Kirjoittaja Aihe: Jade Dynasty: Epämieluisat auttajat || K-11, one-shot  (Luettu 753 kertaa)

Furoxrea

  • Vieras
Nimi: Epämieluisat auttajat
Kirjoittaja: Furoxrea
Fandom: Jade Dynasty
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Jonkin verran kiroilua
Yhteenveto: Kahakasta selvinnyt Ayeru ei ole riemuissaan siitä, keitä hän saa kiittää henkensä pelastamisesta.
Vastuuvapaus: Minun päästäni on vain itse teksti, Ayeru ja randomi munkki, muu sälä on Perfect World Entertainmentin
A/N: Osallistuu Ficcimaailman Matami Pomfreyt -haasteeseen.
En olisi uskonut, että tästä olisi tullut tuonkaan pituinen. Luulin tämän jäävän lyhyemmäksi, kun niin köyhästi tiesin tätä aloittaessani, mitä tähän tulee sisältymään. No jaa, ihan sama.
Eka kirjoitukseni JD:hen liittyen, yay.


Epämieluisat auttajat

Avatessaan silmänsä, ties kuinka pitkän ajan jälkeen, tovin hämmennys täytti hänen mielensä. Näkikö hän vain unta? Ei, ei, vaikka hän ei heti tiedostanutkaan kaikkia niitä asioita, joita hänen aistinsa poimivat lähistöstä, tuntui ympäristö liian todelta ollakseen vain pään kyhäämää kuvitelmaa. Oliko hän sitten kuollut ja päätynyt tuonpuoleiseen? Tuskin. Hän oli syrjäyttänyt ajatuksen saman tien turtuneen tietoisuuden havaittua kipua jossakin vatsan tienoolla. Vieläpä voimakasta sellaista.

Vaikutti vahvasti siltä, että hän oli pelastunut.

Ayeru puri hampaansa yhteen. Haavoittunut hän oli, mutta ilmeisesti muuten yhtenä kappaleena. Kaikki raajat toimivat. Hän kokeili vielä toistamiseen heilauttaa niitä pienesti, sillä eihän varmistaminen haitaksi ollut. Nousta hän ei kuitenkaan yrittänyt, ei hän niin tyhmä ollut. Sen sijaan hän alkoi tutkia ympäristöään tarkemmin, niin hyvin kuin rajoittuneessa tilassaan pystyi.

Vain hieman ääniä oli kuultavissa. Jokusen linnun liverrys, hento tuulen tanssi puiden lehtien kanssa sekä vaimeita ihmisten ääniä, siinä kaikki. Kun niihin lisättiin vielä nenän kautta tullut tieto suitsukkeiden tuoksuista, pystyi Ayeru vetämään johtopäätöksen siitä, minne oli päätynyt.

Skysongin temppeli.

Olivatko Skysongin oppilaat pelastaneet hänet? Ayeru ei tiennyt, pitäisikö hänen olla kiitollinen vai vihainen. Hän halveksui Skysongia, eikä tieto siitä, että nämä olivat pelastaneet hänet, saanut Ayerua hyppimään riemusta.

Hyvä on, hän päätti olla vihainen. Nuorta naista ympäröivät punaiset seinät ilmensivät hyvin hänet juuri täyttänyttä tunnetilaa. Hän käänsi päätään nähdäkseen hieman auki jätetyn oven raosta osan temppelin sisäpihasta, toivoen omaavansa kyvyn surmata katseellaan, jotta hän olisi voinut tappaa ensimmäisen ohi kävelevän munkin.

Skysongin oppilaat olivat kaikki typeryksiä. Heidän pyrkimyksensä saavuttaa rauha ja tarve antaa apua sitä tarvitseville olivat suorastaan naurettavia. Miksi ihmeessä ihmiset ylistivät heitä niin paljon? Helvetti, tämä maailma kaipasi lisää voimaa, ei armollisuutta. Armosta Yashot eivät piitanneet himpun vertaa. Mutta voiman kieltä nekin ymmärsivät.

