Kirjoittaja Aihe: It Beats For You, It Bleads For You 2/? K-11  (Luettu 1631 kertaa)

NYC^^

  • Vieras
It Beats For You, It Bleads For You 2/? K-11
« : 07.05.2009 20:12:09 »
// Alaotsikko: Hayley Carter on juuri muuttanut äitinsä luota Miamista, isänsä luo Miamiin

Nimi: It Beats For You, It Bleads For You
Kirjoittaja: minä eli NYC^^
Fandom:  No tää on siis mun oma keksimä tarina ja hahmot sun muut
Genre: Jaa en oikeen oo varma...
Paritukset:  Monia lisään myöhemmin
Ikäraja: K-11
A/N:  Vähän Houkutuksen tapainen. Risut, ruusut neuvot kaikki tervetulleita. Mä oon uus täällä niin neuvokaa, jos oon tehny jotain väärin

-------------------

Chapter 1

Muutoksia


pi...pi...pi...pi...
Ääni kaikui huoneessa melkein hypnoottisena, kun kolme ihmistä astui hiljaisina huoneeseen.
"Leikkaus onnistui, mutta hänen tilansa on vakaa. Hän ei ole vielä herännyt. Hänen pitäisi herätä parin viikon sisässä, ellei hän ole koomassa tai... kuole"
Jared kietoi kätensä itkevän vaimonsa ympärille. Hänelläkin vierähti kyynel poskelle. Tohtori laski kätensä anteeksipyytäväisenä Jared olkapäälle. Jared nyökkäsi hitaasti ja tohtori lähti paikalta. Poika, joka istui tuon sairaalahuoneen ovea vastapäätä kovalla penkillä ja laski pään käsiinsä. Hän suri ja pelkäsi menettävänsä hänelle rakkaimman ihmisen maailmassa. 'Mene sinne ja tee se jos haluat nähdä hänet vielä elossa!' Kaiken sen ajan hän oli karttanut sitä asiaa, mutta nyt ei tosiaan ollut muuta tehtävissä...

~

Palataanpa ajassa taaksepäin, jotta selviäsi mitä oikeastaan on tapahtunut. Tai, no siitäkin vielä taaksepäin. Aloitetaan päivästä, jolloin Hayleyn elämä muuttui.

~

Mieti tarkkaan mitä harkitset tekeväsi, sillä hätiköity päätös voi vielä koitua lopuksesi...

