Nimi: Jäähyväiset
Kirjoittaja:CoRvin
Genre:deathfic, angst, one-shot
Paritukset: H/D
Ikäraja: S
A/N: Joskus tosi kauan sitten kirjoitin tämän. Idea lähti yhdestä surullisesta biisistä, joka kuitenkin oli omalla tavallaan tosi kaunis. Tämä on tosi lyhyt, pahoitteluni siitä, mutta jotenkin tämän jatkaminen ei vaan onnistunut tai ei luonnistunu. Mun mielestä tämä toimii näinkin lyhyenä suht hyvin, mitä te tykkäätte? :roll:
Jäähyväiset
Siinä sinä makaat ja nukut ikuista unta levollisena. Sinä jätit tämän maailman ja lähdit pois, pois täältä meidän luota, minun luotani. MIKSI? Miksi sinä jätit minut? Et voi jättää minua tänne, et vain voi! Mutta kuitenkin sinä jätät, jätät minut yksin tänne, missä minulla ei ole enää mitään sinun jälkeesi. Minä vihaan sinua, minä todella vihaan sinua. Olet julma jättäessäsi minut tänne.
Paikalle on saapunut muitakin. He tulevat luokseni mustissa vaatteissaan ja sanovat suruvalittelunsa ja ottavat osaa suruuni. Minä en välitä, mistä ne tietävät mitään surustani. Eivät he voi ottaa osaa siihen, kun he eivät ymmärrä sitä. Miksi he ylipäätänsä ovat tulleet tänne, eivät he ole ennenkään välittäneet, eivät ikinä. Nyt kuitenkin he tulevat tänne kuin mitkäkin tekopyhät, mikseivät he vain antaisi minun olla kanssasi kahden, niin kuin se on aina ollut. Antaisivat minun olla kanssasi kahden tämän viimeisen kerran. Miksi he eivät voi suoda edes sitä minulle?
Surullinen urkumusiikki alkaa soida. Puren hammasta yhteen ja nielen kyyneleitä. Minä en halua enää itkeä, en halua itkeä vuoksesi koska vihaan sinua sen takia mitä teit. Ei, minä en itke, en todellakaan itke. Kuitenkin kyyneleet karkaavat silmistäni vaikka kuinka yritän pidätellä niitä. Ne valuvat poskiani pitkin yksitellen pudoten lopulta syliini. En pysty pidätellä niitä, ne imeytyvät housuihini jättäen niihin märät jäljet. Painan silmäni kiinni ja yritän hengittää rauhallisesti, mutta en pysty. Haukon henkeä, tuntuu kuin en enää saisi ilmaa. Happi ei suostu kulkemaan keuhkoihini. Tuntuu kuin tukehtuisin, tukehtuisin omiin kyyneleisiin. Katso nyt mitä sinä teet minulle.
Ihmiset puhuvat sinusta, mutta minä en jaksa kuunnella heitä. He eivät tunteneet sinua, joten miten he voivat puhua sinusta. He puhuvat vain heidän mielikuvasta sinusta, ei sinusta itsestäsi. Vain minä tunsin sinut, vain minä tiedän, minkälainen oikeasti olit. Muut tunsivat vain ulkokuoresi eikä se ollut todellinen sinä. Sinä pelkäsit, et ollut oikeasti niin urhea kuin ulkokuoresi antoi väittää. Mutta yhdessä me olimme urheita, yhdessä me pystyimme kaikkeen. Vain minun seurassani sinä vapauduit ja pystyit olemaan oma itsesi. Se naurava, iloinen ja rakastava ihminen, joka osasi nauttia elämästään kaikesta huolimatta. Sellainen sinä oikeasti olit.
Vaikka meidän aikamme oli aivan liian lyhyt, niin me otimme siitä kaiken irti siitäkin huolimatta. Yhdessä viettämämme aika oli elämäni parasta, sinun kanssasi olin onnellinen. Sinun ansiostasi rakastin elämääni, sillä sinä olit elämäni. Pieni hymynkare kohoaa huulilleni, muistellessani sinua. Sinä aina sanoit, ettei koskaan pidä surra menetettyä vaan pitää iloita siitä, mitä on jo saanut. Kuitenkin se tuntuu niin vaikealta, tuntuu melkein mahdottomalta iloita mistään tämän surun keskellä. Vaikka olenkin onnellinen kaikesta siitä ajasta mitä sain olla kanssasi, en voi olla surematta sitä aikaa mikä meiltä riistettiin.
Muut ovat jo lähteneet. Olen yksin kanssasi vihdoin ja viimein. Nousen ylös ja kävelen eteesi. Kyyneleet ovat kuivuneet poskilleni, olen lakannut itkemästä. Olen vuodattanut jo tarpeeksi kyyneleitä takiasi, et haluisi minun surevan näinkään paljoa. Enkä minä sinua vihaa. En vihaa, vaikka sanoinkin niin. Ymmärrän kyllä, että aikasi oli tullut. Sinun kohtalosi oli jättää meidät nyt, sisimmissäni tiedän sen vaikka se tuntuukin vaikealta myöntää. Ja me tulemme näkemään vielä. Me näemme sitten, kun on minun kohtaloni jättää tämä maailma ja tiedän, että silloin sinä olet siellä minua vastassa, odottamassa. Nämä ei siis ole lopulliset jäähyväiset, me tulemme vielä näkemään toisemme.
Tunnen olevani valmis päästämään sinusta irti. Päästämään sinut lepäämään rauhassa ja odottamaan minua. Voit lähteä, minä pärjään kyllä, kiitos sinun. Mene, me kyllä näemme vielä. Muista, että rakastan sinua nyt ja aina. Sinä tulet aina säilymään sydämessäni Draco, ikuisesti. Painan suudelman arkun kanteen ja lähden kävelemään poispäin. Oloni on helpottunut kävellessäni kappelista ulos kauniiseen talvipäivään. Ilma muistuttaa minua sinusta. Sinä olit kuin kaunis talvipäivä. Viileä, mutta kuitenkin lämmittävä, niin kuin talvi aurinko. Valkoinen ja sininen, niin kuin lumi ja taivas. Lepää rauhassa rakas.