Kirjoittaja Aihe: Dyyni: Suurin on rakkaus (S) Paul/Chani  (Luettu 214 kertaa)

Hely

  • ***
  • Viestejä: 28
Dyyni: Suurin on rakkaus (S) Paul/Chani
« : 29.04.2024 12:23:49 »
Ficin nimi: Suurin on rakkaus
Ikäraja: S
Fandom: Dyyni (sekoitus kirjaa ja elokuvaa)
Tyylilaji/Genre: angst, rakkaus, uskonnollisilla teemoilla leikittely
Paritus: Paul/Chani
Vastuuvapaus: En omista Dyyniä, sen hahmoja tai tapahtumia enkä rahaa kirjoittamisesta.
Yhteenveto: Tänään minä olen sekä Mahdi että mies.
A/N: Rakastan Dyynin maailmaa sekä kirjana että elokuvasovituksena. Tämä on sekoitus molempia, ehkä kuitenkin enemmän kirjaa, sillä olisin kaivannut elokuvaankin enemmän sitä kirjassa kuvailtua hellyyttä Paulin ja Chanin välille.




Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
   Oranian katolinen raamattu (tarkistettu laitos)
……………

Tiivisteltassa oli pimeää, mutta Paul erotti yön hiljaisuudessa esikoisensa äidin hengityksen, joka nousi ja laski rytmikkäästi. Täällä syvällä aavikolla jossa suuret hiekkamadot, nuo aavikon vanhukset, vartioivat reviiriään syvällä maan uumenissa, rytmi oli kuolemansynti. Siksi jo fremenlapset tiesivät rikkoa rytminsä, mukailla hiekan epätasaista vaellusta dyynien laelta niiden juurelle. Siksi he olivat pystyttäneet hieregin, automaaleirin suuren kivikkoisen kallion juureen; tänne hiekkamadot eivät nousisi ja siksi Chani lepäsi niin rauhallisesti.
Paul valvoi hänen untaan, kuten tyttö oli valvonut silloin, kun Paul valmistautui erämaan tulikokeeseen, Shai-huludin kesyttämiseen. Hän muisti sanat, jotka fremennainen oli lausunut hänelle. Tänään minä olen sekä valvoja että nainen. Valvova sayadiina ei varoittanut kokelasta ennen koetta, mutta Chani oli antanut huolen kuulua äänestään.
Hänen äitinsä oli varoittanut poikaansa kiintymästä liikaa erämaan kevääseen. Ruhtinaitten avioliitoilla on muita syitä kuin rakkaus. Paul tiesi sen tosiasian, ja juuri siksi hänen isänsä oli kuollut naimattomana miehenä; hän oli säästänyt itseään niin kuin suurten sukujen jäsenillä oli tapana mahdollisten liittoutumien vuoksi säästää. Se oli strateginen veto, joka oli samalla evännyt Jessican paikan rakastamansa herttuan vaimona.

Ehkä juuri siksi Paul muisteli tarinaa zensunnilaisesta perinteestä, nuoresta rikkaasta prinssistä, joka eräänä päivänä näki palatsinsa muurien ulkopuolella nälkää ja kärsimystä, eikä siksi voinut enää jäädä nauttimaan yltäkylläisestä elämästään. Prinssin esimerkkiä seuraten miehet jättivät perheensä ja elämänsä, omistivat itsensä askeettiselle mietiskelylle.
Yaśodharā ei ollut nimenä yhtä tunnettu kuin Siddhartha, mutta he edustivat saman myytin kahta puolta; prinssi joka jättää kaiken, sekä vaimo joka menetti kaiken. Prinssin etsiessä selitystä elämän kurjuudelle, Yaśodharā jäi yksin heidän poikansa kanssa. Kokonaisia uskontoja oli rakennettu miesten ympärille, samalla kun heidän läheistensä kärsimys ei ollut aina edes mainitsemisen arvoista. Katsellessaan nukkuvaa Chania, poika mietti näkyjään. Tulevaisuus oli kuin hiekka, joka valui sormien välistä; jos puristi sormensa yhteen, pystyi estämään sen virtauksen, mutta vain hetkeksi. Käsiään ei voinut puristaa kiinni ikuisesti.

”Usul”, tyttö kutsui nuorukaista teltan varjoista. Sinisten silmien katse oli unenutuinen.
”Lepää vain”, Paul rauhoitteli ja kurottautui koskettamaan tytön hiuksia, jotka punersivat kuin rohto auringon valossa hiekkaa vasten.
”Sinä tarvitset unta.”
Chanin ääni oli toruvan lempeä. Paul mietti, tulisiko tytöstä hänen Yaśodharānsa; tulisiko Chani koskaan ymmärtämään, mikä hirvittävä kohtalo heitä odotti, kuinka Paul tasapainotteli minuutensa ja messiaanisuutensa välimaastossa, olematta koskaan kumpaakaan. Kuinka itsekäs hän oli takertuessaan niihin pieniin hetkiin, jotka sai viettää yhdessä tytön kanssa.
”Sinulle minä olen aina Usul”, poika muistutti, kenties enemmän itseään. Tänään minä olen sekä Mahdi että mies.