Tuhkalla Liattu Prinsessa [K-11, one shot]

[Gwenhwyfar]

Nimi: Tuhkalla liattu Prinsessa.
Kirjoittaja: Gwenhwyfar
Ikäraja: K-11
Genre: Romantisoitu kauhu
A/N: Idea tuli Lana Del Reyn Body Electic- biisistä. Samaisen neitokaisen kappaleesta Gods & Monsters tuli idea tuohon lauluun/runonpätkään. Siitä kaksi ensimmäistä riviä ovat hänen, loput minun. Suuri vaikuttaja siihen, että tein tämän, oli Sokerisiiven Helvetin morsiamet -teksti. Siitä innostuin Romantisoidusta kauhusta, joten suuri kiitos hänelle! Toivottavasti ei ole turhan samanlainen..
Aika tajunnanvirtainen teksti tuli. Enjoy.




Tuhkalla Liattu Prinsessa.

Tummat silmät katsoivat toista samanlaista paria. Katseet kiertävät, mutta huulet eivät liiku. Kun katseet kertovat, ei sanoja tarvita. Kuu tulee piilostaan pilven takaa, ja tunkeutuu linnan tornikamariin. Ei varjoja, monta hahmoa.

Huulet kohoavat kärsimättömään, mutta julmaan hymyyn paljastaen vitivalkoiset hampaat niiden takaa. Kuin kurnuttaen yksi aloittaa matalimmista soinnuista. Toinen tulee mukaan, kolmas, neljäs, kunnes äänet yhtyvät helvetin lauluksi, saatanan vietiksi.

Hahmot, läpikuultavia ja tummia, pimeyden varjoja. Sukupuolettomia ja kasvottomia, sieluttomia ja julmia.  Niiden laulu kaikuu flyygelin sisällä, ja jokin kylmä voima saa sen soimaan. Rumasti, mutta kauniisti. Vireessä, mutta epävireessä.

Ääni nostattaa rohkeimmankin miehen ihon kananlihalle, karkottaa lämmön sisältä ja pakottaa kyyristymään piiloon. Pelottaa vahtikoirat ja ritarit rukoilemaan pelastusta. Niin uskovat kuin ateistitkin, korkein hovi ja vangitkin.

Saatanan sanansaattajat tiivistävät kehäänsä jonkin ympärillä. Ne ovat peittäneet piirin keskustan pahuudella ja tummalla verholla, varjolla, jota ei edes kirkkain valo läpäise.

Laulu kiihtyy ja piiri tiivistyy. Ne laulavat vieraalla kielellä, jos sitä nyt kieleksi edes kutsuisi. Sihinää, kurnutusta ja murinaa. Kummallisena yhdistelmänä niistä muodostuu laulu, kuin loitsu, kirous. 

Silmät ilman kasvoja puhuvat. Kuole, ne käskevät. Korvia hyytävä kirkaisu. Tuskan ja avun huuto. Hahmot nauravat, ne pilkkaavat, ne yllyttävät. Voi tuota poloista prinsessaa, ne nauravat. Tulee ikuisesti palamaan helvetin liekeissä itse Saatanan vierellä, lopulta Saatanan paikalla.

Laulu kiihtyy. Ne laulavat kuolemasta, Saatanasta, liekeistä ja tuskasta. Kasvottomat silmät, tummassa varjossa leijuvat pisteet muuttavat väriään. Hitaasti ne kirkastuvat, kuin kuun kalpea valo heijastuisi niistä sittenkin. Mutta ei, kirkkaus ei ole kalpeaa, se on puna. Veren, puhtaan ja pahan punaista. Silmät värjäytyvät punaisiksi. Kirkkaina pisteinä ne ovat ainoa valonlähde piirin keskelle, missä kyyristelee nuori tyttö peloissaan helvetin liekkien nuollessa häntä ahnaasti, kivuliaasti. Hän huutaa, kirkuu, itkee, mutta kukaan ei tule. Hänet on jätetty yksin saatanan sanansaattajien piirin keskelle.
Yhtäkkiä laulu loppuu kuin seinään.

Hahmot seisovat paikallaan, ja antavat piirin tumman varjon, kuin sumun, hälventyä. Ensin prinsessa avaa silmänsä. Punaista. Mitään muuta ei piirin keskellä näy. Kaksi punaista pistettä. Sitten, varjon väistyessä, harmahtava ja tuhkalla liattu iho. Sileät piirteet, mustat hiukset. Ilma hänen alastoman vartalonsa ympärillä tiivistyy, muuttuu yhtäkkisesti mustaksi peittäen prinsessan kehon, elävän ruumiin.

Yksi hahmoista kirkaisee. Se sanoo sanan. Pukeudu. Prinsessan vartalo tulee näkyviin, mutta ei alastomana. Hänelle on itse Saatana pukenut tumman verenpunaisen mekon, ison ja uhkaavan asun korsetteineen ja nauhoineen. Prinsessa katsahtaa mekkoaan ja hymähtää. Hän nostaa punaisen katseensa, ja antaa sen kiertää hahmoissa. Tarpeeksi pitkän hiljaisuuden jälkeen hän avaa suunsa. Vitivalkoiset hampaat paljastuvat punaisten huulten takaa, kun hän laulaa:

Jumalten ja hirviöiden maassa minä olen enkeli,
joka pahan puutarhassa elää.

