Kirjoittaja Aihe: Merry Freaking Christmas. Conan/Fran-oneshot, K11  (Luettu 1885 kertaa)

Iiko-chan

  • OC-otaku
  • ***
  • Viestejä: 245
  • Fluffy
    • Iitun Vlogiikalla
Kirjoittaja: Iiko-chan
Ikäraja: K11
Paritus: Conan Jones & Fran Makunde
Genre: Drama, slash, angst (nämä aika perus, siis..)
Yhteenveto: Jouluaaton viettelyä alá Conan ja Fran joulukiireisessä New Yorkissa. Tämä ja otsikko kertonevat suurimman osan totuudesta.
A/N: Kyllä, pakko se on tunnustaa - en osannut päästää niistä pirulaisista irti. Enkä tule heistä varmaan ikuna päästämäänkää. Te, jotka olette siis välttyneet Conanin ja Franin masentavilta vaiheilta, kehottaisin tutustumaan teksteihini Early Chapters of Mr. Coconut and Dr. Frankeinstein sekä In The City of Blinding Lights, joissa poikien vaiheita kivasti valotetaan tämän pienen one-shotin molemmin puolin :3 Antakkee anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet, lupaan korjata tämän jälkikäteen jos teksti vilisee kaameita typeryyksiä.

Ja tarinahan on omistettu malicialle, joka tänään täyttää vuosia! Congrats, birthday gal <3 Juttua saa kommentoida vapaasti, toivottavasti en ole ainut näissä pojissa onnettomasti roikkuva fanityttö... Hauskaa joulua minun puolesta kaikille!

Merry freaking Christmas

Liian suuresta lautasellisesta ranskalaisia turvonnut Fran tuijotteli raukeana, joskin pahoinvoivana sälekaihtimien välistä heijastuvia tähtiä. Pojan vierellä röhnötti yhtä autuaana pojan vastikään katuojasta pelastama kissanpentu Tralala, jolle tummatukkainen poika oli jouluaaton kunniaksi ostanut aimo annoksen Gourmet-purkkiruokaa ja puoli kiloa silakoita kalamarkkinoilta. Kissa kehräsi verkkaisesti Franin sitä rapsutellessa, kummankin nauttiessa suuresti Debussyn kokoelmalevystä, joka pauhasi stereoista.

Franin ei tarvinnut olla tiedemies tai neropatti tietääkseen, että New Yorkin kadut olivat tänään olleet tupaten täynnä ihmisiä kiitos joulupyhien. Rockefeller Center täyttyi aina sadoista rusettiluistelijoista, siellä täällä kuljeksi kehnoihin tai hieman onnistuneempiin pukinpukuihin sonnustautuneita pervoja joiden kannoilla saattoi pahimmillaa tallustella sähkökäyttöinen, autenttisen kokoinen poro. Fran oli viettänyt joulua New Yorkissa jo kahtena edellisenä vuonna, ja oli tänä vuonna totaalisesti kieltäytynyt kaikista juhlamenoista – mokomien höpöjuhlallisuuksien ajattelukin sai hänen päänahkansa kiristymään inhosta.

Poika ei erityisemmin koskaan muutenkaan ollut pitänyt joulusta. Tuntui käsittämättömältä, että yhden pyhimyksen takia kolme neljäsosaa Manhattanin asukkaista – ei, koko maailman asukkaista – tuntui menevän kolmeksi päiväksi aivan sekaisin jouluhengen tuottamasta mielihyvästä, vaikka kyseessä oli vain hyvä tekosyy ostaa sekä vastaanottaa tuhansien dollarien edestä ruokaa ja lahjoja.

”Muka yhdessäolon ja hartauden aikaa...” Fran tuhahti kissalleen, joka käänsi vienosti maukaisten pörröistä kylkeään. Kissan sikkarallaan olevat silmät vastasivat Franin katseeseen ymmärtäväisinä, kuin ne olisivat todenneet: mitäpä väliä jollain joululla, kun kaapissa on vielä lisää silakoita?

Fran ja Trally olivat eläneet yhteistä hiljaisuuttaan miltei koko päivän, mutta pikkuhiljaa Fran alkoi kaivata muutakin seuraa kuin karvaista pikkukissaa, jonka kommunikointitaidot rajoittuivat mjäys- ja märr- ääniin sekä voimakkaaseen kehräämiseen. Pojan yleisin hengauskaveri, Chester oli lähtenyt perheensä sukujuhliin paria päivää aiemmin, eikä palaisi ennen kuin uutenavuotena jolloin Franilla olisi DJ-keikka läheisellä klubilla. Fran oli siis sulkeutunut neljän seinän sisään kuin onneton erakko, mutta koko päivän kestänyt, turhan eteerinen hiljaisuus oli saanut rasavillin pojan silmäkulman nykimään ikävystymisestä.

