Otsikko: Harhaluulo
Kirjoittanut: Mya Musta
Paritus: Draco/Hermione
Genre: varmaan melko angstista, mutta kuitenkin sinne tuli se happy ending, eli toivottavasti tämä ei ole väärällä osastolla!
Ikäraja: K-11
Disclaimer: JKR omistaa kaiken, ja olen siitä erittäin surullinen : D
Juoni: Draco ja Hermione ovat naimisissa, kun Draco alkaa epäillä Hermionea pettämisestä. Epäilykseen on kuitenkin syy joka selviää siinä loppupuolella, koska en halua kertoa koko yllätystä etukäteen : D
Seliseli: Eli tämä on oneshot, joka tuli mieleen joskus kun istuin linja-autossa ja kuuntelin jotain kappaletta, enkä yhtään muista mikä se oli.. Olen kirjoittanut tätä tässä samalla kun katselin olympialaisia ja totesin, että Slovakian naisten jääkiekkojoukkue on aivan toivoton!
+: Osallistuu FF100:n FF096-Sairaus (Oma valinta)
//:hivenen muokattu ja korjailtu versio (:
Harhaluulo
”Sinä petät minua”, Draco sanoi keittiön pöydän vierestä seurattuaan Hermionen kokkausta hiljaisuudessa.
”Mitä?” Hermione kysyi järkyttyneenä kääntyen katsomaan aviomiestään keittokauha kädessään.
”Turha esittää viatonta”, Draco sanoi kädet tiukasti nyrkissä pöydällä.
”Kuka on väittänyt sinulle tällaista?” Hermione kysyi hermostuneena.
”Onko sen väliä? Jäit kuitenkin kiinni”, Draco ärähti.
”Minä en ole ikinä pettänyt sinua, enkä ikinä voisi pettääkään”, Hermione sanoi ja puristi kauhaa rystyset valkeina.
”Niinhän sinä sanot”, Draco sanoi uhkaavasti nousten seisomaan.
”Draco, mikset sinä usko minua?” Hermione kysyi hämmentyneenä perääntyen kauemmas Dracosta.
”Minulla on todistusaineistoa”, Draco sanoi ja risti käsivarret uhmakkaasti rinnalleen.
”Näytä”, Hermione pyysi kyyneleet silmissä kimaltaen.
”Haluaisit toki nähdä kuvia uudesta kullastasi ja itsestäsi, ne eivät kuitenkaan ole kovin onnistuneita”, Draco sanoi ivallisesti.
”Minä voin todistaa, etten ole ikinä pettänyt sinua”, Hermione sanoi melkein anelevalla äänellä.
”Sinä et pysty todistamaan sitä”, Draco sanoi kylmänrauhallisesti.
”Kyllä minä pystyn”, Hermione sanoi pyyhkäisten pois kyyneleitä jotka alkoivat valua poskille hänen kääntyessään hämmentämään keittoa.
”Miten sinä kehtaat kääntää selkäsi minulle?” Draco jyrähti.
”Ruoka on valmista”, Hermione sanoi hiljaa ja lähti kohti käytävää, mutta Draco pysäytti hänet tarttumalla tiukasti hänen käsivarteensa.
”Mihin sinä kuvittelet meneväsi?” Draco kysyi silmät salamoiden.
”Kutsumaan Deidren syömään”, Hermione sanoi ja koitti päästä irti Dracon tiukasta otteesta, mutta ei onnistunut Dracon tiukentaessa otettaan entisestään.
”Meidän on selvitettävä tämä ennemmin tai myöhemmin”, Draco varoitti katsoen Hermionea tiukasti silmiin kiukkuinen ryppy silmien välissä.
”Draco, meillä ei ole mitään muuta selvitettävää kuin sinun harhaluulosi”, Hermione sanoi värisevällä äänellä.
”Minä olen eri mieltä”, Draco sanoi tiukasti ja päästi irti Hermionen käsivarresta.
”Kai sinä kuitenkin jäät syömään?” Hermione kysyi kääntyen katsomaan taakseen vielä ovella.
”Yh”, Draco vain äännähti ja meni jälleen istumaan pöydän viereen.
”Deidre, ruoka on valmista”, Hermione huusi yläkertaan ääni murtuen lopussa.
