Title: Pinnan alle
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
Genre: drama ja angst
A/N: Tämä teksti osallistuu Katastrofi-haasteeseen aiheella Titanic. Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa jotain Titanicin uppoamiseen liittyen ja haaste antoi hyvää potkua. Tämä on kuitenkin sen verran kiehtova aihe, että tästä tulen varmasti kirjoittamaan enemmänkin. Jotenkin en ole ihan tyytyväinen tähän tekeleeseen, mutta koskapa en löytänyt mitään, mikä kaipaisi korjaamista, niin tökkäisempäs tämän sitten tänne. Kommentit ovat aina kivoja.
Victoria nojasi eteenpäin laivan kantta kiertävän kaiteen yli nähdäkseen massiivisen aluksen jättämät pyörteet. Punatukkaisen tytön äiti nappasi nopeasti tytärtään kädestä ja veti tämän pois, huomattuaan mitä tämä oikein puuhasi.
"Victoria, kuinka monta kertaa olen sanonut sinulle, että et saa kurkkia kaiteen yli. Sinä voit pudota veteen. Vaikka tämä laiva on uppoamaton, sinä et ole."
Tytön ilme oli ilkikurinen, mutta äitinsä tiukan katseen edessä hänen kasvoilleen hiipi katuva ilme. Victoria nyökkäsi kiltisti ja istuutui yhdelle kannen monista penkeistä. Hän oli perheensä kanssa matkalla New Yorkiin, missä he tapaisivat isänsä, joka oli muuttanut sinne monta vuotta sitten riitaannuttuaan vaimonsa kanssa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Watsonin perhe matkusti Yhdysvaltoihin, ja lapset olivat innoissaan. Perhe oli noussut laivaan Southamptonista 14. huhtikuuta ja he olivat nyt taittaneet matkaa päivän verran. Rouva Watson ei ollut nauttinut matkasta juurikaan, sillä villien lasten kaitseminen oli raskasta ja hän olisi halunnut lähteä matkaan yksin, ilman lapsia, jotka olivat koko ajan joutumassa vaikeuksiin.
Aurinko oli jo laskemassa, mutta laivalla ei ollut merkkiäkään siitä, että kukaan olisi ollut menossa yöpuulle. Ensimmäisen luokan kannella naurettiin ja juhlittiin, mutta kolmannen luokan kannella ihmiset pelasivat korttia ja juttelivat kotona olevasta elämästään. Ihmiset laivalla olivat jakautuneet kahtia. Ensimmäisen luokan matkustajat kohtelivat alempien sosiaaliluokkien matkustajia avoimen halveksuvasti ja elivät omassa eristäytyneessä ympäristössään välittämättä pätkääkään mistään muusta kuin omasta elämästään ja siitä, olivatko heidän vaatteensa puhtaat ja kauniit. Jopa heidän lapsensa olivat samanlaisia hienohelmoja kuin aikuisetkin. Yksikään ensimmäisessä luokassa matkustava lapsi ei halunnut joutua lähellekään kolmannen luokan lapsia saati sitten leikkiä heidän kanssaan.
Äidin katseen välttäessä Victoria pujahti pois penkiltä ja hiipi laivan keulaan. Hän istuutui kannelle nenä menosuuntaan ja katseli merta. Hymy kohosi tytön huulille, kun hän ajatteli isää, joka odotti perillä Amerikassa. Isä olisi iloinen saadessaan pienet päivänsäteensä Victorian ja Marthan luokseen, hän halailisi ja suukottelisi tytöt läpikotaisin ja sanoisi, kuinka tärkeitä he olivat ja patistaisi tytöt sitten nukkumaan. Victoria sulki silmänsä ja painoi poskensa kannen siloista puupintaa vasten. Tyttö vaipui uneen.
Victoria havahtui myöhemmin hälinään. Kaikki juoksentelivat ympäriinsä kuin päättömät kanat ja yrittivät päästä ensimmäisenä pelastusveneisiin. Tyttö hieroi silmiään unisena ja haukotteli. Mitä oli tapahtunut? Miksi hän oli märkä? Miksi keulassa oli vettä? Victoria nousi seisomaan ja katseli panikoivia ihmisiä. Sydän alkoi hakata paniikissa tytön rinnassa. Kaikki ei todellakaan ollut kunnossa.