Fran kaivoi lopulta kännykkänsä verkkahousujen taskusta ja alkoi selata osoitekirjaa. Onnekseen poika ei joutunut rullailemaan kauaa, kun jo aakkosten alkupäästä hän löysi etsimänsä. Suupielet virneessä poika naputteli tekstarin, tyhjensi kaljapullon kertalaakista ja marssi sitten tutkimaan jääkaappinsa sisältöä.

Yllättävän pian, juuri kun Fran oli saanut lastattua keittiönpöytänsä täyteen viskiä, brandya, olutta ja croissantteja, pärähti eteisessä ovikello. Fran vilkaisi römpsäisiä vaatteitaan – tahraista, itsevärkkäämäänsä Skrillexin bändipaitaa ja nöyhtäisiä verkkareitaan – inhoten, muttei sitten viitsinyt olla niin turhamainen että vaivautuisi vaateparttaan vaihtamaan. Sen sijaan poika marssi ovelle, minne Tralala oli jo ehtinyt maukumaan kuin ilmoittaakseen isännälle että heidän ”erakkopesäänsä” oli hakeutumassa ulkopuolisia.

”Iisisti, Trally... Tää vieras ei ole kutsumaton”, Fran totesi rennosti aukaistuaan varmuusketjun, ja raotti sitten tulijalle ovea. Oven takana seisoi Franin Läheinen Frendi numero kaksi, Conan Jones päällään huokean oloinen samettitakki ja mustat pillifarkut. Frania vuotta vanhempi poika oli vetänyt hiuksensa villiksi mohawk-kampaukseksi, mikä sai pojan muistuttamaan kovasti paratiisilintua. Kaiken huipuksi Conan oli käynyt edellisviikolla kampaajalla sävyttämässä hiuksensa sini-viher-puna-oransseiksi, mikä vain voimisti mielikuvaa eksoottisesta olennosta.

”Colour me Kubrickmaista iltaa vaan sullekin...” Fran tuumasi kohteliaan vittumaisesti päästäessään kaverinsa sisälle. Conanin vihertävistä silmistä hehkui hetken orastavaa paheksuntaa, mutta tämä sivuutti keljuilun kädenhuitauksella samalla kun asetti pitkähelmaisen takkinsa naulakkoon. Pojan asu sai Franin suupielen nykimään, ja samalla ystävällisellä linjalla hän kysäisikin:

”Aattelit vissiin lähteä miehiä iskemään?” Conan laski katseensa häntä reilut viisi senttiä lyhyempään Franiin, siirtäen katseen sitten asuunsa. Poika oli lähtenyt kotoaan Queensista likimain heti kun Fran oli hänelle 'avunhuutonsa' lähettänyt, ja valinnut sitä ennen kaapistaan pikkutakin, pillifarkut sekä tummanharmaan pikeepaidan jolle oli missälie pikkujouluissa roiskunut epämääräistä konjakkiboolia. Jatkuvasti tyylikkäisiin vaatteisiin pukeutuva ja niihin rahaa kuluttava Conan näytti rähjäisen Franin rinnalla täydelliseltä prinssikokelaalta.

”Totta kai, mutta mieluummin ilman sua jos noissa aiot matkaan lähteä. Ellei sulla oo parempaa tekemistä jouluyöksi?” Conan tuumasi kärkkäästi, ja loi yhtä arvioivan katseen ikätoveriinsa. Franin suu vääntyi virnistykseen, ja poika koppasi maassa toimettomana lojuvan kissan syliinsä niin että tämä maukaisi.

”Voitko sä muka jouluna toivoa parempaa seuraa? Tuu peremmälle, niin kaadan sulle tervetuliaisdrinksun”, Fran totesi ystävällisesti, ja kietoi yhtä herrasmiesmäisin elkein käsivartensa Conanin harteille. Räikeätukkainen poika tuhahti halveksuvasti nuoremman eleelle – ihan niin kuin hän ei olisi itsekin osannut suunnistaa Franin pari vuotta sitten perimässä kaksiossa. Conan vilkuili ympärilleen tutussa kämpässä kuin ei olisi hengannut siellä kuukausiin, vaikka pojan viime visiitistä ei ollut kulunut kahtakaan viikkoa.

Franin kämppä vastasi täydellisesti pojan persoonaa – sen sisustus muuttui sitä mukaa, kun Fran eksyi uusiin sisustus- ja second hand- liikkeisiin. Seinille oli ripustettu indie-yhtyeiden julisteita, Chesterin ottamia, tärähtäneitä kaverikuvia ja matkamuistoja kaikilta niiltä hulttiomatkoilta, joilla Fran oli villien nuoruusvuosiensa aikana käynyt. Sieltä täältä kämpästä löytyi myös unensieppareita, erikoisia patsaita ja muita mitä häkellyttävimpiä koristeita. Kaikkein eniten tilaa veivät kuitenkin Franin sadat, elleivät tuhannet CD-levyt – erityisesti pojan sotkuinen olohuone tuntui olevan kyseisten plattojen pyhättö.

