Kirjoittaja: faux pas
Ikäraja: K-11
Paritus: Charlie Edwards/Tony Casemore
Vastuuvapaus: En omista Hotel Babylonia tai sen hahmoja enkä saa rahaa kirjoituksistani.
Genre: angst, fluff, romance
Yhteenveto: Tonyn pitäisi olla enemmän kotona ja hän tietää sen. Miksi hän kuitenkin jää töihin nukkumaan?
Varoitukset: slashia, TWT (halusin kaiken hyvän kaikista kausista), vähän kiroilua
A/N: Osallistuu siis palapelihaasteeseen päävärillä sininen.[ Katselin aikoinani Hotel Babylonia ihan kickseissä sillon kun se vielä Subilta tuli, ja pari vuotta myöhemmin tuli ostettua ykköskausi DVD-boksina. Yhdessä vaiheessa keksin sitten että ”hei, tästähän on varmaan kirjoitettu fanfictionia”, mutta eipä ollukaan niin. Slashia oli kuulemma etsiskelty, joten tässäpä olisi. Kaksi pääväriä on siis vielä tulossa, mutta niiden slash-pitoisuudesta en ole niin varma.Tonya väsytti.
Hän oli herännyt serbisiivoojattaren kirkaisuun, kun tämä oli löytänyt hänet nukkumasta liinavaatekomerosta. Herätys ei siis ollut kovin mieluisa, siitäkin syystä ettei siivoja millään ottanut rauhoittuakseen, tämä kun ei puhunut paljoa englantia.
Consiergen tiskille ei jostain syystä tänään ollut tunkua, vaikka hotelli oli yhtä täynnä elämää kuin ennenkin. Baarissakin oli enemmän asiakkaita, vaikka kello oli vasta kaksitoista. Tony nojasi tiskiin oikealla kädellään ja riipoi rehottavaa hiuspehkoaan tylsistyneenä katsoessaan Ginon naurattavan jotain nuortaparia sekoittamalla drinkkejä painovoimaa uhmaten. Ehkä se Vuoden baarimikko-palkinto ei tullutkaan ihan turhasta. Hermostuisikohan Rebecca, jos löytäisi Tonyn nukkumasta jostain huoneesta?
Tony huokaisi eikä vaivautunut peittelemään haukotusta. Ehkä hän voisi sittenkin lähteä kotiin. Hän oli tehnyt niin paljon ylitöitä, että Rebecca varmaankin sallisi yhden vapaapäivän, ja jos ei sallisi, Charlie saisi hänet ylipuhuttua.
Kotiin.
Kyllähän hän tiesi, että vaimo ja lapset odottivat häntä kotiin joka ilta, mutta toisaalta hän vähän pelkäsi vaimonsa reaktiota. Hän saattaisi olla vihainen, ja varmasti olikin. Eihän hän sentään sodassa ollut. Tyttöjenkin elämässä oli varmaan tapahtunut asioita, joista hän olisi jäänyt paitsi ja joita hän ei uskaltanut kohdata – kuten vaikka poikaystävä. Hän alkoi ajautua pattitilanteeseen tilanteensa kanssa. Ehkä mitään pelättävää ei ollutkaan, ja hänen olisi jo korkea aika lähteä kotiin.
Tony huokaisi taas ja sulki silmänsä. Hän kaipasi vaimoaan ja lapsiaan. Silti hän jäi yö toisensa jälkeen hotelliin, työpaikallensa. Hän sanoi sen johtuvan rahasta: consiergen työ ei ollut niin hyvin palkattua kuin luulisi, ja vain pitkiä päiviä tekemällä hän saisi kasaan tarpeeksi rahaa elämiseen eläkeiän jälkeenkin, ja halusihan hän perheensä voivan elää ilman rahavaikeuksia. Eikä tuo nyt ihan valhetta ollut, jos ei ihan tottakaan. Totta kai kyse oli myös rahasta, ainahan kyse oli rahasta. Mutta taustalla oli jotakin muutakin. Hän oli miettinyt sitä usein, ja oli tällä turhalla, mihinkään johtamattomalla päättelyllä vienyt itseltään viimeisetkin mahdollisuudet minkäänlaisten yöunien nukkumiseen. Se masensi häntä. Hän olisi halunnut mennä kotiin perheensä luo, mutta se jokin esti häntä, ei päästänyt häntä otteestaan, ja se jokin oli hotellissa. Se ei ollut rakkaus työtä kohtaan, vaikka Tony tunnustautuikin jonkinasteiseksi työnarkomaaniksi, eihän hän muuten olisi viihtynyt töissä viikkoja yhtäjaksoisesti. Se ei ollut kukaan työkavereista: Ben oli hotellin ainut homo (mikäli Jamesin ajoittain epäheteroa käytöstä ja asennetta ei laskettu), ja hänellähän oli vaimo. Ei sillä, ettei yksikään hotellin naisista olisi ollut viehättävä tai kaunis, päinvastoin, hotellin henkilökuntahan oli täynnä toinen toistaan kauniimpia naishenkilöitä. Respa oli täynnä tyttöjä, samoin oli siivoushenkilöstö. Mutta Tony rakasti vaimoaan. Vaikkei hän ollutkaan supermalli.
