Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Kaksihaarainen tapaus | K-11, Sherlock-parodia! Johnlock, huumori & draama  (Luettu 2230 kertaa)

Ametrine

  • youngblood
  • ***
  • Viestejä: 910
  • against the sun we're the enemy
    • Kenguru katukuvassa
Otsikko: Kaksihaarainen tapaus
Fandom: BBC:n Sherlock
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: pointiton humoristinen parodiadraama
Paritus: John/Sherlock
Varoitukset: outoa huumoria, alastomuutta ja kursiivin ylikäyttöä
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Conan Doylelle ja kunnia modernisoinnista BBC:n tiimille.
A/N: Kerran Scarlettin kanssa jutellessa jostain ilmestyi idea, jossa Moriartyn housut vainoavat Sherlockia (älkää kysykö minä en tiedä : D) ja päätin kirjoittaa siitä huumorificin. Älkää syöttäkö mua tästä hyvästä Baskervillen koiralle, joohan?



Sunnuntain lehti, fanikirje, sähkölasku, toinen fanikirje... John Watson hyräili itsekseen poimiessaan postin 221B Baker Streetin varrelta. Aamuaurinko väritti Lontoon katuja kirkkailla säteillään, ja John oli hyvällä tuulella. Jälleen yksi fanikirje, liput tunnelmalliselle Thames-risteilylle jotka hän oli tilannut itselleen ja Sherlockille, muistutus maksamattomasta laskusta, ja viimeiseksi muutenkin täyteen postilaatikkoon ahdettu kangasmöykky. Kesti hetken, ennen kuin John tunnisti sen mielenkiintoiseksi vaatekappaleeksi.

Housut. Tyylikkäät, jokaista miestä pukevat housut. Niihin oli kiinnitetty lappu, jonka mukaan kyseinen vaatekappale oli osoitettu herra Holmesille. Lisäksi lapussa komeili piirretty sydän. Että mitä? John pystyi jotenkin ymmärtämään lukuisat ihailijakirjeet ja jopa rakkausaiheiset kortit ja niiden ”Sherlock, meistä tulisi täydellinen pari! T. Ihailijasi” -tekstit, mutta housut… Se oli jo liikaa. John oli erittäin helposti mustasukkaiseksi tuleva englantilaismies, joka ei missään tapauksessa voinut hyväksyä tuollaisia kummallisia huomionosoituksia hänen kumppaniaan kohtaan. Hän oli niin omistavainen tämän miehen suhteen, että tuli tahtomattaankin hyvin vainoharhaiseksi aina kun jokin kieli siitä, että Sherlockilla voisi olla salainen ihailija. Housut antoivat aihetta huolestumiselle, John oli varma siitä. Tuollaisista salaisista ihailijoista saattoi nimittäin tulla salaisia rakastajia, ja sellaisen ilmestyminen kuvioihin johtaisi suoraan universumin tuhoutumiseen. Ainakin jos kyse oli Johnin universumista.

Tohtori Watsonista oli tullut omistavainen hänen tehtyään ensimmäisen kerran tuttavuutta Sherlockin kanssa. Tarkemmin sanottuna tehtyään sellaista tuttavuutta, jota kahden kauniimpaan sukupuoleen suuntautuneen miehen ei odotettaisi harrastavan keskenään. Mutta jos Johnilta kysyttiin, hänen mielestään sen kauniimman sukupuolen edustajat eivät olleet lainkaan yhtä viehättäviä kuin Holmes. Sen vuoksi hän kutsuikin itseään miespainotteisiin parisuhteisiin erikoistuneeksi henkilöksi. Se kuulosti paljon arvokkaammalta nimitykseltä kuin esimerkiksi "brittiläinen kaappihomo", jota Sherlock käytti hänestä silloin tällöin.

Yhä housuista järkyttyneenä John tömisti takaisin asuntoon. Hänen mielitiettynsä istui kannettavansa ääressä ja asennostaan päätellen yritti ottaa web-kameralla itsestään uutta profiilikuvaa blogiaan varten. Sherlockin vaatetus sopi tilanteeseen täydellisesti sherlockmaisella tavalla, eli käytännössä ei ollenkaan. Yöpaita jonka rinnuksessa oli lampaan kuva ja luki ”bää” kieltämättä puki herraa loistavasti – John huomasi olevansa äärimmäisen innoissaan, koska lyhyt helma ei onnistunut peittämään etsivän pakaroista puoliakaan – mutta ei kuitenkaan soveltunut edustavan valokuvan asuksi.

