Kirjoittaja Aihe: Synninpäästö | Severus(/Lily), K-11, angst-romance  (Luettu 2652 kertaa)

BDawn

  • *
  • Viestejä: 2
 A/N: Potter ficeissä tämän on esikoiseni, se saattaa ehkä tekstissä näkyä, toivottavasti ei. Mutta jos jotain huomautettavaa tulee, toivoisin että haukkujen sijaan sen voisi muuttaa rakentavaksi palautteeksi. (:

Ficin nimi: Synninpäästö
Kirjoittaja: BDawn
Tekijänoikeudet: Biisin sanat kuuluvat ihanaiselle Muselle ja kaikki muu tuttu ja tunnistettava J. K. Rowlingille.
Genre: Angst, vähän romance.
Ikäraja: K-11, en ole ihan varma onko niinkään suuri.
Päähenkilö: Severus Kalkkaroshan se tietenkin, tavallaan parituksena Severus/Lily.
Yhteenveto: Tämä koostuu siis Severuksen eri muistoista ja rakkaudesta Lilyä kohtaa. Esilletuonti on vähän saman tyyppinen kuin Severuksen Harrylle antamat muistot Kuoleman Varjelusten lopussa. Toivottavasti tämä sitten on siedettävää.


      Hienoinen pölypilvi ei ollut vieläkään aivan täydellisesti asettunut, vaikka se oli leijunut ilmassa jo parin tunnin ajan. Muutamaa tuntia aikaisemmin sen oli vallannut sisäänsä koko talon ja sen edessä olevan pikkuisen puutarhan. Nyt kuitenkin kostea nurmikko ja pikkuiset, lehdettömät pensaat  olivat vapaita kylmässä yössä.
      Oli surullista, ettei kukaan ollut vielä ehtinyt talolle. Useampi sinne oli jo matkalla, mutta ei ollut vielä päässyt perille. Siispä ainutkaan henkilö ei varmasti voinut tietää mikä heitä talossa odotti.
      Ensimmäisenä saavuttuaan perille tulija huomasi, että talo ei ollut kovinkaan mahtavassa kunnossa. Oikeanpuoleinen huone yläkerrassa oli sortunut. Huoneen seinät olivat halkeilleet isoiksi lohkareiksi ja katto murentunut tuen puutteessa.
      Avonaisesti etuovesta astuttuaan sisään pystyi näkemään miehen, joka makasi myttynä maassa silmälasit hassusti vinossa. Yläkerran sortuneeseen huoneeseen ei päässyt yhtä helposti. Tie täytyi raivata haljenneiden seinänpalasten ja kivimurskan joukossa. Huoneen toisessa päädyssä olevassa pinnasängyssä pikkuinen poika nukkui rauhattomasti. Sängyn edessä lattialla makasi toinen hahmo, nainen. Hänen hiuksensa olivat valahtaneet poskille ja silmät painautuneet kiinni.
      Olisi voinut luulla, että hän oli nukahtanut siihen kyljelleen, mutta kädet retkottivat eri suuntiin niin erikoisesti, että se hämäsi kuvaa unesta. Kylmä yöilma pureutui huoneeseen ja naisen ympärille, jonka posket olivat hyvin vaaleat. Se ei kuitenkaan johtunut ilman koleudesta, vaikka tämän lokakuun loppu olikin ollut harvinaisen kylmä.
      Kasvot ja iho muuallakin oli hyvin kalpeaa. Syynä oli se, että jotain oli häviämässä. Lämpö, joka oli joskus saanut posket punastumaan oli jo melkein kadonnut. Viimeiset merkit elämästä haihtuivat pois ikään kuin joku olisi puhaltanut ne kasvoilta pimeään yöhön.

       Lips are turning blue.
      
