joka sanaa. Lily tarttui Jamesin oikeaan käteen (James hätkähti huomaamattomasti) ja piti siitä kiinni hellästi.
”Puhuitko sinä muuten äsken jostain pelastajista?” James kysyi toiveikkaana.


* * *

”SUSAN CONNOR JA SIRIUS MUSTA!” Professori Sahama, Tylypahkan juomamestari ja Professori Kuhnusarvion seuraaja, huusi raivoisasti parivaljakolle joka kävi vielä raivoisampaa kaksintaistelua luokan perällä. Taikasauvat olivat unohtuneet lattialle; Sirius ja Susan heittelivät toisiaan liemien aineksilla ja itse liemillä. Muu luokka katseli innostuneena. Tytöt näyttivät selvästi olevan Susanin puolella (Siriuksen sutkautus kierrätyksestä oli painautunut heidän mieliinsä), kun taas pojat puolustivat Siriusta (heidän huispaussankariaan).
”Hemmetin idiootti!” Susan huusi ja viskasi yhden Peterin koeputkista päin Siriusta, joka väisti sen juuri ja juuri. Sirius vastasi iskuun heittämällä täyden kannun siansuolia kohti Susania, mutta liuos kaatuikin paikalle rynnänneen Sahaman päälle.
”Oho, sori Professori”, Sirius sanoi vikkelästi ja väisti itse Susanin langettamaa jähmetysloitsua. Tyttö näytti ottaneen taas taiat avuksi. Siriuskin nappasi oman sauvansa lattialta ja huusi:
”Susan, minä tiedän että suutuit, kun pyysinkin Changia Tylyahoon, mutta me voimme korjata tilanteen järjestämällä sokkotreffit sinulle ja Ruikulille – AI!”
 Susan oli osunut puukauhalla Siriuksen käteen.
”Minähän olin luvannut auttaa Aron Haydenia loitsuissa, etkö muista? Kun pyysit minua ennen Changia”, Susan sanoi voitonriemuisesti Siruksen hieroessa kättään.
”Siitäkö me nyt tapellaan?” Sirius ärähti. ”Että sinua kaduttaa, kun tulit luvanneeksi tehdä Aron Haydenille palveluksen?”
”MINÄ TEEN KOHTA PALVELUKSEN KAIKILLE JA SYÖTÄN TEIDÄT JÄTTILÄISKALMARILLE!” huusi Professori Sahama, joka oli riidan tiimellyksessä ehtinyt puhdistautua suolista. Susan ja Sirius hiljenivät, mutta mulkoilivat toisiaan vihaisina.
”Ensinnäkin”, Sahama sanoi hitaasti ja henki pihisten, ”te siivoatte luokan. Te maksatte jokaiselle, jonka tavaroita olette rikkoneet.”
Sahama hengitti syvään ja jatkoi:
”Sitten te menette rehtorin puhutteluun. Onko selvä?”
Sekä Susan että Sirius mutisivat myöntävän vastauksen.
”Muut voivat lähteä”, Sahama sanoi ja lähti vihaisena pakkaamaan omia tavaroitaan.
Susan ei sanonut enää sanaakaan Siriukselle, vaan otti taikasauvansa ja leijutti tavaroita omille paikoilleen. Oikeasti koko tappelu oli saanut alkunsa siitä, kun Sirius oli nauranut Susanin keltaiselle kuumeliemelle (oikeasti sen kuului olla punaista). Jokin Susanin aivoissa oli naksahtanut, ja hän oli kampannut Siriuksen lattialle.
Susan kävi kaatamassa kattilansa keltaisen liemen alas lavuaarista. Sitten hän pakkasi laukkunsa ja vilkaisi Siriusta, joka oli myös lähtövalmis. Professori Sahama oli jo häipynyt luokasta, joten Susan katsoi parhaaksi lähteä suoraan Dumbledoren luokse.

9. luku
Epäilevä etsintäpartio


Muut oppilaat olivat lounaalla. Susan käveli autioita käytäviä ja portaita, kohti Dumbledoren kansliaa. Hän kuuli Siriuksen seuraavan häntä vähän matkan päässä. Hänen takiaan olen tässä, Susan ajatteli katkerana.
Susan pysähtyi kivihirviön kohdalle, mutta tajusi ettei tiennyt salasanaa. Hän jäi seisomaan seinää vasten, ja käänsi katseensa pois Siriuksesta, kun tämä saapui paikalle.
”Sitruunatoffeeleivos”, Susan kuuli Siriuksen sanovan hyvin itsevarmana ja ylpeänä, ehkä hieman huvittuneenakin. Salasana kuitenkin toimi, ja Sirius asteli sisälle Dumbledoren kansliaan vievästä ovesta. Susan seurasi häntä raivosta kihisten. Tietenkin Siriuksen piti leuhkia sillä, että tiesi kaiken Tylypahkasta. Tai siis kuvitteli tietävänsä kaiken Tylypahkasta. Tuskin Sirius oli sentään Tylypahkan historiaa lukenut, kuten Susan.
Sirius koputti Dumbledoren oveen.
”Sisään vain”, kuului huoneesta, ja Sirius avasi oven. Susan seurasi hänen jäljessään.
Dumbledore istui työpöytänsä takana. Hänellä oli edessään lyhyt kirje, mutta hän nosti katseensa siitä Susanin suljettua oven.
”Sisuvius lähettikin minulle jo viestin”, Dumbledore sanoi silmät tuikkien. Susan oletti hänen tarkoittavan Professori Sahamaa.
”Sirius on täällä ensimmäistä kertaa tänä vuonna”, Dumbledore sanoi ja vinkkasi silmää pojalle. ”Mutta teitä, neiti Connor, en muistaakseni ole nähnyt kansliassani aikaisemmin.”
”Minä osaan välttää ongelmia”, Susan sanoi ja hymyili rehtorille. Hän oli aina pitänyt Dumbledoresta. Ei vain siksi, että tämä oli oikeudenmukainen ja lempeä, vaan myös siksi, että Dumbledore sai kelmitkin hiljenemään.
”No, tällä kertaa ette välttäneetkään ongelmia niin hyvin”, Dumbledore sanoi ja laittoi sormensa yhteen. Hän katsoi hitaasti Susanista Siriukseen ja kysyi:
”Mutta missä ovat herra Potter ja neiti Evans?”
”No tuota, James taisi jäädä Tylyahoon lauantaina”, Sirius sanoi hieman nolona. Susan mietti hetken, missä Lily mahtoi olla ja sanoi sitten:
”Lily saattoi lähteä eilen vanhempiensa luokse.”
Dumbledore katsoi heitä molempia tutkaillen puolikuulasiensa läpi.
”Havaitsin sanat taisi ja saattoi. Ette taida olla ihan varmoja, missä ystävänne ovat?”
Susan vilkaisi nopeasti Siriukseen, joka näytti myös hämmentyneeltä.
”Varmuuden vuoksi”, Dumbledore sanoi ja kaivoi samalla jotakin pöytälaatikostaan, ”jos ette satu löytämään heitä lähimmästä luutakomerosta…annan teille tämän.”
Dumbledore ojensi Susanille oranssin pallon. Susan katsoi pehmeää palloa ihmetellen.
”Mikä tuo on?” kysyi Sirius.
”Näyttäkää kompistille jotain, mikä kuuluu herra Potterille tai neiti Evansille, niin se saattaa antaa teille vihjeitä”, Dumbledore selitti. ”Se ei kuitenkaan toimi, jos ette halua aidosti löytää etsimäänne. Teidän on oltava varmoja.”
Susan pisti oranssin pallon taskuunsa.
”Taikamaailmassa on hyödynnetty palloja jo ennen huispausta”, Dumbledore sanoi ja vinkkasi silmää Siriukselle. ”Menkäähän nyt, minulla on asioita selvitettävänä.”
”Mutta rehtori”, Susan sanoi empien, ”entä meidän, tuota noin, ettekö aio puhutella meitä tai jotain sellaista? Mehän sotkimme aika pahasti Professori Sahaman luokassa.”
”Minusta tuntuu, että teillä on vielä isompiakin sotkuja selvitettävänä”, Dumbledore sanoi ilman hymyn häivääkään.

”Kapistus on rikki, olen varma siitä”, Sirius intti ja työnsi Jamesin likaisen tennissukan varmasti sadannen kerran kiinni kompistiin.
”Se on Dumbledoren, joten se ei ole rikki”, Susan sanoi varmana. ”Sinä et vain halua löytää Jamesia. Oletko varma, että hän on paras ystäväsi?”
”OLEN!” Sirius huusi silmät kipinöiden. ”Eikä se reagoi sinuunkaan mitenkään.”
”Ehkä käytämme väärää tekniikkaa”, Susan tuumasi ja vei Lilyn hiuslenkin kompistimen eteen.
Pieni oranssi pallo pysyi kuitenkin paikoillaan Siriuksen kädellä.
Susan ja Sirius istuivat oleskeluhuoneessa. Suurin osa oppilaista oli vielä lounaalla, jonne Sirius ja Susan eivät olleet malttaneet lähteä syömään. He halusivat niin kovasti päästä kokeilemaan kompistinta. Nyt Siriuksen maha kuitenkin kapinoi, sillä se murisi mahtavasti.
”Minulla on nälkä”, Sirius vaikeroi ja sysäsi kompistimen Susanille. ”Minusta tuntuu, että James ilmestyy kohta jostain esiin ihan itse. Ehkä hän ja Lily ovat tosiaan jossain kuhertelemassa. ”
Sirius häipyi paikalta sen sanottuaan, mutta Susan jäi paikoilleen ja pyöritteli kompistinta käsissään. Pallon pinta tuntui kissankarvalta. Mitään muuta erikoista ei pallossa sitten ollutkaan. Se ei edes äännellyt mitenkään.
Pian oleskeluhuone alkoi täyttyä lounaalta saapuvista rohkelikoista. Susan sujautti kompistimen taskuunsa ja kävi tarkistamassa, olisiko Lily tyttöjen makuusalissa. Hetken emmittyään hän rohkaisi mielensä ja marssi seitsemäsluokkalaisten poikienkin makuusaliin. Se oli tyhjä. Lily käveli ikkunaan ja vilkaisi ulos. Tilukset olivat lumen peitossa, mutta sää oli tyyni. Pöllöjä ei näkynyt. Ehkä pöllö menisi suoraan pöllölään, jos Lily lähettäisi Susanille kirjeen. Niin sen täytyi olla. Susan kääntyi ja huudahti säikähdyksestä. Makuusalin ovella seisoi virnistelevä Peter Piskuilan.
”Anteeksi, tulin vain katsomaan, onko Lily täällä”, Susan sanoi hieman nolona. ”Et sattuisi tietämään, missä hän on?”
”En”, Peter sanoi pudistaen päätään ja tuli lähemmäs. ”Jamesistakaan ei ole kuulunut mitään sitten lauantain. Luulimme hänen karanneen jonnekin Lilyn kanssa, hehän menivät Tylyahoon yhdessä.”
”Ei ikinä”, Susan tuhahti. Lily oli vihannut Jamesia niin kauan kuin Susan muisti. Siksi häntä hämmästyttikin, miksi Lily oli nyt yhtäkkiä suostunut Jamesin pyyntöön lähteä Tylyahoon. Lily oli muutenkin käyttäytynyt oudon kevytmielisesti viimeaikoina.
”No, kummatkin ovat nyt kadonneet jonnekin”, Peter sanoi ja katsoi Susania tutkaillen. Peter oli pyöreähkö ja etäisesti jotakin jyrsijää muistuttava poika, jonka kanssa Susan ei ollut aiemmin juuri keskustellut. Olivathan he samalla luokalla, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun Susan puhui Peterin kanssa näinkin pitkään. Peter kuului kelmeihin, ja Susanista se tarkoitti automaattisesti sitä, että Peter oli ääliö. Eikä Peter ollut onnistunut kumoamaan tätä Susanin ajatusta oppituntien suorituksilla.
”Öh, minä taidankin tästä mennä”, Susan sanoi pohdittuaan tätä harvinaista sananvaihtoa.
”Voit sinä jäädäkin”, Peter sanoi ja kohautti olkiaan. Susan tuijotti Peteriä. Yrittikö tämä iskeä hänet? Jos yritti, yritys oli aika säälittävä.
”Peter, yritätkö sinä iskeä Susanin?”
Susan hätkähti (Peter reagoi samalla tavalla) ja kääntyi taas katsomaan ovelle. Sirius nojasi toisella kädellään oven pieleen ja hymyili ilkikurisesti. Mustat hiukset valuivat tyylikkäästi silmille ja hieman yli korvien.
”Susan, mitä sinä teet poikien makuusalissa?”
”Tulin katsomaan, näkyisikö Lilya tai Jamesia täällä”, Susan vastasi ja jatkoi nopeasti:
”mutta ei näkynyt, joten häivyn.”
Susan asteli ovelle ja odotti Siriuksen laskevan kätensä, jotta hän pääsisi portaikkoon. Sirius seisoi kuitenkin siinä missä oli ja piti kättään Susanin tiellä.
”Laskisitko kätesi?” Susan pyysi kohteliaasti ja Sirius kohotti kulmiaan.
”Oho, et ottanutkaan heti taikasauvaa avuksesi”, Sirius sanoi muka hämmästyneenä. Susan yritti ohittaa Siriuksen kumartumalla ja pujahtamalla hänen kätensä alta, mutta silloin Sirius tarttui toisella kädellä hänen päähänsä ja toisella vyötärölle. Sirius työnsi huitovan Susanin takaisin huoneen keskelle ja päästi irti. Susan suoristautui ja uhosi vihaisena:
”Kohta minä oikeasti otan taikasauvan avuksi, jos et päästä minua lähtemään!”
Sirius vilkaisi nopeasti sivussa seisovaan Peteriin ja sanoi sitten taas Susanille:
”Ahaa, minä siis keskeytin jotain tärkeää, eikö niin?”
”Väärin”, Susan sanoi ja risti kätensä. ”Sinä et edes tiedä, mikä on tällä hetkellä tärkeää! Tajuatko, Lily ja James ovat olleet kadoksissa melkein kaksi päivää!”
”Mitä täällä tapahtuu?” kysyi Remus, joka oli myös saapunut poikien makuusaliin.
”James ja Lily ovat oikeasti kadonneet”, Peter ehätti sanomaan ensin. ”Minähän sanoin, ettei kukaan jaksa viettää kahta päivää kuherrellen luutakomerossa!”
”Olet väärässä”, Sirius tuumasi ja vinkkasi silmää Susanille. Mitä se sitten tarkoittikin, Susania ällötti.
”Mutta mihin he ovat voineet mennä?” Remus kysyi huolestuneena. ”Tylyaho on ainut lähellä oleva kylä tai kaupunki. Muuta asutusta ei ole ainakaan kymmenen kilometrin säteellä.”
”Kuutamo, he osaavat ilmiintyä”, Sirius muistutti.
Miksi he ilmiintyisivät täältä minnekään?” Susan kysyi hämmentyneenä. Hän oli luullut, että Lily kertoisi hänelle kaiken, aivan kaiken, aikeistaan. Eikä Lily tosiaankaan ollut kertonut hänelle mistään pakomatkasta ikinä.
”Ehkä he tunnustivat rakkautensa ja päättivät jättää koulun kesken”, Sirius ehdotti. Susan hypisteli vaaleita hiuksiaan ja yritti olla lyömättä Siriusta.
”Ehkä pimeyden lordi kidnappasi heidät”, Peter ehdotti.
”Ei pimeyden lordi tee mitään kahdella ihastuneella teinillä. Etenkään Jamesilla”, Sirius sanoi virnistäen ja väisti Susanin läimäisyn.
”Ensinnäkään, he eivät voi olla ihastuneita”, Susan sanoi painokkaasti. ”Eikä Lily ikimaailmassa keskeyttäisi opintojaan.”
”Kaikesta huolimatta näyttää siltä, että meidän on perustettava nyt etsintäpartio”, Remus sanoi varmana.
”Samaa Dumbledorekin ehdotti”, Sirius sanoi kädet taskussa.
”Dumbledore? Tietääkö Dumbledorekin Jamesin ja Lilyn olevan kateissa?” Remus kysyi hämmästyneenä.
”Tavallaan”, Sirius sanoi ja näytti hetken mietteliäältä. ”Minä alan oikeasti olla huolissani Sarvihaarasta.”
”Nyt kun me olemme varmoja”, Susan sanoi muistellen Dumbledoren sanoja, ”nyt kun olemme varmoja, että haluamme löytää heidät, voimme käyttää kompistinta ja – ”
”Hetkinen”, Sirius keskeytti epäluuloa äänessään, ”miksi sinä et aikaisemmin ollut varma, haluatko löytää Lilyn? Syy siihen, miksi kompistin ei toiminut?”
”Luulin, että löytäisin hänet Jamesin seurasta”, Susan sanoi ja punastui heleästi.
”En minäkään haluaisi yllättää heitä”, Sirius sanoi virnistellen.
”No, miksi kompistin ei toiminut sinun kohdallasi? Oikeasti varmaan haluaisitkin yllättää Jamesin ja Lilyn”, Susan tivasi.
”Jamesin sukka haisi”, Sirius sanoi huolettomasti. Susan tuhahti ja kaivoi kompistimen esiin taskustaan.


