Kirjoittaja Aihe: Hukka, S  (Luettu 2753 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Hukka, S
« : 11.11.2013 20:46:37 »
Kirjoittaja: Okakettu
Ikäraja: S
Genre: angst
Summary: Minä suljen surun kämmeniini ja muutan sen joksikin muuksi, ajattelen: villieläimet eivät osoita koskaan surua tai pelkoa.

A/N: Kirjoitettu finin susi-haasteeseen.

Hukka

Minä olen seitsemännellä luokalla ja pidän koulussa mieluiten mustaa t-paitaa, jossa on suden kuva. Vaatekappale on liian iso, sellainen jonka sisään katoaa niin sukupuoli kuin käsivarsien luisevuus, eikä äiti vihaa mitään niin paljon kuin minua aamulla eteisessä se päällä.

”Sulla olisi kaappi täynnä kivoja vaatteita…”. Lauseen loppu aina hiipuu ja huoneen ilmanala muuttuu viileäksi.

Ohitan tarjotun puseron ja menen kouluun, jossa paitaani ja minua inhotaan yhtä lailla. Nurkkapöydän tytöt vilkuilevat suut mutrussa, kikatikati hullu susityttö. En välitä. Tummalta kankaalta vihollisia tuijottavat pedon vihreät silmät.

Smaragdinvihreä ei yleensä ole suden väri, mutta annan sen anteeksi koska paita on suojamuuri. Käperryn sen sisällä pieneksi, kuvittelen itseni talviyöhön ulvomaan kuuta. Hiljalleen ilkeät kuiskaukset vaimenevat. Minä suljen surun kämmeniini ja muutan sen joksikin muuksi, ajattelen: villieläimet eivät osoita koskaan surua tai pelkoa.

Susityttö. Ne eivät tiedä, että oikeasti pidän siitä kuinka kipeästi sana harteitani painaa.

**

Sillä on sulavat askeleet ja vinot silmät eikä se katso minua. Harmaa turkki on sateesta tumma, kuulen putoavista vesipisaroista kantautuvan vaimean äänen. Ympäri, ympäri se kulkee pitkin vankilansa reunoja. Kuin etsisi jotakin. 

Vieressäni olevassa kyltissä sanotaan, ettei käsiä missään nimessä saa työntää häkin kaltereiden läpi. Minun on pidettävä kädet taskuissa, etten tekisi niin; yrittäisi koskettaa. Se on koulun retki enkä minä tiedä missä muut ovat. Ehkä katsomassa saukkoja, tai syömässä eväitä sateensuojassa. Olen kaksitoista vuotta vanha ja jäätynyt paikoilleni, häkkinsä takana kulkevan pedon rauhattomiin askeleisiin.

En ole koskaan ennen nähnyt elävää sutta.

Harmaasusi, canis lupus, kuuluu koiraeläinten heimoon. Kulkevat laumassa. Luen infotaulun sanoja yhä uudelleen enkä ole varma, miksi tunnen sisälläni jotakin painavaa.

Missä on tämän suden lauma?

Susi ei ole hetkeäkään kiinnostunut minusta tai muista, jotka sitä tuijottavat. Eikä se ole hetkeäkään aloillaan. Se on lihaa ja verta mutta myös aave samaan aikaan, läähättävästä hengityksestä kumpuaa ilmaan huurupilviä. Kaunis ja levoton, mietin kiihkeästi kantapäilläni keinuen, ja vähän pelottava.

Kuinka osaisin olla jotakin vastaavaa?

**

Ihminen on ihmiselle susi, mutta väärällä tavalla. Ajattelen niin, kun ne saartavat minut luokkahuoneen nurkkaan kuin haavoittuneen eläimen, hymynirveet huulillaan. Opettaja on jossakin muualla.
”Noh, osaako susityttö purra?”

Joukon suurikokoisin tunkee naamansa ihan lähelle, liian lähelle, tunnen kuinka kirjahyllyn kulma kaivautuu selkään yrittäessäni pitää välimatkan.  Pojan hengitys haisee epäuhkaavasti ksylitolipurkalle mutta silmien ilme saa sydämen silti takomaan.

Villieläimet eivät osoita koskaan pelkoa. Takerrun lauseeseen kaikin voimin pojan tökätessä minua sormellaan kipeästi rintakehään.

”Murise nyt edes vähän!”

Ryhmän reunalta kuuluu vaimeaa kikatusta. En tunnista ääntä mutta voin kuvitella sen omistajan silti, samat kasvot jotka ovat pilkanneet jo kauan. Tämä on minun osani.

