A/N: Spurttisana: kellonaika.

---

Kellonaika on jotain päälle kaksitoista yöllä, kun minä kävelen rannalle taskulampun kelmeän valon varassa. Tuuli puhaltaa vietävänä ja tihkuttaa vettä, ja tiedän että se on Nikolain tekosia.

Näin hänen luikkivan mökin ovesta ulos viisi minuuttia sitten, ja jostain syystä löysin itseni seuraamasta häntä. Olin vielä heräillä lukemassa Astrid Lingrenin Veljeni Leijonamieltä, kun Nikolai nousi sängystä ja lähti vähin äänin huoneesta, jonka minä jaoin hänen kanssaan.

Olen tarpeeksi utelias hänestä, että uhmaan hänen luomaa säätä, ja saavutan rannan muutaman hetken kuluttua. En näe Nikolaita missään, ja minä nielaisen alas karkean pettymykseni.

Olen katsonut merta ja mustaa aallokkoa taskulampun valon avulla viisi minuuttia, kun näen vedessä jotakin. Se on Nikolai.

Hän on harmaahylkeen muodossa ja kurkistaa tummasta, villistä merestä suoraan minuun. Valo saa hänen mustat isot silmänsä kimmeltämään ja minä vedän äkisti henkeä siitä näystä. Hetken aikaa tuijotamme toisiamme, ennen kuin Nikolai sukeltaa jälleen vahvojen vesivirtojen alle,

ja sitten minä olen yksin.

Ne Bloodille buuaamiset jatkui vielä sen jälkeenkin, kun Blood tuli tikattuna takaisin ja bongattiin takaisin kuviin. Mutta ollutta ja mennyttä, onneksi tämä hopeahuuma on vienyt kaikki pettymykset mennessään Siis tää juhlahumu on ollut niin ihanaa, ja on ollut tosi kiva lukea lehtijuttuja, joihin on nostettu just sitä, miten Pelsufanit jäi odottamaan sankareitaan ja tuettiin ja kannustettiin meidän joukkuetta, ja saatiin vielä yhdet bileet ennen kauden loppua. Ai että, menee vieläkin ihan kylmät väreet, kun katselen kuvia ja videoita hopeabileistä:3

kauden aikana nähdyistä/kuulluista itkuista siitä, miten kannatetaan väärin, voitetaan väärin, ollaan tyylittömiä juntteja, valmentajana on joulupukki/saunatonttu, Ilves veis pleijareissa kuin litran mittaa (harmi ettei ne vaan koskaan selviä finaaleihin asti) ja mitälie milloinkin.

Nooo mut onko tossa tota paikallisvastustajan lisää Ilveksen kanssa Jos yhtään lohduttaa, niin täällä Tappara ja sen kannattajat on hyvin keskisarjaa, ei liikuta tunteita sen suuremmin, mutta jos kyseessä olisikin ollut HIFK... Ja siis samaa sitä saa kuulla Pelsufanina. Lahdessa on aina jotain vikaa eikä Pelicans voita ikinä... En enää itse jaksa noista niin välittää, jos joku tulee onnellisemmaksi tuosta huutelusta, niin sitten tulee.

Katkeria tappion hetkiä täällä ole nähtykään tänä keväänä, on ollut niin mahtavaa, että kaikki on vaan juhlittu hopeaa Tuntuu jotenkin oikeasti terveeltä muutokselta urheilukentille! Ja siis, voinko riittävästi korostaa Pelsun pelaajien tekoa? Ne halusi tavata kannattajat vielä kerran kauden päätteeksi! Oon vieläkin ihan taivaassa. Ei mulla riitä adjektiivit ylistämään meidän joukkuetta:3

Mutta, mutta, joko on aika analysoida tulevia MM-kisoja? Ei se jääkiekko onneksi kokonaan loppunut tältä keväältä!

