Azure, hihi, olinpas nopea.
Kiva kun on taas kelvannut, se ysiluukku upposi kirjoittaessa aikaa kovaa, koska, no, Remus on rakkaus ja siinä pätkässä hyvin raasu. On siis mukava tietää, että lukijatkin tykkää.
Harry/Blaiseen en ookaan tainnu ennen törmätä --
Etkä törmännyt vieläkään.
Mutta joo, kiva taas että ne harkitut yksityiskohdat on sieltä pompanneet esille ja vielä positiivisessa mielessä! <3
Odo, hyvä että viihdyit.
Susta oli oikeasti yllättävän paljon apua (en mä näemmä kaipaa kuin vähän tönäisyjä ja satunnaisia heittoja, että keksin itsekseni), kiitos siitä ihan tuhannesti. <3 Ja tuo Dracon heitto on hyvinkin harkittu loppuun asti (taisin sitä irkin puolella kysyä, että voinko sitä käyttää, mutta yllättäen kukaan ei taas reagoinut siihen mitenkään).
Ja nää jää eittämättä vähän pehmoiksi nää mun luihuisficis, ei voi mitään. Hyvä jos toimii siitä huolimatta.
Lilla, tapellaanko?
<3 Kuten jo irkin puolella tätä selitin, oletusarvoisesti omassa mielessäni kaksikko on (osaamatta itsekään päättää) tehnyt ns. "koktailin" ja odottelevat sitten lopputulosta. (Jos joku ei tiedä mistä puhun, suosittelen
Modern familya.) Kaikesta tästä kikatuksesta voisi siis päätellä että piilogenrenä oli puolivahingossa humor.
Olisin tietty voinut tehdä syvemmänkin analyysin siitä miten Draco käy niitä nimiä läpi; kuvittelee söpöjä tilanteita missä kutsuisi lastaan nimeltä jne. (Olisin muuten sillä saanut sen kaipaamani fluff-elementin, höh.)
DragonHeart58, olen vakaasti miettinyt nickisi lyhentämistä DH58:aan koska kommentoit joka päivä ja tuo on mahdotoman pitkä kirjoittaa.
(Tämähän on siis tonien, jota olen tällä parituksella kirjoittanut ja tunnelmaltaan aivan eri sävyinen, joten eipä minultakaan näistä kahdesta liikaa kokemusta ole.) Kuten jo Odolle sanoin, luihuisficcini jäävät vähän pehmoiksi, koska en osaa sellaista luontaista ilkeilyä kirjoittaa. :p Kiva kun on nimet kelvanneet! (Täytyy yhtyä tuohon Dracon selvään käsialaan, niin minäkin sen kuvittelen, mutta ehkä tuo oli johonkin hätäiseen väliin äkkiä ylös kirjoitettu?
) Tuitui. <3
Kiitos taas kaikille ihanille (mun vastaukseni taas pääsivät vähän venähtämään).
*~*~*
A/N: Tässä luukussa taas on ensimmäinen kosketus tähän paritukseen (ja minusta tuntuu, että saan tätä vielä jatkaa jossain vaiheessa), joten betani vakuutteluista huolimatta olen vähän huolissani siitä, miten IC kyseiset hahmot ovat.
Tämän kirjoittaminen oli hauskaa, koska se lähti niin täydellisesti lapasesta jo kirjoittelun alkuvaiheessa.
(Ja siis kerään tällä Hermionen.)Tämän myötä haluan myös toivottaa ihanaa joulunodotusta aina niin ihanalle ja taitavalle
Fractalle (joka ei toivottavasti syö minua siksi, että pahoinpitelin hänen OTP:nsä).
Tuitui. <3
XI - Kaikessa hiljaisuudessa, SGenre: lievä hurt/comfort
Paritus (fandom): (Hermione/Ron) Hermione/Severus (Potter)
”Enpä tiedä, ’Mione. Näin on hyvä, joten miksi mitään pitäisi muuttaa?”
”Koska minä haluan sitä, Ron, ja jos sinä et… En halua tuhlata aikaani suhteessa, jolla ei ole tulevaisuutta.”
”Ehkä sinun pitäisi sitten lopettaa aikasi tuhlaaminen.”
”Ehkä minun pitäisi.”*~*
Hermione istui sillankaiteella nyyhkäyksiään niellen. Hän ei halunnut mennä tyhjään ja hiljaiseen asuntoonsa yksin, vaikka ulkona alkoi illan pimetessä olla kylmä. Pakkanen koetti kurotella hänen takkinsa ja kaulaliinansa alle, sormet alkoivat olla kohmeessa yleensä niin lämpimistä lapasista huolimatta ja nenänpää oli alkanut punastella jo aikaa sitten. Nainen hipaisi sitä lapasellaan, joka tuntui karhealta kylmettynyttä ihoa vasten.
Nainen oli niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, tunteisiinsa ja allaan avautuvaan jokeen, jonka pinnalla pienet jäälautat kelluivat verkaisesti eteenpäin, ettei kiinnittänyt huomiota ohikulkijoihin. Aluksi se oli hävettänyt häntä, yleisellä paikalla itkeminen nimittäin, mutta kun koti ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehto, hän oli turtunut ajatukseen. Tuijottakoot jos tahtovat. Ja hiljalleen mieli oli unohtanut nuo tilanteeseen irrelevantit henkilöt ja keskittynyt käsittelemään niitä tunteita, joita Hermione ei oikeastaan olisi halunnut käsitellä.
Niinpä nainen ei huomannut sitäkään, että yksi ohikulkijoista pysähtyi. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa, epäröi omilla jalansijoillaan ja lopulta jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan.