Pakotan pakokauhun syrjään hampaat yhteen purren ja ajattelen eläinpuistossa näkemääni sutta. Kaunis ja levoton. Ja vähän pelottava. Kuvittelen pedon hoikan hahmon astelemaan luokkahuoneen varjoissa, kun kohotan pääni ja tuijotan vainoajaani suoraan silmiin.

Hetken aikaa katseeni todella on suden katse.

Näen sen pojan ilmeestä, tavasta jolla hän ottaa tahtomattaan askeleen taaksepäin. Melkein hädissään, melkein kuin pelkäisi. Hämmennyksen hetki on lyhyt, mutta se riittää: livahdan ryhmän ulkopuolelle ennen kuin kukaan estää.

En silti tunne voittaneeni.

**

Jossakin välissä seitsemännen luokan susipaidan värit ovat haalistuneet harmaiksi.

Me emme enää käy äidin kanssa yksipuolisia keskusteluja eteisessä. Minä olen hänelle pelkkä varjo jonka olemassaolon voi unohtaa jos ei katso, en oikeastaan edes mitään elävää. Niin on helpompi kestää pettymys, jota joku aina toisinaan erehtyy nimittämään hänen tyttärekseen. Näen kuinka sana koskee äitiin kuin lyönti.

Koulussa olen liiankin näkyvä. Kahjo susityttö on muuttunut tummasilmäiseksi Hukaksi, jonka kuiskitaan purevan jos siihen edes katsoo väärällä tavalla. Älä missään nimessä työnnä käsiä kaltereiden läpi. Silti aivan liian moni yrittää koskettaa, vain todistaakseen huhut oikeiksi, nähdäkseen hampaiden välähtävän. 

Varovaisia eläimiä, jotka hyökkäävät harvoin päälle edes uhattuina. Tiedän sen susista mutten ole enää varma itsestäni. Jokin sisälläni on repeämäisillään aina, kun pelonsekainen pilkka painuu kipeänä teränä selkään. Se ei pääse ihon alle, se ei koskaan pääse ihon alle,

mutta joskus tunnen ihmismeressä itseni niin kovin väsyneeksi.

**

Lihaa ja verta mutta myös aave samaan aikaan. Susi kaltereiden sisäpuolella ei ole enää sama, mutta sillä on samanlainen vainotun katse kuin kaksi vuotta sitten kuolleella siskollaan.  Minun tiheät vierailuni eivät sitä paljon kiinnosta, tapa jolla saatan jähmettyä tuijottamaan tuntikausiksi. 

On melkein sulkemisaika, mutta minä en saa jalkojani toimimaan. Katselen vaiti kuinka eläin etsii ulospääsyä korvat vihaiseen luimuun painuneina. Sen liikkeissä näkyy äänetön tuska jota en lapsena tunnistanut.

Vieressäni nuori äiti yrittää lukea infotaulun tietoja pienelle tytölle, jolla on saparot ja vihreä sadetakki. Suden nähdessään lapsi alkaa itkeä suu auki. Äänestä kuultaa hätä ja pelko, eikä minkään siinä pitäisi koskettaa minua. Silti tunnen, kuinka niskakarvani nousevat pystyyn.

Äiti kääntyy selittämään minulle vaivautuneesti jotain Punahilkasta. Saduista, siitä kuinka tyttö (totta kai) ajattelee suden olevan paha. Polvistun kyyneliään nikottelevan pikkutytön viereen.

”Etkö näe, että se on yksinäinen?”

Lapsi tuijottaa minua hetken pelästyneesti, henkeään pidätellen. Kun itku jälleen alkaa, se on kahta kauheampi. Niinpä kai. Nainen riuhtoo lapsensa nopeasti kauemmaksi. Minä jään siihen, polvilleni, hillitsen halun nauraa ääneen.

Yksinäinen.

Kuinka se kuuluu minustakin, jokaisella hengenvedolla, eikä kukaan silti huomaa.
**

Underneath the skin there's a human
Buried deep within there's a human
And despite everything I'm still human
But I think I'm dying here

-Daughter
« Viimeksi muokattu: 16.01.2020 22:44:37 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Seidig

  • prinsessa
  • ***
  • Viestejä: 338
Vs: Hukka, K7
« Vastaus #1 : 20.11.2013 17:22:21 »
Kommenttikampanjasta moi!