      Taikajuomaluokassa kuului tasainen hälinä. Severus oli yksin asettunut kattiloineen pöytään, joka oli aivan luokan nurkassa.  Hän lisäsi aineksia pataansa hajamielisesti, sillä huomio oli suuntautunut jonnekin aivan muualle.
      Hänen katseensa hakeutui lähes yhtämittaa huonetta, jossa punertavahiuksinen hämmensi keskittyneesti pataansa, jossa poreili rauhallisesti kirkkaansinistä lientä. Severus riisti vastentahtoisesti katseensa irti ja palasi oman keitoksensa pariin, joka oli täsmälleen saman väristä kuin edellisen tytön, Lilyn. Luokassa kuuluva iloinen huudahdus vei kuitenkin pian taas hänen huomionsa.
      “Voi sinun kanssa, Lily-kulta!” professori Kuhnusarvio hihkaisi innoissaan. “Toistan taas itseäni, mutta olet todellinen luonnonlahjakkuus! Toivottavasti näemme tänä iltana, Kuhnukerholla on taas pieni illallinen”, hän lisäsi vinkaten silmää.
      “Tietenkin, opettaja”, Lily vastasi ja hymyili iloisesti.
      Kuhnusarvio jatkoi kierrostaan luokassa kurkistellen oppilaiden patoihin. Severus katsoi kuitenkin yhä Lilyä, joka jutteli nyt iloisesti ystävänsä kanssa. Viereisessä pöydässä Potter ja Musta hauskuuttivat muita.
      Lilyn ystävä kikatteli heille punastuneena, kun Lily itse taas syventyi työhönsä. Potter nousi omalta paikaltaan Mustan kanssa ja marssi rehvastellen Lilyn luokse. Potter sanoi tälle jotain omasta mielestään hyvinkin hauskaa, mutta Lily näytti vain hapanta naamaa mikä sai Severuksen hymyilemään tyytyväisenä, eikä huomannut Kuhnusarviota, joka seisoi nyt hänen takanaan.
      “Voi, voi, miten sinä Severus olet vasta tässä vaiheessa?” Kuhnusarvio kysyi yrittäen peitellä iloista virnistystään.
      “Anteeksi, professori.”
      “No, kunhan kuorit juuret reippaasti saatat ehtiä ennen tunnin loppua”,  professori sanoi moittivaan sävyyn, mutta lähti myhäillen pois. Ei ollut epäilystäkään, etteikö Kuhnusarvio olisi ollut enemmän kuin tyytyväinen, kun sai opettaa kahta oppilasta, jotka olivat selvästikin Upean veroisia taikajuomissa.
      Kuorittuaan kuivettuneet juuret ja lisättyään ne nopeasti pataansa Severus katsoi taas Lilyä, joka annosteli huolellisesti lientä lasipulloon.

         I only dream of you, my beautiful.    

      Pimeä alkoi jo kietoutua taivaan ympärille ja katuvalot syttyivät vilkkuen märkien katujen ylle.
      “Vauhtia, Severus!” tyttö huikkasi olkansa yli marssiessaan kiireesti eteenpäin. “Sitten kun ollaan Tylypahkassa, niin ei voida ainakaan tehdä näin. Sinähän kerroit, ettei sääntöjä saa rikkoa siellä, vai?
“Joo, joo”, kuului vastaus takaapäin. Kelmeäkasvoisen pojan naamalla oli tyytyväinen hymy, kun hän löntysteli perässä kädet taskuissa.
      “Kello on jo vaikka kuinka paljon! Ajattele, jos Petunia vaikka herää. Minun ei olisi pitänyt karata kanssasi minnekään.”
      Nyt ilme Severuksen kasvoilla muuttui uhmakkaaksi hänen kuroessaan välimatkan kiinni liian isot vaatteet liehuen. Matka jatkoi veden loiskuessa askelten alla. Erään katulampun alla Lily kuitenkin pysähtyi ja nappasi Severuksen kädestä kiinni.
      “Äh, et kai sinä suuttunut?” Lily kysyi virnistäen. Mitäänsanomattomat kasvot tuijottivat häntä hiljaa takaisin. “En minä tarkoittanut, etten haluaisi olla kanssasi, mutta tällainen illalla karkaaminen ei ehkä ole paras vaihtoehto, vai?”
      “Sinä häpeät minua”, Severus vastasi syyttävästi.
      “Mitä? Enkä!” Lily sanoi.  “Sinun ideasi oli lähteä ulos salaa. Minä voin olla kanssasi vaikka joka päivä.”
      “Niin, mutta sinä et -”
      “Anna olla Sev”, Lily huokaisi ja veti hänet mukaansa.´