10. luku
Kaksi tyttöä vankina


Lumi oli ja pysyi Tylypahkan mailla. Talvi oli tullut jäädäkseen – ainakin kevääseen asti. Oppilaat kävivät pihalla raivoisia lumisotia. Kelmeillä ei ollut enää intoa osallistua moisiin lapsellisuuksiin. Eikä aikaa.
”Lähdetään”, Sirius sanoi kärsimättömästi Remukselle ja Peterille. He seisoivat oleskeluhuoneessa ja odottivat Susania. Heidän oli tarkoitus lähteä kyselemään ihmisiltä, tietäisivätkö he mitään Jamesin ja Lilyn katoamisesta. Kompistin ei näyttänyt toimivan, joten Siriuksen, Remuksen, Peterin ja Susanin oli ratkaistava tapaus itse.
”Olen edelleen sitä mieltä, että kysely on hyödytöntä”, Sirius sanoi. ”Minusta meidän pitäisi lähteä Tylyahoon.”
”Me emme voi”, Remus sanoi pudistaen päätään. ”Jos joku näkee meidät, hän ilmoittaa heti karanneista oppilaista koululle.”
”Mutta jos hän ei näkisikään oppilaita”, Sirius sanoi ja napsautti sormiaan. ”Me menemme sinne eläiminä, salakäytävän kautta. Kuutamo, sinä jäät tänne Susanin kanssa ja kyselet ihmisiltä niin kuin oli tarkoituskin.”
”Mutta mitä sanon Susanille? Että te ette jaksaneetkaan auttaa ystävienne etsimisessä?” Remus huomautti.
”Sano, että – ”
”Noniin”, paikalle ilmestynyt Susan keskeytti Siriuksen. Hän oli pukeutunut punaiseen villapaitaan ja mustiin farkkuihin. Valkomustat hiukset oli sidottu poninhännälle. Sirius myönsi itselleen, että Susan näytti viehättävältä. Mutta nyt Siriuksin piti järjestää suunnitelmansa uudelleen.
”Vihdoinkin”, Sirius sanoi tekopirteällä äänellä ja meni ensimmäisenä muotokuva-aukon läpi käytävälle. Kun kaikki olivat seuranneet perässä, Sirius sanoi:
”Matohäntä, Kuutamo, menkää te kyselemään sairaalasiivestä ja kirjastosta”, Sirius sanoi määrätietoisesti. Remus katsoi Siriusta kysyvästi Susanin takaa. Sirius vinkkasi hänelle vaivihkaa silmää ja sanoi sitten Susanille:
”Aloitetaan me eteisaulasta. Kysellään kaikilta.”
”Kuka sanoi, että me ollaan pari? Tai siis että me ollaan… etsintäpartiopari”, Susan näytti hieman närkästyneeltä.
”Vaihdetaan jossain vaiheessa”, Sirius sanoi ja hymyili Susanille. ”Eräät käyttäytyvät vähän lapsellisesti.”
Susan risti kätensä, mutta lähti kuitenkin Siriuksen mukana alakertaan. Heidän kävellessään Sirius hioi suunnitelmaansa. Susan ei voinut lähteä mukaan Tylyahoon, mutta hän ei suostuisi jäämään linnaankaan. Ehkä Siriuksen täytyi hoitaa asia puhumalla. Tai sitten ei.
”Minä en luovuta, ennen kuin löydän Lilyn”, Susan ilmoitti.
”Sepä hyvä”, Sirius tuumi. ”Kokeilepa kompistinta, jos se vaikka nyt toimisi, kun olet kerran tunnustanut varmuutesi minulle.”
”Tuskin”, Susan sanoi ja kaivoi oranssin pallon esiin taskustaan. Hän otti toisesta taskustaan Lilyn hiuslenkin ja vei sen pallon eteen. Pallo pysyi liikkumattomana.
”Se on rikki”; Sirius sanoi ykskantaan.
”Me emme vain osaa käyttää sitä”, Susan sanoi myös pysyen kannassaan. Hän näytti luottavan niin paljon Dumbledoreen. Toisaalta Siriuskaan ei epäillyt Dumbledoren lojaalisuutta tai taitoja, mutta eihän kukaan voinut olla täydellinen. Ei edes Dumbledore.
Sirius ja Susan saapuivat eteisaulaan. Siriuksen oli aika toteuttaa suunnitelmansa.
”Kuulitko sinä?” Sirius sanoi ja hätkähti tahallaan.
”Minkä?” Susan kysyi hämmästyneenä.
”Tuon äänen”, Sirius sanoi vakavalla naamalla ja vilkuili ympärilleen.
”Minkä äänen?” Susan kysyi edelleen täysin ymmällään. Sirius tarttui Susania kädestä ja käveli nopeasti lähimmän komeron luokse, vetäen Susania perässään. Sirius tarttui komeron ovenkahvaan ja avasi oven. Komero oli tyhjä.
”Tämä on siivouskomero”, Susan huomautti, mutta Sirius meni sisälle komeroon ja katseli ympärilleen. Susan seurasi hänen toimiaan ihmetellen. Sirius kiersi Susanin taakse, selkä oveen päin. Susan kääntyi katsomaan häntä kysyvästi.
”Mitä sinä muka kuulit?” Susan kysyi. Hän ei ollut rajannut ruskeita silmiään mustalla värillä, kuten yleensä. Hänen kasvonsa olivat kauniit ilman meikkiä. Susan ei näyttänyt yhtä rajulta kuin ennen.
”Sirius, mitä sinä kuulit?” Susan toisti kysymyksensä, ja Sirius hätkähti, oikeasti.
”Tuota, täällä on jotain”, Sirius vastasi epämääräisesti. Susan kurtisti kulmiaan.
”Kuule Susan, olen pahoillani”, Sirius sanoi ja katsoi poispäin tytöstä. Seurasi suunnitelman vaikein vaihe.
”Mistä?” Susan kysyi ja kuulosti jo kyllästyneen Siriuksen outoon käytökseen. Sirius pakotti itsensä katsomaan Susania, joka odotti vastausta.
”Tästä”, Sirius sanoi, tarttui Susania hellästi olkapäästä ja suuteli tyttöä. Susan näytti yllättyneen, mutta vastasi suudelmaan. Pian Sirius irrottautui, perääntyi ulos komerosta ja sulki sen oven. Jännittyneenä hän veti taikasauvansa nopeasti esiin ja lukitsi sillä oven. Lukittuun komeroon jäänyt Susan huusi vihaisena:
”Sirius? Mitä hemmettiä sinä kuvittelet tekeväsi?”
Sirius nojasi oveen haroen hiuksiaan ja lyyhistyi istumaan. Hän otti taskustaan esiin myös Susanin taikasauvan, jonka oli pihistänyt suudelman aikana. Susan hakkasi ovea raivoisasti toiselta puolelta.
”Sirius, päästä minut ulos täältä!”
Sirius pisti sekä Susanin että oman taikasauvansa takaisin taskuunsa ja nousi seisomaan. Sitten hän lähti etsimään Remusta ja Peteriä.


* * *


James ei saanut unta. Kahleet hiersivät hänen jalkojaan ja käsiään. Lattia oli kova ja pölyinen. James istui ja nojasi seinään. Samalla hän katseli huoneen toisessa päässä nukkuvaa Lilyä.
Hänen punaiset hiuksensa valuivat sotkuisesti lattialle. Kasvoihin oli tarttunut likaa lattiasta. Kaikesta huolimatta Lily oli niin kaunis, ettei James voinut irrottaa katsettaan hänestä.
James ei muistanut, kuinka kauan hän oli tuijotellut Lilyä. Hän heräsi samassa asennossa kuin oli nukahtanutkin, ja hänen selkäänsä jomotti. Hän kampesi itsensä seisomaan. Lily oli näköjään siirtynyt keittiöön valmistamaan jonkinlaista aamiaista, sillä sieltä kuului ääniä. James hyppi tasajalkaa huuruisen ikkunan luokse (Jamesista se ei tuntunut ollenkaan huvittavalta) ja katsoi ulos. Hän erotti paksuja lumikerroksia ja puita. Pelastajia ei näkynyt.
James oli viettänyt mökissä yhteensä neljä yötä.
Keittiön ovi avautui ja James käänsi päänsä pois ikkunasta.
”Aamupala on valmis”, Lily ilmoitti ja hymyili. Hymy oli vain pieni ja väkinäinen, mutta se toi silti valoa Jamesin harmaaseen olotilaan. Hän hyppeli pieneen keittiöön ja istui pienen pöydän ääreen, toiselle pienistä tuoleista. Hänen eteensä lautaselle oli katettu yksi leipä (ilman voita) ja ylikypsä omena. Juomalasissa oli sameaa vettä.
Lily istui pöydän toiselle puolelle ja alkoi syödä täsmälleen samanlaista ateriaa.
”Vähän erilaista kuin suuressa salissa”, James huokaisi ja alkoi hänkin mutustaa kuivaa leipäänsä.
Aamupalan jälkeen ohjelmassa ei seurannut oppitunteja, vaikka James melkein huomasi kaipaavansa niitä. Hän ei osannut kuvitellakaan, millaista Lilyn oli ollut asua mökissä kuukausi ja vieläpä yksin. Tylsyys oli yhtä kuin tämä homeinen talo, James tuumi ja potkaisi turhautuneena seinää. Hänen harmikseen mökistä ei irronnut palaakaan. Sen sijaan Jamesin jalkaan sattui sitäkin enemmän.
Lily siivosi keittiöstä aamiaisen vähäisiä jälkiä. James meni hänen luokseen ja katseli, kun Lily pyyhki pöytää likaisella rätillä.
”Tuo rätti tekee pöydästä vain likaisemman”, James huomautti.
”Minun on pakko tehdä tämä. Muuten tulen hulluksi tässä toimettomuudessa”, Lily sanoi kääntämättä katsettaan Jamesiin.
”Minullakin on tylsää”, James valitti. Lily lopetti pöydän pyyhkimisen ja meni huuhtelemaan rättiä ruostuneen vesihanan alle. Isoimmat tahrat eivät lähteneet.
”Sinä voit vaikka nyppiä havunneulasia ja muita roskia irti lattiasta. Sitten on paljon mukavampi nukkua”, Lily ehdotti.
”En minä halua siivota”, James ilmoitti. ”Se on naisten työtä.”
Lily tuhahti ja jätti rätin kuivumaan hanan päälle. Sitten hän kääntyi Jamesiin päin ja risti kätensä.
”Täällä sinäkin joudut siivoamaan”, Lily ilmoitti. Hänen normaali temperamenttinsa näytti palanneen hetkeksi. Kuukauden yksinäisyys näytti unohtuneen. Se sai Jamesin paremmalle tuulelle: hänen tuntemansa Lily ei ollutkaan kadonnut.
”Ohhoh, talon emäntä siis määrää”, James sanoi hymyillen.
”Mutta isäntää täällä ei ole. Pikemminkin renki”, Lily sanoi ja hymyili myös.
”Ehkä heillä on salasuhde”, James ehdotti.
”Ehkä renki saa alennuksen ja hänestä tehdään sikopaimen”, Lily tokaisi. Hänen kalpeat kasvonsa olivat saaneet jo hieman väriä, aivan kuin keskustelu toisen ihmisen kanssa olisi saanut elämän taas virtaamaan hänessä. Vihreät silmätkin näyttivät terävämmiltä.
”Sikopaimen ja rouva Evans ovat mainio yhdistelmä”, James sanoi ajattelematta sen kummemmin sanojaan. Eikä James ehtinyt väistää tiskirättiä, jonka Lily viskasi suoraan hänen naamaansa.
Pyyhkiessään kasvojaan vedellä James kuunteli Lilyn heleää naurua. Se tuntui vapautuneen kahleista, tuo nauru. Lily ei varmasti ollut nauranut pitkään aikaan ennen tätä. Ihminen saa lohtua ilosta, James tuumi syvällisemmin kuin koskaan aikaisemmin.


