Nälkäpeli: Rajoitettu aika rakkauteen, K11, Cato/Clove

[Death Eater]

Title: Rajoitettu aika rakkauteen
Author: Death Eater
Pairing: Cato/Clove
Rating: K11 // zach korotti ikärajaa
Fandom: Nälkäpeli
Genre: Drama, romance, ehkä myös pieni angst
Disclaimer: Suzanne Collins omistaa hahmot ja Nälkäpelin, en saa tästä rahaa.

A/N: Teki vain mieli kirjoittaa os Catosta ja Clovesta, koska tykkään näistä kahdesta ja omassa mielessäni he ovat sadan prosentin varmuudella rakastuneita

Rajoitettu aika rakkauteen

Minä tuijotan pimeässä kattoa ja potkin peittoa pois päältäni. Se on alkanut jo hiostaa, ja ilma huoneessa tuntuu raskaalta. Voisin vain nappia painamalla säätää ilmastointia paremmaksi, mutta yhtä hyvin voin tehdä jotain muutakin. En saa kuitenkaan unta, joten hypähdän pehmeästi alas lattialle, nappaan erään tuolin selkämykseltä neuleen ja kietaisen sen ohuen paidan päälle. Jalkoihini vedän ensimmäiset kengät, mitkä huoneesta löydän, ja sitten kävelen rennosti ovelle ja avaan sen hiljaa. Käytävä on pimeä ja tyhjä, sillä muut ovat tähän aikaan jo nukkumassa. Tai no, toivottavasti eivät ihan kaikki.

Minä sipsutan pienen matkan toiselle ovelle, jonka eteen jään hetkeksi epäröimään. Sitten kuitenkin kohautan itsekseni olkiani ja enempää asiaa ajattelematta koputan oveen terävästi. Naputtelen jalallani lattiaa samalla, kun odotan oven avautuvan. Kestää hetki ja toinen, kestää liian pitkiä hetkiä ja minun on koputettava uudestaan, tällä kertaa kovempaa. Toivon, ettei kukaan muu eksy sille samaiselle käytävälle, sillä minä todellakin haluan välttyä ylimääräisiltä ja liian uteliailta katseilta. En tajua, miksi Vyöhykkeen 12 tribuutit haluavat hehkuttaa rakkauttaan niin julkisesti, mutta eipä se ole minun ongelmani. Minä tapan heidät areenalla, jos siihen vain on mahdollisuus.

Pian ovi aukeaa varovasti, mutta kun Cato huomaa minut, hän avaa sen kokonaan ja katsoo minua hieman väsyneenä. Cato on ehkä jo ollut nukkumassa, mutta minä herätin hänet. Hymyilen melkein anteeksipyytävästi mutta samalla hyvin tyytyväisenä itseeni, kun Cato huokaisee ja päästää minut ohitseen sisälle huoneeseen. Se on melkein samanlainen kuin minun, se näyttää oikeastaan minun huoneeni peilikuvalta. Kaikki on hieman eri tavalla, mutta silti täysin samaa.

”Mikä sinut tänne toi?” Cato kysyy, aivan kuin ei tietäisi. Minä kävelen kursailematta peremmälle ja istun hänen sängylleen, potkien kengät lattialle.

”En saanut unta”, kerron ja tuijotan häpeilemättä Caton paljasta ylävartaloa. Hän ei ilmeisesti viitsi peitellä sitä keneltäkään (ovellahan olisi voinut olla kuka tahansa muu) kun siihen ei ole tarvetta, enkä minä voi valittaa.

”Ja päätit riistää sen oikeuden minultakin?” Cato huokaisee ja läimäisee minua leikkisästi (ja silti melko tosissaan) poskelle, kun en vieläkään viitsi irrottaa katsettani hänen vatsalihaksistaan. Minä huokaisen ja siirrän katseeni hänen silmiinsä, joista melkein heti jonnekin huoneen toiselle puolelle.

”Joo, ajattelin että se olisi reilua”, totean ärsyttääkseni Catoa. Hän on väsynyt, joten ei varmastikaan jaksa minua juuri nyt. Silti hän ei käske minun häipyä, vaan livahtaa sängylle seinän ja minun väliini, kaivautuu peiton alle ja kääntää minulle selkänsä.