-Miamin lentokenttä-

"Pidä hyvä huoli itsestäsi. Muista, että voit tulla mun luokse takaisin heti kun siltä tuntuu. Eikä sun tartte sen takia muuttaa!", äitini Diana sanoi ja painoi suukon mun sysimustiin hiuksiin. Halasin häntä vielä viimeisen kerran.
"Kyllä mä sen muistan. Mä saatan tulla käymään, mutta mä en vaan pysty olemaan täällä. Mä haluan alottaa alusta", sanoin.
"Niin tiedän..."
Käännyin hymyillen Brandenin puoleen. Hän katsoi mua anovasti harmaanvihreillä silmillään.
"Branden, mähän sanoin sulle jo. Mä en jaksa enää. Ja mä lupaan tulla käymään lomilla ja säki voit tulla käymään", hymyilin ja otin Brandenia käsistä kiinni.
"Nii mut Seattle! Se on nii kaukana! Hayley kulta miettisit nyt vähän... Mä oon sun kanssas. Mulla tulee ihan hirvee ikävä sua. Tuntuu ku sut vietäis multa toistamiseen", Branden intti.
"Mä tiedän kyllä et se on kaukana, mut mä oon jo päätökseni tehny. Sul on mun numero ja mun meseosote ja webbikamera... me nähään perjaatteessa joka päivä! Ja tää on ihan eri asia ku se."
"Tiiän. Mut silti! Jäisit viel huomiseen."
"Ei käy sori. Huomen on sunnuntai ja mul alkaa maanantaina koulu. Mä haluun asettua aloilleni ja rauhottua ennen sitä."
"Kyllähän sä päivässä ehit..."
Hymyilin hänelle ja hänen periksiantamattomalle asenteelle. Varvistin suutelemaan häntä. Hän kietoi kätensä mun ympärille ja piti tiukasti kiinni.
"Noni Branden päästäs irti mun kone lähtee kohta. Mä soitan sulle heti ku oon perillä kotona. Eli noin 5 tunnin päästä", lupasin.
"Okei sitte. Nähään taas", Branden luovutti haikeana ja päästi irti.
Vilkutin heille molemmille ja kiiruhdin lähtöselvityksen läpi koneeseen.
Pitkä matka Seattleen sujui nukkuen. Välillä joku lentoemännistä herätti mut kysyäkseen tarvitsinko mitään. Vastasin aina kieltävästi.
Perillä kiiruhdin terminaaliin. Etsin katseellani isää. Kesti hetken, kunnes tajusin, missä hän oli. Isä seisoi joku nainen kainalossaan ja vilkutti mulle hymyillen leveästi. 'Kuka toi on?' mietin naisesta. Lähdin isän luo ja päätin olla tuomitsematta naista ennen, kun tietäisin kuka hän on ja tutustuisin häneen paremmin.
"Hayley kulta. Miten matka meni?" isä kysyi ja hukutti mut halaukseen.
"Siinä nukkuessahan se enemmäkseen", vastasin päästyäni irti.
"Sepä hyvä. Oletpa sä kasvanu. Ja sä oot näköjään leikannu hiukseski..."
"Mulla on ollu tän pituset hiukset jo pitkään, mut niin oon. Mulla oli sillon vielä pitkät hiukset..."
"Ai niin... Tässä on... uusi vaimoni, äitipuolesi, Janet. Janet tässä on Hayley".
Janetin vaaleanruskeat silmät kimmelsivät valossa, kun hän levitti kätensä ilmeisesti halatakseen mua. Astuin lähemmäs halaamaan häntä.
"Hauska tavata vihdoinkin Hayley. Jared on kertonut sinusta niin paljon!", Janet hymyili paljastaen valkoisen hammasrivistönsä.
"Hauska tavata sutkin", sanoin.
"Mennäänkö?" isä hoputti, otti mun neljä matkalaukua jalkojeni juuresta ja lähti johdattamaan meitä ulos.
Hän laittoi matkalaukut ja mun repun tummansinisen Hondansa takakonttiin. Nousimme auton kyytiin ja lähdimme.
Janet kyseli välillä multa jotain ja vastasin hänelle lyhyesti.
Katselin auton ikkunasta vaihtuvaa maisemaa, jota ei tosin kovin hyvin nähnyt, koska sää oli sumuinen. Taivaskin oli harmaa ja näytti siltä kuin minä hetkenä taivas voisi revetä ja alkaa sataa kaatamalla. Tajusin, etten kaivannut yhtään Miamin aina aurinkoista paahtavaa säätä. Odotin, että alkaisi sataa.
