Title: Sad day for happiness
Author: tomorowr
Beta: Ei ole, joten ilmoittakaa virheet tai kertokaa, jos haluisitte betaa tän kokonaan, niin otan tän sit viel kerran pois! :----))
Pairing: Lenni/Mikael
Rating: K11
Genre: angst, hurt/comfort, muita?
Disclaimers: Omistan hahmot, tekstin, juonen ja kaiken muunkin. Paitsi nimen, se on (kai?) Cinema Bizarren biisin nimi. Tai sitten pätkä jostain biisistä. Hups, en muista. XDD Mutta kuitenkin, niiltä sen vein. En muuta. Muuten on omaa kaikki. Hihihi. Enkä saa rahaa, ihan vaan omaksi iloksi (angstiksi) väänsin tämmöisen.
Warnings: Slash, paaaaljon kiroiluja. Ja ainakin jonkintasoinen puhekieli.
Summary: Kuinka vittu-päivästä saadaan onnellinen?
A/N: Tämä on melkein tämmöinen yhdeltä istumalta kirjoitettu. No ei kyllä ihan, mutta kuitenkin. Inspasi kirjoittaa jotain todella angstista, koska tänään on just tollanen päivä, että vaan vihaan itseäni ja maailmaa. Poika- (tai tyttö) -ystävää on hankala vihata, kun en sellaista omista, jotenka käänsin koko jutun kivasti tämmöiseksi iisiksi slashiksi! Comments plz? (: psst. Ja toivottavasti noi dialogit (lol, monologiahan se on, kun toinen ei saa sanaa suustaan) ei ole häiritsevä, en oikein hallitse niitä vieläkään… :--(
Osallistuu Slash10 2.0 -haasteeseen!
Sad Day for Happiness
Lenni PoV
Meillä on kaikilla sellaisia päiviä. Ottaa vaan päähän kaikki ja vituttaa niin, että oksat pois. Tänään on just sellainen päivä. Vitutti herätä aamulla, vitutti lähteä koululle, vitutti ruuan väliin jättäminen (ihan kuin sen syöminen sitten ei olisi vituttanut…) vitutti tulla kotiin, kun ketään ei ollutkaan odottamassa. Sellainen päivä, että tuntee vain olevansa iso ja kamala, järkyttävän vastenmielinen löllökasa, joka tursuilee joka suuntaan, eikä jää keltään huomaamatta. Silti onnistuu olemaan niin pieni ja olematon, että edes oma poikaystävä ei huomioi millään tasolla.
Aamulla tyhjä ja kylmä sänky, ja aurinko paistaa niin helvetin inhottavasti suoraan silmiin. Totta kai Mikael on avannut sälekaihtimet. Kahvinkeitin on sammutettu, mutta vanha kahvi jätetty pannuun. Nyt se on ihan tervaista paskaa. Eli suomeksi, missasin aamusuukon lisäksi myös aamukahvin. Itse kun sitä en osaa keittää. Kaikki vaatteet lojuvat paskaisena meidän kämpän lattialla, lähes joka huoneessa, eikä mulla ole mitään päälle puettavaa. Lopulta mä vedän jonkun Mikaelin ylisuuren hupparin päälleni, rikkinäiset alennuskengät jalkaani ja astun ulos järkyttävän painavan kirjakassini kanssa. Mutta eipä tainnut olla mulla vielä tarpeeksi huono päivä, sillä komeasti vedän nurin loskaräntävesimöskään. Vituttaa niin, että melkein naurattaa.
Nopean ”takaisin-sisälle-ja-kuivat-housut-jalkaan” -episodin jälkeen otan askeleeni hieman varovaisemmin ja pääsen kuin pääsenkin koululle asti. Vain huomatakseni, että eipä ole täällä ketään mua kaivannut. Kävelen koko päivän kuin sumussa, eikä ketään ei edes nyökkää mua päin. Silti raahustaessani portaita ylös auditorion viimeisiin riveihin, tuntuu kuin keltään ei jäisi huomaamatta mun muutamalla lisäkilolla varustettua kroppaani. Jonka saan vain vaivoin roudattua ylös asti. Vastenmielinen vitutus olo.
