Nimi: Vääräuskoinen
Paritus: Harry/Luna
Ikäraja: K11
Genre: Drama, Angst, One-Shot, Songfic
Beta: Vipza, from Kylä and Vuotis
Disclaimer: Kaikki henkilöt ja maailma tässä ficissä kuuluu J.K Rowlingille ja tämän laulun lopussa esiintyvät sanat ovat Toni Wirtasen. En saa tästä mitään rahallista hyötyä.
Summary: Luna ei voinut uskoa Harryn olevan kuollut, ei, ei hän voi olla kuollutA/N: Tässä on siis ficci, joka kuuluu kolmeen haasteeseen ja mukana on Apulannan Kiila albumilta biisi numero 6 eli Usko ja sen sanat siis tässä ficin lopussa. Niin tämä myös osallistuu pariin muuhun haasteeseen
. Itse pidän tästä ficistä ainakin idealtaan, mutta en kerro sen enempää.
VÄÄRÄUSKOINEN ”Pitäkää hänet kiinni! Hän ei saa päästä karkuun!” huusi nainen limetinvihreässä puvussa. Hänen seurassaan oleili myös kolme muuta samanlaiseen pukuun pukeutunutta naista.
”Ei! Päästäkää minut irti. Päästäkää minut irti!” vaaleahiuksinen nainen huusi kovaan ääneen ja yritti rimpuilla irti naisten otteesta. Hän oli pukeutunut muista naisista poiketen hyvin yksinkertaiseen vaaleaan mekkoon, jossa oli kuitenkin kiristysnauhoja, joiden oli varmaan tarkoitus pitää hänet hallinnassa. ”Ottakaa likaiset kätenne irti minusta!” hän huusi yhä kovempaa, mutta häntä pitelevät kädet eivät luovuttaneet. ”Päästäkää minut irti. Minä pyydän...”
Vaaleahiuksisen naisen voimat hupenivat ja hän kaatui miltei elottomana lattialle. Häntä pidelleet naiset kykenivät huomaamaan hänen silmiensä sumentumisen ja viimein hän ei enää jaksanut pyristellä vastaan, vaan hän menetti tajuntansa.
”Joka kerta sama juttu”, he sanoivat yhteen ääneen ja ottivat naisen heidän syliinsä ja lähtivät kantamaan häntä käytävällä. Käytävä tuntui entistä pidemmältä, kun he kantoivat jotain ylimääräistä mukanaan. He näkivät kävellessään muitakin vaaleisiin pukuihin pukeutuneita ihmisiä, joilla kaikilla oli erilaisia vaivoja; yhdet makasivat melkein elottoman näköisinä lattialla, toisten kasvot olivat hyvin huonossa kunnossa ja osa vain haahuili tyhjään katsoen.
Pian he kuitenkin saapuivat pienen huoneen luo, jonka sisällä heitä odotti kaksi ihmistä. Toinen oli huolestuneen näköinen, ruskeahiuksinen nainen, joka juoksi nopeasti vaaleahiuksisen ja häntä kantavien naisten luo.
”Yrittikö...hän taas tehdä sen?”
”Kyllä”, vastasi vanhin kantajista. ”Hän on jo kolme kertaa neljän päivän aikana yrittänyt karata täältä”, hän jatkoi ja samassa ruskeahiuksinen nainen kääntyi kohti vaaleahiuksista ja silitti hänen hiuksiaan hiljaa.
”Voi sinua Luna. Mitä olet mennyt tekemäänkään...” Nainen kuiskasi hiljaa Lunan korvaan ja häneltä putosi pari kyyneltä.
”Veisittekö hänet sisään hänen huoneeseensa ja asettakaa hänet makaamaan sängylle. Hermione, sinun olisi parasta tulla mukaani”, sanoi yllättäen toinen nainen, joka seisoi yhä oven luona.
”Tietenkin, Lavender”, Hermione vastasi hänelle hieman yllättyneenä ja seurasi Lavenderia ja parantajia huoneen sisään.
”EI!” Luna huusi kovaan ääneen nähdessään miehen kaatuvan vihreän valon osuman seurauksena... Parantajat lähtivät nopeasti ulos huoneesta jättäen sinne vain Lavenderin, Hermionen ja tajuttoman Lunan, jotka olivat aivan hiljaa.
