Kirjoittaja Aihe: Salkkarit, ficit 2011, S  (Luettu 2489 kertaa)

Stubastian

  • ***
  • Viestejä: 382
Salkkarit, ficit 2011, S
« : 09.04.2011 22:53:43 »
Alaotsikko: Slash, Angst, Romance, Snog, Hurt, Fluff, Drama, ihan kaikkea -  Salatut Elämät.

//Sarelon lisäsi ikärajan otsikkoon

Title: Pidän susta kiinni, enkä irrota
Author: Stubastian
Fandom: Salatut Elämät
Pairing: Antti / Lasse
Raiting: S (Sallittu)
Genre: Romance, slash
PoV: Antti
Summary: Lasse on  yöpynyt baari-illan jälkeen Antilla, jälleen kerran. Salaisuus on silti visusti turvassa.


Mä en jaksaisi edes avata mun silmiäni. Ensimmäinen ajatus, joka piilee mielessäni, on kova päänsärky. Se oikeasti suurinpiirtein hakkaa mun pääni sisällä. Saan kiittää jotain ylempää tahoa siitä, että en joudu töihin tänään. Päänsäryn jälkeinen ajatus on se, että tunnen kädet ympärilläni. Turvalliset kädet. Kevy hymy vaeltaa huulilleni, kuin salakavala kettu nurkan takaa. Hymy hiipii huulille hitaasti, mutta varmasti. Raotan nopeasti silmiäni. Ensimmäisenä en näe kasvojasi, vaan digitaalikellon punaisena vilkkuvat numerot. Kello tulee pian viisi, yöllä. Toivottavasti voit olla vielä pitkään vieressäni. En haluaisi, että nousisimme tästä koskaan. Naurahdan hiljaa sille ajatukselle. Mä kyllä ymmärrän, että se ajatus on ihan sekopäinen. Teinitytöt tai miksei pojatkin haaveilee sillä tavalla, mutta ei nyt aikuiset poliisimiehet. Ainakaan toisesta miehestä. Hymähdän hiljaa, pudistaen päätäni. Kuka muka on koskaan edes sanonut, että elämässä pitäisi aina olla jotain järkeä?

Kesäaurinko puskee verhojen läpi huoneeseen. Ilman, että edes kurottaudun katsomaan, tiedän että ulkona on kaunista. Mielessäni näen, miten aurinko paistaa vasten katuja ja jotkut aikaiset liikkujat lenkkeilevät koiransa kanssa. Aurinko kurottuu taivaalta ja lämmittää pikkuhiljaa asfalttia. Niin se vain on. Hymyilen hieman, ja käännyn lopulta kokonaan katsomaan sua. Sun silmät on kiinni, mutta mä muistan silti täsmälleen niistä kaiken. Muistan sun silmien katseen, muistan tarkalleen niiden värin ja kaikki muutkin pienet piirteet. En voi olla hymyilemättä. Mä haluaisin nähdä tämän saman näyn jokaisena aamuna. Hyvänä ja huonona.

Sä et ollutkaan unta, et taaskaan. Sä vierailet mun unissani melkein jokaisena yönä. Mun vieressä sä olet nukkunut tosin myöskin useana yönä. Et kuitenkaan liian useana. Mä voisin ottaa sut mun viereeni jokaiseksi yöksi. Sun vaimosi tosin ihmettelee jo nyt, missä sä yösi usein väität. Sä keksit aina selityksen. Sä et ole mikään tyhmä. Naurahdan hiljaa, ja räpäytän silmiäni. Mä en tunne edes halua sulkea uudelleen silmiäni, vaikka mä olenkin väsynyt. Sua voisin vain tuijottaa vaikka kuinka pitkään. Kukaan ei saa häiritä meitä, mä en anna sen tapahtua. On tosin hyvin epärealistista, että kukaan edes häiritsisi kahta aikuista miestä keskellä yötä.

Mä tunnen halua koskea sua. Koskettaa sun sormia, sun hiuksia, kasvoja, poskia, huulia ja nenää. Mä en silti halua häiritä sun unta. Jos sä heräisit, sä saattaisit lähteä mun viereltä pois. Sä pääsisit ehkä hiipimään vielä vaimos vierelle. Se ehkä herätessään ei edes tajuaisi, että sä olet melkein koko yön ollut poissa. Se voisi ajatella, että sä olet tullut jo alkuyöstä. Mä en halua sun lähtevän. Mä en halua jäädä yksin makaamaan tähän lämpimään sänkyyn, joka tuntuu aina kylmenevän äkisti sun lähdettyä. Lopulta kerään kaiken rohkeuteni. Mun on pakko koskettaa, ihan sama, mitä sä siitä ajattelet, tai päätätkö lähteä, kun heräät. Vilkaisen sun käteen, joka lepää rauhallisesti peiton päällä. Ujutan varovasti oman käteni siihen, kätesi ottaen omaan käteeni. Hengähdän hiljaa, hymyn pysytellessä huulillani. Se ei pyyhkiydy ikinä, jos sä olet mun lähellä.

Tunnen, miten sä puristat mun kättä. Joko sä olet hereillä, tai sitten sä olet unissasi. Mä jaksan toivoa, että sä olet oikeasti hereillä. Mun mielestä on ihana ajatella, että sä olet hereillä, tiedät makaavasi mun vierellä, mutta et lähde pois. Hymyilen kevyesti ajatukselle. Mä olen aikuinen poliisimies. Mun pitäisi olla järkevä, rauhallinen ja asiallinen. Juuri nyt mä olen ainoastaan se keskimmäinen, jos enää sitäkään. Sä ajat musta pelkällä katseella aina pois kaikki mahdolliset järjenrippeet. Asiallisuuskin saa useimmiten kyytiä, sun huulien kohdatessa mun huulet. Naurahdan hiljaisesti ajatukselle. Mulla on edelleen mielessä viime yö täydellisesti. Me oltiin baarissa. Alkuillasta ihan perinteistä kaljaa vain. Loppuillasta ja yöstä jopa karpalolonkeroa ja ihmeellisiä drinkkejä. Joku prinsessadrinkki. Mä muistan, että se oli uutuus. Mä muistan, että sä halusit tarjota sellaisen mulle. Kaiken tämän muun lisäksi mä muistan, että se oli vaaleanpunainen, siinä oli sateenvarjo ja pilli. Ja sä ihan väkisin halusit tarjota sen mulle, koska se kuulemma sopii poliisin imagoon. Voi helvetti. Poliisin imagoon. Donitseja ja prinsessadrinkkejä, niinkö? En voi sille mitään, että muisto saa mut hytkymään naurusta. Painan kasvoni vasten tyynyä, yrittäen tukahdettua naurun, suunnilleen kieriskellen sängyssä.

