Kirjoittaja Aihe: Sherlock Holmes, Baker Streetin herrasmiesetsivä (K-11)  (Luettu 8065 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 4 083
  • Peace & Love
Vs: Baker Streetin herrasmiesetsivä (K-11)
« Vastaus #20 : 09.05.2010 21:09:32 »
Penber, itkeminen on tosiaankin vaikeaa tai kuvitella Holmesia muutenkin kauhean tunteikkaana, mutta jotenkin minusta ehkä se toimiikin varsin hyvin tällä lailla jo raapaleketjun loppupäässä. Mycroft on kyllä minun päässäni ehkä vaikein hahmo ikinä, olen alkanut kiintyä siihenkin herraan aika tavalla, saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan^^

Nukkemestari, tässä fandomissa vain on NIIN helppoa mennä tuonne suloisen angstin puolelle.



Mary Morstan (K-11)

Vasta Intian kuumuudessa tai menneen Persian loistossa aloin ajatella neiti Morstania, jolle aikaisemmin olin tuhlannut ajatuksistani vain muutamia.

Ehdin sentään osallistua heidän kauniisiin keväthäihinsä, joista en välittänyt tipanvertaakaan. Englantilaiset ulkoilmajuhlat ovat niin läpipääsemättömän pitkästyttäviä. Mitään pahaa kuitenkaan neiti Morstanista, nykyisestä rouva Watsonista, ole sanottavaksi, hänhän oli niin ystäväni mieleen.

En ehkä tiedä naisista paljoa, mutta tunnen Watsonini maun. Neiti Morstan pukeutuneena punaruusun sävyiseen leninkiin hiukset kiharrettuina pitsisen hatun alla ja pieni pysty nenä nypyllään varmasti oli silkkaa juhlaa Watsonin silmille.

Pikkuruiset punaiset huuletkin suudeltaviksi, pehmeät norsunluunvalkoiset kädet hellittäviksi, kämmeniin mahtuvat suloiset rinnat hyväiltäviksi.

En suinkaan ole kateellinen.
Vain halkeamaisillani kaipuusta.


Ikävä (S) Tupla

”Oletko se todellakin sinä Holmes? Tekeekö pehmennyt pääni minulle vain tepposet vai oletko oikeasti siinä?” Watson henkäisi minulle avattuaan lopulta silmänsä järkytyksensä jälkeen. En itse usein säikähdä, mutta todistaessani rakkaimman ystäväni kaatumista kirjahyllyä vasten tajuttomana todellakin esti sydäntäni lyömästä kokonaiseen minuuttiin. Olin odottanut haltioitunutta naurua tai silmitöntä suuttumusta. En olisi hämmästynyt välinpitämättömyydestäkään, olenhan näin julmasti ystävääni kohdeltuani ansainnut menettää luottamuksen ja rakkauden, jonka joskus ehkä sainkin omakseni.

”Minun tulee pyytää sinulta anteeksi rakkain ystäväni, ylimääräinen teatraalisuus ei olisi ollut missään nimessä tarpeen. Voitko hyvin, pitäisikö sinun levätä?”


”Älä puhu hulluja, en ota sitä riskiä, että tämä kaunis, niin kaunis uni katoaa ja loppuu ennen aikojaan”, Watson nauroi nojaten tuolissa selkänojaa vasten pitäen käsistäni kiinni lujaa. Veri lakkasi kiertämästä sormissani.

Hän vaatimalla vaati minua kertomaan tarinani siltä istumalta. En tiennyt mistä aloittaa.

Vaikka olin valmistautunut, kyyneleet kihosivat silmilleni kaikissa niissä kohdissa, jotka ovat näiden vuosien aikana mieltäni kiusanneet. Hillitsin itseäni kuitenkin taiten, mutten usko siltikään parhainta ystävääni huijanneeni.

”Minunkin on ollut suunnaton ikävä”, Watson sanoi painaen päänsä syliini. Kiitin onneani ettei hän seurannut eleitäni, sillä itsehillintäni oli romahtamaisillaan. Käteni tärisivät niin, etten olisi luottanut edes palavaa piippua hoteisiini. En kuitenkaan saattanut antaa tunteilleni myöden.

Ei, en vielä.


Muuttumaton (S) Puolitoista

Aluksi kaikki sujui hyvin, niin hyvin ettei kolmea menetettyä vuotta tuntunut olleen koskaan olemassakaan. Tänä aikana Watson oli jäänyt leskeksikin. En tohtinut repiä haavoja auki kysymällä yksityiskohtia tarkemmin. Hänen puheestaan poimimistani termeistä ja viittauksista voin kuitenkin luotettavasti väittää kyseessä olleen vain ja ainoastaan paha tuberkuloosi, jota on edelleenkin voimakkaasti liikkeellä.

Olen ollut kovin ajattelematon ystäväni menetystä kohtaan, ymmärrän kyllä hänen päivä päivältä pahenevan mielensä. En ole sanallakaan pahoitellut hänen Marynsa kuolemaa, vaan sivuuttanut sen kuin pienen vastoinkäymisen jolla ei ole kanssani mitään tekemistä.

En ole koskaan istunut läheiseni vieressä kuoleman hetkellä, enkä osaa kuvitellakaan miten hirveää moinen on. Watson kuitenkin välitti vaimostaan viimeiseen asti, hän suri minunkin kuolemaani enemmän kuin olen ansainnutkaan. Miten saatankin olla niin kylmä, etten osaa ottaa osaa, vaan vaadin kaiken olevan aivan kuten ennenkin?
En halua tätä katkeruutta väliimme, joka viilentää vuoteen.