Oli luonnon oma laki, että heikot yksilöt karsiutuisivat pois. Tuo laki päti myös ihmisiin. Skysong kuitenkin oli täynnä hölmöjä, jotka eivät ymmärtäneet sitä, vaan sen sijaan tuhlasivat voimavarojaan näiden heikkojen auttamiseen. Se oli järjetöntä. Näiden aikojen oli juurikin tarkoitus nujertaa kaikki heikoimmat pois. Siten vahvimmat saisivat enemmän tilaa rakentaa paremman tulevaisuuden. Niin maailma toimi.

Ayeru tuhahti ja käänsi sitten katseensa kattoon. Tuska hänen vatsansa alueelta tuntui vain yltyvän. Se saikin Ayerun pohtimaan, miksei hänen vammaansa oltu parannettu. Kyllähän Skysongin oppilaat parantamisen taidon hallitsivat. Häntä kummastutti myös, miksei hän tuntenut minkäänlaista kolotusta muualla vartalossaan, vaikka hänen kehonsa oli varmasti kärsinyt enemmänkin vaurioita taistelun jäljiltä.

Kohta hänen korviinsa kantautui hiljaisten, verkkaisesti etenevien askelten ääni. Ayeru suuntasi katseensa raolleen jätetylle ovelle ja näki, kuinka muuan hahmo lähestyi rakennusta, jossa hän makasi toipilaana. Lähestyjä asteli lyhyet kiviset portaat ylös ja pian ovi oli apposen avoinna. Ayerun silmiin ilmestyi ylimielinen katse hänen tarkastellessaan tulijaa. Tämä oli sangen nuorelta näyttävä, mutta muuten tyypillinen kalju munkki.

”Aa, hienoa, olette hereillä.” Munkki hymyili ystävällisesti ja käveli Ayerun lattialle tehdyn pedin luokse. Hän laski naisen viereen kantamuksensa – puisen kulhon ja käärinliinoja. Ayeru vilkaisi kulhon sisältöä, ihmetellen, mitä siinä oikein oli. Jotain kummallista haaleanvihreää nestettä, sen kummempaa vastausta hän ei tiennyt.

Sitten hän kiinnitti huomionsa taas tulijaan. ”Tekö minut pelastitte?” hän kysyi, vaivautumatta peittämään inhon sävyä äänessään.

Skysong pudisti päätään ja istahti lattialle. ”Ei, en minä, eikä kukaan muukaan meistä”, munkki vastasi. ”Eräät Jadeonin oppilaat toivat sinut tänne.”

Hienoa, nyt hän oli henkensä velkaa vielä toisellekin Hyvyyden ryhmittymälle. Ayerun mieliala synkistyi entisestään.

”En kuullut teidän tapauksestanne sen tarkemmin, kuin että olitte taistelleet yksin pientä Yashojen joukkoa vastaan”, nuori mies jatkoi. ”Ja yksi niistä kuulemma oli ollut melko erikoinen tapaus… Se, jolta te tuon haavan saitte?”

”Entä sitten?” Ayeru tuhahti. ”Taistelen ketä vastaan haluan.”

”Niin. Sellaisia te Vimin oppilaat olette.” Lämmin hymy levisi jälleen nuorukaisen kasvoille. Ayeru ei kuitenkaan voinut olla pitämättä sitä naamioituna pilkallisena hymynä.

Mutta hän työnsi asian pois mielestään saman tien. ”Tämä haava… Onko se pahakin?”

Nuori munkki ei vastannut heti. Tovin ajan hänen silmänsä heijastivat mietteliäisyyttä, kunnes hän käänsi katseensa Ayerun kasvoihin. ”Saanko vilkaista sitä?” nuorukainen kysyi.

”Siitä vain”, Ayeru tokaisi. Kenties hän muussa tilanteessa olisi tivannut toista vastaamaan ensin hänen kysymykseensä, mutta tässä tapauksessa hän tiesi, ettei saisi vastausta ennen kuin antaisi miehen katsoa hänen vammaansa.

Skysongin oppilas siirsi peitteen sivuun hänen yltään, jolloin Ayeru huomasi, että hänet oli puettu yksinkertaisiin valkoisiin asusteisiin. Hän oli iloinen, että mokomat kaljupäät olivat tajunneet pukea hänelle tällaiset vaatteet ylle ennen heittämistä vuoteen pohjalle lepäämään. Olihan nämä päällä paljon mukavampi nukkua kuin haarniskan kanssa.