- Antti Polvijärvi, mitä helvettiä? Sä mutiset. Sun ääni on erittäin uninen, mutta samalla huvittunut. Mutina häviää puoliksi tyynyyn, mutta saan silti selvää. Kohotan itse katseeni tyynystä, ja vilkaisen suhun. Sulla on edelleen silmät kiinni, mutta silti sua naurattaa. Mä näen sen silti. Vastaan virnistyksellä, jota sä et edes varmasti huomaa silmät kiinni. Kurotan käteni pörröttämään hiuksiasi, ja sä hymähdät hiljaa. Sä olet hereillä, mutta silti sä et ole poistunut mun viereltä. Yleensä se tapahtuu heti, kun sä heräät. Mä en voi olla hymyilemättä, koska sä oikeasti olet siinä. Sä olet mun vieressä, et sun vaimon. Sä haluat olla mun vierellä. Mikään täällä ei nimittäin pakota sua olemaan tässä.

-  Ehkä just sitä itseään, mutisen hiljaa. Saan sut sillä lausahduksella naurahtamaan vaimeasti, unisesti. Kurotan varovasti käteni sun poskelle. Se on niin sileä, ja saa mut hymyilemään. Mä kuljetan hennosti kättäni, ja sormiani pitkin sun poskea. Sun huulilla on hymy. Hymy, joka on ainoastaan osoitettu mulle. Se on osoitettu mulle, koska tässä huoneessa ei ole ainuttakaan muuta ihmistä. Ainakaan mä en ole toistaiseksi huomannut ainuttakaan vakoojaa tai kolmatta pöyrää huoneessa. Huokaan hiljaa itsekseni, kun sun huulillesi piirtyy hieman syvempi hymy. Sun hymy on ihana. Suukotan huuliasi ihan nopeasti, ja se hymy syvenee entisestään. Huokaan hiljaisesti. Saanko mä enää yhtään unta, kun tiedän sun nukkuvan mun vierellä? Tuskin. Mun pitää olla hereillä kokoajan. Ettei sulle vain tapahdu mitään. Mitä sulle tosin voisi mun asunnossa tapahtua? Ehkä sä voisit mennä vessaan ja kompastua matkalla vahingossa vaikka kenkään tai kaukosäätimeen, sen mä en anna tapahtua. Usko pois, se ei olis susta kivaa.

- Miten ois kahvi? Mutisen unisena, nousten istumaan. Sä et nouse, vaan vilkaiset muhun hyvin epäluuloisesti. Katsahdan takaisin, toista kulmaani kohottaen. Mä olen tottunut ammatissani aikaisiin herätyksiin. Kerrankin mulla on vapaapäivä, ja sitten mä olen menossa hillumaan jo viideltä keittiöön, kahvinkeittimen takia. Vaikka mun vieressäni makaakin maailman ihanin mies. Mä naurahdan hiljaa ajatukselle. Kyllä sä voitat kahvin mennen tullen. Tosin jos säkin haluat kahvia, niin sittenhän mun tärkeimmät asiat – sä ja kahvi voitte tehdä yhteistyötä. Sun ilme tosin näyttää siltä, että sä et halua tehdä yhteistyötä kenenkään muun, kuin lämpimän sängyn kanssa. Ja ehkä myös mun kanssa.

- Takasin, mutiset unisena, suljet jälleen silmäsi ja kierrät toisen kätesi ympärilleni. Sen koskettaessa paljasta rintakehääni hymy huulillani venyy melkein korviin. Enää mä en tunne lainkaan niin suurta houkutusta sinne kahvinkeittimen ääreen. Kaadun lopulta takaisin makoilemaan sinne sun viereesi. Mihin meillä olisi kiire? Sä olet selkeästi tyytyväinen siitä, että mä en lähtenytkään yhtään mihinkään. Mä voin keittää vaikka kahdeksan kuppia kahvia, kunhan me herätään. Se tosin on turhaa. Mä tiedän, että kun me noustaan tästä sängystä ylös, sä poistut asunnosta heti. Niin käy aina.

Mä olen ollut pikkupojasta asti sellainen haaveilija. Mulla on ollut ihan mahdottomia haaveita. Joskus mä halusin avaruuteen, ja joskus sukeltajaksi. Mä halusin myös kehittää sellaisen lääkkeen, jonka avulla ihminen elää ikuisesti. Mä en ole onnistunut toteuttamaan ainuttakaan mun haaveista. Tämän haaveen mä toteutan. Sä olet unelma, tämä hetki on osa sitä suurta unelmaa. Se suuri unelma on mun ja sun tarina. Mä en anna tän haihtua, tai hävitä. En koskaan. Mä aion olla sun vieressä, koska mä en pystyisi enää jatkamaan elämää ilman sua. Poliisin pitäisi olla itsenäinen ja pärjätä omillaan. Ehkä mä sitten olen epäonnistunut jopa ammatissani, mutta en jaksa olla sen vuoksi edes surullinen. Tämä on unelma, jonka toteuttamiseen on mennyt kauan aikaa. Nyt kun tää on totta, mä en anna sen hajota.

Kiedon lopulta käteni sun ympärille, ja hymyilen itsekseni. Säkin hymyilet, vaikka sun silmät on edelleen kiinni. Mä en aio koskaan päästää irti susta. Vaikka koko maailma saisi tietää meistä ja käskisi irrottamaan, mä en tekisi niin. Homous ei ole laitonta, eikä varsinkaan rakkaus. Jos olisi, niin mut saisi ihan vapaasti tuomita molemmista asioista. Mä en todellakaan ole katunut hetkeäkään sun kanssa. Tää kaikki tuntuu vaan niin oikealta. Monien mielestä tää ehkä olisi väärää. Mahdollisesti kaikkien muiden mielestä. Mä en silti ajattele niin. Sä saat mut tuntemaan itseni eläväksi. Sun kanssa mä todella elän. Painan kevyen suukon sun otsallesi, ja päästän kevyen huokauksen.