-
Nyt voisi olla juuri sopiva hetki mennä hakemaan jotain safkaa, mutta mä päätän jättää sen välistä. Taisipa jäädä jopa rahatkin kotiin eli turha haaveilla nopeasta kaupassa käynnistä. Vittu, kun on nälkä. Vittu, kun koulun ruoka on syömäkelvotonta ja rasvaista paskaa. Vittu, kun huomaan Mikaelin raahautuvan omien kavereidensa kanssa kohti ruokalaa ja saan osakseni vain nopean katseen virnistyksen kera. Ihanan rakastava ja huolehtiva poikaystävä mulla, vaikka varmasti huomasi mun masentuneen ja eksyneen katseeni.
-
Vittuun lukiot, mä vihaan tätä paskaa. Vitun Mikael, kun pakotti mut tänne. Eikä muka edes meidän paikallinen lukio kelvannut. Oli pakko muuttaa johonkin Jumalan hylkäämään suurkaupunkiin, jossa ei ollut yhtään sielultaan elävää ihmistä. ”Hae Lenni säki jooko sinne, mennään yhessä, muutetaan yhteen, mä rakastan sua.” Ei herra viitsinyt sitten odottaa, että saisin edes vastattua. Ehei. Mikael nimittäin päätti, että nyt harrastetaan kiihkeä seksiä ja sitten vei mut seitsemänteen taivaaseen. Enkä mä väittänyt vastaan.
Ruotsin tunnin jälkeen mua edelleen (yllätysyllätys) vituttaa suunnattomasti, joten päätän lähteä himaan. En ole edes varma, että mikä tunti mulla olisi seuraavaksi ollut, mutta mitäs sen niin väliä. Kotona kukaan ei ole vastassa, tietenkään, Mikael käy tunnollisesti lukiota. Kaipa sillä on jotain tavoitteitakin, toisin kuin eräällä blondit hiukset omaavalla hippihomolla, jota myös Lenniksi kutsutaan. Joo, en mä tiedä mitä mä elämältä haluan. Paitsi tietysti Mikaelin, mielellään sellaisena ihanana poikaystävä-versiona, jollainen se osaa olla aina tahtoessaan.
-
Taisin istua sohvalla, röhnötin oikein kunnolla siinä, kun Mikael vihdoin saapui kotiin. Se käveli eteisestä suoraan meidän huoneen kautta keittiöön, enkä ehtinyt huomata oikeastaan muuta kuin räntäsateessa kastuneen tumman pehkon ja vähän levinneet meikit poskilla. Jääkaapin ovi aukeaa, pysyy hetken auki ja sulkeutuu sitten. Muita ääniä ei kuulu, eli ei siellä tainnut mitään ruokaa olla. No ei tietenkään, koska oon niin paska tekemään ruokaa, että se lankeaa aina Mikaelille. Ja nyt tuota ei ole näkynyt kotona aikoihin, mitä nyt tulee illalla mun viereen nukkumaan, eikä anna edes hyvänyön pusua.
Askeleet suuntaavat seuraavaksi taas keittiöstä meidän huoneeseen ja sieltä eteiseen. Melkein huudan toisen perään, että mihin se nyt on muka menossa, mutten ehtinyt. Ulko-ovi sulkeutuu ennen kuin ehdin edes silmiäni räpsäyttämään. Ja jälleen kerran Mikael jättää mut yksin himaan angstaamaan.
-
Havahdun sohvalta vasta tunnin tai parin päästä, kun avaimet kääntyvät lukossa ja ovi jälleen käy. Askeleet suuntaavat taas kohti sitä tuttua ja turvallista, meidän huonetta. Suureksi yllätykseksi Mikael kuitenkin tulee sohvalle, ihan kiinni mun kylkeen ja vetää mun jalat syliinsä painaen nopean suukon mun huulille.