Minä en halua miettiä, mitä tapahtuu sitten, kun menemme areenalle. Me haluamme molemmat voittaa ja meillä molemmilla on erittäin hyvät mahdollisuudet voittoon, mutta vain yksi voi todella voittaa. Jos en tuntisi Catoa sen paremmin, minä liittoutuisin hänen kanssaan siksi ajaksi, että ehtisimme teloittaa pari turhaa tyyppiä. Ja kun aika tulisi, minun olisi pakko tappaa Cato.

Mutta nyt minusta tuntuu siltä, etten pysty siihen. Veitsi on helppo heittää silloin, kun harjoittelen kotona tai täällä Koulutuskeskuksessa. On helppo lävistää jonkun viattoman eläimen iho ja niin tappaa. Harjoittelunukelle se on vielä helpompaa, sillä se ei edes tunne mitään. Olen täysin varma, ettei tappaminen tule olemaan minulle ongelma eikä mikään areenalla. Minähän haluan tappaa, ja vain sillä keinolla voin voittaa. Vieraat ihmiset tuskin eroavat mitenkään typeristä nukeista tai eläimistä. Silti Cato eroaa heistä. Minä en halua katsoa, kuinka minun oma veitseni uppoaa hänen sydämensä kohdalle ja vuodattaa hänet kuiviin.

Ehkä joku muu saa tehdä sen minun puolestani. Ehkä minun ei tarvitsekaan tehdä sitä. En jaksa enää miettiä, tapanko minä Caton, vaan laskeudun makuulle hänen selkäänsä vasten. Ja kun alan piirtää kuvioita Caton käsivarteen, hän kääntyy minua kohti ja avaa raukeana silmänsä. Minä virnistän voitonriemuisesti, etpä saa vieläkään nukuttua.

Caton viimeisetkin unenrippeet häviävät suudelmaan, jonka ansiosta minä saan taas juosta pakoon todellisuutta. Minä en mieti, että mitä sitten, kun olemme areenalla. Mitä sitten, kun olemme huomenna tappamassa nukkeja ja nauramassa muiden tribuuttien surkeille yrityksille. Minun täytyy kai vain yksinkertaisesti yrittää unohtaa heti, kun gongi kumahtaa ja peli alkaa. Sillä loppujen lopuksi rakkaus ja eloonjääminen ovat asiat, jotka minä pystyn helposti erottelemaan toisistaan ja päättämään, kumman haluan.

Mutta nyt ei ole vielä huominen eikä ylihuominenkaan, ja meillä on aikaa.

[Lils]

En ole lukenut paljoa Nälkäpeli-fandomilla, mutta tämä oli kyllä hieno tapa siirtyä sille linjalle vähän tuttavallisemmin! Pidän kirjoissakin niistä kohtauksista, jotka sijoittuvat juuri ennen pelin alkua: harjoituspäiviin, öihin, kun unensaanti on vaikeaa, kohtauksiin, jotka kertovat vahvimpienkin hahmojen epävarmoista hetkistä ja toisinpäin. Cato ja Clove ovat hekin mielenkiintoisia hahmoja, ja ihan vaikka vain pintapuolisesti raapaistaisiinkin, heistä on kiva lukea.

Kirjoitat sujuvasti ja selkeästi, sillä tavalla, että kuvailu on todentuntuista ja reipasta, tekee kohtauksesta elokuvamaisen. Ei ole sellaista ylimääräistä tilpehööriä tai taiteellista kuvailua - ei se sovi tähän fandomiin mitenkään ainakaan minun silmilläni. Tunnelma oli muutenkin tasainen ja hetki oli paikallaan pysyvä (muttei silti tylsä), ei tarvittu liikkuvuutta tai liikaa maalailemista, kun tavallaan pointti tässä hetkessä jota fic kuvaili oli ajatuksissa ja katseissa, latauksessa ja omien päätösten tekemisestä.

