Title: Valheesi paperilla
Author: awwa
Rating: S
Genre: angst
A/N: joo tää on mun ensimmäinen ficci, jonka mä julkasen yhtään missään, joten laatu on sen mukaista ja tämä on aivan häpeällisen lyhyt. kommentteja palvon.
Sä soitit. Sanoit kaikkea, jonka haluisin uskoo, mut en tiedä voinko. Sä selitit sitä ja tätä, mä en kuunnellut. Sä oot mulle just tällä hetkellä aika yhden tekevä. Jos sä sanoit et sä välität, sä et soita kuukautta myöhemmin ja selitä jotain anteeksi pyynnön tapaista tai huonosti keksittyä tekosyytä, kuinka puhelin oli rikki ja oli kiire. En mä halua tuhlaa aikaa ihmiseen jota en tunne, johon en luota. Ehkä se kaikki vaan aluks oli liian ihanaa ja helpon mutkatonta, että se olis oikeesti ollut totta ja pysyvää. Ehkä mä vaan en halunnu ees nähä sun ihanan pinnan alle, halusin vaan leikkii et sä oot sellanen ihana ihminen ja sä oot se täydellisyys, joka on oikeesti olemassa. Kyllä mä sen tiesin, en vaan halunnu myöntää et sellasta ei oo, et sä et oo sellanen. Hetken huuma on jokaisen turma, vai mitä.
X X X X X X X X X
Sä oot soittanut viikon sisällä kolme kertaa, en vastannut. Sä lähetit pari viestiä, hieno varaisesti poistin ne ennen lukemista. Mua ei kiinnosta vaikka kuinka sä haluisit kertoo, tavata, selittää. Mä en halua olla mikään tyhjän päiväinen "oot mulle ihana, kun oon humalassa". Ja hei maailma on julma; en mäkään saanut susta sitä ihanaa ihmista, jota toivoin, etköhän sä pärjää, kun pari sun puhelua skipataan. Totta kai sä pärjäät, sulla menee elämä hienosti, tyhmempikin sen näkee. Sulla on paras kaveri, jonka kanssa ootte oikeesti läheisiä, hyvä ettette sänkyäkin - tai voihan sekin mahdollista olla - keskenään jaa. Sä omistat sellasen perheen, joka oikeasti ymmärtää sua, sä selitit miten ne antaa sulle vapauksia, ne luottaa suhun ja se toimii, ne rakastaa sua, sä niitä. Sä rakastat suosiota ja sitä sä myös saat, sulla on naisia, vaikka joka sormelle ja kavereita, vaikka muille jakaa, et tuu koskaan olemaan yksin.
Vaikka ulkopuolinen sais kaikesta tosta jotenkin helvetin kusipäisen kuvan, mä tiedän, ettet sä sitä oikeesti oo. Muistan vielä kun selitit kaikkee, kuinka sun mielestä maailmassa kaikkien ihmisten pitäisi saada tasa-arvoista kohtelua, sanoit vihaavas rasismia ja sun idolis on Barack Obama. Ulkopuolisille sä näytät olevan se menevä kaikkien kaveri ja I live in a moment - tyyppi, mut mä näin heti susta sen pienen hieman eksyneen pojan, ei surullisen, vaan sen joka ei koskaan saanut elää lapsuuttaan kokonaan loppuun. Sä et saanut kokea sitä viattomuutta niinkuin muut, sun piti olla vanhempi, kypsempi. Mut sä et oo siitä surullinen, et vihanen, sä et osaa olla. Sä et ymmärrä mitä oot menettänyt.
Mä en anna sulle myötätuntoo mistään, mä en aijo sääliä sitä mistä oot jäänyt paitsi, ethän säkään niin mulle tekis.
