Siis joo, Zabu ja Komao on kyllä ne oikea Älli-Tälli-kaksikko Bucchissa XD Mutta eiväthän he tietenkään sitä itse tiedosta niin antavat tittelit toisille hahmoille. Musta on kyllä hauska kuvitella heidät vakoilemassa Siguman tyyppejä, ja varsinkin just Jabaa ja Hagurea, koska eihän sitä tietenkään voi vain kävellä ohi.

“Mikäs tuossa silitellessä, normaali toverillinen juttu. Hierothan säkin usein mun hartioita?”
Komao huitaisi kädellään. “Eri asia. Meidän kesken se on toverillista, tuo ei.”
Zabu tuhahti. “Ja kannat joskus reppuselässäkin, kun mua laiskottaa?”
Komao mulkaisi häntä kulmiensa alta. “Eri. Asia. Tuo tuolla on romanttista.”

Komaohan se onkin varsinainen romantikko että kyllä tuntee nuo asiat Sopii kyllä tosi hyvin, että Zabu yrittää kuitata kaiken toverillisuudella, kun taas Komao on ihan satavarma tilanteen romanttisuudesta. Zabu ei salee muuttais kantaansa vaikka Jaba ja Hagu alkaisivat muhinoida heidän nähdensä XD

“Näitkö nyt, Zabubu?”

Awww mikä lempinimi, varsinkin kun bubu-kohdan vääntää mielessään pupuksi :3

“Jabashiri näytti vaihteeksi siltä kuin olisi halunnut vetää turpaan.”

Se on se Jaban perusilme XD Näyttää varmaan hääpäivänäänkin ihan samalta.

Mukava lukea taas vaihteeksi tällaista ficciä, jossa ei tapahdu juurikaan mitään, mutta hahmojen välinen vuorovaikutus (ja se miten he spekuloivat toisten suhdetta/vuorovaikutusta) on varsin viihdyttävää. Pakko myös todeta, että otsikko sopii niin hyvin molemmille hahmopareille Täytyiskin saada kirjoitettua itsekin KomaZabua ja JabaHagua...

Kiituksia mukavasta tekstistä ja lukukokemuksesta! Oon edelleen niin onnellinen että kirjoitat Bucchista ficejä niin mun ei tartte vain itsekseni kärvistellä sarjan loppumisen jälkeen XD

A/N: Spurttisana: juosta.

---

Seuraavana päivänä yllätän Nikolain ja Alvarin syleilemässä keittiössä, kun tulen takaisin kotiin kalastamasta saaliina vadillinen merilohta.

Minä pysähdyn juurilleni, kun Nikolain punaiset, ohuet huulet irrottautuvat Alvarin omista. Lohduton sydämeni tuntuu kytevältä pommilta rinnassani.

“Edvard!” Alvar sanoo, kasvot punehtuneina, kun minä tuijotan heitä. “En huomannut sinua.”

Nikolai vain katsoo minua, harmaissa myrskysilmissään jotain kummallista, mutta samalla tärkeää. Alvar ottaa askeleen minua kohti, selvästi hämmentyneenä siitä, että minun pähkinänruskeat silmäni ovat hieman kostuneet. Pudotan vadin kädestäni ja käännyn kannoillani ja olen ulkona ovesta ennen kuin kumpikaan heistä ehtii sanoa mitään muuta.

Juoksen takaisin meren kyteen viiman tuulettaessa minun vaaleita hiuksiani. Istun alas kivellä, enkä kuule Nikolain kävelevän luokseni sään läpi, ennen kuin hän seisoo vieressäni ja sanoo:

“Sinä rakastat veljeäsi.”

Hätkähdän kuullessani Nikolain äänen, mutta en käänny katsomaan häntä - sen sijaan katson, kuinka marraskuun meri velloo ja vääntyilee. En ole varma, onko sää Nikolain tekemisiä vai ei.

“Totta kai”, vastaan, enkä ole lainkaan katkera, sillä se on totuus.

Nikolai on hiljaa, ja minä viimeinkin käännyn tarkastelemaan häntä. Hän vaikuttaa mietteliäältä, ja hänen silmänsä ovat täysin mustat, valkuaisetkin, kun hän katsahtaa minuun nyt.

“Mutta olet myös kateellinen,” Nikolai sanoo, ja sydämeni nyrjähtää kylkiluiden alla ja minulle tulee vähän paha olo, “minusta.”

Nielaisen sisääni Nikolain merisuolan tuoksua, melkein haluaisin valella itseni sillä. “Pääsen siitä yli,” sanon lopulta tukehtuneesti, “älä huolehdi.”

“En ole huolissani,” Nikolai vastaa, ja tiedän hänen tarkoittavan sitä.

