BBC!Sherlock: Jokaisen sadun täytyy loppua [S]

[morphinewing]

Kirjoittaja: Minä, morfi
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama/lievä angst
Fandom: BBC!Sherlock
Hahmot: Sherlock
Vastuuvapaus: Sherlock kuuluu Sir Arthur Conan Doylelle (ja BBC:lle), eli en saa tästä mitään korvausta tai hyötyä. Muuten vaan pelleilen keskellä yötä.
Varoitukset: Ei mitään pelättävää kullannuppuseni! Ellei huonoa kirjoittamista lasketa.
Tiivistelmä: Sherlock vierailee Moriartyn hautapaikalla. Sijoittuu Reichenbach Fallin jälkeiseen aikaan.
A/N: Alert alert! Olen kirjoittanut tämän puolessa tunnissa keskellä yötä flunssassa ja kuumehouruissani. Teksti on luultavasti sen mukaista. Betaa en tähän hätään mistään saanut repäistyä (ajattelin julkaista tämän vielä kun se on hyvä idea.. ) Tämä on myös ensimmäinen raapustus jota tänne postaan, joten armoa..! Oh well, here we go:


Enjoy the silence, you say?


Ulkona oli kylmä. Mutta nyt olikin lokakuun Lontoo. Olisi typerää olettaa mitään muuta. Kello oli noin kuusi kaksikymmentäkolme, kun Sherlock asteli kevein askelin huurtuneella nurmella kohti omaa hautakiveänsä. Aurinko paistoi kirkkaan kultaisena idässä, hänestä katsottuna vasemmalta. Hän pysähtyi noin kolmen metrin päähän yksinkertaisesta ja koruttomasta kivipatsaasta, jossa koristeli hänen oma nimensä, syntymäpäivänsä ja -vuotensa sekä väärin oletettu kuolinpäivä.

Sherlock seisoi siinä kauan, niin kauan että hänen varpaansa olivat kohmeessa ja aamuhalla asettunut taloksi hänen takkinsa vuorien alle. Hän tunki nahkahanskoilla vuoratut kätensä taskujensa uumeniin ja piilotti leukansa pehmeän huivinsa alle. Hän oli aina pitänyt petroolinsinisestä kashmirvillaisesta kaulaliinastaan, hän ajatteli ohimennen. Se oli lahja Mycroftilta, silloin kun he vielä viettivät joulua saman katon olla. Mutta se oli kauan sitten. Kokonaan toisessa elämässä, ellei paremmin tietäisi. Tai kuka sen tietää. Sherlock hivuttautui lähemmäs hautakiveä, niin lähelle että hän olisi voinut laskea kätensä kylmän graniitin pinnalle. Mutta hän ei tehnyt niin. Hänen aivonsa olivat harvinaisen hiljaa. Ikään kuin ne pelkäisivät että Moriarty kuulisi niiden raksutuksen, kuulisi sen jo kohmeisen mullan lävitse, ja tulisi kuin paholaisen riivattuna mittelemään sen kanssa. Sen pienen raksutuksen, joka oli Sherlockin ikuinen kumppani, minne hän menikin.

Pienen ajan päästä Sherlockin kasvoille nousi hillitty voitonriemuinen hymy. Sitä hymyä hän oli pidätellyt juuri tätä hetkeä varten. Hänen huuliltaan karkasi pieni nauruntuhahdus. Hän käänsi katseensa ylös ja naurahti uudestaan. Heikosti. Vapautuneesti. Hän kiersi pienesti, vain hyvin pienesti hypähdellen, hautakiven toiselle puolelle.

’’Tässä me olemme’’,  Sherlock totesi, ’’Sinä minun haudassani. Mutta tähänhän me olimme kokoajan suuntaamassa. Vääjäämättömästi, kuin kaksi junaa samalla raiteella suunnaten toisia kohti. Hassua, ehkä maailma tosiaan on liian pieni meille molemmille. Ehkä kumpikaan ei voi elää, kun toinen on hengissä, hm? Kuin kaksi magneettia, vetäen toisiaan vaarallisesti puoleensa...’’ Hänen äänensä hiipui puheentekeleensä loppua kohti. Sherlock tuijotti hautakumpua pitkän aikaa. Hänen hymynsä oli hyytynyt. Haikeus oli vienyt sen ja asettunut sen raameihin.