”Tyttäresi varmasti ihmettelee miksi itket”, Draco sanoi näyttäen puoliksi nauttivan Hermionen kärsimyksestä.
”Lopeta”, Hermione sanoi itkuisena ja kävi nostamassa kattilan pöytään ja katosi sitten kylpyhuoneeseen Dracon katsellessa vihaisena.
”Isi, mihin äiti meni?” Deidre kysyi hypellessään keittiöön pitkien kihartuvien hiusten pomppiessa liikkeen mukana.
”Vessaan”, Draco sanoi ja katseli nelivuotiasta tytärtään otsa rypyssä. Tytöllä oli vaaleat hiukset, ruskeat silmät, melko vaalea iho ja pitkät ripset, mutta vaikka tyttö näytti häneltä ja Hermionelta, se ei todistanut mitään, sillä maailmassa oli paljon hänen tyylisiään miehiä. Hermione olisi aivan hyvin voinut pettää häntä jo heidän avioliittonsa alkuaikoina, vaikka olikin aina vakuuttanut rakkauttaan.
”Isi, annatko minulle ruokaa”, Deidre kysyi kiivetessään tuolille.
”Joo, okei”, Draco sanoi ja nousi tuolilta ja meni hakemaan lautasen ja lusikan.
”Kauhallinen riittää”, Deidre sanoi vastaten isänsä kysyvään katseeseen.
”Ole hyvä”, Draco sanoi ja laski lautasen tytön eteen.
”Kiitos”, Deidre sanoi ja hymyili suloisesti.
”Maitoa?” Draco kysyi käsi jääkaapin ovella.
”Enkö saa mehua?” Deidre kysyi huuliaan mutristaen.
”Et, maito sopii keiton kanssa paremmin ja on paljon terveellisempää. Varsinkin jos aiot pitää nuo kivat valkoiset hampaasi”, Draco tokaisi ja otti maitopurkin jääkaapista ja haki lasin.
”Mutta minun hampaani vaihtuvat vielä”, Deidre muistutti.
”Silti voit opetella niistä huolehtimista jo nyt”, Draco sanoi ja kaatoi lasin täyteen maitoa.
”Sinä kaadoit melkein yli.”
”Huomasin, kun juot, muista ettet nosta lasia ilmaan ettei maitoa läiky, se alkaa haisemaan”, Draco neuvoi ja vei maitopurkin takaisin jääkaappiin.
”Isi, etkö sinä syö?” Deidre kysyi katsellen pää kallellaan isäänsä joka istui pöydän viereen tytärtään vastapäätä.
”Minun ei ole nälkä”, Draco sanoi ja risti jälleen käsivartensa rinnalleen.
”Mutta äidin tekemä ruoka on hyvää”, Deidre sanoi ja puhalsi lusikassaan olevaa keittoa posket pullollaan.
”Mutta petollista”, Draco mutisi ja katseli tyttöä arvioiden. Kyllä Deidre taisi kuitenkin olla hänen tyttärensä, miten jossakussa voisi olla niin paljon samoja piirteitä?
”Mikä on petollinen?” Deidre kysyi ihmeissään.
”Sana”, Draco vastasi ja nousi pöydän vierestä ja meni käytävään laittamaan kenkiä jalkaansa.
”Isi, mihin sinä menet?” Deidre kysyi keittiön ovelta seurattuaan isäänsä.
”Ulos”, Draco murahti napatessaan takin naulakosta ja lähtiessään ulos oven paukahduksen säestämänä jättäen taakseen hämmentyneen pikkutytön.
”Mihin isäsi meni?” Hermione kysyi Deidreltä astuessaan keittiöön siistiydyttyään kylpyhuoneessa melkein vartin.
”Ulos, ei hänellä ollut nälkä”, Deidre sanoi kääntyen katsomaan äitiään hymyillen leveästi.
”Selvä”, Hermione sanoi hiljaa ja haki itselleen ruokailuvälineet.
”Äiti, mikä on petollinen?” Deidre kysyi otsa rypyssä lusikka puolitiessä suuhun.
”Kuka niin sanoi?” Hermione kysyi vaikka arvasikin mistä oli kyse.
”Isi. Mitä se tarkoittaa?”
”Se on tavallaan epärehellinen”, Hermione selitti vaivaantuneena.
”Miksi hän sanoi keittoa epärehelliseksi?” Deidre kysyi ihmeissään.