- Me ollaan hulluja, mutiset sitten yllättäen. Sun ääni on niin vakava ja pohtiva, että mä en voi muuta, kuin hajota. Sua varmaan rasittaa, että mä aina unisena nauran kaikelle, mitä sä sanot. Mä olen tiennyt meidän hulluuden tän jutun alusta alkaen. Sä huomaat sen kaiken vähän myöhässä, kaikella kunniotuksella. Hymähdän hiljaa itsekseni. Tää ei ole sallittua. Eihän tätä nyt laki voisi kieltää, mutta sä seurustelet. Itseasiassa sä olet kihloissa, ja jopa naimisissa. Sä olet asunut monta vuotta samassa asunnossa saman naisen kanssa. Sun vaimosi kanssa. Teillä on yhteisiä lapsia ja ihana perhe. Mä en haluaisi tuhota sitä kaikkea, mutta mä en voi lakata rakastamasta sua. Tää on vaikeaa, ja me molemmat tiedetään se.

Ei me silti voida perua niitä monia hetkiä, jotka me ollaan vietetty yhdessä. Enkä mä haluaisikaan perua, en niistä ainuttakaan. Sä olet mun elämässäni kuitenkin tärkein asia nykyään. Vaikka sä lähtisit pois, sä et koskaan olisi poissa mun elämästä. Mä tarvitsen sua, ihan kuin pieni lapsi. Mä olen riippuvainen ja kiintynyt. Mulla on pahoja vieroitusoireita, kun mä en näe sun kasvoja, tai kuule sun ääntä. Mun on vaikea selviytyä ainoastakaan työpäivästä. Sun on ehkä vaikea uskoa, mutta mä olen kiintynyt. Kuin äiti lapseen, tai vielä pahemmin. Kuin hullu rakkauteen. Mä olen se hullu, ja sä olet se rakkaus. Silloin se tarkoittaa, että me ollaan yhdessä hullu rakkaus. Ehkä me sitten ollaan. Mitäs järkeä sitä olisi yksin olla hullu rakkaus, kun voi olla sitä samaa kahdestaan? Ei niin mitään järkeä. Ei näissä mun pohdinnoissakaan tosin sen puoleen paljoakaan järkeä ole, mutta silti. Pohdintoja nekin on.

- Mitä jos vaikka nukuttas vielä? Ehdotat hiljaa. Hymyilen, yllättyneesti, mutta iloisesti. Yleensä sä olet aina ollut lähdössä heti herättyäsi. Nyt sä haluat jatkaa nukkumista mun vieressä. Mä vastaan hellällä katseella, ja painan mun silmäni kiinni. Toivottavasti me nukutaan nyt oikein pitkään tällä sängyllä vierekkäin. Kuin oikea pari. Kuin Romeo ja Julia. Kuin Seppo ja Helena. Kuin vastarakastuneet teinit.

Säpsähdän kevyestä äänestä hereille. Mutristan hieman huuliani, koska mulla on kylmä. Vedän paremmin ylleni peittoa, ja vilkaisen sun suuntaan. Sä keräilet vaatteitas. Jaahas, sitä ollaan taas lähdössä. Huokaan hiljaa, ja sä vilkaiset muhun silmilläsi. Mä hukun jälleen sun katseeseen. Tällä kertaa se on anteeksipyytävä. Mä tiedän, että sä et haluaisi jättää mua näin. Et taas, yksin tähän makaamaan. Sä teet sen silti kerta toisensa jälkeen. Mä en ole vihainen, koska mä tiedän, että sä et voi muuta. Sulla on velvollisuuksia ihan muualle. Mä en ole sun velvollisuus. Mä olen se, jonka kanssa olla, ilman mitään rajoitteita. Jonka kanssa sä voit mennä ja tulla, ihan miten tahdot. Mä en ole pysäyttämässä sua.

- Kello on jo yheksän, Antti. Yheksän, sä sanot. Mä säpsähdän hieman, yleensä sä olet kadonnut aina mystisesti jo viiden ja kuuden välillä. Annan pienen hymyn nousta huulilleni. Tottakai sun pitää mennä kotiinkin joskus. Mun mielestä sun koti voisi olla täällä. Vaan ei ole, ja nyt on turha jossitella. Mitähän sä tällä kertaa meinaat sanoa Paulalle? En ehdi miettiä sitä kauaa, kun kävelet lähemmäs mua ja painat suukon mun huulilleni. Mä vastaan siihen suudelmaan. Sä peräännyt hieman, väläytät pehmeän hymyn ja kävelet ulos mun huoneestani. Lysähdän takaisin makaamaan, ja tiedän yhden asian. Sä tulet takaisin. Sä tulet aina takaisin.
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 19:16:19 kirjoittanut Yukimura »
# 11 MARKUS GRANLUND <3

Kun sut nään IFK, en mitään vailla oo
oot kaunein kaikista, oot kaunein kaikista
Kaikki huolet katoaa ja päässä sumenee
oot kaunein kaikista, oot kaunein kaikista
Kaiken vuokses teen, olet osa minua
Enkä koskaan voisi jättää sinua

Tervetuloa kiekkoblogiini: http://alakerta-huutakaa-meille.tumblr.com/

Stubastian

  • ***
  • Viestejä: 382
Vs: Salkkarificit 2011
« Vastaus #1 : 09.04.2011 22:54:53 »
Title: You always there to save me
Author: Stubastian
Fandom: Salatut Elämät
Pairing: Topi / Jiri
Raiting: S (Sallittu)
PoV: Jiri
Genre: Angst, romance, fluffy, snog, songfic
Song: Christina Aguilera – Save Me From Myself
Summary: Jiri on raiskattu humalassa. Topi on juuri huoneessaan ja lähdössä töistä, kun hän saa yllättävän vieraan, eikä olekaan enää yhtään lähdössä pois
.

Well tomorrow may be shaky
But you never turn away


Hoipertelen sairaalan käytävää, kohti oikeaa huonetta. Miten tän sairaalan lattia voikin olla näin epätasainen? Pitäisi ehkä pistää kännin piikkiin tosin se, että meinaan kokoajan kaatua. Sairaala on jo ihan pimeänä. Onneksi mä osaan todellakin tiirikoida. Irvistän hieman, jokainen askel sattuu muhun ihan suunnattomasti. Tunnen suurta halua vaan kaatua lattialle. Mä tosin tiedän, että jos nyt kaatuisin lattialle, en itse siitä pääsisi ylös. Mä haluan kuolla, tää olo on ihan kamala. Nää kivut on ihan kamalia. Mä tunnen edelleen niiden jätkien kosketukset mun iholla. Mä yritin työntää ne pois, mutta mä en onnistunut. Ruskeisiin silmiini meinaa tulla jo pelkästä ajatuksesta suuret, lämpimät kyyneleet. En silti anna niiden vuotaa poskille asti. Mä saavun lopulta oikealle ovelle. Tobias Nylund. Avaan oven yllätäten, ja melkein kaadun sisään. Saan juuri ja juuri otettua seinästä tukea. Topi huudahtaa, se kai säikähtää hieman. Kun se tarkentaa katseensa, se tunnistaa mut, ja rauhoittuu vähäsen.