’’Sääli…’’ hän huokaisi. Hän puristi huuliaan tyytymättömänä. Mutta väistämättömiä asioita on turha surra. Elämä jatkuu, ehkä vain hieman tylsempänä, hieman tavallisempana ja turvallisempana mitä Sherlock olisi suosinut. Hän otti taskustaan pienen omenan, haukkasi siitä palasen ja pureskeli sen kiireettä. Hän tiputti omenan tumman multakummun päälle. Sen punainen kuori ja valkoinen sisus toivat pistävän kontrastin miltei mustaan maahan. Kuin neonvalo keskiyön kaupungissa.

’’Jokaisen sadun on loputtava joskus, eikö?’’ Sherlock sanoi hiljaa, ilottomana ja vastausta odottamatta. Hän käännähti kannoillaan ja harppoi pois omalta haudaltaan. Mennessään hän tunsi kuin hän jättäisi jotain myrkyllistä taaksensa, kuin pahan kaksosen, joka kuitenkin oli osa häntä. Mutta tuota ajatusta hän ei koskaan myöntäisi.

[Mustekehrääjä]

Yllätin itseni jo ylipäätään heräämästä näin aikaisin ja ilmeisesti yllätän vielä uudelleen kyhäämällä jonkinnäköistä kommenttiakin. Ennen kaikkea haluan kirjoittaa kommentin sen takia, että tämä sai minun päiväni hymyilemään aika lupaavasti. Joten ensinnäkin kiitoksia siitä.

Aloitanpa vaikka otsikosta. Mä en itse tykkää ollenkaan yhdistelmästä ”englanninkielinen otsikko ja suomenkielinen teksti”. Se on mun mielestä äärettömän hölmöä, eihän suomenkielisillä kirjoillakaan ole englanninkielisiä nimiä kannessa. Sen tähden jopa saatan karsastella ficin avaamista, mikäli sen nimi on englanniksi (no en Sherlock-fandomissa, koska näitä on niin vähän niin käyn aina edes kääntymässä). Mielestäni tuo yhdistelmä ei toimi, ja se jollain tapaa osoittaa mulle kirjoittajan halveksuntaa suomen kieltä kohtaan. Olen ainakin kerran kuullut selityksen ”mutta en keksinyt mitään, mikä kuulostaisi hyvältä suomeksi”, eikä se musta ole kovinkaan hyvä selitys. Aina löytyy, enemmän tai vähemmän hyvä, kunhan jaksaa etsiä. Englannin käyttäminen otsikossa kuulostaa mulle pitkälti siis turvaratkaisulta. Lisäksi otsikko oli melko tylsä, enkä oikein saanut siitä mitään irti, koska tekstissä asiaan ei oikeastaan kiinnitetä huomiota.

Teksti itsessään oli oikein mukavaa luettavaa sisällöllisesti. Oli hirmu miellyttävää lukea jotain, joka kertoi periaatteessa vain Sherlockista. Mä oon aina leikitellyt ajatuksella, että Jim olisi haudattuna Sherlockin hautaan, joten olin hirmu iloinen huomatessani, että vihdoinkin saan lukea siitä ficin. En itse ehkä alleviivaisi kaikkea Sherlockin hahmossa, esimerkiksi nuo kevyet askeleet saivat huuleni mutristumaan, en osaa kuvitella Sherlockin menevän haudalle kevyin askelin. Jim kuitenkin… oli erilainen Sherlockille, joten mun mielikuvaani tämä ei oikein toimi. En ylipäätään oikein pitänyt tuosta vapautuneisuudesta, koska omasta mielestäni Sherlock ei koskaan vapautuisi täysin, vaikka Jim onkin kuollut. Ei kokonaan.
Pidin kuitenkin Sherlockin dialogista. Samoin pidin haikeudesta. Ja omenasta. Itse asiassa tekstiin oli ripoteltu hirmuisesti kivoja yksityiskohtia. Esimerkiksi tuo, missä kaulahuivi onkin lahja Mycroftilta, koska olen aina miettinyt, mistä Sherlock on sen saanut, ja Mycroft on yksi vaihtoehto. Toisaalta itselleni tulee taas mieleen, että käyttäisikö Sherlock tietoisesti huivia, vaikka Mycroft sen näkeekin, koska niillä kuitenkin on kaunoja, mutta siitä huolimatta pidin valinnasta ja oli kovin suloista, että toinenkin Holmes pääsi näin lyhyeen ficciin osaksi.
Tekstin asettelu sitten… nyt Mustiksen täytyy päästää syvä huokaus. Miksi tässä on paineltu rivin vaihtoja? Se oli hirmu häiritsevää, enkä ymmärrä, kuinka jotkut edes saavat ne aikaan. Painatteko te oikeasti sitä enteriä rivin lopussa? Miksi? Kun pienensin tätä ikkunaa saadakseni sekä Wordin että ficin näkyviin (koska haluan aina kirjoittaessani nähdä ficin, jota kommentoin), rivinvaihdot tulivat selvästi esiin. Kun ikkuna oli leveydeltään koko ruudun mittainen, huomasi vain tekstin jaottelun olevan pielessä. Lisäksi itse suosin aina tyhjän rivivälin viljelemistä sisennyksen sijaan kappaleen vaihtuessa. Se näyttää mukavammalta Finissä, vaikka painettuna tekstinä toinen muotoilu toimisikin.

