Kirjoittaja Aihe: Junjou Romantica: Ja minä kun luulin, ettei muu kuin sipulit saa itkemään | K-11 | Misaki/Usagi  (Luettu 741 kertaa)

elektrik bones

  • casket case
  • ***
  • Viestejä: 744
  • damnation daniel
Nimi: Ja minä kun luulin, ettei muu kuin sipulit saa itkemään
Fandom: Junjou Romantica
Paritus: Takahashi Misaki/Usami Akihiko
Ikäraja:  K-11 // Beyond muokkasi uusien ikärajojen mukaan.
Varoitukset:  pehmeää pervoilua ja idiootteja

Tyylilaji: angsti onnellisella lopulla
Yhteenveto:  ”Nämä vuodet. Kaikki nämä vuodet”, Misaki kuuli veljensä sanovan. Akihiko katsoi Takahiroa kylmästi.
”Minä luotin sinuun, Usagi!”


Vastuunvapaus: En omista, enkä tee tällä rahaa.

A/N: Hmm, tosiaan! Jos totta puhutaan, niin minun on pakko myöntää, että silloin kun katsoin JR:n ensimmäistä kertaa, se mihin siinä rakastuin oli Misakin ja Ugasin keskinäinen kemia. Sitä paria ei voi katsoa tuntematta perhosia vatsassa ja mumisematta ”perhanan idiootit” hiljaa. Joten joo. Minun oli pakko kirjoittaa niistä kahdesta ääliöstä. Ja no, ikäväkseni siitä tuli jotenkin kummasti angstia, koska no, ne ei kovin terve pari loppujen lopuksi ole. Anyway, olkaa hyvä. Kaikenlainen palaute ja muutenkin ylipäätään se, että tämä luettaisiin, on ehkä rakkauspakkaus asia! Toivottavasti pidätte tästä ^^’


Ja minä kun luulin, ettei muu kuin sipulit saa itkemään


Misaki istui sohvalla, tuijotti lattiaa sokeana. Hän pusersi kätensä nyrkkiin, veti ne syliinsä ja jännitti lihaksensa. Viimein uskalsi nostaa katseensa takaisin eteen, jossa Takahiro katsoi häntä ja Akihikoa vihaisena.
”Nämä vuodet. Kaikki nämä vuodet”, Misaki kuuli veljensä sanovan. Akihiko katsoi Takahiroa kylmästi.
”Minä luotin sinuun, Usagi!” Takahiro korotti ääntään. Akihiko ei reagoinut mitenkään. Se on sinulle varmasti niin helppoa, Misaki ajatteli katkerana, pitää pää kylmänä. Ethän sinä koskaan näytä tunteitasi.

Hiljaisuus hiipii nurkista ja ympäröi olohuoneen. Kukaan heistä kolmesta ei uskaltanut sanoa mitään. Toisaalta, edes Misaki ei keksinyt mitään sanottavaa, tilanne rehellisesti sanottuna oli hankala ja sai punan leviämään pitkin juuri ja juuri täysi-ikäiseksi täyttäneen pojan posket.