- Jiri, herranjumala! Mitä sä täällä teet, kello on melkeen kaksi yöllä?! Hei, vaikka me ollaan frendejä nykyään joo, niin et sä voi ryntää mun työpaikalle keskellä yötä. Mä oon just lähössä himaan, Topi paasaa. Se ei kai ole vielä tajunnut, että mun olemuksessa on jotain outoa. Osa mun hiuksista on tippunut silmille. Mun kyynelisille silmille. Mä vapisen hieman. Se johtuu kylmästä, pelosta, kivusta ja humalasta. Mulla ei ole muuta paikkaa. En mä ajatellut tänne tullessani, mitä kello on. Se todellakaan ei ollut mun pään sisällä. Vilkaisen varovasti Topiin. Se kattoo mua aika tiukasti toi lääkärintakki päällään. Kun se tajuaa mun varovaisen katseen, sen tiukka ilme kasvoilla laantuu pois.

When I'm about to fall
Somehow you're always waiting
with your open arms to catch me


- Jiri hei... Oot sä ihan ok? Topi kysyy, pitäen katseensa mussa. Mä pakoilen vähän sitä katsetta. Mä en halua olla heikko, en taas. Topi ei kysy kysymystään uudelleen, vaikka en anna vastausta. Miehenalku nousee seisomaan tuolistaan ja suoristaa lääkärintakkiaan. Topi kävelee suoraan mun eteen. Mä tuijotan lattiaa, kattoa ja seiniä. Kaikkia niitä vuorotellen. Mä väistelen toisen katsekontaktia, ja värisen. Mä tunnen halua vaan kaatua maahan. Mun katse on epätoivoinen ja haparoiva.

- Jiri. Jätkä hei. Sä oot ihan hysteerinen. Kato mua, toinen pyytää hiljaa. Mä kuulen kevyen huolen sen äänessä. Kavahdan taaksepäin, kun Topi asettaa kätensä mun olkapäälleni. Peruutan vasten seinää. Kun se seinä sitten osuu mun selkääni vasten, mä meinaan huudahtaa. Mä säikähdän ihan jokaista pientä asiaa. Nyt juuri mä olen värisevä nyytti nurkassa, vailla suojaa. Topi katselee mua, ja kävelee rauhallisesti mua kohti. Aivan rauhallisesti ja kärsivällisesti. Kuin mä olisin joku vauhkoontunut hevonen. Sellaiselta taidan tosin näyttääkin. Mä vapisen, ja mun toinen käsi on puristautunut valkoiseksi nyrkissä.

- Shh. Kaikki on hyvin. Oo ihan rauhassa, Topi sanoo hiljaa. Poika astelee mun eteeni, ja ottaa hellästi kiinni mun molemmista olkapäistä. Enää en estä sitä, tai yritä edes paeta. Mä tunnen oloni ihan veltoksi. Topi vetää mut hellästi hieman eteenpäin seinästä. Hetken toinen katsoo mua silmiin, mutta ei kauaa ehdi. Mä nimittäin kiedon käteni haparoiden pojan ympärille. Painan kasvoni vasten toisen olkapäätä. Vasten sen lääkärintakkia. Topi tuoksuu, mutta mä en nyt ajattele sitä. Poika yllättyy hieman, mutta kietoo kätensä sitten mun ympärille, tiukasti. Kyyneleet lähtee valumaan mun silmistä, ja toinen tajuaa sen.

- Ei oo mitään hätää. Ei mitään hätää. Miks sä itket? Jiri-Pieni, ei oo mitään hätää, Topi kuiskii mun korvaan rauhoittavia sanoja. Mä kuulen kyllä, miten se on erittäin huolestunut musta. Miten se on melkein peloissaan mun puolesta. Koitan muistaa hengittää välillä, mutta en saa kunnolla edes henkeä vedettyä. Itku on turruttanut mut. Mä haluan uskoa siihen, että mulla ei ole yhtään mitään hätää. Topi on tässä. Topi pitää musta kiinni. Ne jätkät ei enää tule takaisin. Yritän ajatella niin, mutta itken silti ihan hysteerisenä.

I know it's hard, it's hard
But you've broken all my walls
You've been my strength, so strong


- Niit oli ainaki viis... Mä olin vaan menos kotiin humalassa ja sit ne tuli mua vastaan. Sit mä olin niin heikko kännissä. Mä en ollut voimissani. Mä en pystyny estään. Ne raahas mut yhelle syrjäkujalle, ne vitun jätkät. Mul oli jo sillon kauheen kylmä ja sit ne alko riisuun mua. Joku suuteli mun kaulaa ja joku huulia. Muut piti kiinni ja mulle tuli aina vaan kylmempi. Sit ne vaan... Mua pelottaa, Topi. Mua pelottaa ihan hirveesti. Ja muhun sattuu! Mutisen itkuisena toisen olkapäätä vasten, purskahtaen itkuun. Isompaan itkuun kuin äsken, pelokkaaseen itkuun. Mä tunnen, miten mun kertomuksen jälkeen koko Topin ruumis jäykistyy.

- Siis ne... Raiskas sut?! Ei jumalauta mä tapan ne. Vittu mä niin tapan ne. Shh, itke vaan. Kunhan muistat hengittää. Ei oo mitään pelättävää. Mä en jätä sua yksin, Topi kuiskaa hiljaa. Sen sanat todellakin lohduttaa. Mä en ole yksin, sillä Topi on siinä. Toinen painaa hetkeksi kasvonsa mun hiuksiin, ja huokaa hiljaa. Topi silittää rauhoittavasti mun hiuksia samalla, ja ohjaa mut lopulta sairaalasängylle istumaan. Siihen istun, pienesti vapisten. Topi istuu mun viereen ja ottaa mut tukevasti, tiukasti ja lämpimästi sen kainaloon. Topi vetää mut itseään vasten, ja silittää kädellään mun olkapäätä.