“Miksi sitten seurasit minua?” kysyn hieman hämmentyneenä.

“Koska olet kiinnostava,” Nikolai sanoo hiljempaa kuin taivas. Hän on kääntänyt katseensa pois. “Ja minä pidän kiinnostavasta.”

Hei Vilna, miten mukavaa nähdä sua taas Finissä! Tervetuloa takaisin! Ja aivan ihanaa että menit vuosien tauon jälkeen klikkaamaan tiesi Sherlock-fikin ääreen! Tässä on kieltämättä omintakeinen fandomien yhdistelmä, mahtavaa että fikki hauskuutti sua! Ja aww, olipas hirmu mukavaa kuulla, että oot tykännyt tekstieni dialogista, tuli sanoistasi tosi hyvä mieli! Oon vähän kahden vaiheilla, kannustaisinko sua katsomaan Sherlockin neloskautta vai jatkamaan elämääsi ilman sitä ( :’) ), mutta jos Sherlock taas sattuisi kiinnostamaan, niin kantsii totta kai katsella sarjaa alusta asti ja sitten ehkä jatkaa jopa loppuun asti, jos huvittaa. Sherlock vaikuttaisi jälleen olevan katsottavissa sopivasti siellä sun täällä eri suoratoistopalveluissa, eli ei tarvitsisi edes hommata yhtä tiettyä palvelua, jotta sen pariin pääsisi. Huomaatko tässä mun kommakommassa pientä suostuttelun makua? Kiitos joka tapauksessa kauhean paljon kommentistasi, ilahduin siitä niin!

En voinut uskoa silmiäni, kun tajusin, etten tosiaankaan ole vastannut tässä topicissa vielä yhtään kenenkään kommentteihin. Onneksi on Synninsovitus -haaste, jonka varjolla pääsen nyt korjaamaan tämän asian. Suuri kiitos sekä uusille että aikaisemmille kommentoijille ja isot pahoittelut tästä(kin) hidastelusta.

Olen ihan samaa mieltä kanssanne, että tuota Harryn ja Dracon vessakohtaamisen jälkeistä tilannetta ei tosiaankaan käsitelty kirjassa kunnolla, jos ollenkaan, vaan se jäi muun juonenkuljetuksen alle. Muutenkin monet tapahtumat kirjassa tuntuivat jäävän välillä irrallisiksi. (Mikä idea oli esimerkiksi tuoda 4. kirjassa Ludo Bagman niinkin isoon rooliin, kun häntä ei sitä ennen tai sen jälkeen ikinä edes mainittu? ) Mutta onneksi on ficcimaailma, ja olen valtavan iloinen, jos piditte tästä. Olen ajatellut monta kertaa, että Harryn ja Dracon suhtautuminen toisiinsa muuttui kovastikin kuudennen ja viimeisen kirjan välissä, ja oli hauska kuvitella, olisiko se voinut selittyä sellaisella kohtaamisella, josta kirjassa ei kerrottu.

Altais: Minustakin Dracon haavoittumisen olisi pitänyt jäädä vaivaamaan Harrya enemmän, kun Harry yritti aina pelastaa kaikkia joka tilanteessa, ja tämä oli sentään suora seuraus Harryn omasta toiminnasta, olkoonkin että Draco hyökkäsi yhtä lailla. Todella ihanaa, jos pidit tuosta suudelmasta ja siitä, mitä sen jälkeen seurasi. Itsellänikin kävi muuten mielessä tätä kirjoittaessa, että olisihan tässä ollut kaikki mahdollisuudet mennä vielä pidemmällekin, mutta halusin pitää tämän alemman ikärajan puitteissa. Minua huvitti ajatella niin, että vaikka poikien välillä ei olisikaan tapahtunut mitään muuta ennen seitsemännen kirjan loppua, sen jälkeen heillä olisi ollut mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen, jos olisivat vain päättäneet niin, koska molemmat selvisivät. Kiitos paljon jälleen aivan ihanasta kommentistasi!

Sisilja: Nauroin tuolle kommentillesi Kalkaroksen toiminnasta. Kyllähän siinä todella keskityttiin aika lailla epäolennaiseen, eli taikajuomien kirjaan, vaikka Draco oli vähällä vuotaa kuiviin. Harryn toiminta Dracon kanssa ei tosiaan ollut ehkä ihan viimeisen päälle mietittyä, ja ajattelin, ettei voinut ollakaan, kun ottaa huomioon näiden kahden välit ja teelusikan tunneskaalan. Ihan mahtavaa, jos kuitenkin pidit tästä. Jätin tämän lopun vähän tarkoituksella auki, jolloin lukija voi itse miettiä, pystyivätkö nämä kaksi pysymään toisistaan erossa sodan loppuun asti vai ei. Ajattelin itse, että he palasivat yhteen joka tapauksessa Voldemortin kuoltua. Suuri kiitos todella kivasta ja persoonallisesta kommentistasi!

