Kirjoittaja Aihe: Sherlock Holmes, Häähumua, herra Holmes! ~ K11 VALMIS  (Luettu 11203 kertaa)

Penber

  • Vieras
Title: Häähumua, herra Holmes!
Author: Penber
Raiting: k11
Genre: Mystery, Draama, jotain
Fandom: Sherlock Holmes
Pairing: Mycroft /Amalia , Holmes /Watson (Mary /Watson maininta)
Disclaimer: Arthur Conan Doyle omistaa.

Summary: Kun Mycroft Holmes menee viimein naimisiin, kaikki on hyvin. Vai onko?

A/N: Tulevissa luvuissa esiintyvä nainen (Amalia) on tullut tutuksi aikaisemmasta ficistäni nimeltä Paholaisen verkko. Mutta uskon, että tätä pystyy silti seuraamaan, vaikkei olisikaan tuota lukenut. Tämä osallistuu siis seuraaviin haasteisiin; Genrehaaste II (mystery), OTP10 (Holmes/Watson), Taikauskoa-haasteesen (Tikkaiden alta käveleminen tuottaa huonoa onnea.) ja Multifandom-haasteeseen.. Niin ja FFviiteenkumppiin (016.Perhe.)


Ensimmäinen luku: Tikkaiden ali kulkeva etsivä


John Watson oli viettänyt muutaman leppoisan päivän ystävänsä Sherlock Holmesin luona kotoisassa Baker Streetin asunnossa 221B. Tämä tilapäinen majoittautuminen johtui pääasiassa siitä, että rakkaan tohtorin kaunis vaimo oli lähtenyt lohduttamaan sisartaan ja sanoi viipyvänsä matkallaan viikon jos toisenkin. Koska Watson ei viihtynyt millään yksin päivääkään enempää, hän oli päättänyt mennä ilahduttamaan ystäväänsä. Aluksi Holmes oli esittänyt, ettei häntä voisi tippaakaan kiinnostaa, vaikka Watson majailisikin muutaman päivän entisessä huoneessaan. Mutta muutaman tunnin kuluttua tuo omapäinen etsivä oli saanut sen  verran tarmoa, että kiskoi innoissaan tohtoria mukaansa uusiin seikkailuihin. Sinä keväisenä kauniina aamuna, jona tohtori John Watson heräsi normaaliin tapaansa hitaasti, Sherlock Holmes oli jo kerennyt syödä aamiaisen ja lähteä ulos. Rouva Hudson oli jättänyt aamiaistarpeet oleskeluhuoneen pyöreälle pöydälle, siivonnut ja lähtenyt sitten itsekin omille asioilleen. Watson oli pukenut, ajanut sänkensä, syönyt aamiaisen ja syventynyt sitten lukemaan edellisenä päivänä ostamaansa kirjaa. Luettuaan tarpeekseen, Watson vilkaisi kelloa, alkaen huolestua siitä, ettei Holmes ollut vieläkään palannut. Niinpä uskollinen tohtori kumosi knallin päähänsä ja asteli ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen.

Käveltyään korttelin jos toisenkin, Watson oli kaatua, kun eräs hurjapää oli juosta hänen ylitseen. Pian paikalle kirmasi Sherlock Holmes, silmät vilkkaasti tuikkien. Eikä mennyt kuin sekunnin murto-osa kun John Watson ymmärsi, että hänen ystävänsä oli takaa-ajotilanteessa. Etsivä auttoi tohtorin ylös ja niin he kumpainenkin juoksivat tuon viheliään roiston perään.

“Pahus soikoon!” huudahti Holmes. Mies, jota hän oli kuumeisesti jahdannut, oli päässyt karkuun. John Watson huohotti äänekkäästi, nojaten puuaitaa vasten.

“Holmes.. Kuka tuo mies oli?”

“Herra Argus Gopples. Mutta tohtori hyvä, näytät nuutuneelta. Palatkaamme Baker Streetille virkistäytymään.” 

Ehdotus soi kuin musiikki Watsonin korvissa. Ja niin nämä kaksi herrasmiestä lähtivät hitaasti köpöttelemään asuntoa 221B kohti. Mutta eipä heidän matkansa kauan kestänyt, kun kahden vaunun törmäämisestä oli aiheutunut niin suuri kaaos, ettei niiden ohi ollut päästä millään ilveellä.

“Mutta katsos, Watson!” naurahti Holmes ja osoitti pientä väliä erään talon vierustassa. “Tuosta pääsemme.”

Watson oli liiakseen keskittynyt onnettomuuden katseluun, ettei alkuunkaan kuullut mitä Holmes oli ehdottanut. Ja vasta kun tuo hoikkavartaloinen etsivä käveli pää kumarassa tikkaiden ali, tohtori havahtui.

“Holmes! Ei siitä!”

Mutta vahinko oli jo tapahtunut. Sherlock Holmes katseli hämmentyneenä paikoilleen kivettynyttä Watsonia.

“Tulehan jo, tohtori.”

“Ei, Holmes! Mitä oletkaan mennyt tekemään!”

“Watson, oletko saanut auringonpistoksen?” Holmes alkoi jo vaikuttaa hitusen närkästyneeltä.

“Minä taidan kiertää. Tavataan kotona sitten.”

~ ~ ~

Tohtori Watson oli hölkännyt koko pitkän matkansa aina asunnolle 221B asti, että kerkeäisi sinne samaan aikaa Holmesin kanssa. Ja päästyään perille, John Watsonia odotti eriskummallinen näky.

“Mutta Holmes! Maalitörppökö on päällesi pudonnut?”

“Sepä se, tohtori hyvä”, Holmes murahti. Hän oli kauttaaltaan valkoisen kattomaalin peitossa.

“Mitä polvellesi on tapahtunut?” kysyi Watson huomatessaan ystävänsä polvessa avonaisen, verta pulppuavan haavan.

“Minä kompastuin.”

Watson huokaisi, kaivaen asunnon avaimia taskustaan.

“Minä yritin varoittaa”, hän sepusti samalla. “Et olisi mennyt kävelemään tikkaiden ali. Siitä tietää vain epäonnea.”

“Mutta tohtori! Ette voi uskoa tuollaista hölynpölyä”, tuhahti puolestaan Holmes kovakouraisesti maalia kasvoiltaan pois pyyhkien. Watson katsahti häntä merkittävästi ja astui sitten ovesta sisään, etsivät perässään.

Kun Watson meni oleskeluhuoneeseen sytyttämään takkavalkeaa, hän kuuli kuinka Holmes räyhäsi taloudenhoitajalle. Talossa ei juuri sillä hetkellä ollut kuulemma mitään mahdollisuutta saada lämmintä vettä ja juuri maalipurkin päähänsä saanut Holmes olisi halukas menemään kylpyyn. Aikansa kaksikko räyhäsi toisilleen ja lopulta riita päättyi siihen, että kiukkuinen etsivä lampsi päättäväisesti peseytymään, oli vesi sitten kuinka kylmää tahansa. John Watson istui jännittyneenä nojatuolilleen, ottaen kirjan kätösiinsä. Mutta mies tajusi olleensa niin huolissaan ystävästään, ettei pystynyt lukemaan teoksesta lausettakaan.