Pääasiallisesti tekstistä jäi kuitenkin oikein mukava maku suuhun. Se oli rento teksti, jonka kieli oli helppoa lukea (muutamaa kielellistä juttua ehkä vähän mielessäni dissasin, mutta en niitä rupea puimaan). Tänne oli viljelty hauskoja yksityiskohtia kielellisesti, esimerkiksi se, miten aurinko nousee idästä (luonnollista ja kaikkihan sen tietää, mutta silti oli mukavaa lukea se). Väärin oletettu kuolinpäivä pisti hymyilemään. Aamuhallan asettuminen taloksi oli kovin söpö idea.
Pari virhettä kyllä löysin…
Kello oli noin kuusi kaksikymmentäkolme kun Sherlock asteli kevein askelin huurtuneella nurmella kohti omaa hautakiveänsä ← ennen kun-sanaa tulisi pilkku.
hänen oma nimensä, syntymäpäivänsä ja vuotensa ja väärin oletettu kuolinpäivä ← ”syntymäpäivänsä ja –vuotensa”. Mieluummin pistäisin jälkimmäisen ja-sanan tilalle ”sekä”, koska ja X ja on rakenteena kömpelö.
Hän oli aina pitänyt petroolinsinisestä  kashmirvillaisesta kaulaliinastaan, hän ajatteli ohimennen ← ensinnäkin petroolinsinisen ja kashmirvillaisen välissä on yksi ylimääräinen välilyönti, sitten oikeinkirjoitus olisi: ”petrolinsinisestä” ja ”Kashmir-villaisesta”. Lisäksi lauseesta nyt saa sellaisen käsityksen, että joku muu "hän" kuin Sherlock olisi pitänyt siitä huivista tuon "hän ajatteli ohimennen" - jutun takia.

Kaikesta nipotuksesta huolimatta pidin tästä, joten kiitoksia kivasta lukukokemuksesta!

- Mustis

//EDIT: On vai? Mun wordi oli siis väärässä. :DD Se vaan herjas noita, tyhmä wordi, ei pitäs kuunnella sitä.

/// Tiedän, ettei wordiin pitäisi luottaa, mutta selvästi olen unohtanut sen, kun en ole sitä aikoihin käyttänyt, lol.
Luoja Sisi, että sä selitit ton ilmansuuntajutun hienosti. <3
Hei tän nimi vaihtu wow. Ainakin otsikossa. Toi on nyt kyllä hämmentävää koska tällä on kaksi nimeä... I don't get it? Anyway, tykkään, miten tuo uusi otsikko toistuu tekstissä. ^^ (jos kukaan ees huomaa mun muokkailuja haha)

[morphinewing]

Jei, joku oikeasti jopa luki tämän!
Kiitos paljon Mustekehrääjä, olen erittäin otettu, että jaksoit kirjoittaa pientä ficinraapustustani pidemmän kommentin. Ja nipottaminen on aina tervetullutta, sehän se on paras tapa oppia paremmaksi. Pelkäsin, että tulikohan tästä vähän liian tekotaiteellinen kaikkine kielikuvineen.. Otsikko on tosiaan vähän kehno, ja huomaa että olin sen keksimisen aikaan kuunnellut Depeche Modea ankaralla kädellä. Yhdistin vain silencen Moriartyn kuolemaan ja siitä se sitten lähti. Noh.. Jos jossain vaiheessa keksin jotain parempaa niin saatan ehkä vaihtaa sen. Korjasin nuo sinun huomauttamat virheet ja rivinvaihdot. Oot oikeessa, se näyttää kyllä paremmalta tuolla lailla. En enää taida jättää kirjoittamista ja postausta niin myöhään mitä eilen, tai siis tänään yöllä. Kiitokset vielä kritiikistä ja kehuista, otan oppia seuraavalle kerralle jos vielä jotain kirjoitan.

