Hobitti | Yksinäisen vuoren varjostamat, K-11 | 100/100

[LillaMyy]

Evelix: Ei mitään, ei sitä aina voi aika riittää kaikkeen. (: Ja juu, noissa oli kyseessä sama yö, eli oikeassa olet oletuksinesi. Olen epäloogisuuden mestari, joten se ei ollut mitenkään uusi juttu tai yllätys, jos täältäkin löytyy epäloogisuuksia, toivottavasti tarina on kuitenkin ymmärrettävissä niistä huolimatta! Kiitoksia, mun itse asiassa PITI postata tämä ensin ja sitten vasta se erillinen otsaripa-juttu, mutta sitten unohdin koko asian ja tajusin sen vasta postattuani sen erillisen, että eihän tuota pätkää ollutkaan vielä täällä... xD Tiedän täydellisesti, mitä tarkoitat tuolla masentavuudella, voit varmaan vain kuvitella, millaista mun oli kirjoittaa tätä! Kiitos taas kommentista, nyt lisää Kíliä! (:

72 – Haltioiden keskellä

Kíli vilkuili ympärilleen Rivendellin illallispidoissa. Hän ei ollut ikinä ennen nähnyt edes yhtä haltiaa ja nyt hän oli yhtäkkiä aivan täydellisesti näiden ympäröimänä. Joka puolella hänen ympärillään oli toinen toistaan komeampia ja kauniimpia haltiamiehiä ja –neitoja. Kíli ei osannut päättää, mihin katsoa: lautaseensa vai ympärilleen. Loppujen lopuksi hän päätti tehdä vähän molempia. Bofurin katsoessa hänen päänsä pyörittelyä kummallisesti, Kíli alkoi selittää, kuinka hänen mielestään haltianeidot olivat liian laihoja. Ei hän nyt sentään halunnut muiden luulevan hänen oikeasti pitävän näistä, etenkään kun oli tottunut aivan toisennäköisiin neitoihin. Ei tokikaan. Vaikka hän kiinnittikin ympärillään oleviin haltioihin huomiota, ei se tarkoittanut mitään. Eihän?

73 – Nolo ruokapöytäkeskustelu

Dwalinin huomautettua, että hänen osoittamansa haltia ei ollutkaan neito, ja muiden vieläpä nauraessa sille, Kíliä alkoi hävettää hänen lapsenomainen innostuksensa haltioihin, joita ei ollut nähnyt ennen. Samalla häntä alkoi hieman mietityttää, minkä takia hän oli edes alun perinkään kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Hänellähän oli Sólveig kotona odottamassa. Sólveig, joka edusti kaikkea sitä, mitä Kíli kaipasi ollessaan poissa tämän luota. Kotia, perhettä, lämpöä, jopa turvallisuutta. Jos hän oli jo kerran löytänyt sen, mitä monet etsivät vuosikausia, miksi hän nyt katseli jotain ihan muuta? Kíli ei ymmärtänyt asiaa enää yhtään, eikä hän tiennyt kenen kanssa voisi edes jutella asiasta saamatta kohtausta aikaan.

74 – Piipun polttelua yhdessä

Viimeinkin illallishetken päätyttyä oli Kíli päättänyt, että Balin osaisi varmaan olla hiljaa asiasta, joten hän etsi vanhemman kääpiön käsiinsä. Tämä istuskeli muutoin tyhjässä huoneessa polttelemassa piippuaan. Kíli epäröi ensin oviaukossa ja oli jo pyörtää takaisin, kun hän päätti kuin päättikin mennä juttelemaan toiselle. Hän istahti Balinin viereen ja kaivoi oman piippunsa esille. Hän ei oikeastaan edes tiennyt, mistä hänen pitäisi aloittaa, joten hän sytytti piippunsa mietteliäänä.
”Mistä nyt oikein tuulee, poikaseni?” Balin kysyi hetken kuluttua heidän istuttuaan hiljaisuudessa. Kíli ei jaksanut edes ihmetellä, mistä tarkkaavainen kääpiö oli huomannut jonkin olevan pielessä, vaan alkoi kertoa kaikesta, mitä hän oli huomannut itsessään.

75 – Kylpy- ja ruokatuokioita

Seuraavana päivänä kaikki muut kääpiöt paitsi Thorin, Dwalin ja Balin päättivät lähteä tutkailemaan ympäristöään. He löysivätkin ihan puolivahingossa oikein hienon suihkulähteen, joten he päättivät kokeilla, miltä tuntuisi kylpeä haltioiden suihkulähteessä. Lähteessä oli oikein jo liukumäetkin valmiina ja kaikkea.

Paljon myöhemmin samana päivänä kääpiöt istuskelivat keskenään laittamassa ruokaa omatekoisen nuotionsa äärellä. Kíli istui lukemassa jotain löytämäänsä kirjaa ja polttelemassa piippuaan, kuten tavallista. Kun Bofur heitti veljelleen Bomburille makkaran, ja pöytä Bomburin alla hajosi siihen kohdistuvasta painosta, ei Kíli pystynyt enää kaiken sen naurun keskellä keskittymään kirjaansa. Hänkin nauroi itsensä kipeäksi katsellessaan yhtäkkiä lattialle päätynyttä Bomburia ja toivoi, ettei tämä loppuisi koskaan.

[The Pure-Blood Princess]

No siis oikeastaan meinasin, että se mun kommentti oli epälooginen. Täältä ei mitään epäloogisuuksia oo löytyny, siis mitään sun kirjoittamaa. Mun kommentit on tosiaan ihan eri asia... :'D

Tykkään tästä kohdasta leffassa tosi paljon. Joten, tykkäsin tästä paljon myös sun kirjoittamana versiona. (: Niin, eihän se, että Kíli kiinnittää huomiota ympärillään oleviin haltioihin, mitään tarkoita. Niin niin. Mutta onneksi Kíli ei kuitenkaan tässäkään unohda Sólveigia, kauniista ja komeista haltioista huolimatta. Muuten, tuo kohta, missä Kíli luulee mieshaltiaa haltianeidoksi, aiheuttaa täällä edelleenkin naureskelua. x)

Kíli tuntuu nyt olevan vähän sotkussa tunteidensa kanssa, siis näiden haltioiden takia. Balin on just semmoinen henkilö, jolle mäkin olisin laittanut Kílin juttelemaan tällaisessa tilanteessa. Sól odottaa kotona, mutta... Itse asiassa muistin just näitä pätkiä lukiessani että tässä ficissä on toinenkin paritus. 75 osaankin on jo päästy, että jännäksi menee! Siitäkin masentavasta totuudesta huolimatta, että tietää kuinka Kílille käy. Voin vaan kuvitella, millaista tän kirjoittaminen on ollut sen takia...

[LillaMyy]

Evelix: Kiitos, kiitos! Näköjään ymmärryksessänikin on siis jotain vikaa, mutta kiva tietää, että täällä ei sentään ole (ainakaan vielä!) ollut epäloogisuuksia. (: Siis se Rivendell-kohtaushan on ihan loistava, etenkin kun Kíli on vähän... seko. Itse olen aina ollut sitä mieltä, että Kílissä on jotain haltiaseksuaalin vikaa ja sen takia se on vähän 'in heaven' Rivendellissä. Balin on muutenkin se porukan isähahmo, se vanha ja viisas, jonka puoleen vähän kaikki kääntyy ongelmissa, joten se oli helppo valinta. Siis, VIHDOIN joku muukin ymmärtää mun tuskani tämän kanssa, koska siis... aaarrgh, odotahan vain, kun päästään tarpeeksi pitkälle... Nyt kuitenkin tulossa vielä vähän iisimpää kamaa, vaikkei tämäkään mitään hauskaa ole.


A/N: Tuo kursiivilla oleva repliikki on suoraan elokuvasta otettu.

76 – Eroaminen ukkosmyrskyssä

Matkaseurue oli lähtenyt Rivendellistä jo jokin aika sitten ja nyt he rämpivät Sumuvuorilla kauhean ukkosmyrskyn kourissa. Satoi ja tuuli niin kovaa, että kaikki liukastelivat polulla vuorotellen. Balin kuitenkin ilmoitti muille, ettei kyseessä ollutkaan mikään ukkosmyrsky, vaan ukkostaistelu. Suuret kivijättiläiset taistelivat heidän ympärillään.

Vain hetkeä myöhemmin Kíli huomasi maan aukeavan jalkojensa välissä. Hän yritti tarttua Fíliä kädestä, jotta he eivät joutuisi erilleen, mutta turhaan. Veljekset katsoivat toisiaan kauhuissaan, kun kuilu heidän välissään leveni levenemistään. Kun siihen päälle laskettiin vielä se, että hieman myöhemmin Fíli meinasi rusentua kahden vuoren seinämän väliin erään kivijättiläisen kuoltua, oli Kílin mielestä onnekasta, että he molemmat selvisivät.