”Misaki, tule. Mennään kotiin”, Takahiro yritti, mutta Misaki vain pudisti päätään epätoivoisena. Hän halusi sanoa ei, halusi enemmän kuin mitään, mutta sanat tuntuivat takertuvan häneen kurkkuunsa kuin pikkulapsi äitiinsä. Misaki avasi suunsa, yritti sanoa ei, mutta hänen kurkustaan pääsi vain pihinää.
”Takahiro, kuuntelisit minua edes hetken ajan”, Akihiko viimein sanoi, mutta Takahiro pudisti päätään.
”Enpä usko, Usagi. En usko, että sinulla on mitään sanottavaa enää”, kuului vastaus. Misaki pusersi silmäänsä kiinni ajatellen lapsellisesti, ettei tilanne ole enää päällä, jos hän sulkisi silmänsä. Muutaman kymmenen sekunnin jälkeen hän sai kuitenkin pettyä, kun hän säpsähti kahden käden tarratessa hänen olkapäistään väkivaltaisesti. Hän yritti riuhtoa itsensä pois siitä tiukasta otteesta. Hän tiesi, ettei se ollut Usagi, Usagin kädet olivat pehmeät, eivätkä ne tarranneet häntä niin kuin nämä kädet. Usagin kädet kietoituivat hänen hartioidensa ympäri, jotta Usagi itse voisi kuiskata nolostuttavia asioita Misakin korvaan. Tällä hetkellä Misakia ei olisi edes haitannut, vaikka Usagi olisi huutanut ne asiat keskellä Tokyon kiirettä. Misaki kääntyi ympäri vain nähdäkseen veljensä tuiman ilmeen.
”Me menemme nyt, Misaki.”

”Mutta veli”, Misaki yritti vedota. Turhaan. Hän käänsi katseensa Akihikoon anelevana, mutta hopeahiuksinen kirjailija ei tehnyt muuta kuin tuijotti ulko-ovea shokissa. Takahiro alkoi vetää pikkuveljeään perässä ulko-ovelle.
”Usagi!” Misaki huusi epätoivoisena, pusersi silmänsä sulki ja kätensä toisen kerran nyrkkiin. Hänhän ei itkisi, ei nyt, ei veljen ja Usagin nähden.
”Sano veljelleni toki hyvästit, Usagi, et tule näkemään häntä enää koskaan”, Takahiro sanoi hyisellä äänellä, sellaisella jota Mikasi ei ollut koskaan kuullut.
”Misaki. Misaki”, Akihiko henkäisi sydäntäriipivästi. Misaki tunsi silmiensä kostuvan, se siitä suunnitelmasta olla itkemättä.
”Minä rakastan sinua”, Akihiko jatkoi. Kova, kyyneliä pusertava pala muodostui Misakin kurkkuun.
”Senkin idiootti”, Misaki nielaisi, mutta ennen kuin ehti jatkaa, Takahiro oli vetänyt jo hänet ovesta ulos rappukäytävään. Onko tämä nyt ohi? Enkö näe Usagia enää?


···


Kolme viikkoa. Niin kauan siitä oli, kun Misaki oli viimeksi nähnyt Usagin. Se oli ollut koulun jälkeen, kun hänen veljellään oli ollut iltavuoro töissä. Usagi oli vienyt hänet ravintolaan. Suunnitelmana oli jatkaa siitä Usagin asunnolle, mutta epäonnekseen kaksikko oli törmännyt raivoisaan Takahiroon. Ja nyt Misaki oli kotiarestissa, loppuiäksi.
Todenmukaisesti, Misaki ei tiennyt miten hän tulisi selviämään tästä. Hän ra-, Misaki yskäisi ajatuksen kululleen, piti kovasti Usagin seurasta. Hänen kuului olla siellä ikuisesti, nukkumassa Usagin vierellä niinä öinä, kun Usagi päätti pervoilla Misakin suruksi, taikka tekemässä ruokaa Usagin keittiössä.

Ruokaa... Ruokaa! Miten Usagi pärjäisi ilman Misakia, miten. Misaki ei uskonut, että mies pärjäisi laisinkaan. Jonakin iltana Misaki katsoisi uutisia ja törmäisi otsikkoon ”Kuuluisa kirjailija Usami Akihiko löydetty kuolleena asunnostaan, kuolinsyyksi epäillään nääntymistä”.