[Funtion]

Otsikon perusteella kattelin "tjaa, taas jotai Johnlockia..." ja olin jo kääntymässä takaisin mut sit luin tiivistelmän ja !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Olen yhtä huutomerkkiä!!! Mut mm-hm, lainaanpa ennen tekstin aloittamista nopeaa Mustikselta yhen jutun, jonka huomasin:

Hän oli aina pitänyt petroolinsinisestä  kashmirvillaisesta kaulaliinastaan, hän ajatteli ohimennen ← ensinnäkin petroolinsinisen ja kashmirvillaisen välissä on yksi ylimääräinen välilyönti, sitten oikeinkirjoitus olisi: ”petrolinsinisestä” ja ”Kashmir-villaisesta”. Lisäksi lauseesta nyt saa sellaisen käsityksen, että joku muu "hän" kuin Sherlock olisi pitänyt siitä huivista tuon "hän ajatteli ohimennen" - jutun takia.

Nimittäin tuossa on kashmirvillainen kirjoitettu ihan oikein. Se tulee pienellä ja yhteen. Vaihtoehtoinen kirjoitusasu tuolle on sit kašmirvillainen. Ja lisäks 'petroolinsininen' todella on 'petroolinsininen' eikä petrolinsininen. Se on kaunis väri. Mut valitettavasti hieman muita virheitä löysin:

’’Tässä me olemme’’,  Sherlock totesi, ’’Sinä minun haudassani. Mutta tähänhän me olimme kokoajan suuntaamassa.
Koko ajan on erikseen. Lisäks jos jatkat replaa tuolla tavalla, että laitat pätkän "Sherlock totesi" perään pilkun etkä pistettä, niin silloin seuraava repla alkaa pienellä alkukirjaimella (tässä tapauksessa sana 'sinä'). Mutta jos taas korjaatkin tuon 'totesi' sanan perässä olevan pilkun pisteeksi, niin sitten toi iso kirjain on ihan oikein.

Hassua, ehkä maailma tosiaan on liian pieni meill molemmille.
Meille, ei meill.

Hänen äänenesä hiipui puheentekeleensä loppua kohti.
Äänensä, ei äänenesä.

Hän puristi huuliansa tyytymättömänä.
Huuliaan, ei huuliansa (omistuspääte on tarpeeton tässä -- huh, mulla oli itellä aikoinani kauheita ongelmia näiden kaa).

Kuin neonvalo keksiyön kaupungissa.
Keskiyön, ei keksiyön..... ellei rouva Hudson oo leiponut keksejä koko Lontoolle? :DD

Mutta tuota ajatusta hän ei koskaan myöntäisi
Piste puuttuu virkkeen lopusta.

Mmh joo, Mustis sanoikin jo otsikosta, en oo ihan täysin samaa mieltä sen kaa kaikesta (halveksunta, turvaratkaisu yms.) mutta asian ytimestä me ollaan samaa mieltä. Kun mä avasin tän tekstin, mä todella oletin et tää teksti olis englantia (onneksi ei sitten ollut, huh). Suomenkielinen teksti, suomenkielinen otsikko. Englanninkielinen teksti, englanninkielinen otsikko. Mutta toisaalta... jossain tapauksissa saatan ymmärtää sen tyylikeinona (jota voikin sitten vapaasti kritisoida). Tässä kohtaa en kuitenkaan pitänyt siitä. Tää teksti ansaitsis jonkun hienon suomenkielisen otsikon, jonkun kuvaavan mutta ei liian kuvaavan, voi luoja oon ite niin surkea keksimään otsikoita...