77 – Lisää painajaisia

Samaan aikaan Sinivuorilla Sólveig opetteli nukkumaan yksin, koska hän oli päättänyt, ettei halunnut olla riippuvainen pienten lasten innosta nukkua hänen vieressään. Nyt hän kuitenkin oli tulossa siihen tulokseen, että se idea oli ollut huono, koska heti mentyään maate yksin omaan sänkyynsä, palasivat painajaiset. Niissä ei edelleenkään ollut päätä eikä häntää, mutta joka kerta sellaisen nähtyään, Sólveig heräsi hikisenä solmussa lakanoidensa kanssa. Jotenkin hänestä alkoi tuntua, ettei Kílillä ollut välttämättä kaikki kunnossa, vaikkei hän tiennytkään, mistä sai sellaisen käsityksen. Hän päättikin jutella Dísin kanssa asiasta aamulla, koska tämä saattaisi osata selittää hänen oudot painajaisensa. Hän oli kuitenkin ollut samassa asemassa aikoinaan.

78 – Voimaa taistelun tiimellyksessä

”Taistelkaa!” Gandalfin komento sai kääpiöt heräämään lopullisestikin tilanteeseen ja he alkoivat nousta tasanteelta ja etsiskellä omia aseitaan kaiken muun tavaran seasta. He lähtivät etenemään rivakasti ulos Hiisikaupungista, eikä kukaan meinannut hätäännyksen keskellä muistaa, ettei heidän voronsa ollutkaan matkassa mukana. Kíli käytti välillä miekkaansa puolin ja toisin, välillä joustaan, mutta loppupeleissä hän tipahti aivan täysin laskuista, kuinka monta hiittä oli kaiken kaikkian haavoittanut tai tappanut. Hän kuitenkin pystyi miettimään vain sitä, että hänen oli päästävä pois täältä, jotta hän näkisi Sólveigin taas, ja se vaati taistelua. Hiisiarmadaltakin karkuun juostessaan tutun kääpiöneidon kuva häilyi Kílin mielessä ja antoi hänelle voimaa juosta eteenpäin.

79 – Keskustelua painajaisista

Peseydyttyään aamulla Sólveig lähti metsästämään Dísiä, koska halusi toden teolla jutella tämän kanssa. Nämä jatkuvat painajaiset alkoivat olla jo todellinen riesa, koska hän ei saanut nukutuksi kunnolla niiden takia ja oli seuraavana päivänä kärttyisä.

Sólveig löysi Dísin Thorinin työhuoneesta, kuten oli olettanutkin. Hän astui avoimesta ovesta sisään ja kävi istumaan vanhempaa naista vastapäätä, kunnes tämä kääntyi hänen puoleensa.
”Mikä sinulla on hätänä?” Dís kysyi nostaen katseensa edessään olevista pergamenteista.
”Minä luulen, että Kílillä on jokin hätänä, koska olen nähnyt painajaisia lähes siitä lähtien, kun hän lähti”, Sólveig vastasi. Dís nousi pöytänsä takaa ja käveli sulkemaan oven.
”Kerro kaikki”, hän kehoitti.

[The Pure-Blood Princess]

Se mun kommentti oli kyllä sen verran sekava, että ei mitään. Täällä onkin sitten toinen, joka pitää Kíliä jonkun sortin haltiaseksuaalina! Joo, ymmärrän tuskasi tämän kanssa täysin.

Tykkäsin näissä pätkissä tosi paljon siitä, että joka toisessa osassa seurataan Kíliä ja joka toisessa saadaan tietää Sólin kuulumisia. Lukiessa tuli jotenkin sellainen olo, että "kohta tapahtuu jotakin"! Vaikka tässä olikin tosiaan vähän iisimpää tekstiä, niin loppu lähenee, kun osiakaan ei enää oo kauhean montaa jäljellä...

Sól siis aavistaa, milloin Kílillä ei oo kaikki hyvin ja näkee silloin painajaisia? Siinä tapauksessa ei voi muuta kuin suurinpiirtein kauhulla odottaa sitä, kun retkikunta pääsee Ereboriin... Ja niin. Aika mielenkiintoiseen kohtaan jätit! Kohta saadaan sitten tietää, mitä Dísillä on sanottavana Sólveigin painajaisiin.

Tästä tuli taas vaihteeksi ihan ala-arvoinen kommentti, mutta olkoon. x) Tykkäsin näistäkin osista tosi paljon, mutta kun... Näiden lukeminen muuttuu koko ajan vaan hirveämmäksi koska... No, koska yhyy. :'D

[LillaMyy]

Evelix: Tämä loppupuoli onkin sitten ihan vain pelkkää Kíliä tai Sólveigia, koska multa loppui tila näiden kanssa (taas!), mutta ehkäpäs sitä voisi taas kirjoittaa muutaman tuonne väliin..? Sólilla on tavallaan jonkinlainen henkinen yhteys Kílin kanssa ja tälle syntyy tosiaan painajaisia ainakin useimmiten, kun Kíli on vaarassa. Tuosta mainitsemastasi asiasta ei itse asiassa ole kuin vain toinen puoli, koska sekin oli jo liian tuskallista kirjoittaa, mutta katsotaan, josko joskus vaikka saisin itseni kasattua toiseksi puoleksi? Ja, niin... Mielenkiintoinen kohta... jää kans tuohon, koska tila loppui auttamatta kesken, koska nyt päästäänkin sitten siihen jo aiemmin viitattuun paritukseen number 2... Eli suomeksi sanottuna en halunnut jättää tätä toista puolta ihan täysin tyhjän päälle roikkumaan, niin sitten oli pakko uhrata joitain muita osia tarinasta. :/

80 – Kummallisia ja vaarallisia tilanteita

Kíli heräsi mitä kummallisimpaan tunteeseen. Hän tunsi jonkinlaista painetta päässään aivan kuin olisi ollut ylösalaisin. Totuus oli kuitenkin vielä sitäkin kummallisempaa. Hän nimittäin huomasi roikkuvansa hämähäkin luomassa verkossa. Kíli katseli ympärilleen ja tunsi paniikin nousevan. Joutuisiko hän nyt sitten hämähäkkien lounaaksi, kun peikot eivät olleet päässeet maistamaan häntä?

Kílin ei tarvinnut kovin pitkään huolehtia hämähäkkien ruokalistalle päätymistä, koska jostain ihmeestä Bilbo ilmestyi paikalle ja katkoi seitit kuin ne olisivat olleet heinää. Kääpiöt eivät kuitenkaan ehtineet kauas hämähäkkien pesästä, kun valtava lauma niitä ilmestyi jostain heidän eteensä. Kíli oli päätynyt erilleen muista ja nyt hän katseli aseettomana, kuinka hämähäkit lähestyivät häntä.

81 – Uusia tuttavuuksia

Yksi hämähäkki alkoi kiskoa Kíliä jalasta ja hän oli jo varma sen olevan hänen loppunsa, kunnes eräs punahiuksinen haltianeito ampui sen jousellaan. Kíli seurasi tämän taistelua ja halusi auttaa, mutta haltianeito ei suostunut heittämään hänelle tikaria, vaikka hän kuinka pyysi. Viimeisenkin hämähäkin kuoltua Kíli saattoi viimein katsoa kunnolla pelastajaansa ja hän huomasi tämän olevan yllättävänkin kaunis. Ottaen toki huomioon, että tämä oli kuitenkin haltia.

Punahiuksinen haltianeito avasi tyrmän oven ja Kíli ihmetteli, eikö hän aikonut tutkia häntä aseiden varalta, kuten muut kääpiöt oli tutkittu. Myöhemmin hän alkoi myös ihmetellä, miksi hän edes oli pahoillaan siitä, ettei tämä halunnut koskea häneen.

82 – Muistutus lupauksista

Kíli heitteli riimukiveään punatukkaisen haltianeidon pysähtyessä hänen tyrmänsä kohdalla. Neito kysyi häneltä kivestä ja hän huomasi selittävänsä jotain humpuukia. Jostain syystä neidon kääntyessä lähtemään hän kuitenkin perui höpöpuheensa ja selitti äidin antaneen sen hänelle, jotta hän muistaisi palata takaisin kotiin. Kíli ei kuitenkaan osannut kertoa itselleen, miksi hän kertoi tämän haltialle, miksi haltiaa edes kiinnosti koko asia ja kaikista eniten, miksei hän maininnut kiven muistuttavan häntä Sólveigillekin antamastaan lupauksesta. Jotenkin sillä hetkellä häntä kiinnosti vain se, että tämä haltianeito selvästi halusi jutella hänen kanssaan, koska tämä ei lähtenyt pois. Hetkeksi hän unohti jopa Sólveigin, jota oli ajatellut koko matkan ajan.

[The Pure-Blood Princess]

Joo, kirjoittele vaan taas tuonne väliin jotain. Sata raapaletta on loppujen lopuksi aika vähän, mutta onneksi tosiaan voit aina kirjoittaa niitä erillisiä, itsenäisiä osia. Täällä ainakin on sitten yksi lukija!

