A/N: Tämä seuraava luukku pitää nyt vuorostaan sisällään lähinnä huumoria ja söpöstelyä, koska edelliset pari luukkua on keskitytty Reguluksen näyn ja sen ennakoiman tulevaisuuden selvittelyihin. Pojat päätyvät tällä kertaa jästien elokuviin, mistä seuraa kaikenlaista hauskaa.
Claire: Kiitos, kyllä tässä vähitellen alkaa hiukan elämän voittaa, ja tänään taas piti totutella työntekoonkin sairastamisen jälkeen. Pää tuntuu vieläkin kyllä käyvän vähän turhan hitaalla, mutta eiköhän se siitä kuitenkin, ja vielä ehtii jopa hiukan jouluvalmisteluihin ennen aattoa. Kiva, jos nämä Reguluksen ja Bartyn perhesuhteet taustoittavat sinusta hyvin sitä, miksi kumpikin oli ajautumassa kohti kuolonsyöjiä. Olen miettinyt tosi paljon varsinkin Reguluksen ja Siriuksen kotiasioita, Bartyn osalta niissä on ollutkin paljon enemmän uutta ihmeteltävää itselleni, mutta samalla se on ollut kivaa, ja varsinkin tuo hänen isäsuhteensa on aika iso kipukohta niin tässä ficissä kuin kirjojenkin mukaan. Perhesuhteet on aina niin ihanan mutkikkaita ja niihin liittyy isoja tunteita, että niistä on siksi kiva päästä kirjoittamaan.
Olisi kyllä myös kiehtovaa kirjoittaa ihan oma ficcinsä Reguluksesta ja Bartysta kaksoisagentteina
, harmi kun tämän ficin puitteissa ei paljon muuhun pysty kuin hiukan väläyttelemään ajatusta siitä. En kyllä tiedä, osaisinko sellaista kirjoittaa, mutta ajatus on ainakin hauska. Kiitos aivan ihanasta kommentista!
Pahatar: Kiitos jälleen aivan ihanasta kommentistasi luukuille 18 ja 19!
Oli kyllä itsellänikin aika hauskaa tuon Walburgan kirjeen kanssa, ja ajattelen että tuohan oli varsin iloinen ja hyväntuulinen kirje häneltä.
Orion varmaan todellakin vältteli puhumasta vaimonsa kanssa aina kun voi. Joo, ja Orion/Abraxas -viittauksen laittamista tähän kohtaan en voinut vastustaa, vaikkei tässä Orionin mieltymyksistä millään lailla muuten ole puhuttu eikä puhutakaan. On minulla kieltämättä
Kaiken A ja O -ficin jäljiltä jäänyt omaan päähäni sellainen headcanon, että noilla kahdella nyt vaan on jotain keskenään, tai ainakin puhdasverisissä avioliitoissa on kaikenlaisia "järjestelyitä".
Ei Mustilla varmaan sen kummemmin mitään Kyyryjä vastaan ole tässä, vaan asia on juuri noin, että Walburga vaan olisi halunnut poikansa kotiin komenneltavaksi, sekä kuuntelemaan hänen vuodatustaan Siriuksesta ja muista maailman vääryyksistä. Mutta nyt kyllä kuvittelen Walburga- ja Druella-rouvat jostain syystä aurinkotuoleihinsa hellehatuissaan, drinkkilasit käsissään katselemaan ruskettuneita nuoria miehiä (hyi minua, mistä näin likainen mielikuvitus?)...
Ihana kuulla, että Bartyn hahmo on tässä tarinan mittaan alkanut avautua, koska itsestänikin tuntuu, että olen alkanut vasta hiukan päästä sisään siihen, millainen tyyppi hän on (oman headcanonini mukaan). Tuo on ihan totta, että miksi älykäs ja kyvykäs ihminen seuraisi sokeasti Voldemortia, ja sitä itsekin olen ihmetellyt, samoin kuin sitä, miksi kukaan ikinä seuraisi sellaista tyyppiä, joka ei vaikuta tarjoavan seuraajilleen oikein mitään. Mutta tuo teoriasi isän korvikkeesta on kyllä hyvä ja erittäin uskottava, ja siksi toisaalta voi kai myös ajatella, että jos Bartylla olisikin ollut Regulus, ei hän ehkä mitään isän korviketta olisi lähtenyt hakemaankaan, koska nyt kumpikin voi tukeutua toisiinsa, mitä kurjiin kotioloihin tulee. Bartylla on tosiaan sentään rakastava äiti, mutta Reguluksen asiat ovat vielä kurjemmin. Tuo, mitä poikien oikein pitäisi tulevaisuuden suhteen tehdä, ei varmaankaan aivan täysin ratkea tämän ficin aikana, mutta syy miksi Regulus haluaisi pitää kaikki langat omissa käsissään on se, että näen hänet niin kovin sellaisena tyyppinä, joka ei mielellään luota toisiin, vaan ennemmin hoitaa kaiken itse. Bartyyn hän tietysti luottaa myös, ja ehkä korkeintaan Siriukseen tämän lisäksi, mutta ei sitten muihin. Mutta kyllä tähänkin aiheeseen vielä hiukan palataan, ja lisäksi pojat saavat aivan varmasti myös nauttia elämästä ennen kuin tämä ficci loppuu.