       Kaksikerroksisen talon portilla he molemmat pysähtyivät.
       “No, hei sitten”, Lily sanoi katsellen jalkojensa alla olevaa soratietä. Severus ei sanonut mitään, tuijotti vain äänettömänä yläkerran pimeitä ikkunoita.
       Lily käveli hiljaa pihatietä pitkin ovelle, jonka avasi varovasti ja painoi hetken päästä vaimeasti kiinni. Severus seisoi yhä portilla kuin transsissa.  Muutaman minuutin kuluttua hän ikään kuin havahtui ja avasi portin. Hän harppoi nurmikon poikki talon vasemmanpuoleiselle ikkunalle ja kurkisti siitä varovasti sisään.
       Kesäyön kuunvalon valaistessa hän näki huoneeseen, jossa kaksi hahmoa nukkuivat sängyillä eripuolilla huonetta.  Edellisistä kerroista Severus tiesi, että ikkunan alla oli Petunian sänky. Toisessa sängyssä puolestaan nukkui Lily, jonka hiukset levittäytyivät valtoimenaan tyynyllä.
       Severus painoi päänsä kohti ikkunaa ikään kuin pääsisi siten lähemmäs. Hänen otsansa kumahti hiljaa ikkunalasiin, joka työnsi häntä vastustamattomasti poispäin.

            Tiptoe to your room, a starlight in the gloom.

       Pöydällä lojui hujan hajan kirjoja, pergamentteja, mustepulloja ja sulkakyniä. Pöly oli laskeutunut asunnossa joka paikkaan, sillä siellä ei oltu viime kuukausien aikana käyty kuin vain muutaman kerran.
       Nyt pöydälle laskettiin kupillinen höyryävää teetä ja uusin Päivän Profeetta. Mies joi ensin rauhassa teensä ja paneutui sitten Profeettaan.
       Lehden etusivulla oli otsikko, joka kertoi monista katoamisista: “… Muutamien menneiden kuukausien on tapahtunut useita hämäriä katoamisia ja vain harva niistä on saatu selville. Valitettavasti kaikki ratkenneet mysteerit ovat päättyneet siihen, että kadonnut henkilö on löydetty kuolleena. Ministeriö pelkää, että myös muita kadonneita on saatettu murhata. Taikaministeri kertoi haastattelussaan…”       Tämä uutinen sai lukijan vain naurahtamaan ja muut synkät uutisetkin huvittivat häntä sen sijaan, että olisivat saaneet huolestumaan. Tänään hänellä oli aikaa, joten lehden saattoi koluta läpi ilman kiirettä. Hän oli myös aivan pikkuiset uutiset ja ilmoitukset joita oli satunnaisesti sysätty sivujen laitoihin. Yksi niistä ilmoituksesta sai hänet raivon valtaan.
        Hän viskasi lehden käsistään takkaan ja purskautti sauvansa kärjestä kipinän kohtaa, joka kertoi: “Eilen James Potter ja Lily Potter (os. Evans) vihittiin avio-” ja koko lehti roihahti tuleen.

             I only dream of you and you never knew.  