”Tony?”
Käsi Tonyn poskella sai hänet säpsähtämään, ja avatessaan silmänsä säikähtäneenä hän näki Charlien huolestuneet kasvot. Tony naurahti väsyneesti ja oikaisi itsensä. Ranteeseen oli alkanut sattua.
”Oletko kunnossa?”
”...olen.”
”Tony...”
”No mitä?”
Väsymys toi mukanaan ärtyneisyyttä, eikä Tonya kiinnostanut vakuutella Charlieta hyvinvoinnistaan.
”Älä kiihdy. Oletko ihan varma?”
(Tämähän alkaa kuulostaa paapomiselta.)
”Olen. Voisitko lopettaa tuon hyysäämisen?”
”Rauhoitu. Vaikutat väsyneeltä.”
”Minä
olen väsynyt!”
Charlie vilkaisi nopeasti ympärilleen ja kohotti kätensä rauhoittaakseen Tonya, sillä tämä oli alkanut korottaa ääntään.
”Tony, älä huuda. Halusin vain tietää, oletko kunnossa.”
”
Olen kunnossa!”
”
Tony!”
Tony katseli Charlieta vihaisesti ja Charlie mulkoili häntä takaisin muutaman sekunnin ajan.
”
Onko sinulla kaikki kunnossa?”
Tony avasi suunsa vastatakseen, mutta huomattuaan, ettei kysymyksen sävy oli edellisestä poikkeava, hän jäi tuijottamaan Charlieta puoliksi typertyneenä ja osaksi loukkaantuneena, mutta edelleen vihaisena.
”Tule.”
”Hei, mitä--?!”
Charlie nappasi Tonya käsivarresta kiinni ja raahasi tämän mukanaan hissiin. Tony sähisi hetken, mutta joutui lopettamaan kulkiessaan respan editse. ”Pikkusisarusten” ei tarvitsisi tietää tästä. Hissin ovien sulkeuduttua hän päätti haukkua Charlien esimiesasemastaan takaisin Reception-tiskille.
”Mitä helvettiä, Charlie?!”
”Meidän täytyy puhua, Tony. Huomaan kyllä, että olet jotenkin kireä tänään, ja minusta tuntuu, että syynä ei ole pelkkä väsymys.”
”Charlie”, Tony astui aivan Charlien eteen, ja he tuijottivat toisiaan tiukasti silmiin: ”haluatko oikeasti tapella tällaisesta?”
”Vain lyhyt keskustelu.”
Tony astui taas vähän kauemmas, muttei rikkonut katsekontaktia. (Hän tiesi kyllä hyvin, ettei onnistunut pelottelemaan ketään sillä tavoin. Tällainen olisi toiminut vain, jos olisi kaikkia vähintään puolta päätä pidempi, ja yleensä hän oli kaikkia vähintään pään verran lyhyempi.)
Miehet kävelivät käytävää pitkin tuijottaen toisiaan murhaavasti ja onnistuivat huomaamattaan säikyttämään tiukkaan, punaiseen mekkoon pukeutuneen blondin naisen, joka lähti harppomaan kohti hissejä niin nopeasti kuin neljän tuuman stilettikoroiltaan pääsi. Charlie avasi kortillaan oven tyhjään huoneeseen, ja molemmat istuivat sängylle. Siinä vaiheessa Tony antoi periksi ja siirsi katseensa lattiaan ja päänsä käsien väliin. Charlie silmäili Tonya huolestuneena. Puolen minuutin jälkeen hän rikkoi hiljaisuuden kysymällä hiljaisella ja lempeällä mutta kunnioittavalla äänellä:
”Mikä nyt on?”