Saatanan ja varjojen maassa minä olen mustattu hyvyys,
joka Helvetin valtaistuimet täyttää.

Varjot, varjot, kasvottomat pahat,
ääneni punatkoon silmänne nyt,
ja aina.

Pahan ja tuhkan maassa minä olen enkeli,
joka mustin siivin lentää kuoleman huulille.

Varjot, varjot, kuoleman tuojat,
kauneuteni kavaltakoon aatteenne nyt.
Ja aina.

[Funtion]

Vähän hämäsi tuolla otsikossa, kun nuo kaikki sanat on kirjoitettu isolla. Englannissa on tapana tehdä niin (miinus prepositiot ja mitkä lie), mutta ei suomessa. Kieliopillisesti oikein olisi siis "Tuhkalla liattu prinsessa" mutta jätä toki otsikko tuollaiseksi, jos se on jokin tyyliseikka. Mutta tyyliseikkana en vain tajua sitä, myönnän. :DD (Otsikossa on muuten oneshot kirjoitettu erikseen vaikka sekin on yhdyssana, tietääkseni.)

Kuu tulee piilostaan pilven takaa, ja tunkeutuu linnan tornikamariin.
Jos lauseissa on sama tekijä, ja-sanan kanssa ei käytetä pilkkua --> eli tästä sen voi heittää pois, sillä molemmissa kuu on se joka tekee jotain.

Sukupuolettomia ja kasvottomia, sieluttomia ja julmia.  Niiden laulu kaikuu flyygelin sisällä, ja jokin kylmä voima saa sen soimaan.
Näiden virkkeiden välissä on ylimääräinen välilyönti lipsahtanut.

Hahmot seisovat paikallaan, ja antavat piirin tumman varjon, kuin sumun, hälventyä.
Tässäkin on sama tekijä eli pilkku on turha ennen ja-sanaa.

Hän nostaa punaisen katseensa, ja antaa sen kiertää hahmoissa.
Ja tässäkin toi pilkku on turha koska sama tekijä.

En oo ikinä lukenut sulta mitään, mutta näköjään sun tyyliis kuuluu kirjoittaa paljon verbittömiä lauseita. Sellainen tyyli on raskas, ainakin mulle, lukea. Siinä on omalaatuisuuntena kyllä, mutta itse en oikein syttynyt sille. Oli vaikea saada mitään, mistä ottaa kiinni, kun asioita kerrottiin ns. töksäyttelevästi parilla sanalla. Töksäyttelevällä tarkoitan sitä, että sanotaan vaikka "Hahmot, läpikuultavia ja tummia, pimeyden varjoja. Sukupuolettomia ja kasvottomia, sieluttomia ja julmia" eikä mitään oikein tapahdu, ei sanota edes että niitä hahmoja on siellä, todetaan vain että hahmot ja sillä sipuli. Tällaisia kohtia oli tekstissä paljon, enkä oikein niille hurrannut.

Mutta mille hurrasin, oli ristiriitaisuus:

Rumasti, mutta kauniisti. Vireessä, mutta epävireessä.
Aluksi katsoin tuota vähän hölmönä, mutta lopulta pidin ja aika paljonki!

Mun oli tosi vaikeata ymmärtää, että mitä tässä tapahtui, johtuen tästä sun tyylistäs. Oli paljon punaista ja pimeää ja kai jotkut hampaat, lopussa oli joku prinsessa ja välissä puhuttiin Saatanasta... mutta en oikein tavoittanut sitä hetkeä tai niiden tapahtumien ydintä. Aika vaikean tekstin oot kirjoittanut! Sellaisen kevyesti maalailevan, kamalan vähän paljastavan, niin paljon lukijan omaan päättelykykyyn ja täydentämiseen perustuvan.

Tuo lopun laulu/runonpätkä oli musta tosi hieno! : ) Ootko miettinyt runojen kirjoittamista? Siis näiden tekstien lisäksi, totta kai. Yleisesti sanoisin, että aika mielenkiintoinen teksti, vaikka tää ei tyyliltään osunutkaan ihan mun makuni kanssa yksiin. Virheitä oli aika vähän mutta jonkun verran, esilukija voisi olla näppärä vastaisuudessa, mutta kukin tehköön miten haluaa. Kiitos tästä! : )

// Hups korjasin typoni. Prepositio on vaikea sana. :DD

[Gwenhwyfar]

Kiitos kaunis fierté. Ymmärrän toki kritiikkisi ja pilkkujutut, ne eivät todellakaan ole vahvuuteni.. Kaikille ei maistu kaikki ruoka ja nyt ainakin muistan, että saman tekijän kanssa ei tule pilkkua

Ja joo, mulla oikeastaan on jo wordissa muutama runo julkaisua odottamassa ja kohta saan ne varmaan julkaistuakin. Kiitos kumminkin kommentista, kritiikistä ja siitä, että ylipäätään luit (: