Nimi: Viskipullon hinta
Author: Siunsäe
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Seksi mainittu, kirosanoja
Paritukset: Emma/Hook
Fandom: Olipa kerran, Once Upon a Time
Genre: one-shot, romance
Disclaimer: Henkilöt OUAT -maailmasta.
Summary: "It's far easier to hate Dark One than love one."A/N: Pitkästä aikaa shottia! Ja tämä ihan puhtaasti vain nyt siitä ilosta, että inspauduin tänään vitoskauden kakkosjaksosta niin paljon, että koko työpäivän odotin, että pääsisin kirjoittamaan tämän. Kaikki lähti tuosta Bellen ihanasta vuorosanasta. <3
Tietämättömille spoilerivaroitus: Emma goes dark
~S
_______________________________________________
Viskipullon hintaEmman kosketus ei tuntunut enää samalta.
Ensimmäinen asia, jonka Killian tajusi sillä hetkellä, kun tuore Pimeä Olento veti hänet kiinni itseensä Kaninkolon vessassa, jonne toinen oli yllättäen ilmestynyt uudelle, hieman karmivalle tavalleen uskollisena. Tuo nainen oli myös ollut hänen tyttöystävänsä. Merirosvo oli rypenyt juuri hänen aiheuttamassaan huolessa viime päivät, eikä hänen maailmassaan ollut sen parempaa tapaa unohtaa kuin baaritiski ja rommipaukku.
Mutta vaikka Emman kalseat sormenpäät hänen hienoisesti punoittavalla poskellaan saivatkin puistatuksen aallon kiirimään läpi kehon, ja hänen ranteensa ympärille puristettu kämmen nostattikin niskavillat pystyyn, hän ei silti vetäytynyt pois, vaan antoi naisen jatkaa omaa tutkimusmatkaansa vartalollaan. Ja kun Emma raotti huuliaan kutsuen hänet suudelmaan, hän suorastaan heittäytyi siihen, sillä toivoi sydämestään, että se poistaisi toisen huulista välittyvät pienet, kipeät sähköiskut, ja että suudelma viimein toimisi. Kymmenien yritysten jälkeen se kirottu suudelma lopulta toimisi. Mutta huulet olivat edelleen terävät, ontot, kovat. Hän ahmi niitä hurjemmin, toivottomana, tuntien välähdyksenomaisina aaltoina sylissään ensin Emma Swanin ja kohta taas Pimeän Olennon. Vaikka hän kuinka yritti roikkua kiinni siinä tutuimmassa tunteessa, hän menetti sen uudelleen ja uudelleen.
Sitten hän katkaisi suudelmaan ja puisteli päätään.
Hän vetäytyi vasten seinää huohottaen. Emman silmät avautuivat ja katsoivat suoraan hänen lävitseen.
"Et kai vain sano, että kestävyytesi alkaa hiipua, piraatti?" hän kysyi leikitellen, mutta vitsi hukkui hänen äänensä harmauteen.
Killian nosti katseensa häneen ja puri huultaan. "Luulen, että tarvitsen lisää ryyppyä selvitäkseni tästä."
Emman huulille nousi vino virnistys. "Se ei ole ongelma", hän sanoi ja yhdessä heilautuksessa hänen käteensä oli ilmestynyt viskipullo.
Toinen kulmakarva kohottautui kuin itsestään. Hän tuijotti naisen kädessä olevaa pulloa ja yritti taistella sitä pientä, hänen sisällään kauan sitten uupunutta omatunnon heikkoa piipitystä vastaan. Hän ojensi kätensä kohti pulloa, mutta Emma vetäisi sen kauemmas.
"A-aa, ei liian nopeasti. Sinun täytyy maksaa tästä", hän sanoi, ja virne syveni.
Killian katsoi häntä tyrmistyneenä. "
Swan..."
"Mutta älä huoli, tämä ei ole mitään vaikeaa. Haluan vain sinut luokseni ensi yöksi. Haluan todistaa sinulle, että voimme edelleen olla yhdessä", hän sanoi.
Merirosvo jähmettyi paikoilleen.
Ja kun mies ei heti vastannut mitään hänen suostutteluunsa, hän jatkoi pehmeästi: "No, tuleeko kauppoja?"
Killian sulki hetkeksi silmänsä ja kirosi omaa heikkouttaan. Sitten hän avasi ne jälleen vain kohdatakseen saman näyn, kuin hetki sitten. Mustaan kotelomekkoon pukeutuneen naisen niskaan kiedotusta tiukasta nutturasta valui muutama platinanvärinen suortuva hänen kasvoilleen. Hän nojasi kutsuvasti lavuaariin ja roikutti toisessa kädessään keltaista nestettä sisältävää pulloa. Sitä tuijottaessaan Killian ei yhtäkkiä ollut enää edes varma, oliko nainen aikeissa myrkyttää hänet.
Silloin hänen selkänsä takaa ovelta kuului ärtynyttä koputusta, jota seurasi kärsimättömän miehen ääni:
"
Hei, muidenkin pitäisi päästä paskalle!"
Tuon tuntemattoman miehen osalta ilta päättyi onnettomasti, sillä kun merirosvo lopulta tarttui pulloon ja antoi samalla periksi sekä itselleen että pimeydelle, vessan ovi ei suinkaan avautunut. Emman kasvoille noussut kolkko virnistys leveni entisestään, kun hän painautui kiinni ulapalle ajautuneeseen kumppaniinsa, ja he katosivat yhdessä mustan savun pyörteeseen.