Oli hiljaista. Ehkä liiankin hiljaista. Ja sekös vielä enemmän lietsoi Watsonin sisällä myllertävää huolta. Oliko Holmes kenties jäätynyt ammeeseen? Taikka pyörtynyt kylmästä? Juuri kun tohtori oli ponkaissut tuolistaan, Holmes hoiperteli täristen oleskeluhuoneeseen. Miehen käsivarressa oli epämääräisiä punaisia hampaanjälkiä. Watson kiiruhti miestä vastaan ja talutti tämän sitten takan ääreen.

“Atshuu!”

“No ainakin olet puhdas...”, Watson sanoi vienosti hymyillen. Holmes puolestaan aivasti uudelleen.

“Jos alat höpöttää niistä tikapuista.. Minä vannon, että potkaisen sinua!”

“Hyvä on, Holmes. Olen hiljaa.”
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 19:40:14 kirjoittanut Beyond »

Fell

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #1 : 02.05.2010 13:15:16 »
En ole vieläkään lukenut yhtään Holmesia, mutta pyh ja pah.

Älä sitten odota minulta ainakaan tällä kertaa - äläkä muutenkaan - mitään kovin järkevää kommenttia. Sellainen ei vain onnistu minulta, kun en keksi mitään valitettavaa kielioppivirheistä tai muista tönkköyksistä.

Joko olen sanonut pitäväni ihan mielettömästi tyylistäsi kirjoittaa? Käytät ilmauksia, joista pidän kovasti vaikken ole ennen kuullutkaan (esim. knallin päähän kumoaminen) jne. ja ääh, tunnen itseni taas kerran ihan kehnoksi kirjoittajaksi kun luen tätä /: 

Hihhih, ehkä saan sittenkin tähän kommenttiin edes yhden järkevän lauseen, koska löysin virheen : D
Lainaus
“No ainakin olet puhdas..”, Watson sanoi vienosti hymyillen.
Pisteitähän kuuluisi tulla kolme, eikös? Ainakin minun tietojeni mukaan.

Yksi kohtalaisen järkevä lause koko kommentissa (lainausta lukuun ottamatta)... Ei ollenkaan kehno suoritus minulta : D

Jatkoa toivoisin joka tapauksessa ja käsi sydämellä vannon, että menen lukemaan Baskervillen koiraa. Sitten voin hieman sivistyneempänä ehkä kommentoida hieman järkevämmin.

En tosin lupaa yhtään järkevää kommenttia, mutta yritän joskus : D

Penber

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #2 : 02.05.2010 13:18:34 »
Kiitos sivistämisestäni, Fell! Mie en tiennykkää että on olemassa joku tollanen sääntö noille pisteille! : D Mutta aina oppii jotain uutta. Ja älä sie yhtee huoli! Hyvä tuo siun kommenttis oli. Kiitos siitä.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #3 : 02.05.2010 13:38:05 »
Iiihana!
Tosin, huomaan oman hyvän ideani kuolevan tässä samalla, kun minäkin olisin halunnut naittaa Mycroftia jollekin ::). Well, no man can do, luotan siihen, että sinä teet sen paremmin.

Tämä oli niin ihanan kepeä, kevääseen sopivaa hauskaa, sanankäyttö oli juuri sellaista iloisenmakuista, että vaikka mentiinkin Watsonin huolen puolelle, niin oltiin kuitenkin enemmän pirteillä fiiliksillä.

Lainaus
Ja niin nämä kaksi herrasmiestä lähtivät hitaasti köpöttelemään asuntoa 221B kohti.
Käsikynkässä uumoilen ma? Ihanasti kuitenkin muotoiltu, köpötellä, Holmes ja Watson köpöttelemässä <3 Mielikuva on suloisista suloisin.

Niin, pitikö minun ihan oikeasti nyt arvioida tätä ficciä nyt jotenkin? Minä olen lähtökohtaisesti aina ilosta soikea kun sinulta tulee näitä Holmes ficcejä niin tasaisesti, eikä minulla ole valittamista. Jatkoa odotellessa <3

Edit: Niin, minun piti vielä sanoa, että pidän ihan simona tuosta otsikosta! Häähumua, herra Holmes! Kun eilenkin Vappuna tuli telkkarista Tähdet kertovat, komisario Palmu ja sitten minulle tulee sellainen brittisarjakin mieleen kuin Kyllä, herra ministeri^^Toi on vaan niin täydellinen otsikon rakenne <3 Noni, sainpa senki sanottua. Hyvää päivänjatkoa :D


T: jjb
« Viimeksi muokattu: 02.05.2010 13:56:23 kirjoittanut jossujb »
Here comes the sun and I say
It's all right

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 791
  • He'd be Her Bert.
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #4 : 02.05.2010 18:23:27 »
Et kertonu et julkasit tan jo! </3

No ei haittaa :)

Oli mahtavan sika hyva taas :D Tyksin ehdottomasti sun Holmes kirjoitustyylistasi aina ja ikuisesti Amen. Hauskan taikauskojutun valitsit ja kas, enpa yllattynyt siita kumpi oli se taikauskoinen :)  Teksti toi taas hymyn huulille ( hyva on se oli jo siella mutta veti korviin asti). 

Riitelivat kuin vanha aviopari konsanaan <3 moni IRL-aviopari jaisi varmasti moiselle kakkoseksi hyvinkin lahjakkaasti. Thanks taas ihanasta ekasta luvusta, luenpa varmasti taman loppuun asti :D

Lainaus
“Jos alat höpöttää niistä tikapuista.. Minä vannon, että potkaisen sinua!”

“Hyvä on, Holmes. Olen hiljaa.”
<3

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

Penber

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #5 : 03.05.2010 13:23:10 »
jjb: Voi ei! : D En halua viedä ideaasi. Yyh. No toivottavasti saan tästä järkevän. Kiitos kommentista. Itsekin tykkään tämän nimestä!^^

Milgia: Voi ei! Olenpas ollut tuhma! :'D Ihihi. Kiitos jälleen kerran <3



Toinen luku: Etsivä, joka piiloutui peiton alle


Seuraavana aamua, kun auringon ensisäteet valaisivat katujen kivetyksiä, John Watson heräsi vuoteestaan, makoisasti haukotellen. Hän venytteli puutuneita lihaksiaan ja rapsutti sitten kuuluvasti selkäänsä. Utuisesti, silmiään räpytellen mies katseli huonetta ympärillään. Huomatessaan ettei kello ollut vielä paljon mitään, mies hämmästeli jopa itse aikaista heräämistään. Mutta katsoessaan kapeaa sänkyä allaan, hän tajusi ettei pitänyt ajatuksesta joutua nukkua yksin. Niinpä Watson hypähti ylös ja valmistautui aamiaista varten. Kun mies pääsi oleskeluhuoneeseen, ei ruokaa näkynyt sen koommin kuin rouva Hudsoniakaan. Mutta päivän posti nökötti uljaasti pöydällä. John Watson istahti tuolille, selaillen edessään lepääviä kirjekuoria. Sanomalehden hän lukisi vasta myöhemmin. Avattuaan erään erittäin suttuisella käsialalla kirjoitetun kirjeen, tohtorin silmät laajenivat hämmästyksestä. Hän nousi ylös niin ripeästi, että tuoli kopsahti kuuluvasti lattialle.

