No siis Pelsuillahan on just tuolla puolustajien puolella pulaa väestä, joten ei toi Salmisen itse itsensä pihalle loppupeleistä ajaminen ainakaan auta asiaa. Mutta joo, se oli vähän epämääräinen tilanne. Olihan siinä vauhtia ja olettiko Salminen, että Heljanko väistäisi heti takaisin maalille? No, kukaan meistä ei pääse Salmisen pään sisälle, vaikka kuinka haluttaisiin. Joka tapauksessa ihan turha jäähy. Heljanko saa seistä siellä maalin takana vaikka koko pelin, eikä sinne pidä mennä kenenkään päälle luistelemaan. Ymmärrän kyllä sun tunteenpurkauksen, olisin varmaan itsekin huutanut, kuin syötävä, jos sama olisi tapahtunut Kokolle!

Mutta osaa ne toisenkin joukkueen pelaajat selvästi törttöillä, sen verran vaarallisen näköistä poikittaista tuli kolmannessa erässä (Puutio lensi laitaan pää edellä), ja eikö se Savinainen käynyt uhkailemassa Kokkoa ton Heljanko-keissin jälkeen? Ei sekään nyt ihan herrasmiespelin kriteerejä täytä, toki tunteet kuumenee pelaajillakin varmaan vähintään samaan tahtiin, kuin faneilla, mutta sen verran pakko puolustaa, että on niitä hölmöyksiä tehty puolin ja toisin😅 Toivottavasti tuomarit pysyy nyt seuraavissa peleissä tilanteen tasalla, ja kaikki sikailut siistitään jatkossakin pois.

Minä yritin ostaa lippua sunnuntaille, mutta ne myytiin loppuun muutamassa minuutissa?😅 Onneksi Lahen Turkoosin mukaan mahtui vielä, vaikka siis olisin halunnut lähteä omalla autolla (vaikka siellä fanikatsomossa olisin sitten jököttänytkin muiden mukana). Mutta ei auta, bussia sitten alle vaan ja seuramatka käyntiin sunnuntaina😂

cassi: hihii! Ihana cassi! On ollut ikävä Finiä ja sinuakin höpsöläinen. ♥ On ollut myös kivaa palata juurilleen ja kirjoittaa Potteria ja siitä merestä ja lämmöstä, ihan oikeassa kyllä olet, tämä on juuri sellainen minun näköinen teksti, ja se tuntuu jotenkin tosi kivalta kuulla. Kiitos. ♥

Ygritte: jee, kiitos! ♥ Minäkin tykkään merestä, minun lapsuuskaupunkini oli meren äärellä, ja siitä kirjoittaminen tuntuu aina jotenkin yhtä kotoisalta ja tutulta. Näissä 100 sanan raapaleissa ei ole oikein tilaa hirveästi selitellä tilanteiden taustoja, mutta tykkään mysteereistä ja kiva, että sinäkin tykkäsit siitä. Ja kiitos tsempeistä, toivon mukaan tämä jossain vaiheessa valmistuu! :-)

Thelina: tervetuloa seurailemaan! Minun täytyy käydä kurkistamassa noita sinunkin Neville/Remuksia, tämä paritus on ihan vienyt minun sydämen. ;--; Kiitos hirveästi. ♥

---

On vielä syyskuu ja Neville juo teetä termospullosta rantakalliolla. Aallokko on yhtä korkea kuin aina, mutta lokit nauravat hänen yläpuolellaan ja aurinkokin paistaa ja hänellä on hyvä olla, vaikka tuulee ihan hirveästi hänen rikkinäisen, itse tehdyn villapaitansa läpi.

Hän miettii Remusta. Ehkä pitäisi kirjoittaa hänelle kirje, että hänellä menee kai ihan hyvin siellä saarella ja siinä Remuksen valkoisessa ja ruosteenpunaisessa majakassa, jossa on paljon rottia.

Ei hän kyllä ole vielä paljoa saanut aikaiseksi, joten ehkä hänen ei kannatakaan kirjoittaa, vaikka haluaisi kovasti tietää miten Remuksella menee siellä mantereella niin kaukana Nevillestä.

Sodan jälkeen on ollut niin hirvittävän vaikeaa ihan kaikilla.



Saarella on aika hemmetin monta puskaa kurtturuusuja.

Ne tulevat leviämään entisestään, jos niille ei tehdä mitään. Neville käy raivokkaasti niiden kimppuun oksasaksilla ja hikoilee huolimatta kylmästä säästä ja ainaisesta tuulesta. Hän voisi käyttää taikuutta ja tietää sen, mutta ruumiillinen työ on hänelle miellyttävämpää juuri nyt.

