Kirjoittaja Aihe: Kerro mulle jotain, joka aaveet karkottaa | k-11 | raapalesarja 8/?  (Luettu 1536 kertaa)

Béren

  • ***
  • Viestejä: 705
  • set my heart on fire
Ikäraja: k-11
Genre: drama, angst, (romance?)
Vastuuvapaus: en saa mitään hyötyjä
Varoitukset: syömishäiriö, itsetuhoisuus
A/N: Tää on mulle itelle tosi läheinen projekti jota oon suunnitellu jo suurinpiirtein puolen vuoden ajan. Nää on kaikki raapaleita mun elämästä, siitä miltä musta tuntuu, miten mä pärjään erinäisten ongelmieni kanssa, vai pärjäänkö ollenkaan. Kaikki ei ole täydellisen totta, mutta pääasiassa mä yritän pitää nää puhtaana, päiväkirjatyylisinä. Julkaisutahdista en osaa sanoa vielä mitään, mutta näitä tulee tulemaan aika reilusti.



Painoton

Mua naurattaa kun Miia nostaa mut sen syliin helposti, mua naurattaa kun Lilli käskee mua istumaan sen syliin ja pyörittää silmiään kun kysyn enkai riko sitä. Mua hymyilyttää lenkillä kun kuulokkeissa soi Adam Lambert ja koira hengästyy ihan yhtä paljon kuin mä.

Mä haluan juosta vielä pari metriä, vielä vähän lujempaa, vielä vähän kauempaa, venytellä niin paljon että melkein itken, syön niin vähän että juuri ja juuri jaksan juosta lisää, sorrun uudelleen ja uudelleen syömään, vaikkei mulla edes ole nälkä, eikä vaa'an numerot naurata mua lainkaan.

Kuusikymmentäkaksi kiloa, terkkarin sanat korvissa, veren maku suussa.

Mä hymyilen oikeasti vasta sitten kun mä olen painoton.



Rakkaalleni

Mä en vieläkään tiedä teinkö mä oikean valinnan, enkä mä oikeastaan halua ajatella asiaa enää, koska se on ollutta ja mennyttä ja unohdettua ja minä ja sinä, ei enää me, ei enää koskaan.

Kai mä sua rakastan vieläkin, ainakin öisin kun maailma kaatuu päälle ja mä itken, itken, itken, enkä voi tekstata niinkuin ennen, enkä mä oikeastaan tietäis mitä sanoa

olisitko sä vielä mun, rakastaisitko sä mua vielä?

Mutta koska me ei osata puhua vakavista aiheista mä kerron sen kaiken sijaan miten kaksi meidänluokkalaista poikaa halaa musiikintunnilla ja toivon että sä vastaat.

Mä en pyydä anteeksi vaikka haluan.





« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 08:09:09 kirjoittanut Pyry »

Béren

  • ***
  • Viestejä: 705
  • set my heart on fire
A/N: Nää on vähän vanhempia. Sydänveri spoilaa aavistuksen verran Doctor Who:n kakkoskautta.


Sydänveri

Mä puren huultani suihkussa, haamukipua arvissa jotka eivät ole vuotaneet kuukauteen, koska mä yritän olla vahva ja vähän enemmänkin. Mä tein lupauksia kauan sitten, ja vaikka mä oon jo niistä lähes kaikki rikkonut mulla on vieläkin jäljellä usko siihen että jonain päivänä mä en edes halua tarttua mihinkään terävään.

Mä en enää itke itseni takia, mä itken kun Rose hakkaa seinää tietokoneen ruudulla ja Tohtori ei ehdi sanoa rakastavansa, mä itken kun kirjoissa mun lempihahmot kuolee, mutta itseni vuoksi en itke vaikka veri vuotaisi kymmenestä haavasta aina sydämestä asti.

Se ei ole todellista
, mä kuiskaan vaikka punaiset arvet ovat todellisempia kuin mikään muu.



Hautalaulu

Mä en koskaan kirjoita hyvästejä. Mä ainoastaan mietin mitä mä sanoisin, kenelle sanoisin rakastan ja kenelle välitän, kenestä mä pyytäisin pitää huolta, keneltä pyytäisin anteeksi. Mä mietin miten erottaisin mummun ja papan osuudet, miten pyytäisin anteeksi enolta joka on mun maailma ja vielä vähän enemmänkin.

Mut enhän mä edes halua kuolla.

Se on se viimeinen ässä hihassa, viimeinen asia joka pitää mut todellisuudessa, se että mä haluan elää, elämänhalu on niin vahva etten mä edes sen yhden kerran jälkeen ole kuvitellut vetäväni saksien terää ranteiden ihon läpi.

Se ei silti estä mua kuvittelemasta kuka itkisi kaikkein eniten.

Béren

  • ***
  • Viestejä: 705
  • set my heart on fire
a/n: öh. nää molemmat kirjotettu niin puoliunessa että aamulla hieman hämmensi. jokatapauksessa.