“Holmes! Holmes!” Watson huudahteli samalla kun juoksi etsivän huoneeseen. “Holmes! Oletko hereillä?”

Huoneen sängystä kuului vihaista muminaa ja peitto pöllähti sen merkiksi, että tuo mumisija oli juuri vetänyt sen yli korviensa. Watson ei asiasta välittänyt, vaan nappasi kynttilän, sytytti sen ja istahti Holmesin vierelle.

“Tässä on kirje. Veljeltäsi”, John Watson selosti. “Mycroftilta siis.”

“Minä tiedän, kuka veljeni on!” kuului Holmesin vaimennettu huudahdus, jonka toinen erittäin osuvasti ohitti. Watson oli oppinut kuulemaan vain ne asiat mitkä olivat tärkeitä.

“Tässä sanotaan… Hmm. Rakas veljeni.. hmm… Amalia Brincenton.. viikko.. tohtori Watson.. Voi jestas sentään!”

Luettuaan kirjeen ensin nopeasti itsekseen mumisten, Watson hämmentyi niin että oli menettää puhekykynsä. Hän laski kirjeen polvelleen ja vilkaisi Holmesin suuntaan. Tuo mies oli edelleen käpertyneenä peiton alle, eikä hänestä näkynyt muuta kuin päälaki.

“Mycroft menee naimisiin.”

~ ~ ~

Toffeenkellertävät hiukset somasti nutturalle asetettuna, Amalia Brincenton pakkasi viimeisiä tavaroitaan suureen matka-arkkuunsa. Hän henkäisi kuuluvasti, hymyillen sitten hieman huvittuneena. Nainen kuuli takaansa askelia ja tunsikin pian miehen vahvat kädet olkapäillään.

“Oletko valmis?” kysyi Mycroft matalalla äänellään.

“Olen”, Amalia vastasi ja kääntyi katsomaan tulevaa aviomiestään, joka näytti enemmän tai vähemmän hassulta irrotettuna normaalista ympäristöstään. Yleensä Mycroft vietti aikaansa klubillaan ja tarvittiin vähintäänkin pieni ihme saada hänet pois sieltä.

“Oletko varma tästä? Tiedät varmaan mihin olet ryhtymässä?” mies mörisi, vaikkakin pieni puna kohosi hänen poskilleen. “Tiedät, etten ole mikään yltiöromantikko. Se on enemmän tohtori Watsonin heiniä.”

“Tiedän aivan hyvin, mihin olen ryhtymässä”, naurahti puolestaan Amalia. “En minä tarvitse itselleni yltiöromantikkoa.”

Amalia painoi hellän suudelman edessään olevan miehen poskelle ennen poistumistaan huoneesta. Mycroft jäi vielä paikoilleen, vienosti virnistellen. Ehkä hän viimeinkin ymmärsi pikkuveljeään, muistaessaan miltä tuo mies näytti aina Watsonin astuessa huoneeseen.

Ehkä maailma tosiaankin pyöri jollain muullakin kuin järjellä ja logiikalla.

~ ~ ~

Sherlock Holmes oli viimein laskenut peittoa sen verran päältään, että Watson saattoi nähdä hänen kasvonsa. Kaiken unisuuden takana pilkisti aito hämmennys. Miehet mulkaisivat toisiaan ja sitten kirjettä, joka lepäsi edelleen tohtorin polvella.

“Mycroft menossa naimisiin!” Holmes huudahti. “Onko hauskempaa kuultukaan?”

“Niin tässä kuitenkin sanotaan.. Amalia Brincentonin kanssa.. Muistat varmaan.. Se poikakoulun opettajatar.”

Sherlock Holmes tuhahti ja käpertyi jälleen peittonsa alle. Watson jatkoi kirjeen silmäilyä. Pieni liekki lepatti onnellisena kynttilässä, jota tohtori kädessään piti.

“Meidän tulisi lähteä jo tänään. Mycroft nimittäin toteaa, että.. hetkinen, onpas tämä suttuista.” John Watson siristi silmiään saadakseen tuosta epämääräisestä käsialasta jotain selkoa. “He ovat varanneet huoneita eräästä kartanosta.. Häät pidetään viikon päästä, mutta äitinne halusi tutustua tulevaan miniäänsä ja tavata poikansa… Holmes, tämähän on mahtavaa!”

Watson katsahti myttyä edessään.

“En ole menossa”, Holmes yllättäen murahti, vaikka toinen tuskin oli kuulla sitä peiton läpi. John Watson nosti kulmiaan hämmästyneenä, nostellen samalla peittoa, etsien sen uumeniin kadonnutta miestä.

“Mutta Holmes! Älä ole naurettava. Tietenkin sinä menet veljesi häihin.”

“Ei minulla ole aikaa tuollaiseen hölynpölyyn.”

Watson tuhahti, miettien kuumeisesti keinoa, miten saisi Holmesin ensinnäkin edes pois peiton alta, jotta tämän kanssa voisi käydä järkevää keskustelua. Hetken aikaa aivojansa raksuteltuaan, tohtori uskoi keksivänsä jotain.

“Sherlock…”

“Tiesit kai, ettei tuo etunimen käyttäminen tehoa minuun?”

Holmes vetäisi peiton sivuun ja mulkaisi Watsonin suuriin silmiin.

“Sherlock…”, tohtori kujerteli silmät säihkyen. Etsivä puri kiukustuneena huultaan.

“Hyvä on! Lähdetään sitten!” Holmes parahti ja sujahti peiton alle, korvat savuten. Watson virnisteli viekkaasti. Hän taputti möykkyä isällisesti kuin olisi koiraa kehunut. Vaikkei hän tosin ollutkaan ihan varma mitä Holmesin osaa oli läpsytellyt, muttei sillä kai niin väliä ollutkaan.

“Holmes… Milloin sinä menet naimisiin?”

“Silloin kun sinä muutut naiseksi. Menes nyt siitä.”



A/N: Nää alkuluvut on tälläsiä piiperöisiä, mut luultavasti pidentyvät kunhan pääsen vauhtiin :---D

Fell

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #6 : 03.05.2010 18:44:41 »
Lainaus
“Holmes… Milloin sinä menet naimisiin?”

“Silloin kun sinä muutut naiseksi. Menes nyt siitä.”

Lopetit luvun mahtavasti, aivan kuten edellisenkin : D Olen nykyisin jo lähes varma, että petyn kun alan lukea Holmeseja.