”Ootko sä koskaan heittänyt yhtäkään noista pois...?” Conan ihmetteli avoimen järkyttyneenä siitä sekasorrosta, mitä eri tyylilajeja edustavat CD-levyt levittivät ympäristöön. Pojan oma asunto Queensissa oli miltei kolmanneksen pienempi mitä Franin lukaali, mutta poika oli aina onnistunut pitämään sen suhteellisen pölyttömänä kiitos siivon luonteensa.

”No en! Sehän olis sama kuin mä heittäisin oman lapseni kadulle”, Fran totesi järkyttyneenä keittiöstä, missä kaatoi Conanin shottilasiin aimo tujauksen brandya. Vanhempi poika kumartui yhden notkuvan, miltei kaksimetrin CD-tornin alaosaan missä levyt vaikuttivat kaikkein koskemattomimmilta.

”Todellako? Siinä tapauksessa sä varmaan osaat sanoa miksi sulla on... Ricchi e Poveri-nimisen yhtyeen Un diadema di successi- levy vuodelta... 1976 arkistojes pohjilla?” Conan kysyi kohottaen toiselle pojalle erittäin kornin ja muinaisen näköistä levykettä. Nuorempi saapui kahden shottilasin kanssa tarkastelemaan levyä, ja pökkäsi Conania selkään.

”No laita soimaan, niin kuunnellaan. En lupaa mitä se sisältää mutta eihän rumaakaan lasta pidä  pois heittää”, Fran kehotti, ja asetti Conanin shottilasin tämän likelle kun vanhempi poika jäi tavailemaan italiankielisten kappaleiden nimiä.

”...Kyllä tää Debussy kelpaa. En uskalla ottaa riskiä että saan jonku tuosta seiskytluvun syndrooman ”, Conan sanoi ja kohottautui seisomaan, hiihtäen sitten sohvalle missä nuorempi koetti tehdä selvää rasvaisesta croissantista; ainoasta herkusta, josta Fran tuskin koskaan luopuisi.

”Älä halweeraa ennen kuin ooh hutustunu”, Fran mupelsi voisarvensa lomasta, syöttäen myös sohvannurkkaan eksyneelle kissanpojalleen rasvaisia rantuja. Conanin katse porautui inhoten näkyyn – hän ei koskaan pahemmin ollut pitänyt kissoista, ja olikin sisimmässään irvistänyt pahasti kun viime käynnillään tuo rämäkoipinen kissa oli juossut häntä kohti kuin erittäin karvainen ja pienikokoinen panssarivaunu.

”Ei kai se pidä paikkaansa mitä Facebookiin eilen laitoit?” Conan kysyi ohimennen, kun Fran syventyi kissansa paijaamiseen. Nuorempi poika kohotti katseensa Conaniin ensin ymmällään, mutta sitten säteilevä hymy (joka kieli ainakin ennen neronleimauksesta) levisi hänen kasvoilleen.

”Totta kai! Kyllä Trally ansaitsee kunnon ristiäiset, vaikka onkin katukissa. Mistä tulikin mieleen että oisko sulla tietoa mistä saa vuokrattua tai lainattua kastemekkoa?” poika kysyi mietteliäänä, ja tunki viimeiset voisarven palat suihinsa. Conan tuijotti nuorempaa poikaa kasvavan epäuskon vallassa, vilkaisi kissaa joka kiipesi Franin olkapäätä kohti ja käänsi katseen lopulta alkoholipaukkuunsa. Turruttaakseen häkeltyneen ilmeensä veti poika shotin kertarykäyksellä; brandy kirveli suuta ja sai parikymppisen pojan silmät sirrilleen.

”... Koittaakohan se päivä milloinkaan, kun susta tulee normaali?” Conan huokaisi, ja sai Franin hymyn sulamaan rehelliseksi nauruksi. Nuorempi poika nappasi Conanin shottilasin parempiin käsiin, ja hilpaisi täyttämään lasin uusiksi samalla alkoholivalmisteella. Conan jäi epävarmana kissan kanssa sohvalle, ja vaikka kissa näytti yhtä viattomalta kuin sitruunamarenkipiirakka vaniljajäätelön kera, ei Conan voinut sanoa pitävänsä tuosta luontokappaleesta.