”Hermione, olisitko kiltti ja herättäisit hänet”, Lavender pyysi Hermionea, rikkoen samalla hiljaisuuden. Hermione teki kuitenkin heti työtä käskettyä ja otti taikasauvansa esiin. Hiljaa hän taikoi yksinkertaisen taian ja Luna näytti heräävän tyynestä unestaan.
”Hyvää huomenta, Luna”, Lavender sanoi ystävällisesti. ”Taisit nukkua hyvin, etkö vain?”
Luna avasi vasta silmiään, mutta hän oli selvästi kuullut sen, mitä Lavender oli sanonut.
”Nukuin ihan hyvin, kyllä”, Luna vastasi. ”Näin taas sitä kamalaa painajaista, jossa Harry kuoli”, Luna sanoi pelokkaana. ”Onneksi... onneksi se ei ole totta”, hän vielä jatkoi hieman epäröiden.
Luna juoksi kauhuissaan, eikä hän pysähtynyt, vaikka hän näkikin toisen ihmisen kaatuvan maahan... Luna näytti hätkähtävän rajusti ja sekä Hermione että Lavender katsoivat häntä kiinnostuneena.
”Luna, oletko sinä aivan varma, ettei se, mitä unessasi näit, ole joskus oikeasti tapahtunut?”
”Olen! Ei Harry ole kuollut, ei todellakaan, vaikka te yritätte sitä minulle sanoa!” Luna huusi ja yritti rimpuilla itseänsä pois sängystä, mutta hänen tietään estivät kiristysnauhat. ”Ottakaa nämä pois! Hermione, ota nämä pois! Hermione... olethan ystäväni”, Luna aneli ja Hermione näytti hyvin surkealta, näki selvästi, että hänen olisi tehnyt mieli avata nauhat.
”Ei Luna, hän ei tule avaamaan sinun nauhojasi”, Lavender sanoi hänelle hiljaa. ”Kukaan ei tule avaamaan niitä.”
”Jos te ette tule, niin Harry tulee! Hän on avannut ne minulle aiemminkin”, Luna sanoi myrkyllisen kuuloisella äänellä. ”Hän on minun paras ystäväni... ainoa ystäväni”, Luna vielä jatkoi ja katsoi Hermioneta vihaisesti.
Hermione katsoi kauhistuneena Lunaa, joka istui nauhat kädessä sängyllä. Hänen ilmeensä oli kamala, hän katsoi Hermionea halveksuen eikä osoittanut hänelle minkäänlaista myötätuntoa.
”Tänä yönä hän tulee taas, mutta nyt viimeistä kertaa. Hän tulee hakemaan minut pois... niin hän sanoi viime kerralla, kun hän tuli minun luokseni.”
”Niinkö? No sehän on... kiva juttu”, Hermione sanoi varovaisesti, yrittäen miellyttää Lunaa.
”Onko? Kaikki nämä kuukaudet olet sanonut minulle hänen olevan poissa! Älä leiki kanssani!” Luna huusi vihaisena.
”Mutta...”
”En halua kuulla enää yhtään noita juttujasi! Menkää pois ja jättäkää minut rauhaan!” Luna itki näyttäen erittäin hermostuneelta.
”Me emme ole jättämässä sinua vielä, Luna...” Lavender sanoi hiljaa.
”Menkää pois! Menkää pois! Menkää pois! Menkää po.. is! Men.. kää pois...!” Luna yritti huutaa ja rimpuilla ulos kiristysnauhojen otteesta, mutta kun hän yritti tehdä sitä, hänen energiansa väheni sekunti sekunnilta.
”HARRY!”
Vihreä valo oli jo hälventynyt. ”Sinä et ole kuollut...sinä et ole kuollut...”
Hän valahti taas tajuttomaksi.
”Hermione, tule”, Lavender sanoi hiljaa nähdessään Lunan valahtavan veltoksi.
”En varmasti tule, emme me voi jättää häntä yksin tänne”, Hermione suuttui. ”Kai sinä kuulit, mitä hän sanoi. Hän sanoi Harryn tulevan hakemaan häntä. Lopullisesti”, Hermione vielä jatkoi. ”Hän saattaa siis tehdä mitä tahansa, vaikka surmata itsensä! Enkä minä aio antaa hänen tehdä sitä, se on ystävän velvollisuuteni.”