- Mä en mee tästä mihinkään, poika kuiskaa hiljaa. Mun silmät meinaa luisua kiinni. Mä olen niin väsynyt, mutta en mä uskalla nukahtaa. Ei mua tosin hirveästi pelota. Topi on mun vieressä, se suojelee mua. Huokaan hiljaa, Topi on niin lämmin ja tuoksuu hyvälle. Ehkä mä olen nyt oikeasti turvassa. Painan ruskeat silmäni kiinni. Topin kädet mun ympärillä on niin turvalliset ja rauhoittavat. Hellästi poika silittelee mun kättäni, ja pitää musta kiinni. Mä annan itseni nukahtaa siihen otteeseen.

And don't ask me why I love you
It's obvious your tenderness
# 11 MARKUS GRANLUND <3

Kun sut nään IFK, en mitään vailla oo
oot kaunein kaikista, oot kaunein kaikista
Kaikki huolet katoaa ja päässä sumenee
oot kaunein kaikista, oot kaunein kaikista
Kaiken vuokses teen, olet osa minua
Enkä koskaan voisi jättää sinua

Tervetuloa kiekkoblogiini: http://alakerta-huutakaa-meille.tumblr.com/

Stubastian

  • ***
  • Viestejä: 382
Vs: Salkkarificit 2011
« Vastaus #2 : 09.04.2011 22:56:39 »
Title: Should I smile because you're my friend, or cry because that's all you'll ever be?
Author: Stubastian
Fandom: Salatut Elämät
Pairing: Topi / Jiri
PoV: Topi
Raiting: S (Sallittu)
Genre: Angst, slash, romance, songfic
Song: Green Day – Only Of You
Summary: Jiri on viimein hyväksynyt Topin kaverikseen. Mitä muuta Topi vielä haluaa?


I wish I could tell you
But the words would come out wrong
Oh if you only knew
The way I've felt for so long


Istun hiljaa leikkipuistossa, ja tuijotan vaitonaisena mun valkoisten urheilukenkieni kärkiä. Ne kengät eivät tosin enää ole kovinkaan puhtaanvalkoiset. Mä olen juossut niillä monta kertaa jo pitkin poikin Helsingissä. Potkin hieman jaloillani vaisusti hiekkaa, ja pidän katseeni maassa. Kevyt tuuli leikittelee mun mustilla hiuksillani. Kauempana juoksee pari riemusta kirkuvaa lasta. Mä en voi muuta, kuin hymähtää vaimeasti. Lapsena kaikki oli aina niin paljon helpompaa. Ei ollut sellaisia monimutkaisia asioita, kuin tunteet. Ainoat ihmiset, joita mä rakastin, olivat mun vanhemmat. Ei ollut mitään suhdesotkuja tai rakkausongelmia. Nyt mulla on molempia. Hyvä, hienoa mä.

- Mikä jätkän noin apeeks vetää? Mä kuulen äänen. Se on hieman ilkikurinen, mutta samalla kai osallaan huolestunut. Kohotan nopeasti pääni hiekasta, ja vilkaisen kirkkailla silmilläni suhun. Mä en oikeastaan voi estää pientä hymyä nousemasta mun huulille. Jos mua hieman häiritsee tää tuuli, niin sulle se on totaalinen ongelma. Vilpoinen syystuuli riepottelee sun pitkiä, laineikkaita hiuksia ihan miten sattuu. Se selkeästi ärsyttää myös sua, koska sä harot tuhahtaen hiuksiasi korvasi taakse. Hetken päästä taidat ymmärtää, että ne eivät todellakaan aio totella. Sä istut turhautuneena mun vieressä olevaan keinuun, ja luot katseesi muhun. Ainiin, mä olin jo melkein päässyt unohtamaan, että sä kysyit jotakin.

- En mä apee oo. Vähän väsyny vaan, töissä pitänyt kiirettä, naurahdan hiljaa. Se ei oikeastaan ole valhe sekään. Mä olen suurinpiirtein hukuttanut itseni töihin. Mä tiedän, että mun ei ole pakko ottaa kaikkia ylitöitä, mitä tarvitaan. Mielelläni mä otan. Kun mä teen töitä sairaalalla, mä aina muistan sen yön, mikä me vietettiin siellä sun ja Nikon kanssa. Meillä oli oikeasti hauskaa silloin. Mä en oo nauranut sillä tavalla ennen sitä varmaan koskaan. Sä jätät sun katseen muhun, ja kohotat toista kulmaasi. Joko mun selitys ei mene läpi, tai sitten... Sä näytät aika huolestuneelta. Ootko sä huolissas musta?

- Älä sä musta tai mun jaksamisesta huolehdi. Heidi huolehtii jo ihan tarpeeks. Välillä se on jopa hysteerinen. Mut onhan se kiva, kun joku huolehtii, naurahdan hieman. Sä lasket sun katsettasi ja mä tunnen samantien halua heittää hiekkaa omiin silmiini. Mä olen idiootti. Kehuskelen tässä, miten kivaa on, kun joku huolehtii. Mä en ikinä osaa ajatella ajoissa. Mä tajuan kyllä sun reaktion erinomaisesti. Sulla ei ole yhtään ketään. Onhan sulla perhe ja  kavereita. Mut ja Niko. Sulla ei kuitenkaan ole sitä erikoista, minkä jokainen ihminen elämäänsä tarvitsee. Mä tahtoisin olla sun erikoinen.

- Ihan turhaa. Mä ainakin oon tosi tyytyväinen siihen, et musta ei kukaan oo huolehtimassa. Saapahan olla vapaa, sä mutiset. Mä tiedän, että sä valehtelet. Jos et ole tietoinen, niin sen näkee susta. Kaikki ei ehkä näkisi, mutta mä näen kyllä. Voi jos sä tietäisit, miten mä haluaisin olla se, joka huolehtii susta. Huokaan hiljaa. Mä tiedän, ettet sä ole tyytyväinen siihen, ettei susta huolehdita. Sä et todellakaan ole tyytyväinen. Sä haluaisit puhua sun murheista. Mä tiedän myös sen, että sulla on aika paljon murheita. Lasken käteni sun reidelle, mutta sä huitaiset sen pois. Sä et halua olla heikko, tiedetään.