"Tämä säädyttömän primitiivinen objektiivi saa poskipääni näyttämään pieniltä!" Sherlock valitti kovaan ääneen. John, joka oli täysin uppoutunut lammasyöpaidan helman paljastamaan kutkuttavaan näköalaan, hätkähti Sherlockin huudahduksen aiheuttamana. Samassa hän muisti postilaatikosta löytämänsä housut ja niihin liittyvän epämiellyttävän mustasukkaisuuden pistoksen.

Järkyttävät asiat oli hyvä tuoda julki mahdollisimman yksinkertaisesti, ja siksi John muotoili ilmoituksensa seuraavanlaiseksi:
”Joku lähetti sinulle housut.”
”Ai, sepä mielenkiintoista”, Sherlock vastasi katse liimautuneena kannettavan näyttöön.
Lähetys ei selvästi kummastuttanut häntä. John ehti jo toivoa, että housujen tunkeminen ihmisten postilaatikoihin oli paikallisen nuorison uusi käsitys hyvästä pilasta, tai että Sherlock oli tilannut housut itse. Seuraava toteamus sai hänet kuitenkin aivan ymmälleen.
”Jim Moriartyn vaatemaku ansaitsee ehdottomasti arvostuksen.”
”Älä edes ala selittää minulle, miten Moriarty liittyy tähän.”
”Yksinkertaista, rakas John. Ne tuoksuvat hänen partavedeltään.”
”Partav–? Miten sinä…?” John kakoi räpytellen silmiään.
”Hän pyysi minua kerran auttamaan hyvän partaveden valinnassa. Ei siitä sen enempää.”
”Hmph”, John puuskahti närkästyneenä, ”ehkä tämä on taas uusi leikki, jossa tällä kertaa metsästämme housunsa kadottanutta rikollista. Hah hah, tosi hauskaa.”
Konsultoiva etsivä ei vastannut mitään. Hänellä oli liian kiire taikoa lisää kuohkeutta poskipäihinsä Photoshopin uusimman version avulla.

Päivitettyään bloginsa profiilin Sherlock poistui tyylikkäästi garderobinsa suuntaan. John puolestaan hyökkäsi välittömästi vapautuneen kannettavan pariin – sosiaaliverkostojen aiheuttama riippuvuus kun vaivasi häntäkin. Lady GaGa tweettasi viimeisimmistä kuulumisistaan, George Bushilla oli uusi profiilikuva ja Sherlock Holmes Confessions -niminen Tumblr-blogi julkaisi paljastuksen, jonka mukaan Sherlock käy säännöllisesti plastiikkakirurgin luona kohottamassa poskipäitään. Ainoa syy sille miksi John seurasi kyseistä roskaa, oli se että hän pelkäsi maailman saavan selville hänen ja Sherlockin toistaiseksi salaisesta suhteesta.

"Nämä housut pukevat minua. Ah, miten ihastuttava huomionosoitus tämä olikaan Moriartyn suunnalta."
Jos John olisi sillä hetkellä nauttinut kahvia, juoma olisi nyt läikkynyt pitkin näppäimistöä ja näytöllä komeilevan Bushin profiilikuvan naamataulua.
"Sherlock!"
"Olen kuin kävelevä Calvin Kleinin mainos, myönnä pois."
"Tulitko yhtään ajatelleeksi, että tuo voi olla joku vaarallinen juoni?"
"Tulitko yhtään ajatelleeksi, että sinun hyödytön paranoidisuutesi vaikuttaa negatiivisesti siihen miten älykkyysosamääräsi on tulkittavissa?"
"Mistä lähtien sinä olet luottanut Moriartyyn?” John jatkoi Sherlockin vinoilusta välittämättä, ”entä jos nuo vaikka räjähtävät?”
"Älä ole tyhmä, John, en usko että Moriarty voisi ikinä saada minussa aikaan reaktiota, joka laittaisi housuni räjähtämään."
"Sherlock..."
"Nämä istuvat täydellisesti ja tuntuvat äärettömän mukavilta päällä. Voisin lisätä blogiini kokovartalokuvan, eikö se olisi loistava idea?"