Hermione katsoi huolestuneena Lunaa, joka näytti nyt nukkuvan erittäin rauhallisesti ja tyynenä. Luna oli ollut mielenterveysosastolla jo kolme vuotta, eikä paranemisen merkkejä ollut näkyvissä. Hermione muisti hyvin sen kauhean päivän, kun Harry kuoli, vaikka samalla itse Voldemort tuhoutui. Lunaan se iski pahiten, koska kaiken aikaa hän oli ollut salaa ihastunut Harryyn ja he olivat alkaneet seurustella viikkoa ennen Harryn kuolemaa. Sitten kun Harry oli kuollut, Luna oli heti vajonnut nykyiseen tilaansa. Hän sulkeutui huoneeseensa viikoiksi, eikä meinannut tulla sieltä pois. Hän melkein kuoli nälkään siellä ollessaan.
”Hermione, meidän on lähdettävä pois täältä”, Lavender sanoi vakavalla äänensävyllä.
”Kuules Lav, sinä voit ihan hyvin mennä pois tästä huoneesta, mutta minä jään tänne”, Hermione hermostui ja käänsi katseensa pois hänen luotaan. ”Olen ollut niin surkea ystävä hänelle, että nyt on minun aikani maksaa hänelle takaisin”, Hermione sanoi ja silitteli hiljaa Lunan vaaleita hiuksia. Lavender nousi ylös tuoliltaan.
”En tee tätä mielelläni, Herm, mutta minulla ei ole mahdollisuutta...”
Hermione oli taian seurauksena välähtänyt Lunan viereen sängylle ja Lavender katsoi häntä pettyneen näköisenä. Hän käveli hiljalleen heidän viereensä ja veti Hermionen pois Lunan vierestä, kantoi hänet huoneessa olevan kaapin luokse, avasi sen oven ja heitti Hermionen sinne.
”Äläkä siitä herää muuten Luna ei voi parantua”, kuiskasi Lavender Hermionelle ja käveli ulos huoneesta, jossa häntä odotti neljä parantajaa.
”Jääkää te vahtimaan tätä huonetta ja jos jotain outoja ääniä ilmenee, menkää heti huoneseen sisään”, Lavender vielä käski heitä ennen kuin hän ilmiintyi pois sairaalasta työnsä tehtyään.
Ruskeahiuksinen nainen yrittää raahata vaaleahiuksista pois ruumiin tieltä.
”Hän on kuollut, emme me voi tehdä sille mitään!”
Lunaa väsytti, mutta hän päätti avata silmänsä. Hiljalleen hän avasi toisen ja kun se oli auki, hän avasi yhtä hiljaa toisen silmänsä. Hän ei nähnyt huoneessansa ketään muuta ja hän helpottui. Olivat sentään tajunneet jättää hänet rauhaan, kun pian Harry saapuisi tapaamaan häntä. Missä hän muuten oikein viivytteli, Luna ajatteli mielessään.
”Hei Luna”, sanoi mukavan tuttu ääni hänelle. ”Mukava nähdä taas”, ääni jatkoi ja sen kantaja kiipesi sisään Lunan huoneen ikkunasta, vaikka Luna ei ollut varma oliko hänen huoneessaan ikkunaa. ”Ja minusta on ihana nähdä sinua taas”, Luna sanoi erittäin onnellisena. ”Tästä illasta lähtien me näemme joka päivä, eikö vain?”
”Tietenkin, pikku Lunani. Tästä päivästä lähtien me olemme ikuisesti yhdessä.”
”Ikuisesti?”
”Ikuisesti.”
Luna pyysi myös Harrya avaamaan häntä pitelevät siteet ja se kävi häneltä nopeasti, jolloin Luna hyökkäsi heti halaamaan Harrya, joka hieman pelästyi niin äkillistä tekoa.
”Ihanaa olla taas vapaa”, Luna sanoi huojentuneena. ”Nuo siteet tukahduttavat niin paljon minua, kun tykkään liikuskella vapaana ja katsella maailman menoa”, Luna huokaisi. ”Kyllähän sinä sen tiedät, etkö vain kultaseni?”
”Tiedänhän minä”, Harry sanoi ja suuteli häntä huulille hellästi. ”Mutta kultaseni, aika rientää, eikö meidän pitäisi lähteä jo?”
