Kirjoittaja Aihe: Neljäs horisontti / S / ficletsarja, 4/4  (Luettu 2862 kertaa)

Lils

  • ***
  • Viestejä: 2 080
    • tumblr
Neljäs horisontti / S / ficletsarja, 4/4
« : 11.08.2012 00:23:24 »
Rating: S
Pairing: Lavender/Luna
Summary: sweet Mary of Silence caught me walking in the rain / she was staring the same / shivering in myself
Warnings: -
Status: 4/4

A/N: Albumihaaste (Mazzy Star - Mary Of Silence), Yksilön elämänkaari (Luna: nuori) En oikein tiedä mitä tästä sanoa, ainakin että tähän kului paljon kahvia ja pianomusiikkia. Kiitos cassablelle, olet ihana! :-*


Neljäs horisontti

1

Ensimmäistä kertaa Lavender tapaa Lunan katsomassa kauas, sillä hän ei tiedä, minne siinä maisemassa kuuluisi tarkentaa. Metsä ei lopu koskaan sillä se liikkuu ja elää, elää vielä senkin jälkeen kun on jättänyt tilaa järvelle ja jatkanut vasta sen rantojen ulkopuolelle. Taivas on aivan yhtä loputon, mutta jostain aina löytyy horisontti.

Niin myös Luna tuntuu ajattelevan, sillä kesken hiljaisuutta hän sanoo muutaman sanan.
"Millaistahan olisi uida reunan yli?" ja Lavender ymmärtää täysin, mitä toinen tarkoittaa.  Hän ei vastaa sillä ei tiedä (Lavenderilla ei ole tapana sanoa turhia sanoja ja esittää muuta kuin sen verran että pärjää), mutta liikahtaa lähemmäs Lunaa näyttääkseen, että yhä on siinä.
"Varmaan niin kuin laskeutuisi vesiputousta pitkin", Luna jatkaa ja silloin Lavender hymähtää.

Koska he eivät tunne toisiaan eivätkä ole koskaan ennen halunneetkaan, ei kumpikaan sano enää hetkeen mitään. Jossain vaiheessa Lavender levittää takkinsa maahan ja istahtaa jättäen tilaa pienelle ja sievälle ihmiselle. Luna tajuaa vihjeen ja kohteliaisuuden ja istahtaa, täysin eritavalla kuin Lavender tosin. Jonkin ajan kuluttua Lavender painaa päänsä kapealle olalle ja haukottelee ääneti, niin, että suupielet tuntuvat venyvän paljon ja enemmän. Luna hengähtää sillä tuntee säikähtävänsä, mutta ei liiku sen enempää kuin käsien tärinään tarvitaan. Luna ei ole tottunut sellaiseen mutta tietää, että siinä kuuluu olla, sillä eri syistä he molemmat tarvitsevat sen olevan niin.

Lavenderin silmäripset keräävät kosteutta jota taivaalta suihkuaa, ja kun he ovat tarpeeksi märkiä ja viluissaan, nostaa Luna varovaisesti toisen sylistään ja vetää sitten mukanaan ylös. Lavender päästää kädestä irti vain muutama sekuntia myöhemmin kuin kuuluisi.
« Viimeksi muokattu: 28.05.2015 09:26:31 kirjoittanut Vanilje »
"Should I wear the purple dress?"
That's all she cares about
What a silly life she has

Lils

  • ***
  • Viestejä: 2 080
    • tumblr
Vs: Neljäs horisontti / K7 / ficletsarja, 2/4
« Vastaus #1 : 15.09.2012 16:01:03 »
Lupa pus! Lavender on saanut ajatuksissani paljon syvyyttä kirjoihin verrattuna, joten itse olen oikeastaan aika innostunut siitäkin hahmosta. Toivotaan, että tässä ficissä hän pysyy ihan okeina sinullekin, mutta onneksi on Luna joka on ihanin! Tietysti kuulostat hassulta mutta myös ihanalta, ihan mahtavaa että tunnelma loksahti paikoilleen ja myös Lunani on edelleen mieleesi. hmmm jotkut lauseet toki vähän tökkivät tai ainakin olivat vähintäänkin hämmentävästi rakennettuja. : DD Koetan päästä sellaisista eroon mutta vaikeaahan se on. Kiitos kauniista sanoistasi. ♥ (ja kiitos myös niistä antamistasi sanoista, jotka auttoivat toisen osan kanssa!)