”Se oli todennäköisesti tarkoitettu johonkin muuhun.”
”Minusta sinun keittosi on hyvää”, Deidre kehui ja kallisti lautasta saadakseen loputkin liemet lautaselta.
”Kiitos”, Hermione sanoi ja kyynelet pyrkivät taas hänen silmiinsä, mutta hän päätti olla vahva ja pitää ne poissa.
”Äiti, voisinkohan mennä tänään yöksi Alicen luo?” Deidre kysyi hymyillen enkelimäisesti.
”Sehän voisikin olla todella hyvä idea. Tuothan minulle puhelin kun saat juotua maitosi”, Hermione pyysi iloisena tietäessään, ettei Deidre olisi paikalla kun hän ja Draco selvittelisivät välejään tänä iltana.
”Kiitos ruoasta”, Deidre sanoi ja lähti sitten hakemaan äitinsä puhelinta olohuoneen pöydältä.
”Ole hyvä”, Hermione sanoi hiljaa ja työnsi lautasensa kauemmas, hänen ei ollut enää nälkä.
”Äiti, soita äkkiä, minä menen jo pakkaamaan”, Deidre hoputti ja hyppeli yläkertaan.
Hermione valitsi numeron osoitekirjastaan ja painoi soittonappulaa. Joanie Grant oli yksi hänen hyvistä ystävistään, vaikka olikin jästi. Oikeastaan Hermionesta oli helpottavaa tuntea myös ei-taikovia ihmisiä, sillä heidän kanssaan ei ollut huolta siitä, että hänet tunnettaisiin vain Harry Potterin ystävänä.
”Haloo”, kuului linjan toisesta päästä ja Hermione hätkähti takaisin ajatuksistaan.
”Hei, Joanie! Hermione täällä”, Hermione tervehti tekopirteällä äänellä.
”Hei Hermione! Mitä sinulle kuuluu?” Joanie kysyi iloisesti.
”Totta puhuakseni minulla ja Dracolla oli pieni riita, voisikohan Deidre tulla täksi yöksi teille, jotta me saamme selvitettyä välimme ilman, että hänen täytyy olla kuulemassa sitä?” Hermione kysyi ja hänen äänensä pääsi murtumaan lauseen aikana.
”Voi ei, ei kai se ollut mitään vakavaa?” Joanie kysyi heti myötätuntoisena.
”Ei niin vakava, emmeköhän saa sen selvitetyksi, mutta siitä voisi olla todella paljon apua jos Deidre ei olisi täällä”, Hermione sanoi vihjaten.
”Niin tietysti, tietysti hän voi tulla. Alicekin on kysellyt koska hän näkee Deidren seuraavan kerran”, Joanie sanoi nopeasti.
”Kiitos, minä olen sinulle palveluksen velkaa”, Hermione sanoi huokaisten helpottuneena.
”Ei tämä mitään, pikkujuttu. Tulenko minä hakemaan hänet vai tuotko sinä?” Joanie kysyi.
”Jos sinä voisit hakea hänet? Jos siitä ei vain ole liikaa vaivaa?” Hermione kysyi toivoen sormet ristissä.
”Ei tietenkään, voimme samalla käydä kaupassa”, Joanie sanoi ja Hermione kuuli kuinka Joanie huusi Alicea.
”Kiitos, minä oikeasti olen sinulle palveluksen velkaa, Alice saa tulla meille yöksi heti kun tilanne vähän rauhoittuu”, Hermione lupasi.
”Pääasia on, että saatte sovittua ja olette taas onnellisia”, Joanie sanoi ja Hermione kuuli hymyn hänen äänestään.
”Kiitos. Milloin te tulette?”
”Lähdemme heti, pakatkaa te sillä aikaa, niin näemme noin vartin päästä”, Joanie sanoi ja huusi taas Alicea.
”Hieno juttu, nähdään sitten pian, heippa”, Hermione hyvästeli.
”Heippa.”
Hermione huokaisi jälleen helpotuksesta ja lähti sitten yläkertaan auttamaan Deidreä pakkaamisessa.
”Äiti, saanko ottaa tämän hameen mukaan?” Deidre kysyi Hermionelta heti kun hän astui huoneeseen ja piti käsissään hopeista paljettimekkoa.