Fun fact: Tekstissä ei mainita nimeltä elokuvaa, jota pojat päätyivät katsomaan, mutta ajattelin sen olevan 1977 ensi-iltansa saanut tieteisleffa nimeltä
Kolmannen asteen yhteys.
20. LUUKKU20.12.1977
Seuraavana päivänä Barty halusi keventää tunnelmaa, ja myös varmistaa, etteivät he toistamiseen olisi kotona hänen isänsä lounasaikaan. Niinpä hän vei Reguluksen kanssaan kävelylle jästi-Lontooseen, jossa he olivat aikansa ihastelleet jouluisia näyteikkunoita ja ihmetelleet jästien joulupuuhia, kunnes olivat kuin sattuman oikusta kävelleet elokuvateatterin ohi. Sen ovella oli jonoa kadulle asti, ja he päätyivät hetken mielijohteesta jonon jatkeeksi ihan vain kokeillakseen, vieläkö lippuja olisi saatavilla – mistä elokuvasta oli kyse, siitä heillä ei ollut käsitystä.
Väenpaljoudesta huolimatta he saivat kuin saivatkin liput, ja niinpä Regulus melkein kuin sattumalta pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa jästien elokuviin. Regulus, joka tätä ennen ei edes ollut tiennyt elokuvateatterien olemassaolosta, oli aivan haltioissaan mukavista, punaisista penkeistä, popcornien syömisestä ja siitä, että valojen sammumisen jälkeen saattoi aivan hyvin pitää toista kädestä kenenkään huomaamatta.
Kun elokuva viimein alkoi, Regulus melkein säikähti sen kovia ääniä sekä sitä tosiseikkaa, että jästienkin kuvat osasivat joissain tilanteissa liikkua. Sitten hän kuitenkin rentoutui katselemaan elokuvaa, jossa eräs mies päätyi pakkomielteisesti selvittämään avaruusolioita koskevaa näkyään, kunnes koko hänen siihenastinen elämänsä mureni ympäriltä ja muuttui joksikin aivan muuksi. Barty katseli vaivihkaa, hieman hymyillen poikaystäväänsä, joka kyllä piteli häntä edelleen kädestä, mutta muuten vaikutti olevan aivan jossain muualla aina elokuvan lopputeksteihin saakka.
Elokuvan päätyttyä Regulus oli edelleen hiljainen. Teatterin aulassa hän katseli suurin silmin ympärilleen, kuin olisi vasta muistanut, missä he olivat. Barty oli juuri aikeissa kysyä, mitä Regulus oli pitänyt elokuvasta, mutta hän unohti aikeensa huomatessaan, miten kertakaikkisen ällistyneenä Regulus jäi tuijottamaan alkamassa olevista elokuvanäytöksistä kertovaa valotaulua. Heidän juuri näkemänsä elokuva menisi tänään vielä kahdesti, ja sen lisäksi ohjelmistossa näkyi olevan ainakin suloinen lasten jouluelokuva sekä romanttinen komedia. Barty aikoi juuri kysyä, kummasta Regulus tällä kertaa oli kiinnostunut, kun Regulus ehtikin avata suunsa ensin.
”Noilla jästeillä tulee olemaan aika kiireinen ilta”, hän mutisi puoliääneen.
”Mitä?” Barty kysyi pienen hymyn pyrkiessä suupieliin.
”Niin, että kyllä niillä menee myöhään ennen kuin ne pääsevät kotiin.”
”Kuinka niin, rakas?”
”Ajattelin vain, kun noita näytöksiähän on vielä useampi tänään, ja viimeisin alkaa vasta kymmeneltä, niin että sehän loppuu sitten vasta ties miten myöhään.”
