Kirjoittaja: beauti
Ikäraja: S
Genre: angst, femme
Summary: "Koska niitähän me vain oltiin. Ihan kavereita vaan."
A/N: Pitkien pohdintojen lopputulos. En tiedä, onko tässä edes mitään järkeä.
Sä nojasit mun olkapäähän, koska sua väsytti ja sä olit saanut huono numeron esseestä. Kumpikaan ei jakanut kuunnella, koska nukuttuja tunteja takana oli liian vähän ja kello näytti alle yhdeksää aamulla. Leikit käsilläsi harpillani ja tökkäsit sen piikillä mun kämmenselkään. Kostin piirtämällä sun käteen.
Meidän olisi pitänyt puhua retoriikasta, mutta tv-sarjat oli mielenkiintoisempia. Kun opettaja käveli lähelle vaihtui puhe vaivihkaa tekstiin ja sitten taas takaisin Greyn Anatomiaan. Sitten aika loppui ja koko joukko valui käytävälle. Menin heittämään sen tiiliskivenpainoisen kirjan lokerooni enkä enää nähnyt sua, koska mun oli pakko mennä saksan tunnille, kun sulla oli biologiaa.
Ruokalussa tulit syömään vasta mun jälkeen ja istuit samaan pöytään. Mun vieressä eikä vastapäätäkään ollut tilaa, joten mua otti päähän, koska istuit kauemmas. Ei se sua kai haitannut, koska kaikki muutkin siinä pöydässä oli meidän kavereita. Koska niitähän me vain oltiin. Ihan kavereita vaan.
Me mentiin samalla bussilla kotiin ja mä istuin sun vieressä. Sä vaan olit siinä eikä mun tarvinnu olla muuta kuin itteni. Mun ei tarvinnut esittää ilosta, koska olin stressaantunut eikä se haitannu sua. Mä pystyin vain hymyillä ja nauraa ja olla oma sekopäinen itteni ja sä pidit musta silti.
Meillä oli tapana halata toisiamme, jos huvitti halata. Me saatettiin sählätä keskenämme ihan niin kuin maailmassa ei olisi ketään muita. Ja kaikista se oli ihan normaalia. Kaveruksethan käyttäytyvät niin. Mutta joka kerta kun me halattiin, niin mä en olisi halunnut päästää irti. Ja kun me pelleiltiin, mä en olisi halunnut irrottaa katsettani susta.
En tiennyt, mitä sä meistä ajattelit. Ethän sä koskaan pojista puhunut. Ja aina sä jaksoit mua, vaikka kukaan muu ei mua jaksanut. Vaikka olin rasittava, niin sä jaksoit saada mut nauramaan. Mitään muuta en tarvitsisi. Mutta tuskin sä mua takasin rakastit. Enkä voinut päästää suustani kysymystä, rakastatko sinäkin? En ollut valmis luopumaan susta. En voinut ottaa riskiä, että katoaisit mun elämästä.
Kun sä nauroit, mä halusin vaan huutaa, että mä rakastan sua.
Mutta mä en sanonut mitään. Mä vaan nauroin mukana.
A/N: Kuolaan kommenttien perään.