* * *            

Remus Lupin istui oleskeluhuoneen sohvalla ja yritti lukea oppikirjaansa Muinaiset muodonmuutokset edistyneille. Hän ei pystynyt keskittymään tekstiin. Hänen ajatuksensa pyörivät liikaa viimeaikaisissa tapahtumissa. James ja Lily olivat olleet kadoksissa jo viisi päivää, yhteisestä Tylyahon reissusta asti. Nyt Sirius oli lähtenyt Peterin kanssa etsimään heitä Tylyahosta. Susan oli Siriuksen mukaan suostunut jäämään linnaan siksi aikaa, kun Peter ja Sirius lähtivät Dumbledoren luvalla pois linnan mailta. Jokin ei täsmännyt.
Remus sulki kirjansa ja jätti sen sohvalle luottaen, ettei kukaan varastaisi tai sotkisi sitä. Remuksella oli tapana olettaa automaattisesti, että ihmiset olivat pohjimmiltaan kilttejä. Välillä Remus myönsi itsekin olevansa liian luottavainen ja reilu. Pimeiden voimien lisäksi maailmassa oli pahoja ihmisiä.
Remus lähti päämäärättömästi kävelemään pitkin Tylypahkan käytäviä. Kirjaston lähellä hän näki jo kaukaa lähestyvän Alisa Aldersin. Häneltä Remus ei ollut vielä kysynyt Jamesista ja Lilystä. Toisaalta Alisa varmaan hämmentyisi enemmän tiedosta, että James ja Lily olivat olleet yhdessä Tylyahossa.
”Alisa!” Remus huudahti ja tuo pitkä, etäisesti huippumallia muistuttava tyttö pysähtyi yllättyen siitä, että Remus oli huutanut hänen nimensä.
”Anteeksi, mutta et sattuisi tietämään, missä Lily ja James ovat? He ovat olleet kadoksissa pari päivää”, James selitti ja katsoi toiveikkaasti Alisaa.
”Oi en, ei kai jotain ole sattunut?” Alisa kysyi säikähtäneen näköisenä.
”Me emme tiedä”, Remus sanoi ja haroi toisella kädellä vaaleita hiuksiaan.
”Tietääkö Dumbledore?” Alisa kysyi hyvin kiinnostuneena.
”Luultavasti”, Remus sanoi. ”Hän antoi Susanille ja Siriukselle jotain ohjeita, miten Lilyn ja Jamesin saattaisi ehkä löytää. Heitä etsitään Tylyahosta.”
Alisan ilmettä oli vaikea tulkita. Hän näytti pelästyneeltä, mutta myös mietteliäältä. Ilme sai Remusin tuntemaan, että Alisa suri Jamesin katoamista oikeasti. Ehkei tyttö ollutkaan niin kauhea, kuin antoi olettaa.
”Kuule Alisa, jos et kerran tiedä mitään niin voisit aut – ” Remus aloitti epävarmana, mutta Alisa keskeytti hänet:
”Anteeksi Romus, mutta minun pitää mennä hakemaan allergialääkkeitä Matami Pomfreylta.”
Alisa häipyi paikalta nopeasti, mutta Remus jäi paikoilleen seisomaan. Hän oli melkein pyytänyt Alisaa auttamaan etsinnöissä hänen kanssaan. Remus tunsi kylmiä väreitä. Eihän Alisa osannut edes hänen nimeään oikein.

Remus vaelsi takaisin kohti Rohkelikkojen oleskeluhuonetta. Kuudennessa kerroksessa kulman takaa ilmestyivät yllättäen Jamesin vanhemmat.
”Remus”, rouva Potter huudahti ilahtuneena ja halasi Remusta. ”Onneksi olet kunnossa.”
Eve Potter oli laiha, ruskeahiuksinen ja sinisilmäinen nainen, joka oli töissä velhovanhusten vanhainkodissa. Even mies, John Potter, oli ammatiltaan aurori. Häneltä James ja Sirius olivat saaneet suurimman innostuksensa ryhtyä myös tällaisiksi pimeiden voimien vastustajiksi. John Potterilla oli poikansa tavoin mustat hiukset, mutta ne oli leikattu lyhyiksi ja siisteiksi. Hänellä oli veljensä Pewer Potterin tavoin paksut kulmakarvat.
”Olemme juuri menossa Dumbledoren puheille”, rouva Potter sanoi murheellisena. ”Saimme häneltä eilen tiedon, että James on kadonnut.”
”Se on kauheaa”, Remus myönsi. ”Emme ole kuulleet hänestä viiteen päivään.”
”Dumbledore kävi itse sen tytön perheen luona, sen jonka vanhemmat ovat jästejä. Hänkin on kadonnut”, rouva Potter sanoi ja puristi miehensä kättä.
”En ymmärrä, miksi tällaista tapahtuu”, herra Potter sanoi ja lohdutti nyyhkyttävää vaimoaan.
”En minäkään”, Remus sanoi, kun Jamesin vanhemmat lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Dumbledoren kansliaa. Remus ei tajunnut edes neuvoa, että he olivat menossa väärään suuntaan.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Re: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het)
« Vastaus #6 : 10.08.2007 21:52:12 »
11. luku
Epätoivon hetket


Susan istui hiljaa hämärässä siivouskomerossa. Hänen äänensä oli käheänä huutamisesta, ja hänen kätensä olivat punaiset oven hakkaamisesta. Nyt Susan vain odotti, että joku löytäisi hänet sattumalta. Sirius oli lukinnut hänet komeroon päivällisen jälkeen, eli ketään ei enää ollut suuressa salissa. Oppilaat olivat oleskeluhuoneissaan, opettajat huoneissaan ja jos Sirius oli ollut oikein ovela, hän oli varmasti aiheuttanut vahtimestari Vorollekin jotain ylimääräistä työtä – kauaksi eteisaulan siivouskomerosta. Mutta silti Susan odotti jonkun löytävän hänet, koska muita mahdollisuuksia hänellä ei ollut. Hän kietoi kädet jalkojensa ympärille ja nojasi polviinsa.
Susanin mieleen juolahti, että ehkä Sirius oli teljennyt Jamesin ja Lilynkin johonkin Tylypahkan monista siivous – tai luutakomeroista. Ajatus oli typerä, mutta ei näissä olosuhteissa mahdoton. Susan ei keksinyt mitään järkevää syytä sille, miksi Sirius oli vanginnut hänet komeroon. Sirius oli jopa varastanut Susanin taikasauvan. Kaikkein eniten Susania raivostutti se, että Sirius oli suudellut häntä.
Susan nousi välillä seisomaan. Hän yritti etsiä pölyhuiskujen ja ämpärien joukosta jotain, josta voisi olla apua oven avaamiseen. Penkominen oli turhauttavaa. Loitsuin lukittu ovi aukeaisi vain loitsulla, eikä edes avaimesta olisi hyötyä. Susan löysi tavaroiden seasta pullon, joka sisälsi etiketin mukaan erittäin vahvaa nestettä, jolla pinttyneimmätkin liat lähtisivät.
”Hienoa”, Susan mutisi itsekseen. Ehkä kaadan tämän Siriuksen päälle. Tai juon sen itse, ja Sirius saa syytteen murhasta.
Susan laittoi pullon takaisin hyllyyn ja huokaisi. Hän ei pelännyt ahtaita paikkoja, mutta kukaan ei selviäisi ilman ruokaa ja vettä muutamaa päivää kauempaa. Kuinka kauan Sirius oli aikeissa pitää häntä täällä? Ja ennen kaikkea, miksi?
Susan lysähti takaisin istumaan. Hän oli ollut niin sinisilmäinen. Sirius Musta saattoi olla Lilyn ja Jamesin katoamisen takana, eikä Susan ollut huomannut mitään. Hän kaivoi oranssin kompistimen esiin taskustaan ja katsoi sitä. Se ei edelleenkään osoittanut elon merkkejä. Susan silitti sen karvaista pintaa. Pallo kehräsi. Susan hymyili ja jatkoi pallon rapsuttelua. Vasta hetken päästä hän tajusi, että pallo oikeasti kehräsi vaikkei se ollut aiemmin tehnyt niin. Susan huomasi jopa, että pallo liikahteli hänen kädellään.
Susan kaivoi Lilyn hiuslenkin esiin ja vei sen pallon luokse. Pallo päästi tuhisevaa ääntä, aivan kuin se haistelisi hiuslenkkiä. Susanista pallo oli oikein suloinen. Seuraavaksi sen pinnasta työntyi esiin neljä pientä tassua. Susan laski tämän veikeän otuksen maahan, jossa se totutteli hetken käpäliinsä ja lähti sitten kipittämään kohti ovea. Susanin toivo heräsi.
Pallo ei kuitenkaan päässyt suljetun oven läpi, vaan jäi mouruamaan sen eteen.
”HEMMETIN SIRIUS!” Susan raivosi.

* * *      

Tiskirätti-kohtauksen jälkeen James oli siirtynyt suosiolla siivoamaan lattiaa. Hän keräsi käteensä pienimmätkin roskat: havunneulaset, pienet kivet ja hiekkaa. Työ oli yksinkertaisesti sairasta, mutta ilman taikasauvaa tai rikkalapiota se oli tehtävä käsin. Ja ennen kaikkea työ esti Jamesia muuttumasta mökkihöperöksi. James konttasi lattialla ja huomasi pian edessään jalkaparin. Lily seisoi hänen edessään ja hymyili.
”Ei sanaakaan”, James tuhahti ja nousi hänkin seisomaan. Hän kävi viskaamassa roskat lavuaariin ja meni Lilyn perässä keittiöön, istumaan pienen pöydän ääreen.
”Olisipa täällä pelikortit”, James huokaisi.
”Joo, olisi pitänyt pyytää niitä Alisalta”, Lily sanoi sarkastisesti. ”Minulla saattaa olla jotain korvaavaa toimintaa.”
James kohotti katseensa toiveikkaana.
”Ei mitään sellaista”, Lily huudahti ja katsoi Jamesia murhaavasti.
”Harmi. Se olisi saattanut lohduttaa meitä molempia”, James sanoi ja vinkkasi silmää.
”Sinä et ainakaan ole muuttunut”, Lily huokaisi.
”Kiitos samoin”, James sanoi närkästyneenä. ”No, mitä se sinun korvaava toimintasi oikein oli?”
”Anna kätesi”, Lily komensi. James epäröi hetken ja laittoi sitten kahlitut kätensä pöydälle. Lily tarttui toiseen.
”Aiotko viipaloida siitä meille päivällisen tai jotain?” James kysyi, kun Lily käänsi Jamesin kämmenen ylöspäin. Lily ei vastannut.
”Ahaa, sinä aiot ryhtyä kädestä ennustajaksi”, James oivalsi. Lily katsoi hänen kämmenensä uurteita. Hän seurasi niitä sormellaan. Se kutitti hiukan, mutta Jamesista Lilyn kosketus tuntui silkin pehmeältä ja ihanalta. Hän katsoi Lilyn keskittynyttä ilmettä. Harvoin hän pääsi katsomaan Lilyä niin läheltä kuin nyt Lilyn tutkiessa hänen kättään.
”Entä jos olenkin jo muuttunut”, James sanoi hiljaa. Lily kohotti katseensa Jamesin silmiin hänen kädestään.
”Entä jos olenkin jo tajunnut, ettet sinä ole mikään esine. Että sinä et säily ikuisesti. Että sinä teet omia päätöksiä, joihin minä en voi vaikuttaa”, James sanoi rehellisesti ja täydestä sydämestään. Lily katsoi häntä hetken hieman hämmentyneenä. Sitten hän sanoi:
”Sinun kohtalosi on vastustaa jotain, joka vaarantaa tulevaisuutesi.”
Lily nousi pöydästä ja häipyi keittiöstä. James jäi paikoilleen istumaan ja tuijotti kättään, johon Lily oli hetki sitten koskenut. Ehkä nyt oli se hetki, kun Jamesin tulisi luovuttaa. Hän ei enää jahtaisi Lilyä kuin metsästäjä eläintä.

Kun James poistui keittiöstä, hän näki Lilyn seisomassa yhdellä jalalla keskellä niin sanottua oleskeluhuonetta, joka oli isoin talon kolmesta huoneesta. Lilyn silmät olivat kiinni. Hän oli nostanut kätensä kohti kattoa. Käytös näytti Jamesista pelkästään typerältä.
”Lily, mitä hittoa sinä touhuat?”
Hitaasti Lily laski kätensä alas, hengittäen syvään. Hän laski jalkansakin alas.
”Minä joogaan”, Lily sanoi ja kyykistyi hitaasti alas.
”Eli taas joku jästien juttu”, James päätteli seuratessaan hämmästellen Lilyn hidasta liikehdintää. ”Minäkin osaan!”
James nosti kahlitut kätensä ylös ja alkoi pyöriä hitaasti ympyrää silmät suljettuina. Hän kuuli Lilyn nauravan vieressä.
”Tuo taitaa sitten olla jokin puhdasveristen juttu”, Lily sanoi. Pian James lopetti pyörimisen ja lösähti makaamaan maahan. Lily istui vähän matkan päähän. James käänsi kasvonsa häneen ja kysyi:
”Luitko sen kohtalo jutun minun kädestäni?”
Lily nyökkäsi.
James katsoi oikeaa kämmentään ja yritti löytää siitä jotain selviä merkkejä. Mitään ihon uurteita ihmeellisempää ei kuitenkaan näkynyt.
”Sinun elämän – ja kohtalonviivasi kohtaavat tietyssä kulmassa”, Lily selvensi. ”Se ei ole mitään täsmätiedettä. Sinuna jättäisin minun ennustukseni omaan arvoonsa.”
James laski kätensä ja kääntyi taas katsomaan Lilyä.
”Vaikka päätinkin juuri lopettaa jahtaamisesi, arvostan silti mielipiteitäsi”, James sanoi.
Lilyn ilme oli tutkimaton.