I know that we're worlds apart
But I just don't seem to care
These feelings in my heart
Only with you I want to share


- Sä teet Heidistä onnellisen. Mä oon ihan ilonen, et ees joku siihen pystyy. Mä en aiheuta kun pahaa mieltä ja tuhoo kaikkialla, sä mutiset. Mä tahtoisin samalla hetkellä sulkea sut mun syliini. Mä teen ehkä Heidistä onnellisen, mutta sä teet musta. Vaikka et sitä tiedä. Välillä mä itken itseni uneen. Mä odotin niin pitkään, että me oltaisiin kavereita. Että sä hymyilisit mulle ja välittäisit. Nyt sä hymyilet ja välität. Sä et kuitenkaan tee kumpaakaan sillä tavalla, kuin mä haluaisin. Mä vaadin ilmeisesti aika täydellisyyttä, kun en ole vieläkään tyytyväinen. Anteeks siitä, että mä haluan aina vain enemmän.

- No tohon mä en kyllä usko. Sä oot mahtava jätkä, ihan oikeesti. Sä et tehnyt Heidiä ehkä onnelliseks. Mut mä tiedän, että jonkun toisen sä voisit tehdä, mä huokaan hiljaa. En edes tajua katua sanojani. Ne vaan tuli jotenkin automaattisesti ulos. Jiri tuhahtaa hiljaa, mutta kääntyy silti katsomaan mua. Vilkaisen itse maahan hiljaa. En mä voi kertoa, että sä tekisit musta maailman onnellisimman. Sä varmasti nauraisit, jos saisit tietää, että mä olen rakastunut suhun. Mä puren huultani ihan hiljaa.

- Kenet muka? Sä sitten kysyt. Ihan pieni uteliaisuus on jopa sun äänessä. Kohautan olkiani vastaukseksi. Mä näen, miten epätoivo ja pettymys hallitsee sun kasvojasi. Sä yrität peittää sun. Miksi mun piti vain kohauttaa olkiani tylysti? Mä tiedän, että me tullaan aivan eri maailmoista. Sä olet sellainen hurmuri, nauratat naisia. Olet kai vähän pelimieskin, tai ainakin sä olit. Mä taas olen tälläinen tylsä, jäyhä ja rauhallinen tyyppi. Rento, mutta samalla kuitenkin huolehtivainen. Me ollaan ihan erilaisia. En mä siitä välitä. Erilaisuus on parisuhteen sydän. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Ja muita kliseitäkin löytyisi. Sä huokaat hiljaa, nouset seisomaan ja kävelet istumaan hiekkalaatikon reunalle. Mä suljen hetkeksi mun silmäni.

- Esimerkiks yhen Tobias Nylundin, mä mutisen itsekseni. Tottakai tiedän, että sä et sitä kuule. Huokaan hiljaa, avaten kohta silmäni. Siellä sä istut, hiekkalaatikon reunalla. Sä olet kääntänyt selkäsi mulle. Et tietenkään kirjaimellisesti, mutta silti. Nousen lopulta myöskin seisomaan, ja seuraan sua. Istahdan siihen hiekkalaatikon reunalle mäkin. En mä näe siinä mitään outoa, että me kaksi, jo aikuista miestä istutaan hiekkalaatikolla ja keinuissa leikkipuistossa. Koskaan ei ole liian vanha. Tää on kuin lapsena. Paitsi että lapsena ei ollut näitä suuria tunteita, jotka muuttaa koko maailman.

- Tule tule hyvä kakku, älä tule paha kakku, mä kuulen mutinaa vierestäni ja käännän katseeni suhun. Sä taputat lapiolla jotain hiekkalelua, jonka olet painanut hiekkaa vasten. Mä en voi olla hymyilemättä. Sä nostat sitten sen muotin siitä. Erittäin tarkkaavaisesti. Mä olen varma, että rakennelma ei hajoa. Viimeisillä metreillä se kuitenkin hajoaa kahteen osaan. Sä mutristat hieman sun huuliasi, ja heität lelun sitten hiekkalaatikon reunan yli maahan. Mun mielestä sä olet ihan hemmetin suloinen.

I hope that when time goes by
You will think the same about me
Many nights awake I lie
I only wish that you could see


Kurotun poimimaan sen hiekkalelun, jonka sä heitit pois. Hymyilen hieman, laittaen sen takaisin hiekkalaatikolle. Sä mulkoilet sitä, ja oot ihan tavattoman suloinen. Mua hymyilyttää, kun alan ajattelemaan, millainen lapsi sä olet ollut. Varmaan todella suloinen. Mäkin haluaisin lapsen. Tosin vielä enemmän mä haluaisin sut. Ainahan on olemassa adoptio ja sellaiset niille, jotka ei voi saada tietystä syystä yhdessä lapsia. Mä vilkaisen sun kasvoihin, ja hymyilen hieman. Sä olet maailman söpöin ilmestys.

- Mitä, jos koitettas uudestaan, yhessä? Mä ehdotan. Sä katsot mua hetken, mutta nyökkäät sitten ehdotukselle. Mä pidän hiekkamuotista hennosti kädelläni kiinni, kun sä alat lappaamaan sinne hiekkaa lapiolla. Mä hymyilen itsekseni, ja katon sua. Sä et kai huomaa. Sä oot niin keskittynyt siihen hiekan lappaamiseen. Sen jälkeen sä alat taputella hellästi sitä hiekkaa tasaiseksi. Ei sitä lapsena koskaan tullut ajatelleeksi, miten tarkkaa puuhaa tollanen hiekkakakkujen tekeminenkin on. Lapsena oltiin hölmöjä, eikä ajateltu. Nyt aikuisina kun ajatellaan, taidetaan oikeastaan olla vielä hölmömpiä.

- Mä luulen, et siitä vois tulla nyt oikeesti hyvä kakku, jos me molemmat taputetaan sitä, sä selität. Sä olet juuri äsken laskenut rauhallisesti ja varovaisesti sen muotin siihen, niin, että hiekkaosa on hiekkalaatikon hiekkaa vasten. Mä naurahdan ajatukselle, mutta nyökkään. Sä selkeästi odotat, että laitan oman käteni muotille ensin. Asetan sen siihen. Mulla on niin iso käsi, että peittää melkein kokonaan punaisen sydänmuotin. Mä värähdän hieman, koska tajuan vasta nyt, että se tosiaan on sydänmuotti. Mun oma sydämeni heittää kuperkeikkaa, kun sä lasket kätesi mun käden päälle. Se on niin lämmin ja ihana. Sopii juuri siihen mun käden päälle. Vielä paremmin sopisi mun käteen kiinni.