”Älä ny pliis kato kissaa kuin tahtoisit halkaista sen moottorisahalla. Sinä ja Gigi taidatte olla ainoita, joihin toi sen viaton charmi ei tunnu purevan”, Fran tuumasi palatessaan takaisin, ja lykkäsi shottilasien muassa pöydälle puolityhjän brandypullon ja jääkaapista löytämänsä juustotarjottimen suolakekseineen kaikkineen.

”Sano toi niille mun parinsadan euron nahkakengille, jotka edelleen haiskahtaa urealle kattis takia”, Conan tuhahti, kun Fran nappasi kissan olalleen ja antoi ipanan tehdä pesän vasten hänen hartiaansa. Kissansa lailla – sekä ulkoisesti että sisäisesti – sinisillmäinen Fran kääntyi hölmistyneenä kaverinsa puoleen.

”Tää on niin koomista, kun sulle ei tunnu kelpaavan minkäänlainen mirri... paitsi jos se sattuu olemaan jonkun komean miehen kaulassa”, Fran virnuili Conanille ja nykäisi tätä puvuntakin hihasta. Juttu oli Franin kertomaksi harvinaisen hyvä, ja jopa Conanin kaltaisen ikijäärän huulille kapusi hymy.

”Rusetti on kyllä paljon keljumpi keksintö ku kraka... siitä ei voi raahata ihmistä tanssilattialle niin helposti”, Conan totesi haikeana. Poika kumosi uuden paukun tutulla bottoms up- tekniikallaan, ja kurotti sitten suolakeksien pariin bongattuaan mozzarella- ja goudajuustoja tarjottimen reunalla.

”Senkö takia sinä et niitä kumpaakaan ikinä pidä? Sun pitäis selkeesti kirjoittaa semmoinen teikäläisten käsikirja, että miten taidokkaasti pillu- anteeksi, kullihaukkaillaan baareissa”, Fran heitti hieman turhankin nasevasti; pojan kiskomat joulubisset nousivat näemmä rohkeammin päähän brandyn myötä. Humalaa tosin edesauttoi sekin, ettei poika päivän aikana ollut pistänyt suihinsa muuta kuin puolenkymmentä voisarvea ja läheisen pikaruokalan ranskalaisia.

Conanin ohuiksi muotoillut kulmat taipuivat kurtuille Franin toteamuksen myötä. Vaikka poika oli vuosien varrella tottunut nuoremman pojan spontaaniin läpänheittoon ja rehelliseen alakertavittuiluun, riepoi Conania suunnattomasti näinä hetkinä, kun toinen teki edes köykäistä pilaa hänen seksuaalisista vieteistään. Fran sitä paitsi tiesi hyvin, mitä mieltä Conan oli niistä homohinttareista, joiden pääasiallinen pyrkimys oli esittää helppoa pokauskohdetta. Poika oli jo alkuaikoinaan New Yorkissa antanut noille pintaliitäjille nimikkeen glitterseksuaalit, joille ylihomous tuntui olevan varsinainen elämäntapa.

”Sä voisit varmaan siinä tapauksessa tehdä samanlaisen kirjan pilluhaukkailusta”, Conan totesi viileästi, kun Fran tunki suihinsa uutta croissanttia. Äänensävyn kolkkous näkyi kohmettavan Franin hartiat, ja kun tämä kääntyi Conania kohti näkyi pojan kasvoilta hohkaavan yhtäläinen yllättyneisys.

”... Sori, en mä tarkottanu”, Fran sanoi pahoitellen, ja raapi niskavillojaan niin että pelästytti olkapäälleen torkahtaneen kissanpennun. Conanin huulet puristuivat tiukasti yhteen, ja jottei tämä olisi päätynyt turhaan syyllistämään Frania lipsahdyksesta, tarttui poika uudelleen brandypulloon ja kaatoi lasinsa täyteen.

”Mitä sitä jouluna jotain pokaamisia miettimään. Eiköhän vaan juoda lisää ja puhuta paskaa, niin kuin aina”, Conan tuumasi tyynenä kulautettuaan shottilasin tyhjäksi, ja loi Franiin haastavan katseen. Toinen poika näytti heti paljon rauhallisemmalta, ja kohotti oman shottilasinsa ilmaan merkiksi yhteisymmärryksestä.

Kampai!”

Seuraavat puolitoista tuntia kuluivat mitä rattoisimmin poikien jauhaessa sataprosenttista soopaa. Fran raahasi keittiöstä jatkuvasti lisää tissuteltavaa, ja mitä enemmän miehenalut shotteja kumosivat, sitä hölmömpiä heistä tuli. Keskustelu pyörteili  joulun turhuudessa, kalliiden lahjojen naurettavuudessa, kissanristiäisten merkityksessä, kissanpissassa sekä croissanttien ravintoarvoissa ja eksyi myöhemmin politiikkaan saakka. Lopulta, kun brandypullo alkoi tyhjentyä ja Fran tuijotteli silmät sikkaralla pöydällä lojuvia kaljapulloja, nappasi Conan Tralalan käsivarsilleen ja kohotti tämän ilmaan kuin leijonanpennun.