Jonkin ajan kuluttua pysähdyimme tutun vaaleanruskean kaksikerroksisen omakotitalon pihaan. Se ei ollut ulkoa muuttunut juuri ollenkaan. Se oli samanlainen kuin 10  vuotta sitten. Nousin autosta katsoen taloa.
Janet meni avaamaan kuistin lasioven ja valkoisen tammioven ja piti niitä auki laukkujani raahaavalle isälle.
Jäin seisomaan keskelle pihaa ja katselin ihastuneena ympärilleni. Puutarha kukoisti edelleen ja talolta näki järvelle ja metsään. Huokaisin ja hengitin kosteaa ilmaa kaikessa rauhassa ja suljin silmäni.
"Sitten kun vaan ehdit nii tules sisälle ja syömään. Ruoka olis kohta valmista", isä hiukkasi ovelta.
"Joo mä tuun", sanoin ja vedin vielä kerran syvään henkeä ennen, kun lähdin sisälle.
Talon sisustus oli muuttunut radikaalisti. Silti niiden kaikkien vuosien ja sen muutoksen jälkeen talo oli jotenkin niin tutun ja turvallisen oleinen ja lämmin. Pieni eteinen suurentui eteishalliksi, josta johti rappuset yläkertaan. Rappusten vasemmalla puolella oli kolme valkoista ovea vaaleansiniseksi maalatulla seinällä. Yhdessä niistä keskimmäisessä, oli pieni kyltti, joka ilmoitti siinä olevan WC. Eteisen puoleisen oven takana oli isän... ja Janetin makuuhuone ja viimeisen oven takana oli pieni kodinhoito huone. Rappusten oikealla puolella oli kaksi ovi aukkoa. Ensimmäinen niistä johti avaraan - ainakin ennen avaraan - olohuoneeseen ja toinen keittiöön.
Kävelin keittiöön, josta kantautui ihana ruoan tuoksu. Se oli muuttunut aivan niikuin odotin. Siellä oli enemmän tavaroita ja aineksia hyllyssä. Keskellä keittiötä oli moderni hella, joita olin nähnyt tv:ssä. Entiset valkoise jääkaapit oli vaihdettu kauniin punaisiksi ja nykyään se näytti ammattilaisen kotikeittiöltä. Kävelin ruokailuhuoneeseen, jossa oli nykyään suorakulmion mallinen lasipöytä ja sen ääressä kahdeksan vaalean ruskeaa puutuolia. Vedin pöydän äärestä itselleni tuolin. Janet nosti juuri kattilan ja paistinpannun pöytään. Spagettia ja jauhenliha kastiketta juuri lempiruokaani. Nälkä huusi vatsassani ja Janet naurahti. Käännyin häneen päin ihmetellen.
"Käy kiinni vaan. Syötäväksi mä sen tein", hän hymyili.
Lastasin spagettia ja kastiketta lautaselleni. En edes ollut tajunnut miten kova nälkä mulla oikeastaan oli ollut. Söin hirveällä kiireellä, vaikka eihän mulla mihinkään kiire ollut.
"Näyttää maistuvan", Janet sanoi.
Nyökkäsin hymyillen. En edes muista, millon olin viimeksi syönyt kotiruokaa.
Janet nauroi. Samassa mun soittoääni alkoi soimaan. Nousin pöydästä ja juoksin reppuni luo.
"Hayley?", vastasin ihmeissäni.
"Minä moi. Mä jo luulin et jotain on sattunu ko sä et oo soittanu. Siit on jo 6 ja puol tuntii!", Brandenin huolestunut kuului luuri toisesta päästä.
Naurahdin.
"Sori mä ihan unohin et mun piti soittaa sulle, mut kunnossa ollaan."
"No joko sä oot tulossa takasin?"
"En. Mä viihdyn täällä", nauroin. "Mut nyt mä meen tuun jossain vaiheessa meseen. Kuhan löydän nettikahvilan. Moikka"
"Ei vielä... Okei nähään. Moikka."
Heitin hymyillen kännykän takaisin reppuun ja lähdin takaisin syömään.
"Jokos äitisi soitti?", isä kysyi.
"Ei...", vastasin.
"Kukas sitten?".
Katsahdin häntä pikaisesti.
"Branden."
"Joku sun poikaystävä?"
"Nii..."
Isä nyökkäsi. Söin ruoan loppuun ja vein tiskipöydälle.