No niin, tässä sitten päästään taas todistamaan, että Kíli on jonkun sortin haltiaseksuaali. Vaikka se nyt on ihan selvää, että hän rakastaa Sólia, niin tää Taurielin tapaaminen sotkee pakan täysin. Tästä tulee nyt tosi mielenkiintoista, kun miettii BotFA:a ja Kíliä ja Taurielia siinä, ja sitten tätä sun versiota, jossa on Sólveig (vaikka mä pidänkin Sólia jo canonina ). Siitä tulikin mieleeni, että voisin katsoa BotFA:n ja katsoa sitten, että miten tää sun ficcisi vaikuttaa. Koska eihän Hobittien katsominen enää samanlaista tuu olemaan Sólveigin takia. (: Tai oikeastaan vois kyllä ties kuinka monetta kertaa maratoonata Hobitit ja LotR:it siitäkin huolimatta, että se tietää vaan itkemistä ja nenäliinapakettien kulumista. x)

Pakko sanoa, että tästä tulee varmaan aika kamalaa. Siis meinaan sitä, kun nyt Kíli jo unohti Sólin hetkeksi, Tauriel on mukana kuvioissa, plus loppu tulee olemaan traaginen. Ja mä oon varmaan sanonut tän saman asian joka toisessa kommentissa. Ainakin. :'D

[LillaMyy]

Evelix: Heh, niitä väliin tipahtavia on jo muutama, ja mun kronologiani alkaa olla ihan solmussa tällä tahdilla... x) Tauriel on hahmona kiva, mutta tässä kohtaa hän kyllä sotkee kaiken ihan totaalisesti. BotFA:n katsominen nykyisin ainakin allekirjoittaneella on hieman... outoa. Olen nyt kyllä aika otettu tuosta, että Sólveig on päätynyt jonkun muunkin sydämeen kuin vain omaani (ja Kílin!!) noin vahvasti! (: Maraton on aina hyvä idea, sitä odotellessa, kun pääsee maratoonaamaan ne kaikki kuusi pidennettyä putkeen, tulee istumalihaksille vähän tekemistä! x) JA nyt sitten tulossa sitä, mitä kukaan ei halunnut tapahtuvan... P.S. Jeeee, viesti number 1 000!!1! Bileet!!


A/N: Siis te ette voi oikeasti kuvitellakaan, kuinka jumalattoman vaikeita nämä kolme seuraavaa raapaletta oli kirjoittaa. Normaalisti mulla ei olisi mitään ongelmaa kirjoittaa Kíli/Taurielia (koska Kíliel<3), mutta nyt kun olen parittanut Kíliä Sólveigille niin pitkään ja tykästynyt noihin kahteen ihan liikaa, niin tuotti melkeinpä jopa tuskaa kirjoittaa näitä kolmea. Toivottavasti kuitenkin joku edes tykkää näistä, vaikka kirjoittaja taistelikin niiden kanssa… Nuo kursiiveilla olevat repliikit ovat sitten taas suoraan elokuvasta käännettyjä.

83 – Kivuliaasta ponnistelusta

Kíli tarkkaili ympäristöään. Örkit ja haltiat taistelivat joka puolella, ja kääpiöt olivat jumissa tynnyreissään portin sulkeuduttua. Se oli heidän ainoa mahdollisuutensa karata, joten Kíli lähti kohti vipua, joka avaisi portin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt saada porttia auki, kun hän tunsi jonkin viiltävän oikeaa reittään. Örkkinuoli oli osunut häneen. Kílin mieleen nousi Sólveigin kuva, mutta tällä kertaa sen vieressä häilyi kuva punatukkaisesta haltianeidosta. Kíli tiesi kuitenkin, että heidän kaikkien takia hänen olisi saatava portti auki. Niinpä hän keräsi voimansa, työnsi vipua ja päästi tynnyrit kulkemaan taas vapaasti jokea pitkin. Kíli valmistautui vielä viimeiseen ponnistukseen ja kompuroi takaisin tynnyriinsä tuskaisena nuolen irtoamisesta.

84 – Selviääkö vaiko ei?

Järvikaupungin asevarastolla Thorin kasasi aseita Kílin syliin. Tämä huomasi sisarenpoikansa ilmeen, mutta Kíli vastasi olevansa kunnossa. Kyllä hän tämän hoitaisi. Kuitenkin lähtiessään portaita alas hän horjahti laskettuaan painonsa huonosti kipeälle jalalle ja aseet kolisivat lattialle. Erään miehen painaessa veitsen Kílin kurkulle hän tiesi tuottaneensa kaikille karvaan pettymyksen.

Kuitenkin Thorinin alkaessa puhua Järvikaupungin asukkaille entisaikojen loistosta Kíli huomasi toivon nostavan taas päätään. Ehkä he selviäisivät tästäkin liemestä niin kuin olivat selvinneet monesta pahemmastakin sotkusta. Tämäkään ei kuitenkaan selvinnyt helposti, koska Bard alkoi puhua heitä vastaan. Kíli ei osannut enää arvatakaan, kuinka tämä päättyisi, mutta toivoi, että se päättyisi heidän kannaltaan hyvin.

85 – Haltioiden parannuskeinoista

”Tauriel...” Kíli sanoi huuliensa välistä, niin että sitä ei meinannut edes kuulla.
”Pysy aloillasi”, tämä vastasi, eikä kääpiö voinut olla tottelemattakaan. Haltianeito oli ehkä parantanut hänen haavansa, mutta kipu ei ollut hälvennyt vielä kokonaan. Muutenkin Kíli tunsi olonsa vielä hieman huteraksi, joten liikkuminen ei todellakaan ollut ensimmäisenä hänen mielessään.
”Sinä et voi olla hän. Hän on kaukana. Kaukana, kaukana minusta. Hän kävelee tähtien valossa. Se oli vain unta. Uskotko, että hän olisi voinut rakastaa minua?” Kíli mutisi kurottaessaan kättään kuin viimeisillä voimillaan Taurielin kättä kohti. Viimeinkin kääpiö alkoi ymmärtää, mistä tässä oli kysymys, vaikka hän ei halunnutkaan tunnustaa sitä. Vielä.

[The Pure-Blood Princess]

Bileet! Joo siis uskon kyllä, että näiden raapaleiden kirjoitaminen oli vaikeeta. Kíliel on ihana paritus, mutta nyt kun tää Kíli/Sólveig on tullut mukaan kuvioihin niin... Tuota noin... Tää tuntuu jotenkin väärältä, vaikka Tauriel onkin ihan kiva hahmo. Mutta kun tässä hän nimenomaan sotkee kaiken. Mutta siis kyllä mä ainakin näistä tykkäsin, vaikka Sólveigin olemassaolo tekee tästä ihan erilaista.

Kíli ei osannut enää arvatakan, kuinka tämä päättyisi, mutta toivoi, että se päättyisi heidän kannaltaan hyvin.

Tämmöinen pikku typo. Eli arvatakaan-sanasta puuttuu yksi a-kirjain. (:

Viimeinkin kääpiö alkoi ymmärtää, mistä tässä oli kysymys, vaikka hän ei halunnutkaan tunnustaa sitä. Vielä.

No niin siis tää kohta sotki sitten lopullisesti kaiken. Tosi hyvin kirjoitettu ja näin, ja jos Sólia ei olisi, niin hihkuisin tämmöistä kohtaa lukiessani riemusta suunnilleen, mutta kun... Niin, kun nyt on Sólveig, ja sitten Kíli menee ja rakastuu Taurieliin. Voi voi...

[LillaMyy]

Evelix: Kíliel on <3, mutta Kíli/Sólveig on suurempi <3, jotenjoten... ))))))': No, mutta niinhän sitä ollaan jossain sanottu, että kaikki tarinat Keski-Maasta ovat surullisia, joten ei tämäkään nyt ole sitten mikään poikkeus siihen. Kiitoksia typon bongauksesta, noita saattaa vähän lipsahdella sinne, koska Wordini ei osaa suomea... :'D I know, tuo lopetus oli yksi kamalimmista asioista, joita olen joutunut kirjoittamaan, mutta jos seuraa leffa-canonia, niin sitten on vähän pakko tehdä näin... No, nyt tulee sitten vielä vähän vaikeampaa tavaraa... Suosittelen varustautumaan ihan varmuuden vuoksi nenäliinalla jatkon kohdalla.


A/N: Ja tässä taas vähän lisää näitä vaikeita raapaleita. Nyt tässä kohta alan jo itsekin ihmetellä, miksi mä kirjoitin tuon lopun sellaiseksi kuin se tulee olemaan, koska nyt joudun satuttamaan sekä itseäni että hahmojani sen takia. Näistä kolmesta vika on ollut ehkä koko projektin hankalin kirjoitettava, mutta toivottavasti se tuli edes jotenkin ”oikeanlaiseksi”. Taas sitten tuttuun tapaan kursiiveilla olevat repliikit ovat suoraan elokuvasta käännettyjä.

86 – Petetty pettäjäkö?

”Tule mukaani”, Kíli pyysi Taurielilta, mutta kun tämä vain katsoi häntä epävarmasti, hän jatkoi, ”Tiedän, mitä tunnen enkä ole peloissani. Saat minut tuntemaan olevani elossa.”
Haltia kuitenkin vastasi kieltävästi hänen pyyntöönsä, joten Kíli yritti kokeilla erilaista taktiikkaa. Tauriel kuitenkin reagoi hänen tunnustukseensa tavalla, jota Kíli ei olisi osannut odottaa. Kaiken huipuksi vielä toinen haltia tuli paikalle ja keskeytti heidän keskustelunsa. Kíli tunsi olonsa petetyksi ja kääntyi lähteäkseen muiden kääpiöiden kanssa kohti Ereboria.

Kíli kuitenkin kääntyi vielä kerran ympäri, ojensi Taurielille riimukivensä ja käveli vasta sitten veneelle. Jostain ilmestyi Sólveigin kuva hänen eteensä kuin kysyen mitä ihmettä hän oikein oli tekemässä.

87 – Turhalla matkalla?