”Tiedäksä, ei se ehkä ookkaa ihme että sulla on tällane kissanturikka... Sä olit iteki kato sellainen karvapallo kun oltiin Mercersburgissa”, Conan sanoi sammaltaen, ja laski kissan sohvalle kun se alkoi narista inhosta. Fran loi Conaniin kovin tokkuraisen katseen, ja raapi mietteliäänä leukaansa kuin olisi muistellut, millainen pehko hänellä Mercersbugin aikoihin oli ollut. Sisäoppilaitosajoista oli vierähtänyt vain reilut kaksi ja puoli vuotta, mutta humalaisilla aivoilla tuntui olevan vaikeuksia hahmottaa edes hiusten tämänhetkistä statusta.

”Mulla tais olla silloin tätä liilampi tukka”, Fran viimein totesi, ja sai Conanilta osakseen naurahduksen.

”Joo.. Varsinkin loppuaikoina se sun tukkas oli ihanku jollain rokkistarballa”, Conan totesi kohteliaasti, ja kiskaisi tukalaksi käyneen puvuntakin yltään. Vanhemman pojan silmät hakivat kontaktia Franin omista, ja havaitsessaan että poika hymyili lauhkeasti, eksyi Conaninkin suupieleen hymynalku.

”Oi voi.. se oli kyl sitä katinkultaista nuoruutta. Mä taisin näyttää aika nuorisorikolliselta, varsinkin sinuun verrattuna”, Fran naurahti, muistellen miltä he kaksi olivat näyttäneet kävellessään käytävillä samassa koulupuvussa, mutta muutoin täysin erilaisina: Conan hillittynä, silmälasipäisenä nörttinä jonka koulupuvusta- tai laukusta ei koskaan roikkunut mitään ylimääräistä, hän taas rasavillinä rellestäjänä, joka kulki bleiserin napit auki, vääränlaiset housut jalassa ja koululaukku täynnä pinssejä ja kangasmerkkejä.

”Sä oisit varmaan päässy vuosikirjaan lempinimellä oppilaitoksen dipsomaatti”, Conan totesi; hänkin oli jäänyt muistelemaan orastavan inhontunteen vallassa tummansinistä koulupukua ja nahkakenkiä, jotka piti joka toinen ilta puhdistaa kiiltäviksi. Kelaillessaan miten inhottavalta vastatärkätyn koulupuvun kangas oli tuntunut ihoa vasten, ei Conan huomannut miten hehku Franin silmistä sammahti hetkeksi.

”Kaipaatsä ikinä niitä aikoja?” Fran yllättäen havahdutti Conanin teini-iän muistoista. Vanhemman katse lipui Franiin, ja tämä häkeltyi hieman kun nuoremman suupieliin olivat eksyneet myrtymyksen juovat.

”...Kui nii?” Conan kysyi avoimen häkeltyneenä – hän ja Fran kun eivät yleensä puhuneet yhteisestä menneisyydestään edes tujussa humalassa. Syitä tähän vaikenemiseen löytyi useita; koulutovereiden veemäisyys, tylsät opettajat sekä Franin keskeyttäminen ja päätön huseeraaminen. Mikään näistä ei kuitenkaan Conanin osalta ollut painavin syy siihen, miksi Mercerburg hänen puheissaan harvoin esiintyi.

”No siis... sitä miten oli siistii olla teini. Kun ei otettu vastuuta kun sitä ei osattu kantaa. Ja se että asioita sai viel tehdä päin vittuu”, Fran höpötti siirtäen Tralalan repaleisen t-paitansa päälle. Conanin katse kulki pojan sorjissa käsissä ja tämän hymyyn taipuneissa huulissa. Hän ei niinkään voinut yhtyä Franin kommenttiin sisäoppilaitoksen helppudesta – Conanille nuo kolme vuotta olivat olleet täynnä kiirastulta ja hevonvittua, kun tämä oli yrittänyt läpäistä kaikki kurssinsa erinomaisin arvosanoin. Oikeastaan pojan harvat rentouden hetket liittyivät pojan juoksuharrastukseen ja... tuohon poikaan joka paraikaa näpersi kissansa niskavilloja.

”Tohon mä en osaa yhtyä mutta... mulle hyviä aikoja oli ne kun sain hengata kanssas. Ja jottei toi kuulostaisi lällyltä niin oli nekin aika hienoja hetkiä kun seurasin sivusta sun urpoilua”, Conan totesi oudon rehellisesti; alkoholi ilmeisesti ehti tehdä hänelle mattisensa ja tepposensa kun poika näin nostalgiseksi äityi. Häkeltynyt Fran kääntyi uudestaan Conanin puoleen, ja humalaisella hellyydellä pökkäsi ystävänsä kylkeä.