12. luku
Kyvyt


James ja Lily näyttivät kadonneen teille tietämättömille. Peter ja Sirius olivat etsineet johtolankoja joka puolelta Tylyahoa, mutta mitään ei näkynyt. He olivat jopa muuntautuneet välillä takaisin ihmisiksi ja käyneet kysymässä Kolmesta luudanvarresta, olivatko he nähneet Jamesia tai Lilyä. Nyt näytti siltä, että Siriuksen ja Peterin pitäisi palata linnaan tyhjin käsin.
”Mutta Susan tappaa minut!” Sirius parkaisi, kun Peter huomautti hänelle tästä tosiasiasta.
”Kyllä hän ymmärtää. Hän suostui jäämään linnaankin”, Peter sanoi. Mutta Peter ei tiennyt totuutta, joka oli tarua ihmeellisempää.
Sirius ei oikeastaan tiennyt, miksi oli valehdellut Remukselle ja Peterille Susanista. Ehkä hän oli halunnut varmistaa, ettei mikään estäisi Tylyahoon pääsyä. Susan oli lukkojen takana eteisaulan komerossa, eikä istunut kiltisti oleskeluhuoneessa. Nyt etsintäreissu tuntui kuitenkin turhalta. Sirius oli teljennyt Susanin komeroon aivan turhaan. Hän huokaisi ja aloitti muuntautumisen takaisin koiraksi. Peter seurasi hänen esimerkkiään ja kutistui hiireksi. He olivat piilossa kahden roskiksen takana, joten kukaan ei huomannut heitä. Peter hyppäsi Siriuksen selkään, ja Sirius lähti juoksemaan takaisin Rääkyvälle röttelölle. Siellä he sujahtivat sisälle lahon laudan takaa ja ryömivät takasin Tylypahkan maille kapean käytävän kautta. He muuttuivat takaisin ihmisiksi, ennen kuin poistuivat käytävästä hämärälle pihalle tällipajun kautta.
”Kuinka kauan ihminen kestää ilman vettä ja ruokaa?” Sirius kysyi ohimennen Peteriltä.
”Minä en ainakaan paria tuntia kauempaa”, Peter sanoi ja hieroi mahaansa. ”Minulla on jo nyt nälkä.”
Peter ei ollut vastannut siihen, mitä Sirius halusi tietää. Ehkä Susan jaksaisi viettää yönsä komerossa, eikä Siriuksen tarvitsisi kohdata häntä vielä tänä iltana.
”Haen keittiöstä jotain syötävää”, Peter sanoi eteisaulassa ja jätti Siriuksen yksin. Sirius vilkaisi ovea, jonka takana Susan luultavasti vielä oli. Hän otti pari askelta sitä kohti. Oven takaa ei kuulunut ääniä. Ehkä Susan nukkui. Sirius ei raaskisi herättää häntä, joten oven avaaminen saattaisi olla turhaa. Toisaalta, jos Sirius päästäisi Susanin pois komerosta vasta aamiaisella, tämä luultavasti nostaisi sellaisen jupakan että koko Tylypahka saisi tietää.
”Susan?” Sirius halusi varmistaa, oliko tyttö hereillä. Noin kymmenen sekunnin kuluttua Susan vastasi:
”Sinä et tiedä, mitä olet mennyt tekemään.”
”Tiedänpäs”, Sirius sanoi närkästyneenä. Ei kai Susan kuvitellut, että kaikki pyörisi hänen tahtonsa mukaan?
”Et olisi suostunut jäämään linnaan, jos en olisi lukinnut sinua sinne. Me menimme Tylyahoon”, Sirius sanoi ja käveli aivan oven viereen. Ehkä mitään suurta riitaa ei syntyisikään…
”HELVETIN IDIOOTTI!” Susan huusi käheällä äänellä oven läpi. ”Minä sain kompistimen toimimaan, mutta nyt se ei tietenkään pääse ulos tästä hemmetin komerosta, johon sinä telkesit minut!”
”Toimiiko se?” Sirius kysyi hämmästyneenä.
”Ettekä te tietenkään löytäneet keskenänne Lilyä tai Jamesia”, Susan raivosi oven takaa. ”Ja minä vihaan sinua, Sirius Musta!”
”Harmi”, Sirius tokaisi hieman pettyneenä. ”Minä en nimittäin päästä sinua sieltä pois, ennen kuin lupaat käyttäytyä ja olla haastamatta riitaa.”
”Ja sillä aikaa kun Lily ja James ovat jossain pimeän velhojen kidutettavana, sinä kiristät minua vannomaan sinulle uskollisuutta, niinkö?” Susan huusi kiukkuisena oven takaa ja hakkasi sitä.
”On sinun päätöksesi, lähdemmekö etsimään heitä vai haluatko pysytellä siellä”, Sirius sanoi ärtyneenä. Susan alkoi tosiaan käydä hänen hermoilleen. Miksi naiset kuvittelivat olevansa aina oikeassa?
”Sinä lukitsit minut tänne”, Susan kiljui melko hysteerisenä.
”Itketkö sinä?” Sirius kysyi pilkallisesti.
”Minulla on siihen syy”, Susan sanoi rauhallisemmin, mutta selvästi nyyhkyttäen. Sirius istui ja nojasi oveen, jonka takana Susan hengitti kiivaasti.
”Lily on kadonnut”, Susan sanoi itkien.
Sirius ei sanonut mitään. Olihan Jamesinkin katoaminen kauheaa, mutta Sirius ei halunnut ajatella pahinta.
”Lupaatko ymmärtää, miksi tein sen?” Sirius kysyi.
Susan ei vastannut.
”Minä ja Matohäntä tiesimme salakäytävän Tylyahoon, mutta olemme luvanneet olla kertomatta siitä kenellekään muulle kuin…kelmeille. Remuksen takia”, Sirius hiljeni hetkeksi. Hänen ei ollut tarkoitus mainita Remusta, mutta jotenkin se oli vain päässyt hänen suustaan. Ehkä se johtui siitä, että hän luotti Susaniin. Sirius ei vain ollut varma, miten paljon hänen pitäisi kertoa.
”Miten se Remukseen liittyy?” Susan kysyi hiljaa oven takaa.
”Hän… Hänellä on sellainen tauti, ja on parempi että hän on välillä… eristyksissä muista”, Sirius sanoi ja huokaisi. Hän ei kertoisi kaikkea. Remus luotti nimittäin Siriukseen, ja Sirius halusi pysyä hänen ystävänään.
Sirius ja Susan pysyivät hetken vaiti. Molemmat nojasivat oveen, sen eri puolilla.
”Anteeksi”, Sirius sanoi hiljaa.
”Mitä?” Susan kysyi. Ihan kuin hän ei muka olisi kuullut.
”Anteeksi”, Sirius sanoi kovempaa. ”Anteeksi, että lukitsin sinut sinne. Anteeksi, että kompistin ei päässyt etsimään Lilyä ja Jamesia. Anteeksi, että suutelin sinua.”
Sirius ei muistanut, milloin olisi viimeksi pyytänyt niin paljon anteeksi, niin tosissaan. Nyt hän kuitenkin tarkoitti sitä. Hän otti taskustaan oman taikasauvansa ja lausui:
”Alohomora!”
Ovi aukesi napsahtaen. Sirius otti esiin myös Susanin taikasauvan, ja ojensi sen tälle. Susanin silmät olivat hieman punaiset itkemisestä, mutta muuten hän näytti olevan kunnossa. Hän otti taikasauvansa ja kiirehti Siriuksen ohi sanaakaan sanomatta.

Jamesin ja Lilyn katoamista ratkoessaan kelmit olivat täysin unohtaneet, että Tylypahkaan saapuisi niinä päivinä kykyjenetsijä. Perjantai-iltana kaikkien 17-vuotiaiden piti kokoontua suureen saliin. Vain James ja Lily puuttuivat.
Sirius, Remus ja Peter istuivat kolmestaan aivan opettajien pöydän lähellä, Rohkelikkojen pöydän päädyssä. Ihmiset heidän ympärillään nauroivat ja etsivät paikkoja ystäviensä läheltä. Kelmit, joista yksi puuttui, eivät olleet iloisia.
”Voinko istua tähän?” kysyjä oli Susan, joka näytti myös onnettomalta.
”Toki”, Remus sanoi heti ja sai aikaan pienen hymyn. Susan istui Siriuksen viereen, mutta varoi koskettamasta tätä. Kun kaikki muutkin olivat asettuneet paikoilleen, Dumbledore asteli suuren salin eteen. Opettajien pöydässä istuivat vain McGarmiwa ja ankaralta näyttävä mies, jonka Sirius oletti olevan kykyjenetsijä. Oppilaat odottivat jännityneinä, että Dumbledore alkaisi puhua.
Kun Dumbledore vihdoin puhui, jopa McGarmiwa hätkähti yllättyneenä:
”Kuten tiedätte, tänään kykyjenetsijä on saapunut valitsemaan teistä seitsemän kitakivijoukkueeseen.
”MITÄ?” Moni huudahti.
”Kitakivijoukkueeseen?”, Sirius toisti epäuskoisena.
”Taistelutaito, lukutaito, kärsivällisyys, äly, rohkeus, luottamus ja ennen kaikkea luovuus”, Dumbledore luetteli ja näytti hieman hämmästyneeltä. ”Enkö minä maininnut, että seitsemän teistä valitaan?”
”Kitakivijoukkueesta ei ollut puhetta”, Sirius sanoi kovaa. Hän oli niin luullut, että kyseessä oli huispausjoukkueen karsinta.
”Hmm, no, halukkaat voivat nyt mennä kykyjenetsijän haastateltaviksi”, Dumbledore sanoi ja viittoi ankaran näköistä miestä, joka tarkemmin katsottuna olikin Iso-Britannian kaksinkertainen kitakivimestari. Kelmit eivät kuitenkaan olleet halukkaita hakemaan joukkueeseen, vaikka Remus harkitsikin sitä hetken.
”Mitä pelleilyä”, Sirius tuhahti, kun he olivat päässeet Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen.
”Minä en olisi halunnut joukkueeseen, vaikka kyseessä olisivat olleet kolmivelhoturnajaiset”, Susan sanoi ja Sirius katsoi häntä epäuskoisena. ”Tällä hetkellä Lilyn löytyminen on tärkeintä”, Susan muistutti. Hän näytti jo antaneen Siriukselle anteeksi edellisen päivän komeroon telkeämisen. Tai ainakaan hän ei maininnut siitä sanallakaan.
”Kuule Susan, ehkä voisimmekin näyttää sinulle sen salakäytävän”, Sirius sanoi hetken punnittuaan vaihtoehtoja. ”Meidän on lähdettävä etsimään ystäviämme tänään.”
”Sirius – ” Remus aloitti pudistaen päätään, mutta Sirius keskeytti hänet:
”Me menemme oikeasti pyytämään Dumbledorelta luvan.”
”Hänen on pakko suostua”, Susan sanoi.
”Kyllä hän suostuu. Dumbledore on sellainen”, Peter sanoi varman kuuloisena.
”Jos saamme Dumbledoren luvan, voimme kävellä kylään ihan tavallistakin tietä”, Remus sanoi ja näytti tyytyväisemmältä. ”Se salakäytävä on oikeasti meidän keksintömme, ihan mitätön”, Remus lisäsi Susanille. Sirius ei ollut vielä kertonut Remukselle, mitä kaikkea Susan tiesi. Ehkä hänen ei kannattaisikaan kertoa, ainakaan vielä. Täysikuu lähestyi, ja silloin Remuksen raivo purkautui yleensä väkivaltana.

Sirius ja Remus menivät kysymään Dumbledorelta luvan etsintäretkeen. Ei ollut yllätys, kun tämä suostui.
”Mutta rehtori”, Remus kysyi hieman vaivaantuneena, ”oletteko te kuulleet heistä mitään? Ovatko aurorit etsineet heitä?”
He istuivat Dumbledoren kansliassa ja Dumbledore istui toisella puolella pöytäänsä. Tauluihin maalatut Tylypahkan entiset rehtorit kuuntelivat ja katselivat heidän keskusteluaan uteliaina kehyksistään.
”Heidän vanhempansa eivät ole kuulleet heistä sanaakaan”, Dumbledore sanoi huolestuneena. ”Aurorit ovat kolunneet Tylyahon ja Viistokujan, mutta mitään ei ole löydetty. Ehkä te, heidän ystävänsä, tiedätte parhaiten heidän mahdolliset olinpaikkansa.”
”Toivoimme ainakin niin”, Sirius mutisi. ”Vaikuttaisi siltä, etteivät he ole lomalla.”
”Kompistin sitten toimii, niinkö?” Dumbledore kysyi ja hymyili hieman.
”Ensin se ei toiminut”, Sirius sanoi hämmentyneenä. Dumbledore näytti ymmärtävän. Ikään kuin hän olisi odottanutkin, ettei kompistimen kuulunut toimia heti. Sirius jatkoi:
”Mutta sitten Susan sai sen jotenkin… heräämään eloon. Nyt tarvitsimme vain luvan linnasta poistumiseen.”
”Tietenkin teidän pitää lähteä etsimään ystäviänne”, Dumbledore sanoi. ”Remus, voisitko mennä viemään yhden kirjeeni puolestani pöllölään ja lähettää sen taikaministeriöön?”
Yllättyneenä tästä kunniasta Remus otti kirjeen Dumbledorelta ja lähti huoneesta. Siriuskin nousi ja käveli ovelle. Hän painoi kätensä kahvalle, mutta kääntyi vielä katsomaan Dumbledorea.
”Rehtori, miksi kompistin ei aluksi toiminut? Me olimme koko ajan varmoja siitä, että haluamme löytää Lilyn ja Jamesin.”
Dumbledore katsoi Siriusta silmät tuikkien ja sanoi:
”Ehkä tajusitte vasta myöhemmin, mitä rakkaus oikeasti on.”
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Re: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het)
« Vastaus #7 : 10.08.2007 21:55:18 »
13. luku
Alisa Aldersin auttava käsi


