Fic's name: Varjolapsi
Author: Jim
Rating: sallittu
Fandom: BBC!Sherlock
Pairing: Mycroft/Moriarty (ja Sheriarty jos haluu nähä senkin)
Genre: au, angst, fluffy
Summary:
Sherlockilla on uusi ystävä, joka vaikuttaa liiankin hyvältä ollakseen totta.Warnings: lapsen unelmien särkemistä, mielipuolisista puhetta, kliseet
Disclaimer: en omista, ACD ja BBC ja Moffat ja Gatiss omistaa ja minä vain leikin saamatta siitä mitään palkkiota.
A/N: mä en tosiaankaan tiiä, mutta jerry-höpöläinen haasto mut kirjoittamaan tästä, joten kirjoitinpa sitten. Osallistuu multifandom-haasteeseen.
Kommentoida saa aina! :'3 ja anteeksi paljonpaljonpaljon r-vika kliseestä, mutta tommone osittainen r-vika sopi henkilölle Шерлок :'D tai no Shellock. ♥
Varjolapsi
I Mä istuin meidän pihalla ja sitten mä näin sen pojan. Sillä oli ruskeat ja lyhyet hiukset ja se katsoi mua ja mä katsoin sitä ja sitten se hymyili niin kuin merirosvo.
"Hei," se sanoi mulle ja se oli niin jännää, kun mä en ollut ennen nähnyt sitä! No tietysti mä sanoin, että moi ja sitten se kysyi mikä mun nimi on. Mä vastasin, että Sherlock ja mulla meni ärrä ihan oikein!
"Mikä sun nimi sitten on?" Mä kysyin siltä ja se vastasi, että Moriarty
, mutta sitä mä en osaa sanoa, kun siinä on liikaa ärriä ja se on niin vaikea.
Mä sanoin Molialtylle, että sen nimi on outo, mutta se ei suuttunut, koska se oli kiva ja sitten se sanoi, että mullakin on outo nimi ja, että Molialty on sen sukunimi, mutta sillä ei ole etunimeä ja siksi se on Molialty, mutta se ei haitannut, koska se on mun ystävä.Mycroft kuunteli pikkuveljensä kerrontaa kiinnostuneena. Koko ajan minkä hän oli Sherlockin ulkona nähnyt, oli tämä viettänyt yksin ilman yhtäkään poikaa nimeltä Moriarty, eikä Mycroft osannut ottaa moista tarinaa todesta, kun sen sijaan, että muut lapset olisivat tulleet Sherlockin luo, he välttelivät tätä, koska tämä oli outo ja erilainen.
Mutta mitä tarina oikeasti kertoi, oli se, että Sherlock oli tullut hulluksi, jota Mycroft oli odottanut jo kauan.
•
IIMycroftilla oli kyllä ystäviä, mutta Sherlockilla ei, ja kuullessaan vanhempiensa puhuvan
Sherlockin mielikuvitusystäväongelmista, hänen kävi sääliksi pikkuveljeään, kun tämä oli niin innoissaan ainoasta ystävästään, joka ei ollut olemassa.
Jo kahden viikon ajan Sherlock oli kertonut iltaisin tarinoita Moriartystaan. Toisaalta hän ymmärsi miksi hänen veljensä oli niin innoissaan -Moriarty kuulosti kieltämättä miltei täydelliseltä ystävältä Sherlockille.
Molialty oli tänään uimahallissa, se kertoi mulle, ja se kuulemma tykkää uimahalleista ja mäkin tykkään, kun Molialtykin tykkää. Milloinkohan me käydään uimahallissa uimassa?