”Joo, mutta siis eivät nämä samat ihmiset nyt niitä kaikkia jää katsomaan, vaan ihan eri tyypit tulevat taas niihin näytöksiin. Katso nyt, nuo kaikki ovat lähdössä koteihinsa, niin kuin mekin.”
”Ei kun siis… en minä näitä katsojia tarkoittanut, vaan niitä näyt- mitä ne nyt olivatkaan, ne tyypit siinä elokuvassa?”
”Tarkoitat nyt varmaan näyttelijöitä?” Barty keskittyi ankarasti ollakseen hymyilemättä liian leveästi, mutta juuri nyt Regulus teki sen hirvittävän vaikeaksi.
”Joo, juuri niitä. Hei, älä naura siinä! Ei se minun vikani ole, että en osaa kaikkia hienoja käsitteitä! Minun äitini todellakaan ole niin ymmärtäväinen jästiasioihin tutustumisen suhteen kuin sinun, eikä kotona muutenkaan varsinaisesti koskaan ole kannustettu jästitiedon opiskeluun!”
Regulus katsoi Bartya pahasti kulmiensa alta, ja hänen poskipäänsä olivat nolostuksesta punaiset. Hän ei ollenkaan kestänyt tietämättömyytensä paljastumista, eikä ikinä halunnut näyttää muiden silmissä tyhmältä, minkä Barty tiesi paremmin kuin hyvin.
”En minä nauranut. Osaat vain olla aika suloinen toisinaan, siinä kaikki. Mutta hei, mitä sinun piti niistä näyttelijöistä sanoa? Että niillä menee siis myöhään tänään?”
”Joo. Sitä kai minä tässä vähän mietin, että niillä mahtaa olla aika raskas työ.”
”Niin, varsinkin kun sama homma alkaa huomenna alusta, ja jatkuu joka päivä ties miten kauan”, Barty sanoi haudanvakavana.
”Ihan tosi? Voi niitä raukkoja. Eikö niistä ole ihan hirveän tylsää esittää noita samoja juttuja kolmesti päivässä, joka päivä, eivätkä ne voi edes taikoa, ja – mitä nyt?”
Silloin Barty ei mahtanut mitään sille, että oli lopultakin pakko nauraa. He olivat jo ehtineet ulos kadulle asti, ja ihmispaljous oli hajaantunut eri suuntiin.
”Eivät ne näyttelijät rakas ihan oikeasti ole paikalla siellä valkokankaalla”, Barty selitti koko ajan nauraen. ”Se koko elokuva on kuvattu joskus paljon aikaisemmin, ja sen jälkeen sille on kai vielä tehty kaikenlaista muutakin – älä kysy mitä, sillä en tiedä – mutta ei ne tyypit todellakaan olleet oikeasti tuolla teatterissa esiintymässä meille.”
”Ai, että eivät olleet? Hetkinen…” Reguluksen ilme synkkeni salamannopeasti. ”Voi jumalauta Barty, onko aina pakko tehdä minusta pilaa?”
”En minä mitään pilaa tehnyt… en ainakaan kovin paljon. Syytön minä siihen olen, että olet niin syötävän ihana ollessasi ihan kujalla kaikista jästien keksinnöistä!”
”Nyt saat turpaasi”, Regulus sanoi hampaidensa välitse, ja painoi Bartyn nopeasti erään talon porrassyvennykseen, jonka ohi he olivat juuri olleet kulkemassa. Hän tarttui tiukasti Bartyn takin kauluksiin, työnsi tämän selän kylmää kiviseinää vasten ja asettui itse seisomaan aivan Bartyn eteen.
”No?” Barty sanoi muka vakavana, kun Regulus kuitenkin uhkauksestaan huolimatta pysähtyi siihen. ”Mitä ajattelit tehdä minulle?”
”Minä – ” Regulus aloitti, ravisteli Bartya hieman tämän kauluksista, muttei sen lisäksi tehnyt muuta kuin siirtyi seisomaan vielä lähemmäs. ”Vittu kun sinä osaatkin joskus olla ärsyttävä”, hän huokaisi, ja painoi sanojensa vakuudeksi huulensa vihaisesti Bartyn huulille. Barty hymyili Reguluksen huulia vasten, antoi sitten suudelman syventyä ja nautti huomatessaan, miten lujaa Regulus puri häntä alahuulesta. Itse hän kietoi kätensä Reguluksen ympärille melko hellästi, mutta Regulus ei vieläkään ollut irrottanut tiukkaa otettaan hänen kauluksistaan.