Marraskuu oli vasta puolessa välissä, mutta lunta satoi silti paljon. Tylyahon pieni kylä näytti hyvin taianomaiselta, kuin se olisi ollut eristyksissä muusta maailmasta. Sirius, Remus, Peter ja Susan suunnistivat kohti tuota rauhallisuuden esikuvaa.
”Kelmien karttaa ei siis löytynyt?” Peter kysyi huolestuneena. Susan ei ollut ikinä kuullutkaan mistään kelmien kartasta. Kun Sirius pudisti päätään Peterille, Susan kysyi:
”Mikä se on?”
”Tavallinen kartta”, Sirius vastasi nopeasti. Kaikesta päätellen kyseessä ei ollut tavallinen kartta, Susan tuumi mutta pysyi kuitenkin vaiti. Hän oli päättänyt kohdella Siriusta välinpitämättömästi. Hän ei ollut valmis antamaan anteeksi vangitsemistaan. Eikä etenkään sitä suudelmaa.
”Kartta on varmaan jäänyt Jamesille”, Remus pohti. Susanin uteliaisuus kasvoi.
”Luultavasti”, Sirius sanoi. Kukaan ei kuitenkaan selittänyt Susanille tämän kartan syvempää merkitystä.
He saapuivat pian Tylyahoon. Muutamat ohi kävelevät aikuiset vilkaisivat heitä hämmästyneinä.
”Kai te varmasti saitte Dumbledorelta luvan?” Susan varmisti, kun eräs vanha nainen mulkoili heitä erityisen kärttyisesti.
”Tietenkin”, Sirius sanoi. ”Ei kai Remus muuten olisi suostunut lähtemään.”
”Valvojaoppilaana minun täytyy noudattaa sääntöjä”, Remus huomautti Susanille, joka tuhahti. Ikään kuin Remus ei olisi ikinä rikkonut Tylypahkan sääntöjä leikkiessään kelmiystäviensä kanssa.
Peter katseli kaihoisasti Hunajaherttuan suuntaan, mutta sieltä Jamesia ja Lilyä olisi turha etsiä.
”Tuskin he missään näistä kaupoista lymyävät”, Susan sanoi. Sirius vilkuili ympärilleen kuin odottaen, että heidän ystävänsä ilmestyisivät esiin jonkin nurkan takaa.
”Me etsimme heitä jo eilen täältä”, Peter sanoi hieman kyllästyneenä. ”Emme löytäneet mitään.”
”Ette etsineet tarpeeksi hyvin”, Susan sanoi varmana.
”Minä olisin kyllä haistanut heidän jälkensä, jos he olisivat olleet täällä”, Sirius lipsautti vahingossa. Remus tallasi hänen varpailleen, ja Sirius voihkaisi.
”Et sinä ole mikään koira”, Susan tiuskaisi ja ihmetteli kelmien käytöstä.
”Oletko varma?” Sirius kysyi ovelasti. Remus ja Peter nauroivat, mutta Susanista se ei ollut lainkaan hauskaa. Hän oli selvästikin jäänyt paitsi jostain sisäpiirin vitsistä. Eikä hän halunnutkaan tietää sitä. Hän katsoi pääkadun suuntaan ja näki harmikseen tutun hahmon lähestyvän.
”Alisa Alders”, Susan lausui nimen inhoten.
Alisa lähestyi reippain askelin. Hänellä oli yllään valkoinen talvitakki, jonka hihansuissa ja hupussa oli harmaata tekoturkista. Susanista hän näytti jääkuningattarelta. Ilkeältä jääkuningattarelta.
Alisan ilme oli hämmästynyt ja oudosti säikähtänyt. Susan oletti sen johtuvan siitä, ettei Alisan tukena seissyt kahtakymmentä muuta tyttöä. Nyt olisi otollinen hetki kostaa Alisalle morkkaamiset ja kiusaamiset, kun opettajiakaan ei ollut lähettyvillä…
”Hei Alisa”, Sirius sanoi. Susan tunsi sisällään pettymystä, kun huomasi Siriuksen äänensävyn olevan aidosti iloinen. Miten joku saattoikin tykätä Aldersin kaltaisesta ihmisestä.
”Mitä te täällä teette?” Alisa kysyi uteliaasti ja katsoi Siriuksesta Remukseen. ”Etsittekö te Lilyä ja Jamesia?”
”Joo, meillä on jopa Dumbledoren lupa”, Susan sanoi painokkaasti. ”Oletko sinäkin täällä hänen luvallaan?”
Alisa väisti Susanin tutkivaa katsetta ja katsoi Siriukseen.
”Minä olen täällä hakemassa allergialääkettä. Taidan olla allerginen”, Alisa vilkaisi nopeasti Susania, ”pölypunkeille.”
Susan puristi kätensä nyrkkiin ja esti vaivoin itseään lyömästä Alisaa. Sirius ei tajunnut tyttöjen välistä kipinöintiä.
”No, et sattuisi tietämään mitään Jamesista? Tai Lilystä?” Sirius kysyi Alisalta.
”Nyt kun kerran tulit kysyneeksi”, Alisa näytti mietteliäältä, ”taisin nähdä heidät viimeksi Kolmessa luudanvarressa. Mutta siitä on jo monta viikkoa.”
”Kiitos kuitenkin. Voimme käydä siellä”, Sirius sanoi. Alisa hymyili hänelle ällöttävän imelästi ja lähti kadulle, jonka varrella sijaitsi muun muassa Matami Puddifootin kahvila.
”Sirius, mehän kävimme siellä eilen”, Peter huomautti. ”Ei siellä ole mitään. Eikä Rosmerta tiennyt mitään.”
”Käydään siellä kuitenkin”, Sirius sanoi itsepäisesti tuijottaen yhä kulmaan, jonka taakse Alisa oli kadonnut. Susan ei luottanut Alisaan alkuunkaan, mutta seurasi kuitenkin kelmejä Kolmeen luudanvarteen.
”Minulla on kylmä”, Peter valitti. ”Ostan kermakaljan.”
Muutkin päättivät ostaa juotavaa. He istuivat yhteen pöydistä ja jäivät miettimään seuraavaa siirtoaan.
”Meidän pitäisi ehkä etsiä kauempaakin kylästä”, Remus tuumasi. Sirius joi ison kulauksen kermakaljastaan ja nyökkäsi.
”Kielletyn metsän toinen puoli on osa kylää, mutta sen huhutaan olevan yhtä vaarallinen alue”, Sirius sanoi miettien mahdollisia paikkoja.
”Olemmehan me käyneet kielletyssä metsässä ennenkin”, Peter sanoi rohkeana, mutta hänen ilmeensä paljasti hänen pelkäävän ajatusta.
”Meidän on parasta käydä vilkaisemassa, edes vähän”, Remus sanoi. ”Kunhan emme eksy. Mitä mieltä sinä olet, Susan?”
Susan pysyi hiljaa.
”Susan?” Sirius kysyi ja katsoi Susania, joka oli suunnannut katseensa pöydän alle. Hän ei näyttänyt kuulleen sanaakaan kelmien keskustelusta.
”Susan, oletko sinä hereillä?” Sirius kysyi ja tökkäsi tyttöä. Susan havahtui ja nosti katseensa ylös.
”Mitä? Kuulkaa, te ette nyt kyllä usko tätä… ” Susan sopersi, kumarsi päätään ja katosi pöydän alle.
”Susan, mitä me emme usko?” Siriuksen ääni oli kohonnut hilpeäksi, mutta Susan nousi
pian takaisin ylös, kädessään ohut ja hopeinen kangas.
”Mutta tuohan on – ”, Sirius ei saanut sanaa suustaan. Se ei voinut olla…
”Jamesin näkymättömyysviitta”, Remus henkäisi.
Jamesin?” Susan yllättyi. Hänestä oli ollut tarpeeksi ihmeellistä löytää harvinainen näkymättömyysviitta pubin pöydän alta.
”Se on Jamesin”, Peter vahvisti ja osoitti nimikirjaimia kankaan sisäpinnassa.
”Potterilla on näkymättömyysviitta”, Susan totesi järkyttyneenä. ”Kunhan Lily kuulee tästä… Voi hyvänen aika, nyt minä tajuan! Se oli James, jota Lily luuli viime vuonna halailevaksi aaveeksi!”
”Öh, Sarvihaara on aina ollut vähän tahditon”, Sirius sanoi nolona. ”Mutta tiedättekö te, mitä tämä tarkoittaa! Jamesin on pakko olla vielä kylässä. Hän ei jatkaisi matkaansa minnekään, jos huomaisi viitan olevan kateissa.”
”Lähdetään heti sinne metsään”, Remus sanoi ja nousi ylös.
”Metsään?” Susan toisti epäuskoisena. ”Mitä he metsässä tekisivät?”
”Leikkivät karhuja”, Sirius ehdotti.

* * *

James kuvitteli olevansa talviunille käpertynyt karhu. Hän yritti nukkua ja olla välittämättä kahleistaan. Lily nukkui selin häneen huoneen toisessa päässä. James kääntyi selälleen ja vilkaisi ikkunaan. Laskevan auringon säteet valaisivat hieman huoneen hämäryyttä. Kello ei varmasti ollut vielä edes kahdeksaa. James nousi istumaan ja vilkaisi Lilyyn. Tämä hengitti rauhallisesti.
James nousi ähkien seisomaan ja hyppeli keittiöön. Hän vilkaisi muutamaan kaappiin. Ne olivat tyhjiä. Jääkaappi ei ollut toiminnassa, mutta James vilkaisi sinnekin. Sielläkään ei ollut ruokaa. Hämmentyneenä James mietti, mihin Lily oli piilottanut ruuan. James availi laatikoita. Hän löysi pari kuivunutta leipää ja yhden tölkin säilyke persikoita. Muuta ruokaa ei keittiöstä löytynyt. Mutta Lilyhän oli sanonut, että Alisa oli antanut reilusti ruokaa. James pani löytämänsä muonat takaisin kaappiin ja pomppi nukkuvan Lilyn luokse. James ei raaskinut herättää häntä. Sen sijaan James istui nojaamaan seinään ja tuijotteli Lilyä. Huvittuneena James muisteli, miten Lily oli kerta toisensa jälkeen morkannut Jamesia, ja nyt James sai vapaasti katsoa Lilyn nukkumista ilman kamalia seurauksia – ainakaan jos Lily ei huomaisi häntä. James hymyili erinäisille muistoilleen. Jos unohti Alisan ja mökin olosuhteet, ei Lilyn kanssa vangituksi joutuminen ollutkaan niin kamalaa. Ainakaan vielä.

Jamesin teki mieli ryömiä Lilyn viereen. Hän muistutti kuitenkin itselleen, ettei Lily sentään ihan kaikkea sietäisi tilanteesta huolimatta. James sulki väsyneenä silmänsä ja painui hiljalleen kevyeen uneen. Kun hän heräsi, hän tunsi viileän käden kosketuksen omassa kädessään. James avasi varovaisesti silmänsä ja huomasi Lilyn istuvan hereillä vieressään. Ja Lily oli tarttunut Jamesin käteen.
”Mitä nyt?” James kysyi ja tunsi sydämensä hakkaavan nopeasti.
”Ei mitään”, Lily sanoi rauhallisena. ”Sitä vain että… kiitos.”
”Kiitos mistä?” James katsoi häkeltyneenä Lilyn vihreisiin silmiin. Hänestä tuntui, kuin hän voisi upota niihin.
”Kiitos, kun tulit tänne”, Lily sanoi hiljaa ja laski katseensa. ”Vaikket olisi tietenkään halunnut joutua vangituksi. Mutta ilman sinua minä olisin varmaan jo kuollut yksinäisyyteen.”
James tarttui vapaalla kädellään hellästi Lilyn leukaan ja käänsi Lilyn kasvot itseensä.
”Minä olen iloinen, koska löysin sinut”, James sanoi katsoen Lilyä silmiin. Lily katsoi takaisin hymyillen hieman. Vaikka hymy oli hento, se oli aito. Ja Jamesille tuo hymy oli suotu harvoin.
Lily puristi edelleen hänen kättään.
Hetken James oli aikeissa suudella Lilyä, mutta sitten Lily rikkoi harmonian ja sanoi:
”Ruoka on loppu.”
 ”Mitä?” James hätkähti ja irrottautui Lilystä.
”Ruoka on loppu”, Lily toisti ja käänsi katseensa taas pois Jamesista.
”Mutta sinähän sanoit silloin, että Alisa – ” Mutta Lily keskeytti Jamesin kylmästi:
”Minä valehtelin.”
James tuijotti Lilyä epäuskoisena. Lily katsoi taas Jamesiin, kasvoillaan tällä kertaa vakava ilme. Hän oli tosissaan.
”Olen todellakin säästellyt ruokaa siitä asti kun tulit, mutta se ei riitä enää pitkäksi aikaa”, Lily sanoi. ”Minä en halunnut huolestuttaa sinua.”
”Ruoka… on loppu”, James sanoi lähinnä itselleen. Lily oli kiitellyt ja lepytellyt Jamesia, jotta hän muka ymmärtäisi paremmin ruoan riittoisuudesta valehtelemisen. James puri hampaitaan yhteen.
”Anteeksi”, Lily sanoi hiljaa, ja James varmistui ajatuksestaan. Hän ei kuitenkaan antanut itsensä raivota Lilylle.  
”Me olemme pulassa”, James huokaisi.
Samassa ulko-ovi pamahti auki, jolloin James ja Lily hätkähtivät molemmat ja kääntyivät katsomaan ovelle. He tosiaan olivat pulassa, James ajatteli, kun talvitakkiin pukeutunut Alisa Alders astui huohottaen sisään ja sulki oven takanaan. Hänen pitkät ja ruskeat hiuksensa olivat lumisateen jäljiltä märät. Hänen ripsivärinsä olivat levinneet pitkin poskia, jotka olivat helakan punaiset. Kaikesta näki, että Alisa Alders oli juossut mökille kuin tuli hännän alla.
”Sydämetön akka!” Lily huusi ja hyökkäsi yllättäen Alisaa kohti kädet levällään. Säikähtänyt Alisa osoitti Lilyä taikasauvallaan ja huusi:
”Tainnutu!”
Punainen valosuihku osui Lilyyn, ja James huusi kauhistuneena. Lily kaatui maahan ja jäi tajuttomana lattialle makaamaan.
”Tuosta saat maksaa”, James uhosi ja nousi seisomaan.
”Varmasti”, Alisa sanoi hymyillen ivallisesti. Hän näytti varmemmalta kuin viimeksi, kun oli vanginnut Jamesin.
”Teillä on varmasti ollut täällä oikein mukavaa”, Alisa tuumi ja hymyili entistä ilkeämmin. James mulkoili Alisaa ja valmistautui puskemaan päällään Alisan mahaan. Kuin lukien Jamesin ajatukset, Alisa osoitti Jamesia taikasauvallaan ja kivahti:
”Istuos jähmetys!”
James tunsi jalkojensa pettävän ja hän lösähti takaisin maahan istumaan. Hän ei päässyt seisomaan, vaikka yrittikin, eikä hän pystynyt liikuttamaan käsiäänkään. Hän katsoi vihaisena, miten Alisa taikoi Lilyn kahleisiin ja kiinnitti kahleet seinään.
”Herpaannu”, Alisa sanoi sitten osoittaen Lilyä. Sitten hän kääntyi taas katsomaan Jamesia hymy huulillaan. Hänen takanaan seinään kahlittu Lily vaikeroi.
”Miksi palasit?” James kysyi huomaten, että hän pystyi liikuttamaan kasvojaan.
”Tuli ikävä”, Alisa sanoi kohauttaen olkiaan. ”Ja halusin tulla kertomaan, että ystävänne luulevat teidän lähteneen romanttiselle pakomatkalle.”
Alisa vilkaisi Lilyä, joka oli hieman huonovointisen näköinen. Sitten Alisa käänsi päänsä takaisin Jamesiin.
”Hassua, eikö?” Alisa sanoi virnuillen. ”Ettehän te voisi olla missään romanttisesti. Sinähän rakastat minua.”
”Sinä olet hullu”, James tuhahti pudistaen päätään.
”Itse olet”, Alisa sanoi kikattaen. ”Mutta olet silti söpö.”
Ja se mitä Alisa seuraavaksi teki, oli Jamesin mielestä anteeksi antamatonta. Alisa tarttui toisella kädellään Jamesia olkapäästä ja suuteli häntä kylmillä huulillaan. James ei vastannut suudelmaan. Pian Alisa puri leikkisästi Jamesin alahuulta ja irrottautui.
”Hyvästi, kulta!” Alisa sanoi pirteästi ja asteli oven luokse. ”Minun pitää ikävä kyllä muuttaa tämä talonne näkymättömäksi. Eihän kukaan saa tulla häiritsemään ikuista lepoanne.”

