En tiedä, kuinka paljon kirjaa lukiessa voi vaikuttaa se, että hahmot on kaukaisia esivanhempia tai oikeastaan kaukaisia esisukulaisia. Sillä
Anu Lahtisen Ebba, kuningattaren sisar, oli kirja, joka sai kyllä miettimään millaisessa maailmassa esivanhemmatkin saattaneet elää n. 400-500 vuotta sitten. Olen viimeisen vuoden aikana tutkinut sukuani todella paljon ja siitä johtuen lapsuudenkodissani on jo isohko taulu suoria sukulinjoja mummistani aina Klaus Kurkeen saakka. Se taas teki juuri tuon Ebban lukemisen kiehtovaksi, koska Klaus Kurjen vaimo kuului niin ikään Stenbockien sukuun. Ja on yhteyksiä valitettavasti sukututkimuksen mukaan myös hänen mieheensä eli "rautamarski" Klaus Flemingiin. Kuitenkin kirja avasi taas lisää tuota 1500-1600-lukua, vaikka onhan itselle se aikakausi kirjoissa viime aikoina muutenkin tuttu ollut. On meinaan tämän toisen harrastuksen takia tullut luettua mm.
Kristiina Vuoren historiallisia romaaneita, joista mm.
Filippa-kirja liittyy läheisestikin Klaus Kurkeen myöskin. Ja toisaalta kaukaiseen esivanhempaan myös jossain mielessä liittyy se Vuoren
Elinan surma -kirjakin, vaikkei tapahtumien todenmukaisuudesta oikeastaan ole selkeitä faktoja historian saatosta säilynyt.
Eikä pelkästään kaunokirjallisiin teoksiin ole minun tämä aikakauden kiinnostus edennyt, sillä eihän Ebba, kuningattaren sisar-kirjakaan fiktiota ole, mutta toisenlaista tietokirjallisuuttakin tullut luetuksi. Tai ainakin sellaista kirjallisuutta, joka saanut sukulaiseni ihmetteleen, että kuinka voin lukea mm.
Mikko Moilasen kirjoittaman
Kohtalona mestauslava; Kuolemanrangaistus Suomessa 1500-1825 tai vastaavasti
Janne Haikarin, Anu Lahtisen, Marko Hakasen ja Alex Snellmanin tekemän
Aatelin historia Suomessa. Ehkä mulla on syynä vaan se, että haluan tutkia erilaisia asioita kyseiseltä aikakaudelta, kun se kuitenkin toimii jonkinlaisena väylänä myös oman suvun historiaan.
Onko kukaan muu tykännyt Joël Dickerin kirjoista? Häneltä on ilmeistynyt nyt uusi, Huoneen 622 arvoitus 
varasin sen kirjastosta hyvissä ajoin ennen ilmestymistä, niin sain sen melkein heti käsiini! Nyt pitäisi vaan uppoutua kunnolla lukemaan.
Mun on pitänyt pitkän aikaa saada luetuksi Dickerin kirjoista osa, mutta aina tuntuu menevän kirjaston kymmenet ja taas kymmenet varaukset ja uutuudet edelle. Oon tykännyt kyl niistä, mitkä oon lukenut ja minua muutenkin miellyttää se, että kirjailija on samaa ikäluokkaa kuin mitä itse on. Olen toki nähnyt varsinkin Facebookin puolella, kuinka ehkä "vanhemmat" lukijat ei niinkään ymmärrä Joël Dickerin hyvyyttä tai edes sitä, miksi mm. eräs on valikoitunut Keltaiseen kirjastoon. Itse tykkään siitä, että on myös Suomessa julkaistu teoksia, jotka ehkä toimivat myöskin nuorempien lukijoiden mielestä, ei vaan varttuneempien ihmisten osalta. Ehkä se tyyli ei iske kaikkiin, mut lopultahan se on jokaisen oma maku, joka määrittelee, millaisesta kirjallisuudesta tykkää.