”Ei, et sinä tarvitse tanssimekkoa siellä”, Hermione sanoi ja otti hameen tytön käsistä ja viikkasi sen sitten takaisin kaappiin.
”Kai minä kuitenkin pääsen?” Deidre kysyi huolestuneena huultaan purren.
”Pääset, he tulevat hakemaan sinua vartin päästä, joten nyt pitää pakata nopeasti.
”Okei, mitä minä tarvitsen mukaan?” Deidre kysyi ja nosti vaaleanpunaisen reppunsa sängylle.
”Olet siellä todennäköisesti vain yhden yön, joten et tarvitse kuin yhdet vaihtovaatteet ja hammasharjan sekä hammastahnan”, Hermione luetteli ja otti samalla kaapista sinisen t-paidan ja tavalliset siniset farkut sekä mustat sukat ja valkoiset alushousut.
”En minä halua sinistä paitaa”, Deidre valitti kun näki mitkä vaatteet Hermione oli valinnut.
”Minkä värisen sinä sitten haluat?” Hermione kysyi väsyneenä.
”Mustan”, Deidre sanoi ja osoitti mustaa pitkähihaista jossa oli koiran kuva.
”Selvä”, Hermione sanoi ja vaihtoi paidan ja pakkasi ne sitten reppuun.
”Minä käyn hakemassa hammasharjani ja hammastahnani”, Deidre sanoi ja juoksi kylpyhuoneeseen.
”Ei saa juosta portaissa”, Hermione huusi tytön perään, mutta ei kuullut hänen hidastavan askeliaan.
*
Hermione oli istunut sohvalla jo vaikka kuinka kauan. Draco oli ollut poissa jo viisi tuntia, Deidre noin neljä ja puoli. Hermione oli yrittänyt lukea kirjaa, mutta siitä ei ollut tullut mitään, hän ei ollut pystynyt keskittymään edes Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluuloon, josta oli tullut hänen lempikirjansa kun hän oli lukenut sen ensimmäisen kerran muutamia vuosia sitten. Hän ei ollut myöskään pystynyt keskittymään television katseluun. Hermione oli myös yrittänyt nukkua, mutta hänen mielessään pyöri liikaa ajatuksia. Lukon naksahtaminen herätti Hermionen ajatuksistaan ja hän nousi nopeasti seisomaan.
”Hermione!” Draco huusi ja Hermione kuuli miehen olevan humalassa.
”Minä olen täällä”, Hermione sanoi kuuluvalla äänellä.
”Entä Deidre?” Draco kysyi ja Hermione kuuli kuinka Draco tömähti seinää vasten riisuessaan todennäköisesti kenkiään.
”Alicen luona”, Hermione sanoi ja nielaisi.
”Hyvä”, Draco sanoi astuessaan olohuoneeseen hieman horjuen.
”Sinä olet juonut”, Hermione sanoi syyttävästi.
”Eikö mies saa juoda jos saa selville, että hänen vaimonsa on pettänyt häntä?” Draco kysyi uhmakkaasti, mutta kuitenkin lievästi sammaltaen.
”Kuinka paljon sinä olet juonut?” Hermione kysyi epäileväisenä.
”Jonkin verran”, Draco sanoi ja astui lähemmäs ja Hermione peruutti saman verran.
”Luuletko sinä, että minä teen sinulle pahaa?” Draco kysyi irvistäen.
”Sinä olet humalassa”, Hermione totesi hiljaisella äänellä.
”Minä en voisi lyödä naista”, Draco sanoi ylpeällä äänellä.
”Sinä et voi tietää sitä”, Hermione kuiskasi.
”Kyllä minä tiedän, mutta sinä et ilmeisesti tiennyt, että kun vannotaan avioliittovala, niin yleensä sitä ei rikota”, Draco syytti horjahtaen hieman.
”Minä en ole ikinä pettänyt sinua!” Hermione huudahti.
”Miten minulla sitten voi olla kuvamateriaalia sinusta ja jostain tuntemattomasta miehestä?”
”Minä en tiedä!” Hermione huusi kyynelet jälleen silmissä.
”On se erikoista, ettet tiedä milloin olet jonkun seurassa”, Draco sanoi ilkeästi ja heitti sohvapöydälle suljetun kirjekuoren.
”Mitä siinä on?” Hermione kysyi.
”Kuvat”, Draco sanoi ja nyökkäsi Hermione katsomaan ne läpi.