Yäyöäh, sitä samaa kuin ennenkin, olet loistava kirjoittaja ja sen takia en saa mitään järkevää aikaiseksi, et tee kirjoitusvirheitä, enkä voi siksi edes valittaa niistä ja lopetat luvut niin mahtavasti, että lukisin tätä ihan pelkästään niidenkin takia : D

Joten koska en keksi mitään järkevää, lopetan tämän kommentin turhanpäiväisen pitkittämisen - koska tiedät varmaan itsekin, kuinka loistavasti kirjoitat. Ja toivon tietysti jatkoa, mutta sehän nyt on ihan selvää ;3

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 791
  • He'd be Her Bert.
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #7 : 03.05.2010 21:09:08 »
Hahaa ;D olipas mukava tulla kaymaan firman tietokoneella netissa kun huomasin etta tahan oli tullut jatkoa :D Watson oli aivan ihana.

Lainaus
“Holmes… Milloin sinä menet naimisiin?”

“Silloin kun sinä muutut naiseksi. Menes nyt siitä.”
Niin Holmesmainen etta oksat pois. Peiton alle hautautuminen oli mahtava ja se kuinka Watson yritti maanitella Holmesia ylos ja haihin puhumalla miehesta jopa etunimella <3

I luv it.

Tahan loppuun viela toinen mahtava kohta, lyhyt vain, koska en viitsisi koko ficcia lainata tahan :''D
Lainaus
Hän taputti möykkyä isällisesti kuin olisi koiraa kehunut. Vaikkei hän tosin ollutkaan ihan varma mitä Holmesin osaa oli läpsytellyt, muttei sillä kai niin väliä ollutkaan.

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #8 : 03.05.2010 21:25:05 »
Oih, <3

Mikä on käännös englannin termille domestic life? Siis kun just semmosta tää on, Holmes ja Watson on jo valmiiksi vähän aviopari. Kyllä muuten nauroin niin makeasti tuolle Watsonin taitavalle kerjäämiselle ja sitten Holmesin koiramaiselle taputtelulle. Ja tuo viimeinen repliikki, iih, vei sydämeni niin kokonaan.

Uuh, ja saadanko me nyt nähdä Holmesin äiti oikein! Miten ihanaa! Jotenkin minua henkilökohtaisesti vain niin kiehtoo minkälaisia sukulaisia Sherlock Holmesin ympärillä on, koska ne ovat kirjoissa niin viitteellisiä. Mutta ne kuitenkin ovat siellä! Haluan totisesti tietää millaisiksi sinä olet heidät kirjoittanut.

Sori, että pitää nyt tässä vielä vähän offina mainostaa, mutta satutko olemaan livejournalissa? Siellä nimittäin on kohtuullisen uusi yhteisö suomalaisille Sherlock-faneille ja uudet jäsenet eivät olisi ollenkaan pahasta^^ Linkki

Ei mutta, todellakin odotan mitä tästä tulee <3 Minä kyllä niin rakastan Holmesin ja Watsonin tuollaista... mikä se perhanan domestic life nyt on... no tuollaista parisuhdetta^^

Terkuin: jjb



Here comes the sun and I say
It's all right

Penber

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #9 : 06.05.2010 09:54:38 »
Fell: Uijh! Kiitos kommentista! Siehä iha hemmottelet minnuu! ^^

Milgia: Ih. Holmes on sellainen peittomursu :3. Kiitos kommentistasi<3

jjb: Kyllä! Holmesin suku on erittäin mielenkiintoinen! Katsotaan, että mitäköhän saan siitä aikaiseksi :3. Uu, kiitos linkkivinkistä ja kommentista nyt muutenkin ^^~

zilah

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #10 : 06.05.2010 10:52:11 »
Onpa ihana tarina. Jaa mitenniin toistan itseäni... :D

Mutta kun tämä on. Holmes ja Watson ovat herttainen parivaljakko, josta saa juuri tällaisia lämpimiä, hyväntuulisia tarinoita. Ja minä olen koukussa, ei sille mitään mahda.

Psst: Domestic life tarkoittaa vapaasti käännettynä perhe-elämää.


zilah
« Viimeksi muokattu: 06.05.2010 10:54:23 kirjoittanut zilah »

Penber

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #11 : 09.05.2010 16:23:36 »
zilah: Kiitos kommentista! ^^


Kolmas luku: Kompasteleva etsivä



Rouva Hudson katsoi helpottuneena, kun kuljettaja vaunuineen tempaisi matkaan, vieden vihaisen etsivän sekä turhautuneen tohtorin mukanaan. Hetken aikaa saisi taloudenhoitaja levähtää.

~ ~ ~

Sherlock Holmes mutisi ärtyneenä, nostellen takkinsa kauluksia punehtuvien kasvojen suojaksi.

“Holmes. En ymmärrä”, aloitti Watson, “sinä kompastuit omiin jalkoihisi, löit nenäsi portaissa ja onnistuit saamaan vesikauhuisen koiran kimppuusi. Kaikki tämä matkalla huoneestasi ajurin vaunuun! Miten se voi olla mahdollista?”

“En minä tiedä!” Holmes murahti kuin se koira, joka hänen kimpussaan oli vielä hetki sitten ollut. Tohtori kohotti nopeasti kulmiaan.

“Se johtuu niistä tikapuista!”

“Älä taas aloita…”

Hetken aikaa heistä kumpainenkin oli aivan hiljaa. Kaksikolla oli mennyt oma aikansa selvittää osoite, jonka Mycroft oli kirjeeseen tuhertanut.

“Hän kirjoittaa kuin juopunut rapu!” oli Sherlock Holmes huudahtanut.

Lopulta rouva Hudsonin avulla miehet olivat selvittäneet päämääränsä ja lähteneet matkaan. Kaikesta Holmesin huonosta onnesta huolimatta, Watson oli tohkeissaan saadessaan viimein kunnolla tavata ystävänsä koko suvun.

“Tuleeko ranskalainen isoäitikin?”

“Uskoakseni…”

Sitten Holmes ja Watson kävivät läpi muun lähisuvun. Serkut, tädit sedät, enot. Kunnes siirryttiin muihin. Pikkuserkut kahlattiin läpi huolella. Serkut muisteltiin siinä sivussa jokseenkin huolimattomasti. Oliko ranskalainen isoäiti kumpaa puolta sukua? Oliko sedän koiranulkoiluttajan kaima sittenkään tulossa? Sitten Sherlock Holmes raivostui ja asetti hatun silmilleen sen merkiksi, ettei enää keskusteli sukulaisistaan sekuntiakaan enempää. Watson oli jo loukkaantua, kunnes kurkisti vaunusta nähdäkseen edessään uskomattoman kauniin pienen maalaiskylän. Sen keskellä nökötti suuri komea kartano, jonka suvun viimeinen jäsen oli päättänyt avata sen turisteille majoittautumistarkoitukseen.

“Holmes!” Watson hihkaisi. “Olemme perillä.”

Sherlock Holmes kurkisti pienesti hattunsa alta, murahti jotain itsekseen, kunnes piiloutui uudelleen. Hetken päästä vaunut nytkähtivät sen merkiksi, että ajuri oli pysäyttänyt hevosensa. Watson pompahti keveästi ulos, Holmesin puolestaan kompastellessa hänen perässään. Eikä jo pelkästään se miten etsivä oli jälleen kerran päätynyt pärställeen, hän oli kaatunut suoraan syvään mutalammikkoon.