Kuinka moni meinaa ensi keskiviikkona, 8.9.2021, lukea kirjoja tai kirjaa Read Hourin kunniaksi? Itse taidan lukea silloinkin, koska kuitenkin ei oo montaa päivää elämässäni, jolloin en lukisi. Ja mielestäni kuitenkin on tärkeää se, että kehitettäisiin keinoja, jolla kaikenikäiset ihmiset tarttuisivat mieluusti edelleen kirjoihin. On meinaan ollut aika surullista seurata uutisissa, kuinka mm. suomalaisten lukutaito mittareilla mitattuna mm. Pisa-tutkimuksen osalta laskenut kuin lehmän häntä tai samahan on monessa muussakin aineessa käynyt. Kuitenkin en pysty välttämättä itse ainakaan syyttämään lapsia tai nuoria siitä kokonaan, koska ehkä aikuisetkin voisi ottaa pientä vastuuta siitä. Oon meinaan avautunut eräissä keskusteluissa siitä, että kyllä Suomessa arvostetaan lukemista, jos se tehdään vaan eräiden mukaan oikein.
Sillä, että oikeasti hyödynnettäisiin älylaitteita ja ei myöskään väheksyttäisi lukemista, jos se tapahtuukin äänikirjojen tai e-kirjojen avulla. Ja suositeltaisiin lukemista joka on lähempänä nykyajan someaikakauden lapsia kuin 40-50-lukua ja sitä maailmankatsomusta. Ja toisaalta koulussa voisi kyllä vaatia lapsilta enemmän eikä vaan tehdä "kivoja asioita", koska valitettavan usein näkee senkin, että kun ei edes vaadita tarpeeksi tiukkana, niin ainakin fiksuimmat muksut osaa mennä rimaa hipoen vaan tarvittavalla tasolla. Ja toisaalta jo pelkästään sarjakuviin innostuminenkin saattaa ruokkia lukuintoa myöhemmässä vaiheessa, joten ei niitäkään pitäisi väheksyä. Mielestäni olisi järkevää osoittaa lapsille ja nuorille, että on aivan yksi hailee mitä luet, kunhan lukee. Oli se sit sarjakuva tai vaikka pelimaailmaan sijoittuva teos tai joku tietokirja kiinnostuksen kohteesta, ilman vanhempien morkkausintoa. Valitettavan usein kirjastossa myös kuulee näitä, että isä/äiti/isovanhempi lähinnä kommentoi, että "miksi nyt tuollaisen otat, kun pitäisi lukea fiksumpia teoksia yms..." Ei se ainakaan lukemisen intoa kasvata, jos kuulee lukevansa väärin tai vääristä aiheista tai ei niin "oikeita" kirjoja. Jostain kai sen lukemisen on kuitenkin alettava. Ja myös se kieli ei saa olla vanhempien kynnyskysymys, koska joskus se lapsi voi innostua eri kielestä kuin aikuinen lukiessaan.
Kyseinen lainaus on omaa tekstiäni keskusteluun, jossa todellakin kysyttiin arvostetaanko lukemista enää ja miten sitä saisi ehkä nuorille "vetävämpää" ja kiinnostavampaa. Ja muutoinkin keskustelussa monesta muustakin näytti siltä, että tultaisiin nykyaikaan. On meinaan aika monesti sivusta seurannut mm. kirjasuosituksia ja kummallisesti aina vähän lukevalle nuorellekin saatetaan Waltaria, Härköstä, Linnaa tai sitten ihan sarjatasoina Viisikoita tai Tarzaneita. Ei niissä vikaa ole, mutta toisaalta nykyään on niin paljon hyviä nuortenkirjoja, että melkein harmittaa aina noi vanhat suositukset, kun nykyään vois esim. suositella
Angie Thomasia, Salla Simukkaa, Elina Rouhiaista, Leigh Bardugoa, Mintie Dasia, Emiko Jeania, Anniina Mikamaa ja muita hyviä kirjailijoita. Vähän toki riippuen aina siitä, mikä ihmistä ja nuorta kiinnostaa. Jos esim. urheilu, niin onhan sieltäkin hyviä kirjoja viime vuosina tehty tai jos fantasiaa niin löytyy tai vaikka näitä ns. sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemoja käsitteleviä kirjoja yms. Itseä melkein harmittaa, ettei enää välttämättä kohdeyleisön ikäluokkaa, mitä YA-kirjallisuudella on, mutta toisaalta eipä se mua siltikään estä niitäkään lukemasta. Ja joskus tuntuu, että parhaita kirjoja löydän young adult tai new adult-puolelta. Kuten ehkä yksi tämän vuoden helmistä tähän mennessä, joka oli niin ikään
Angie Thomasin uusin suomennos eli
Betoniruusu. Se tosin on vielä ehkä luettava myös englanniksi, niin pystyy vertailemaan käännöksen tasokkuutta.