Tony haroi hiuksiaan hetken ennen vastaamistaan. Hän kuulosti väsyneeltä, ääni oli painoksissa.
”Minua väsyttää.”
”Huomaan sen.”
”Haluan pois.”
”Pois?”
”Haluan kotiin.”
”Olet vapaa lähtemään työvuorolistasi mukaisesti.”
”Ei.”
Tony hengitti syvään ja vajosi syvemmälle käsiensä väliin.
”Tämä varmaan kuulostaa sairaalta, mutta...”
Jotain tämänsuuntaista Charlie oli odottanutkin. Hän oli tuntenut Tonyn vuosia, eivätkä edellisen kaltaiset mielenilmaukset kuuluneet henkisesti tasapainoisen tai edes vähän tasapainottomankaan Tonyn käytökseen.
”Ihan kuin en pääsisi lähtemään kotiin. Aivan kuin jokin hotellissa pitäisi minua lukkojen takana. Olen yrittänyt miettiä, mikä se olisi, mutta ajatukseni pyörivät ympyrää.”
Tony piti tauon ja nosti päätään sen verran, että Charlie näki hänen kasvonsa.
”Se on masentavaa.”
Charlie oli hiljaa.
”Are you feeling blue?”Tony katsoi Charlieta hämmästyneenä ja vähän loukkaantuneena. Charlie kuljetti kättään Tonyn selkää pitkin, alhaalta ylös, kuin miehisenä osanoton ja rohkaisun ilmauksena. Kuitenkin, jokin tavassa, jolla Charlie katseli kollegaansa, ei, työntekijäänsä, antoi kädenliikkeelle uuden merkityksen. Tony katsoi Charlieta kummissaan ja käänsi päätään huomatessaan Charlien kämmenen olevan hänen olkapäällään.
”It's alright, mate.”Charlien kravatti oli sininen.
Tony katseli Charlien solmiota, kun Charlie tuli lähemmäs ja sulki hänet isoon ja lämpimään halaukseen.
”Tones.” Charlien ääni ei ollut juuri kuiskausta kuuluvampi, mutta korvan juuressa lausuttuna se riitti. Tony sulki silmänsä, kun Charlien kämmen liukui hänen poskelleen. He istuivat siinä pienen, hiljaisen hetken kuunnellen vain toistensa hengitystä. Charlien käsi siirtyi Tonyn leuan alle ja peukalo silitti hellästi tämän huulia. Tony avasi silmänsä hetkeksi, ja he katsoivat toisiaan silmiin ennen kuin Charlie toi varovasti ja hiljaa Tonyn huulet omilleen. Pienen hetken raollaan olevat huulet tunnustelivat toisiaan ja aukesivat sitten, hukkuen syvään ja märkään suudelmaan. Charlien vapaan käden eksyessä Tonyn takapuolelle hän aisti muutoksen toisen liikkeissä. Se oli pieni säpsähdys, joka sanoi: ”ei, en ole valmis”. Charlie luki Tonya kuin avointa kirjaa: hehän olivat tunteneet jo vuosia. Niinpä hän kuljetti kätensä takaisin Tonyn olkapäälle ja hieroi sitä hellästi.
Kun suudelma viimein päättyi, Tony valui Charlien leuan alle ja painoi päänsä tämän rintaa vasten. Charlie kietoi kätensä Tonyn ympärille, ja he istuivat taas hiljaa. Tony katsoi Charlien sinistä solmiota, ja nukahtaessaan tiesi löytäneensä vastauksen.
A/N: Joo, ei kai Tony nyt Charlieta ihan jalkaa lyhyempi ole, eikä varmaan ketään muutakaan. 
Se vaan kuulosti niin kivalta. Aika fluffymaista fluffya tuli tosiaan tällä kertaa, älä vihaa. Toivottavasti tuo dialogin kielen vaihdos ei sekoittanut ihmisiä, halusin käyttää sitä vähän niin kun tehokeinona, mutta en sitte tiiä miten hyvin onnistu. Kommentithan on tietysti suurin hellyydenosoitus. ^^