Luna katsoi Harrya, joka ojensi hänelle kättään ja oli viimein viemässä häntä pois. Mutta Luna ei tiennyt, halusiko hän vielä lähteä.
”En ole ehtinyt kyllä vielä edes hyvästellä Hermionea”, Luna sanoi hiljaa.
”Mutta hänhän on ollut sinulle huono ystävä, Luna, ei sinun tarvitse häntä hyvästellä”, Harry vakuutti hänelle. ”Ja tulemmehan me häntä yhä näkemään, kunhan olemme yhteisessä kodissamme ja turvassa tältä paikalta.”
”Niin kai...”
Luna otti Harryn kädestä kiinni ja he lähtivät kävelemään pois sängyn luota. He ottivat rauhassa pari askelta ja saapuivat Lunan hoitopöydän luo.
”Luna, minä pistän sinua yhdellä näistä piikeistä, jotta voisin mahdollisimman helposti kantaa sinut täältä pois. Ja jotta voisin mahdollisimman näkymättömästi viedä sinut. Kai sinä suostut tähän?”
”Tietenkin, kultaseni.”
Harry otti piikin käteensä ja laittoi samalla Lunan käden pöydälle. Varovasti hän asetti piikin Lunan ihoa vasten ja pisti. Hiljalleen piikin sisältämää ainetta alkoi tunkeutua Lunan kehoon. Maailma alkoi sumentua hänen edessään ja hän ei enää nähnyt Harrya kunnolla, hän kuuli vain oven paukahtavan ja useita epämääräisiä ääniä...
”Hän piikitti itseensä liikaa sitä ainetta, hän saattaa kuolla!”
”Kantakaa hänet äkkiä pois!”
Luna tunsi käsien tarttuvan häneen ja vievän häntä pois. Harry kuitenkin pysyi yhä hänen rinnallaan ja hän pystyi kuulemaan Harryn sanovan hänelle, että he ovat pian perillä, jolloin Lunalle tuli rauhallinen olo. Samassa, hän kuitenkin tunsi uuden piston kädessään ja yhtäkkiä Harry alkoi poistua hänen näköpiiristään ja hän näki ympärillään vain hoitajia, kun Harry tuntui katoavan horisonttiin.
”Kyllä sinä Luna vielä sinnittelet elävien pinnalla, me laitoimme sinuun hetkeksi parantavaa ainetta”,
parantajat hokivat hänelle.
”Mitä te menitte tekemään! Harry!” Luna kiljui ja yritti saada Harrya takaisin.
Parantajat kuitenkin ruiskuttivat häneen lisää ainetta, jolloin Luna huomasi Harryn vain katoavan kauemmaksi.
”Harry! Älä lähde pois, älä lähde pois, älä lähde pois!”
Mutta Harrya ei näkynyt enää, hän oli kadonnut. Luna oli ollut vääräuskoinen.
”Harry ei voi olla kuollut, ei hän voi olla...” ***
Hei
Kaunista huomenta
Huolimatta kaikesta
Kuten oikeudesta
Taas ne
pyhittää itsensä
toistensa verellä
ja kyynelillä
Joita riittää kyllä niin kauan kuin on tarvis
Riittääkö usko, riittääkö päiväksikään?
Säilyykö toivo elossa kauaa enää?
Uuden maailman ensimmäisen aamun loisto on kuoleva kohtuun
Koita nyt ammentaa siitä sun päiviisi toivoo
Kovin
kaukainen häivähdys
laimennut ystävyys
Jolle rakennettiin
On
valintas yksin sun
Sun voimastas jotain muuttuu
jos vain tahdot niin
Sydämes tuntee sut paremmin kuin uskoisitkaan
Kestääkö usko, kestääkö päivääkään?
Säilyykö toivo elossa kauaa enää?
Uuden maailman ensimmäisen aamun loisto on kuoleva kohtuun
Koita nyt ammentaa siitä sun päiviisi toivoo
Riittääkö usko
Säilyykö toivo
Riittääkö usko, riittääkö päiväksikään?
Säilyykö toivo elossa kauaa enää?
Uuden maailman ensimmäisen aamun loisto on kuoleva kohtuun
Koita nyt ammentaa siitä sun päiviesi toivoo