”Mutta Draco…”
”Luulin, että haluat todistaa etteivät ne ole aitoja”, Draco sanoi ja puristi kätensä nyrkkiin.
”Niin haluankin”, Hermione sanoi ja astui lähemmäs sohvapöytää ottamaan kirjekuoren käteensä. Hän avasi sen tärisevin käsin.
”No?” Draco kysyi malttamatta odottaa, että Hermione edes näkisi ensimmäistä kuvaa.
Hermione otti kuvat esiin kuoresta ja alkoi tutkia niitä järkyttynyt ilme kasvoillaan.
”Joko huomasit jääneesi kiinni?” Draco kysyi silmiään kaventaen.
”Ei, Draco. Nämähän ovat kuvia meistä, mutta sinun tilallesi on muokattu joku muu, minä muistan nämä kuvat. Me olimme silloin viikonloppulomalla Bristolissa, muistatko?” Hermione kysyi epätoivoisena.
”Ehei, älä yritä mitään noin naurettavaa”, Draco sanoi nauraen humalaista naurua.
”Draco, minä voin todistaa sen, nämä samat kuvat ovat meidän valokuva-albumissamme”, Hermione sanoi kiihkeästi.
”Tajuatko sinä Hermione kuinka naurettavalta sinä kuulostat. Minun eräs ystäväni on ottanut nuo kuvat salaa, kun olet ollut kaupungilla kuhertelemassa sen miehen kanssa”, Draco sanoi ontosti.
”Jos joku olisi salakuvannut minua, miksi minä hymyilisin suoraan kameralle? Katso näitä kuvia, Draco! Etkö sinä muista kuinka hauskaa meillä oli?” Hermione kysyi peloissaan.
”Minä olen katsonut niitä kuvia, niissä ei ole mitään tuttua, eikä varsinkaan mitään hauskaa”, Draco ärähti.
”Ota takaasi sieltä hyllystä se violetti albumi ja katso niitä kuvia, ne ovat nämä samat”, Hermione pyysi.
”Surkea yritys, Hermione.”
”Draco, katso sitä albumia”, Hermione käski ja Draco kääntyi niskojaan nakelle kirjahyllyyn päin hieman huojuen ja veti albumin käteensä.
”Avaa se myös”, Hermione sanoi ja astui lähemmäs nähdäkseen myös kuvat.
”Täällä ei ole kuvia”, Draco sanoi avattuaan albumin.
”Mitä?”
”No, näetkö siinä kuvia?” Draco kysyi ärtyneenä.
”Kuvia ei ole, mutta kuvatekstit ovat täällä, katso vaikka”, Hermione sanoi ja osoitti yhtä tekstiä. ”Hermione ja Draco rannalla”, Hermione luki ja etsi kuvista sen, jossa hän oli sylikkäin tuntemattoman miehen kanssa ja he katsoivat kameraan nauraen.
”Tuo ei todista mitään”, Draco sanoi ja kohautti olkapäitään.
”Draco ja Hermione hotellin edessä, taustalla myös kaunis suihkulähde”, Hermione luki oman kirjoituksensa ja etsi vastaavan kuvan pinkasta ja näytti sitä Dracolle joka tutki kuvaa tarkasti alkaen kalveta hieman kasvoiltaan.
”Mutta Ben sanoi, että hän kuvasi nämä viime viikolla”, Draco sanoi hämmästystä äänessään.
”Kuka on Ben? Et ole koskaan puhunut kenestäkään Benistä”, Hermione ihmetteli.
”Kyllähän sinä Benin olet varmasti nähnyt, hän ole meidän häissämmekin.”
”Meidän häissämme ei ollut ketään Beniä”, Hermione sanoi ja astui jälleen kauemmas Dracosta hieman peloissaan.
”Totta kai Ben oli meidän häissämme, hän toi meille lahjaksi sen kahvinkeittimen”, Draco muistutti.
”Draco, me saimme vain yhden kahvinkeittimen, joka tuli Harrylta ja Ginnyltä.”
”Ei, kyllä Ben toi meille kahvinkeittimen, sinä et vain muista sitä”, Draco sanoi varmana.
”Draco, oletko sinä varmasti terve?” Hermione kysyi pelokkaana.