Tilanne laivassa oli kaoottinen. Heti, kun tieto siitä, että laiva oli törmännyt jäävuoreen levisi laivalle, helvetti pääsi irti. Ihmiset juoksentelivat ympäriinsä ja kiskoivat pelastusliivejä ylleen. Kaikki tappelivat keskenään siitä, kuka pääsi ensimmäisenä pelastusveneeseen ja turvaan. Pelko sai ihmiset käyttäytymään holtittomasti. Miehistön jäsenet yrittivät parhaansa mukaan saada äänensä kuuluviin ja ohjata ihmiset järjestelmällisesti pelastusveneisiin. Sekunti sekunnilta yhä enemmän kallistuva laiva lietsoi ihmisten paniikkia ja pelastusveneitä laskettiin vajaalla miehityksellä veteen. Vain jotkut harvat matkustajat vaikuttivat tyyniltä ja melkein luovuttaneilta. Suurin osa matkustajista ei aikonut kuolla, mutta jotkut olivat hyväksyneet tosiasian. Laivasta ei pääse hengissä pois. Ei ainakaan kaikki. Monet tulisivat kuolemaan, vain murto-osa voisi pelastua. Yksikään näistä ajatuksista ei pyörinyt tällä hetkellä Victorian mielessä.
Victoria juoksi ihmismassan sekaan ja ajatteli ainoastaan sitä, että hänen oli pakko löytää äiti ja Martha. He olivat varmasti menossa pelastusveneeseen. Kuitenkin kaikki kannella parveilevat ihmiset olivat ensimmäisen luokan matkustajia, joten ainoa mahdollisuus oli, että Watsonin perhe oli hytissään. Victoria säntäsi portaisiin.
Alemmat kerrokset olivat veden vallassa ja tyttö sai kääntyä monesti takaisin ja lopulta hän joutui luovuttamaan. Hän ei pääsisi mitenkään omaan hyttiinsä hyytävän veden takia. Victoria päätti palata kannelle, mutta juuri silloin laiva narahti kovaan ääneen ja valot sammuivat. Kyynelet alkoivat juosta pitkin tytön poskia. Hän ei enää elätellyt toivoa löytää perhettään, vaan pelko omasta hengestä valtasi sen tilan. Hän ei halunnut jäädä alempiin kerroksiin ja hukkua kuin rotta. Hänen oli päästävä turvaan. Sitä Victoria ei voinut tietää, että kaikki pelastusveneet oli jo laskettu vesille. Victoria lähti juoksemaan kohti kantta. Pimeässä se ei ollut helppoa. Kun hän oli melkein kannella, raju heilahdus paiskasi hänet seinää päin ja hän menetti tajuntansa.
Myöhemmin useat laivat lähtivät etsimään Titanicin eloonjääneitä, mutta joutuivat myöntämään sen tosiasian, että pelastusveneisiin päässeiden lisäksi yksikään matkustaja ei ollut selvinnyt kaikkien aikojen suurimmasta meriliikenneonnettomuudesta. CS Mackay-Bennettin kapteeni oli järkyttynyt nähdessään sadat meressä kelluvat vainajat. Suurin osa suuremman laivan matkustajista oli vaipunut ikiuneen meren jäätävässä syleilyssä. CS Mackay-Bennett, joka oli lähtenyt nostamaan ruumiita merestä, joutui luovuttamaan, koska laivassa ei ollut tilaa 1 500 kuolleelle. Kukaan ei kuitenkaan osannut edes arvata, mikä oli upottanut uppoamattomaksi kuvitellun laivan. Monen Titanicissa matkustaneen kohtaloksi tuli vajota maailman kuuluisimman höyrylaivan mukana Atlantin valtameren pohjaan ja kadota ikuisiksi ajoiksi.
Victoria Watsonin ruumista ei löydetty koskaan, mutta hänen äitinsä ja sisarensa toisiaan halaavat ruumiit nostettiin merestä ja haudattiin mantereelle.