Ja sitten me kanssa puhuttiin puutarhassa, kun Molialty tuli kylään, mutta me ei menty sisään, kun Molialtyn mielestä, se ei olisi ollut järkevää, mutta me leikittiin kuitenkin ulkona ja keinuttiin ja Molialty toi keksejä ja se sanoi, että ne on taikakeksejä! Me syötiin niitä ja sitten Molialtyn piti lähteä, mutta mä en ehtinyt halata sitä, vaikka olisinkin halunnut.Joka ilta Sherlock kertoi kuulumiset pedissään, kai ne eivät olleet Mycroftille tarkoitettuja, koska kun Sherlock puhui ystävästään, hänen katseensa oli kiinnitetty merirosvolippua esittävään julisteeseen, joten automaattisesti Mycroft ajatteli julisteenkin olevan Sherlockin ystäviä.
•
IIIJo kaksi kuukautta oli Moriarty pysynyt Sherlockin elämässä, ja sitä kautta Mycroftinkin elämässä, kun hän oli saanut kuunnella Sherlockin tarinoita, jotka toivat Moriartyn hänenkin uniinsa. Pieni, hassu poika, jolla oli ruskeat hiukset ja vino hymy, ja luonne yhtä yllättävä kuin Sherlockin.
Moriarty, Sherlock ja Mycroft. Ensin he olivat kaikki kolme seikkailleet merirosvolaivoissa ja Karibian merillä, mutta muutos kävi, eikä Sherlockia ollut enää hänen unissaan, vaan siellä oli vain Mycroft ja Moriarty ja he seikkailivat, ja kun Mycroft heräsi aamulla, hän saattoi tuntea Moriartyn käden omassaan.
Mutta kun Mycroft ensimmäistä kertaa kertoi unistaan Sherlockille, vastaymmärrystä ei tullut, vaan vihaa ja katkeruutta, eikä Mycroft ollut koskaan nähnyt Sherlockia niin vihaisena.
"Mun Molialty! Se on mun Molialty, munmunmun! Äiti! Mycroft vie mun Molialtyn!" Sherlock inisi, ja Mycroft tunsi inhan pistoksen mahassaan.
Ei Moriarty ollut Sherlockin. Moriarty kuului hänelle, ja Moriarty oli itse valinnut hänet tullessaan hänen uniinsa.
•
IVTerapeutti-setä. Mycroft ei voinut ymmärtää sitä, että Sherlock joutui terapeutti-sedän luo puhumaan, vaikkei ollut mielipuoli. Mielipuolet satuttivat ihmisiä ja nauroivat hullusti ja kidnappasivat pikkulapsia syödäkseen heidät, mutta Sherlock ei ollut mielipuoli. Hän ei vain osannut ymmärtää asiaa, eikä totta puhuen edes halunnut ymmärtää mitään, ei edes Sherlockia, koska jos Sherlockia ymmärtäisi, joutuisi aivan varmasti terapeutti-sedän luo puhumaan, eikä Mycroft kaivannut sellaista.
Ja niin Sherlock kävi puoli vuotta terapeutti-sedällä, samaan aikaan Moriarty-tarinoiden vähentyessä. Sitten tapaamiset loppuivat ja Moriarty-tarinat loppuivat.
•
V"Kerro Moriartysta, Sherlock. Kiltti?"
Sherlock käänsi uneliaat silmänsä Mycroftiin hämmentyneenä.
"Kuka?"
"Moriarty, se sun ystävä."
"Ei mulla ole ystäviä."
"Sherlock..."
"Terapeutti-setä sanoi, ettei Molialty ollut oikea. Että mä vain keksin sen, kun mulla ei ole ystäviä."
"Mutta miksi mäkin sitten tunnen Moriartyn?"
"Etkä tunne."
"Tunnenpa."
"Etpä."
"TUNNEN!"
"ET!"
Sherlock ja Mycroft mulkoilivat toisiaan vihaisina, mutta kumpikaan ei hennonnut sanoa mitään, kunnes Sherlock joka tapauksessa mumisi puoliksi itselleen; "Ei Molialtya ole olemassa, luulisi sun tajunneen sen, kun oot isoveli."
Mycroft päätti olla välittämättä Sherlockin sanoista, Moriarty oli totta, tämä oli hänen ystävänsä ja viime unessa Mycroft ja Moriarty menivät kirkossa naimisiin.