Mulla on vähän huono omatunto tän suhteen – oon lukenut tän jo aiemminkin ja olisin ihan hyvin voinut kommentoida jo silloin, mutta näköjään joskus tarttee aikarajan kannusteeksi.
Jotenkin aluksi mä ajattelin, että tuo päähenkilö olisi ihmissusi, jotenkin kaikki viittasi siihen mutta tää oli melkeinpä tuplasti mielenkiintoisempi vaihtoehto! Ihminen, jossa tavallaan elää tuollainen pieni susi ja joka näköjään sitten rakastaa myöskin susia. Mun mielestä susi on harvinaisen kiehtova eläin, joten se sopi tähän mainiosti.

Alku oli jotenkin tyypillinen, tai tarkotan sitä, että helppo kuvitella; itekin oon kuullut äidiltä ihan liian monta kertaa että mulla on niin paljon sieviä vaatteita että miksi pitää pukea just tuo.

Tuo takauma oli kiva, samoin kuin loppu. Muakin säälittää nuo eläintarhan eläimet vaikka osahan niistä on kai ihan onnellisia mutta se on hirveetä, miten jotain eläimiä haetaan vaan luonnosta sinne eläintarhaan kun ne on jo sopeutuneita asumaan luonnossa.

Päähenkilö oli kiinnostava, tuo sen yksinäisyys ja ehkä tietynlainen erakkomaisuus, mulla ei oikeastaan kauheasti käynyt mielessä että se olisi kaivannut ihmisiä ympärilleen. Sitten myös tuo suden katse ja niskakarvojen pystyyn nouseminen, tuollaisia pieniä vihjeitä siitä, että sen sisällä tosiaan asustaa susi.

Yhden kirjoitusvirheen löysin;

Lainaus
Sillä on sulavat askeleet ja vinot silmät eikä se katsoa minua.

Tarkoitit varmaan katso?

Kiitos tästä, pidin kovasti! :>
eilen vielä päätin elää ilman sua
x x

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Hukka, K7
« Vastaus #2 : 12.12.2013 15:29:42 »
Seidig: Hienoa että eksyit tätä joka tapauksessa kommentoimaan! Tosiaan, tämän tekstin ajatus on juurikin se, ettei kyse missään nimessä ole ihmissuteudesta, vaan tietynlaisesta sielunsisaruudesta susien kanssa... öh, jotenkin näin. Päähenkilö tavallaan näkee sudessa oman surullisuutensa ja yksinäisyytensä, mutta toisaalta rakastaa suden tapauksessa sitä, ettei se kuitenkaan merkitse pelkästään heikkoutta..? Hmm, olisi tämä siltä osin voinut olla vielä vähän selkeämpi. Joka tapauksessa, kiva kuulla että tykkäsit, ja kiitos virheen bongaamisesta - käynpä korjaamassa sen pois. (:
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Vs: Hukka, K7
« Vastaus #3 : 27.12.2013 00:20:22 »
Mä olen lukenut tän monta monituista kertaa ja ajatellut, että haluan kommentoida, kun olen kovasti tykännyt. Tämä voisi olla epäuskottava ja tylsähkö angst-teksti, mutta jostain syystä ei ole. Ehkä siihen on syynä minäkertoja, jonka näkökulma on ymmärrettävämmin alakuloisempi kuin ulkopuolisen kertojan olisi. Tai sitten se on tarinan realistisuus, pikkutyttö ei noudata satumaista kaavaa ja koe yhtäkkiä suurta sympatiaa sutta kohtaan. Päähenkilö ei tunnu kummemmin sitä pettyvän. Hän on niin epätoivoinen, ettei osaa ajatella kuin nauravansa tilanteelle. Osuvaa.

Paljon ajatuksia, joihin moni voi samaistua, mutta aihe, joka liippaa läheltä yhtä monen omaa elämää. Ehkä siksi tähän kommentoiminen on vähän haastavaa. No, haluan kuitenkin tuoda esiin, että mielestäni tässä on nimestä lähtien kaikki kohdallaan. Kerrottaviksi valitut tilanteet ovat merkittäviä, mutta eivät liian suuria tähän tarinaan. Objektiivisesti katsottuna tässä on tyttö, joka on masentunut ja yrittää selvitä samaistumalla suteen, ottamalla itselleen roolin, jolla arvelee pystyvänsä pitämään kiusaajat ja liian pahat ajatukset loitolla. Muiden, kuten äitinsä, silmissä onnistu, ja menettää samalla "normaalin" aseman. Surullinen, mutta hyvin tehty tarina.

En kerta kaikkiaan ehdi ruveta kertomaan, kuinka kovasti tykkään siitä, miten tämä on kirjoitettu, mutta haluan sinun tietävän, että tykkään siitä. Esimerkkeihin sisältyisi koko teksti...