        Severus Kalkkaros seisoi harmaan oven edessä huonosti valaistussa käytävässä. Oven toiselta puolelta kuului hiljaista puhetta ja yksittäisistä sanoista sai selvää. Tarkempaan hän ei jaksanut kuunnella. Odotellessa ajatukset harhailivat. Aika ajoin hän palasi kavahtaen ja vapisten todellisuuteen.  Tietävätkö he…? Pimeyden lordi ei suostunut… Mitä sitten kun se on tapahtunut?… Sitten kun… kun ei ole enää mitään…
        Odottelua oli jatkunut jo jonkin aikaa, joten hän päätti koputtaa oveen. Kolme rivakan koputuksen jälkeen hän seisoi hetken hiljaa ja työnsi sitten oven auki.
        Pitkä hahmo seisoi häneen selin katsellen huoneen vastakkaista seinä. Lyhyempi, kumaraselkäinen mies värisi lähellä ovea. Astuessaan sisään Kalkkaroksen katse porautui pienempään mieheen ja hänen äänensä kalkahti terästä, kun hän puhui: “Pimeyden lordilla oli minulle asiaa?”
        “Kyllä vain, Severus”, pitkä hahmo vastasi ja kääntyi hitaasti häneen päin. “Ja nyt Matohäntä, häivy.”
       Kyyryselkäinen mies mumisi hätäisesti jotain ja peruutti ovea kohti. Hän vilkaisi pikaisesti Kalkkarosta, joka iskosti häneen murhanhimoisen katseen (miehen katse kuvasti varsin hyvin hänen mielitekojaan) ja pakeni sitten ovesta.  
        “Kuten huomasit, surkea pikku ystävämme kävi kylässä”, Voldemort sanoi rauhallisesti. “Vaikka inhottaakin sanoa tämä, saatikka ajatella, Matohännästä saattoi ensimmäistä kertaa olla jopa hieman hyötyä.
        “Saanko kysyä missä asiassa?” Kalkkaros sanoi.
        “Kerroin sinulle aikaisemmin suunnitelmastani, muistatko?” Voldemort piti tauon ja Kalkkaros nyökkäsi. “Matohäntä antoi tähdellistä tietoa sen toteuttamiseen.  Itse suunnitelman ajattelin panna tänään täytäntöön.” Sanojensa päätteeksi hän soi Kalkkarokselle häijyn, mutta tyytyväisen hymyn. Sitten hän kääntyi silmäilemään huoneen keskellä olevaa pelkistettyä puupöytää aivan kuin olisi ollut hyvinkin kiinnostunut siitä. Kalkkaros puolestaan laski katseensa jalkojensa alla olevaan nuhjuiseen mattoon.
        Pitkän hiljaisuuden jälkeen Kalkkaros puhui taas ja tuntui kuin Voldemort olisi juuri odottanut sitä. “Tuota… oletko jo lyönyt suunnitelmasi lukkoon?”
        Voldemort loi Kalkkarokseen kiinnostuneen katseen ja alkoi kävellä pientä kehää hymyillen.
        “Kyllä olen”, hän vastasi.
        “Etkä, etkä aio muuttaa sitä?”
        “En aio”, Voldemort naurahti. “En ymmärtänyt sinua viimeksikään, kun kysyit tätä samaa, enkä ymmärrä nytkään. Miksi ihmeessä Lily Potter pitäisi säästää?”
        “Viattomia ei tarvitse tappaa”, Kalkkaros sanoi kavahtaen. “Vain Potter… Potter ja poika.”
        Nyt Voldemort nauroi kylmää nauruaan. “Hah, milloin sinä Severus olet alkanut välittämään, viattomista? Niin kuin viimeksikin sinulle sanoin minä toimin niin kuin parhaaksi näen.”
        “Niin mutta Lily… Lily Evans ei ole tehnyt…”, Kalkkaros yritti epätoivoisesti pakottaa sanoja ulos suustaan
        “Severus, kai sinä ymmärrät, että siedän tätä vain siksi, että se tulee juuri sinun suustasi? Kai sinä ymmärrät, että jos joku muu käyttäytyisi näin hän olisi jo kuollut.”
        Kalkkaros nyökkäsi mykkänä pelosta. Ei häntä hänen oma kuolemansa pelottanut vaan erään toisen.
         “Joten lähden tästä Godrickin notkoon”, Voldemort sanoi hymyillen ja kuulosti siltä kuin olisi lähtemässä hilpeälle retkelle. Ovella hän kuitenkin pysähtyi ja kääntyi Kalkkarokseen päin. “Ai niin, kuulitko mitä Longbottomeille sattui?” Hän piti taas tauon ja odotti, että Kalkkaros nyökkäsi ja jatkoi sitten: “Eikös se sentään ole parempi kuin kuolema, Severus?” Lähtiessään hän paukautti oven kiinni ja jätti Kalkkaroksen yksin huoneeseen.
         Hetken Kalkkaros seisoi pöytään nojaten ja hoiperteli sitten heikoin jaloin tuolille, joka oli sivulla seinän vieressä, ja lyyhistyi sille. Kului monta tuntia, kun hän vain istui siitä ja tutisi. Lopulta hän nousi seisomaan kasvot juovikkaina ja kaikkoontui.
          Kun hän seuraavan kerran avasi silmänsä , hän seisoi hämärällä Tylyahon kujalla ja lähti hitaasti kävelemään kohti koulua.