John ei sanonut mitään. Hän ei halunnut myöntää itselleen olevansa mustasukkainen Moriartyn lähettämistä housuista. Ehkä kahden arkkivihollisen välinen lahjojen lähettely oli normaali tapa, jota ei Johnin kaltainen tylsät ja tavalliset aivot omistava henkilö pystynyt ymmärtämään. Oli miten oli, hän oli varsin tyytymätön housuihin, jotka ilmestyivät tyhjästä pilaamaan hänen ja Sherlockin rauhaisaa parisuhde-elämää, sekä vähintään yhtä tyytymätön siihen faktaan, että omisti ne tylsät ja tavalliset aivot.

Rouva Hudson kehui uudet housut maasta taivaisiin. Sherlock otti kohteliaisuuden vastaan kasvoillaan pokerinaama eikä tietenkään paljastanut keneltä oli ne saanut, ja John taas hukkui närkästykseensä, pokerinaamalla hänkin. Tunne jätti hänet rauhaan vasta silloin kun Sherlock riisui sen vaatteen päältään heidän mennessä nukkumaan. Ajatus siitä, että hän voisi polttaa housut takassa niiden uuden omistajan nukkuessa, oli erityisen houkuttava, mutta näky paidattomasta ja housuttomasta Sherlockista makaamassa keskellä sänkyä raajat levällään ja heiluttelemassa kulmakarvojaan, onnistui pyyhkimään suunnitelman hänen mielestään kertaheitolla.

***

Kaikki ihmiset näyttivät suloisilta nukkuessaan. Erityisesti aamulla. Erityisesti Sherlock. Sherlock, jonka hiukset olivat pörröiset mukavasti vietetyn yön jälkeen. John hymyili itsekseen katsellessaan peittokasan keskellä tuhisevaa päivänsädettään ja siemaisi kahvia valtavasta kupistaan. Hetken päästä kofeiinin tuoksu sai unisen etsivän avaamaan silmänsä.
"Huomenta”, tämä toivotti ja kömpi pystyyn vällyjen alta, ”sano, että lehtiotsikot on valloittanut jokin suuri rikos, koska minä kärsin jo valmiiksi tekemisen puutteesta.”
Sanat menivät Johnilta ohi korvien, sillä hänen huomionsa kiinnittyi välittömästi Sherlockin vartalon alasektioon. Eikä edes siksi, koska se oli niin vastustamattoman komea, vaan…
"Housut."
"Onko Moriartyn lahjoituksesta kirjoitettu etusivun juttu?"
”Ei, vaan ne ovat sinun päälläsi.”

Pariskunnan viime yön vaatteettomat aktiviteetit huomioon ottaen oli sangen epäjärjenmukaista, että herra Holmes heräsi housut päällään. Niin oli kuitenkin tapahtunut, ja sen takia John tuijotti äimistyneenä vuoroin Sherlockia ja vuoroin tämän housuja ymmärtämättä mitään. Hämmennys kesti muutaman sekunnin, kunnes etsivänero syöksyi ulos huoneesta kuin laukauksen säikäyttämänä. Hän kulki koko asunnon poikki antaen tarkan katseensa tallentaa jokaisen yksityiskohdan ympäristössä, ja sen tehtyään asettui istumaan lähimpään nojatuoliin painaen molempien käsiensä sormenpäät vastakkain. Se asento toi esiin hänen uskomattoman jumalaisen olemuksen, joka häikäisi upeudellaan jopa David-patsaan, mutta ennen kaikkea se oli merkki siitä, että mysteeri oli ratkaistu.