Hahmoja ei kaunisteltu liikaa, eikä yritetty väkisin löytää liian syvällisiä kuvauksia ja merkityksiä kaikelle. Kyllä heissä molemmissa on enemmän kuin Katniss näkee, mutta kun miettii tällaisia kysymyksiä, on vain Cloven tapaista jäädä sillä tavalla pintapuoliseksi, ettei kaikki ole liian vaikeaa. Hän voisi jossitella ja mietitä vaihtoehtoja ja tulevaisuuksia, mutta pysyykin sen sijaan varmana ja kylmäpäisenä - ei liian ylpeänä myöntääkseen, mitä Catosta ajattelee, mutta tarpeeksi järkiperäisenä ja kunnianhimoisena myöntääkseen faktat, että hei, näin tapahtuu, minä työnnän tunteeni syrjään ja teen mitä täytyy, minähän voitan. Yhteisistä hetkistä ei ollut tässä tehty liian näteiksi ja riipaiseviksi, vaan se hiljaisuus ja iholle piirtäminen kertoivat tosi paljon. Ehkä myös se tyyli, jolla Clove leikitteli - minä en nuku niin herätänpäs sinutkin - oli sellaista ilkikurista ja leikkisää, mutta sen takana piili muutakin: se kertoi, ettei heidän kahden välillä ollut varsinaisia salaisuuksia, enemmänkin kiintymystä, josta ei vain puhuttu, ja että se pelin henki oli kyllä alusta asti selvä. Omalla tavallaan hyvin kaunista ja hengittävää tekstiä siis, vaikkei se nopeasti vilkaistuna siltä tuntuisikaan.

Ihana ja juuri oikealla tavalla fandomiin ja hahmoihin (ja tähän mielentilaankin!) sopiva teksti, nautin tämän lukemisesta. Pidin!

[Death Eater]

Lils, kiitos tosi paljon ihanasta kommentista - mukava tietää, että pidit tästä ficistä ja sitten kun vielä jaksoit väsätä noin pitkän kommentinkin, niin kyllä piristi mun iltaa c:

Minäkin kirjoitin mieluummin kohtauksesta, joka tapahtuu ennen pelin alkua, mutta silti jo niin, että tribuutit on valittu ja viety Capitoliin. Areenalla tuollaista Catoa ja Clovea olisi vaikea kirjoittaa, sillä ainoa rakastunut parihan oli Katniss ja Peeta, mutta mitä tapahtui sitten muualla... Niin, tykkään kirjoittaa siitä jotain tuollaista

Itsekin olen sitä mieltä, että sellainen liiallinen ja ylipursuileva kuvailu ei tähän olisi mitenkään sopinut, ja pidin sen ihan vain tuollaisena. Ja koska olen aina nähnyt Caton ja Cloven melko, hmm, väkivaltaisina hahmoina, en halunnut kirjoittaa mitään ääliömäisen siirappista ja fluffya tihkuvaa ficciä, se ei vain mitenkään sopisi näille kahdelle. Ja silti siellä jossain piilee rakkaus, vaikka Cloven silmissä, no, voitto saattaa olla tärkeämpää ja rakkaus unohtamisen arvoista...

No niin, enpä sepittele enempää mitään, vaan kiitän sinua vielä kerran ihanasta kommentista!

[Romione]

aika lyhkänen ensimmäinen osa (ei sinun tapaistasi), mutta oli helppo eläytyä lyhyempään lukuun ja tajuta, missä ollaan menossa kuin kilometrin pituisissa ficeissä, joissa pallo on koko ajan hukassa (ei kirjaimellisesti tietenkään )
yleensä en ole ollut kovinkaan kiinnostunut clato -parituksesta, mutta kertapa se on ensimmäinenkin. saat mut aina innostumaan, haha. ammattilaisina nämä hahmot ovat aina tuntuneet vain verisiltä tappajilta, mutta olisi kiva löytää sellainen romanttinen puoli kummastakin. erityisesti cato on aina tuntunut enemmän murhaajalta kuin rakastajalta, hehe.
puhut totta sanoessasi, että nämä kaksi ovat selvästi rakastetut. rakas nälkäpeli ei sitä kerro, mutta heistä näkee ja huomaa, että heidän välillään on jotain. ainakin clove vaikuttaa hieman catossa roikkujalta, hehe. alan itsekin hukkaamaan sen pallon 8--)
silti, jälleen hyvää työtä. kirjoitapas lisää, tyttöseni c:

[Death Eater]

ai kiva, K13 ois sittenki ollu se oikee ikäraja... hupsista

Mutta noniin, Romione, ihanaa että jaksoit kommentoida Jaja, tää oli siis os, eli jatkoa ei ole tähän tulossa, vaikka varmaan kirjoitankin vielä aivan liikaa Clato-ficcejä... Ja joo, Cato ja Clove on kyllä tarkoitettu toisilleen (minua hämmensi, kun leffoissa Glimmer roikkui koko ajan Catossa ö__Ö)