Ja siinä majakassa on paljon työtä. Hän on saanut raivattua ja vallattua oleskelutilan aika hyvin itselleen, mistä hän on ylpeä. Sänky on kova ja hän nukkuu huonosti ja vähän, mutta hän on oikeastaan nauttinut paljon olostaan saarella kaukana kaikista muista.

Eikä hän ole niin yksinäinen kuin mummo pelkäsi. Onhan hänellä ne rotat jos ei muuta.



Kalastaminen on hänestä mukavaa ajanvietettä. Neville ei oikeastaan tiedä paljoakaan Pohjanmeren kaloista. Haita siellä oli useampaa eri lajia, ainakin kissa- ja koirahaita.

Huono puoli kalastamisessa on se, että ajatuksille on aivan liikaa aikaa, kun odottaa kalan syövän.

Mikä tarkoittaa sitä, että Neville miettii taas Remusta. Hän miettii Remusta liian paljon ottaen huomioon, että he eivät ole nähneet kolmeen vuoteen. Ehkä jopa neljään. Joskus he lähettivät kirjeitä, varmaan kerran kuussa. Ne olivat yksi Nevillen lempiasioista, vaikka Remus ei ikinä sanonutkaan mitään olennaista tai tärkeää. Jotenkin hän ei koskaan kertonut, mitä hänelle oikeasti kuului tai mitä hän oli edes tehnyt.

Hassu mies.

Oi oi oi oi oi mikä peli eilen! Mua siis jännitti jo ennen peliä ihan järjettömän paljon, koska näin Pelsujen näkökulmasta eilisessä pelissä oli tosi paljon kiinni. Jos Tappara ois voittanu olisi se ollut aika mahdoton enää sieltä 3-0 kuopasta nousta. Toki ihmeitä tapahtuu aina, mutta sen verran harvemmin, että kyllä tämä lopputulos on paljon parempi

Pelsujen peli on onneksi koko ajan parantunut tässä finaalisarjan edetessä! Selvästi auttoi noi ketjumuutokset, sillä peli oli reippaampaa ja rohkeampaa, vaikkakin maalinteko on edelleen pienoinen haaste. Ja Horkylle taas onnistuminen:3 Horky alkaa olla mun poor little meow meow kohta, ihan lemppari, ellei Juhista oteta huomioon:D Minähän suhtaudun tunteella siis pelaajiinkin

Ja onneksi Heljanko vaikuttaisi olevan eilisen jälkeen kunnossa! Olipas siinä taas yksi typerä keissi koko Salmisen törmäys:/ En pysty mitenkään käsittämään. Ensinnäkään maalivahteja nyt ei ylipäätään mennä tönimään, mutta tehdä tuollainen ratkaisu tilanteessa, jossa Pelsuilla ei ollut mitään hätää. Kaikki oli hyvin, ja sitten tarjoiltiin Tapparalle ratkaisun avaimia oikein harvinaisen avokätisesti. Lisäksi olisi ollut tosi masentavaa, jos Heljanko olisi loukannut itsensä, sillä tuskin kukaan haluaa pärjätä vain siksi, että vastustajajoukkueen avainpelaaja on poissa pelistä:/

Aaaa, kiljun! Olipa tämä ihana ja hymyilyttävä fikki, olen niin iloinen, että nappasin tämän Kommenttikampanjasta. 🥰 Piristi kyllä tylsää päivääni hurjasti.

Kirjeiden (tai tekstareiden) välityksellä kerrotut fikit on ihan minun lemppareita ja tässä oli niin luova idea tuo liemikirjekurssi. Voin hyvinkin kuvitella Dracon työskentelevän liemien parissa koulun jälkeen, jotenkin sellainen dracomainen ammatti, ja Harry tietysti aurorina. Voin oikein kuvitella Harryn mokaamassa jossain työtehtävässä tuolla lailla ja pomon laittavan hänet liemikurssille, lol.