“Holmes! Menit sitten pilaamaan hienoimman takkisi”, Watson parahti, auttaen ystäväänsä ylös. Holmes ei vastannut. Hänen päänsä kiehui kuin teepannu konsanaan. Muuta toisilleen sanomatta, kaksikko lähti kulkemaan kartanoa kohti, laukkujaan perässään raahaten.

~ ~ ~

“Tohtori Watson! Herra Holmes!”

Nuoren naisen ääni kajahti suuressa aulassa. Kun tulijat laskivat laukkunsa ja nostivat katseensa, he näkivät onnessaan säteilevän Amalia Brincentonin edessään. Hän oli edelleen juuri se sama opettajatar, kenet Holmes sekä Watson olivat tavanneet muutama vuosi sitten. Ainoa ero oli, ettei naisella ollut enää päällään ruman harmaata kolttua.

“Näytät kauniilta”, totesi Watson, suudellen Amaliaa kädelle.

“Kiitos, tohtori. Tervetuloa… Mutta jestas, lanko, mitä takillesi on tapahtunut?”

Holmes katsahti takkiinsa, kunnes tajusi lopulta mitä hänen edessään ollut nainen oli sanonut.

“Ei kai sinua haittaa? Että kutsun sinua…”

“Ei häntä haittaa”, Watson ennätti sanomaan. “Voisimme ehkä mennä huoneisiimme? Voisimme siistiytyä ja…”

“Aivan”, Amalia sanoi kasvojansa hassusti väännellen. “Siitä minun pitikin puhua… On tosiaan niin, että täällä on aika täyttä. Kun kaksi sukua ängetään samaan kartanoon, jossa on jo alun perin muitakin asukkeja… no ymmärrätte varmaan. Huoneista on hieman pulaa.”

“Ah. Ymmärrämme kyllä, jos meidän tulee etsiä majoitusta muualta”, Watson totesi hamuten kädellään lattialle asettamaansa laukkua.

“Ei sentään!” Amalia naurahti. “Kyse ei ole siitä. Olisin vain kysynyt, että toivottavasti teitä ei haittaa nukkua samassa huoneessa?”

“Ei haittaa. Ei ollenkaan”, tohtori sanoi hymyillen, jolloin nainen alkoi etsiä avainta, jotta matkustajat pääsisivät hetkeksi levähtämään.

“Missäs veljeni on?” Sherlock Holmes yllättäen kysäisi, kun lopulta kyllästyi takkinsa epätoivoiseen puhdistamiseen.

“Tässähän minä”, kuului sitten Mycroftin ääni ja pian mies ilmestyikin heidän luokseen, kietoen toisen kätensä löyhästi tulevan vaimonsa ympärille. Onnesta soikea tohtori Watson kiirehti onnittelemaan Mycroftia.

“Olemme odottaneet tätä niin kauan!”

“Emmehän ole...”, aikoi nuorempi Holmes todeta, muttei kerennyt kunnolla edes alkuun, kun Watson jo potkaisi häntä olemaan hiljaa.

“Kiitoksia, tohtori”, Mycroft totesi Watsonia kätellen.

Kun nuorempi Holmes sekä hänen tohtorinsa saivat huoneen avaimen, he lähtivät raahustamaan portaisiin. Pienen etsiskelyn jälkeen kaksikko löysi haluamansa. Etsivä pujahti huoneeseen ensimmäisenä, heitti takkinsa mytyksi lattialle ja lysähtäen sitten ensimmäiselle sängylle, joka häntä vastaan tuli. Watson nosti hänen takkinsa ja asetti sen huolellisesti naulakoon, oman takkinsa viereen. Sitten tohtori alkoi silmäillä ympärilleen. Käytyään koko huoneiston läpi, hän palasi toisen luo.

“Holmes. Meillä on ongelma.”

“Mikä, tohtori hyvä?”

“Täällä ei ole muita sänkyjä kuin tuo.”

Holmes nousi istumaan, katsoen ystäväänsä pää hieman kenossa.

“Huomasitko, että Mycroft oli aivan kummallinen?”

“Holmes! Kuulitko sitä mitä sanoin?”

“Kuulin, tietenkin. Mutten näe asiassa kovinkaan suurta ongelmaa. Tämä on leveä sänky. Kyllä me molemmat tähän mahdumme… Puhutaan nyt veljestäni.”

“Mitä hänestä?” Watson tuhahti. “Sinusta hän oli outo.”

“Hän oli outo.”

Watson huokaisi. Hän itse oli nähnyt vain sen saman vanhan Mycroft Holmesin. Sen joka puhui vähän, hieman ehkä murahdellenkin, mutta pelkkää asiaa. Se, joka hyvin harvoin jaksoi lähteä paikaltaan. Mycroft, joka oli paras mies apuun, jos kyse oli numeroista. Mutta nuorempi Holmes oli nähnyt jotain aivan muuta. Hän oli huomannut veljensä silmien loiston, käsien pienen tärinän ja erilaisen asennon.

“Hän on rakastunut.”


A/N: Roah .___.
« Viimeksi muokattu: 09.05.2010 18:17:12 kirjoittanut Penber »

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #12 : 09.05.2010 16:55:25 »
Aww, aww, aww, aww <3 Nyt ei harmita enää yhtään niin paljon, etten ehtinyt ensin Mycroftin naittamishaaveiden kanssa, olisin kuitenkin pilannut koko idean.

Lainaus
“Hän kirjoittaa kuin juopunut rapu!” oli Sherlock Holmes huudahtanut.
Paras lainaus Granada Holmesista ikinä <3 Voin kuulla sielussani miten Brett!Holmes tuon huudahtaa.

Lainaus
“Tuleeko ranskalainen isoäitikin?”
Voi vitsi, toivottavasti! Vaikka kyllä sitten jos sinä kirjoitat hänestä, niin minun on vaikea kirjoittaa sitten sen jälkeen mitään itse. No, enivei, tämä on kaikkinensa ihana ficci, hyväntuulinen ja hauska. Odotan jatkoa innolla <3

T: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Fell

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #13 : 09.05.2010 18:13:41 »
Peljästyin ensin, että tähän olisi tullut kaksi lukua huomaamattani, mutta olinkin sitten väärässä : D Siis ihan mielettömän mielelläänhän tätä lukee, mutta en pahemmin tykkää lukea tietokoneen näytöltä mitään ja sitten olisin ehkä ajatellut lukevani myöhemmin ja olisin jäänyt kymmenen lukua jälkeen ja seli seli : D Älä välitä minusta, yritän olla hiljaa.

Lainaus
“Holmes. En ymmärrä”, aloitti Watson, “sinä kompastuit omiin jalkoihisi, löit nenäsi portaissa ja onnistuit saamaan vesikauhuisen koirana kimppuusi. Kaikki tämä matkalla huoneestasi ajurin vaunuun! Miten se voi olla mahdollista?”
Yksi a taitaa olla ylimääräinen?

Joko olen sanonut, että rakastan tyyliäsi kirjoittaa ja ilmaisujasi (`onnesta soikea` : D) ja niin edelleen? Ja että minusta tuntuu tyhmältä kirjoittaa aina ihan samat jutut viesteihin, mutta kun en vain keksi mitään järkevää!