"Hayley. Olisitko kiltti ja laittaisit ne astiat koneeseen.", Janet pyysi. "Se on siinä roskiksen vieressä."
Avasin koneen luukun ja laitoin astiat sinne.
"Kiitos. Huoneesi on yläkerrassa. Tai no yläkerta on melkeimpä sun."
"Vau! Kiitti!", hihkaisin ja otin laukkuni.
Juoksin portaat yläkertaan. Pysähdyin ylätasanteelle; Se oli kuin pieni olohuone. Televisiopöydällä oli tv ja sen lokeroissa laatikoita, ilmeisesti DVD:illeni. TV:n vieressä oli DVD -soitin. Huoneen toisella seinällä oli beige sohva, joka sopi muutenkin ruskeaan sisustukseen. Siellä oli myös lipasto, jonka päällä oli nalleja ja lamppu. Olohuoneen vieressä ovi oli, jossa oli punainen kyltti ja siinä luki WC.
Kävelin ovelle ja avasi sen. Se oli sopivan kokoinen, ei iso, eikä liian pienikään. Siellä oli WC-pönttö, lavuaari ja amme, sekä suihku. Lavuaarin yllä oli peili ja sen vastapäisellä seinällä oli lipasto. Suljin vessan oven ja menin aulan toisella seinällä olevalle ovelle.
Huoneen seinät olivat vihreät ja valossa niistä kiilsi kulta. Huoneessa oli vaatekaappi, parisänky, kirjoituspöytä, kirjahylly, yöpöytä ja yksi ylimääräinen hylly. Kirjoituspöydällä oli läppäri ja radio. Yöpöydällä oli puolestaan herätyskello ja kirjahyllyssä muutama kirja.
Kävelin kirjoituspöydän luo. Läppärin päällä oli pieni lappu, jossa luki hieman kiekuraisella käsialalla 'Tässä sinulle pieni tervetuliaislahja. Toivottavasti pidät -Isä.'
Hypähdin pari kertaa innosta ja laitoin sen päälle.
Kävelin uteliaana vaatekaapin luo. Toisella puolella roikkui ihmeekseni luonnonvalkoinen, spagettiolkaiminen mekko, jonka helma oli repaleinen. Kaapin lattialla oli mustat korkosaappaat ja harmaat Converset. Toisella puolella yhdellä hyllyllä oli kolmet eriväriset: mustat, tummanpunaiset ja ruskeat housut ja toisella hyllyllä muutama erivärinen paita. Muut hyllyt olivat tyhjiä
"Ajattelin että pärjäisit niillä nyt aluksi jos laukkusi olisi hävinnyt tai sulle ei olisi niin paljon vaatteita mukana tähän keliin", Janet sanoi saaden mut säikähtämään aika pahasti.
"Kiitos", huokaisin pidellen rintaani.
"Sori jos mä säikäytin sut. Tarvitsetko apua?"
"En kiitos vaan."
"Okei. Pyydä vaan apua, jos tarttet."
"Joo"
Nostin matkalaukkuni sängylleni. Avasin ne ja aloin laittaa tavaroita paikoilleen. Aina välillä säädin tietokoneeni asetuksia ja asensin siihen mesen. Kirjauduin sisään ja aivan kuten arvelinkin Branden tuli juttelemaan mulle. Purin tavaroitani samalla kun juttelin hänelle, enkä huomannut miten nopeasti aika kului.
"Hayley! Iltapalalle! isä huusi.
'Nyt jo' ajattelin. Vilkaisin tietokoneen kelloa, joka näytti puoli kymmentä. Kohautin olkapäitäni ja lähin alakertaan.
Tiskipöydällä oli lautanen, jossa oli kaksi leipää ja teemuki.
"Siinä tiskipöydällä on sun iltapala. Voit mennä omaan huoneesees tai jäädä tänne, kuhan muistat tuoda astiat alakertaan", Janet huikkasi olohuoneesta.
"Okei. Mä meen ylös", sanoin ja kiiruhdin portaat takaisin ylös varoen kokoajan, etten läikyttäisi teetä. Istuin tietokoneen ääreen ja juttelin Brandenin kanssa.
Aika kului nopeasti.
"Hayley jos sä jo pikkuhiljaa sulkisit sen koneen. Kello on jo puol kaksitoista", isä sanoi ovelta.
"Ups... Mä en yhtään huomannu. Tääl on nii pimeetä muutenki. Joo mä suljen tän. Hyvää yötä", sanoi.
"Hyvää yötä."
Suljin koneen ja vaihdoin yökkärin. Väsymys alkoi painaa silmiäni kiinni yllätävän nopeasti.