”Olet ihana”, Barty huokaisi kesken suudelman.
”Ja sinä ihan vitun sietämätön.”
”Minä rakastan sinua.”
”Ihan sama. Minä vihaan sinua.”
”Hauska kuulla.”
”Mitä?”
”Niin että hyvä juttu, että vihaat minua noin paljon. Etenkin, jos teet sen tuolla tavalla.”
Regulus tuijotti Bartya hetken aikaa synkästi, mutta suuteli tätä sitten vielä uudemman kerran, vain hieman äskeistä pehmeämmin.
”Mentäisiinkö rakas jo kotiin?” Barty kysyi sitten.
”Ei. Enkä sitä paitsi ole sinun rakkaasi.”
”Olethan. Halusit tai et.”
”No en todellakaan halua.”
”Siltä vaikuttaa”, Barty sanoi, veti Reguluksen tiukasti kiinni itseensä ja hymyili huomatessaan, että se sai Reguluksen äännähtämään tyytyväisesti, varmaankin täysin tahtomattaan. ”Mentäisiinkö nyt kuitenkin?”
”No… helvetti, mennään sitten. Mutta kertakin vielä… teepä vielä kerrankin minusta pilaa tuolla lailla, niin… no, ihan sama.”
”Ei kun kerro ihmeessä, mitä aiot tehdä?”
”Enkä. Äh, ei viitsitä enää, Barty. Mennään kotiin. Kunhan olet aukomatta päätäsi enää.”
”Lupaan… jos sanot, että rakastat minua.”
”Joo.”
”Ei kun kunnolla!”
”Hyvä on sitten… minä rakastan sinua, senkin läskipää.”
”Minäkin sinua, päivänpaisteeni.”
*
”Ota paita pois”, Regulus komensi, kun he olivat viimein päässeet takaisin Bartyn huoneeseen.
”Mitä?”
”Kuulit kyllä. Riisu paitasi.”
Ihmeissään Barty ei osannut muuta kuin totella. Regulus kuulosti edelleen melko suuttuneelta, mutta hänen sanansa laittoivat silti Bartyn vatsanpohjassa tuntumaan hyvin jännittävältä. Regulus katsoi häntä tutkivasti, ja tämän teräksinen katse lämpeni vähäsen.
”Hyvä, mene sitten lattialle istumaan. Tuohon noin.” Regulus osoitti sormellaan Bartylle aivan tarkalleen, mitä kohtaa lattiasta hän tarkoitti, ja hän halusi Bartyn istuvan maton reunalle, aivan sängyn viereen.
Barty katsoi Regulusta hyvin hämmästyneenä, sillä ei tällä ollut yleensä ikinä tapana käskeä Bartya tai ylipäätään ketään tekemään mitään. Ei, Regulus pyysi aina kauniisti. Barty kuitenkin huomasi pitävänsä tästä Reguluksen uudesta puolesta, ainakin omalla tavallaan. Niinpä hän teki kuten Regulus oli kehottanut, ja istuutui pehmeälle karvalankamatolle sänkynsä viereen. Saman tien Regulus istuutui vuoteen reunalle hänen taakseen, ja hetken päästä Barty tunsi tämän lämpimien käsien laskeutuvan hartioilleen.
”No niin”, Regulus sanoi paljon aiempaa pehmeämmin. ”Nyt päästään asiaan. Tiedän, että olet odottanut tätä aika kauan, ja itse asiassa… minäkin olen, joten… eiköhän tehdä tämä nyt sitten kunnolla.”
Regulus alkoi ensin hyväillä, sitten kevyesti painella Bartyn hartioita, jotka Barty vasta siinä vaiheessa tajusi niin jäykiksi, että kevytkin painallus tiettyihin kohtiin sai hänet valittamaan ääneen. Ei hän ehkä ollut sittenkään aivan täysin huijannut Regulusta aikanaan sanoessaan, että hänen niska-hartiaseudussaan oli jotain vialla. Tai sitten hän oli ollut viime päivinä erityisen stressaantunut, mikä saattoi olla totta sekin.
”Sattuuko tämä?” Regulus kysyi, kun onnistui löytämään oikein herkullisen, jumiutuneen kohdan Bartyn niskan vasemmalta puolelta, ja sai sitä painelemalla Bartyn vetämään kiivaasti henkeä.
”Kieltämättä… mutta hyvällä tavalla. Jatka vain, tykkäsin siitä.”