cassy senkin höpsö, ihana kommentti! Ihana että tykkäät tästä parituksesta, aluksi kun se luikahti jostain mieleen, tuli lähinnä sellainen olo että kuulostan ihan kahjolta. : D Joo Luna on aivan mahti ja oikeastaan Lavenderkin, jos jaksaa miettiä, mutta kirjojen kuva on aika pinnallinen ja siitä on jäänyt vähän tyhmä fiilis. Toivottavasti se muuttuu vähän tässä. ; ) Mutta eikä, apua, mitä sinulle voi edes sanoa - kiitos näteistä sanoista ja kehuista ja lol oot liian ihana. : ( Kiitos että luit ja kommentoit. ♥

Kiitos Aarnolle Aapolle Japanista ja läpilukemisesta!


2

Viisivuotiaana Lavender sai itselleen nuken, sievän ja vaalean. Siltä irtosi silmä ja seuraavana päivänä toinenkin, sillä hän ei vain koskaan oppinut leikkimään sievästi. Teekutsuilla, joita hän Marien kanssa järjesti, hajosi aina joskus kuppi tai toinenkin, mutta äiti korjasi ne napakasti ja mutristi vain vähän suutaan. Se ele oli Lavenderille niitä pahimpia, sillä vaikka äiti ei huutanut tai edes sanonut mitään, kertoivat suupielet hänen olevan pettynyt. Lavender kun oli aina yrittänyt olla hieno ja kaunis, viileän hallittu ja hillitty, kaunis. Edes sillä viattomalla tavalla kuin Marie oli ollut pakkauksessaan: paikoillaan, tahrattomana. Lavender halusi jo silloin olla kaunotar sanan kaikissa merkityksissä, onnistumatta.

Hän nimittäin rakasti olla myös vapaa, sillä kaupunkiasunnossa kasvanut yksinäinen tyttörukka ei vapaaksi päästessään muuta keksinytkään kuin tutkia, eksyä ja sotkea. Hiekkalaatikot tuntuivat mahdollisuuksilta kaivautua syvälle, aina Japaniin asti, auringonlaskun keltaamat hiekkatiet olivat aivan yhtä jännittäviä kuin junaradatkin (joille äiti ei koskaan päästänyt kävelemään).
Hän katseli pilviä, löysi uusia perhoslajeja (jotka äiti tunsi, muttei sanonut mitään vaan esitti innostunutta Lavenderin vuoksi), keräsi kukkasia. Heitteli tuntemattomia maalaispoikia mädillä omenoilla ja nauroi.

Myöhemmin Lavender kasvoi kuin kasvoikin: keholtaan hän jäi hennoksi ja pieneksi, särkyväiseksi, mutta planeetat eivät olleet enää tähtiä vaan planeettoja, syystuuli ei ollut vain kutitusta kesäaamussa vaan luonnonilmiöitä. Maailma oli tylsä.


Luna kutsuu hänet luokseen pääsiäislomalla, ja koska ei ole lunta eikä edes jäätä, lähtevät he matkalle. Junarata on jännittävä ja vaikea tasapainotella, sillä Lavender ei ole koskaan matkustanut sitä pitkin kuin junalla. Hän tuntee pelon sykkivän rintalastansa alla ja hapuilee mielessään, mutta pian Luna kurkottaa toiselta kiskolta tarttumaan hänen käteensä. Se on lämpimämpi kuin halaus ja kevyempi kuin lentosuukko. Siksi Lavender tuntee olonsa voimakkaaksi vaikka hädin tuskin ylettää hipaisemaan pieniä sormia.