Tässä oli paljon kivoja yksityiskohtia, erityisesti noissa liemissä ja niiden aineksissa ja ohjeistuksessa, niitä oli kiva lukea. Minun Pottertietämys on vähän ruosteessa, kun en ole pitkään aikaan kirjoja lukenut, mutta oli siellä pari tuttua juttua, jotka tunnistin haha. Muistan kanssa kirjoista, että Harry ei oikeasti ollut niin huono liemissä kuin hänen arvosanansa antoivat ymmärtää, koska Kalkaroksen jatkuva härnääminen ja kiusaaminen häiritsi hänen keskittymistään, joten oli kiva huomata, että Harry sai hyvät arvosanat Dracolta. :')

Minua niin huvitti tuo moka, jonka Draco laittoi siihen yhteen ohjeeseen, mitähän lie ajatellut, kun hunajanvärinen muuttui vihreäksi... Myös noitten loppumerkintöjen ainainen kasvaminen sai hymyn huulille, samoin kuin kaksikon välinen sanailu. Oli piristävää lukea ei-niin-antagonisesta suhteesta Harryn ja Dracon välillä, kun molemmat ovat jo oikeita aikuisia(tm) eivätkä enää kaunaa kantavia teinipoikia. Ja ihana Draco, kun oikein tarjosi tukiopetusta!! Mitä lie tukiopetuksen päätteeksi tapahtuikaan... 🤭

Siis en kestä, tämä oli vaan niin hyvä! Kiitos kovasti.

Ficin nimi: Surrealistista sirkuspelleilyä
Kirjoittaja: Maissinaksu
Beta: Linne
Ikäraja: k-11
Mukana: Oliver & Griggs (Percy/Oliver?)
Genre: Slice of life, hitusen crackia

Summary: “Olen minä nukutuksi jotenkuten saanut, mutta näkemäni unet... Ne ovat jotain aivan käsittämätöntä. Aamulla olo on kaikkea muuta kuin levännyt, ja suoraan sanoen pelkään, että väsymykseni vielä vaikuttaa työni laatuun negatiivisesti kollegoitani tai Weasleyta ajatellen.”

A/N: Fanifiktiota fanifiktiosta! Olen pitkin kevättä fiilistellyt Linnen Ministeriön vankia ja tuli kirjoitettua siihen liittyen pieni höntti pätkä. MV:n idea pähkinänkuoressa on, että sodan jälkeen auroriksi kouluttautunut Oliver Wood on saanut tehtäväkseen vahtia Azkabanissa tuomiotaan suorittanutta (ja nyt yhdyskuntapalveluun siirrettyä) Percy Weasleyta, ja ehkäpä siellä taustalla sitten on yhtä sun toista kehittyvää tunnetta. 😉 Oliverilla ainakin on tässä pätkässä tunteita suuntaan ja toiseen. 😂



***



“Sairaslomaa”, Griggs toisti kuultuaan Oliverin asiallisen mutta varmasti epätoivoiselta haiskahtavan pyynnön.

“Vaikka vain yhden päivän!” Oliver kiirehti tarkentamaan. “Eihän tämä järin vakavaa ole.”

Griggs kohotti kulmaansa. “Kerroit juuri, ettet ole nukkunut moneen päivään. Sekö ei ole sinusta vakavaa?”

“On! Tai siis... Olen minä nukutuksi jotenkuten saanut, mutta näkemäni unet... Ne ovat jotain aivan käsittämätöntä. Aamulla olo on kaikkea muuta kuin levännyt, ja suoraan sanoen pelkään, että väsymykseni vielä vaikuttaa työni laatuun negatiivisesti kollegoitani tai Weasleyta ajatellen.”

“Hmm. Millaisia unesi sitten ovat olleet?”

Piru, kun pitikin Griggsin moista kysyä.

“Onko se, öh, olennaista, sir?” hän livautti suupielestään ja hieroskeli vaivaantuneena mustien renkaiden koristamia silmiään.

“Tarkoitin lähinnä sitä, ovatko ne selkounia tai sellaisia, jotka voisivat ennustaa jotain?” Griggs tarkensi heilutellen kättään kuin yrittäen sen avulla jäsentää ajatuksiaan. “Minua kiinnostaa ainoastaan, jos niissä olisi jotain ministeriölle olennaista tietoa.”

Oliver vakaasti epäili, ettei ministeriöllä olisi käyttöä hänen viimeaikaisille unilleen, joissa hän oli muun muassa seikkaillut Tylypahkan mailla yksipyöräisellä ajellen, mutustanut huispauspallojen muotoisia suklaita, viljellyt Hagridin vaaleanpunaiseksi maalatun mökin kasvimaata ja ihastellut Nahkiaisentielle rakennettua valtavaa vesiliukumäkeä.

“Sir, vakuutan, ettei unistani ole kenellekään poliittista tai strategista hyötyä. Ne ovat vain uuvuttavia ja sanalla sanoen... sekopäisiä”, Oliver totesi muistellen erästä muutamana edellisenä yönä toistunutta unta. Siinä hän oli ensin loikkinut aaltoilevalla kukkaniityllä vailla huolen häivää ja sitten kompuroinut nurin, jolloin kohtaus oli vaihtunut ja hän yhtäkkiä maannut sängyllään ketarat ojossa kuin meritähti.