– Ootko sä höpö istunut siinä koko ajan?
– Mmmh…
– Sul on varmaan niskat ihan jumissa?
– No ei kyllä oikeestaan…
– Mulla on sulle yllätys.
Mikael hymyilee kuin mielipuoli ja painaa huulensa mun omiani vasten. Leijun taas jossain fääreissä, kuten aina sen ollessa ihana ja hellä mua kohtaan. Lupaan itselleni ennen kielen viemistä suudelmaan, että jos tämä on kaikki pelkän seksin takia, niin aamulla mä lähden täältä vetämään. Sen syvempiä syntyjä en ehdikään ajatella, kun toinen nostaa mut jo käsivarsilleen ja kantaa mut meidän huoneeseen.
Huomaan, kuinka mut lasketaan istumaan sängyn reunalle ja vedän jalat koukkuun eteeni, kietoen käsivarret niiden ympärille. Uteliaana jään katselemaan miten Mikael kaivaa laukustaan jotain, eikö se halunnutkaan vaan ottaa mut rajusti? Ilmeisesti ei, sillä seuraavaksi mä huomaan sen istuvan polviensa päällä ihan mun edessä katsoen mua niin helvetin lempeästi, että kyynelkanavat alkaa tulvia.
– Mä tiedän, et mä oon ollut ihan hirveen etäinen viime aikoina, mut mä toivon, että sä annat anteeks, kunhan saat kuulla syyn.
Kohotan vain kulmiani kehottaen toista jatkamaan, keskustelu alkoi todella oudosti. Meillä ei ole ollut varmaan yhtään parisuhteen kehityskeskustelua sen jälkeen, kun me muutettiin tänne ja mä en sittenkään sopinut sen uusien kaverien kanssa samaan porukkaan. Nyökkään kuitenkin tuolle kehottaen jatkamaan.
– Mä oon vaan kokeillut, että miltä tuntuisi olla ilman sua, elää sinkkuna tai jotain…
Mun silmät laajentuvat koripallon kokoisiksi, miten helvetissä se kehtaa? Olisiko sen mielestä parempi ilman mua, eikö se jaksa enää olla mun kanssa?
– Se oli ihan perseestä. Oikeesti. Mä vaan kaipasin sun luo joka helvetin sekunti. Ja se… Kaikki se ihan vaan sen takia, että… Että mä halusin olla varma. Varma, että uskaltaisiks mä tehdä näin.
Ja sitten se kaivaa sen laukusta tonkimansa asian hupparin taskusta, nousee ylemmäs mun tasolle seisoen nyt polvillaan. Ja avaa rasian. Jonka sisällä. On kultainen. Vitun. Sormus. Ei mikään kliseinen jättikokoisella timantilla. Vaan ihan yksinkertainen, kaunis ja kultainen rengas. Lupaus ikuisesta tahdosta rakastaa.
– Mä en halua enää ikinä olla ilman sua.
Kyyneleet näköjään kirisivät jo toisenkin silmille, joten en voi enää hillitä itseäni purskahtaessa itkuun. Nyökkään vain ja ojennan vasemman käteni. Kun rengas on saatu vasemman nimettömän koristeeksi, mä nousen seisomaan vetäen toisen mukanani ja painan huuleni jälleen toisen omille yrittäen viestittää kaikki mun tunteeni siinä hetkessä. Että älä vittu enää ikinä ole noin etäinen, et vittu ikinä jätä mua.
Ja sitten. Sitten me harrastetaan taas kiihkeää ja rajua seksiä, mutta jostain kumman syystä, mä en aamulla herätessäni (toisen syleilystä) edes harkitse lähteväni mihinkään. En ilman mun toista puoliskoa.
A/N2: Tälle tuli hämmentävän onnellinen loppu... XD