Koskematon.
Muuttumaton.
Samanlainen.

Miksei ihmissuhteita voi säilyttää kuten Mycroft on säilyttänyt asuntoni Baker Streetillä?


Tunnustus (K-11) Tupla

”Olet tuohtunut Watson. Minkä vuoksi?”

Watson ei kääntynyt vaan sain tuijottaa hänen paljasta selkäänsä sängyssä. Olin polttanut viimeisen muutaman tunnin sisällä kolme piipullista tupakkaa maatessamme vähissä pukeissa päivän ollessa jo pitkällä, mutta Watson oli pysynyt hipihiljaa.

”Enkä ole.”

”Unohdat, että ajat partasi leuan alta huonommin ollessasi hermostunut”
, huomautin seuratessa miten hän tarkisti asianlaidan todetakseen olevani oikeassa. Hivuttauduin lähemmäksi ja epävarmasti liutin käteni hänen kainalonsa alitse. Watson risti kätensä kämmenieni ympäri.

En voi hyvällä omallatunnolla väittää tietäväni hellyydestä juurikaan mitään. Harvat yritykseni usein sortuivat siihen, etten ymmärrä kaikkia niitä sääntöjä jotka lempeyden ympärille ovat nivoutuneet. Mietin usein liikaakin mihin tunteiden palo johtaa, vetäen itseni niistä pois.

Suutelen kevyesti ystäväni olkaa.
Seuraavaksi suutelen hänen niskaansa.
Yritän olla parhaani mukaan lähellä, ettei ystäväni tarvitse pettyä minuun. Havahdun kuitenkin toistuvasti omaan kömpelyyteeni. Huomaan Watsonin silti huokaavan syvään kääntyen lopulta suudellakseen minua suulle niin lujaa, etten olisi nauttinut tilanteesta ellei hän olisi juurikin minun Watsonini.

”Sano, että rakastat minua”, Watson vaatii kovasti irrottauduttuaan huulistani.

”Tottakai rakastan ystäväni”, vastaan hiukan hämilläni, mutta Watsonin nyre sulaa pois ja tilalle kasvaa vilpittömän onnellinen hymy.

”No niin. Olenkin odottanut milloin aiot sanoa sen ääneen”, hän totesi ennen kuin painoi minut palkaksi vasten patjaa.


FIN



A/N: Kiitoksia kaikille lukijoille, tässä oli tämän raapaleketjun viimeiset^^ Tai, tavallaan, itse asiassa, olin suunnitellut vielä yhtä tuplaa/triplaa, mutta se hiukan kasvoi pidemmäksi, joten julkaisen sen tänään myöhemmin spinoffina ja linkkaan sen sitten tähän alle. Käyn kuitenkin tässä ensin kaupassa, ennen kuin nuo menevät kiinni. Nyt otan kommentteja vastaan ja menen kirjoittelemaan muutamaa pidempää moniosaista ficciä, jotka ovat minulla tiedostoissa hautumassa.'
Edit: Mitä kerroin Mycroftille jo aikaisemmin K-7. Siinä on se spinoffi, enjoy^^
« Viimeksi muokattu: 15.11.2014 21:26:04 kirjoittanut Beyond »
Here comes the sun and I say
It's all right

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Vs: Baker Streetin herrasmiesetsivä (K-13)
« Vastaus #21 : 09.05.2010 21:53:26 »
Noni.
Lopetin näitten takia kirjoita tai kuolen, joten kuolin, mut jatkan taas.

Nyt kun saat nää kirjoteltua ja pääset pitkiin, niin sit kirjotellaan molemmat pitkiä samaan aikaa.
Kuin suunniteltua, mutta ei suunniteltua.

Näistä kaksi ekaa olivat ihanimmat.
Ekassa meinsasin haljeta kahtia
ja toinen oli vaan ihana.

Mennäänkö halki?
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan

Penber

  • Vieras
Vs: Baker Streetin herrasmiesetsivä (K-13)
« Vastaus #22 : 09.05.2010 23:36:47 »
Aww. Murr. Roawr.

Kiitos. Ihania ovat olleet kaikki. Voi niin tulee aina mieleen, kun mainitaan jotain tuosta Autio talo-episoodista, nii Tedin eläytyminen Watsonin ilakointiin kun Holmes tuli takaisin kuolleista. Ted oli vaan NIIN hurjan söpö *__* Ja Brett hott, niin ku aina. Syötävän ihana. Mutta mitäs nyt eksyn aiheesta.

Lainailen taas vähän.. Pikkaisen. Ihan semisti.

Lainaus
En suinkaan ole kateellinen. Vain halkeamaisillani kaipuusta.

Voi Holmes ;___;. En tiedä, jotenkin vaan tykkäsin. Niin melankolinen. Oijh!

Lainaus
Miksei ihmissuhteita voi säilyttää kuten Mycroft on säilyttänyt asuntoni Baker Streetillä?

Hyvä kysymys. Aika sherlockmainen. Ihana. Sopisi kyllä minullekin.

Kaikkeudessaan siis kommenttini sekavuus voi johtua tästä kellonajasta tai siitä että on ihan pakko päästä vessaan tai kusen housuun (anteeksi ilmaisuni). Kadotanpas tässä sitä miu punaista lankaa joka toinen sekunti, mutta kiitän ihanista hetkistä, joita sain viettää Holmesin pääkopan kanssa! Kiitos kiitos kiitos!

Ps. Eikös Watson muute oikeestiki jääny joskus leskeksi? Vai muistanko ihan väärin? O.o