              There’s nowhere left to hide.

          Miten ne olivat niin samanlaiset? Täsmälleen saman sävyiset, saman muotoiset, aivan yhtä kirkkaat… Yksinkertaisesti; raivostuttavaa .
          Potterin pojan silmät, Lilyn silmät. Ja hän oli näinä vuosina joutunut näkemään ne niin monta - aivan liian monta - kertaa sen miehen kasvoissa. Se oli ollut hermoraastavaa ja tuskallista.
          Oli hassua, että juuri nyt hän, Severus, halusi nähdä juuri ne silmät. Halusi nähdä ne nyt, kun makasi likaisella lattia viettäen siinä viimeiset hetkensä. Hän halusi nähdä ne samat vihreät silmät, jotka olivat aikoinaan häntä katsoneet. Ei sillä ollut väliä, että ne olivat Harryn silmät, sillä ne olivat kuitenkin myös samalla Lilyn.
          “Katso. Minua”, karkasi Severuksen suusta. Harry kumartui varovasti häntä kohti.
          Vihreiden silmien palossa kylmyys iski taas hänen kehoonsa. Aivan kuin ankeuttajat olisivat leijuneet hänen ympärillään ja sitten kadottuaan sytyttäneet pirunpalon hänen sisäänsä. Hän olisi viimeisenä hetkenään - sen kunniaksi - kuvitellut tämän inhottavan tuskan katoavan, mutta ei.
            Se jahtasi kaikkialle, löysi joka kerta, jopa tällä viimeisellä. Sama tuli poltti häntä sisältä aina ja ikuisesti ja myös nyt, kun hänet tönäistiin reunalta alas pimeään syvyyteen.

              The truth burn deep inside and will never die.
              Sing for absolution.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 21:20:17 kirjoittanut nami »

misstm

  • Vieras
Vs: Synninpäästö
« Vastaus #1 : 02.12.2010 08:33:38 »
Tämä oli hieno. Lily/Severus on yksi lempiparituksiani ja etenkin tuo kohta, jossa Voldemort kertoi lähtevänsä tappamaan Potterit oli uskomattoman hyvin kuvailtu. Äyh, rakentava palaute karkasi kiertävän sirkuksen matkaan, joten sellaista ei ole luvassa. Tykkäsin, kovasti.

BDawn

  • *
  • Viestejä: 2
Vs: Synninpäästö
« Vastaus #2 : 06.12.2010 20:54:38 »
misstm: Tosi mukava kuulla, että pidit, sillä arvostan tosi paljon kommentteja. Hyvä, että kerronta ja kuvailu miellytti, sillä jos ne olisivat aivan päin mäntyä, ei lukemisessa mitään ideaa olisi. :D