A/N2: Joo tää alku on hieman vaisu, mutta eiköhän se siitä lähe:)
« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 12:41:33 kirjoittanut Pyry »

NYC^^

  • Vieras
Vs: It Beats For You, It Bleads For You 2/? PG13
« Vastaus #1 : 05.09.2009 17:36:05 »
chapter2

Uusi alku

Olisiko sittenkin ollut järkevämpää yrittää selvitä yksin?

maanantai aamu


Ti-ti-ti ti-ti-ti ti-ti-ti...
Kurotin unisena pimeässä käteni sammuttamaan herätyksen. Nousin hitaasti sängyn reunalle istumaan ja hieroin silmiäni. Nousin kokonaan ylös ja kävelin ovelle. Alakerrasta nousi valokajo ja kuului astioiden kolinaa. Ulkona oli harmaata niikuin eilenkin oli ollut. Tosin ikkunaan rikkoutui vesipisaroita, joita tuli tiheään tahtiin lisää. 'Ai nyt sataa...' ajattelin unisena ja lähdin laahustamaan portaat alas.
"Huomenta. Nukuitko hyvin?", isä kysyi.
"Huomenta. Yllättävän hyvin", vastasin haukotellen.
"Huomenta. Istu pöytään. Aamupala on kohta valmis", Janet sanoi
Vedin itselleni tuolin pöydän äärestä ja kävin istumaan. Janet kantoi pöytään kattilan puuroa.
Aloin törkkiä puuroa lusikallani. En todellakaan ollut aamuihmisiä. Nojasin käteeni ja meinasin nukahtaa istualtani. Sain kuitenkin syötyä loppuun.
"Hayley. Kai sulla on ajokortti?", isä kysyi aamulehden takaa.
"On. Miten nii?", menin lähemmäs häntä.
"Ajattelin vain täytyykö sut viedä vielä tänään kouluun ja sitten iltapäivällä autokouluun..."
"Miks ihmeessä eihän... Ooks sä ostanu mulle auton?!".
Hän alkoi hymyillä ja otti taskustaan avaimet.
"Et oo tosissas! Kiitti!", riemuitsin, nappasin avaimet hänen kädestään ja halasin häntä.
"Se on autotallissa... Mutta eikö kannattaisi ensin pukea päälle!?"
"Ei vielä!"
Juoksin ovesta ulos ja jäin heti paikoilleni seisomaan. Sadevesi oli ihanan virkistävää. Ravistin päätäni ja menin vetämään autotallin oven ylös. Jäin suu auki tuijottamaan punaista BMW:tä. Isä tuli mun viereen.
"No... Mitäs pidät?", hän kysyi.
"SE on ihana!", hihkaisin ja halasin häntä uudestaan.
"No hyvä. Menes sitten pukemaan. Ei kannata ensimmäisenä päivänä myöhästyä."
Nyökkäsin ja lähdin takaisin sisälle. Heitin avaimeni eteisen lipaston päälle ja juoksin portaat ylös huoneeseeni. Nappasin vaatekaapista valkoisen paitiksen, mustan villapaidan ja mustat pillifarkut. Puin ne pikaisesti päälle ja lähdin vessaan meikkaamaan ja laittamaan hiukset. Kun olin valmis pakkasin laukkuuni vielä lompakon ja penaalin. Sen jälkeen kiiruhdin alas.
"Mä lähen nyt sitte".
"Okei. Hyvää koulupäivää ja muista ensin mennä sinne kansliaan", isä sanoi.
"Juu juu."
Otin lipaston päältä avaimeni ja lähdin autolle. Avasin etuoven ja heitin laukkuni apukuskin paikalle ja lähdin pihasta koululle päin. Olimme eilen käyneet isän kanssa koululla, joten osasin ajaa sinne. Parkkeerasin autoni mahdollisimman lähelle sisäänkäyntejä. Otin laukkuni ja nousin autosta. Lukitsin ovet ja jäin katsomaan ympärilleni. 'Etuovista sisään, käytävää pitkin suoraan. Portaat ylös ja... hitto oliks se oikealle vai vasemmalle?' Muistelin isän neuvoja. Lähdin ovelle. Päätin kulkea niin pitkälle ohjeiden mukaan, kun muistin ja katsoa sitten ympärilleni.