*~*
Saatuaan itsensä viimein liikkeelle ja kotiovelle asti, Hermione kaivoi asuntonsa avaimia kaksi kertaa tavallista kauemmin. Hän ei halunnut mennä sisälle, jossa häntä odottaisi vain kaikuva hiljaisuus, joka kertautui mitä pidempään hän oli sisällä. Hetken nainen nautiskeli ajatuksesta parvekkeelle leiriytymisestä kuuman kaakaomukin kanssa ja mahdollisesti pahaa oloaan maailmalle huutamisesta. Se tekisi niin hyvää. Viimein avain löysi tiensä lukkoon ja Hermione avasi ovensa pimeään, yksinäiseen asuntoonsa.
Paitsi ettei se ollut pimeä. Jo ovea raottaessaan hän näki hennon kynttilänvalon ja automaattisesti naisen käsi etsiytyi taskussa olevalle taikasauvalle. Varovaisesti hän kurkisti peremmälle ennen kuin astui kokonaan sisään ja sulki oven hiljaa perässään. Siellä täällä paloi tunnelmallisesti kynttilä, kaikissa hänen toisistaan eroavissa tuikkuastioissaan, mutta missään ei näkynyt ketään. Henkeään pidätellen Hermione seisahtui kuuntelemaan, mutta asunto kumisi hiljaisuuttaan.
Saattoiko kyse olla Ronin kummallisesta eleestä? Suomatta itselleen valheellista turvallisuudentunnetta – eihän Ronilla edes ollut avainta hänen luokseen – nainen riisui kenkänsä hiljaa ottaen samalla taikasauvansa esiin. Sitten hän lähti hiipimään raidallisissa villasukissaan peremmälle, veren kohistessa hänen korvissaan.
Hermione kiersi koko asunnon, kaikkia komeroita myöten ja teki varmuuden vuoksi mieleensä tulevat tunkeilijoiden paljastusloitsut, mutta hänen asuntonsa oli autio. Ainoa mitä hän löysi, oli keittiön työtasolle jätetty pullo yhtä hänen lempiviineistään ja kaksin kerroin taitettu viesti. Avatessaan viestin nainen henkäisi hiljaa tunnistaen käsialan välittömästi. Tärisevin polvin hän istui keittiön pöydän ääreen ennen kuin uskalsi lukea viestin sisällön.
Neiti Granger,
Kävelin tässä taannoin sisään antikvariaattiin, joka toi sinut mieleeni. Ehkä siksi, että myyjänä sattui olemaan varsinainen neiti kaikkitietävä viehättävä nuori nainen.Tietämättä miten reagoida viestin varsin odottamattomaan aloitukseen nainen heilautti yhä kädessään olevaa taikasauvaa saaden viinipullon lennähtämään luokseen. Pian lasi ja korkkiruuvi seurasivat perässä, eikä kestänyt kauaa kun Hermione jo kaatoi itselleen lasillisen punaista juomaa, tutun kitkerän ja marjaisen tuoksun tervehtiessä hänen nenäänsä.
Hän sipaisi hiuksiaan, joihin lempeä kynttilänvalo antoi hennon kuparisen sävyn ja maisteli viiniään. Tätä hän toden totta oli kaivannut, lasillista hyvää viiniä. Ensimmäisen siemaisun maun vielä häilyessä kielen päällä nainen tarttui jälleen viestiin, jatkaen sen lukemista jännittyneenä.
Sitten näin sinut, surkeana kuin koko maailma olisi sinua vastaan, ja ainoa mitä oli jäljellä, oli allasi avautuva hypnoottinen maisema, kun jäälautat pyörivät joen virroissa, liukuen vääjäämättä kohti hetkeä, jolloin ne sulaisivat ja lakkaisivat olonsa siinä olomuodossa.
Hetken verran mietin pelkäsin sinunkin lakkaavan olemasta.Hermione sulki silmänsä. Hän oli samanaikaisesti häpeissään ja kuitenkin onnellinen. Hän oli saanut jonkun huolestumaan itsestään, joku oli luullut hänen hyppäävän sillalta alas, ja se oli niin tavattoman nolostuttavaa, mutta… Pieni toivonkipinä pilkahti jossain hänen sydänalansa lähellä, eikä suostunut sammumaan vaikka nainen painoi kätensä rinnalleen. Joku välitti.
Minä seisoin siellä pitkään, niin pitkään, että saatoin olla varma, että epätoivosi ei ollut liian syvää, eikä veisi sinua mennessään.
Ja lähtiessäni minä halusin tehdä jotain vain sinua varten. Tiedän, että pullo viiniä ja muutama kynttilä ei ole paljon, mutta ehkä tieto siitä, ettet ole yksin ellet halua, on edes jonkin arvoinen.
- SeverusNainen hymyili pienesti itsekseen, joi viimeiset viinipisarat lasistaan ja nojasi poskensa kämmeneensä. Sormenpäidensä alla hän tunsi ohimon paperinohuen luun peittävän ihon ja kääntäessään viestin hän huomasi jälkikirjoituksen.
P.S. Kynttilöiden liekit ovat loitsitut, eivätkä leviä, joten ei ole syytä huolestua siitä, että ne ovat palaneet ilman valvontaa.Kevyt naurunpyrskähdys karkasi Hermionen huulilta. Hän heilautti taikasauvaansa kokeillen, saaden lähimmän kynttilän liekin sammumaan hiljaa sihahtaen. Hän tunsi miehen käyttämän loitsun, mutta saattaisi silti kysyä sitä jonain päivänä. Ihan vain aloittaakseen keskustelun.