- Tule tule hyvä kakku, älä tule paha kakku. Tule tule hyvä kakku, älä tule paha kakku! Me suunnilleen huudetaan siinä. Pari lähistöllä leikkivää lasta jää katsomaan meitä. Mä vaan hymyilen niille. Mä hymyilen, jotta ne näkee, että mä olen maailman onnellisin ihminen juuri nyt. Ei ne tosin ehkä mun hymystä silti sitä tajua. Ei lapsena tajua hymyilevänsä siksi, kun on onnellinen. Lapsena vaan alkaa hymyilemään. Ei tajua ajatella, minkä takia hymyilee. Ei tarkemmin. Lapsena sitä vaan hymyilyttää.

- Katotaanko? Sä sitten kuiskaat, muottia kohti nyökäten. Me molemmat tuijotetaan hetki sitä hiekkamuottia ihan hiljaa. Mä nyökkään vastaukseksi. Yhdessä me nostetaan oikein varovasti sitä muottia pois. Sun  käsi on mun kädellä, ja se puristaa sitä ihan hellästi. Multa meinaa pasmat seota, mutta nyt ei saa tapahtua niin. Nyt on kyse kuitenkin tärkeästä asiasta. Siitä, että hiekkakakku ei vaan mene rikki jonkun huolimattoman ajatusvirheen takia. Tosin sä et mun ajatuksissani ole mikään virhe. Sä olet kaikkea muuta, mutta et virhe.

I know that we're only friends
I hope this feeling never ends
If I could only hold you
It's the only thing I want to do
# 11 MARKUS GRANLUND <3

Kun sut nään IFK, en mitään vailla oo
oot kaunein kaikista, oot kaunein kaikista
Kaikki huolet katoaa ja päässä sumenee
oot kaunein kaikista, oot kaunein kaikista
Kaiken vuokses teen, olet osa minua
Enkä koskaan voisi jättää sinua

Tervetuloa kiekkoblogiini: http://alakerta-huutakaa-meille.tumblr.com/

Stubastian

  • ***
  • Viestejä: 382
Vs: Salkkarificit 2011, S
« Vastaus #3 : 09.04.2011 22:59:03 »
Title: When I saw you first time I fall in love
Author: Stubastian
Fandom: Salatut Elämät
Pairing: Topi / Jiri
PoV: Topi
Raiting: S
Genre: Romance, fluffy, snog, songfic
Song: Monia eri biisejä
Summary: Pirtupojat ovat sairaalalta painuneet Aaltosille. He ovat kännissä, ja Jiri sanoo jotakin, joka saa Topin muistelemaan.


I know everything changes
All the cities and faces
But I know how I feel
About you


- Nhää jätkäth on oikheesti toshi hyvii tyyppehjä, selitän. Mä olen ihan täydessä humalassa, ja mua naurattaa kaikki. Mua samalla hymyilyttää ja mä tunnen olevani jotenkin onnellinen. Jiri roikkuu mussa, se pitää musta kiinni. Johtuu ehkä siitä, että se ei pysyisi muuten edes pystyssä. Niko ja Jiri on oikeesti tosi hyviä tyyppejä. Jiristä mä voisin sanoa paljon enemmänkin, mutta ehkä mä tosiaan jätän sanomatta. Virnuilen kevyesti siinä, meillä on tosi hauskaa. Jiri kääntyy mun puoleen, ja ravistelee mua olkapäistä. Sen kosketus saa mut hymyilemään, vaikka mä meinaan kaatua siinä rytäkässä.

- No niin oot säki! Jiri parahtaa. Sen katse on suoraan mun silmissä, ja mä uskallan tuskin hengittä. Se hetki on tosi nopea. Voi luoja, että Jirin silmät on lähellä. Tuntuu, että se pieni hetki kestää oikeasti ikuisuuden. Jirin silmissä on tietynlainen palo. Ne on upeat, päättäväiset ja oikeudenmukaiset silmät. Väriltään ne on upeat, suklaanruskeat. Ne kimaltaa hämärässä kämpässä kevyesti. Jirin humalainen hengitys tulee mun kasvoilleni asti. Mä tuskin oikeasti uskallan hengittää tässä tilanteessa. Jirin käsi mun harteilla on niin turvallinen ja lämmin. Humalassa tuudittaudun ajattelemaan meidän ensi kohtaamista. Ensimmäistä kertaa, kun mä näin tämän upean olennon, joka nyt nojailee muhun.

You were my real love, I never knew love
'til there was you
From the bottom of my broken heart


Mä tanssin siinä, Heidiin painautuneena. Mä en tuntenut sitä tyttöä kunnolla, mutta kuitenkin. Mua ei oikeastaan edes kiinnostanut se. Miksi mä sitten tanssin sen kanssa? Kai pelkästä tanssimisen ilosta. Tykkäsin mä flirttailla ja olla ihmisten kanssa, mutta ei mulle koskaan oo tullut kukaan oikea vastaan. Sen mä tiesin, että Heidikään se oikea ei olisi. Mä säpsähdin hieman, kun Heidin huomio siirtyi meidän tanssista ihan johonkin muualle. Kiukku valtasi sen kasvot. Uteliaana ihmisenä mäkin käännyin katsomaan. Siinä se oli. Ensimmäistä kertaa mun silmieni edessä, upeana mun silmissä.

Se istui pyörätuolissa. Mä saatoin vain kuvitella, miten paljon sitä jätkää mahtoikaan ärsyttää se. Mä en silti kiinnittänyt siihen pyörätuoliin huomiota. Mulle oli ihan sama, seisoisiko jätkä, makaisiko pakkopaidassa, vai istuisiko sitten pyörätuolissa. Sillä se sai silti mun huomioni heräämään. Hänellä oli ruskeat hiukset, jotka ylttivät olkapäiden ylitse. Ne olivat laineikkaat, ja aivan tummanruskeat. Mä olin varma, että useat oli joskus käskeneet sen leikata ne. Onneksi se ei ollut totellut. Hiukset tekivät jätkästä juuri hänet. Mua tuijotti hieman pisteliäät, tummanruskeat silmät. Aika samaa sävyä olivat hiusten kanssa. Silmät olivat kuin suklaanapit. Siinä tilanteessa mä olin unohtanut koko tytön, jonka kanssa tanssin. Mä en tajunnut mitään muuta, kuin pyörätuolissa olevan pojan. Hämmennys oli vallannut mut. Mun sydän hyppi tuhatta ja sataa. Mä maltoin tuskin odottaa, että saisin tietää jätkän nimen ja kuulla sen äänen. Se jätkä hymyili. Mun polvet meinasi notkahtaa siihen paikkaan. Heidi kysyi kiukkuisena, mitä se jätkä tekee.