Portaiden yläpäässä katsoin oikealle ja vasemmalle. Kaikki ovet olivat kuin toistensa kopioita, eikä ovien nimikylteistäkään saanut selvää. Puuskahdin ja käännyin, jotta voisin istua ja odottaa, että joku tulisi, ja auttaisi mua. Olin kuitenkin törmätä johonkin.
"Woow varovasti", punaruskeahiuksinen poika naurahti ja tarttui mua olkavarresta.
"Kukas sä oot?", hän kysyi ja katsoi mua kysyvästi.
"M-mä oon Hayley", änkytin vastaukseksi.
"Ai Hayley Carter?"
"Nii...?" 'Mistä se sen ties?'
"Ooks sä eksyny?"
"Taidan olla. Missä tääl on kanslia?"
"Tuolla käytävän päässä tuu mä näytän sulle. Mä oon muuten Ennis. Mistä päin sä oot muuttanu tänne?" Ennis kysyi, kun käännyimme käytävällä vasemmalle.
"Miamista", henkäisin vastaukseksi.
"Miamista?! Mikä sut sai muuttaa tänne sateiseen Seattleen?"
"Öm... Mun äiti oli niin kauheesti poissa..."
"Eiks sulla sitte ollu ystäviä? Poikaystävää?"
"Oli mulla ystäviä... Mut emmä niitten kanssa kauheesti ollu... Ja oli poikaystäväki tai... siis... on vieläki."
"Mut sä silti tulit tänne?"
"Nii mun isän ja sen vaimon luo. Mä tiedän, et se kuullostaa hullulta, mut jos tää ei toimi mä lähen takasin."
Ennis hymyili vinosti.
"Toi oli yks oudoimpia juttuja mitä mä oon kuullu."
Nauroin.
"Perillä, tässä on kanslia. Mä voin odottaa tässä sen aikaa, että sä tuut sieltä, ja viedä sut seuraavalle tunnille", Ennis hymyili ja avasi mulle oven.
"Kiitos", sanoin ja menin sisälle.
Kanslia oli pienehkö huone jonka keskellä oli tumma mahonkinen pöytä, nahkatuoli, jolla istui nuorehko nainen. Huoneen nurkassa oli kaksi pientä puuta ja roskakori, joka pursusi hieman yli. Pöytä oli täynnä papereita ja siinä oli myös tietokone, sekä pöytälamppu.
"Ahaa neiti Carter. Odotinkin jo sinua. Olen Cecilia Tron, koulun kanslisti", kanslisti sanoi.
Hätkähdin ääntä hieman. Kävelin hänen luokseen.
"Tässä on lukujärjestyksesi ja tässä kaapin avaimesi. Niin ja sinun täytyisi kerätä tähän kaikkien tämän päiväisten opettajien allekirjoitukset."
"Okei."
"Hyvää päivänjatkoa! Ja muista tuoda se lappu takaisin koulupäiväsi jälkeen."
"Kiitos samoin."
Huokasin samalla, kun avasin oven. Ennis hymyili piristävästi ja ojensi kätensä saadakseen katsoa mun lukkaria.
"Ai sulla on kemiaa ens tunnilla. Ja voi ei sulla on Eric opettajana. Pysy vähän kauempana siitä. Se on vähän... No näät sitten", Ennis irvisti.
"Minkälainen se on?"
"You'll see. Mut älä ikinä suostu menee sen tukiopetukseen!"
"Okei. Pitää muistaa", naurahdin.
Kävelimme käytävää pitkin. Ennis esitteli mulle paikkoja, jotka olivat matka varrella.
"No niin. Tässä on sitte kemian luokat. Koita selvitä hengissä, äläkä pyydä siltä opelta apua tai päästä sitä sun lähelle", Ennis luetteli.
"Selvä. Onks se oikeesti noin paha?", hämmästelin.
"Ou... Sieltä hän tulee. Näät kohta. Nähään taas tunnin jälkeen...?"
"Öm joo nähään!", henkäisin ja vilkutin poispäin kävelevälle pojalle.
Opettajamme avasi luokan oven ja kaikki vyöryivät sisälle. Menin kaikkien perässä sisälle ja kävelin suoraan opettajan luo.