O_oka

  • Omituinen mölisiä
  • ***
  • Viestejä: 153
  • Möyy?
    • Tuliaavikko
Vs: Hukka, K7
« Vastaus #4 : 29.12.2013 13:15:07 »
"Yksinäinen susi" on melko tunnettu käsite, mutta kuitenkin sudet elävät laumassa - ne vain tarvitsevat sen oman lauman, niin kuin päähenkilökin.. mikä tahansa lauma ei kelpaa.
Surullinen, harmaa tarina, joka pisti miettimään omaa elämää, yksinäisyyttä ja ns. "todellista" laumaa. Onko se perhe, onko se ystävät, onko se molemmat? Miten iso lauman pitää olla, että on onnellinen? Entä jos tuntee kuuluvansa useampaan kuin yhteen laumaan? Onko silloin omaa laumaa ollenkaan, vaan pyöriikö muiden laumoissa... huh, tulipas kysymyksiä! Sitä tämä juttu aiheutti, kysymyksiä ja pohdintaa. Pidän, pidän todella paljon :) 
Sytytä tähdet niille, jotka yötä käy,
joille ei viitat tiellä eikä määrä näy,
jotka kiviin lankee, nousee uudestaan,
joita on monta, monta yli laajan maan.
Sytytä tähdet niille yöhön välkkymään,
joiden taistelua nää ei yksikään.
 -Lauri Pohjanpää

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Hukka, K7
« Vastaus #5 : 11.04.2014 19:19:31 »
SuklaaKissa: Siitä on jo aikaa, kun kommenttisi kirjoitit, mutta muistan edelleen kuinka se silloin piristi väsynyttä, joulukuista aamuani! Niihin aikoihin en oikein jaksanut uskoa tähän tekstiin tai omaan kirjoittamiseeni, joten oli kieltämättä hienoa kuulla asiasta toinenkin mielipide. Varsinkin, kun tunnuit ymmärtäneen täydellisesti mitä tällä tekstillä hain! Kiitos todella paljon kommentistasi!

O_oka: Hienoa, että tämä teksti herätti noinkin paljon kysymyksiä! Kiitos kommentistasi, hienoa kuulla että pidit tästä. :>
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Vs: Hukka, K7
« Vastaus #6 : 11.04.2014 20:20:11 »
Heissan, olen viime aikoina ollut todella saamaton kommentoija, mutta jos sitä Okakettua kommentoisi. Tykkään yhä edelleen suuresti sun tekstiesi tyylistä, siitä miten kauniisti kuvailet varsin raadollisia ja ikäviä tunteita. Jotenkin tuntuu, että melkein kaikille sulta lukemilleni teksteille on ainakin jollain tasolla tyypillistä melankolisuus. On paljon todellisuuspakoisuutta (esim. vaikka Jäniksen luita, tai ainakin itse tulkitsen sen sellaisena), on yksinäisyyttä, on kaikkea sitä, mitä ihmiset oikeassa maailmassa tuntevat ja kokevat. Ja jotenkin sun tyylisi kirjottaa tuo sen niin mielettömän lähelle. Sitä en tiedä, johtuuko se ihan vaan siitä, että teksti on 1. persoonassa tai preesensissä. Tiedän vain, että tähän mennessä kaikki sulta lukemani tekstit ovat tulleet iholle ja paikoin myös ihon alle.

Tämä ei ole tekstinä poikkeava siitä, mihin oon sulta tottunut. Tässä on melankoliaa ja realistista kuvausta, päähenkilö, jonka elämään susi tuo jotain uutta. Toki tämä on tekstinä siitä erilainen, että en ainakaan itse kokenut päähenkilöä nimenomaan ihmissudeksi, itse näin tässä tavallisen ihmistytön, joka kokee sielunsisaruutta susiin, koska niiden yksinäisyys ja vankeuden tunne heijastelevat päähenkilön omaa ajatusmaailmaa. Hah, ja tässä vaiheessa luin muiden kommentteja tähän ja siun kommenttivastauksia ja näköjään olen oikeilla jäljillä puhuessani sielunsisaruudesta. Se on hieno lähestymistapa susiin, koska tuntuu että valtaosa susiteksteistä ainakin Finissä ovat nimenomaan ihmissusitarinoita - ei niissäkään mitään vikaa ole, mutta tämä teksti vain on ylimainio.