14. luku
Pahuus


Pahuus on ei-olevaa. Se on olemassa vain ihmisten sydämissä. Se ei hengitä. Pahuus ei kuole koskaan, koska se ei ole koskaan elänyt. Se on vain osa todellisuutta. Se on osa meitä jokaista.

Tylyaho oli jäänyt kauas taakse. Susan piteli näkymättömyysviittaa käsissään ja seurasi kelmejä lumista tietä pitkin kohti metsää. Viitta oli hyvin kevyt. Susanin teki kovasti mieli koettaa sitä. Lopulta hän heilautti sen päälleen. Viitan läpi näki hyvin. Susan virnisti itsekseen. Ehkä hän voisi vähän pilailla kelmien kustannuksella.
Susan noukki maasta kourallisen lunta ja muovaili siitä lumipallon. Sitten hän heitti lumipallon suoraan Siriuksen päähän. Sirius huudahti ja kääntyi vihaisena katsomaan Susania – tai siis suunnilleen siihen, missä Susan seisoi.
”Näkymättömyysviitta tänne”, Sirius huudahti, mutta Susan heitti nyt Remustakin lumipallolla.
”Näen sinun jalanjälkesi”, Remus tuumasi pyyhkäistessään lumet pois olaltaan.
”Ai”, Susan sanoi nauraen ja riisui näkymättömyysviitan yltään. Sirius hieroi ärtyneenä päätään ja ojensi kätensä ottaakseen näkymättömyysviitan itselleen. Susan ei kuitenkaan antanut sitä.
”Sinä vain kostaisit”, Susan sanoi ja laittoi viitan taskuunsa.
”Mutta jos vielä heität minua lumipallolla, saat katua”, Sirius sanoi, mutta hymyili hieman.
”Oho, telkeisitkö minut taas komeroon?” Susan kysyi leikillään. Vaikka hän itse hymyilikin, niin Siriuksen ilme synkistyi. Ehkä Sirius tosiaan katui tekoaan.
Kun he saapuivat metsän laitaan, Susan ei voinut uskoa silmiään. Hän näki jälleen Alisa Aldersin lähestyvän juosten. Eikö tuosta hupakosta päästä ikinä eroon, Susan ajatteli.
”Mitä hittoa hän täällä tekee?” Siriuskin hämmästeli.
”Ehkä hän eksyi”, Susan ehdotti. Hän ei pitänyt Alisaa maailman viisaimpana ihmisenä.
Alisan ilme oli järkyttynyt, kun hän pääsi kelmien ja Susanin luokse. Hän katseli säikkynä heitä jokaista.
”MITÄ TE TÄÄLLÄ TEETTE?” Alisa kiljui hysteerisenä ja niin kovaa, että kaikki hätkähtivät.
”Olemme päiväkävelyllä”, Remus vastasi tyynen rauhallisena, mutta kurtisti kulmiaan Alisan käyttäytymiselle. ”Onko jokin hätänä?”
”On”, Alisa vastasi hetken kuluttua, ääni täristen. ”Tuolla metsässä on jotain ja se kutsui minua… En tiedä, mikä minuun meni, mutta seurasin sitä ääntä metsään. Siellä oli vain pimeää… Voi Sirius, minua pelottaa!”
Alisa heittäytyi Siriusta vasten ja halasi tätä. Susan mulkoili tyttöä. Siriuskin näytti yllättyneen Alisa äkillistä halausta. Hän kuitenkin kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sanoi:
”Ei hätää. Me menemme katsomaan, mikä siellä on.”
”EI!” Alisa parkaisi ja irrottautui Siriuksesta. ”Älkää menkö, se jokin tappaa teidät.”
”Ei me sitten mennä”, Peter sanoi kauhistuneena ja pudisti päätään.
”Ehkä sinä vain kuvittelit kaiken”, Susan ehdotti. Alisa kääntyi katsomaan häntä ylenkatseellisesti.
”Vihjaatko sinä, että minä olen jotenkin menettänyt järkeni?” Alisa kysyi halveksivasti.
”En”, Susan vastasi, vaikka hän ajattelikin toisin.
”Näitkö siellä mitään?” Sirius kysyi ja Alisa kääntyi taas häneen päin.
”No, siellä kyllä liikkui jokin”, Alisa sanoi ja rupesi nyyhkyttämään. ”Pyydän, älkää menkö sinne. En halua, että kuolette.”
Muiden kuunnellessa Alisan vaikerrusta Susan kaivoi kompistimen esiin taskustaan. Se oli taas tavallisen oranssin pallon muodossa. Tassuja ei näkynyt. Susan otti toisesta taskustaan Lilyn hiuslenkin ja vei sen kompistimen luokse. Jälleen pallo heräsi eloon: sen jalat työntyivät esiin ja se nuuskutti hiuslenkkiä. Ilahtuneena Susan laski kompistimen maahan. Se lähti määrätietoisesti kävelemään tietä pitkin syvemmälle metsään.
”Seurataan kompistinta”, Susan keskeytti Alisan vaikeroinnin. Susan osoitti hitaasti kipittävää kompistinta.
”Nyt se johdattaa meidät Lilyn ja Jamesin luokse”, Sirius huudahti. Jännittyneenä Susan hölkkäsi oranssin kompistimen perään. Kelmit tulivat hänen rinnalleen.
”Odottakaa”, Alisa Alders huusi ja tuli – Susanin harmiksi – heidän mukaansa.

* * *

Lily istui lattialla. Hän oli kahleista kiinni seinässä, sillä Alisa ei ollut vaivautunut vapauttamaan häntä ennen lähtöään. Jameskaan ei pystynyt nousemaan seisomaan, koska Alisan loitsu vaikutti yhä. Lily sulki silmänsä. Hän kuvitteli istuvansa aurinkoisella Tylypahkan pihamaalla, järven rannalla. Linnut lauloivat ja kokeet olivat ohi. Susan istui hänen vieressään.
”Lily?” Kuului jostain James Potterin ääni.
”Häivy, Potter”, Lily mutisi. Potter oli tietenkin taas tulossa leuhkimaan huispaustaidoillaan.
”Lily, miksi sinä aloit taas kutsua minua sukunimellä?” Potter kysyi hämmästyneellä äänellä. Lily hätkähti. Ei hän ollutkaan Tylypahkan pihamaalla, alusta oli paljon kovempi ja kylmempi…
Lily avasi silmänsä. James katsoi häntä huolestuneena hämärän mökin lattialta.
”Äh, minä vain kuvittelin olevani… jossain muualla”, Lily sanoi hiljaa.
”Ahaa, muualla minä olen sinulle edelleen Potter”, James hymähti.
”Ei kun… menneisyydessä”, Lily sanoi ja tuijotti harmaata lattiaa. Siitä tosiaan oli kauan, kun hän oli viimeksi nähnyt Tylypahkan. Tai kutsunut Jamesia Potteriksi.
”Olen pahoillani”, James huokaisi. ”Tämä kaikki on minun syytäni.”
”Alisanpas”, Lily sanoi katkerana. Hän vihasi Alisa Aldersia. Mutta ei enää James Potteria.
”Mutta ilman minua Alisa ei olisi tehnyt tätä kaikkea sinulle”, James sanoi ja katsoi Lilyä hartaasti. Ihan kuin hänen silmissään olisi näkynyt kyyneleitäkin.
”Alisa on sairas”, Lily sanoi. ”Hän on paha.”
”Mutta minäkin jahtasin sinua kuin hullu”, James sanoi ja näytti tosiaan olevan vihainen itselleen. ”Ei mikään ihme, että ihmiset ympärilläni sekosivat.”
”Et sinä ole hullu”, Lily sanoi ja sai aikaan hymyn. ”Olet vain itsepäinen.”
Jameskin hymyili, mutta sanoi:
”Tämä kokemus on kasvattanut minua paljon.”
”Taas yksi syy kiittää Alisaa”, Lily sanoi sarkastisesti. ”Hän jopa suuteli sinua.”
James ei sanonut mitään.
Ehkä Lily oli mennyt liian pitkälle. Hän vilkaisi Jamesia, joka katseli ulos huoneen ainoasta pienestä ikkunasta.
”Ehkä minä olenkin se, jonka pitäisi nyt kasvaa”, Lily sanoi hetken emmittyään. Tuntui edelleen oudolta avautui Jamesille, vaikka se tuntuikin oikealta. Ja helpottavalta.
James katsoi Lilyä tutkien.
”Minä olen aina luullut, että sinä olet vain suosionhaluinen ja leuhka”, Lily myönsi. ”Vähän samanlainen kuin Alisa Alders”, Lily sanoi ja lisäsi nopeasti:
”Mutta et ole!”
”Olin minä”, James sanoi hitaasti. ”Minusta oli kivaa, kun kaikki halusivat kelmien ystäviksi ja pelata kanssani huispausta. Mutta kuten sanoin, minä olen kasvanut siitä. Ja Alisan suudelma oli ehkä huonoin suudelmani ikinä!”
James hymyili, ja tartutti sen Lilyynkin.
Oikeastaan hän on aika hyvä tyyppi, Lily ajatteli.

Minuutit kuluivat hiljaisuuden vallitessa. Välillä James ja Lily vilkaisivat toisiaan, mutta he välttelivät liian pitkää katsekontaktia.
Lily ajatteli Alisan viimeisiä sanoja. Eihän kukaan saa tulla häiritsemään ikuista lepoanne.
Ehkä Lily tosiaan kuolisi näin. Hänen mahansa kurni. Heidän vähäinen ruokansa oli keittiössä, mutta kumpikaan heistä ei päässyt nousemaan.
Sitten pitkä hiljaisuus rikkoutui. Ulkoa kuului selvästi ääniä, kuin ihmisten puhetta.
”Sirius!” James huudahti. ”Tunnistin Siriuksen äänen, hän on tuolla ulkona!”
”ME OLEMME TÄÄLLÄ!” Lily huusi ja James seurasi hänen esimerkkiään. Molemmat kuitenkin tiesivät syvällä sisimmässään, ettei huutaminen auttaisi. Alisan loitsu vaimensi taatusti äänet. Jos talo oli näkymätön, ei heidän löytymisensä ollut kovinkaan todennäköistä. Silti James ja Lily huusivat, sillä he eivät halunneet kuolla. Pienikin toivo saa ihmiset toimimaan.

* * *

Kompistin oli pysähtynyt tienreunaan.
”Se taisi mennä sekaisin kylmässä”, Peter sanoi harmistuneena. ”Ei tässä ole mitään, vain puita.”
Susan katseli kompistinta odottaen. Hän luotti tuon pienen kapistuksen toimivuuteen, koska se oli Dumbledoren. Hän käveli sen luokse ja silitti sitä sormellaan.
”Ehkä he sittenkin ovat tässä”, Alisa sanoi. Hän oli ristinyt kätensä ja näytti kalpealta.
”Miten niin?” Sirius kysyi.
”Ehkä he ovat… voi, ehkä he ovat maan alla. Heidän… hautansa”, Alisa rupesi nyyhkyttämään viimeisten sanojen kohdalla ja heittäytyi taas Siriuksen olkaa vasten.
Susan tuhahti.
”Tässä kohtaa maassa ei ole lunta”, Susan sanoi ja osoitti säännöllisen muotoista kohtaa maassa, jossa oli vain soraa.
”Mutta jos haudat hylkivät lunta”, Alisa ehdotti ääni väristen. Itse asiassa hän tärisi muutenkin.
Susan käveli eteenpäin, mennäkseen lumettoman kohdan päälle, mutta sitten hän törmäsi johonkin kovaan. Kuin näkymätön muuri olisi tullut hänen tielleen. Susan tunnusteli sitä käsillään.
”Tässä on jotain”, Susan mutisi. Muutkin – paitsi Alisa – tulivat tutkimaan outoa ilmiötä.
”Spesiaalit paljastus!” Remus osoitti kohtaa taikasauvallaan. Silloin alkoi tapahtua.
Kohtaan, johon Remus oli osoittanut, ilmestyi haalistunutta puuta. Puupinta levisi yhä suuremmalle alueelle ja muodostui pieneksi taloksi.
”Oho”, Sirius henkäisi. Talon ovi oli juuri siinä, mihin kompistin oli pysähtynyt. Sirius tarttui sen kahvaan, mutta ovi oli lukossa eikä auennut.
Remus kohotti taikasauvansa ja osoitti ovea lausuen:
”Alohomora!”
Ovi lennähti auki. Sisällä odottava näky hämmästytti kelmit ja Susanin täydellisesti.

James ja Lily eivät näyttäneet panevan pahakseen yllätysvierailua. James huusi käheällä äänellä:
”Ihanaa nähdä teitä!”
Remus vapautti Lilyn kahleista ja purki Alisan loitsun Jamesista. Susan ryntäsi halaamaan Lilyä. He molemmat olivat purskahtamaisillaan itkuun.
”Toitteko te mitään syötävää?” James kysyi ja hieroi mahaansa. ”Alisa ei kestinnyt meitä kovinkaan kehuttavasti.”
”Alisa?” Sirius toisti hämmästyneenä. ”Alisa Alders?”
”Niin”, James nyökkäsi. ”Hän käytti monijuomalientä ja esitti Lilyä kuukauden. Löysin tämän paikan yli viikko sitten, ja Alisa vangitsi minutkin tänne.”
Sirius vilkuili ympärilleen mökissä. Alisaa ei näkynyt missään. Hän ryntäsi ulos, mutta Alisaa ei näkynyt sielläkään.
”Hän livisti”, Sirius raivosi ja kirosi päälle.
”Oliko hän teidän kanssanne?” James kysyi hämmentyneenä.
”Oli, ja me uskoimme hänen valheensa”, Sirius sanoi. ”Hän kertoi meille paskaa jostain äänistä, jotka kutsuivat häntä metsässä”, Sirius sanoi vihaisena ja potkaisi lunta.
”Kyllä aurorit saavat hänet kiinni, kunhan kerromme Dumbledorelle tapahtuneesta”, James sanoi ja laittoi toisen kätensä Siriuksen olalle. ”Hienoa nähdä sinua.”
Sirius rauhoittui hetken kuluttua. Remus ja Peter tulivat taputtamaan Jamesia olalle.
”Kelmit ovat taas koossa”, James tuumi iloisena.
Susan ja Lily tulivat myös ulos talosta hetken päästä nauraen, vaikka heidän silmänsä hieman punoittivatkin.
”Susankin taisi taas näyttää herkän puolensa”, Sirius kuiskasi kuuluvasti Jamesille.
Taas?” Lily hämmästyi. ”Su, milloin sinä olet viimeksi itkenyt Siriuksen nähden?”
”Komerossa”, Susan vastasi ja lähestyi Siriusta vaarallisen näköisenä.
”Hei, tällaisissa tilanteissa ei saa käyttää väkivaltaa!” Sirius huudahti ja nosti kätensä suojakseen, kun Susan oli vain metrin päässä hänestä.
Susan kuitenkin tarttui Siriuksen käsiin, laski ne pois Siriuksen kasvojen edestä ja suuteli tätä nopeasti suulle.
”Nyt me olemme tasoissa”, Susan sanoi. ”Sinä käytit viimeksi samaa asetta.”

James söi ja söi Siriuksen keittiöstä tuomaa ruokaa, kunnes hän oli niin täynnä, että melkein oksensi. Hän, Sirius ja Peter istuivat kolmisin oleskeluhuoneessa. Remus oli mennyt ilmoittamaan Dumbledorelle, että James ja Lily olivat löytyneet ja että Alders oli karannut. Oli jo myöhä, ja Lily oli mennyt Susanin kanssa nukkumaan. Peterkin oli nukahtanut nojatuoliin ja kuorsasi nyt kuuluvasti. James oli kertonut heille paluumatkalla melkein kaiken Alisan teoista.
”Aurorit saavat Alisan varmasti kiinni”, Sirius sanoi. ”Uskomatonta, miten hän huijasi meitä kaikkia.”
James nyökkäsi ja tuijotti takassa heikosti hehkuvia hiiliä.
”Alisa olisi myös voinut tappaa Lilyn”, James sanoi hetken kuluttua. ”Niin mustasukkainen hän oli, koska hän halusi… minut.”
Sirius pysyi normaaleista tavoistaan poiketen hiljaa. He istuivat hetken vaiti.
Sitten Sirius sanoi:
”James kuule, minäkin taidan nyt luopua tyttöjen kiusaamisesta. Tai Siis… en vaihtele heitä tai… siis, minä en halua olla enää suosittu.”
”En minäkään”, James sanoi, mutta katsoi Siriusta uteliaana.
”Entä sinä ja Susan?”
Sirius ei katsonut Jamesiin, vaan näpräsi nojatuolinsa rispaantunutta kohtaa.
”Onko teidän välillänne jotain?” James kysyi ja katsoi Siriusta tutkaillen.
”En usko”, Sirius vastasi hetken kuluttua. Hän ei sanonut muuta. Pian James päätti lähteä nukkumaan. Hän kapusi poikien makuusaliin vievät portaat ylös uppoutuneena mietteisiinsä ja avasi seitsemäsluokkalaisten poikien huoneen oven. Siellä häntä odotti yllätys.

Alisa Alders oli pukeutunut mustaan pitsiyöpaitaan, joka muistutti lähinnä mekkoa. Hänen ruskeat hiuksensa olivat auki. James tuijotti häntä suu auki, eikä saanut sanaa suustaan.
”Hei taas, James”, Alisa sanoi heleästi ja osoitti Jamesia taikasauvallaan, huutaen samalla:
”Tainnutu!”

15. luku
Loppu


James heräsi. Hän avasi silmänsä ja nousi istumaan päätään hieroen. Hän oli edelleen seitsemäsluokkalaisten poikien makuusalissa. Alisa istui yhdellä sängyistä ja katseli Jamesia hymyillen. Alisalla oli kädessään kaksi taikasauvaa, omansa ja Jamesin.
”Pysy siinä”, Alisa sanoi käskevällä äänensävyllä. James pysyi vaiti ja katseli Alisaa murhaavasti. Mitä Alisa sitten aikoikin, se ei varmasti päättyisi hyvin.
Alisa nousi seisomaan.
”Sinä menet nyt kertomaan kaikille, että minä en laittanut teitä siihen mökkiin. Se oli vain osa Lilyn suunnitelmaa. Tiedäthän, hän halusi olla kanssasi kahden”, Alisa sanoi.
”Turha luulo!” James huusi ja nousi hänkin seisomaan. Enää hän ei tuon akan komenneltavaksi alistuisi.
”Pelkäsinkin, että sanot noin”, Alisa sanoi ja hiveli taikasauvaansa. ”Ikävä kyllä sinun täytyy myös sanoa, että rakastat minua.”
Äkisti Alisa osoitti Jamesia taas taikasauvallaan ja huudahti:
”Komennu!”
Alisan loitsun myötä James tunsi olonsa rentoutuneeksi ja kevyeksi. Aivan kuin hän olisi yllättäen vaipunut suloiseen uneen…
”Mene sanomaan Siriukselle, että Lily käytti komennuskirousta minuun”, Alisan ääni kuului jostain kaukaisuudesta.
”Sano myös, että rakastat Alisaa. Sinä ymmärrät häntä”, Alisa jatkoi. Jamesista pyyntö vaikutti täysin vilpittömältä, tietenkin James voisi sanoa niin Siriukselle. Sitten James kuuli päässään oman äänensä: ”Et sinä rakasta Alisaa.”
Mutta miksi hän ei rakastanut Alisaa, James hämmästeli itsekseen. Ajatus tuntui rentouttavalta.
”Mene sanomaan myös Dumbledorelle, että Lily on syyllinen”, Alisan varma ääni kuului taas.
Mutta eihän Lily tehnyt mitään.
”Mene!” Alisa komensi kiukkuisesti.
James kääntyi ja lähti portaikkoon vievälle ovelle. Hän laittoi kätensä sen kahvalle.
Älä mene, James kuuli taas oman äänensä komentavan häntä päänsä sisällä.
”James, mene sanomaan Siriukselle, että rakastat minua”, Alisa huusi vihaisena. Hän ei vaikuttanut tyytyväiseltä, koska James hidasteli.
Alisan komentoja vastaan kamppailu tosiaan vaikutti Jamesistakin hieman työläältä. Paljon rentouttavampaa oli vain alistua Alisan tahtoon…
Et voi valehdella. Sinä rakastat Lilyä.
James käveli eteenpäin, mutta tunsi hetken kuluttua kolottavaa kipua otsassaan. Hän havahtui ja huomasi makaavansa taas lattialla. Hän oli yrittänyt kävellä oven läpi ja samalla yrittänyt estää itseään kävelemästä. Hän oli törmännyt oveen, ja Alisan komennuskirous oli haihtunut.
”James, avaa se ovi ja mene kertomaan Dumbledorelle, että Lily teki sen kaiken!” Alisa kiljui ja potkaisi Jamesia kivuliaasti jalkaan.
Hän luulee yhä, että olen komennuskirouksen alaisena, James ajatteli ja nousi seisomaan. Alisa osoitti häntä yhä taikasauvallaan. James kääntyi ja lähti laskeutumaan hitaasti pois makuusalista. Alisa ei voinut seurata häntä, koska muuten Sirius olisi voinut tainnuttaa hänet.

Sirius oli nukahtanut oleskeluhuoneen sohvalle. James meni ravistelemaan hänet hereille ja kuiskasi:
”Alisa on meidän makuusalissa.”
”Mi- mitä?” Sirius kysyi unisena ja avasi silmänsä.
”Alisa on meidän makuusalissa ja luulee minun tottelevan hänen komennuskiroustaan”, James sanoi nopeasti. ”Menen hakemaan Dumbledoren. Yritä vartioida, ettei hän karkaa.”
Sirius nyökkäsi ja näytti hieman hämmästyneeltä.
”Ota näkymättömyysviitta, kai se on sinulla?” James varmisti.
”Ei, se on Susanilla”, Sirius vastasi. ”Hän on jo nukkumassa.”
”Yritä pärjätä”, James sanoi ja riensi muotokuva-aukolle. Hän juoksi autioita käytäviä pitkin kohti Dumbledoren kansliaa. Myös Remus ja Peter olivat varmasti vielä siellä.
James saapui hengästyneenä kivihirviön luokse.
”Sitruunatoffee?” James kokeili. Mitään ei tapahtunut.
”Hemmetti, minulla on kiire!” James huusi ja kirosi. Silloin ovi kansliaan aukesi.
”Mitä, oliko salasana perkele?” James hämmästeli. Oven takaa ilmestyivät kuitenkin Remus ja Peter. He olivat nähtävästi avanneet oven.
”Nopeasti!” James huusi ja riensi hämmästyneiden ystäviensä ohi. Dumbledore istui pöytänsä takana ja väänteli omituisen näköistä mustaa laitetta.
”Alisa on meidän makuusalissa”, James henkäisi. ”Hän luuli komennuskirouksensa toimineen minuun.”
Enempiä selityksiä kuuntelematta Dumbledore kavahti pystyyn ja lähti seuraamaan Jamesia takaisin Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Remus ja Peter olivat jääneet käytävälle odottamaan, ja he näyttivät yllättyvän, kun Dumbledorekin porhalsi heidän ohitseen.
”Rehtori, hän on meidän makuusalissa”, James sanoi, kun he olivat päässeet tyhjään oleskeluhuoneeseen.
Dumbledore seurasi Jamesia poikien makuusaliin. He avasivat oven nopeasti, mutta makuusali oli tyhjä.
”Hän oli täällä”, James sopersi. ”Pyysin Siriusta vahtimaan – ”
James hiljeni. Jostain kuului kirkunaa.
”Tuo tuli tyttöjen makuusalista”, sanoi paikalle rynnännyt Remus. Dumbledore oli vetänyt taikasauvansa esiin.
”Lily”, James sanoi kauhuissaan ja juoksi taas oleskeluhuoneeseen.
”Ei me päästä sinne”, Peter huomautti, kun James katseli hätääntyneenä tyttöjen portaikkoon. James haroi hiuksiaan. Dumbledore ilmestyi hänen vierelleen.
”Me emme voi kuin odottaa”, hän sanoi rauhallisuudella, joka ei sopinut tilanteeseen lainkaan.
”Me emme voi vain odottaa!” James huusi turhautuneena. ”Minä haen luutani ja – ”
James ei ehtinyt tehdä mitään, kun portaikosta kuului askelia. Tulija ei ollut pelästynyt ekaluokkalainen, vaan Lily. Aivan hänen takanaan oli Alisa, joka osoitti Lilyä taikasauvalla.
”Lily, oletko kunnossa?” James kysyi huolestuneena.
”Hiljaa!” Alisa huusi. ”Pysykää siinä missä olette!”
Alisa loi säikähtäneen katseen Dumbledoreen ja työnsi Lilyn maahan. Osoittaen Lilyä yhä taikasauvallaan Alisa sanoi:
”Älkää tehkö mitään, tai hän kuolee!”
Dumbledore voisi pysäyttää hänet, James ajatteli lähinnä raivoissaan ja vilkaisi rehtoria. Tämä näytti liian tyyneltä.
”Mitä sinä odotat?” James kysyi vihaisena ja katsoi Dumbledorea silmät leimuten. Tämä vain hyssytteli Jamesia pysymään hiljaa.
”Haluan kuulla, mitä neiti Aldersilla on sanottavanaan”, Dumbledore sanoi ja katsoi tutkien Alisaa, joka oli erittäin hätääntynyt. Hänen hiuksensa roikkuivat silmillä ja silmät vilkuilivat eri suuntiin pelokkaina.
”Siriuskin on panttivankinani, minä piilotin hänet”, Alisa sanoi henki pihisten. ”Ja Lily… Lily on panttivankini. James, sinun pitää valita. Kumman haluat nähdä elävänä, kumman kuolleena?”
”Mitä sinä horiset?” James kysyi ja tunsi raskaan painoin laskeutuvan sydämelleen. Edes Alisa ei voinut olla niin ilkeä…
”Mihin pyrit tällä?” James kysyi taas ja yritti pitää äänensä rauhallisena.
”Mi-minä kostan! Sinä hylkäsit minut ja nyt sinä saat luvan hylätä jonkun toisenkin, josta välität!” Alisa huusi ääni vapisten.
”Puheissasi ei ole mitään järkeä”, James tuumi ja puristi kätensä nyrkkiin. Hän olisi valmis taistelemaan vaikka ilman taikasauvaa.
”Sinä et löydä Siriusta, jos tapat minut”, Alisa sanoi ja vilkaisi taas kauhistuneena Dumbledorea. Alisan käsi vapisi, kun hän osoitti maassa istuvaa Lilyä. Lily katsoi Jamesia kummallisesti. Aivan kuin Lilyn ilme olisi ollut samaan aikaan pelokas, mutta… toiveikas.
”No, kumman valitset?” Alisa kysyi kimakalla äänellä. ”Jos et pian päätä, minä tapan Lilyn ja sitten Sirius jää piiloon ikuisesti ja minä… MINÄ RAKASTAN SI – AIH!”
Alisa kaatui maahan. Hänen päästään valui verinoro oleskeluhuoneen lattialle. Hänen takanaan seisoi Susan, joka oli lyönyt häntä puisella tuolilla.
”Hän tainnutti minut huonosti”, Susan sanoi ja kohautti olkiaan. James ryntäsi Lilyn luokse.
”Oletko kunnossa?”
Lily nyökkäsi, nousi seisomaan ja katsoi maassa makaavaa Alisaa.
”Ei kai hän kuollut?” Lily kysyi heikosti.
”Ei”, Dumbledore totesi kokeiltuaan Alisan pulssia. ”Remus, voisitko ystävällisesti käydä lähettämässä pikaviestin Pyhään Mungoon? Täällä tarvitaan joukko velhoja, jotka ovat perehtyneet mielisairauksiin.”
Remus kiirehti heti ulos oleskeluhuoneesta. Peter katseli suu auki Alisaa ja hypisteli taikasauvaansa. James otti oman taikasauvansa takaisin Alisan taskusta.
”Hienosti toimittu”, James sanoi Susanille, joka kiersi oleskeluhuoneessa ja näytti etsivän jotain. Dumbledorekin huomasi sen ja sanoi:
”Herra Musta on luultavasti omassa makuusalissaan.”
Susan pysähtyi ja katsoi hämmentyneenä rehtoria. Sitten hän ryntäsi poikien makuusaliin vievään portaikkoon.
James kääntyi katsomaan Dumbledorea kysyvästi. Tämä vain nyökkäsi hänelle, ja James lähti epävarmana Susanin perään.
”James, miten Dumbledore voi tietää, että Sirius on täällä?” kysyi Lily, joka oli seurannut Jamesia seitsemäsluokkalaisten poikien makuusalin ovelle. James avasi oven.
”Muita mahdollisuuksia on aika vähän”, James totesi. Susan istui keskellä huoneen lattiaa, ja hänen vierellään makasi tajuton Sirius.
”Susan oli piilottanut hänet sängyn alle”, Susan sanoi heikosti. ”Hän on vain tajuton.”
”Olipa loistava paikka”, James totesi ivallisesti ja osoitti Siriusta taikasauvallaan:
”Herpaannu!”
Siriuksen silmät aukesivat ja hän voihkaisi.
”Alisa pääsi yllättämään”, Sirius sanoi ja hieroi kättään. ”Missä hän on?”
”Susan löi häntä tuolilla”, James sanoi virnistäen. Sirius nousi istumaan. Susan halasi häntä lujaa.
”Se hemmetin idiootti olisi voinut tappaa sinut”, Susan sanoi ja katsoi Siriusta huolestuneena, pitäen yhä kiinni tämän kädestä.
”Joo, hän yritti laittaa minut valitsemaan, tappaako hän Lilyn vai sinut”, James sanoi ja vilkaisi Lilyä, joka hymyili Susanille.
”Onneksi Susan osasi toimia”, Lily sanoi.
”Hei, minähän sanoin jo, että Alisa pääsi vain yllättämään”, Sirius sanoi närkästyneenä. ”Olisin minäkin saattanut olla tämän tarinan sankari.”
”Pöh, yritä tottua ajatukseen, että minä pelastin sinut”, Susan sanoi. Sirius hymähti, laittoi toisen kätensä Susanin kaulalle ja suuteli tätä. Susan vastasi suudelmaan.
”Ehkä meidän on aika poistua”, James sanoi Lilylle ja he menivät takaisin oleskeluhuoneeseen. Dumbledore oli sitonut tajuttoman Alisan köysiin. Peter istui hermostuneen näköisenä nojatuolissa ja tuijotti Alisaa.
”Sirius on kunnossa”, James sanoi Dumbledorelle.
”Enemmänkin”, Lily mutisi, ja James virnisti.