Lavender keskittyy sipaisemaan karanneita hiuksiaan takaisin häkkiinsä ja horjahtaa, ja kun Luna hypähtää avuksi, on hänkin myöhässä. Lavender istuutuu raiteelle ja itkee, ja kun Luna kysyy mihin sattui, Lavender valehtelee ja ojentaa nilkkansa. Häntä koskee vain kuraiseen hameenliepeeseen.
"Should I wear the purple dress?"
That's all she cares about
What a silly life she has

Lils

  • ***
  • Viestejä: 2 080
    • tumblr
Vs: Neljäs horisontti / K7 / ficletsarja, 3/4
« Vastaus #2 : 18.11.2012 01:10:17 »
Minä myös! Kiitos taas, ihana tietää, että joku lukee tätä. ♥ Hmm joo tiedän, se epäselvyys on yksi juttu mistä ainakin täytyisi päästä eroon, mutta kaikki monimutkaiset lauseet ja ideat ja mielleyhtymät ovat tietenkin omassa päässä niin paljon selkeämpiä ja kuulostavat helpoilta, etten minä koskaan tajua mikä siinä on vialla. : D (tässäkin osassa on paljon sekavia virkkeitä mutta ne nyt ovat siellä piste.) Lavenderin ajattelen olevan sellainen, joka haluaa olla klassisen kaunis ja sievä ja sopia niihin teekattauksiin, ehkä osittain joo äitinsä vuoksi mutta myös itsensä, ehkä se ei tullut kovinkaan selvästi esille. Kiitos kuitenkin ihanasta kommentistasi, pus!


3

”Minä en koskaan halunnut tällaista”, Lavender sanoo varoittamatta, kun tutkii sormia omiensa lomassa. Hänen kasvojensa piirteet ovat pyöreät ja kaarevat, kaikkea muuta kuin tavanomaiset, ja Luna pitää niistä silti ja juuri siksi. Hän ei ymmärrä mitä Lavender yrittää kertoa, muttei harmistu. Varmastikaan se ei ole sanottu pahalla. Eikä sitä olekaan.

”Minä halusin kuninkaita”, Lavenderin kasvoja pyyhkii arka muttei varovainen virne. ”Lordeja ja taikaministereitä, tiedäthän sinä.” Luna tiesi, sillä samoja hän oli halunnut itsekin, muttei tiedä, sillä ei halua enää. Hän muistaa vain Lavenderin.

”Miltä se tuntuu nyt?”
”Ei ainakaan menetykseltä”, Lavender lupaa, ”ihan vain vähäsen, niin kuin aina, kun huomaa, ettei suurin toive toteutunut. Eivät ne koskaan toteudu.” Lavender tietää sen jo, sillä hän iso tyttö, vahva ja niin monesti karille ajanut.
”Minä en menettänyt mitään”, Luna lupaa ja hymyilee, ilottomasti. Heistä kumpikaan ei taida ymmärtää, mitä yrittää kuiskata. Lavenderin kasvoilla katkeaa jotakin ja tunnelma haihtuu. Mielessään hän ojentaa kätensä hamuamaan sen taianomaisuuden takaisin, pakottaa tyyneyden pysymään äänessään, yön.
”Etkö sinä ole koskaan menettänyt mitään?” hän kysyy, eikä Luna vastaa, vaan laskee katseensa alavasempaan, siristää silmiään kuin tutkailisi. Hän kohauttaa olkiaan olemattomasti, haluttomana vastaamaan, ja myös Lavender tajuaa sen.
On yhä asioita, joita Luna ei hänelle kerro. Lavender tietää, että jaetut salaisuudet erottaisivat hänet niistä muista, nimettömistä, joista Luna ei koskaan puhu.

”Minun kai pitäisi mennä”, Lavender kiskaisee kätensä irti eikä sipaise Lunan poskea niin kuin hänellä on tapana aina lähtiessään. Se saa Lunankin havahtumaan siihen, että toinen on kaukana, lähdössä. Katsoessaan tyttöystäväänsä hän näyttää epäröivältä. Jää. Lavender viipyykin hetken, mutta kun edes kuiskattua vastausta ei tule (se on olemassa vain Lunan mielessä, huutona), hän nousee ylös paljaalta lattialta ja varoo vilkaisematta taakseen. Olisikin vilkaissut, toivoo Luna, sillä se olisi piirtänyt jalanjäljet paluumatkaa varten.