Misaki karjaisi paniikissa. Hänen pitäisi päästä Usagin luokse, vaikka se veisi hänenkin henkensä. Tai vain ylpeyden. Hän nielaisi äänekkäästi. Hänen olisi puhuttava veljensä kanssa. Mikään muu ei auttaisi. Hänen pitäisi myöntää, että hän ra-.
Misaki päästi hermostuneen huokaisun. Siinä se oli! Hänen pitäisi sanoa vain se, mitä hän tunsi Usagia kohtaan. Miten vaikeaa se voisi olla? Vain yksi virke, kolme sanaa ja seitsemäntoista kirjainta.Minä rakastan Usagia.
Misaki tunsi kuinka hänen kasvonsa jännittyivät ärsyyntyneisyydestä.
”Idiootti Usagi. Jos hän ei olisi koko ajan ahdistelemassa minua, näin ei olisi käynyt”, Misaki raivosi itsekseen. Typerä pervo, sitä hän on, pelkkä typerä pervo.

Ei aikaakaan kun Misaki kuuli huoneensa ovelta koputuksen.
”Misaki? Onko kaikki hyvin? Kuulin, kun huusit”, Takahiro mumisi puisen oven läpi. Misaki nosti päätään. Nyt. Nyt olisi se hetki, kun hän kertoisi veljelleen, mitä hän tunsi.
”Um, Takahiro-”, Misaki vastasi, ”tulisitko sisään. Minulla on asiaa.”
Takahiro astui sisään huoneeseen ja tuijotti pikkuveljeään uteliaana.

”Mitä?”
”M-minä halusin sanoa, e-että, s-sinä olit väärässä minun ja U-usagin suhteen.”
Takahiro siristi silmiään ärsyyntyneenä.
”M-minä ra-”
”Misaki-”
”R-rakastan Usagia.”

Misaki punastui syvästi. Hän oli saanut sen sanottua, hän ei voinut uskoa korviaan. Oliko hän juuri sanonut sen? Veljelleen?

”A-a-anteeksi, mi-”, Misaki aloitti, mutta Takahiro oli kadonnut ovesta jo kauan sitten.
Ainakin hän oli sanonut sen.


···


Misaki tuijotti Akihikoa järkyttyneenä.
”EI. Ei nyt, päästä minut irti! Idiootti! Pervo, lopeta! Lopeta!” hän karjui ja yritti potkaista miehen pois päältään.
”Miten minä voisin... en ole nähnyt sinua aikoihin, minä tarvitsen sinua”, Akihiko sanoi karheasti. Misaki nurisi.
”Anna minun ottaa edes kengät pois. Tulin sisään sekunti sitten”, hän vetosi tietävän näköisenä. Akihiko naurahti pehmeästi, veti pojan leuasta pitäen suudelmaan.
”Misaki. Misaki. Misaki”, hän henkäisi ja silitti Misakin poskea,  ”sinä tapat minut rakkauteen.”
Misaki päästi hyljettä muistuttavan äänen.
”Älä viitsi sanoa tuollaisia ääneen!”

Akihiko vain nauroi vastaukseksi ja suuteli miehenalkua allaan uudelleen.

Hän oli onnellisempi kuin ikinä. Viikko sitten Takahiro oli soittanut ja pyytänyt anteeksi käytöstään. Ilmeisesti, Misaki oli keskustellut asiasta veljensä kanssa ja saanut tämän miettimään.
”Minä rakastan Usagia”, niin Misaki oli Takahirolle sanonut, eikä Akihiko voinut ymmärtää miten niin pieni lause sai niin suuren tunteen myllertämään hänen vatsassaan. Ja nyt Misaki oli taas hänen luonaan, ikuisesti.

”Misaki, minä rakastan sinua”, Akihiko sanoi hymyillen, Misaki punastui.
”Ä-ääliö, ole hiljaa, älä sano sitä ääneen.”
”Minä rakastan sinua, Misaki, rakastan.”
”Hiljaa!”

Akihiko naurahti jälleen, ehkei tietyt asiat koskaan tulisi muuttumaan. Mutta hetken ajattelut jälkeen, Akihiko joutui toteamaan, ettei hän niihin muutosta halunnutkaan.
Hän suuteli Misakia ahneesti, mutta joutui lopettamaan kuullessaan äänekkään murinan altaan. Misaki punastui.