Otsikko: Kasvukipujen kudoksissa
Kirjoittaja: Claire
Fandom: Originaali
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Pääosin angstisia raapaleita, mutta toivon pilkahduksia piilee myös mukana
A/N: Osallistun tällä Spurttiraapale VI -haasteen 8. kierrokselle, ja yritän saada seitsemän raapaletta tämän viikon aikana kasaan. Pyrin myös käyttämään kierroksen inspiraatiosanoja, jotka löytyvät alla olevan spoilerin takaa. Toivottavasti joku lukee ja tykkäileekin kenties lukemastaan, vaikka vähän angstista meininkiä näissä raapaleissa onkin. Kaikenlainen kommentti on oikein tervetullutta





Sanat saattavat olla silkkiä, lohduttava lupaus, johon tuudittua. Vaan kun lupauksia ei lunasteta, ei kestä kauaakaan, kun pehmeimmästäkin silkistä muodostuu kuristava nauha kaulan ympärille. Pettymykset painavat rintakehää kasaan, mielessä huutavat itsesyytökset, joita pakoon ei pysty juoksemaan. Kyyneleet saavuttavat aamut, illat, lopulta viikonloputkin. Tältäkö pitkään jahdatun unelman saavuttaminen tuntuu? Pohjattomalta toivottomuudelta? Loppuun palamiselta, jo ennen kuin on hädin tuskin ehtinyt päästä alkuunkaan?

Pään täyttää yksi ainoa kysymys: Mikä helvetti minussa on vikana?

Se ainut jäljellä oleva järjenhiven sanoo, ettei sen tältä pitäisi tuntua. Ei siltä, että innokkuuden ja inspiraation liekit tulee tukahduttaa. Ei siltä, että nauraa liian usein ja liian lujaa. Kun jokaisena päivänä vaaditaan antamaan itsestään kaikkensa ja vielä vähän enemmän, ei lopulta mikään enää nauratakaan. Hyvä, kun pystyy edes kohteliasta hymyä huulilleen pusertamaan. Kun epäkohdille suljetaan silmänsä, lopulta sitä päätyy vain puremaan huultaan. Veren mausta suussa tulee uusi normi.

Yhteisöön sulautuminen tuntuu samalta, kuin muuttuisi osaksi harmaata massaa. Ajatus siitä, että olisi jotenkin erilainen, saa pään painumaan alas syyllisyyden tunteesta. Kykenemättömyys muovautumaan tuntuu yhdeltä suurelta epäonnistumiselta. Mutta samalla mikään ei ole tuntunut yhtä todelliselta kuin se, että tämä ei todellakaan ole sitä, mitä tuli hakemaan. Pettymys painaa yhä rinnassa, mutta tällä kertaa se ei ole vain pettymystä itseään kohtaan.

Lopulta päätän nostaa leukani rintakehästäni. Etuoikeutettua, ylpeilevää, typerää vai rohkeaa. Jokaisella on oma mielipiteensä, joita en kuitenkaan jää kuulemaan. Suljen oven valheelliseksi osoittautuneelta unelmalta viimeisen kerran. Jo turhankin tutuiksi tulleet kyyneleet putoavat poskilleni, mutta tällä kertaa ne tuntuvat lohdullisilta.

Kaulaani puristanut silkkinauha on hellittänyt otteensa, ja pystyn viimein hengittämään.

Kiitos paljon palautteistanne ja anteeksi kovasti tämä viipynyt vastaus!

