Otsikko: Nimetty maalaus
Genre: angst, jonkinlainen toiminta
Fandom: Naruto
Seko lisäsi fandomin alkutietoihin ja otsikkoonParitus: tulkinnanvarainen Sai/Shin
Ikäraja: K11
Summary: "Ninpou, Choujuu Giga." A/N: Huh, viimeinkin valmis. Olen jo yli kuukauden ajan yrittänyt kirjoittaa Saista ficciä. Yritykset ovat kuitenkin olleet niin mitään sanomattomia, että deletoin vaikka kuinka monta ideaa. Eilen sitten sain viimein aloitettua tämän, tänään valmiiksi. Enjoy!
Jaa... osallistuu myös
Fandom10 -haasteeseen.
***
Nimetty maalausSai katsoi hetken tyhjää paperia edessään ja otti sitten siveltimen käteensä. Hän halusi tehdä tällä kertaa jotain todella erikoista.
Sailla oli ollut hieman outo olo jo parin viikon ajan. Hänen veljensä Shin oli kuollut kaksi viikkoa sitten, eikä Sai tiennyt miten hänen pitäisi olla. Kurkussa oli vähän väliä outo kuristava tunne ja välillä hän tunsi olonsa ihan turraksi, mutta Sai arveli sen olevan vain hänen koulutuksensa ansiota: tunteet olivat katoamassa kokonaan.
Nyt, kun Sailla oli viimein vapaata koulutuksestaan, hän päätti käyttää aikaansa maalamalla ja oli tullut omaan huoneeseensa maalaamaan. Shin oli pitänyt hänen töistään, joten Sai oli ottanut tavakseen maalata mahdollisimman usein. Hän oli kuitenkin huomannut, että jokin hänen maalauksissaan oli muuttunut. Hän ei tiennyt, mikä se oli, mutta joku saattaisi kuvailla sitä esimerkiksi siten, että maalauksiin oli tullut Shinin kuoleman jälkeen surullinen, jopa synkkä, vivahde.
Kesti monta tuntia, mutta Sai ei antanut sivellinkätensä pysähtyä hetkeksikään. Vähä vähältä maalaus alkoi ottaa ihmisen muotoa. Kun maalaus oli valmis, Sai tarkasteli sitä mietteliäänä. Hän oli huomaamattaan piirtänyt Shinin: tummat hiukset, mustat silmät ja ystävällinen katse.
"Shin", Sai nimesi teoksensa ilmeettömänä. "Mitä sinä siinä teet?"
Sai laski siveltimen pöydälleen, johon jäi mustetahra siveltimen päästä. Sai otti pari askelta taaksepäin maalauksesta ja katsoi työtään ilmeettömästi. Sitten hän sai idean, mikä sai hänen ilmeen kirkastumaan, mutta myöhemmin se silloin niin loistava idea, sai hänen mielensä mustumaan.
"Ninpou, Choujuu Giga", Sai sanoi varmistaen ensin, ettei kukaan ollut lähellä hänen kotiaan vahtimassa häntä. Huone pimeni, kun maalauksen sisältä ryöpsähti kasa mustetta, joka alkoi ottaa ihmisen muotoa. Hetken päästä musteihminen muistutti jo Shiniä. Sai rypisti kulmiaan huomatessaan, ettei Shin vaikuttanut omalta itseltään. Eikä keskeneräisten töiden herättäminen ollut Sain mieleen.
"Shin?" Sai sanoi koruttomasti, jolloin muste-Shinin katse kohdistui häneen. Sai hätkähti huomatessaan, kuinka eloton katse olikaan. Hymy puuttuu, Sai ehti ajatella, ennen kuin Shin hyökkäsi hänen kimppuunsa nyrkit pystysä. Sai kompuroi ja huudahti hämmästyksestä, kun Shinin aluksi tyhjään käteen muotoutui aito kunai. Silmien ennen niin ystävällinen katse oli nyt tumma murhanhimosta, eikä Sai nähnyt muuta keinoa perääntyä tilaanteesta, kuin paeta. Hän lähestyi varovasti huoneensa ikkunaa, jonka oli jättänyt auki maalaamisen ajaksi. Muste-Shinin olisi pitänyt tajuta se, että hän yritti karata huoneesta, mutta tämä Shin oli niin täynnä murhanhimoa, ettei keskittynyt ympäröivään maailmaansa. Huoneensa ikkunasta ulos päästyään, Shin juoksi kohti metsää. Hän halusi Shinin pois katseiden keskeltä, sillä jokin oli mennyt siinä maalauksessa vikaan. Hän halusi tarkastella työtänsä, Shiniä, metsässä, jossa ei ollut uteliaita ja vaativia katseita.