”Meinaatsä että... sä kaipaat niitä aikoja kun me.. no, tiiäthän?” Fran sanoi kumman kankeasti, ja otti itselleen hieman rohkaisua pöydälle unohtuneesta konjakkilasista. Conan pyöritteli omaa lasiaan hetken nolostuneena, mutta virnisti sitteni.

”Olihan meillä silloin ihan hauskaa... Ainakin silloin kun sä soitit mulle pianolla omia sävellyksiäs tai tapettiin aikaa kirjastossa iltaisin”, Conan tapaili sanoja varoen, ettei asettaisi itseään vaaravyöhykkeelle. Pojasta nimittäin tuntui, että mikäli hän sukeltaisi liian syvälle muistikuvien lempeyteen ja mukavuuteen, saattaisi Fran humalapäissään luulla ettei Conan vielä ollut kyennyt irtaantumaan menneistä muistoista – heistä kahdesta, nuoruuden hurmasta ja salailun sekä epäilyn nostattamasta kiihkosta.

”Ne pianotunnit ei tainneet siinä tapauksessa mennä hukkaan...” Fran tuumasi haikeana, ja laski alkoholista raskaaksi käyneen päänsä yllättäen Conanin olalle. Vanhempi vilkaisi Frania epäluuloisena, mutta huomatessaan utuisen katseen Franin sinisilmissä, ei hän kyennytkään ihmettelemään tämän äkillistä tarvetta tulla lähemmäs. Siksi hän tyytyi vain urahtamaan jotain myöntävää, ja jäi sitten tuijottelemaan tähtiä jotka sattumanvaraisesti sälekaihtimien välistä tuikkivat.

”... Aika sääli sinällään”, Fran mumisi lopulta, kun hänen rakastamansa Keanen Hopes and Fears- levy oli soinut loppuun. Conan ei aluksi meinannut kuulla nuoremman pojan sanoja, ja siksi hän jälleen urahti kysyvästi, melko vaimean sävyyn kuin karhu talviunillaan.

”No... ei käy kieltäminen etteikö me oltais oltu aika erikoinen pariskunta. Sellainen... mukavasti erilainen”, Fran sanoi, ja antoi kätensä liukua salakähmäisesti Conanin vyötäisille. Toinen poika meinasi lapsellisesti hätkähtää ystävänsä elettä, mutta onnistui ihmeen kaupalla hillitsemään reaktiotaan. Säpsähdyksen sijaan poika loi epäilevän katseen nuorempaan, ja naurahti lauhkeasti.

”... Niinhän me taidettiin olla”, hän totesi kankeahkosti; tuntui hölmöltä jopa pienessä nousuhumalassa muistella niitä aikoja, kun hän ja Fran olivat olleet paljon muutakin kuin hyviä ystäviä (vaikka se kliseeltä kuulostikin). Franin ote Conanin paidasta tiukentui, ja pitkän hiljaisuuden jälkeen poika kuului kuiskaavan:

”Oliko meidän eroon ees mitään järjellistä syytä?” Häkellys roihahti uuteen liekkiin Conanin rintakehässä, ja hölmistyneenä kuin humalainen kani tämä kääntyi kaverinsa puoleen. Franin katse oli harras, mutta hieman sumuinen hänen tiiraillessaan kaukaisuudessa siintäviin pilvenpiirtäjiin.

”Kuinka niin järjellistä...?”

”Siis sen jälkeen kun oltiin sieltä päästy pois eikä ne mulkut enää voineet meitä ahdistella. Täällähän meillä ois ollut maailma auki, mestassa missä tyyliin ketään ei katota kieroon...”, Fran mutisi, ja kiepautti päänsä Conania kohti. Pojan kaidoilta kasvoilta hehkuva ymmärtämättömyys palautti Conanin mieleen sen hetken, kun hän oli kävellyt Franin asunnon ovelle valmistujaiskesänään, ja miten tuo nuutunut poika oli repinyt hänet sisään ja miltei syleillyt läkähdyksiin. Silloinhan Conankin oli luullut, että tästä heidän eheä onnensa alkaisi. Fran olisi hänen rakastettunsa, he kävisivät yhdessä juhlimassa, muuttaisivat saman katon alle ja hankkisivat vaikka koiran todistamaan suhteensa vakinaisuutta. Conan oli ehtinyt suunnitella tämän kaiken niin valmiiksi, ettei ollut muistanut sitä yhtä tärkeää asiaa – Frania itseään.