”Tietysti!” Sherlock totesi hillittyyn sävyyn, ”minun olisi pitänyt muistaa sulkea ikkuna ennen kuin päädyimme makuuhuoneen puolelle. Taipuvaisuuteni unissakävelyyn pääsi oikeuksiinsa, kun asuntomme lämpötila laski avonaiseksi jätetyn ikkunan takia niin paljon, että alitajuntani pakotti minut pukemaan jotain päälleni.”
”Mistä lähtien sinä olet ollut unissakävelijä?”
”Vuoden 1993 keväästä. Tässä tietyssä tapauksessa sen todistavat vesiläikät keittiön pöydällä. Mitä ilmeisimmin olin unissakävelyprosessini aikana yrittänyt keittää teevettä.”
Johnin paljaat jalat läpsivät lattiaa hänen kävellessään keittiöön ja hetken päästä takaisin.
Minä keitin yöllä teetä, koska alkoi janottaa. Et sinä.”
”Niinkö? Se voisikin käydä järkeen, koska minä en olisi läikyttänyt vettä pöydälle edes unissani.”

John tuhahti toisen mahtailevalle kommentille ja lähti pukeutumaan. Hän ei tosiaan ollut sellaisella tuulella, jolloin kuljeskelu ympäriinsä pelkissä boksereissa Sherlockin viettelemiseksi oli hyvä tapa aloittaa aamu. Hän oli kyllästynyt partnerinsa pakkomielteeseen ulkonäköään kohtaan, ja sen lisäksi hän oli edelleen mustasukkainen. Vaikka John huokaili, nakkeli niskojaan ja mutristeli suutaan suurieleisesti tarkoituksenaan näyttää Sherlockille olevansa murjotustuulella, tämä ei ollut huomaavinaan. Viisi sekuntia sitten saapunut tekstiviesti oli paljon mielenkiintoisempi kuin huomionkipeän tohtorin epätoivoiset yritykset.

Huomenta, arvon herra konsultoiva etsivä.
Kaipaisin kipeästi konsultointianne
alusvaatetukseni värin valinnassa.
Minä omistan sinivihreät ja punavalkoraidalliset
bokserit, mutta en tiedä kummat sopivat
minulle paremmin. Odotan kärsimättömänä
vastaustanne. JM


Luettuaan kyseisen viestin arvon herra konsultoiva etsivä tirskahti ja pyöräytti silmiään. John puuskahti ja risti käsivartensa rinnalleen mahdollisimman dramaattisesti.

Koen itseni oikeutetuksi olemaan vastaamatta
kysymykseen, joka mitä ilmeisimmin yrittää
kyseenalaistaa siviilisäätyni uskottavuuden,
Jim. Sen sijaan kehottaisin sinua hankkimaan
oikean alusvaatekonsultin. SH


”Heitän viulusi ja poskipäidenkohotusvoiteesi ulos ikkunasta, jos kehtaat ilmaantua huomiselle Thames-risteilylle nuo housut päälläsi”, John murisi ärtyneesti.
Sherlock jätti kumppaninsa sanomiset omaan arvoonsa.

Et viitsisi olla noin julma. Kaunis
sukukalleuteni saattaa vilustua sillä
aikaa kun venytät päätöstä. JM


Johnin ärsyyntymisprosentti läheni kahtasataa, joten oli aika ottaa käyttöön salainen ase. Hän avasi kannettavansa ja aloitti kovaäänisen sepityksen:
”Oletko kuullut siitä suositusta yksityisetsivästä nimeltä Sheriana Holkes? Hän on sekä äärimmäisen älykäs, että kaunis nainen. Krhm… Niin, hän kehui minun blogiani ja pyysi minua illalliselle kanssaan. Et kai pahastu, jos otan kutsun vastaan? Hän sanoi tarvitsevansa työapulaisen, vaikkapa jonkun miespuolisen lääkärin... Ja kuulemma hänellä on maailman korkeimmat poskipäät…”

Sherlock kohotti kulmiaan, mutta piti katseensa kiinni puhelimensa näytössä.

Kuulehan Jim, minusta on varsin ikävää
kuulla että tärkeän sukupuolielimesi
hyvinvointi on kyseenalainen,
mutta tiedät hyvin, että juuri nyt
minä en voi tehdä mitään parantaakseni
sitä. SH


Holmes oli juuri saanut viestin kirjoitettua, kun John kaappasi kännykän tämän kädestä ja luki näytöllä olevan tekstin. Sukupuolielimen hyvinvoinnista huolehtiminen irrotettuna varsinaisesta kontekstista näytti asian tietysti siinä valossa, että hänen rakas ja uskollinen Sherlockinsa oli juuri jäänyt kiinni sekstauksesta.