”Oliko tuo-”
”Hiljaa!”
”Misaki... mene ja tee ruokaa meille, sinun on pakko olla nälkäinen huutamisesi jäljiltä”, Akihiko sanoi virnistäen. Misaki punastui enemmän, vaikkei Akihiko ollutkaan uskonut sen olevan mahdollista.
”Olisit jo hiljaa!” Misaki räyhäsi, mutta kömpi Akihikon alta seisomaan keskelle vanhemman miehen olohuoneetta ja kiiruhti nopeasti keittiöön.

Akihiko seurasi rakastettuaan keittiöön ja nojautui keittiötasolle. Misaki kaivoi jääkaapista ruoantekotarvikkeita. Niiden seassa hän huomasi kellertävän, pehmeän pyöreän sipulin.
Hän naurahti päänsä sisällä.

Ja minä kun luulin, ettei muu kuin sipuli saa itkemään.
« Viimeksi muokattu: 10.12.2014 04:41:32 kirjoittanut Brigadoom »

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Olipas kiva yllätys heräämisen jälkeen bongata ficci tästä fandomista, ja vielä juuri tällä parilla. <3

Tässähän oli kaikki olennaiset parituksen elementit mukana alkaen Misakista, joka ei mitenkään voi myöntää tunteitaan ennen kuin asiat muuttuvat todella pahoiksi, ja Usagista joka sanoo niistä tunteista sitten liikaakin... ainakin Misakin makuun. Ja ei kai tuollaisen eron jälkeen nyt kenkiä tarvitsekaan riisua. :D <3

Lainaus
”Kuuluisa kirjailija Usami Akihiko löydetty kuolleena asunnostaan, kuolinsyyksi epäillään nääntymistä”.

Reps, voin niin kuvitella että Usagille kävisi juurikin noin, ja että uutisointi olisi tuollaista. Siinäpä hahmo, jolla ei ole minkään valtakunnan käsitystä siitä miten itsestään huolehditaan. :D

Tämä oli söpö ja angstisesta alusta huolimatta lopulta myöskin hauska piristys aamuun, kiitos. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


elektrik bones

  • casket case
  • ***
  • Viestejä: 744
  • damnation daniel
Pics iiks hui apua. Kommentti.
Ei vaan siis, mukava kuulla, että pidit ja että piristi aamuasi ^^ aamuihin kun tarvitaan piristyksiä. (ja tällä fandomilla ihan oikeasti lisää ficcejä)

Olen iloinen, että kaikki olennainen tuli mukaan, tämä on ensimmäinen ficcini tällä fandomilla, ja vaikka olenkin JR:ää toljotellut moneen kertaan niin silti tulee se pieni pelonhäiven siitä, että jotain tärkeää jäi uupumaan. Mutta hyvä jos ei, kiitän.
Ja joo, Misaki on aika ylimaallisen tsundere :D onneksi se ei ole muuttunut sarjan aikana sen suhteen yhtään, koska vaikka todella monet tuntuu ärsyyntyvän Misakin alituisesta kielteisyydestä Usagin rakkaudentunnustuksia kohtaan, niin itse taas olen sitä mieltä, että ne on paras osio koko idioottien suhteessa... Olen itsekin sillä kannalla, että ei niitä kenkiä tarvitse riisua, jos kuukausia on ollut erossa, mutta mitä Misaki voisi sille, että on niin pöllömussu.
Usagi on kyllä myös yksi höhlä, ei se rehellisesti sanottuna pärjäisi päivääkään ilman Misakia. Onneksi se mokoma pojankloppi kuitenkin tajuaa sen faktan. Edes sen.

Anyway! Kiitän paljon kommentista ja olen otettu, että sain piristettyä aamuasi ^^ itse kovasti piristit iltapäivääni <3 kiitos kovasti!