Pyhän Mungon parantajat saapuivat paikalle kymmenen minuutin kuluttua. Yksi heistä herätti Alisan, joka alkoi saman tien huutaa ja pyristellä vastaan.
”Minä en ole tehnyt mitään!” Alisa huusi, kun parantajavelhot lukitsivat hänet kantopaareihin.
”Se oli Lily!” Alisa kiljui. Kelmit, Lily ja Susan katselivat Dumbledoren kanssa vierestä hiljaisina, kun Alisaa lähdettiin leijuttamaan pois oleskeluhuoneesta.
”He ovat pahoja!” Alisa kirkui. ”Piskuilan on kuolonsyöjä! Minä tiedän, minä en suostunut pahan valtaan, mutta he ovat pahoja, kuolonsyöjiä!
James huomasi Peterin kavahtavan vieressään. Alisan syytökset tuntuivat Jamesistakin kummallisilta.
”He ovat riivattuja, en minä!” Alisa huusi ja kiemurteli, kun hänet leijutettiin muotokuva-aukon läpi. James kuuli vielä yhden hänen huudoistaan:
”Minä olen vain uskollinen käärme, ja te muut saalistavia eläimiä!”
Äänet vaimenivat.
”Täysi sekopää”, Sirius totesi pudistaen päätään ja piti Susania kädestä kiinni. ”Matohäntäkö muka kuolonsyöjä, kaikkea sitä kuulee.”
Sirius nauroi ja löi Peteriä leikkisästi olalle.
”Ethän sinä uskalla edes kävellä yksin kielletyn metsän ohi.”
Dumbledore tuijotti synkkänä muotokuva-aukolle. Sitten hän kääntyi Jamesin ja muiden puoleen.
”Yrittäkää pysytellä hiljaa tästä asiasta”, hän sanoi. ”Luultavasti Alisan mielenterveys koki pahan kolauksen, kun hänen vanhempansa kuolivat kesällä.”
James nyökkäsi muiden kanssa. Dumbledore toivotti hyvät yöt ja lähti. Sirius lösähti lähimpään nojatuoliin ja huokaisi.
”Nyt se on ohi.”
James nyökkäsi taas ja risti kätensä. Remus tuijotti tyhjyyteen.
”Minä lähden nukkumaan”, Peter sanoi hetken kuluttua ja katosi portaikkoon.
”Minä tuskin saan unta”, James huokaisi ja hieroi kasvojaan.
Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Lily huudahti:
”Tulkaa katsomaan!”
James hätkähti ja kääntyi katsomaan Lilyä, joka poimi lattialta jonkinlaisen pienen paperin.
”Valokuva”, Lily mutisi ja katsoi kuvaa. James meni hänen luokseen ja vilkaisi kuvaa Lilyn olan yli.
Mustavalkoisessa kuvassa oli kaksi ihmistä, nainen ja mies. Naisella oli pitkät hiukset ja ryppyiset, mutta iloiset kasvot. Mies oli roteva, tumma ja hämmästyneen näköinen. Kuten taikamaailmassa oli normaalia, he liikkuivat istuen välillä vanhoille tuoleille tai halasivat toisiaan. Lily katsoi kuvan toiselle puolelle. Sinne oli kirjoitettu huteralla käsialalla:

Nagmela ja Hortini Alders.

Lily antoi kuvan Susanille.
”He ovat varmasti Alisan vanhemmat”, James tuumasi.
”Normaalin näköisiä”, Sirius sanoi katsottuaan kuvaa.
”Kaikki ei ole sitä miltä näyttää”, Remus muistutti.
James kietoi suojelevasti kätensä Lilyn ympärille. Hetken kuluttua James kuitenkin irrottautui ja lähti pois oleskeluhuoneesta jättäen muut katsomaan yllättyneinä hänen peräänsä.

James oli luvannut olla häiritsemättä Lilyä. Hän pitäisi lupauksensa. Hän ei enää tuottaisi mielipahaa kellekään, edes Alisalle.
James käveli hiljaa käytäviä pitkin. Vain hetki sitten hän oli rynnännyt hakemaan Dumbledorea, ja nyt kaikki oli ohi. Kaikki palaisi ennalleen. Lily ei enää kaipaisi hänen seuraansa, kuten siellä pikku mökissä. Vankeina.
James vaelsi Tylypahkassa ja kokeili luokkien ovia. Pimeydenvoimilta suojautumisen luokan ovi oli auki. Hän meni sinne ja istui yhdelle eturivin pulpeteista. Hän tuijotti tyhjää liitutaulua mietteissään. Sitten luokan ovi aukeni ja James hätkähti.
”James?”
Lily astui luokkaan.
”Minä seurasin sinua”, Lily sanoi ja astui muutaman askeleen Jamesia kohti.
”Miksi?” James kysyi. ”Enkö minä voisi nyt kadota sinun elämästäsi. Alisa on poissa, enkä minä halua kiusata enää ketään.”
Lily tuli vieläkin lähemmäs. James valui pois pulpetilta.
”Me tiedetään molemmat, ettet sinä halua kadota”, Lily sanoi. James ei katsonut häneen.
Lily kosketti Jamesia olkapäähän, ja James vavahti.
”Minä rakastan sinua”, Lily sanoi hiljaa.
James ei voinut sille mitään. Hänen sydämensä tuntui hyppäävän ilosta kurkkuun. Hän ei kuitenkaan kääntynyt katsomaan Lilyä, jota oli jahdannut pakkomielteisesti monta vuotta.
”Tiedän olevani epäreilu”, Lily sanoi hetken kuluttua kuuluvammin. ”Kielsin sinua lähestymästä minua niin monta vuotta ja nyt… nyt minä haluaisin vain olla sinun kanssasi.”
Viimein James kääntyi katsomaan Lilyä. Hän jopa hymyili.
”Älä yritä iskeä minua”, James sanoi. ”Olet jo tehnyt sen. Aikoja sitten.”
James kietoi kätensä Lilyn vyötärölle. Hitaasti heidän kasvonsa kohtasivat, ja he suutelivat.
Lily kietoi kätensä Jamesin kaulalle. Suudelma tuntui ihanalta.
”Sedän pikku Jameshan se täällä”, ovelta kuului yhtäkkiä karhea ääni.
James ja Lily erkanivat ja katsoivat ovelle. Pewer Potter seisoi siellä ja hymyili voitonriemuisesti.
”Ja tässäkö on sinun heilasi?” Pewer kysyi.
James vilkaisi hymyillen Lilyä ja nyökkäsi. Mitä sitten tapahtuisikaan, ei se tapahtuisi ilman Jamesin suojelua.

The End

--------------------------------
Fici sisälsi mitä luultavammin yhden jos toisenkin virheen. Yhdys sanat (ei varmana tule yhteen *vink*) ja yksityiskohtia koskevat asiat ovat minun suurin akilleen kantapääni.
Toivon kuitenkin, että lukukokemus oli edes jossain määrin mielenkiintoinen.
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15

Tiijau

  • Vieras
Vs: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het) Valmis
« Vastaus #8 : 14.03.2012 16:23:19 »
AAWS ;D
Hyvä ficci! Todellaa hyvä ficci! (Sulaa näppäimistölle)
Todellakin tuli naurettua ääneen. Kirjoitusvirheitäkään ei ollut, ainakaan huomiota herättävästi (vaikka en niihin huomiota kiinnitäkään)

 :-*
Anteeksi, en saa mitään järkevää aikaan. Tämä oli niiin loistava!
Teksti kulki sopivaa tahtia ja tätä oli mukava lukea  :)

Anteeksi sekava ja mitäänsanomaton kommenttini,
Kiitos  :-*
AINIIN! Unohdin sanoa että Lily ja James ovat ihana paritus  :P
Tässä vielä lainauksia parisen kappaletta :

James on tällä hetkellä jossain alakerrassa. Minä makaan hänen sängyllään… Turha kuvitellakaan mitään pervoa! Minä käytän Jamesin sänkyä vain silloin tällöin ja silloinkin nukkumiseen. Niin, minä olen siis Sirius Musta, sinkku ja erittäin tyylitajuinen ja ko-”

SIRIUS <3

Kun James poistui keittiöstä, hän näki Lilyn seisomassa yhdellä jalalla keskellä niin sanottua oleskeluhuonetta, joka oli isoin talon kolmesta huoneesta. Lilyn silmät olivat kiinni. Hän oli nostanut kätensä kohti kattoa. Käytös näytti Jamesista pelkästään typerältä.
”Lily, mitä hittoa sinä touhuat?”
Hitaasti Lily laski kätensä alas, hengittäen syvään. Hän laski jalkansakin alas.
”Minä joogaan”, Lily sanoi ja kyykistyi hitaasti alas.
”Eli taas joku jästien juttu”, James päätteli seuratessaan hämmästellen Lilyn hidasta liikehdintää. ”Minäkin osaan!”
James nosti kahlitut kätensä ylös ja alkoi pyöriä hitaasti ympyrää silmät suljettuina. Hän kuuli Lilyn nauravan vieressä.
”Tuo taitaa sitten olla jokin puhdasveristen juttu”, Lily sanoi. Pian James lopetti pyörimisen ja lösähti makaamaan maahan.
Aivan ihanaa !  :-* **Kuvittelee Jamesin söpönä pyörimässä ympyrää**

Professori_Huuhaa

  • ***
  • Viestejä: 185
Vs: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het) Valmis
« Vastaus #9 : 19.04.2013 23:50:47 »
Täähän on ihan ehdoton! Onnea hienosta tarinasta!

Röhkö

  • ***
  • Viestejä: 1 171
  • Oot kuuma.
Vs: Koukussa sinuun (kelmit, K-13, het) Valmis
« Vastaus #10 : 20.04.2013 14:30:31 »
Kiitos kiitos! Tämän ficin kirjoittamisesta on kuusi vuotta, mutta hauskaa saada siitä silti vielä palautetta! (:
Mitä tapahtuu ficissä, jossa päähenkilö kirjoittaa ficciä? Ficcinception, K-15