Järkyttävä, jokaisen brittiläisen herrasmiehen ja -naisen korvia riipivä sadattelulitania rämähti ilmoille 221B Baker Streetin avoimesta ikkunasta. Huutoa seurasi tuliterä Samsungin uutuusmalli. Kännykkä lensi ulos rakennuksesta ja levisi säpäleiksi kävelykadun keskelle. Päivälliskävelyllä ollut onneton pariskunta sai rikkoutuneiden tärykalvojen lisäksi niskaansa elektronisen laitteen. Lontoolaisrouvan säikähtänyt kirkaisu ei kuitenkaan vetänyt vertoja desibelimäärälle, joka oli päässyt John Watsonin suusta muutamaa sekuntia aiemmin.
”John, sinä Neandertalin ihmisen aivokapasiteetin omistava yhteiskunnan häpeäpilkku! Arvaatko ollenkaan, kuinka paljon se kännykkä maksoi?” Sherlock räyhäsi kovaäänisesti laskeutuessaan portaita alas kadulle.
”Se oli vähintä mitä saatoin tehdä selvitettyäni, että olet ollut minulle uskoton!”
”Tämä on rikki. Siinä menivät eilispäivänä ottamani profiilikuvat.”
”Sherlock!”
”Järjestän asiat niin, että uuden puhelimeni hinta vähennetään seuraavasta palkastasi.”
”Minua ei kiinnosta. Suhteemme on nyt ohi.”
”Tunnen olevani täysin oikeutettu lainaamaan sinun kännykkääsi kunnes hankit minulle uuden. Se olisi reilua, eikö sinustakin?”
”Häivy pois silmistäni nyt heti. En halua nähdä sinua enkä Moriartya, sitä saastaista rikollista jolla on ilmeisesti enemmän testosteronia alapäässä kuin massaa aivoissa!”

”Hei hei, eipäs nyt mennä henkilökohtaisuuksiin, parahin herra Watson.”
Dramaattisen parisuhdeskandaalin molemmat osapuolet kääntyivät katsomaan kolmatta puhujaa. Jim Moriarty istui loisteliaassa urheiluautossa, jolla hän oli ajanut miesten taakse heidän huomaamattaan. Hänen kalliinnäköiset aurinkolasinsa peittivät kasvonpiirteitä juuri sopivasti, ja niiden linsseistä heijastui täydellisesti sekä Johnin naaman tulipunainen sävy, että Sherlockin nyyhkytys rakkaan yhteydenpitolaitteensa murskautumisen takia.

”Satuin ajamaan ohi, enkä voinut olla kuulematta täältäpäin kantautuvaa karjuntaparaatia.”
”Säästä turhanpäiväinen löperrys myöhemmälle, James. Tule ulos sieltä ja hoidetaan tämä miesten tavoin”, John murahti ja kääri paitansa hihoja paljastaakseen toiselle treenatut hauislihaksensa, jotka olivat hänen omasta mielestään melko näyttävät, mutta muistuttivat todellisuudessa hölskyvää marjakiisseliä.
”Eh… Valitettavasti joudun kieltäytymään ehdotuksestanne. Minulla on olemassa syy, jonka takia en mielelläni nousisi autostani, mutta se on erittäin arkaluontoinen, ymmärrätte varm–”
”Älä selitä.”

John Watson toimi kuin toimintaelokuvasta karannut FBI-agentti; hän riuhtaisi Moriartyn Chevroletin oven auki mahtipontisella liikkeellä. Seuraavana hetkenä hänen ilmeensä muuttui raivostuneesta kummastuneeksi.
”Mamma Mia!” John huudahti räpytellen silmiään. Hänen kasvojensa väri vaihtui vihaisesta punaisesta kiusaantuneeseen karmiinisävyyn.
”Tietenkään hänellä ei ole housuja jalassa, mitä muutakaan?” Sherlock totesi tyynesti.
John aukoi suutaan kuin valtavankokoinen hauki.
”Puin päälleni sittenkin nämä Batman-kuvioiset estääkseni rakasta sukupuolielintäni kylmettymästä, koska sinä et osaa valita sinivihreän ja punavalkoraidallisen väliltä”, Moriarty puuskahti osoittaen boksereitaan.
”Minä en edelleenkään ole mikään alusvaatekonsultti, Jim.”