Meldis: Ihanaa, että pidit ärtyisästä Severuksesta tässäkin ficissä! Nauroin tuolle mainitsemallesi ”old married couple” -jutulle, sitähän nämä kaksi tässä tosiaan olivat tyyliltään, vaikka en sitä kirjoittaessa tainnut edes tajuta. Halusin kuvata tässä, millainen Severuksen ja Remuksen välinen vakiintunut suhde voisi olla, ja olen tosi iloinen, jos pidit siitä. Kun ajattelin tämän jatkoksi tuohon aikaisempaan tarinaan, olihan hoodeen suorastaan pakko olla mukana, ja jotenkin minua huvitti ajatella, että jostain syystä se ärsytti Severusta edelleen. Se, miksi Severusta närästi toisten onni, saattoi tosiaan johtua huonosta päivästä. Tai ehkä Severukselle oli vierasta se, että rakkautta näytettiin avoimesti, sillä jotenkin ajattelen Severuksen olevan sellainen ihminen, joka kokee yksityiselämän kuuluvan neljän seinän sisälle, ja tunteiden julkinen osoittaminen hermostutti häntä. Mutta varmasti myös pitkät yksinäiset ja raskaat vuodet ja sodan jäljet näkyivät hänessä myös. Severus ehkä myös koki, ettei sodan loppumista olisi syytä juhlistaa millään lailla, kun koetut menetykset olivat kuitenkin niin suuret, eli juurikin tuo selviytyjän taakka, minkä mainitsit. Olin todella iloinen, että pidit tästä ja molempien miesten tavoista osoittaa rakkautta toisilleen. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi!

Waulish: Olen todella iloinen, kun löysit tämän jatko-osan pariin. Minusta Severus ja Remus ovat niin sopivat toisilleen luonne-eroistaan huoIimatta, että kun he löysivät toisensa tuossa edellisessä tarinassa, en voinut muuta kuin nähdä heidät yhdessä vakituisesti, ja oli todella kiva kuulla, jos tykkäsit siitä. Ihana juttu, jos Severuksen persoona oli tässä kuvattu sellaiseksi, josta pidit, ja että hänen negatiivisuutensa oli uskottavaa, vaikka hän olikin löytänyt Remuksen vierelleen. Ilahduin suuresti myös siitä, että tässä oli sinusta huumoria mukana, sitä yritinkin tavoitella. Severusta kohdeltiin niin kaltoin sekä nuorena että aikuisena (olkoonkin, että hän osasi antaa itsekin takaisin), että minulla on fiksaatio siitä, että hän kokee vieläkin ihmisten nauravan hänelle, ja halusin tuoda sen tässä esiin. Todella hienoa kuulla, jos koit sen uskottavaksi. Minusta oli myös aivan ihanaa, että näet Severuksen hienona ja rakastettavana, niin minäkin! Ehdottomasti Severuksen pitää saada kuulla se, ja olin tosi iloinen, että pidit tästä miesten erilaisista tavoista osoittaa rakkautta toisilleen. Aivan mahtavaa myös, jos tarinan nimi oli sinusta onnistunut, otsikot ovat minulle aina enemmän tai vähemmän hankalia. Lämmin kiitos todella ilahduttavasta kommentistasi!

Vendela: Ymmärrän niin tosi hyvin, että kaikkea ei aina ehdi lukea, minulla on ihan sama juttu. Ja tämä kommentteihin vastaaminen on viipynyt sekin ihan luvattoman kauan. Aivan ihanaa kuitenkin kuulla, jos pidit tästä jatko-osasta! Olen aina kokenut Severuksen niin, että häntä kerta kaikkiaan raivostuttaa oppilaiden ja kenen tahansa puutteellisuus, vaikka en tiedä, johtuuko se siitä, että Severus osaisi iloita näiden menestyksestä. Mutta ehkä sen takia, että hän itse oli tunnollinen oppilaana, ja onhan se turhauttavaa opettajalle, kun omat ponnistukset menevät hukkaan. Ajattelin tämän niin, että Severuksen ei Remuksen kanssa löytämästään onnesta huolimatta ollut luontaista ymmärtää, miten rakastunut nuoripari, eli H/D, käyttäisi jälki-istuntonsa, vaikka kaikille muille se oli varmasti ilmiselvää. Todella ihanaa, jos pidit Severuksen ja Remuksen keskinäisistä tunteista, eikä mennyt liian imeläksi. Kiitos paljon ihastuttavasta kommentistasi!

Kelsier: Todella ihanaa, jos pidit Severuksesta ja Remuksesta ja heidän luonteenpiirteistään tässä. Kiitos paljon, kun luit ja kommentoit!

Vilna, ei sitä oikeestaan muuta tarvitse sanoakaan <3 Sun kommentti piristi mua valtavasti, joten kiitos siitä :'3