Metsän rajalle päästyään Sai vilkaisi taakseen ja huomasi, ettei Shin enää ollutkaan hänen takanaan. Nopeasti Sai käänsi päätänsä eteen, saaden viillon yllättävän terävästä kunaista poskeensa. Sai horjahti, jolloin hänen jalkansa heilahti kohti Shiniä, hänen hakiessaan tasapainoa. Sain silmät suurenivat ja käheä huudahdus karkasi hänen huuliltaan: Shin oli liian pehmeä henkiin herätetyksi maalaukseksi. Sai kompuroi taaksepäin. Itselleen hän vakuutti, ettei pelännyt, mutta sydän hänen sisällään tykytti raivokkaasti, saaden hänet epäilemään omaa tunteettomuuttaan.
"Shin", Sai huusi. "Lopeta! Minä tässä, Sai!"
Shinin silmissä pilkahti jokin tunne. Sai tiesi, että Shin oli aina ollut huonompi hallitsemaan tunteitaan, eikä tunteen pilkahdus olisi ollut yllättävää alkuperäiseltä Shiniltä, mutta nyt hän tunsi helpotusta. Ehkä tämä uusi Shin tunnistaisi hänet, kunhan hän vain vakuuttaisi, ettei Shinillä ole hätää!
"Shin, minä en tee sinulle pahaa", Sai sanoi hymyillen tekohymyä. "Tule tänne, minä en tee pahaa."
Tummahiuksinen poika kuitenkin hyökkäsi uudestaan ja Sai väisti täpärästi, edelleen hymyillen.
"Shin, minä tässä", Sai sanoi, mutta hymy kuoli hänen huulilleen, kun Shin ei näyttänyt ymmärtämisen merkkiä. Sai mietti katkerasti, ettei hymystä ollut mitään hyötyä, kun ei se kuitenkaan hänellä tehonnut. Shin oli saanut kaikki aina rentoutuneeksi hymyllään, mutta Sain yrittäessä samaa, ihmiset tulivat vain epäluuloisiksi.
Sai oli nousemassa ylös maasta, kun Shin jo hyökkäsi, eikä Sai ehtinyt tehdä muuta kun nostaa kädet kasvojensa suojaksi ja toivoa, että joku pelastaisi hänet. Pojan silmät olivat tiukasti kiinni, mutta hän tunsi, kuinka jotain lämmintä roiskahti hänen käsilleen ja vihainen huudahdus kaikui pitkin metsää.
"Olet turvassa", kuului karhea miehen ääni, jolloin Sai otti hitaasti kädet pois kasvojensa tieltä. Hän vilkaisi käsiään ja ne olivat punertavien musteroiskeiden peitossa. Hänen jalkojen juuressa makasi musteinen hahmo, jota ei enää tunnistanut ihmiseksi. Musteolento levisi hitaasti maahan, mutta Sai kohotti kalpeat kasvonsa ylöspäin ja kohtasi anbun, jonka kädessä oli musteläiskien peittämä kunai.
"Näin käy, kun päästää tunteet valloilleen", maskia kantava mies sanoi karusti Saille, kun poika istui musteläiskien peittämässä maassa järkyttyneenä sanaakaan sanomatta.
Aurinko oli jo väistynyt täysikuun tieltä ja Saita auttava anbu oli aikaa sitten lähtenyt, mutta silti Sai istui edelleen maassa kuin odottaen, että Shin ilmestyisi taas musteläiskistä elämään.
Hetken päästä Sai tunsi kuinka jotain märkää valui pitkin hänen poskiaan, jolloin hän nosti kättään ja pyyhkäisi siitä. Hämmentyneenä hän huomasi itkevänsä.
"Mutta eihän minulla ole tunteita", Sai sanoi ja vilkaisi taivaalle. "Eikä täällä edes sada."