"Huomenta. Sinun täytyy ollakkin neiti Carter, ellen ole pahasti erehtynyt?", opettaja sanoi heti, kun pääsin hänen luokseen.
"Joo oon. Mun piti pyytää tähän opettajan allekirjoitus", sanoin ja ojensin hänelle lapun, jonka kanslisti oli mulle antanut.
"Kas tässä. Olen Eric Kennid. Voit mennä tuonne perälle Connerin viereen istumaan, sillä Ivy ja Jason eivät ole näköjään paikalla."
Hyvä. En joutunut esitellä itseäni koko luokan edessä.
Otin paperin mukaani ja lähdin kävelemään luokan perälle. Kävellessäni kaikki kääntyvät katsomaan mua. Hymyilin vain typertyneenä ja he hymyilivät takaisin. Kaikki muut paitsi yksi tummanruskea hiuksinen poika. Hän katsoi syvän sinisillä silmillään mua kuin olisi voinut samantien hyökätä mun kimppuun ja tappaa siihen paikkaan. Aivan, kun olisin juuri tehnyt hänelle jotain pahaa. Istuin Connorin viereen.
"Hei Hayley! Hauska tavata!" Connor hihkaisi.
Hän näytti jotenkin hirveän viisaalta ja luokan parhaimmalta oppilaalta.
"Moi. Samoin", sanoin edelleen typertyneenä hymyillen.
Eric tuli luokan taakse hakemaan mulle kirjoja. Sitten hän tuli mun taakse ja ojensi mun kirjat mun eteen samalla hipaisten mun poskea. Kavahdin eteenpääin ja irvistin. Nyt tiesin mitä Ennis tarkoitti.
-
"Ja nyt sitten teemme nämä tämän kappaleen tehtävät", Eric sanoi ja otti oppikirjan auki eteensä.
Katsahdin tylsistyneenä kelloa. Vielä viimeiset 15 minuuttia. Avasin oppikirjan ja aloin tehdä tehtäviä vihkooni. Minuutit kuluivat hitaasti, mutta viimein kellot kuitenkin soivat. Otin kirjani ja lähdin luokasta ulos. Hieman edempänä seisoi 6 kalpeaa oppilasta lukuun ottaen se meidän luokkalainen poika, joka oli katsonut mua murhaavasti. He selvästikkin kiistelivät jostain, sillä se näkyi niiden kolmen kasvoista, jotka näin. Se meidän luokkalainen oli selkä muhun päin kääntyneenä ja hänen nyrkkinsä puristuivat nyrkkiin.
"Moi taas. Mitä sulla olikaan ens tunnilla?", ääni kysyi ja joku laski kätensä mun olkapäälle.
Säikähdin ja hyppäsin sivummas. Ennis alkoi nauraa, kun laskin käden rinnalleni.
"Hyi helvetti mä säikähdin!" huudahdin ja Ennis vain nauroi enemmän.
Ne kuusi oppilasta olivat kääntyneet katsomaan. Heidän ilmeensä oli tuima.
"Anteeks... Mun ei pitäny todellakaa säikyttää sua", Ennis sai sanottua ja yritti rauhottua.
"Ei se mitään", naurahdin.
"Nii mitä sulla olikaan seuraavaks?", Ennis hymyili.
"Öh... Mussaa."
"Tänne päin..."
"Minkä ikänen sä oot?" kysyin, kun lähdimme laskeutumaan portaita.
"Kuustoista niinku sinäkin", Ennis vastasi ja katsoi muhun.
"Okei no onks sulla sisaruksia?"
"On. Isoveli ja pikkusisko. Onks sulla?"
Pudistin päätäni ja käänsin katseeni maahan. Käännyimme portaitten alapäässä oikealle.
"Okei. No perillä ollaan. Tunnin jälkeen on ruokailu, jos sä tulisit suoraan sinne?"
"Öm... Joo. Missä ruokala sitte on?"
"Kävelet tätä käytävää suoraan eteenpäin noitten portaitten ohi, niin kauan, että sun oikeella puolella on käytävä. Kuljet sen loppuun ni sä oot ruokalassa. Sä et voi eksyä."
"Usko vaan, kyllä voin. Mutta enköhän mä muista. Nähään!"
"Haha, joo nähään!" Ennis nauroi ja lähti juosten yläkertaan.