Takaisinpaluu

Sä oot se jota joskus sanoin rakastavani, se jota rakastan, rakastan, rakastan yhä, aina, ikuisesti. Sua mä ikävöin, sun viereen mä haluan niin että sattuuu,

mutta onko se tarpeeksi jos sä haluat enemmän, suhteen ja isompana kaksi lasta (vaikka sä oikeasti vihaat lapsia), ja entä jos mäkin haluan sitä ja entä jos en.

Jos mun tunteet leikkii kissaa ja hiirtä, päivisin mä haluan tietää mitä sulle kuuluu (vaikka sä vastaat aina ettet tiedä), ja iltaisin käpertyä sun syliin nukkumaan (vaikka keskellä yötä mä olisin jo kierinyt sun luota pois), mutta rakkaus ja rakastanko oikein on yksi suuri kysymysmerkki.

Enkä mä voi vaatia sua odottamaan, kun maapallo kiertää aurinkoa 107 200 kilometrin tuntivauhtia, enkä mä itsekään tiedä onko lopputuloksena minä ja sinä vai me.



Olemattomuudesta

Vuosi ja pari päivää meidän ensisuudelmasta, ja jos mä voisin mä suutelisin sua nytkin, mutta koska mä en ole varma enkä tahdo luvata mitään mitä en voi pitää mä pysyn hiljaa. Sulle annettuja lupauksia mä oon rikkonut aivan tarpeeksi, itkenyt niiden takia aivan liikaa, tän ainoan kerran mä pakotan itseni pysymään kasassa ilman sua.

Mä olen itsekäs, koska se kuuluu mun perusluonteeseen, haluan sun rakkauden ja sun naurun ja kädet mun hiuksissa, ja vielä sitäkin enemmän tahdon rakastaa sua koko sielustani, elämäntarkoitukseni pohjasta asti.

Antaisitko sä mun miettiä päivä, viikkoja ja antaisinko mä itseni tehdä niin sulle, koska kaiken jälkeenkin sä olet mun enkeli jonka siipiä mä välttelen rikkomasta.

Romeo ja Julia ei ole rakkaustarina, se on parodia, aivan kuten mun tunteetkin.

Béren

  • ***
  • Viestejä: 705
  • set my heart on fire
a/n: yh nää kaikki tuntuu nykyään kertovan samoista asioista. mutta niin, nää jokatapauksessa on asioita joita mun päässä pyörii, joten eikai näihin voi kovinkaan paljon vaikuttaa. viittauksia täydelliseen Moulin Rougeen ja tähän biisiin

Ensirakkaus

Kun Ella kysyy uskonko mä yhä rakkauteen, mä nauran ja siteeraan Moulin Rougea, miten tärkein asia elämässä on oppia rakastamaan ja saamaan rakkautta, ja Ellakin nauraa, vaikka ei se oikeasti tiedä mitä rakkaus on, kuvittelee vain, kuten kaikki muutkin.

Se yksi sanoo olevansa ihastunut muhun, mä en hysterisoidu koska mä tiesin jo, ja kun se sanoo että tahtoo yhä olla mun kaveri mä hymyilen ja vastaan että se olisi ihanaa, ja sisälläni tiedän että vaikka se olisi kuka tahansa muu kuin hän, mä olisin sanonut ei.

Maria kysyy mitä mun rakkauselämään kuuluu kun mä nauran sulta tulleelle tekstiviestille mä kohautan olkapäitäni ja sanon että sä oot aina mun ensirakkauteni, ja Eeva kysyy haluanko mä sut takaisin.

Mä vastaan hyräilemällä Elämäni viimeistä elämäni rakkautta.


Parantumisprosessi

Mä lopetan syömättömyyden eräänä maanantaina. Mä lopetan itseni kiduttamisen, annan itselleni luvan syödä toisenkin lautasellisen. Mä lasken kaloreita, käyn lenkillä, syön karkkia. Mutta mä en enää pakota itseäni olemaan syömättä.

Mä lopetan viiltelyn, myös sen joka ei jätä jälkiä kuin yön ajaksi, sellaisenkin joka ei jätä verisiä jälkiä ihoon. Lopetan itseni puremisen, nipistelyn.

Mä aloitan hymyilemään vain silloin kun oikeasti hymyilyttää, ja itken vain silloin kun itkettää. Halaan äitiä, Lilliä, Moonaa, Ellaa, vain sen takia että se tuntuu kivalta. Roni herättää mut aamulla, nuolee mun kättä ja mä halaan sitäkin.

Laihdun kaksi kiloa ja nauran lujempaa kuin koskaan.

Ja vaikka 9½ on liian vähän yhteiskuntaopin kokeesta, mä en rankaise itseäni, koska loppujen lopuksi, mä olen silti meidän luokan paras.

Mä kuuntelen Ed Sheerania ja paranen.