”Ahaa, nyt minä ymmärrän”, sanoi John palauduttuaan vihdoin haukikompleksistaan, ”kyse ei siis ole pettämisestä, vaan alusvaatteista.
Moriarty nakkasi päätään taaksepäin ja purskahti raikuvaan nauruun.
”Anteeksi mutta mitä? Kaikella kunnioituksella, Sherlock, arvostan suuresti sitä mitä teet ja sitä mitä olet, mutta minulla on erilainen maku partnerin suhteen.”
”Kiitos kohteliaisuudesta”, etsivä vastasi kasvoillaan huolellinen tekohymy, ”ottaen huomioon, ettet näytä olevan iloinen vaatekertasi puutteellisuuden johdosta, on selvää että lahjasi minulle oli ollut spontaani päähänpisto.”
”Lahjani sinulle?” Moriarty kohotti charmikkaasti toista kulmakarvaansa ja silmäili Sherlockia kiinnostuneena, ”en näe muuta kuin sen, että sinun päälläsi olevat housut ovat minun omaisuuttani. Olen etsinyt niitä koko aamun.”
”Saanen kysyä, miten ihmeessä ne sitten päätyivät meidän postilaatikkoomme?” John kysyi.
”Herrat hyvät, nämä eivät ole mitkään tavalliset housut. Niillä on oma tahtonsa ja ne osaavat liikkua paikasta toiseen. Ne haluavat aina vaihtaa omistajaa, vaikka minä kohtelen niitä ruhtinaallisella tavalla.”

Sherlock nyökkäsi ymmärtäväisenä; itsenäiset housut eivät selvästi olleet hänelle uutta – taas yksi seikka, jota John ei kyennyt tajuamaan tylsillä ja tavallisilla aivoillaan. Kaikki aamun tapahtumat olivat hänelle liikaa. Tohtori Watson levitti kätensä sivuille ja kääntyi jättääkseen kaksi miestä selvittelemään liikkuvien housujen mysteeriä keskenään. Juuri kun hän oli lähtemässä, hänen korvaansa iskeytyi ääni.

Se ei ollut mikä tahansa ääni. Johnin iho nousi kananlihalle hänen tunnistaessaan sen. Se oli ääni, jonka kuullessaan Johnin sydän alkoi tykyttää nopeammin ja pumpata verta hänen tiettyyn ruumiinosaansa. Se oli ääni, jonka yhteydessä herra Holmes paljasti hänelle parhaimman puolensa…

Se oli housujen vetoketjun avautumisen ääni.

John kääntyi ympäri juuri oikeaan aikaan nähdäkseen jotain pysäyttävää. Sherlock Holmes riisui housunsa keskellä Lontoon katua. Eikä kukaan tietenkään voinut arvata, että yöllisen session jälkeen hänellä ei ollut päällään edes alushousuja. Johnin silmät melkein pulpahtivat ulos kuopistaan; keskellä päivää, kymmenien ohikulkijoiden edessä! Jim Moriartyn ilme vääntyi haukikompleksiin, kun hän tuijotti ällistyneenä arkkivihollistaan, tai tarkemmin sanottuna arkkivihollisensa lantion alapuolella sijaitsevaa paljasta varustusta. Hän vihelsi hiljaa samaan aikaan kun Sherlock työnsi vaatteen hänen käteensä.
Ole hyvä Jim, pidä housusi.”