Kíli istui Ereborin varta vasten tukitun oviaukon edessä portaalla ja ajatteli. Tämänkö takia hän oli lähtenyt tälle matkalle? Että saisi seistä vieressä ja katsoa, kuinka muut antoivat henkensä heidän taistelunsa takia? Että saisi katsoa, kuinka hänen enonsa menetti järkensä yhden tyhmän jalokiven takia? Tämänkö takia hän oli jättänyt koko entisen elämänsä taakseen, jättänyt kodin, jättänyt Sólveigin?

Huomatessaan Thorinin tulevan heitä kohti, Kíli nousi istumapaikaltaan ja otti muutaman hitaan askeleen tätä vastaan.
”En aio piilotella kivimuurin takana, kun muut taistelevat meidän puolestamme! Se ei istu minun luonteeseeni, Thorin”, Kíli huusi enolleen. Thorin vastasi niin tunteellisesti, että Kíli koki itsekin kunnon tunnevyöryn.

88 – Kosto vai pelastus?

Kíli juoksi kalliota ylöspäin. Hänen täytyisi kostaa veljensä kuolema. Sitten hän kuitenkin huomasi Taurielin tarvitsevan hänen apuaan erästä suurikokoista örkkiä vastaan ja lähtikin kulkemaan tätä kohti niin nopeasti kuin pääsi.

Päästyään haltian luokse hän taisteli parhaan kykynsä mukaan örkkiä vastaan, mutta loppujen lopuksi se kuitenkin vei voiton. Kíli katsoi Taurielia silmiin, kun örkki painoi sotanuijansa terävän kärjen hänen rintaansa. Hän katsoi haltiaa niin pitkään, kun sai pidettyä silmänsä auki, mutta niiden sulkeuduttua hänen silmiensä eteen nousi Sólveigin kuva. Kílin viimeisenä ajatuksena oli, että hän oli pettänyt sekä äidilleen että Sólveigille antamansa lupaukset ennen kuin örkki heitti hänen kuolleen ruumiinsa maahan.

[The Pure-Blood Princess]

Joo, niinhän sitä on sanottu, että kaikki tarinat Keski-Maasta ovat surullisia. Nenäliinalla varautuminen oli ihan fiksu veto näitä uusimpia lukiessa, koska se todellakin tuli tarpeeseen. Koska kuka tämmöisiä muka pystyy lukemaan tirauttamatta paria kyyneltä? En mä ainakaan.

No niin, siis mulle jäi näistä raapaleista ihan samanlainen tyhjä olo, kuin BotFA:sta. Tai oikeastaan vieläkin tyhjempi, koska Sólveig... Oot pysynyt tosi uskollisena leffalle, mikä on hienoa. (: Vaikka sata sanaa on vähän, niin oot onnistunut kaikissa pätkissä sanomaan tosi paljon, ja Kílin tuntemukset välittyvät tekstistä oikein hyvin. Aikaisemmin en oo tainnutkaan vielä sanoa, että tykkään tästä, kuinka Tauriel on pidetty tässä sellaisena etäisenä ja tavallaan saavuttamattomana, niin kuin hän Kílille sitten onkin.

Kíli kuitenkin kääntyi vielä kerran ympäri, ojensi Taurielille riimukivensä ja käveli vasta sitten veneelle. Jostain ilmestyi Sólveigin kuva hänen eteensä kuin kysyen mitä ihmettä hän oikein oli tekemässä.

Tää on todella hienosti kirjoitettu kohta. Mutta sitten niin... Niin, mitä ihmettä Kíli loppujen lopuksi oikein on tekemässä? Tulee vähän sellainen olo, ettei tämä oikein tiedä itsekään.

Tykkäsin paljon pätkästä numero 87, mikä johtuu varmaan osittain siitä, että tää kohta on leffassa mun mielestä tosi hieno. Nyt Kíli miettiikin sitten taas Sólia, eikä tosin mikään ihme kun tuolla Ereborin tukitun oviaukon takana istuskelee, niin kaikenlaistahan siinä varmasti tulee mietittyä. Ihan tän raapalesarjan alussa kommentoin muistaakseni jotain siitä, kuinka Kíli (ja Sólveig) on vähän sotkussa omien tunteidensa kanssa, kun ovat olleet kavereita ihan pienestä, ja sitten rakastuivat toisiinsa oikein tajuamatta sitä kunnolla itsekään. Mutta nyt Kíli on sotkussa omien tunteidensa kanssa ihan toisesta syystä...

Pakko kai tuota viimeistäkin raapaletta on sitten jotenkin vielä kommentoida... Ymmärrän täysin, että se on ollut sulle hankalin kirjoitettava tässä projektissa. Ja mullehan se oli sitten varmaankin vaikein luettava... Kyllä, oot saanut kirjoitettua tän pätkän juuri oikeanlaiseksi. Kun Kílin nyt täytyi kuolla niin... Oot onnistunut kirjoittamaan sen hienosti, kauniisti ja surullisesti.

Hän katsoi haltiaa niin pitkään, kun sai pidettyä silmänsä auki, mutta niiden sulkeuduttua hänen silmiensä eteen nousi Sólveigin kuva. Kílin viimeisenä ajatuksena oli, että hän oli pettänyt sekä äidilleen että Sólveigille antamansa lupaukset ennen kuin örkki heitti hänen kuolleen ruumiinsa maahan.

Tää olis ollut muutenkin surullista, mutta Sólveig tekee tästä vielä surullisempaa. BotFA:a katsoessa sitä on tähän asti ajatellut, että on kuitenkin jollain tapaa lohdullista, että Kíli kuolee Taurielin käsivarsille, mutta nyt... Toisaalta ihanaa (voiko tässä kohdassa sanoa 'ihanaa'?) että Kíli ajattelee viimeisenä asiana Sólviegia, mutta sitten kun hän ajattelee tätä siinä yhteydessä, että on pettänyt lupauksensa... )':

Nenäliinoille oli käyttöä ja varmaan tulee olemaan jatkossakin. Ainakin sitten kun Sól saa tiedon Kílin kuolemasta.

//

Thorin vastasi niin tunteellisesti, että Kíli koko itsekin kunnon tunnevyöryn.

Tuolta löytyi vielä tuommoinen pikkuinen näppäilyvirhe. "Koko" olis varmaan "koki"?

[LillaMyy]

Evelix: Kannattaa varmaan edelleen pitää se nenäliina lähellä, koska tässä ei kyllä mennä yhtään parempaan suuntaan tämän jatkon kanssa. En mä nyt ihan BotFA-meininkejä halunnut aiheuttaa, mutta kaiketi sitä ei oikein voinut välttää tämän kanssa... Hyvä, että olen saanut tunteet välittymään näissä ja että tykkäsit Taurielin etäisyydestä, koska hän on hahmona mulle vielä sen verran tuntematon, etten olisi varmaan edes osannut tuoda häntä lähemmäs, vaikka olisin halunnut. Kíli on vähän solmussa, koska toisaalta hänen mielessään pyörii edelleen se lupaus Sólveigille, mutta sitten kuitenkin Tauriel vetää häntä ihan toisaalle, niin hänellä on vaikeuksia valita sopivaa suuntaa.

Tuo kohta on myös omia suosikkejani leffassa, joten totta kai mun oli pakko tarttua siihen täälläkin! (: Plus, että se kohta on sen verran rauhallinen, että Kílillä on aikaa ajatella ihan oikeastikin! Hyvä, että onnistuin saamaan sen hankalankin kirjoitettua 'sopivalla tavalla' sanotaan nyt näin, koska taistelin sen kanssa oikeastikin aika pitkään. I know, ristiriitaiset fiilikset on täälläkin noussut aina siitä BotFA:n kohtauksesta ja nykyisin vielä enemmänkin, koska nyyhkis. )': Kiitti myös typo-bongauksesta taas!


A/N: Näissä pätkissä on vuosi 2941–2942 (eli ekan ja tokan välissä vaihtuu vuosi), eli Sólveig on 76–77, Kíli 77, Fíli 82 ja Drengr 86–87 vuotta.

89 – Huonoja uutisia

Sólveig ja Dís istuivat tapansa mukaan Thorinin työhuoneessa takkatulen ääressä, odottamassa. Korppi oli tuonut jo uutisen Smaugin kuolemasta, ja nyt Sinivuorilla odotettiin, koska he saattoivat lähteä kohti Ereboria. Kotiin. Eipä aikaakaan, kun eräs erittäin väsynyt korppi lensi ulkona odottavan Gimlin luokse ja kertoi tälle uutisensa.

Kääpiö juoksi Thorinin työhuoneelle ja nielaisi pari kertaa ennen astumistaan sisälle.
”Arvon naiset, Ereborilta saapui viesti”, hän sanoi ja molempien naisten katseet kirkastuivat.
”Se ei kuitenkaan ole pelkästään iloinen”, Gimli sanoi.
”Mitä on tapahtunut?” Dís kysyi ääni väristen.
”Smaug on kyllä tuhottu ja kansamme voi viimein palata vuorelle, mutta Thorin, Fíli ja Kíli kaatuivat taistelussa.”

90 – Kirotun vuoren hautakammiossa

Pitkän ja vaivalloisen matkan jälkeen Sólveig näki viimein edessään tuon kirotun vuoren. Vuoren, jonka alla nukkui hänen sydämensä valittu ikiuntaan. Hän katsoi vuorta vihaisena aivan kuin sillä olisi muka ollut jotain vaikutusta asiaan.