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 632
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Äwäwäwä, Junjo-fici ;______; Yks ihanimpia manga- ja animesarjoja ikinä, ja vihdoin löysin siitä pitkästä aikaa ficin!! Iiih *fanityttöilyä*

Uijui, kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana fici. Misakin ja Usagin suhde ja kemia on tosiaan hyvin jännää :D Kun miettii miten... öh... innokas Usagi on ollut alusta asti ja Misaki puolestaan kaikkea muuta XD Itse oon ehkä vähän tympääntynyt siihen, että Misakin on edelleen hemmetin vaikeeta myöntää tunteensa (oikeesti vois vähän oppia), vaikka onhan se omalla tavallaan söpöä ja ääääwwsss. Jotenkin se vain kuuluu Romantica-parille ja Misakille. Käy vaan sääliks Usagia välillä XD Vaikka vähän tahditon sekin osaa olla. Joo selitän.

Vähän hämmensi tuo alkuasetelma. M-mimimimitä oikeen tapahtui? .___. Yllättikö Takahiro Usagin Misakin kimpussa? Vai häh? Joka tapauksessa ei alku luvannu hyvää... Miten Takahiro voi olla tollainen mähmä ja kieltää Misakia ja Usagia tapaamasta? YYyh, ei vastaa lainkaan mun mielikuvia Takahirosta (ku miettii miten Usagikin on roikkunut sen kaulassa ja mitä kaikkea).

Ei kyllä lainkaan yllättänyt se, että Misaki ja Usagi viis veisaavat Takahiron kielloista ja tapaavat silti. Kiellettyä rakkautta, uuu. Vaikka ei se Takahiro näköjään vielä silloin hiffannut, että rakkaudesta on kyse :D Kun selkeesti ääni muuttui kellossa Misakin avautumisen jälkeen.
Mä on jotenkin edes pitänyt tätä angstina, vaan aika perusdramana. Mutta se johtunee siitä, että mun mielikuvissa angst on sitä hyvin ääripää angstia, jossa kaikki on niin ankeaa ja on itsetuhoisuutta ja synkkää ja mitä vielä. Ja loppu oli onneksi onnellinen, eihän Takahiro voi olla niin paska ja erottaa noita kahta lemmenlehmää toisistaan :D

Toi loppu oli tosiaan aivan ihana. Tuli ihan kauheet fanityttöilyaallot ja hirveä hinku lukea Junjoa <3 Usagi Misakin kimpussa on just sitä mitä minä ja kaikki muut kaipaa. Ei se pöhlä pervo tosiaan pärjäis ilman pikkupöhläänsä x3
Pakko myöntää, et mulle olis tullut ekana mieleen Usagin kuolemansyyksi ruokamyrkytys :D Ku ehkä se jotain kamalaa sais aikaan (se on nähty) ja sitten menis pöljänä syömään tuotoksen.

Anyways, kiitos tästä ihanasta ficistä <3 Kirjota lisää.
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

elektrik bones

  • casket case
  • ***
  • Viestejä: 744
  • damnation daniel
Larjus äwäwäwä Junjo-ficcuun kommentti ;___; hämmentävää.

Ei mutta siis juu. Pakko näin alkuun sanoa, että innokas on ehkä paras sana kuvailemaan Usagia, olololol. ja on Misakikin ollut innokas, se ei vain myönnä mitään.
Ja selitä vain! On aina kiva saada lukea ihmisten käsityksiä hahmoista. Ja muiden mielipiteet avartaa, huh? Mutta jooh.