Regulus jatkoi, ja vähään aikaan he eivät puhuneet yhtään mitään. Välillä Bartyn oli pakko huokaista ääneen pienen kivun sekaisesta mielihyvästä, eikä hän olisi halunnut Reguluksen lopettavan ikinä, vaikka samalla hänen mielensä teki kiivetä Reguluksen syliin ja suudella tätä niin kauan, ettei tämä muistaisi koskaan olleensa hänelle suuttunut. Juuri ja juuri hän malttoi mielensä ja pysyi aloillaan.
”Oletko vielä vihainen?” hän kuitenkin kysyi.
”Vähän.”
”Älä ole. Minä tein sen jutun vain siksi, koska ihan oikeasti on söpöä, kun et tajua jästien jutuista niin kovin paljon mitään. Se onkin sitten yksi niistä todella harvoista asioista, joista sinä et tajua.”
”Onko pakko vieläkin jauhaa siitä?”
”Ei… mutta lähdetkö silti kanssani huomenna jouluostoksille?”
”Vain, jos lupaat olla aukomatta päätäsi, ja… kerrot, miten siellä pitää olla? Koska onhan se ihan totta, etten minä oikein osaa niitä juttuja, ja pelkään että teen jotain ihan valtavan noloa.”
”Tietenkin kerron… ja mehän ollaan siellä yhdessä, niin että ei sinulla ole mitään hätää. Enkä minä enää naura, lupaan. Anteeksi, jos menin hiukan liian pitkälle tänään.”
Barty kääntyi katsomaan Regulusta, ja kun hän hymyili tälle, Reguluskin suli lopulta hymyyn ja antoi itsensä valua vuoteen reunalta lattialle. Hän asettui istumaan aivan Bartyn selän taakse, ja jatkoi tämän niskan hieromista samoin kuin äskenkin, mutta vain paljon lähempänä istuen. Bartylle tuli lämmin, äärimmäisen hyvä olo siitä, miten lähellä Reguluksen vartalo oli hänen omaansa.
”Tuossa äskeisessä leffassakin muuten kaikki alkoi siitä, että se yksi mies näki sen oudon näyn ja halusi selvittää sitä tarkemmin”, Regulus sanoi sitten mietteliäänä. ”Ja lopulta koko sen miehen elämä muuttui sellaisella tavalla, jota se ei ikinä olisi pitänyt edes mahdollisena, eikä se kai… ikinä palannut vanhaan elämäänsä sellaisena, kuin se joskus oli.”
”Joo, niin siinä taisi käydä. Ehkä meillekin käy vielä niin, vaikka toivottavasti siihen ei tule liittymään avaruusolioita”, Barty sanoi hymyillen, ja nojautui varovasti hieman enemmän Reguluksen vartaloa vasten.
Regulus naurahti hermostuneesti.
”Kuule, voinko kysyä yhtä juttua, vaikka… se onkin ihan satavarmasti tyhmä kysymys, jonka kaikki muut tietävät paitsi minä?”
”Kysy pois.”
”Et sitten naura minulle?”
”Vannon, etten.”
”Okei, no… onko niitä… avaruusolioita, tuota… oikeasti olemassa?”
”Regulus, ei tuo edes ollut tyhmä kysymys”, Barty sanoi, vilkaisi Regulusta ja hymyili hellästi.
”Ei vai?”
”Ei yhtään. Jästit kai miettivät sitä jatkuvasti, eikä kukaan silti oikein varmuudella tiedä, onko jossain tuolla elämää, jos vain mennään tarpeeksi kauas.”
”Ai jaa? No tuota… uskotko sinä, että niitä on? Siis avaruusolioita?”
”Hmm, no… rehellisesti sanoen en.”
”Harmi. Minä kun ehdin jo miettiä, että olisi niin kätevää, jos ne veisivät meidät, ja voitaisiin aloittaa alusta ihan jossain muualla kuin täällä. Jossain, missä kukaan ei ihan takuulla tuntisi meitä. Mutta jos ei, niin sitten ei. Ei voi mitään.”
Regulus suuteli Bartyn niskaa, ja Bartysta kuulosti, ettei poikaystävä tällä kertaa tainnut myöskään enää olla ihan täysin tosissaan. Mutta koska asiasta ei voinut olla aivan varma, hän piti lupauksensa eikä nauranut.
”Niinpä”, hän sanoi, nappasi Reguluksen käden omaansa ja suuteli sen jokaista rystystä vuorollaan. ”Mutta kuka tietää, ehkä me kaksi jonain päivänä silti aloitetaan alusta jossain ihan muualla kuin täällä.”