Kun Fran nyt uteliaana näperteli Conanin kauluspaitaa ja mumisi verkkaisesti jotain yhdentekevää, yritti Conan ankarasti pitää ajatuksensa kirkkaina. Ei saanut antautua. Ei unohtua. Eikä missään nimessä katsoa Frania silmiin, joiden uumenista hän varmasti taas löytäisi tuhat syytä uudelleen lumoutua tuosta pojasta.

”Fran, tota... päästäisitsä irti?” Conan kysyi hermostuneemmin mitä hänen oli tarkoitus, ja yritti töniä läheisyydenkaipuusta kärsivää poikaa kauemmas. Franin huulille kiipesi kuitenkin tyytyväinen naurahdus, ja ilkikurisesti tämä tiukensi otettaan toisesta ja pakotti heidän kasvonsa kohdakkain.

”Pakota mut”, poika suhahti niin pirun viekoittelevasti, että kuka tahansa heikkoraajaisempi olisi saanut nenäverenvuodon ja pyörtynyt onnesta siihen paikkaan. Aivan kuin se teini-ikäinen Conan, jolle oli aikoinaan riittänyt vain se, että Fran työnsi hänet vasten kirjaston seinää ja kiusoitellen painoi huulensa vanhemman suupieleen. Voihan vittu, Conan kirosi ahdistuneena kun Franin huulet tulivat lähemmäs ja tämän ote pojan vyötäisiltä kiristyi. Kun Franin tuttu, hieman myskinen tuoksu vielä ympäröi Conanin, potkaisi pojan omatunto tyhjää ja kärsimättömänä tämä iski huulensa nuoremman huulille.

Conan oli jo pitkään vannottanut itselleen, että oli kuopannut Franiin kohdistuvat hellät tunteet kuin ne olisivat sisältäneet ympäristömyrkkyjä. Juuri siksi olikin inhottavaa tuntea, miten nuo tunteet salaman lailla nyt palasivat muistoista takaisin vain, kun Fran hellästi vastasi suudelmaan. Humalan rohkaisemana nuo kaksi takertuivat yhteiseen hurmaan, siihen hehkuun joka oli jo vuosia sitten polttanut heidän kielenkantojaan kun he suljettujen ovien takana vaihtoivat näitä suudelmia. Tuttuuden ja pehmeyden tunne kiiri varpaisiin saakka, eikä edes taustalla omalla hännällään leikkivä kissa saanut Conania irtautumaan Franista, saatikka toisinpäin.

Pahanpuoleinen hätkähdys ravisteli Conania, kun Franin estottomat kädet pujottautuivat hänen selälleen kuin kohmeiset jääkekäleet. Vanhemman aistit tuntuivat alkoholin vuoksi tuhat kertaa terävämmiltä, ja siksi hän suorastaan säikähti kun Fran ujutti arkailematta kielensä hänen hampaitaan vasten. Pitkän aikaa sinkkuna elämäänsä hukannut Conan tunsi kieltämättä itsensä hurmaavaksi kun Franin kaltainen hurmuri häntä suuteli näin, mutta... mutta...

Mutta kun... ei. Ei sen pitänyt näin kulkea.

”Fhwan, hei..... woheta”, Conan murahti epäselkeästi kun toinen poika takertui vielä tiukemmin hänen syliinsä. Viimein voimakasrakenteisempi Conan joutui väkisin irrottamaan nuoremman itsestään, ja pakotti katseensa ohi Franista jottei hän uudelleen altistuisi tämän kauniiden silmien heittämille loitsuille.

”... Ai mikä häh?” Fran kysyi pökertyneenä äskeisen intiimin kohtauksen takia. Conan puristeli kulmakarvojaan turhautuneena, huokaisi lopulta syvään ja kohottautui seisomaan puvuntakki käsissään. Päässä jyskytti inhottavasti, ohimolla kirvelivät hikikarpalot ja huulet tuntuivat turpeilta kielipainin takia.

”... Mä en oo mikään sun känninen kuolakaveris”, Conan mutisi, inhoten sitä että hän joutui nämä raavaat sanat ääneen lausumaan. Rinnassa pesivä pahoinvointi puristui kasaan niin ilkeästi, että tuntui siltä kuin joku olisi repinyt Conanin sydämen irti pyyhkiäkseen sillä tahrat ruokapöydältä. Franin katse poltteli hänen selkäänsä, mutta Conan ei kyennyt kohtaamaan toista enää kasvotusten.

”Mitä sää... tarkoitat?” Fran sammalsi ahdistuneena, ja tarttui Conanin tyylikkääseen puvuntakkiin. Lamaannuttava hiljaisuus täytti huoneen, jonka lattialle Tralala oli parahiksi sammunut yöunille. Conan näpersi hervottomana hopeisin sormuksin koristettuja käsiään, kunnes kiepahti etuovea kohti huokaisten.

”Kyllä sä tiedät, ettei me voida olla yhdessä niin kauan kuin sun kainalossa on joka toinen viikko uusi hoito.”