Tuossa alussa oli siis indeed tarkoituksena se, että Takahiro yllätti Usagin Misakin kimpusta. Tuntui vain mielettömän tökeröltä sanoa se mitenkään edes puolisuoraan niin jätin sen taiteellisesti pimentoon. (Tch miksi musta tuntuu, että aina kun yritän jotain ns taiteellista niin lopputulos on vain epäselvää mömmöä :D)
Ja hmm. Ite taasen näen Takahiron sellaisena, että jos se saisi Usagin kiinni molestoimasta Misakia, niin se reagoisi jotenkuten miten sen kirjoitin reagoimaan. Koska öh no. (Tuntuu jotenkin pöljältä selitellä sillai "ei tässä mitään vikaa ollut!!!1", meinaa hyvinkin olen voinut tulkita Takahiron jotenkin pyllysti mutta hmm)
Niin tosiaan kuitenkin Takahiro on jotenkin ylisuojelevainen Misakia kohtaan, Misaki on kuitenkin sellainen pieni idiootti, joka vaan tekee mitä muut haluaa sen tekevän. Ja sitten jos joku Usagi ny tekisi mitään Misakille, niin en kyllä osaa kuvitella, että Takahiro olisi sillai "no hei selkeästi nyt Misaki rakastaa Usagia, etenkin kun se tuolla lailla valittaa, että "pervo-Usagi", hah eikö se nyt ole ilmiselvää". Takahiro on nyt muutenkin hyvin vaikea hahmo tulkittavaksi imo, koska sitä näkyy junjoussa niin vähän. Mutta hmm. Harmi kuulla, että Takahiro sulle vaikutti ooc'ltä, pitääpä vastaisuudessa katsella vähän sen hahmon perään, jos tällä fandomilla vielä jotain hömpänpömppää kirjoitan ((luultavasti joo, koska niin paljon ideoita *kikattaa mielipuolisesti ideavihko kourassa*)).

Kiellettyä rakkautta uu uu todellakin. Pakkohan niiden oli vähän niitäkin sääntöjä rikkoa (i mean niiden suhde nyt muutenkin on tosi kyseenalainen haha. Luulin ensimmäisen kerran, kun katsoin jr'ää, että Misaki on joku 13-15 v pikkupoika ja Usagi olisi joku 40v siis. En saanut vain uskottua siihen, että Misaki olisi muka ollut juuri joku täysi-ikäinen ja Usagi kolmekymppinen. Kuitenkin sellainen keski-ikäinen pappa, jolla on keski-iänkriisi ja sen vuoksi ahdistelee alaikäisiä koulupoikia. Hyi hyi pedo Usagi.)
Ja jos Takahiro ei olisi tajunnut, että damn it son, kyllä se Misaki rakastaa Usagia jos se sen oikeasti ääneen sanoo, niin olisin varmaan itkenyt ja heittänyt koko hahmon jonnekin roskiin elämästä omaa elämäänsä. (Tottelisit nyt juonta, hahmo, perkele.)

Hmm hmm perusdraama. Nytten kun sanoit, niin taidat puhua ihan totta. Anteeksi harhaanjohtavasti tyylilajista ^^' en vain ole pitkään aikaan suomalaista ficcituotantoa lukenut/kirjoittanut, niin oon ehkä vähän liiankin tottunut noihin kansainvälisiin "angstimittareihin". Mutta kyllä ehkä kuitenkin se angsti on sellaista, joka on häiritsevän melankolista ja laittaa oikeasti pahalle mielelle.
Aww lemmenlehmät, söpöin sana koskaan.

Mutta apua kiitos ja kumarrus kommentista. Mukava kuulla, että pidit ja sai hingun lukea junjouta, se on kunnon saavutus, koska se on yleensä merkki siitä, että onnistuin työssäni haha. Anyway, kimppaan siinä, ettei nuo kaksi idioottia selviä ilman toisiaan ja tarvitsemme lisää Usagia Misakin kimpussa (kirjoita lisää BL:ää Usagi >:l wait what)
 Kiitos vielä kerran! <3

(PS totta tuo, tosin ehkä se oppi siitä yhdestä kerrasta, jolloin semmosta melkein onnistui laittamaan pöperöä itselleen (tai sitten ei ...))