Dís ja Sólveig seisoivat hautakammion ovella. Kumpikaan naisista ei halunnut ottaa sitä viimeistä askelta, sillä se olisi tehnyt heidän kummankin menetyksistä totta. Kun he eivät voineet enää väistää lopullista, he astuivat yhdessä hautakammioon.

Kammio oli valaistu loisteliaasti, vaikka siellä olikin vain kolme suurta kivipaatta. Sólveig käveli niistä oikeanpuoleisimman luokse ja häntä vastaan tuijotti Kílin nimi. Hän nosti kättään koskettaakseen paatta, mutta laski sitten kätensä takaisin pystymättä siihen.

91 – Jaettu suru on puolitettu suru?

Sólveig seisoi paaden äärellä ja tunsi jonkun koskettavan olkaansa. Dís halasi häntä takaapäin jakaakseen hänen surunsa. Sólveig huomasi vanhemman kääpiönaisen itkevän ja tajusi vasta sitten omistakin silmistään virtaavan kyynelvuot kasvojaan pitkin.

Nuorempi kääpiö lähti kammiosta antaakseen toiselle omaa rauhaa. Hän yritti kasata itseään lähdettyään hautakammiosta. Hänen ajatuksensa ja tunteensa olivat aivan solmussa sillä hetkellä. Kuinka tämä saattoi tuntua näin kamalalta? Hän oli ajatellut, että pelko Kílin puolesta oli kamalaa, mutta se oli pientä tähän verrattuna!

Sólveig ei ymmärtänyt, kuinka Dís saattoi kestää tämän. Hänhän oli menettänyt sekä veljensä että molemmat poikansa. Naisen täytyi olla todella vahva kestääkseen sellaisen iskun yksin.

92 – Kostonhimoinen Sólveig

”Kuka hänet tappoi?” Sólveig huusi palatessaan taas kääpiöiden ilmoille hautakammiosta. Kenenkään ei tarvinnut edes kysyä, kenestä hän puhui.
”Ei sillä ole enää väliä”, Balin yritti rauhoitella häntä. Sólveigin pelkkä ilmekin riitti kuitenkin kivettämään tämän paikoilleen.
”Eräs örkki”, Dwalin vastasi ja jatkoi nopeasti, ”mutta eräs Synkmetsän haltioista tappoi sen jo.”

”Mitä…?” Sólveig aloitti, mutta joutui lopettamaan kesken.
”Mitä hänelle tapahtui?” hän kysyi hetken kuluttua uudestaan, kun sai itsensä ja tunteensa taas takaisin hallintaansa.

Retkikunnan jäsenet kertoivat Sólveigille ja paikalle saapuneelle Dísille kaiken matkasta Ereborille. Kukaan ei kuitenkaan maininnut eräästä punatukkaisesta haltianaisesta halaistua sanaakaan. Se vain satuttaisi jo valmiiksi satutettua Sólveigia liikaa.

[The Pure-Blood Princess]

Mä oon selvästikin yrittänyt vältellä tän kommentin kirjoittamista koko päivän, koska nyyh. Tai no, aloitin kyllä jo monta kertaa kommentin kirjoittamisen, mutta ei siitä sitten tullut mitään. Joten ehkä nyt on aika ryhdistäytyä, vaikka BotFA-meininkien jatkumisen takia en tiedä, tuleeko tästä sitten yyyhtään mitään. Täältä nenäliinavuoren takaa.

Ensimmäinen pätkä sopii hyvin tuohon kohtaan. Siinä tulee sellainen toimiva siirtymä Sinivuorille tuolta taistelun keskeltä. Voin vaan kuvitella, kuinka tyhjältä Thorinin työhuone Dísistä ja Sólista tuntuu, ja millaista se on kun ei voi muuta kuin odottaa. Kiva, että Gimlikin on päässyt tänne mukaan. (:

Mutta nää loput olikin sitten ihan hirveitä. Siis tiiät kyllä varmaan, mitä tarkoitan? 90 oli ehkä mun suosikki ainakin sen perusteella, että oot onnistunut kirjoittamaan se todella hyvin!

Pitkän ja vaivalloisen matkan jälkeen Sólveig näki viimein edessään tuon kirotun vuoren. Vuoren, jonka alla nukkui hänen sydämensä valittu ikiuntaan. Hän katsoi vuorta vihaisena aivan kuin sillä olisi muka ollut jotain vaikutusta asiaan.

Tää kohta, ja erityisesti tuo kursivoitu kohta, oli mun mieleeni. Upeaa tekstiä. Mutta muuten tän (ja kahden seuraavan raapaleen) lukeminen olikin sitten täyttä tuskaa.

Kolmessa viimeisessä pätkässä on jokaisessa omanlaisensa tunnelma. Pätkästä 90 huomaa näiden kahden naisen olevan vielä jonkinlaisessa shokissa, kun he saapuvat Ereborille ja ovat menossa hautakammioon. Seuraavassa raapaleessa tulee sitten vielä enemmän esille näiden kahden kokema suru, ja viimeisestä pätkästä Sólveigin tuntemukset välittyvät hyvin. Dís ja Sól näyttävät käsittelevän surua hyvin eri tavoin. Sólveigin reaktio muuten on just sellainen kuin vähän aavistelinkin sen olevan.

Joo, elikkä nenäliina tuli taas tarpeeseen, ja tunnelmat on edelleen ihan samanlaiset kuin BotFA:n katsomisen jälkeen. Jännä nyt sitten nähdä näiden muutaman viimeisen osan aikana, että törmäävätkö Sól ja Tauriel toisiinsa, vaikka...

Kukaan ei kuitenkaan maininnut eräästä punatukkaisesta haltianaisesta halaistua sanaakaan. Se vain satuttaisi jo valmiiksi satutettua Sólveigia liikaa.

...vaikka näinhän se on.

[LillaMyy]

Evelix: Kannattaa varmaan pitää sitä nenäliinakasaa edelleen lähellä, koska tämä loppu on kyllä ihan surkea. ): Gimli pääsi mukaan ihan jo senkin takia, että halusin nimen tuolle kääpiölle, enkä jaksanut ruveta keksimään taaaaaas uutta, joten totesin, että tämähän on loistava aika esitellä Gimli. Tiedän, mitä tarkoitat tuolla, että noi loput on ihan hirveitä, koska ne on! Kiitoksia kovasti, kiva, että olen mielestäsi onnistunut kirjoittamaan sen hyvin! Tuskallista oli kirjoittaminenkin, että ymmärrän hyvin, millaista on ollut lukea tuota! Sólveigin reaktioon vastaan kysymyksellä: miltä itsestäsi tuntuisi, jos olet vuoden ajan odottanut näkeväsi kihlattusi uudestaan, jotta voisitte VIIMEIN pitää ne häänne, ja sitten sulle ilmoitetaankin, että häät on peruttu, koska sulhanen tapettiin? Koska mun mielestä kääpiöneidolle (ja etenkään Sólille) ei sovi oikein muunlainen reaktio tuossa kohtaa, koska hän toivoisi pystyvänsä kostamaan Kílin, vaikka onkin "vain nainen", you know. Sanotaanko näin, että eivät törmää, ainakaan ihan sillä tavalla kuin sä tuossa tarkoitat...

Ja nyt sitten onkin luvassa oikein kunnon aikahyppyä lyhyen pätkän sisällä, muttakun tila on taas loppumassa kesken näiden kanssa... :'D Seuraavan kerran, kun postaan, niin onkin sitten jo kyseessä viisi viimeistä raapaletta, joten kohta tämäkin surullisuus loppuu!


A/N: Näissä pätkissä on vuosi KA 2942 – NA 114, eli Sólveig on 77–270 ja Drengr 87–276 vuotta (mikä tarkoittaa siis sitä, että Drengr siirtyy tuossa yhdessä kohdassa Mahalin saleihin).

93 – Lohtua rutiineista

Vuodet vierivät ja Ereborissa elämä palasi samoihin vanhoihin uomiinsa Dáin Rautajalan hallitsemana. Vaan koskaan ei Sólveig päässyt yli menetyksestään. Vielä monta monituista vuotta myöhemminkin hän kävi aina siihen samaan tiettyyn aikaan eräässäkin hautakammiossa asettamassa yksittäisen kukkasen erään tietyn nuoren kääpiön hautapaadelle, ja Dís kävi aina siitä viikkoa myöhemmin heittämässä kuihtuneen kukan pois. Muut Ereborin kääpiöt seurasivat kaksikkoa huolissaan, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa asiasta mitään, koska he tuntuivat saavan jonkinlaista karua lohtua omasta rituaalistaan.

Kävi kuitenkin niin, että ajan myötä Dís vanheni ja kuoli, eikä sen jälkeen kukaan käynyt enää poimimassa kuolleita kukkia pois hautapaadelta. Lopulta Sólveig lakkasi viemästäkin kukkia.

94 – Viimein rauhassa

Sólveigin kukkien viemisen lopettamisen jälkeen koitti aika, jolloin vanha kääpiönainen ei jaksanut aina edes liikkua omasta kammaristaan ulos. Kaikki hänen läheisimmät kääpiönsä olivat jo siirtyneet Mahalin saleihin, eikä hänellä ollut enää ketään, jonka kanssa jutella. Sólveig syrjäytyi kaikesta Ereborin toiminnasta, ja ainoastaan Herleif, Dáinin tytär, kävi silloin tällöin katsomassa, että hänellä oli kaikki kunnossa.

Viimein koitti päivä, jolloin Herleif käveli Sólveigin kammarin oven taakse ja koputti kuuliaisesti, mutta vastausta ei kuulunutkaan. Hän avasi oven huolestuneena, koska Sólveigilla ei ollut tapana jättää reagoimatta koputukseen. Järkytyksekseen Herleif huomasi vanhemman naisen makaavan sängyllä liikkumatta. Hän ei löytänyt minkäänlaisia elonmerkkejä. Sólveig oli siirtynyt eteenpäin.

95 – Kohtalon oma

Neljä nuorta ja raavasta kääpiötä kantoivat hiljaisuudessa Sólveigin ruumiin syvällä vuoren alla sijaitsevaan hautakammioon. He laskivat paarit alas ja hautajaisia seuraamassa olevat kääpiöt aloittivat surumielisen laulunsa kantajien kasatessa kiviä Sólveigin peitoksi. Naisen jäätyä kokonaan kivien alle hautajaisvieraat kävivät vuoron perään jättämässä surunvalittelunsa muille paikallaolijoille kopauttamalla tai painamalla otsansa yhteen. Lopuksi halukkaat saivat käydä jättämässä viimeisen tervehdyksensä vainajalle kukin omalla vapaasti valitsemallaan tavalla. Tässä kohtaa suurin osa kääpiöistä poistui paikalta, mutta Dáin, Thorin ja Herleif kävivät kaikki polvistumassa vainajan hautapaaden edessä siitä kunnioituksesta, että tämä olisi saattanut nousta suureenkin arvoon Ereborin kääpiöiden joukossa, jos kohtalo olisi ollut myötämielisempi heidän sukuaan kohtaan.

[The Pure-Blood Princess]

Enpä taida lähteä kovin kauas nenäliinakasasta hetkeen! )': Nyyh, ja mä kun ajattelin, että nuo edelliset osat oli jo riittävän surkeita mutta ei. Aina vaan pahenee...

Nyt huomaa, että tää tarina on tulossa päätökseensä (mikä on myös surkeaa!), kun kerronta muuttuu tällaiseksi. Siis kun tähän mennessä on seurattu tapahtumia aika yksityiskohtaiseksi, ja nyt kolmessa raapaleessa kerrotaan pääpiirteittäin, mitä muutaman sadan vuoden aikana tapahtuu. Eli loppu on lähellä.

Niin kuin jo sanoinkin, niin nenäliinat tuli kyllä näitäkin pätkiä lukiessa tarpeeseen (taas). Ensinnäkin, tuo Sólveigin ja Dísin kukkarituaali on jotenkin niin... Tuota, ööö, just semmoinen, että he varmasti saivat siitä jokinlaista karua lohtua. Sólveig ei päässyt koskaan yli Kílin kuolemasta, mutta kukkien vieminen toi sentään jonkinlaista lohtua. Mutta lopulta sekin loppui sitten...

Kävi kuitenkin niin, että ajan myötä Dís vanheni ja kuoli, eikä sen jälkeen kukaan käynyt enää poimimassa kuolleita kukkia pois hautapaadelta. Lopulta Sólveig lakkasi viemästäkin kukkia.

Sólveigin syrjäytyminen kaikesta Ereborin toiminnasta tekee tästä vielä surkeampaa. ): Mutta eihän se mikään ihme oo, kun kaikki läheisimmät kääpiöt ovat kuolleet, eikä tämä ole koskaan päässyt yli Kílin menetyksestä. Ihanaa, että tämä Herleif kuitenkin kävi katsomassa Sólia ihan loppuun saakka.

Neljä nuorta ja raavasta kääpiötä kantoivat hiljaisuudessa Sólveigin ruumiin syvällä vuoren alla sijaitsevaan hautakammioon. He laskivat paarit alas ja hautajaisia seuraamassa olevat kääpiöt aloittivat surumielisen laulunsa kantajien kasatessa kiviä Sólveigin peitoksi. Naisen jäätyä kokonaan kivien alle hautajaisvieraat kävivät vuoron perään jättämässä surunvalittelunsa muille paikallaolijoille kopauttamalla tai painamalla otsansa yhteen.

Voihan itku, tää vika raapale oli varmaan kaikista itkettävin, vaikka tuolla aiemmin kerrottinkin siitä, kuinka kurjaa Sólilla oli loppuelämänsä ajan. Tää otsien kopauttaminen/yhteen painaminen on niin kiva ja "kääpiömäinen" juttu, ja entäs sitten hautajaisissa... On ihan hiljaista, ja kuuluu vaan otsienkopauttelusta lähtevä ääni. Niisk.

[LillaMyy]

Evelix: Jep, ja jos mitenkään mahdollista, niin tämä menee vielä hieman surkeampaan suuntaan näiden kanssa, elieli... Pidä ne nenäliinat edelleen siinä vieressä... Tarinan loppumisen ei pitäisi olla surkeaa, koska mä kirjoittelen täällä parasta-aikaa erästä fix-ittiä (sekä tästä että BotFA:sta), joten tämän loppuminen tarkoittaa vain sitä, että voit alkaa odottaa sen kolahtavan postiluukustasi! Mutta joo, tiedän tunteen, että oli surkeaa lopettaa tämä tällä lailla... En nyt osaa vastata loppukommenttiisi mitenkään fiksusti, koska snifff, mutta sanottakoon sen verran, että olen pahoillani itkuista, mutta tykkään siitä, että tekstini aiheuttaa tunteita muissakin kuin itsessäni. Näiden viiden seuraavan raapaleen myötä sanommekin sitten hyvästit tälle tarinalle, toivottavasti olet pitänyt matkasta tänne asti!

P.S. Jos siellä nyt joku on sattunut lukemaan tätä salaa, niin tässä kohtaa olisi ihan mukava kuulla sinustakin jotain! Mitä tykkäsit tarinasta kokonaisuutena, oliko joku raapale ylitse muiden, jne.? (Ei sillä, saat säkin Evelix vastata näihin, yritän vain herätellä niitä, jotka ehkä ovat lukeneet tätä kommentoimatta... )


A/N: Näissä pätkissä on vuosi NA 114, eli päähenkilönelikkomme ovat jo kaikki siirtyneet Mahalin saleihin, eikä heidän ikävuosillaan ole enää mitään merkitystä.

96 – Mahalin saleissa osa 1

Sólveig katseli ympärilleen valtavassa salissa. Hän oli odottanut tänne pääsemistään jo kauan, mutta nyt kun hän oli täällä, ei hän ollutkaan varma, halusiko olla täällä.

”Sól?” hän kuuli tutun äänen kysyvän, muttei kuitenkaan sen, jota oli niin pitkään odottanut. Vanha nainen pyörähti ympäri.
”Missä hän on?” hän kysyi. Fíli näytti aivan samalta kuin nainen oli muistanutkin tämän kääntyessä osoittamaan taakseen. Kaivattu henkilö istui nojailemassa pylvästä vasten syvällä ajatuksissaan. Sólveig lähti kävelemään tätä kohti, mutta tunsi ensin käden tarttuvan häneen.
”Sól, hän ei ole se sama Kíli, joka lähti Sinivuorilta”, Fíli sanoi epämääräisesti, muttei suostunut kuitenkaan tarkentamaan asiaa sen enempää itse.

97 – Mahalin saleissa osa 2

”Kíli?” Sólveig kysyi lähestyessään maassa istuvaa kääpiötä. Tämä nosti katseensa käsistään.
”Sól? Oletko se todellakin sinä?” tämä kysyi ja puhuteltu nyökkäsi. Hän hymyili, koska Kíli muisti hänet, mutta hänen hymynsä hyytyi, kun Kíli katsoi häntä tuskaisena.
”Kíli? Mikä nyt on hätänä?” Sólveig kysyi huolestuneena. Hän ei ollut ikinä nähnyt Kíliä tällaisena.
”Minä… Sinä… Me…” toinen takelteli sanoissaan pystymättä muodostamaan edes kokonaista lausetta katsoessaan naista silmiin. Kíli kääntyi taas katsomaan käsiään.
”Sinä olet rakastunut toiseen.” Sólveigin lausahdus ei ollute kysymys, se oli toteamus, mutta silti toisen nyökkäys tuntui kuin kirveen iskulta suoraan sydämeen.
”Keneen?” hän kysyi, mutta toinen ei vastannut hänelle.

98 – Mahalin saleissa osa 3

Sólveig istui erään parven kaiteella ja katseli sieltä alas pohtien, miltä mahtaisi tuntua, jos hän tipahtaisi sieltä alas. Ei varmastikaan yhtä pahalta kuin tunne siitä, että rakastamasi henkilö rakastikin jotain toista. Eihän se nyt Kílin vika ollut, koska tunteilleen ei voinut mitään, mutta Sólveigiin sattui silti enemmän kuin hän halusi myöntääkään.