-

Tunnin jälkeen lähdin kulkemaan Enniksen neuvomaa reittiä kohti ruokalaa. Epäröin koko matkan ajan, mutta lähempänä helpotuin, kun huomasin olevani sittenkin oikeassa paikassa. Hain itselleni ruokaa ja etsin katseellani Ennistä. Silmäkulmassani näkyi huitomista ja kun käännyin katsomaan Ennis huitoi kädellään ilmaa. Naurahdin ja katsoin hänen pöytäänsä. Siinä oli kuusi muutakin ihmistä. Lähdin kuitenkin Enniksen luo.
"Lyösithän sä perille. Mitä mä sanoin, mun ohjeilla ei voi eksyä!" Ennis hihkaisi ja otti viereisestä pöydästä mulle tuolin viereensä.
"Niin taisin löytää", naurahdin hieman hermostuneena ja istuin hänen viereensä katsoen muita pöydässä olijoita.
"Kröhömm Ennis", yksi pojista rykäisi ja viittosi muhun.
"Ai joo sori. Kaikki tässä on Hayley, meijän koulun uusi oppilas. Hayley tässä on mun kaverit. Tässä mun vieressä on Ivy...", Ennis sanoi ja viittoi punahiuksiseen tyttöön, jolla oli hunajan väriset silmät, musta korsetti, musta-pinkki tyllihame ja pitkät mustat saappaat. "...Sitten on Ivyn isoveli Joel..." Pojalla oli kuparin väriset hiukset ja vaaleanruskeat silmät. Hän vaikutti urheilulliselta. "...Sitten on sisarukset Will ja Celia..." Pojalla oli vaaleanruskeat lyhyehköt hiukset ja suklaanruskeat silmät. Hänen siskollaan oli mustat pitkät hiukset ja kullanväriset silmät. "...Niitten vieressäon Rose..." Tyttö oli ujon näköinen. Hanellä oli oranssit hiukset ja harmaat silmät. "... Ja sitten vielä siinä sun vieressä on aina yli-innokas Jeff..." Ennis naurahti. Pojalla oli mustanruskeat hiukset ja vaalearuskeat silmät. Hänen silmänsä kiilsivät innosta.
"Hauska tavata", naurahdin.
"Sähän muutit tänne Californiasta right?" Jeff kysyi.
"Ei ku Miamista..." korjasin.
"Missä sun rusketus on? Vai lähtiks se seuraavalla lennolla takasin, kun se tunsi tän kylmän ilman täällä?" Will naurahti.
"Itseasiassa mä en oo ikinä ruskettunu. Enkä mä viihdy ees auringossa..."
"No sittehän sä tuut rakastamaan Seattlea! Miks sä muuten ees lähit Miamista?" Jeff kysyi mun vieressä.
"Koska..."
'Koska mun äiti oli niin paljon poissa kotoa...'
"Koska mun äiti oli niin paljon poissa kotoa. Hän on kirurgi..." valehtelin.
Toisaalta se oli totuus, mutta ei todellakaan se syy miksi lähdin.
"Aijaa. Mitä sä teet tänään illalla?" Jeff kysyi ja laski toisen kätensä mun harteille.
"Hmm... Chattaan varmaankin mun POIKAYSTÄVÄN kanssa koko illan", sanoin kiristellen hampaitani.
"No et sä haluis lähtee mun kanssa leffaan?"
"En. Hands off. Ihan vaan sun tietoksi. Branden on tulossa tänne lomalla ja kun mä illalla kerron susta niin se ei oo ilonen. Branden ei kato tykkää kilpailijoista. Se on entinen nyrkkeilijä, nykyinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja. Kerranki yks poika toi mulle ystävänpäivänä ruusun ja se näki mitä tapahtu, seuraava asia mitä se poika ties oli, et se heräs terkkarilta toinen silmä mustana ja haava otsassa. Ja mäki oon harrastanu karatea ja lopetin aika pian sen jälkeen, kun mä sain mustan vyön. Joten käsi pois tai Sä löydät ittes polilta."
"Huu pelottavaa. Seuraavaks sä varmaan kerrot kuinka sä ammuit Elvis Presleyn" Jeff nauroi.
Otin laulustani kuulakärkikynän molempien käsieni nyrkkien sisään ja väänsin sen helposti katki. Hymyilin ivallisesti. Jeff veti kätensä pois ja nielaisi äänekkäästi.
"Haha! Siinäs näät Jackson. Kaikki tytöt ei todellakaan haluu olla sun seurassas", Will nauroi.
Jeff mumisi itsekseen jotain ja laittoi kätensä puuskaan.
Kaikki nauraa räkättivät hänelle.