Tästä kyllä hieman näkyi se, et tää on kirjoitettu nopsaan, ja vielä yöllä, sinuna olisin odottanut aamuun ja jäänyt editoimaan tätä -- mutta toisaalta, musta vakavasti tuntuu siltä että mä en olis saanut mitään läheskään näin hyvää tuossa ajassa. :DD Joten oot kyllä huikean nopsa kirjoittaja suhteutettuna laatuun! Mutta Mustiksen tavoin munkin on kritisoitava tän tekstin ulkonäköä (joka olis ajanut mut tieheni ellei tiivistelmä olis ollut niin houkuttava). Nää on tietty puhtaasti makuseikkoja, mut mä en ite pitänyt noista sisennyksistä (välilyöntejä ennen uuden kappaleen alkua) vaan olisin tahtonut ihan kunnon enter-napin painalluksen väliin. Plussaa kuitenkin siitä, et replat oli sentää omilla riveillään! Niiden asettelussa ei oo mitään moittimista.

Pidin ihan hirveesti sun jostai rohkeista sanavalinnoista! Et valinnut mitään tylsää taivaansinistä tai tummansinistä tai vaaleansinistä tai mustikansinistä, vaan otit petroolinsinisen. Kashmirvillainen oli myös ihana yksityiskohta, samoin vertauskuva "kuin neonvalo keskiyön kaupungissa", oih! Sherlockin viimeinen repliikki sai mut ihan asdfghjkl, koska Reichenbach ja kaikki ne sadut ja tsiisus. Tuli kauheet feelsit. </3 Mut haha, pakko tarttua vielä yhteen juttuu Mustiksen kommentissa! Meinaa se oli kirjoittanut et "esimerkiksi se, miten aurinko nousee idästä (luonnollista ja kaikkihan sen tietää, mutta silti oli mukavaa lukea se)" ja tuota... mä en tiennyt? :DD Mulla on valtavasti tietoa monista asioista, mut tän suhteen olin täysin tietämätön. Siis mitä hittoa oikeesti?!?! Mite se voi nousta idästä, jos sitä tuijottaessa se aurinko kuiteki näyttää olevan suoraa edessäpäin?! Ja kumpi suunsa itä ees on, vasen vai oikea?! Oh my gosh...

Pelkäsin, että tulikohan tästä vähän liian tekotaiteellinen kaikkine kielikuvineen..

Jos jonkun sanan tahtoisin poistaa suomen kielestä, se olis 'tekotaiteellinen'. Siis aaaaah! Taide on taidetta. Liittäisin tekotaiteeseen "liian hienon kielen/muun asian" sijaan ehkä kaupallisuuden ja rahanahneuden. Että se motiivi tehdä taidetta ei lähde itsestä, vaan tuottojen karruttamisesta. Toisaalta, voihan tässäkin yhteydessä joskus syntyä jotain, mitä muut nimittää taiteeksi... Pointtini kuitenkin on se, että älä kutsu omia tuotoksias tekotaiteellisiks! Tai pelkää sitä, että tuliko liian tekotaiteellinen. Koska lukijoita on niin erilaisia ja kaikki tykkää eri asioista! Mun mielestä tässä oli ihan sopivasti esim. vertauskuvia, tai no, ehkä aaaaaaavistuksen olisin jotain karsinut, siis kertonut yksinkertaisemmin, selkeämmin, mutta seikka on niin mitätön etten ees viitti syventyä tähän tän enempää. Mun mielestä tää teksti oli edelleen tosi rohkea muutamien yksityiskohtien osalta, ja näin tässä, ja sussa kirjoittajana, kauheesti potentiaalia. Mieluummin sit kirjoittaa vähän ontuvan ja horjuvan tekstin, joka uskaltaa tehdä erilaisia valintoja, kuin tasaisen ja hyvän, joka pitäytyy vanhoissa malleissa. Jokainen 'kuin' sana tuolla oli kuin musiikkia mun korvilleni, mut se saattaa johtuu ehkä siitä, et mullon nyt sellainen kausi, että (yli)kulutan niitä ite.

Toi omenakohta oli kans joteki ovela viittaus Reichenbachiin, tosin mulla itelläni tuli ekana mieleen Luther (tv-sarja), jossa se päähenkilö Luther (...) syö omenaa ja heittää sen sit maahan. Hah. Mutta tän jälkeen osasin yhdistää tän Jimiin, vielä kun samaan aikaan oli puhe saduista... oh. Tykkäsin hirveesti tästä tunnelmasta, tää oli aluks jotenkin kepeä ja sellainen... vapautunut? Uskon et Sherlock kyllä olikin jollain tasolla vapautunut, kun Moriarty kuoli, koska kyllähän se pelkäs sitä niin paljon. Mut sit lopussa oli jo sellaista haikeutta, mikä melkein sai mut kyyneliin, okei okei, nyt tätä kommenttia kirjoittaessani oon ihan just itkemässä. Goosh. Pitää kerätä itteni kokoon. Noin. Huh.