Sólveig halusi palata takaisin menneisyyteen. Aikaan ennen kuin Kíli lähti Sinivuorilta, koska silloin kaikki oli ollut vielä niin kuin piti. Silloin Kílillä oli vielä ollut edes jonkinlaisia tunteita häntäkin kohtaan. Muitakin kuin veljellisiä siis, tai ainakin niin tämä oli vannonut silloin. Ellei sekin ollut ollut unta, kuten Sólveig pelkäsi.

99 – Mahalin saleissa osa 4

Kíli kyyhötti pylvään juurella ja yritti kadota näkyvistä. Häneen sattui katsoa Sólveigin kärsivän sen takia, ettei hän pystynyt vastaamaan tämän tunteisiin. Nyt Kíli kirosi Ereborin reissuaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Jos hän ei olisi lähtenyt Sinivuorilta silloin, kaikki olisi mennyt paljon paremmin. Hän olisi voinut elää pitkään ja enemmän tai vähemmän onnellisena Sólveigin kanssa, kuten äitikin oli kaavaillut.

Se vain ei ollut sopinut jonkun toisen suunnitelmiin. Kíli kirosi olematonta tuuriaan noustessaan pylvään juurelta. Miten juuri hän oli joutunut tällaiseen sotkuun? Eihän hän ollut edes mitenkään tavoiteltava poikamieskääpiö, Fílihän se kruununprinssi tässä oli ollut? Miten siis hänestä tuli se tavoittamaton unelma?

100 – Mahalin saleissa osa 5

”Sól?” Kíli kuiskasi ja toinen käänsi päänsä tämän suuntaan. Sólveig horjahti hieman kaiteella, joten Kíli tarrasi tätä olkapäästä, ettei toinen tipahtaisi.
”Sól, olen niin kamalan pahoillani”, Kíli aloitti, mutta toinen keskeytti tämän:
”Tiedän, ettet voi sille mitään, enhän minäkään pysty lopettamaan sinun rakastamistasi.”
Tummahiuksinen kääpiö nyökkäsi vastaukseksi.

”Saanko istua viereesi?” Kíli kysyi hetken hiljaisuuden kuluttua ja toisen nyökättyä tämä istahti kaiteelle ja heitti jalkansa sen yli. Sólveigkin kääntyi katsomaan takaisin kaukaisuuteen.
”Mietitkö ikinä mitä olisi voinut tapahtua, jos et olisi lähtenyt?” Sólveig kysyi yhtäkkiä katsoen visusti eteensä.
”Joka päivä”, Kíli vastasi, eikä Sólveig pystynyt enää estämään yksinäistä kyyneltä vierähtämästä poskelleen.

[The Pure-Blood Princess]

Voihan nyyh tämän kanssa! )': Ja mä kun ajattelin, että tästä mun vikasta kommentista tähän tulee tosi pitkä ja hieno ja rakentava ja kaikkea. Mutta mä vaan istun tässä enkä osaa sanoa mitään. Koska sniff.

Hyvä, että oot kirjoittanut myös siitä, mitä tapahtuu Mahalin saleissa. Koska jos tarina olisi loppunut vaikka vaan siihen, että Sól kuolee, niin tää olisi tavallaan "loppunut kesken", eli hyvä, että Kíli ja Sólveig tapaavat. Vaikka se onkin sitten aika surkeaa, niin hyvä, että he saavat asiat selväksi. Vaikka kaikki onkin kurjaa, niin hyvä että Kíli on rehellinen Sólveigille - vaikka tämä kyllä taisi jo aavistaakin jotain ennen Kílin tapaamista?

Sólveig katseli ympärilleen valtavassa salissa. Hän oli odottanut tänne pääsemistään jo kauan, mutta nyt kun hän oli täällä, ei hän ollutkaan varma, halusiko olla täällä.

...koska ainakin tästä vois päätellä niin.

Kiva saada vielä sekä Sólin että Kílin näkökulmaa ja ajatuksia tähän loppuun, pätkissä 98 ja 99. Ja tuo vika raapale sitten... Voihan sniffeli sentään kun ei tätä lukiessa yksinkertaisesti voi lopettaa vollottamista! )':

”Mietitkö ikinä mitä olisi voinut tapahtua, jos et olisi lähtenyt?” Sólveig kysyi yhtäkkiä katsoen visusti eteensä.
”Joka päivä”, Kíli vastasi, eikä Sólveig pystynyt enää estämään yksinäistä kyyneltä vierähtämästä poskelleen.

Aivan nappivalinta lopetukseksi, tuo on tosi kauniisti kirjoitettu ja nyyh!
 
Kun näiden viiden vikan raapaleen kommentoinnista ei taida nyt tulla yhtään mitään, muuta kuin itkua, niin voisin sanoa vielä jotain yleisesti tästä ficistä. Eli todellakin oon tykännyt matkasta tänne asti! Ihan tarinan alku oli niin ihanan huoletonta, onko olemassa mitään suloisempaa kuin pienet kääpiölapset? Sitten kun Kíli ja Sól alkoivat lähentyä vähän enemmän, niin mun ensimmäinen ajatukseni Dísin "hössöttämisestä" oli ihan sama kuin Thorinin kommentti asiaan raapaleessa numero 31:

”Te siis haluatte pakottaa heidät naimisiin”, Thorin totesi.

Mutta ei se sitten niin mennytkään, kun nämä kaksi sitten lopultakin tajusivat rakastavansa toisiaan - vaikka kyllä siinä sitten kestikin!

Tarinan alussa olin ihan varma, että Kíli ja Sól pysyvät sitten loppujen lopuksi vaan hyvinä kavereina, ja Kíli/Tauriel tulee olemaan se juttu, mitä odotan - mutta kuinkas sitten kävikään? Pidän Sólia suurinpiirtein canonina, ja hänet ja Kíli on ehdottomasti tarkoitettu toisilleen, mutta sitten Kíli meni ja rakastui Taurieliin... ): Osasin odottaa, että tää tulee olemaan surullinen, mutta tää olikin paljon surullisempi! Ihana, mutta surullinen. Mutta juuri sen(kin) takia tämä oli niin hyvä, ja sopii ihan just eikä melkein muiden Keski-Maahan sijoittuvien tarinoiden joukkoon. Tän kanssa on tullut itkettyä, mutta myös naurettua, eli tunteita tämä on kyllä aiheuttanut, mikä on hienoa. (:

Kyllähän tän loppuminen nyt vähän haikeaa on, mutta fix-it tästä ja BotFA:sta kuulostaa enemmän kuin hyvältä! Eli sitä mä tässä sitten odottelen. (;

Ja iiiso kiitos vielä tästä, on ollut ihanaa luettavaa!

[LillaMyy]

Evelix: No, ainakin se oli pitkä kommentti, jos ei mitään muuta! Itsehän siis kirjoitin tämän lopun ennen koko Ereborin matkaa, että kiva, jos tämä lopetus oli mielestäsi onnistunut! Mä uskon, että Sólilla oli jokin aavistus jostain ei-niin-kivasta lopusta ainakin siitä lähtien, kun Fíli sanoi, ettei Kíli ole enää se sama kuin joskus aiemmin, mutta hän ei ehkä kuitenkaan ihan tällaista osannut odottaa. Kuitenkin niin, että koko juttu ei tullut myöskään Sólveigille ihan puun takaa.

Tuo quottaamasi lopetus oli kauhean hankala kirjoittaa, joten hienoa, että onnistuin siinä! Hankala siksi, koska en meinannut osata valita Kílin vastausta oikein ja väänsin sen kanssa kättä pidempäänkin.

Vastauksena kysymykseesi: EI! Kääpiölapset on jotain söpöintä ikinä! Kääpiöt ovat tunnetusti myös harvinaisen paksukalloisia (etenkin Durinin sukuhaara!!), joten sen takia Kílillä ja Sólilla kesti jokunen tovi, että he tajusivat tunteensa oikein kunnolla. Hyvä, että Sólveig löysi paikan myös sun sydämestäsi, koska itsehän en enää osaa ajatella mitään tällä fandomilla ilman kyseistä neitiä! Ficcin nimikin jo varmaan kertoo sen verran, että tähän ei mitään kovin onnellista loppua ole tulossa, mutta kiva, että pidit tästä siitä huolimatta. (P.S. Toivottavasti nimi ei kuitenkaan spoilannut liikoja...)

Hyvä, että olen saanut aikaan myös ilon tunteita, enkä vain niitä kyyneleitä, vaikka niitä varmaan onkin tullut tämän kanssa vuodatettua enemmän. Voisin itse asiassa laittaa sulle tulemaan siitä fix-itistä jotain jännää, koska mä haluan jotain kommenttia siitä, ennen kuin jatkan sitä, ettei sitten vain käy niin, että mulla on 20 000 sanaa sitä ja sitten huomaan, että munpas pitääkin muokata koko aloitus uusiksi tai jotain... : D

Kiitoksia aivan valtavasti komment(e)istasi (tarkoitan siis tätä ja ihan jokaikistä muutakin, jotka olet tänne väsännyt!), koska sä oot piristänyt mun päivääni sillä (niillä) joka kerta!

[Okakettu]

Tervehdys, öö, sanotaan nyt vaikka kommenttikampanjasta! Olen ollut tämän piilolukija oikeastaan alusta lähtien, ja ajattelin lopultakin kirjoittaa edes jonkinlaisen kommentin lukukokemuksestani - pahoittelen tosin jo etukäteen mahdollista sekavuutta ja muuta, pääni toimii näin töiden jäljiltä vähän miten sattuu.

