Ficin nimi: Salainen hiekkaranta
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: kesäinen fluff
Ikäraja: S
Paritus: Ginny/Luna (tulkinnanvarainen)
Yhteenveto:
Luna on tuonut hänet kesäiseen mielipaikkaansa: salaiselle hiekkarannalle, jota kukaan muu ei vaikuta vuosiin löytäneen.Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Osallistuu
Fluffy10 #4 -haasteeseen inspissanalla hiekkaranta sekä
FFF1000-haasteeseen sanalla
112. Silli. Lahjoitan tämän juhannustaiaksi
Kelsierille, joka toivoi tekstiä Lunasta
Salainen hiekkarantaPitkät heinät reunustavat kapeaa polkua, joka kiemurtelee kivien välissä kohti merta. Lempeä kesätuuli taivuttaa rantavehnän kukinnot kutittamaan Ginnyn sääriä ja viistämään edellä kulkevan Lunan kesämekon pitkää helmaa. Tytön päässä on nauhoin koristettu olkihattu ja kun polku päättyy pehmeään rantahiekkaan, hän astuu ulos simpukkasandaaleistaan ja kohottaa kasvonsa aurinkoon.
Ginny seuraa Lunan esimerkkiä ja riisuu tennarinsa kiven juureen. Hän pudistelee sortseihin takertuneet heinänsiemenet hiekalle ja katselee ympärilleen. Luna on tuonut hänet kesäiseen mielipaikkaansa: salaiselle hiekkarannalle, jota kukaan muu ei vaikuta vuosikausiin löytäneen. Rantaviiva jatkuu koskemattomana lähes loppumattomiin, meri aukeaa aavana edessä. He kulkevat vieretysten kohti rantaan lyöviä aaltoja, kunnes varpaat osuvat märkään hiekkaan ja seuraava aalto kastelee jalat nilkkoja ja Lunan mekon helmaa myöten.
”Vesi on lämmennyt viime kerrasta. Se tekee hyvää sillinpoikasille”, Luna hymyilee ja kumartuu koskettamaan merta käsillään. Sormet löytävät pohjasta kiven, mutta Luna ei heitä sitä veteen, niin kuin Ginny tekisi. Sen sijaan hän tutkii huolellisesti kiven karheaa pintaa ja tunnustelee sen muotoa, kunnes lopulta antaa kiven vajota takaisin pohjaan Ginnyn varpaiden viereen.
Ginny pyyhkäisee hiukset otsaltaan ja katsoo Lunaa hymyillen. Tällä on ihmeellinen taito saada hänetkin pysähtymään, keskittymään hetkeen ja näkemään yksityiskohdat ympärillään. Veljien perässä juostessa sellaiseen ei koskaan ollut aikaa, mutta Lunan kanssa aika tuntuu melkein menettävän merkityksensä. Pitkinä valoisina päivinä kumpikaan ei muista kesäläksyjä, huispauskarsintoja, kitkemistä odottavaa puutarhaa tai
Päivän Profeetan synkkiä uutisia. Vaikka Luna tuntuukin joskus leijuvan jalan korkeudella maasta, hän maadoittaa Ginnyn paremmin kuin yksikään toinen ihminen.
”Täällä on ihanaa”, Ginny sanoo ja tarttuu Lunaa käsistä. Ne ovat vedestä kosteat: pienet pisarat kimaltelevat käsivarsien hennoissa ihokarvoissa kuin keijupöly metsikössä. ”Miten oikein löysit tämän paikan?”
”Joskus vain suljen silmäni, kuvittelen maiseman mielessäni ja ilmiinnyn sinne”, Luna sanoo rauhallisesti.
Ginny henkäisee yllättyneenä: summanmutikassa ilmiintyminen voi olla vaarallista. Silloin ei koskaan voi olla aivan varma, minne tai miten kauaksi päätyy.
”Höpsö”, Ginny sanoo ja puristaa Lunan käsiä kevyesti. ”Kuulostaa aivan sinun tapaiseltasi! Onneksi ei käynyt huonosti.”
”Perin sen äidiltäni: taidon löytää kauniita asioita, paikkoja ja olentoja”, Luna hymyilee. ”Mennäänkö uimaan?” hän kysyy ja päästää irti Ginnyn käsistä riisuakseen hattunsa. Se lennähtää tuulen mukana rantaan ja kierii kauemmaksi kohti kiviä, pysähtyen lopulta heidän kenkiensä viereen.
”Mennään”, Ginny vastaa ja he astelevat takaisin kuivalle hiekalle. Ginny riisuu sortsit ja t-paidan ja katselee, kuinka Luna avaa keltakukallisen mekkonsa napit ja antaa vaatteen pudota kasaksi jalkoihinsa.
Aurinko lämmittää suloisesti paljasta ihoa, kun he juoksevat alusvaatteisillaan meren viileään syleilyyn.