”Minä voin aivan mainiosti, paitsi että minun vaimoni on pettänyt minua melkein viiden avioliittovuoden jälkeen”, Draco sanoi jälleen vihaa äänessään.
”Minä en ole koskaan nähnyt Beniä, hän ei ole koskaan ollut meillä kylässä toisin kuin esimerkiksi Blaise, joka on käynyt hakemassa sinut katsomaan huispausta tai jonka kanssa olet muuten vain istunut iltaa”, Hermione sanoi hätääntyneenä.
”Ben viihtyy enemmän kotonaan, istumme iltaa siellä”, Draco totesi.
”Draco sinä et ole koskaan puhunut Benistä”, Hermione sanoi itkuisena.
”No totta helvetissä olen!” Draco huudahti ja alkoi toden teolla suuttua.
”Draco, nämä kuvat ovat muokattuja, nämä kuvat on otettu meistä!” Hermione selitti nopeasti ja heilutteli kuvia Dracon edessä.
”Minä en voi uskoa sitä, miksi Ben olisi muokannut kuvat?” Draco kysyi sammaltaen. ”Miksi hän ylipäätään väittäisi, että sinä petät minua?”
”Draco, oletko sinä ihan terve?” Hermione kysyi ja kohotti kättään koittaakseen Dracon otsaa, mutta mies horjahti sivuun.
”Mitä sinä yrität?”
”Jospa sinulla on jokin sairaus joka saa sinut kuvittelemaan jotain tällaista?” Hermione ehdotti kuitenkin epäillen itsekin itseään.
”Entä jos minä en ole sairas, entä jos tämä on täysin totta, ja sinä olet pettänyt minua ja tämä on vain keino jolla yrität saada minut epäilemään itseäni ja ystävääni?” Draco kysyi kaventaen silmiään.
”Minä en jaksa keskustella tästä asiasta enää, olen odottanut sinua kotiin monta tuntia ja sitten kun vihdoin tulet kotiin, olet humalassa ja tuot minulle todistusaineistona väärennettyjä kuvia. Minua väsyttää, eikä minua jaksa edes kiinnostaa mitä sinä sanot, mutta minä menen nukkumaan, hyvää yötä”, Hermione sanoi ja lähti kohti yläkertaa ja makuuhuonetta.
”Mutta, Hermione”, Draco sanoi melkein anelevalla äänellä.
”Sinä nukut sohvalla, voit hakea peiton ja tyynyn makuuhuoneesta”, Hermione komensi.
”Hei hetkinen, sinun pitäisi nukkua sohvalla”, Draco huomautti.
”Minä olen nainen, laitatko sinä minut nukkumaan sohvalle?” Hermione kysyi epäuskoisena.
”Mutta sinä olet se joka on tehnyt virheen”, Draco sanoi vihaisena.
”Hyvää yötä”, Hermione sanoi ja lähti huoneesta jättäen Dracon seisomaan keskelle huonetta.
(Puoli vuotta myöhemmin)
”Hyvää päivää rouva Malfoy, oletteko tulleet katsomaan miehenne hoitoa?” tohtori Weber kysyi.
”Kyllä, tohtori”, Hermione sanoi nyyhkäisten. ”Onko tietoa, koska hoitokerrat loppuvat?”
”Uskoisin, että viimeiset kerrat ovat jo käsillä”, tohtori sanoi ystävällisesti.
”Tyttäremme syntymäpäivät ovat kuukauden kuluttua, luuletko, että Draco pääsisi kotiin siihen mennessä?” Hermione kysyi toiveikkaana.
”Kyllä, voisin melkeinpä veikata, että pääsee”, tohtori sanoi pohdittuaan hetken.
”Kiitos, hienoa”, Hermione sanoi hymyillen ensimmäistä kertaa kuukausiin.
”Eipä mitään, minun täytyy nyt jatkaa matkaa”, tohtori sanoi ja kumarsi keveästi ja lähti sitten kävelemään poispäin.