miisuli: Muistelen, että Harry ja Draco eivät tainneet edes kohdata toisiaan tämän jälkeen, ennen kuin Malfoyn kartanossa lähes vuotta myöhemmin, eli kyllä tämäkin juttu jäi täysin käsittelemättä. Ihana kuulla, että pidit hahmoista tässä ja he vaikuttivat omilta itseltään. Olen myös todella iloinen, jos loppu miellytti, vaikka se ei varsinaisesti onnellinen ollutkaan. Kiitos paljon lämminhenkisestä kommentistasi!

Meldis: On todella ihanaa kuulla, jos tämä täydensi sinusta canonia hyvin, mikä kohteliaisuus! Muutenkin on ihan mahtavaa, jos onnistuu miellyttämään H/D -shipperiä, koska itselläni on aina sellainen tunne, että olen tämän parituksen kanssa vähän heikoilla jäillä. Minustakaan Harry ei olisi voinut vain unohtaa koko juttua, niin kuin kirjassa tuntui käyvän, ja oikeastaan senkin takia sain idean tähän. Ilahduin myös tuosta, jos teinit pysyivät tässä teineinä, kun aina pelkään, että hahmot kuulostavat itseään vanhemmilta. Kyllähän se Harryn pakkomielle Dracoon kuudennessa kirjassa oli oikea taivaan lahja ficcareille, ja se oli mukava ottaa tähänkin taustalle. Vaikka loppu jäi auki, ajattelin kyllä, ettei tämä tähän jäänyt, vaan yhteen palattiin viimeistään sodan jälkeen. Iso kiitos kommentistasi, se ilahdutti kovasti!

valokki: Aivan ihanaa kuulla, että pidit tästä. Tuo on muuten totta, että Harryn ja Dracon välit olisivat pahimmillaan voineet aiheuttaa todellisen onnettomuuden, ja huonommalla tuurilla niin olisi tosiaan käynyt tässäkin. Harryn ja Dracon vihanpito tuntui niin turhalta ja aika perusteettomaltakin, kun näkihän sen viimeisessä kirjassa, etteivät he sitten kuitenkaan inhonneet sydämestään toisiaan. Minustakin Harry oli juuri tuollainen kuin mitä kuvasit, että hän olisi kärsinyt todella paljon, jos olisi vahingoittanut jotakuta, kun Harry suri aina niidenkin puolesta, joille ei ollut tehnyt yhtään mitään. Todella kiva kuulla, että pidit suudelmasta tässä, ja että se sopi Harryn luonteeseen. Toivottavasti sydän ei nyt ihan täysin särkynyt tämän lopun vuoksi, kun kyllähän tämä loppu jätti kaikenlaisia mahdollisuuksia, viimeistään sitten sodan jälkeen. Kiitos ihanasta kommentistasi!

Thelina: Minäkin pidän tosi paljon ficeistä, jotka liittyvät kirjan johonkin kohtaukseen tai tapahtumaan, ja olen iloinen, jos tämä miellytti. Lopun voi tosiaan nähdä yhtä lailla toiveikkaana kuin surullisenakin, ja itse ajattelin sen enemmän kuitenkin valoisana, vaikka se merkitsikin eroa juuri sillä hetkellä. Tuo mainitsemasi seiskakirjan kohtaus Malfoyn kartanossa oli yksi asia, mistä minulle tuli idea tähän, kun tuntui niin hullulta, ettei tämän sektumsemprajutun ja vuotta myöhemmän tapaamisen välillä olisi Harryn ja Dracon välillä tapahtunut mitään. Halusin ajatella, että jokin syyhän Dracolla oli, kun hän tuntui jopa pitävän Harryn ja kavereiden puolia tästä välikohtauksesta huolimatta. Lämmin kiitos kivasta kommentistasi!

Larjus: Olen täysin samaa mieltä, että kirjojen pääjuonen alle tuntui jäävän niin tämä kuin moni muukin seikka, joten ficcimaailma tulee senkin takia todella tarpeeseen. Tuo oli ihanasti sanottu, että hahmot yllättävät välillä itsensäkin, ja minulla taisi olla tässäkin sellainen ajatus, että Harryn ja Dracon välillä oli paljon tunteita, joita kumpikaan ei voinut myöntää, ja sitten tarvittiin vian tönäisy oikeaan suuntaan. Voi ei, tarkoitus ei ollut surettaa tällä ficillä ketään, ja itse ajattelin lopun kuitenkin aika valoisaksi, kun Harry ja Draco tekivät pääsivät sovintoon, ja vähän pidemmällekin, mutta onhan ero aina ero. Todella kiva kuulla, jos pidit tästä silti. Kiitos paljon ajatuksia herättävästä kommentistasi!