Emman talo oli pimeä, eivätkä itsestään hiljakseen syttyvät lamput tuntuneet auttavan siihen. Huoneet heidän ympärillään tuntuivat kaikuvan tyhjyyttään, vaikka ne olivat täynnä kalliita huonekaluja. Killian huokaisi ja tietämättä paremmin, mitä tehdä seuraavaksi, nykäisi käteensä ilmestyneen viskipullon korkin pois paikoiltaan. Juoma maistui kuumalta, käheältä ja suorastaan kitkerän polttavalta. Ainakin hän oli saanut jotain aitoa tänä iltana.
Emman mekko putosi lattialle liian helposti. Hänen metallikoukkunsa suoriutui liiveistä turhan vaivattomasti. Toisen iho tuntui liian sileältä. Lakanat liian silkkisiltä. Yö
liian pehmeältä.
Platinahiukset olivat liian kirkkaat, hän oli tottunut luonnonvaaleisiin.
"Mitä sinulle on tapahtunut, Swan?" hän huomasi kysyvänsä.
Emma katsoi häntä, kuin ei ymmärtäisi kysymystä, vaikka ymmärsikin. Edes hänen ajatuksensa eivät olleet enää turvassa.
"Olen tällainen nyt."
"Miksi?" hän kysyi lähes tuskaisena.
Emma painoi nenänsä hänen parransänkeään vasten, ja sai miehen värähtämään. "Mikset voi hyväksyä minua?"
"Sinä et helvetti ole tällainen, Swan."
"Olen", nainen sanoi tiukasti ja katsoi syvälle toisen ruskeisiin silmiin, "Etkö rakasta minua?"
Jokin tuntui rikkoutuvan hänen sisällään kysymyksen myötä. Hän tuijotti harmaita silmiä, joiden väriä ei enää tunnistanut. Hän vaiensi mielessään kytevän vastauksen painamalla huulensa toisen omille. Hän teki sen ja toivoi jälleen kerran, että jokin muuttuisi vain tajutakseen, että joutuisi pettymään uudelleen.
"Rakastatko sinä minua, Swan?"
Kysymys jäi roikkumaan raskaana ilmaan, ja ensimmäistä kertaa Emman olemus jähmettyi. Hengitysten tahti oli nopeaa, ja ne sekoittuivat toisiinsa. Yö oli kauan sitten kietonut heidät syleilyynsä, eivätkä he kyenneet näkemään toisiaan kunnolla. Killian ei huomannut enää eroa yön ja päivän välillä.
Emma henkäisi. "Kaikella on hintansa."
"Mikset voi puhua suoraan?"
"
Shhh... Vastaan vasta sitten, kun olet vastannut omaasi."
"Älä viitsi, Emma."
"En minä ole näitä sääntöjä kehittänyt."
Vaaleat sormet upposivat mustiin hiuksiin, ja väittely vaiennettiin suudelmaan, joka tuntui sillä hetkellä molempien mielestä helpommalta vaihtoehdolta. Merirosvo tiesi, ettei ollut koskaan maksanut niin raskasta hintaa yhdestä vaivaisesta viskipullosta.
****
Killian havahtui horteestaan, kun muistot edellisillasta repivät hänet todellisuuteen. Makuuhuoneen avonaisesta ikkunasta kävi kylmä syysaamun tuulenvire. Silkkilakanat tuntuivat vierailta ja yhtäkkiä hän katui kaikkea. Hän avasi silmänsä ja näki vieressään silmät kiinni selällään makaavan siron naisen. Toisen olemus näytti levolliselta, mutta hän tiesi, ettei Pimeä Olento tarvinnut unta. Taustalla yöpöydällä näkyi puolityhjä viskipullo kuin muistutuksena siitä, ettei eilisilta ollut vain harhaa. Toisaalta Killian oli kiitollinen pullolle. Nykyään oli niin vaikea erottaa todellisuus harhasta.
Hän siirsi katseensa pullosta naisen hohtaviin hiuksiin, jotka lainehtivat hänenkin olkapäillään. Aamuyö sai värin näyttämään entistäkin kelmeämmältä. Se kieli siitä, kuinka katkeran kipeän lähellä he silloin olivat totuutta.
Killianin ei tarvinnut tehdä toista sopimusta Pimeän Olennon kanssa. Hän tiesi vastauksen molempiin viime yönä esitettyihin kysymyksiin, joiden tärkeys oli siinä hetkessä taittunut suloisen unohduksen houkutukselle. Hän näki Emman vastauksen tämän olemuksen rauhallisuudesta, määrätietoisuudesta, rinnan hitaasta kohoilusta.
Pimeän Olennon ei välttämättä tarvitsisi hengittääkään.
Miksi
tarvitsisi rakastaa?
Ja hän tiesi myös oman vastauksensa. Silkkilakanat olivat entistä kalvakammat, kun hän hivutti käsivarttaan niitä pitkin hitaasti lähelle toisen poskea, jättäen sormenpäänsä vain millimetrien päähän kosketuksesta. Lumous ei saanut rikkoutua. Hän ei halunnut, ettei nukka tuntuisi enää samalta.
Hänen päässään kiersivät Bellen taannoin lausumat sanat.
On paljon helpompaa vihata Pimeää Olentoa kuin rakastaa häntä.