Sen sanottuaan Sherlock Holmes poistui arvokkaasti näkyvistä ja veti 221B Baker Streetin oven kiinni perässään. Kadun päässä huonon onnen vainoama brittiläinen rouva voihkaisi järkyttyneenä ja pyörtyi kumppaninsa käsivarsille. Eihän kukaan voinut tietää – ei edes kaksi konsulttineroa – että englantilaispariskunta oli elänyt koko elämänsä ajan selibaatissa.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2015 05:43:05 kirjoittanut Kaapo »
It's not me, it's you
Actually, it's the taxidermy of you and me
Untie the balloons from around my neck and ground me

elektrik bones

  • casket case
  • ***
  • Viestejä: 744
  • damnation daniel
Kettu. Päätit sitten ilmeisesti tappaa mut :_____D Okei tää kommentti tulee olemaan ihan kökkö ja pöhkö, koska MÄ EN TOSISSANI TIEDÄ. Okei Jimin reaktio oli ehkä maailman upein, koska noh ymmärtäähän sen koska Sherlockin suuret peukalot ja se mikä siihen on liitännäistä :'D hmm ehkä oon hiljaa aiheesta mut mäkin haluun tommoset housut :C

Hihi kiitän lukuelämyksestä :'3


Tuitui, Jim

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 791
  • He'd be Her Bert.
Lainaus
Sunnuntain lehti, fanikirje, sähkölasku, toinen fanikirje... John Watson hyräili itsekseen poimiessaan postin 221B Baker Streetin varrelta.
No post on sundays! :D

Lainaus
Mutta jos Johnilta kysyttiin, hänen mielestään sen kauniimman sukupuolen edustajat eivät olleet lainkaan yhtä viehättäviä kuin Holmes. Sen vuoksi hän kutsuikin itseään miespainotteisiin parisuhteisiin erikoistuneeksi henkilöksi. Se kuulosti paljon arvokkaammalta nimitykseltä kuin esimerkiksi "brittiläinen kaappihomo", jota Sherlock käytti hänestä silloin tällöin.
Tämä oli aivan loistava :D ihana ja sitten tämä kappale houkutteli mun kaverinkin lukemaan tämän ficin.

Lainaus
"Tämä säädyttömän primitiivinen objektiivi saa poskipääni näyttämään pieniltä!" Sherlock valitti kovaan ääneen.
Koomisuudessaan niin Sherlockia, oot kyllä mainio kirjottamaan näitä hauskuuksia mitkä on kuin suoraan sarjasta.

Aijaijaijai, Sherlock auttanut Moriartya ostamaan partavettä, mitähän muuta ne ovat tehneet... John on aivan suloinen tapaus mustasukkaisuudessaan ^^

Lainaus
än ei halunnut myöntää itselleen olevansa mustasukkainen Moriartyn lähettämistä housuista. Ehkä kahden arkkivihollisen välinen lahjojen lähettely oli normaali tapa, jota ei Johnin kaltainen tylsät ja tavalliset aivot omistava henkilö pystynyt ymmärtämään.
Niin, voihan se toki olla näinkin, ei voi koskaan tietää, minulla kun ei ole arkkivihollisia :DD

Oijoijoi, tikahdun naurusta kun nuo tekstiviestit ei jumankauta, mutta jotenkin uskoisin, että noin voisi kyllä ihan hyvin käydä XD koska no Moriarty.

Lainaus
Huutoa seurasi tuliterä Samsungin uutuusmalli. Kännykkä lensi ulos rakennuksesta ja levisi säpäleiksi kävelykadun keskelle. Päivälliskävelyllä ollut onneton pariskunta sai rikkoutuneiden tärykalvojen lisäksi niskaansa elektronisen laitteen. Lontoolaisrouvan säikähtänyt kirkaisu ei kuitenkaan vetänyt vertoja desibelimäärälle, joka oli päässyt John Watsonin suusta muutamaa sekuntia aiemmin.
Watson onkin AIKA mustasukkaista sorttia ;) grrr.

Lainaus
”Puin päälleni sittenkin nämä Batman-kuvioiset estääkseni rakasta sukupuolielintäni kylmettymästä, koska sinä et osaa valita sinivihreän ja punavalkoraidallisen väliltä”, Moriarty puuskahti osoittaen boksereitaan.
”Minä en edelleenkään ole mikään alusvaatekonsultti, Jim.”
THIS! :DDD Oikeesti, onneksi en juo nyt teetä koska se olisi kanssa teemanmukaisesti nyt tuossa näytöllä.

Lainaus
Eihän kukaan voinut tietää – ei edes kaksi konsulttineroa – että englantilaispariskunta oli elänyt koko elämänsä ajan selibaatissa.
Loistava päätös.