Tykkään tässä tekstissä erityisesti tuosta päähenkilöstä ja sen kehityksestä näinkin lyhyen tekstin aikana. Tyttö on ehkä jopa masentunut ja ehkä myös kokee suden jollain tavalla helpottavana samaistumisen kohteena, koska sudet ovat vahvoja eläimiä (tämän puolesta puhuvat nuo susikursiivikohdat) ja samalla sudesta tulee suojamuuri arkielämän pahaa vastaan, rooli jonka avulla tyttö voi selviytyä myös vaikeista arkisista tilanteista, esim. muiden pilkasta, vaikka siinä sinällään ei ole mitään arkista.

Ja jostain syystä rakastuin erityisesti siihen, miten kuvastin eläintarhasudet. Tässä koko tekstissä oli mun mielestä sellaista, konkretiaa että tämä oli oikeasti todella helppolukuinen teksti. Näin koko tekstin ajan tapahtumat silmieni edessä, eläintarhan sudet ravaamassa ahdistuneina kehää häkissä ja tytön, joka tuntee sielunsisaruutta susien kanssa.
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Hukka, K7
« Vastaus #7 : 14.08.2014 19:41:59 »
Vlad: Vastaukseni tulee myöhässä kuten aina, mutta kuten jo yksärissä aikoinaan sanoin, kiitos mielettömästi todella kattavasta kommentista! Ihana huomata, että jaksat palata tekstieni ääreen kerta toisensa jälkeen! Jonkinsortin melankolia tuntuu tosiaan aina olevan läsnä minun teksteissäni, tai ainakin näissä finissä julkaistuissa - toki haluaisin kirjoittajana olla vähän muuntautumiskykyisempikin, mutta ilahduttavaa silti kuulla, että juuri tämä tyyli luonnistuu minulta mielestäsi hyvin. Olen hirmu otettu erityisesti siitä, että koet tekstieni tulevan lähelle.

Kuten tulikin jo ilmi, pohdintasi vastaa suuresti sitä, mitä tällä tekstillä lähdin ajamaan takaa - nimenomaan yksinäisyydestä ym. johtuva sielunsisaruus on oikeastaan koko tekstin pointti. Ja tosiaan, halusin lähteä leikittelemään juuri sillä ajatuksella, että tavallinen ihmistyttö kokee itsensä sudeksi ilman minkäänlaista varsinaista ihmissuteutta. Melko perinteistä minua siis, kaikessa susiangstissaan...

Kiitos vielä kerran kommentistasi!
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 136
  • Kurlun murlun
Vs: Hukka, S
« Vastaus #8 : 10.05.2020 15:47:07 »
Selailin Kommenttikampanjan puitteissa listaustasi ja tämän otsikko yksinkertaisuudellaan sai minut kiinnostumaan, miksei myös angsti genrenäkin. ^^ Ajattelin jostain syystä aluksi, että hukka viittaisi nimenä suden sijaan siihen, että jokin asia on hukassa yms. Tarkemmin ajatellen ei sekään kauas taida mennä, kun tyyliä ja tarinan teemoja tuumii.

Aiempien kommentoijien tapaan totean heti alkuun, että tämä herätti paljon ajatuksia ja imaisi tunnelmaansa. Jotenkin tuntuu, että ensimmäisen perheen kertojaa tulee vastaan verrattain harvoin, mutta tällaisessa tekstissä se toimi oikein hyvin ja teki kokonaisuudesta jotenkin henkilökohtaisemman.

"Yksinäinen susi" on melko tunnettu käsite, mutta kuitenkin sudet elävät laumassa
Tätä sanontaa olen itsekin monta kertaa miettinyt. Josko yksinäinen tarkoittaisi tässä kohtaa laumasta tahtomattaan irtaantunutta, vähän kuin päähenkilökin. Hänkin ehkä viihtyy yksikseen tietyissä määrin, mutta kaipuu hengenheimolaista kohtaan on suuri.

Kiitoksia, tämä oli mielenkiintoinen! <3

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 152
Vs: Hukka, S
« Vastaus #9 : 14.05.2020 19:00:40 »
Maissinaksu: Aa, aivan totta, että otsikkoon voisi liittyä moinenkin monimerkityksellisyys! En ollut tullut moista itse lainkaan ajatelleeksi. :D Hienoa kuulla, että tämä onnistui tekstinä herättämään ajatuksia ja persoonavalinta toimi. "Josko yksinäinen tarkoittaisi tässä kohtaa laumasta tahtomattaan irtaantunutta, vähän kuin päähenkilökin. Hänkin ehkä viihtyy yksikseen tietyissä määrin, mutta kaipuu hengenheimolaista kohtaan on suuri." Jep, näin sen voisi varmasti ainakin tämän tekstin osalta tulkita. Kiitos kommentistasi, mukavaa että löysit listauksestani luettavaa kommenttiarpajaisiin. ♥
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco