En ole mikään Marvelin kummoinen fani, mutta odottelin sinnikkäästi melkein vuoden että sain kirjastosta
Guardians of the Galaxy 2:n (olin varausjonossa varmaan sijalla 300 tai vastaavaa!?!) ja nyt sen sitten katsoin kun tuli sopiva kolo muun puuhan lomassa. Tämä taas kertoo jotain minusta, että vaikka ykkösosa on nauhoitettuna kiintolevyllä, niin en ole sitä kerinnyt vielä katsomaan, mutta minua kiinnosti tämä kakkososa enemmän, niin että katsoin sen nyt sitten ensin. Pitää jossain välissä etsiä joutaisiko senkin toisen tutkimaan. Olisihan tuon elokuvan voinut jostain muualtakin löytää, mutta olen ollut muuten kiireinen eikä se nyt niin tärkeä ollut, etten olisi malttanut odotellakin, ja ostaa en viitsinyt.
Yllätyin että pidin siitä enemmän kuin odotin. Olin ollut iloisesti spoilaantumatta (ellei erästä hyvin tunnettua repliikkiä lasketa
) enkä käytännössä tiennyt siitä juonesta yhtään mitään, elokuvajulisteen ja oheismateriaalia vain olin nähnyt. Pääsääntöisesti halusin nähdä sen Yondun takia, koska siitä asti kun bongasin koko Yondun Michael Rookerin roolilistalta, olen ajatellut että se pitää nähdä. Ja kas, tykkäsin kyllä! <3 Yondu oli ihana ja olivat kivoja muutkin koko porukka. Lempihahmoni olivat tietysti Yondu, söpö pikku Groot ja tuntosarvinen Mantis, joka oli hellyttävä ja ehkä sellainen, johon noista itse eniten samaistuin.
Olin kyllä ajatellut katsovani tuon elokuvan jo viime vuonna, mutta kun kerran ei niin käynyt, saatoin nyt vain aina Yondun ollessa ruudulla miettiä, että oih, olen halannut tuota miestä. <3 Rooker ei ehkä muuten ole niin minun tyylinen mies, mutta siinä on jotain tosi sympaattista ollakseen sellainen karski vanha äijä, ja sen kanssa oli tosi veikeää jutella, sillä on lysti huumorintaju.
Kertokaapas, Marvel-fanit ja enemmän niitä leffoja katsoneet, mikä idea siinä on että ilmeisesti joissakin elokuvissa kaikki tyypit ovatkin samassa porukassa ja taistelevat yhdessä tms? Kuuluvatko ne kuitenkin kaikki samaan fandomiin vai onko se joku noiden erikoisjuttu, että ne vain muuten vain on keksitty tupata yhteen?
Toinen elokuva, jonka katsoin pitkästä aikaa uudelleen hiljattain, oli telkkarista taannoin tullut
The Mist. En muistanut siitä paljon mitään, mutta se mikä siinä jäi mieleen elävästi jo ajalta ennen Walking Deadia oli Melissa McBriden pieni sivurooli, joka erottui vahvasti kokonaisuudesta. En yhtään ihmettele, jos hänet pestattiin sen perusteella sarjaan. Olin kerinnyt unohtaa elokuvasta melkein kaiken muun. Hullunkurista kyllä, en muistanut edes loppuratkaisusta muuta kuin Melissan roolihahmon kohtalon.
Kun katsoin sen nyt vuosien jälkeen uudelleen, sekä ötökät että riipaiseva loppuratkaisu olivat täysin unohtuneet mielestäni, melkein kuin olisi katsonut sen kokonaan uutena. Muistin vasta sitten kun auto pysähtyi, miten se päättyy.
Jäin vähän miettimään, mikä oikein oli tarinan opetus? Älä sooloile ja luule olevasi joku sankari? Luota auktoriteetteihin silloinkin, kun näyttää etteivät ne saa mitään aikaan? Vähän erikoista.
Tässä elokuvassa oli aikaisemmin kuin nytkin mieleeni se sama fiilis kuin (muuten aika surkeassa) elokuvassa
The Signs; muualla tapahtuu ja onneton päähenkilö jää sinnittelemään vaikeaan ja vaaralliseen tilanteeseen tietämättä, mitä tapahtuu ja miksi. Minusta on aina ollut aika kiehtovaa sellainen ajatus, miltä tuntuu niistä, jotka sattumalta joutuvat tielle tai tulilinjalle, kun elokuvien sankarit ja pahikset sähläävät keskenään ja vaarantavat kaikki ympärillä olijat, olipa kyse autolla kaahailusta ruuhkassa tai maapallon pelastamisesta... On etenkin näin ficcarin mieleen sopivaa sellainen, että alkaa miettiä, millainen tarina olisi, jos se kuvattaisiin satunnaisen ohikulkijan silmin; sellaisen, joka ei mahda mitään millekään, mutta joutuu vain siinä sinnittelemään muiden aiheuttaman hässäkän keskellä.