Kiitos nyt kommentista, kultaseni (;;

[sauniu]

awwws!

aivan ihana ficci! en ollu koskaan lukenu yhtään cato/clove
 parituksella, mut hauska lukee jotain erilaista
ne on kyl aika symppis pari 
sorry, eipä oo kovin rakentava kommentti ^^`
mutmutmut mikset kirjota jatkoa!? 
aika harmi, ku tää ois niin ihana alku 

mut eipä tässä mitään, kiitti ihanasta ficistä! :3

[Death Eater]

sauniu, kiitos kommentista ja kiva että pidit ja jatkoa ei ole tulossa, koska tämä oli os ja, no, ei oikein inspiroisikaan kirjoittaa juuri tähän nyt jatkoa... mutta joo, kiitos kuitenkin sinullekin (:

[Pähkinäinen]

Tulinpas tässä vain ilmoittamaan, että luin. En löytänyt virheitä, pidin tekstin sujuvuudesta ja olin mielissäni Cloven ilkeydestä, kun meni herättämään Caton. x] Ja aivan yhtä paljon ilahduin vatsalihasten tuijotuksesta... hihih...

Ehkä joku muu saa tehdä sen minun puolestani. Ehkä minun ei tarvitsekaan tehdä sitä.

Tuossa on jotenkin tiivistettynä ajatuksia Nälkäpelistä. Että ehkä minä voin vain odottaa, että nuo muut eliminoivat toisensa, ehkä minä odotan, että tuo liittolainen kuolee muuten tai että se hyökkää minun kimppuun ja on pakko tappaa se.

Tykkään sinun Catosta ja Clovesta ja luen mielelläni kyllä vielä lisää tällä parituksella. Eli jään sitten odottamaan, jos tulisi vielä uusia julkaisuja... :] Mutta ei tähän kyllä minun mielestäni suoranainen jatko sovi. Uusi one-shot kelpaisi... ^^

Hih, tuli vähän... ömh... ei-ihan-niin-hieno kommentti. Kaipa olen hieman väsyneessä mielentilassa juuri nyt. Sori...

[Death Eater]

hihii, kiitos taas sinulle Lasisydän, kun tulit tämän lukemaan jaja... on ihanaa lukea kommentteja ja tietää, että onnistuu kirjoittamaan jotain, mistä te sitten pidätte ette tietenkään kaikki, mutta sehän on vähän mielipidekysymys... mutta nyt en ala selittämään enempää tuosta asiasta...

joo, tähän ei oikein jatko minustakaan sovi enkä saisi sitä aikaiseksikaan, one shotteja on helpompi kirjoittaa kun ei jatkon kanssa tarvitse tuskailla... mutta joo, mäkin taidan olla nyt väsynyt ja jossain sokerihumalan tapaisessa mielentilassa, joten ehkä vain vielä kiitän sinua kommentista ja lopetan tämän kirjoittamisen nyt tähän

[Kuolotar]

oih aivan ihana ficci,Catosta ja Clovesta alkaa olla tulossa yksi lempiparituksistani.Tää oli kauniisti kuvailtu ja jotenkin suloinen.Clove oli ihana sillei ettei se ollut mikään muhaah tappaminen on tosi kivaa.Catokin oli hauska,varsinkin siten ettei viitsinyt pukea paitaa päälle
vaikka presidentti snowkin olisi voinut olla ovella
Kiitos ihanasta ficistä

Kuolotar

[carrowfan]

oih aivan ihana ficci,Catosta ja Clovesta alkaa olla tulossa yksi lempiparituksistani.Tää oli kauniisti kuvailtu ja jotenkin suloinen.Clove oli ihana sillei ettei se ollut mikään muhaah tappaminen on tosi kivaa.Catokin oli hauska,varsinkin siten ettei viitsinyt pukea paitaa päälle
vaikka presidentti snowkin olisi voinut olla ovella
Kiitos ihanasta ficistä

Kuolotar

Yhdyn Kuolottaren mielipiteeseen... houkuttais kirjoittaa kyl joku Potter-ficci liittyen Kuoleman varjeluksiin (koska olen nyt vain Carrowfan) mut mua huolettaa, etten saa kirjoitettua hahmoja tarpeeks uskottaviks.