Uskomatonta miten minimalistisella kielellä sä sait näin suuren tunnelatauksen tähän kirjotettuu. Niin ja hei:

Kiitokset vielä kritiikistä ja kehuista, otan oppia seuraavalle kerralle jos vielä jotain kirjoitan.

Tuolla varmaan pitäis lukee kun, eikä jos? Ens kerralla vaan suosittelen esilukijaa ja hienoista editoimista, vaikka ei tää paha ollut näinkään. Pidin tästä kyllä ehdottomasti! : ) Kiitos paljon tekstistä, tällä oli hyvä aloittaa sunnuntaipäivä. ♥


//

//EDIT: On vai? Mun wordi oli siis väärässä. :DD Se vaan herjas noita, tyhmä wordi, ei pitäs kuunnella sitä.

Word on aina väärässä, siks en ees vaivaudu käyttämään sitä. Kotuksen sivut yms. on paljon luotettavampia. :DD

/// AI NIIN! Mähä heitin tän "Sherlock vierailee Moriartyn haudalla" tuol tv-sarjat-topas -- KIITOS KUN KIRJOITIT TÄN! ♥ Musta tuntuu etten saanut nyt lainkaan muodostettuu sanoja siitä, miten paljon feelsejä tää oikeesti muhun aiheutti, olin hei jo itkemässä, mut... aaaaah. KIITOS! <3

//// Sisi, en vieläkään tajua tota ilmansuuntajuttuu. :DD Päinvastoin: sekotit mut entisestään! Ja mä vielä suoritin partiossa suunnistus-taitomerkin... voi luoja.

///// Kiitos Sisi-opettaja! :DD Nyt tajusin! Toivottavasti tästä tiedosta on vielä joskus hyötyä...

////// Viimeinen muokkaus: oh vau, tän luettavuus parani huomattavasti heti, kun saatin vähän enteriä tuonne! : ) Nyt tää miellyttää mun silmääni, haha. Good job!

[Sisilja]

sensaatio-rakas, itä ja länsi vaihtelee ihan sen mukaan, miten päin seisot. Jos pyörähdät ympäri, ne on eri puolilla sinua kuin äsken. Eivät ne pysy samana samalla lailla kuin vasen ja oikea. Tai pysyvät, mutta sinä et pysy aina paikoillasi niihin nähden! Olet herttainen <3

Itse ficci oli miellyttävä. Tarkoitan että luin sen mielelläni ja keskeyttämättä alusta loppuun ja jäin jopa miettimään sitä lukemisen lopetettuani. Ajatus Sherlockista omalla haudallaan (minusta on kiintoisaa kuinka hautaan viitataan koko ajan Sherlockin hautana, vaikka eittämättä se on Moriartyn hauta ja Sherlockin on vain nimi hautakivessä). Jännittävää on myös kuinka viileänä Sherlock pysyy tai pysyttäytyy, pieni iloton naurahdus siellä, toinen täällä. Ja oih, Sherlockin aivot olivat hiljaa! Hiljaa. Ei raksutusta, ettei Moriarty kuulisi ja kaivautuisi takaisin. Ajatusleikki on hyytävä, melkein kauhuelokuvamainen. Mutta onko Sherlockin tyyneys pakotettua? Kihiseekö hän sisältä, mutta peittää sen jopa itseltään ja toteaa, että väistämättömiä asioita on turha surra. Turhaa ja turhaa, vaan sureeko Sherlock silti? Ja mitä hän suree? Menetettyä mittelöä, sen loppua, tulevaisuudessa häämöttäviä tavallisia keissejä? Voiko hän olla jopa helpottunut, sillä olihan Jim vaarallinen. Erityisen ihastuttavaa tässä oli se, ettei tässä (nähdäkseni, olenko sokea?) paritettu ketään kenellekään. Sherlock on Sherlock, Moriarty on Moriarty, mutta he eivät ole Sherlock ja Moriarty, ainakaan peilikirkkaasti. Näin ollen Sherlockin tunnetilaa ja motiiveja voi tarkastella vapaasti kukin haluamallaan tavalla. Itse näen jonkinlaista paloa, pakkoa nähdä hauta omin silmin ja puhua sille, kertoa sekä Moriartylle että Sherlock itse itselleen, että jokin on ohi, se on ohi, näin sen kuului mennä. Vaan uskooko Sherlock siihen todella? Kohtaloon? Vai uskotteleeko hän vain ja näin pääsee sinuiksi tapahtuneen kanssa? Kiinnostavaa joka tapauksessa, vaihtoehtoja on paljon!