Munkki veti varovasti jonkin verran Ayerun paidan helmaa ylöspäin, paljastaen kääreisiin sidotun alueen. Muuten puhtaanvalkoisissa siteissä oli näkyvissä hieman punaista. Nuori mies alkoi hellin ottein ottaa niitä pois, melkeinpä tuskallisen hitaasti Ayerun mielestä. Kaiketi nuorukainen vain halusi aiheuttaa hänelle mahdollisimman vähän kipua näin toimiessaan.

Kun mies oli saanut kääreet avattua, hän jäi tutkailemaan haavaa. Se oli leveä viilto, muuten ei kummoisen näköinen, mutta alue aivan haavan ympäriltä oli tummunut. Ayeru kohotti päätään nähdäkseen sen, mutta vain vilkaisi sitä. Häntä ei kiinnostanut jäädä töllistelemään sitä sen enempää.

”Haava ei ole kuolettava, joten ei huolta. On kuitenkin myönnettävä, että se on hieman outo, melkein kuin… kirottu. Me emme pysty pahemmin auttamaan sen paranemisessa, voimme vain odottaa”, munkki virkkoi kastaessaan yhden tuomistaan liinoista kulhon nesteeseen. Hän puristi ylimääräisen nesteen pois riekaleesta ja sanoi sitten: ”Anteeksi, tämä tulee tekemään kipeää.”

Mies painoi hellä varoen kostean liinan Ayerun haavaan ja alkoi puhdistaa sitä. Hemmetistihän se sattui, mutta nainen ei sävähtänyt, eikä edes ärähtänyt. Olihan kipu tullut hänelle tutuksi taistelukentillä, ei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun hän oli loukkaantunut. Eikä takuulla viimeinen.

”Kuinka kauan joudun mätänemään täällä?” hän kysäisi.

”Vaikea sanoa”, mies vastasi keskeyttämättä työtään. ”Riippuu siitä, kuinka pian haava umpeutuu. Joskin, teidän pitäisi ottaa rauhallisesti vielä senkin jälkeen, ettei se avaudu taas. Teidän ei kannata rynnätä taistelutantereille lähiaikoina.”

”Minulla ei ole aikaa maata täällä”, Ayeru ärisi. ”Enkä edes haluaisi olla tässä loukossa. Lähden heti, kun haavaan ei enää satu näin perhanan paljon.”

Jälleen nuorukaisen kasvoille levisi hymy. ”Päädytte tänne vain uudestaan.” Hän kastoi liinan taas vihreään litkuun ja pusersi ylimääräiset nesteet pois, vieden rievun sitten taas viiltoa puhdistamaan.

”Minä en kaipaa teidän apuanne”, nainen tuhahti.

”Autamme sinua silti.”

Ayeru vaikeni. Oli hyödytöntä väitellä asiasta tuon paukapään kanssa. Sanoivat munkit mitä hyvänsä, hän lähtisi matkoihinsa heti kun kykenisi. Ei hän voinut tuhlata aikaansa makailemalla temppelissä, hänellä oli tärkeämpääkin tekemistä.

Mutta toistaiseksi hän oli jumissa täällä, eikä sille voinut mitään. Ayeru nieli kiukkunsa, sillä eipä asiasta raivoaminen häntä hyödyttäisi tippaakaan.

Hän ei voinut kuin odottaa.
« Viimeksi muokattu: 21.06.2015 17:22:24 kirjoittanut Beyond »

LittlePinkFreak

  • Vieras
Vs: Jade Dynasty: Epämieluisat auttajat || K-13, one-shot
« Vastaus #1 : 20.07.2012 21:22:07 »
Hyvää tekstiä. Olisin kyllä tykännyt enemän, jos Ayeru olisi ollut Modo x)
Voisitko olla kiltti ja pyyhkiä ton one-shotin pois otsikosta ja kirjottaa lisää? Tää oli juuri sellanen ficci, johon olisi kiva saada jatkoa nimittäin ja minä ainakin olisin innokas lukemaan :)
Kiitos tästä ^^