Mutta ihana luku ja ihana ficci ja ihana kirjoittaja ja ääh, olen hiljaa : D

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 791
  • He'd be Her Bert.
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #14 : 09.05.2010 19:17:14 »
Oih ja voih <3 Ihanaa jatkoa! Tyksin kovasti taas, mitahan sanoisin ettei tama olisi kuin koipi paisti edellisista viesteista?

Hauskaa kun Watson on noin sukurakas, etta sita rakkautta riittaa Holmesinkin puolesta Holmesin sukulaisillekin :''D Makin niin rakastan noita sun ilmaisuja <3 ihania ja sopii Hotsoneihin/Wolmeseihin hyvin :D en osaa paattaa kumpaa kasitetta voisin kayttaa ^^

Tuleeko tata paljonkin viela? Montaako lukua olet ajatellut, tarkoitin siis toisin sanoen. Osaanpuhua.com

Love it.

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

Penber

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #15 : 09.05.2010 23:00:40 »
jjb: Kjeh kjeh. Kiitos kovasti ^^.

Fell: Yay, kiitos kommentista ja virheen pongauksesta. Kaikki sinun kirjoittamasi on järkevää. Nou vöri pii häpi.

Milgia: Tämä Watson hihittelee taas ja kiittää kovasti <3. En osaa vielä tässä välissä sanoa kuinka pitkä tästä tulee.. Saapi nähdä..

A/N: Ja koska olin nopea.. JATKOA!



Neljäs luku:  Herra etsivän värikäs suku


John Watson oli hyvillä mielin jättänyt hämmentyneen Sherlock Holmesin heidän yhteiseen huoneeseen ja lähtenyt itse käyskentelemään kartanon tiluksille. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja sen seurana oli pari hassua pilvenhattaraa. Oli niin kaunis päivä, ettei Watson voinut muuta kuin hymyillä leveästi. Hän venytteli jäseniään, vaikka joutuikin hetken kuluttua lopettamaan, vanhan sotahaavan irvistäessä kivusta.

“Anteeksi”, kuului yllättäen seesteinen ääni. “Seisotte auringon tiellä.”

“Oh. Pyydän tuhannesti anteeksi.”

John Watson astui askeleen taemmas, huomaten siten maassa kyykkivän miehen. Tuo tarkkaan maata tutkiva olento, oli pitkä ja hoikka. Hänellä oli erityisen terävät kasvonpiirteet, hieman harmaantuva tukka ja ohuet huulet. Hän sormena, jotka sivelivät maata, olivat pitkät sekä hoikat. Niin hauraan näköiset, että ne voitaisiin katkaista yhdellä väännöllä.

“Tässä on käynyt kettu yön aikana.”

“Niinkö?”

“Huomaatteko nämä jäljet? Selviä ketun jälkiä. Kyseessä on pelkkä poikanen, mutta tämä näyttänee olevan kovin utelias yksilö. Näettekö kuinka lähelle se on tullut ihmisasutusta?”

“Ehkä sillä oli nälkä?”

Kettututkija nosti katseensa tohtoriin hymyillen samalla salaperäisesti. Hetken ajan Watsonille tuli outo tunne sisälleen. Aivan kuin hän olisi nähnyt tuon hymyn aiemminkin. Mutta kun tuo pikainen hymy katosi, hän vain pudisti päätään ja uskoi muistaneensa väärin.

“Taidat olla niitä häävieraita?” kettumies kysyi sitten.

“Kyllä, itse asiassa minä olen.”

“Morsiamen vai sulhasen puolelta?”

“Sulhasen… Tai oikeastaan en kummankaan. Olen nimittäin sulhasen veljen ystävä… Työtoveri… Tai kirjanpitäjä. Miten sen nyt ottaa.”

Maassa kyykkivä mies naurahti ja nousi ylös. Hän pyyhki nopeasti kätensä taskussaan olleeseen pyyhkeeseen, kohottaen sen sitten tohtoria päin. Kaksikko kätteli toisiaan. 

“John Watson.”

“Sherrinford Holmes. Hienoa tutustua teihin viimein, tohtori. Olen lukenut kirjoituksiasi veljestäni.”

Watsonin suu loksahti auki. Hän piteli edelleen kättään Sherlock Holmesin vanhimman veljen kädessä, eikä ollut päästää irti, ennen kuin tuo ketuista kertova mies ravisteli hänet otteesta. 

“Ah! Katsokaas! Se kettu kurkkii tuolta pusikon takaa!”

Sherrinford harppoi Watsonin ohi, tuon oranssiturkkisen olennon perään. Tohtori vilkaisi hänen peräänsä, nähden kuinka tuo solakkavartaloinen mies loikki ja pomppi onnessaan pusikosta toiseen, ketun pörröinen häntä edellä vilkkuen.

“Mitä mietit?” kysyi yllättäen ääni Watsonin vierestä. Kysyjä oli Amalia.

“Hän… Tuo mies.”

Nainen katsoi tohtorin osoittamaan suuntaan ja virnisti. Watson ei voinut muuta kuin pällistellä kummastuneena yhä tuota kolmatta Holmesia, joka oli niin erilainen, mutta silti niin samanlainen kuin veljensä.

“Ah. Olet tavannut Sherrinfordin”, totesi Amalia. “Hän on… mielenkiintoinen. Luonnontutkija kuulemma. Viihtyy metsällä ja on yhtä sosiaalinen kuin nuoremmat veljensä.”

“Neiti Brincenton!” Watson älähti, kun sai viimein äänensä takaisin. “Minusta tuntuu jokseenkin kovin ulkopuoliselta.”

“Älä siitä huoli, tohtori. Niin minäkin aluksi. Vaikka oma sukunikin on täällä. Mutta kyllä me yhdessä soluttaudumme joukkoon.”

John Watson nyökkäsi päättäväisenä. Hän ojensi kätensä naiselle, ja niin he lähtivät hitaasti kulkemaan takaisin kartanoa kohti. Ehkäpä Sherlock Holmeskin olisi jo paremmalla tuulella.

~ ~ ~

Päivät kuluivat hiljalleen. Watson yritti kiivaasti jokaisena niistä käydä jututtamassa edes yhtä Holmesia, joka vain suostui vastaamaan hänen täysin jonninjoutaviin tarinoihinsa. Ranskalainen isoäiti oli vielä toistaiseksi pysytellyt taustalla. Hän kipitti yleensä nuorimman lapsenlapsensa rinnalla tasaiseksi leikatun nurmikon päällä monia tunteja. He näyttivät keskustelevan matalalla äänellä pitkään ja hartaasti. John Watson tyytyi ihastelemaan tapahtumaa parinkymmenen metrin päästä. Holmes-veljesten äiti oli ehkä kuitenkin kaikista mielenkiintoisin. Hän ei ollut yhtään sitä, mitä tohtori Watson olisi voinut olettaa. Nainen oli pieni ja kasvoiltaan kovinkin Mycroftin näköinen (mikä oli osittain hyvin häiritsevää). Naisen ääni oli useimmiten hiljainen ja seesteinen, mutta kun hän halusi korottaa ääntään, oli se kuin valtameren aaltojen kuohuntaa, jotka kaikuen luolan seinämiä pitkin. Watson kyseli paljon ystävänsä nuoruudesta, joka oli hänelle niin vieras ja etäinen.