Kun Conan ei kuullut kymmenen sekunnin sisään vastalauseen häivääkään, lähti tämä huterin askelin eteistä päin. Fran jäi pökertyneenä sohvalle kuin häntä olisi juuri ammuttu kuulapyssyllä selkään – ja kun hän viimein tokeni Conanin jättämistä sanoista ja ravasi eteiseen, oli poika jo ehtinyt työntää kengät jalkaan ja takin niskaansa. Vanhemman tumma varjo ahdisti humalaista Frania, ja vaikka hän tiesi vähän turhankin hyvin että tuskin mitenkään saisi toista jäämään loppuillaksi, mutisi hän surkeana:

”... Toivon joskus että saisin ne ajat takaisin. Ja sinut myös. Conan-rakas.”
Sinä, olen täällä!
YouTuben
toisella puolen...

NoReflection

  • ***
  • Viestejä: 39
Vs: Merry Freaking Christmas. Conan/Fran-oneshot, K11
« Vastaus #1 : 25.12.2013 22:17:38 »
Reaktioni oli aika eeppinen kun näin, että lempipojistani on ilmestynyt jouluun liittyvä tarina :3 tämä oli taas ihana, taattua laatua sulta, olin taas ihan myyty. Ja toi loppu ;_______; itkin. Mutta joo, kiitos tästä, en taas vaihteeksi osaa sanoa mitään mutta kuitenkin!

ClownBoy

  • qяiиƨƨi мυнʞɘɒ
  • ***
  • Viestejä: 8
Vs: Merry Freaking Christmas. Conan/Fran-oneshot, K11
« Vastaus #2 : 27.12.2013 04:04:27 »
Yli-ihana, en osaa sanoa mitään - paitsi että oot vaan niin hyvä kirjoittamaan (liian hyvä, mur. 8---D) Ja miten oot saanut pojistasi näin koukuttavia, en ymmärrä (tahtoo lisää Conan/Frania, ihan heti nyt!)

Nyt menen kuolemaan jonnekin kateudesta.
Vain hiuksiasi hiljaa kosketan
en rakkaudesta mitään ymmärrä

Iiko-chan

  • OC-otaku
  • ***
  • Viestejä: 245
  • Fluffy
    • Iitun Vlogiikalla
Vs: Merry Freaking Christmas. Conan/Fran-oneshot, K11
« Vastaus #3 : 02.01.2014 22:36:16 »
NoReflection: Kirjoittaja kiittää kommentista! Olen täälläkin päässä vähän korvennellut tuon lopun kanssa koska gayboy-feelsit ovat ilkeitä asioita, mutta optimistisenä luonteena jaksan toivoa että ehkä Fran joskus päättää lopettaa naisten perässä ramppaamisen!
ClownBoy: Voi ei, älä kuole jookosta! Silloin siulta saattaa jäädä näkemättä jotakin mitä et ehkä ole vielä nähnyt Franin ja Conanin suhteen :D Kiitos hirmuisesti kommentista, ja ihanaa kun pojat on vieneet sydämen joltakulta muultakin kuin kirjoittajalta itseltään <3

... Ja koska olen luihu ihminen, taitaa nyt olla hyvä hetki julkistaa että olen paraikaa kirjoittamassa jälleen uutta Original Character-tarinaa. Konsepti on tällä kertaa reippaasti erilainen mitä yleensä, mutta uskon että te, armaat lukijani tulette siitä nauttimaan! Koska tarina on vasta lapsenkengissään ja vaatii vielä rutkasti hiomista ja pohdintaa, en tällä erää kerro siitä muuta. Paitsi sen että osia siinä tulee todennäköisesti olemaan kymmenen, ja että se on jälleen taattua Iiko-Chanin draamaa ja kauniita kohtaamisia ihmisten välillä. Pitäkää siis silmänne auki, koska ensimmäinen osa ilmestynee tänne jo tammikuun aikana!
Sinä, olen täällä!
YouTuben
toisella puolen...

Ripple

  • ***
  • Viestejä: 717
Vs: Merry Freaking Christmas. Conan/Fran-oneshot, K11
« Vastaus #4 : 10.11.2014 18:32:59 »
Auts, nyt mun sydän jo pakahtuu. Nää tekstit on niin raatelevia. Kiva kun saa lukea tällaisia pilkahduksia, koska tosiaan ei nuo poikien tunteet missään kohtaa oo tuntuneet sellaisilta, että se vois sammua kovin helpolla. Kiitos tästäkin, oot kyllä luonut taivaalliset pojat, vaikkakin oot myös järjestänyt niille aika kusiset oltavat. </3 Kiitos tästä!  :-*
"Forget the people from the past, there is a reason why they didn't make it to your future."