- Ai miten niin? Se vastasi. Silloin mä kuulin ensimmäistä kertaa sen äänen. Mun sydän meinasi pakahtua, jos suoraan sanotaan. Mä yritin olla näyttämättä sitä, miten suuren vaikutuksen joku poika muhun teki. Se pyörätuolissa istuva poika, joka levisi maailman suloisimpaan, itsevarmaan virneeseen. Se hurmasi mut kaikella. Äänellään, hymyllään, silmillään, virneellään ja jo pelkällä katseellaan.


Every time our eyes meet
This feeling inside me
Is almost more than I can take


- Tarviit sä apuu? Mä kysyin siltä jätkältä. Mä olin ihan tosissani, vaikka se saattoikin ottaa sarkasmina. Toisen virne oli itsevarma. Musta tuntui silti, että mä näin sen virneen taakse. Siellä oli jotakin muuta. Siellä oli haavoittunut sielu. Mä en tarkoittanut, että voisin auttaa pyörätuolin kanssa. Tietysti myös sen kanssa, mutta mä olisin siitä hetkestä lähtien ollut valmis auttamaan toista ihan missä vaan. Se oli upea olento mun silmissä, eikä sillä saanut olla mikään huonosti. Kukaan ei saisi satuttaa sitä. En mä tiennyt, miksi mä tunsin sellaista suojeluviettiä ihan ventovierasta ihmistä koskaan.

- Eii, ku mä tulin kuule vaan tanssiin, poika ilmoitti pokkana. Sen jälkeen se rullasi hieman eteenpäin, mun varpaiden ylitse. Mä en yhtään osannut varautua. Mä olin ollut niin sen jätkän lumoissa, että en tajunnut edes väistää. Tällä teollaan se tosin sai mut vaan enemmän ja enemmän hurmioonsa. Vitsi, mikä ihminen. Mä en ollut koskaan ennen edes kuvitellut, että sellaisia voisi olla olemassa. Niin itsevarma. Samalla mun teki mieli sanoa, että mä näin kyllä. Siihen sattui. Sattui syvälle sisälle.

- Voi... Murtuks sun varpaat? Jätkä kysyi, muka pahoillaan. Mä kuulin kyllä, että se kysymys oli täynnä ironiaa. Mua nauratti hieman. Mun olisi tehnyt mieli heittää Heidi johonkin ja jäädä istumaan tämän tuntemattoman jätkän kanssa. Se oli todellakin herättänyt mun mielenkiintoni ihan totaalisesti. Sydän hakkasi edelleen ja joku läikähteli sisällä. Se ei ollut se alkoholi, jota mä olin juonut. Se oli joku ihan muu asia, vieras ja tuntematon mulle. Se tunne ei kuitenkaan ollut haitallinen. En mä halunnut sen menevän pois.

- Ei ne noin vähästä, mä ilmoitin virnistäen. Silloin mä näin ensimmäisen kerran, miten jätkän kuori murtui. Se meni ihan hämilleen, ja sen katse oli hetken epätoivoinen. Vain pienen hetken. Sitten se kääntyi ja rullasi kauemmas. Mun olisi tehnyt mieli mennä sen perään, mutta Heidi repi mut tanssimaan kanssaan. Mun olisi tehnyt mieli mennä perään ja sulkea sen syliin. Kovin koomista, enhän mä edes tuntenut sitä. En tuntenut ehkä sitä, mutta sitä kohtaan mä tunsin enemmän, kuin ketään muuta koskaan. Mä aioin vielä selvittää ton jätkän nimen.


You touch every place in my heart
Oh, it feels like the first time, every time
I want to spend the whole night in your eyes


- Noniin hei, te ootte kaikki päissänne. Nyt nukkumaan, Peppi julistaa nauraen. Se herättää mut ajatuksista. Säpsähdän hieman, ja pudistan päätäni. Vilkaisen vierelleni, siinä se Jiri on edelleen. Niko taas kömpii mun kainalostani jo pois. Se painuu makaamaan lattialle. Heidi ja Peppi menee nauraen huoneisiinsa, ja sulkee valot. Jiri roikkuu edelleen mussa. Se ei vissiin oikein ymmärrä mistään mitään. Se on niin kännissä. Mä painan kevyen suukon sen otsalle. Mä luulen, että se ei aamulla sitä muista.

- Nyt nukkumaan. Ihan oikeesti hei, sanon huvittuneena. Jiri alkaa nimittäin nauraa, ihan ilman syytä. Mun mielestä sitä naurua on ihana kuunnella, mutta mä oon ihan kännissä, joten muakin rupee huvittamaan. Mä tosin kestän aika paljon alkoholia, joten mä en oo niin pahassa kunnossa, kun tää kaksikko. Mun ääni on ehkä tosi humalainen, mutta ajatukset, ne on kyllä ihan selkeitä. Nykäisen jätkää hieman lähemmäs sohvaa.  Se saa mennä siihen nukkumaan, mä meen vaikka lattialle. Onnistun horjahtamaan, kun Jiri kaatuu mua kohti. Pian mä tajuan, että me maataan kahdestaan sohvalla. Jiri on mun päällä.

- Hups... Mites tässä nyt näin kävi? Poika kysyy, ja nauraa. Se nauraa kännisesti. Mä oon just ehdottamassa sille hellästi, että väistäis vähäsen. Mä en kuitenkaan ehdi sanomaan yhtään mitään, koska Jiri laskee katseensa mun silmiin. Mun sydän hakkaa, enkä mä ihmettelisi, vaikka Jiri kuulisi sen. Poika laskee päätään hieman lähemmäs mua, ja mun hengitys tulee tiheämmäksi. Toisen kasvot ovat ihan mun omieni yläpuolella. Melkein hikoilen, Jiri hengittää vasten mun ihoani. Tunnen koko kehoni jäykistyvän, kun toinen suutelee mua suoraan huulille.

Every little thing that you do
I'm so in love with you
It just keeps getting better
I want to spend the rest of my life
With you by my side
« Viimeksi muokattu: 10.04.2011 15:01:28 kirjoittanut Stubastian »
# 11 MARKUS GRANLUND <3

Kun sut nään IFK, en mitään vailla oo
oot kaunein kaikista, oot kaunein kaikista
Kaikki huolet katoaa ja päässä sumenee
oot kaunein kaikista, oot kaunein kaikista
Kaiken vuokses teen, olet osa minua
Enkä koskaan voisi jättää sinua

Tervetuloa kiekkoblogiini: http://alakerta-huutakaa-meille.tumblr.com/