“Koska Sherlock syntyi niin myöhään, hän jäi helposti kaikesta ulkopuoliseksi”, oli rouva Holmes todennut kuin olisi pienesti ollut katkeroitunut. “Sherrinford oli kerennyt jo lähteä maailmalle siinä vaiheessa kun Sherlock tuli siihen ikään, että alkoi edes kontata. Koska Mycroft oli jo seitsemän, hänellä oli omat metkunsa.”

“Mitä Hol… Sherlock sitten teki? Oliko hänellä ystäviä? Onko hän aina ollut noin… kyyninen?”

Keskustelut saattoivat venyä monta tuntia kestäviksi ja ne päättyivät vasta kun kello soi ruokailun merkiksi tai kun heidän oli mentävä selvittämään hääseremonian kulkua. Kaikista jännittävintä tosiaan olivat joka hetki lähestyvät juhlat. Watsonin vatsanpohjassa kutitteli hauskasti, kun hän ajatteli Mycroftia juhlapukuun somistuneena. Mutta Sherlock Holmes näyttäisi varmasti vain charmikkaalta, niin kuin aina. Entäs vanhin veli, Sherrinford?

Häitä edeltävä päivä oli yhtä sekamelskaa. Jokainen Holmes ja jokainen Brincenton ryntäili suin päin edestakaisin, paljoakaan ajattelematta, mikä olikaan heidän todellinen asiansa. Veljeskaartin nuorin Holmes puolestaan istui laiskasti milloin missäkin, Mycroft seuranaan. Watson tuli monesti toppuuttelemaan kaksikkoa töihin, muttei heistä kumpainenkaan liikauttanut edes sormenpäätäkään. Vanhin veli oli puolestaan kerännyt suuren kimpun kukkia. Hetken ajan hän luennoi näistä kasveista tohtori Watsonille, joka yritti parhaansa mukaan kuunnella kaiken, mitä tuo eriskummallinen mies hänelle kertoi.

“Missä Amalia on? Meidän tulisi harjoitella vielä kerran.”

“Minä voin käydä etsimässä!” huikkasi Watson ja repi Sherlock Holmesin mukaansa.

“Et sitten voinut mennä yksin?”

“En.”

~ ~ ~

Holmes ja Watson seisoivat valkoiseksi maalatun oven edessä. He olivat koputtaneet siihen jo muutaman kerran, mutta vastausta ei ollut kuulunut.

“Olen varma, että hän on täällä!” Watson sanoi, lyöden nyrkkiä kämmeneensä.

“No, on vain yksi tapa ottaa siitä selvää!” huudahti Holmes, potkaisten oven auki. He astuivat huoneeseen, joka huokui pelottavaa tunnelmaansa. Kuin kaksikko olisi mennyt johonkin aivan täysin uudenlaiseen maailmaan. Jostain kumman syystä heidän niskakarvansa nousivat pystyyn.

“En pidä tästä”, Watson uikutti.

“Eikä tule pitämään kukaan muukaan”, sanoi puolestaan Holmes. Kun tohtori käänsi katseensa suuntaan, jonne etsivä katsoi, oli häneltä mennä jalat alta.

“Jestas sentään!”



A/N2: Seuraavassa luvussa päästään itse tapahtumiin, joten jää nähtäväksi milloin se paukahtaa paikalle..

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #16 : 09.05.2010 23:11:39 »
Sherrinford yeeees <3 Mulla tuntuu aivotoiminta olevan muutenkin ihan matalalla tasolla, mutta hypin tässä melkein tasajalkaa kun olit mahduttanut Sherrinfordinkin tarinaasi. JA vielä hämäävällä tavalla hyvin samankaltaisena kuin millaiseksi minä hänet ajattelen. Tuosta Holmesien äidistä on kyllä pakko sanoa, etä tuo oli todella hyvä kuvaus. Mycroftin näköinen <3 Miten harvinaista, että heidän äitinsä kuvataan enemmän Mycroftin oloiseksi ja siksi todella omaperäistä ja toimivaa.

Ihana tuo Watson, kyselemässä kaikkea ja ottamassa salsiuuksista vihdoin selvää samaan aikaan kun Holmesista tulee sellainen murjottava mielikuva <3 Ihana ihana ihana. En keksi yhtikäs mitään järkevää muuta kuin että kylläpä osaat kirjoittaa hyvin.

Kiitos, t: jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Penber

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #17 : 10.05.2010 09:21:41 »
jjb: Kyllähä se vanhin Holmes oli ihan vaa pakko saada mukaan! ;D Jotenki jännä ku mie aloin hänt miettimää, nii se tuntu vaa luonnoliselta kuvitella tyyppi jokski luonnontutkijaks ku Sherlock nyt on mitä on ja Mycroftilta luonnistuu kaikki numerot. Hmm. Mutta siis hyvä, että mielikuvat ovat osuneet yksiin! Toivottavasti en mene mokaamaan ranskalaisen isoäidin suhteen. Hrr.

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 791
  • He'd be Her Bert.
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #18 : 10.05.2010 22:31:57 »
Hahaa. Oli ilo lukea taas jatkoa :D ah katkera Holmesin lapsuus ja sukulaiset <3

Ma en tieda haluanko ma tietaa mita kaksikko oikei naki, mutta kun se on sun kirjoittamaa nii ehka uteliaisuus vie voiton ^^

Kiitos taas hyvasta lukuelamyksesta :D

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

Penber

  • Vieras
Vs: Häähumua, herra Holmes!
« Vastaus #19 : 11.05.2010 10:50:53 »
Milgia: Kjeh kjeh! <3 Kiitos! Kohta saat tietää mitä ne näki. Muhahha (8



Viides luku: Hädässä etsivä tunnetaan

John Watson pidätti hengitystään. Hän painautui vasten etsivää, joka huomaamattaan kietoi kätensä tämän ympärille. Heidän edessään oli näky, mikä ei kaikkoaisi mielestä hetkessä. Amalia Brincentoin roikkui avuttoman näköisenä kuin räsynukke, katon koukkuun solmitussa narussa. Sherlock Holmes asteli lähemmäs naista, jotta voisi tarkastella tilannetta tarkemmin. Vaikkei asiassa paljon tarkastelua ollut. Amalia oli kuollut.

“Itsemurhako?” mutisi Holmes puoliääneen itsekseen. John Watson lysähti lattialle. Hän tunsi kuinka raskaat kyyneleet alkoivat hiljalleen valua pitkin poskia, tipahdellen sitten yksitellen lattialla olevalle matolle. Aikansa tutkittuaan etsivä ymmärsi jälleen kääntyä ystävänsä puoleen.

“Watson?”

Holmes kyykistyi tohtorin eteen, nostaen tämän kasvot omiaan kohti.

“John?”

“Tämä ei ole totta!” Watson kyynelehti. “Sano ettei se ole!”