Waulish: Olen tosi iloinen, jos Harryn ajatuksiin pystyi samaistumaan tässä tarinan alussa. Olen ihan samaa mieltä, että varmasti Draco tiesi, ettei Harryn tarkoitus ollut vahingoittaa häntä tai ketään muutakaan, ja ehkä tuo heidän välillään oleva kissanhännänveto oli myös jonkinlainen tapa enemmän kuin mikään suunnaton vihamielisyys. Minustakin oli ihana ajatella, että ehkä tuo asenne tuli myös siitä, että molemmat yrittivät silläkin tavalla kieltää omia tunteitaan, mutta niitä ei pystynyt sitten enää pitämään pinnan alla oikean tilanteen tullen. Ihanaa kuulla, jos Harry näyttäytyi tässä tarkkanäköisenä ja että pidit suudelmista tässä! Tuo on todella hieno ajatus, että vääjäämätön ero tekee tästä lyhyestä kohtaamisesta vielä arvokkaamman, niinhän se on. Ajattelin tämän itsekin juuri noin kuin sanoit, että vaikka heillä ei juuri tällä hetkellä voinut olla yhteistä tulevaisuutta, sovinto ja tunteiden tunnustaminen merkitsi silti paljon, ja kuka tietää, mitä sodan jälkeen tapahtui? Kiitos paljon kommentistasi, se ilahdutti todella!

Teki mieli valita sinulta arpajaisiin Potteria, kun niitä on tullut sinulta luettua harvemmin. Vähän arkaillen otin tämän, kun oli maininta runosta, mistä en tajua yhtään, mutta sitten aloin lukemaan tätä ja tämä imaisi heti mukaansa. Karmeudessaan tämä oli tosi kaunis kuvaus Siriuksen ja Reguluksen lapsuudesta. Sirius puhuu lapsuudestaan mielestäni lähinnä ylimieliseen sävyyn niin unohtuu, että hän on ollut lapsena ihan karmeassa kodissa. On ihme, että Siriuksesta ei tullut sekopäisempää kuin hänestä tuli.

Tykkäsin tästä siksikin tosi paljon, että tämä solahtaa canoniin saumattomasti. Ei ole mikään vaikeus kuvitella, että juuri tällaista se olisi Mustien perheessä ollut. Ja vaikka Regulus lähtikin kuolonsyöjäksi, hänen myöhemmät valintansa kertovat, että hänellä on ollut ristiriitaisia ajatuksia vanhempiensa sanomasta. Miten herttainen ajatus, että Regulus ja Sirius juoksisivat kilpaa kotona portaissa, ainakin sen kuvan tuosta kohdasta sain. Se yhdistettynä tähän kaikkeen muuhun teki olosta vieläkin kamalamman. Molemmat olivat vain lapsia, joista on kivaa leikkiä ja jahdata veljeä. Ja sitten pitääkin puhdistaa isoveljeä verijäljistä tai katsoa, kun isä hakkaa.

Tämä tyyli, kuten kuvailit, runoproosa oli tosi jännä. En oikein koskaan ole tuntenut ymmärtäväni runoja, mutta tässä pysyin kärryillä. Tuli tunne, että ihan pelkkää proosaa tämä ei ollut ja sait aikaan hieman satumaisen fiiliksen, semmoisen, jossa on hirviöitä ja lapsille käy huonosti. Leikittelit kivasti sanoilla kuten verellä ja kristallilla. Tosi nokkela vertaus oli tuo kaappikello isään. Ahh ja miten nätisti Regulus yhdisti veren värin Rohkelikkoon, näytti hienosti tuota Reguluksen hämmennystä.

Jästilapsia leikkii pihalla yksi vähemmän.

Myönnän, että tässä meni oman hilseeni ylitse, että isäkö sen lapsen tappoi vai pakotti Siriuksen tappamaan. Mutta kohta oli silti pysäyttävä ja varsinkin, kun kuvasit paidan raidalliseksi, tuli ihan mieleen Poika raidallisessa pyjamassa ja kun puhe oli verenpuhtaudesta niin yhtymäkohta tuntui karmivuudessaankin osuvalta. Lopetuksessa oli hieman lohtua Siriuksen takia, että hän on pääsemässä pois vanhempiensa luota, mutta sitten myös surua, kun tietää, että Regulus ei pysty pakenemaan perhettään ja miten hän lopulta kyllä tajuaa tehneensä virheitä, mutta liian myöhään, että veljekset voisivat vielä olla kuten lapsuudessa.
Kiitos tästä älyttömän upeasta tekstistä!