Kiitos tästä naurupommista :D

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

Ametrine

  • youngblood
  • ***
  • Viestejä: 910
  • against the sun we're the enemy
    • Kenguru katukuvassa
Jeremy: Voi että, kiitokset ihanasta ja piristävästä kommentista. Oli mielenkiintoista lukea sun reaktiota tähän ficciin (toi I AM CRY.. ehkä paras määritelmä ikinä, kyllä, repesin, paljon :--DD) Tosi hienoa kuulla, että tämä ei ollut kovin traumaattinen ja epämiellyttävä kokemus, vaikket tykkääkään Johnlockista jamuutenkinmoriartynhousutwhat. Olen itse asiassa hirveän otettu ja iloinen siitä että mielestäsi tämä oli parodia-huumorificiksi onnistunut. Kiitos vielä kerran ♥
(Jimmyn gifspämmit ftw koska se löysi mulle Andrew-gifin joka kuvastaa elämänasennettani!1 yayyy)

Jimmy the gifspammer: Voit kuvitella ilmeeni kun näen tuon jumalattoman ison gifin tuossa keskellä sivua.... Oot paras. :3 Ole hiljaa niistä Bennyn peukaloista siellä, ehheheheh. Sovitaan että ostan sulle tuollaiset housut synttärilahjaksi! Kiitos kommentista ihkuinen.

Milgia: Isonmoinen kiitos sullekin kaikista lainauksista ja kommenteista. Tuli aika loistava fiilis kun luin että kaverisikin innostui tästä. Oih. Sherlockin ja Moriartyn partaveden valitsemissessioista sekä muista harrastuksista voi olla montaa mieltä, mutta on hienoa että joku toinenkin jakaa oman tietynlaisen näkökulmani tästä aiheesta. >:D Thänkjuu!
It's not me, it's you
Actually, it's the taxidermy of you and me
Untie the balloons from around my neck and ground me

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 439
  • Loveatar
Ihhh, kiitos päivän nauruista, Ame! <3

ensin tuijotin kyllä ihmeissäni ficciä, kun ihmettelin, että mistä hiiskatista ne Moriartyn housut sinne putkahti, kun eikös sitä vainonnut Mycroftin housut. Sitten tajusin lukeneeni alkusanoista väärin, mitä en ihan ymmärrä, miten Moriarty on mahdollista typottaa Mycroftiksi.

Sitten jos itse tekstiä kommentoisi, niin jos olisin juonut jotain samalla, niin olisi kyllä juomat mäjähtäneet tyylikkäästi moneen kertaa tuohon näytölle. En viitsi niitä kaikista repeilyttävimpiä kohria alkaa lainailla, koska saisin vain toistaa Milgian koko kommentin.

Tykkäsin tästä, koska 1) parodia, ja aivan helkkarin hyvä sellainen 2) ääähhhm<3 kuolin, koska vaikka hahmot olivat ehkä vähän ylivedettyjä, niin ne olivat silti omalla tavallaan IC ja ihania ja niiden kommentit<3 ja 3) Moriarty ja Moriartyn alusvaatekonsultti.

Todella harvoin mikään teksti saa mut nauramaan vedet silmissä, mutta ilmeisesti tämä teksti on niin hyvä, että sekin ihme tapahtui. (ja maailmankirjat on tuplasekaisin, yleensä en koske pitkällä tikullakaan huumorficceihin, koska en pidä niistä)

Kiitos ihanasta (ja naurettavasta) ficistä!<3
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

Ametrine

  • youngblood
  • ***
  • Viestejä: 910
  • against the sun we're the enemy
    • Kenguru katukuvassa
Awwwww voi Vlad, nyt mäkin olen aivan sekaisin koska kommenttisi on aivan ihana! Apua, hihitän täällä ihan onnessani. Sä teit mun päivästä parhaan, kiitos siitä. <3 Oon niin otettu ja iloinen siitä että pidit tämän ficin huumorista ja toteutustavasta. Hiihihih. Ihanaa. Kiitos hirmuisesti!
It's not me, it's you
Actually, it's the taxidermy of you and me
Untie the balloons from around my neck and ground me