Eikä sekään mitään, mutta samassa unessa hän oli todistanut Percy Weasleyn riisuutuvan edessään ilkialastomaksi ja istuvan hänen syliinsä hajareisin kuin hän olisi ollut maailman ratsastettavin ja energisin luudanvarsi. Weasley oli nojautunut hänen päälleen ja suudellut niin pyörryttävästi, että Oliverin oli pitänyt haukkoa tovi henkeä tajutessaan heränneensä yksin omasta sängystään. Että sellainen uni. Oliver oli päätellyt syöneensä jotain turhan tujua.

Vaan kun Weasleysta oli tullut hänen uniensa vieraileva tähti pari kertaa uudelleen, Oliver ei ollut varma, kykenisikö hetkeen katsomaan tätä silmiin ilman, että muistaisi, miten Wesley oli unessa kietonut raajansa hänen ympärilleen, suudellut häntä niin, että he olivat lähes sulautuneet yhteen ja... ja... tapittanut häntä sinertävien sijaan purppuranpunaisilla silmillä tuntosarvet päähänsä kasvattaneena. Tai että hän oli viimeisimmässä unessaan ollut Weasleyn kanssa luoja paratkoon sillä tavalla ja toljottanut tämän paljasta selkää, johon oli muodostunut kultareunaisia tatuointeja. Ne olivat liikuskelleet kanvaasillaan kuin velhomaailman valokuvakohteet ja jostain syystä suhtautuneet häneen vihamielisesti, sen Oliver muisti myös. Olivatpa ne solvanneet häntä koiranpyllyksikin.

Sanomattakin selvää, että Oliver oli joka kerran ollut pöllämystyneellä tuulella herättyään moisesta surrealistisesta sirkuspelleilystä. Uudelleen nukahtaminen oli sekin osoittautunut vaivalloiseksi äänettömän raivokkaiden käteenvetotuokioidenkin perästäkin – yölliset sekoilut olivat jättäneet perin levottoman tunteen hänen kehoonsa. Hemmetin Weasley.

Äh, hänen ei tosiaan olisi pitänyt muistella niitä unen osia varsinkaan Griggsin edessä, olivat ne kaikesta absurdiudestaan huolimatta olleet miten ihania – hetkinen, miten niin ihania?

Mistä lähtien Percy Weasley oli ollut hänestä ihana? Toki hän oli ajatellut jotain sellaista jo Tylypahkassa, mutta nekin olivat olleet ohikiitäviä tuumia... Kai?

No mutta näkihän sen nyt sokea hevoskotkakin, että Weasley oli suudeltava kuin suloisin suklaasammakko.

Voi hiivatti, oliko hän sekoamassa muustakin kuin Weasleyn hiljaisesta läsnäolosta ja kalpeankomeasta olemuksesta, vai juuri niistä? Saiko niistä edes seota, saisiko hän potkut, mitä ja miksi ja voi helvetti hän todella tarvitsi unetonta unta –

“Et todella näytä voivan hyvin, Wood”, Griggs sanoi sitten keskeyttäen hänen päänsisäisen myllerryksensä.

“Kiitos, sir.”

“Ei se varsinaisesti ollut kohteliaisuus.”

“Ei niin, sir.”

“Hemmetti soikoon... Ota itsellesi kolme vapaapäivää ja yritä saada univelkasi kuitattua. Pyydä parantajanoidalta tarvittaessa nukahtamista auttavaa troppia ja sen sellaista, tiedät kyllä”, Griggs murahti. “Sinusta on enemmän hyötyä itsellesi ja meille kaikille täyspäisenä! Lähetän Flintin tuuraamaan sinua jo tänään.”

“Ymmärrän. Kiitos, sir”, Oliver lausui, vaikkei ymmärtänytkään, miksi hänen vanginvartiointipestinsä sijaiseksi piti tökätä kaikista auroreista juuri Flint. Toinen hänen toimivista aivosoluistaan kuitenkin tiedosti sen järkeväksi ratkaisuksi, he kun olivat viimeksi edellisenä päivänä tehneet töitä yhdessä, ja Flint oli tietoinen Weasleyn tilanteesta.

Kunhan vain Flint pysyisi poissa hänen unistaan, Oliver ajatteli hortoillessaan ulos Griggsin toimistosta.