Laventelitaivas on melkein vihertävä seuraavien kuukausien ajan. Kun se on jäätynyt tarpeeksi monta kertaa talvisten iltatähtien verhoamana, on Luna ehtinyt unohtaa. Hän tietää yhä Lavenderin lähteneen, muttei tiedä, minkä vuoksi. Lunasta tuntuu yhä samalta, mutta hän ei muista enää miksi.
"Should I wear the purple dress?"
That's all she cares about
What a silly life she has

Lils

  • ***
  • Viestejä: 2 080
    • tumblr
Vs: Neljäs horisontti / K7 / ficletsarja, 4/4
« Vastaus #3 : 23.12.2012 23:20:52 »
4

Laventelinpunaista on myös sade auringonlaskun aikaan, sillä kun Lavender vihdoin rohkenee kohdata Lunan, se on niin kuin he vasta tapaisivat. Hengitys kasvaa ja kasvaa ennen kuin hän uskaltaa puhaltaa sen ulos, ja sitten se on näkymätöntä eikä sitä enää ole. Jossain päiden yläpuolella se kohoaa pilviä kohti, mutta Lavender ei enää välitä, se ei kuulu enää hänelle. Ei kuulu Lunakaan, mutta Lavender välittää yhä.

Luna ei kuule että tuulee, sillä hänellä on pää täynnä ajatuksia kuin sähikäisiä tai kiiltomatoja. Nekin nimittäin erottuvat pimeässä, varsinkin ne, esimerkiksi kun yrittää nukahtaa. Ne ajatukset koskevat useimmiten Lavenderia, mutta ne eivät ole selviä tai järkeenkäypiä. Joskus on ikävä ja joskus häntä suututtaa, suurimman osan ajasta hän käyttää pohtien mitä olisi voinut tehdä toisin ja miksei tehnyt.

Hän ei ole koskaan pärjännyt kenenkään kanssa. Kukaan ei myöskään ole koskaan koskettanut häntä samalla tavalla kuin Lavender: kukaan muu ei ole sipaissut korvalehteä samalla tavalla tai painanut sormiaan kalpeaan ihoon, eikä kukaan toinen ole koskaan kuiskannut samanlaisia auringonlaskusanoja hänen hiuksiinsa.

”Mihin sinä menit”, Lavender sanoo niin hiljaa, että luulisi syystuulen varastaneen puolet sanoista. Luna kohauttaa olkiaan.
”Ethän sinä tarvinnut minua enää”, hän sanoo niin kylmästi, että Lavenderia puistatuttaa.
”Älä ole vihainen.”
”En minä ole vihainen.”
”Älä ole”, Lavender inttää ja saa Lunan puuskahtamaan niin terävästi, ettei hän ole ennen kuullutkaan.
”Älä intä”, Luna sanoo ja kuulostaa sittenkin rauhalliselta.


Viiden päivän pasta Lavender lähettää viestilapun.

Anteeksi.

Luna säpsähtää, mutta tarttuu paperiin ja kääntää sen ympäri. Hän kastaa kynän musteeseen ja kirjoittaa:

Anteeksi.


Sataa, sataa, ei ropise, sataa vain. Luna istuu kivellä kädet polvien ympärillä ja keinuttelee edestakaisin, sillä on lauantai eikä parempaakaan tekemistä. Lavenderin tulo säikäyttää hänet, mutta hetken hiljaisuuden jälkeen Luna vain tervehtii ja hymyilee pienesti.
”Mitä kuuluu?”
”Hyvää”, Lavender vastaa, hymyilee hänkin. Hän astuu lähemmäs, ja kun Luna ei kavahda, istuutuu hän viereen. Kivi on kylmä ja märkä, sade kohisee ja suhisee, mutta Lavender päättää olla välittämättä. Ei Lunakaan välitä. Paitsi hänestä, toivottavasti.

He ovat hiljaa kauan, mutta Lavender saa lopulta vastauksen. Silloin, kun hämärä on jo puolitiessä ja planeetat ja tähdet näkyvät taivaalla hennosti, Luna painaa päänsä vasten siroa olkapäätä ja tuhisee vähän.
"Should I wear the purple dress?"
That's all she cares about
What a silly life she has