Sherlock Holmesin kulmat vääntyivät hassuhkoon asentoon, niin että hän jopa näytti melkein huolestuneelta. Outo pisto sisimmässään, etsivä lähestyi kontaten ystäväänsä ja kun pääsi tämän luokse, hän sulki miehen syliinsä. Tästäkös Watsonin parkuminen vain yltyi. He painautuivat toisiaan vasten yhä lujemmin, tuntien kumpainenkin toistensa sydämenlyönnin kehojaan vasten. Eikä kumpikaan halunnut päästää ensimmäisenä irti.

~ ~ ~

Kun Sherlock Holmes lopulta tiedotti löydöstä muille, kukaan ei ollut aluksi uskoa korviaan. Oliko morsian päättänyt päivänsä oman käden kautta? Amalia Brincentonin äiti purskahti äänekkääseen itkuun. Kaikki, joka ikinenkin pieni suunnitelma, oli muuttunut yhdessä pienessä hetkessä. Etsivä etsi katseellaan veljeään Mycroftia, muttei saanut tätä näkökentälleen.

“Mycroft”, nuorin Holmes kuiskasi. “Missä olet?”

~ ~ ~

John Watson tutki tarkkaan ruumista, jonka hän sekä Holmes olivat laskeneet maahan. Amalia näytti niin heiveröiseltä, kasvot tuhkanharmaina, punainen jälki kaulalla loistaen. Kyyneleitään pidättelevä tohtori, asetti hiljalleen valkoisen lakanan kankeaksi muuttuneen ruumiin päälle.

“Herra Jumala pitää sinusta nyt huolta”, mies huokaisi, niistäen sitten kuuluvasti. Watson siirsi katseensa takanaan olevaan peilipöytään. Hän katsoi punaisiksi itkemiä silmiään, miettien miltä Mycroftista mahtoi sillä hetkellä tuntua. Yllättäen jokin muu vei tohtori Watsonin huomion. Se oli paperinpala, taitettuna voidepurkin alle. Hätäisesti mies nappasi sen käteensä, luki muutamaan otteeseen, kunnes kiiruhti ulos huoneesta.

~ ~ ~

Sherlock Holmes päätti istua hetkeksi sen kaiken hälinän keskellä. Kun kaikki muut huusivat ja mekastivat toisilleen, syytellen, kyseenalaistaen ja moittien.

“Sinä et katsonut tytön perään!” huusi eräs Brincenton.

“Minähän sanoin, ettei tämä suku tee Amalialle mitään hyvää!” tokaisi puolestaan herra Brincenton.

“Väitättekö, ettei meidän sukumme ole tarpeeksi hyvä?” paukautti eräs Holmes.

Ja niin kinastelu jatkui jatkumistaan. Mycroft oli tosiaan tehnyt näyttävän katoamisen, sillä miestä ei näkynyt vieläkään. Eikä Sherlock Holmes enää ollut varma, haluaisiko lähteä etsimään veljeään. Joskus oli parempi olla yksin.

“Rakkaus on yksi niistä harvoista asioista, joka erottaa ihmisiä samalla kun se yhdistää.”

Sherlock Holmes heräsi uumoilustaan, huomatessaan, että hänen vanha isoäitinsä oli löntystänyt jostain ihmismassan seasta hänen viereensä. Mies katsahti vanhan naisen kirkkaasti kiiluviin silmiin ja oli varma, että näki niissä itsensä.

“Kun kaikki muut mahdollisuudet hylätään….”, vanha rouva aloitti ja nuorempi Holmes lisäsi tähän;

“… viimeisimmän, vaikka se olisi kuinka epätodellinen, on pakko olla tosi.”

“Myös rakkaudessa. On toimittava ennen kuin on liian myöhäistä katua”

Sherlock Holmes kurtisti kulmiaan.

~ ~ ~

Kun John Watson saapui ruokasaliin, oli täysi kuhina edelleen päällä. Holmesit olivat ottaneet valtaansa huoneen oikean puolen, Brincentonien kyykkiessä vasemmalla, katsoen heitä uhkaavina. Etsien tovin ystäväänsä katseellaan, tuhraan tätä löytämättä, Watson nosti käden torveksi huulilleen.

“Holmes!”

Puolet huoneessa olevista käänsivät kaikki katseensa John Watsoniin.

“Niin?”

“Ainiin”, Watson naurahti hieman punastuen. “Te olette kaikki Holmeseja… Etsin Sherlockia.”

Ihmiset väistyivät, niin että edelleen paikoillaan istuva veljessaagan nuorin Holmes tuli pian näkyviin. Hitaasti hän nousi tuolista, katse Watsoniin naulittuna ja lähti sitten kävelemään tätä kohti. Etsivä nappasi ystäväänsä käsipuolesta jatkaen ripeää kävelyään ulos ruokasalista. Watson roikkui epämääräisesti hänen perässään. Päästyään hieman kauemmas hälinästä, jonnekin rauhaisaan nurkkaukseen, Holmes tönäisi ystävänsä vasten seinää.

“Holmes? Katseesi on kovin kummallinen”, Watson supisi.

Sherlock Holmesin hengitys oli raskas. Hänen pupillinsa laajenivat väristen. Miehen päässä pyöri isoäidiltä saatu viimeinen neuvo. “Ennen kuin on liian myöhäistä katua.”  Mitään sen kummemmin selittämättä, Holmes painoi huulensa Watsonin huulille.

“Sinulla oli asiaa?” etsivä sitten tokaisi, kun viimein erkani ystävästään. Watson ei ollut saada sanaa suustaan. Hän aloitti lauseensa änkyttäen, sopersi keskiosan, eikä edes kerennyt loppuun kun tajusi, ettei hänen selityksestään saanut mitään irti. Holmes katseli häntä kulmat kohollaan, suupielet ylöspäin väännettyinä. Sydän kiivaasti pamppaillen ja pää täysin pyörällä, Watson tyytyi ojentamaan edessään seisovalle miehelle huoneestaan tekemänsä löydöksen. Etsivä kiskaisi paperinpalan itselleen ja lähti lukemaan sitä lampun alle.

“Itsemurhakirje?” Holmes huudahti saatuaan lappusen tutkittua. “Mitä päättelet tästä, rakas Watson?”

John Watson selvensi kurkkuaan.

“No… Se ei ainakaan ole Amalian kirjoittama.”

“Mistä päättelit tämän?”

“Amalia opetti kirjallisuutta! Ei hän tekisi tuollaisia virheitä, mitä kirjeessä oli!”

“Mahtavaa! Hienosti päätelty. Lisäksi kirjepaperi ei ole tästä rakennuksesta. Niin kuin olemme havainneet, kaikissa kartanossa olevissa papereissa on suvun leima. Tässä ei ole. HA! Watson! Meidän on selvitettävä tämän paperin alkuperä!”

“Kuinka teemme sen?”

Holmes naurahti ja iski silmää.

“Jätä se toki minun huolekseni.”

Etsivä kirmaisi juoksuun, jättäen taakseen hyvin hämmentyneen Watsonin.

“Mitä äsken oikein tapahtui?” tohtori mutisi itsekseen.




A/N: Mum mum mum mah!