Muttasiis! Pakko myöntää heti alkajaisiksi, että Hobitti on minulle fandomina suhteellisen tuntematon - olen nähnyt leffat ja näin, mutta mikään suuri fani en voi sanoa missään nimessä olevani. Ryhdyin lukemaan tätä aikoinani lähinnä sadan raapaleen haasteen takia, mutta tarina alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että päädyin sitten kuitenkin seuraamaan loppuun asti, miten tässä käy (tai oikeammin, käykö tässä todella niin kuin leffoissa :<).

OC-hahmon mukanaolo oli myös yksi niistä asioista, jotka aikoinaan vaikuttivat lukupäätökseeni: kaikki eivät niistä pidä, mutta minusta on aina hirmu mielenkiintoista seurata, miten kirjoittajan omat hahmot muotoutuvat osaksi canonia ja kuinka se noin yleensä ottaen alkuperäisteoksesta otettuihin aineksiin vaikuttaa. Minusta tämä raapalesarja on hyvä esimerkki ficistä, jossa OC-hahmo tuo oman oivan lisänsä kokonaisuuteen, ja pidin Sólveigista ylipäätään todella paljon! Yksi syy Tolkien-nihkeyteeni on kieltämättä ollut aina naishahmojen vähäinen määrä, joten olin jo siksi hirmu mielissäni siitä, että oma hahmosi on nimenomaan naispuolinen kääpiö. :> Samaiseen naisasiaan liittyen pidin myös todella paljon Dísin roolista tässä raapalesarjassasi, sekä erityisesti hänen ja Sólveigin väleistä tarinan loppupuolella.

En yleensä hirveästi välitä teksteistä, joissa tarina kerrotaan 'lapsuudesta kuolemaan'-tyylisesti, mutta tähän se jotenkin sopi, osaksi jo siksi, että Hobitin hahmot ovat leffojen perusteella jääneet minulle aina vähän etäisiksi. Kun nyt aloitettiin lapsuuden keveydestä, heihin pääsi jotenkin tutustumaan eri lailla, kuten myös omaan hahmoosi Sóliin, ja hänestä tuli siinä vaivihkaa luonnollinen osa Kílin ja muiden poppoota... jotenkin näin? En ole yleensä myöskään fluffyntäyteisten tekstien ystävä, mutta kokonaisuudesta nuo alkupään raapaleet muodostuivat silti syystä tai toisesta suosikeikseni. Kaikki oli jotenkin niin... hyvällä tavalla söpöä ja arkista. :> Pidin kovasti siitä, miten Sólin ja Kílin välit kehittyivät ystävyydestä ihastuneisuudeksi pikku hiljaa, ja loppujen lopuksi sangen mutkattomasti, vaikka toki mukana oli myös nuoruudelle tyypillistä draamaa.

Tuon hyvää mieltä täynnä olleen alun jälkeen oli kieltämättä vähän masentavaa huomata, että tässä kaikesta huolimatta mennään leffojen mukaan. Tai siis... voi itku. Itse en olisi varmastikaan moista raaskinut tehdä, ja kommenteistasi olen saanut kuvan, ettei se ollut sinullekaan kirjoittajana helppoa, joten nostan kyllä hattua! Sitäkin on pakko ihailla, että olet saanut mahtumaan näin tunne- ja tapahtumapitoisen kokonaisuuden sataan sadan sanan raapaleeseen. Muutenkin kokonaisuus tuntuu minusta todella huolella mietityltä ja siltä, että olet todella perehtynyt siihen mistä kirjoitat.

Hän katsoi haltiaa niin pitkään, kun sai pidettyä silmänsä auki, mutta niiden sulkeuduttua hänen silmiensä eteen nousi Sólveigin kuva.

Kaikista mahdollisista jutuista, joista tästä voisi nostaa esiin, lainaan nyt tämän. Se kuvaa mielestäni yhdessä lauseessa hyvin tyhjentävästi sen tunnelman, joka näissä viimeisissä raapaleissa vallitsi. Ai niin, ja ennen kuin unohdan - Sannin Kiinni! Kyseessä on yksi lempikappaleistani Sotke mut -levyltä, ja tästä tekstistä huokuu kyllä kappaleen tunnelma hyvin, nimenomaan siis tarinan loppupuolella. Olen itse asiassa kuunnellut sitä nyt tätä kommenttia kirjoittaessani, ja olo on sangen haikea... Taitaa olla, että siitä tulee vastaisuudessa mieleen nimenomaan Sól ja Kíli. :´)

Sellaista, tällaista. Kiitos paljon lukukokemuksesta, ja onnittelut tarinan valmiiksi saamisesta! Pitänee varmaan vilkaista jossakin välissä myös noita kirjoittamiasi spinoffeja.

[LillaMyy]

Okakettu: Hitsit, mikä kilometrikommentti! O_O Sekavakin kommentti on kuitenkin kommentti, joten olen kiitollinen siitä joka tapauksessa! ((: (Eikä tuo nyt edes niin sekava ollut!) Kiva, että olet lukenut tämän loppuunkin asti, vaikka fandom ei olekaan se kaikista tutuin, ja hyvä, että Sólveig löysi taas paikkansa, koska itse olen tykästynyt häneen jo ehkä vähän liikaakin. Itse halusin tästä tuollaisen 'lapsuudesta kuolemaan' -tarinan lähinnä sen takia, ettei tästä tulisi ihan kokonaan pelkkää synkkyyttä, vaan halusin vastapainoksi jotain iloistakin, joten ajattelin sitten kirjoittaa pienistä kääpiölapsista lopun surkeuden vastakappaleeksi. (:

Juu, sait ihan oikean kuvan, koska ei se todellakaan ollut helppoa sitten loppupeleissä vetää tätä tekstiä tähän suuntaan. Kenties tässä on osasyynä se, että alun jälkeen rakastuin Sólveigiin hahmona liikaa, ja sitten minun pitikin tuhota hänen onnellinen loppunsa. ): Täytyy kyllä sanoa, että tuossa tunne- ja tapahtumapitoisuudessakin oli ihan kivasti haastetta, kun yritin mahduttaa sen kaiken tänne, ja loppupeleissä koko teksti sitten vähän levisikin käsistä, ja sen takia niitä spin-offeja tuli useampiakin, koska tänne ei vain mahtunut kaikki... Ahh, ihanaa, että joku nostaa tuon kappaleen esille, koska se on niin Kíli/Sólveig-kappale kuin vain olla ja voi! Eli hyvä, että sain sen tunnelman välitettyä tuossa lopussa hyvin.

Kiitoksia paljon kommentista ja onnitteluista! (:

[Eririn]

Mun on pitänyt tätä kommentoida jo varmaan miljoona vuotta mutten oo mitään saanu aikaiseks. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan^^

Anyway, pelkäsin tästä tulevan riipivä kolmoisdraama, joita vihaan, joten olin ihan mielettömän helpottunut, kun ei tullut. Koko homma käsiteltiin mun mielestä todella hyvin, ilman mitään repiviä mustasukkaisuuskohtauksia tai mitään. Plus äääwww Sólveig on ehkä yks parhaita OC:eitä ikinä! Se istuu tähän fandomiin täydellisesti ja jessus kun se on niin mielettömän suloinen! (Käytän suloista aina kun en jaksa kirjoittaa kaikkia kehuja, mitä hahmosta löydän. Yleensä sisältää termit "badass", "hyvin kirjoitettu", "samaistuttava" ja "helposti pidettävä" plus muita.) Sen ja Kilin suhde tuntui tosi aidolta (vaikka se pikkaisen kirpaisikin näin Kiliel-shipparina, mutta kun siihen tottui siitä pääsi yli, varsinkin kun ne kaksi on niin pirun söpöjä).

”Sólveig ja Kíli pitävät toisistaan”, Lagnlif sanoi. Thorin katsoi naisia pää pyörällä.
”Niin olen ymmärtänyt”, tämä totesi ja palasi takaisin pergamenttiensa pariin.

Thorinilla leikkaa jälleen xDDD

”Päätimmekin siis yhdessä Lagnlifin kanssa, että jonkun on jo korkea aika kertoa teille, kuinka lapsia tehdään”, Dís selitti ja Kíli parkaisi noloudesta punaisena:
”Äiti!”
”Älä yritä, te olette molemmat jo aivan tarpeeksi vanhoja kuullaksenne tämän.”

Kuolin xDDD seksivalistus vanhemmilta on aina yhtä epämukavaa, I feel you Kili. Plus pidin tosi paljon siitä, miten panit Dísin selittämään asian. Miehen lohikäärme ja naisen aarre, ihan loistava! Oon Geishan muistelmat nähnyt ja se tulikin mulle tuosta heti mieleen (ja sitten huomasin, että olit maininnut sen toimineen inspiksenä).

Anygay, viimeisten enemmän tai vähemmän kymmenen raapaleen aikana paruin niin ettei tosikaan. Hemmetin epäreilua jokaiselle osapuolelle, ei sen näin pidä mennä! Luojan kiitos siitä sun uudesta fix-it -ficistä, muuten tekisin takavoltin Andromedan galaksiin.

Liian pitkä en lukenut: tää on aivan loistava raapalesarja ja Sólveig on ihana. (Ja Drengr myös!) (ja Kilin haltiaseksuaalisuudesta oon samaa mieltä^^)