Hermione kääntyi katsomaan ikkunaa josta näki huoneeseen jossa Dracoa hoidettiin melko väkivaltaisen näköisesti. Mies hytkyi sängyssään ja hänen suussaan oli jäätelötikun näköisiä suojia, ettei hän purisi kieltään poikki. Draco oli ollut Pyhässä Mungossa jo melkein puoli vuotta hoidossa, eikä Hermione ollut päässyt tapaamaan miestään kuin vain lyhyinä hetkinä valvotuissa oloissa jotka olivat melkein kuin vankilassa. Ainut mikä puuttui, oli oranssit haalarit. Huoneessa todellakin oli pöytä, lasi vierailijan ja hoidettavan välissä ja puhelin jonka avulla voitiin puhua. Hermionen mielestä huone oli naurettava, sillä mitä haittaa siitä olisi, jos he voisivat vaikka pitää toisiaan kädestä? Hermione katseli miestään ja kyynelet nousivat hänen silmiinsä. Aina joka kerta, kun Hermione oli päässyt juttelemaan Dracon kanssa, mies oli pyytänyt anteeksi, eikä Draco lopettanut tapaansa, vaikka Hermione aina vakuutti, ettei se ollut hänen vikansa.
*
”Draco!” Hermione huudahti ja juoksi kohti miestään joka oli juuri tullut pois suljettujen ovien takaa ja kääntynyt Hermionea kohti.
”Hei, Hermione”, Draco sanoi alakuloisena, kun Hermione saavutti hänet ja halasi häntä tiukasti.
”Anteeksi, minä syytin sinua vaikket ollut tehnyt mitään”, Draco sanoi huokaisten syvään.
”Ei, jos sanot noin vielä kerrankin, niin mitä suutun ja todella pahasti”, Hermione varoitti.
”Anteeksi”, Draco mutisi ja sai Hermionelta mulkaisun.
”Herra ja rouva Malfoy”, tohtori Weber tervehti nyökkäyksellä.
”Tohtori Weber”, Hermione sanoi ja nyökkäsi hänkin.
”Herra Malfoy, muistatte kai ottaa lääkkeenne joka päivä, jotta säästytte tämän hoidon uudelleen läpikäymiseltä”, tohtori muistutti.
”Tietysti muistan”, Draco sanoi värähtäen.
”Kiitos, tohtori Weber, olen ikuisesti kiitollinen”, Hermione sanoi hymyillen onnellisena.
”Tämähän on minun työtäni”, tohtori muistutti.
”Olen käytännössä ollut yksinhuoltaja melkein puoli vuotta, tämä on herkkä paikka minulle”, Hermione sanoi kyynelten kimaltaessa silmissä.
”Hermione, minä olen niin -”, Draco aloitti, mutta Hermione hyssytteli hänet hiljaiseksi.
”Pääsette kotiin tyttärenne syntymäpäiväksi, onneksi olkoon”, tohtori sanoi ja lähti.
”Niin, olen tietysti iloinen siitä, en ole nähnyt Deidreä pitkään aikaan, onko hän kasvanut paljon?” Draco kysyi Hermionelta osoittaen ensimmäistä kertaa jotain kiinnostusta johonkin asiaan.
”Sairaalat eivät sovi lapsille. Minun mielestäni Deidre ei ole kasvanut erityisemmin, mutta minähän olenkin nähnyt hänet joka päivä, joten se ei ole sama asia”, Hermione vastasi ja hymyili Dracolle hellästi.
”Niin, olen vain onnellinen kun pääsen vihdoin kotiin”, Draco sanoi ja puristi Hermionea itseään vasten.
”Minä rakastan sinua”, Hermione kuiskasi hiljaa.
”Minäkin sinua”, Draco kuiskasi hieman epävarmalla äänellä.
”Se on pääasia”, Hermione sanoi ja antoi pienen suukon Dracon huulille.
”Mennäänkö kotiin?” Draco kysyi hymyillen.
”Mennään”, Hermione sanoi ja tarttui Dracoa kädestä lähtiessään kuljettamaan miestään ulos rakennuksesta.
_______________________________________________________________________________________
Okei, tämä voisi olla pidempi ja paremmin pohjustettu. Ja sinne on varmasti jäänyt joitakin virheitä, joista ihanat kommentoijat voivat kertoa, että saan korjailla (: Myös muistakin asioista saa ja sopii kommentoida, mitä hyvää, mitä huonoa? Ja huomasin, että pitää vähän harjoitella jonkin muun kuin happy endingin kirjoittamista :p Varmasti myös jotkut huomasivat, että olen katsonut liikaa Kaunis mieli - elokuvaa, koska siitä on jonkun verran jotain vaikutteita.
// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta yläotsikkoon
