Kirjoittaja:Ayos
Nimi: Puhun, mutta et kuule sanaakaan.
Beta: Ei ole, joten virheistä saa ja pitää huomauttaa.
Genre: angstin puolelle taitaa mennä.
Ikäraja: Korkeintaan K-11
Paritus: ?/? saa kuvitella kenet haluaa, itse tykkään kuvitella Dramionella.
Varoitukset: Itsetuhoisuus. Kuoleman mainitseminen.
A/N: Turvaudun tällä kertaa minä-muotoon. Virheitä voi esiintyä, sillä joudun käyttämään taas kirjoitusohjelmaa joka ei näytä virheitä. Ikävä wordia. Tosiaan, inspis lähti Little bootsin biisistä Love kills ( alkuperäinen versio on Freddie Mercuryn ).
____
Makasin kyljellään sängyllä. Patja painui alaspäin allani. Halasin itseäni, niin lujaa että se sattui. En osannut löysentää otettani, en halunnut. Tunsin kylkiluuni, jos olisin ulkopuolinen katsoja, olisin järkyttynyt laihuuttani. Mutta en jaksanut välittää. Toinen käteni oli puutunut. Olin maannut sen päällä ties kuinka kauan. Joskus, kun nousin hakemaan vettä elääkseni, pistely iski taas. Päälläni oli aina musta t-paita, se oli ollut sinun. Nyt en halunnut käyttää mitään muuta. Se oli jo likainen ja haisi hienoisesti hielle. Kuitenkin minä haistoin sinun hajusi, lievästi makean, kanelisen tuoksun. Rakastin sitä, enkä halunnut päästää siitä koskaan irti.
Halusin satuttaa itseäni, halusin kiduttaa itseäni. Vihasin itseäni, koska en kyennyt tekemään asialle mitään. Kaikki sanoivat ettei se ollut syytäni. Mutta sisimässäni tiesin, että kuolit minun takiani. Sinnittelin joka hetki, en halunnut tappaa itseäni, sillä sinä et haluaisi minua luoksesi taivaaseen. Vaikka epäilinkinkin taivaaseen pääsyäni, helvettikin olisi kutsuvampi kuin maan päällä eläminen, joka oli minulle yksityinen helvetti, paikka jossa kärsimys tuli aina nurkan takaa. Siitä ei päässyt koskaan eroon. Rakkaus oli raadellut pitkillä, vaaleanpunaisilla kynsillään jäljet sydämeeni. Ne eivät parantuneet. Ne vuosivat aina vain. Ja aina kun yritin tikata haavat umpeen, heikkouteni ei antanut minun tehdä sitä loppuun. Jos olisin tehnyt, olisin unohtanut sinut, en halunnut. Minä rakastin sinua. Ei, minä rakastan sinua. Aina vain.
Eräänä päivänä otin veitsen tärisevin käsin laatikosta, olin sivellyt sormenpäälläni sen terää. Tiesin tasantarkkaan mitä olisit sanonut. Olisit tarttunut käsiini, päättäväisesti mutta lempeästi. Olisit torunut minua tiukalla äänensävyllä. Sanoisit, että miten ihmeessä minä voin tehdä tämän hänelle. Olisit tuijottanut minua tarpeeksi kauan, kunnes olisin rukoillut anteeksiantoa. Sitten olisit halannut minua ja sanonut, että kaikki kääntyy parhain päin. Mutta enää et kiertänyt vahvoja käsivarsiasi ympärilleni, en enää koskaan tuntenut lämpöäsi, nauruasi, puhettasi. Enkä enää koskaan nähnyt ihania silmiäsi, jotka vangitsivat katseeni. Minä ikävöin sinua niin. Ikävöin kaikkea sinussa, ääntäsi, ihosi sileyttä, silmiesi loistoa, käsiäsi jotka pitivät minusta tiukasti kiinni.
Halasin itseäni ja lysähdin matolle. Suustani kuului epämääräistä uikutusta, silmistäni ei enää päässyt valumaan kyyneleitä. Olin itkenyt itseni kuiviin. Nyyhkytin itsekseni. En edes huomannut veistä, joka oli viiltänyt käteeni ikävän haavan tullessaan mukanani alas. Lattialla oli lasinsiruja ja jalkapohjani olivat saaneet niistä osansa. Rikoin ne ensimmäisenä iltana, sinä iltana minä sain tietää, että olit poissa. Miten saatoit saada siivet selkääsi ja lentää luotani pois jo nyt? Ikävöitkö sinä minua yhtään? Vai virnuilisitko pilven reunalta säälittävälle itkulleni? Nauraisitko kaikkien muiden kanssa säälittävyydelleni? En halunnut uskoa niin. Sinä sanoit rakastavasi minua.
"Älä naura minulle. " Minä kuiskasin, ääneni oli karhea. Ja kurkkuuni sattui puhuminen. En saanut vastausta.
" Vastaa minulle. " Kuiskasin taas ja hapuilin tiskin reunaa noustakseni ylös.
" Ole kiltti. " Henkäisen noustessani tutiseville jaloilleni pystyyn.
" Kuuletko minua? " Yllätyksekseni poskelleni valui kyynel. En sittenkään ollut itkenyt kaikkea. Et vastannut vieläkään. Miksi et vastannut? Eikö enkeleidenkin pitäisi osata puhua? Et sinä saanut olla mykkä, en halunnut sinun olevan mykkä. Halusin edes jonkun merkin.
Olitko löytänyt jonkun toisen enkelin, enkelin jonka kanssa halusit olla? Siksikö sinä lähdit niin pian, että pääsit jonkun toisen luokse? Kävelin sängylleni, jonka ennen niin valkoinen lakana oli tahriintunut tummanpunaiseen, rusehtavaan vereen.
Et vastannut minulle, halusin vain yhden sanan, muttet antanut sitä minulle. Henkäisin taas.
" Olen pahoillani, etten ole vahvempi, minä... minä... tulen luoksesi rakas. Minä tulen varastamaan sinut toiselta enkeliltä. Tulen vaikka helvetistä taivaaseen. " Mutisin sulkiessani silmäni.
Minä puhuin, mutta tiesin ettet kuullut sanaakaan.
___
A/N: Tästä tuli vähän tällänen kliseinen pätkä. Risut ja ruusut kiitos.