Tekstin asusta ja sellaista onkin ehditty jo keskustella. Minunkin silmääni netin ihmeellisessä maailmassa miellyttää enemmän väljyys kuin kirjamainen tiivis asettelu. Siihen kannattaa kiinnittää jatkossa huomiota, lukijoilla on helpompaa. Otaksuisin. Otsikko taas. Päässäni alkoi välittömästi soida Depeche Mode ja Enjoy the Silence, liekö näillä kirjoittajan päässä yhteyttä, en tiedä (olihan siellä! Kommakomman lukeminen avartaa mieltä), mutta minulle mielleyhtymä oli jees ja lähinnä sen vuoksi otsikosta pidänkin. Nämä ovat puhtaasti mielipideasioita. Jos haluaa otsikoida suomenkielisen tekstinsä vaikka espanjaksi, kuka estää? Toki se voi pitää kaukana jotkut lukijat, mutta niin voi tehdä myös suomenkielinen ja liian pitkä/lyhyt/yksinkertainen/monimutkainen otsikko. Lukeminen ja kirjoittaminen on herkkä laji, ja ennen kaikkea sitä kannattaa ja pitää miellyttää itseään. Tästä otsikosta vielä sen verran, että minua kutkuttaa tuo lisäys "you say?" Sehän on selkeästi kysymys. Jos otsikkoa katselee Sherlockin kannalta, tuohan tarkoittaisi, että Moriarty olisi joskus kehottanut nauttimaan hiljaisuudesta. Ehkä. Tai sitten kirjoittaja puhuttelee suoraan hahmoja. Hmm. Joka tapauksessa hiljaisuus ei vaikuta tavoiteltavalta olotilalta, mikä kertoo tekstistä ja sen sisällöstä aika paljon!

Tällä tekstillä oli heikkoutensa. Olisin kaivannut jotain, en tiedä, lisää. Lisää mittaa, lisää yksityiskohtia, jotain joka olisi kertonut lisää siitä, mitä Sherlock todella ajatteli. Nyt ikään kuin raapaistiin pintaa, mikä on toki monen hyvän tunnelmakuvauksen ydin, mutta se jättää monesti lukijan janoamaan lisää. Ja vaikka ficcaus ei mitään hampaat irveessä vääntämistä saa ollakaan (omasta mielestä ainakaan!) niin tämä olisi piristynyt kummasti pienellä hiomisella. Pidin tästä silti, tämä sai ajattelemaan näiden hahmojen välistä suhdetta, Moriartyn kuoleman seurauksia, vaikutusta Sherlockin elämään. Hyvä teksti silti kaiken kaikkiaan, kiinnostavaa luettavaa, ja ehdottomasti tällä oli enemmän positiivista annettavaa kuin negaa naputettavaksi. Kiitos. Toivottavasti pääsen tutustumaan Sherlock-teksteihisi jatkossakin!

Psst, Mustis, Wordiin ei ikinä, ikinä pidä luottaa täysin sokeasti! Se vain saa pään sekaisin, se kurja kaveri.

// sensaatio, nouse ylös ja levitä kädet. Leikitään että itä on sinun oikealla puolellasi ja länsi vasemmalla. En tiedä onko näin varmasti, mutta leikitään niin. Nyt käänny 180 astetta ympäri. Olet toisin päin. Itä on nyt vasemmalla ja länsi oikealla. See? Et voi sanoa, että itä on aina joko vasen tai oikea, se riippuu tilanteesta. Joskus se ei ole kumpikaan vaan se on joko edessäsi tai takana tai sinusta viistosti vasemmalla tai tai... Voi miten hienon ja pätevän opettajan maailma minussa menettääkään. Reputin ilmansuunnat alakoulun kolmannella luokalla, joten vannotin itseäni opettelemaan ne pysyvästi ja huolella.

[morphinewing]

Sensaatio: Joo en voinu sittenkään pitää näppejäni erossa tästä aiheesta! Ois ehkä tosian parempi oottaa aamuun ja varastaa beta jostain, mutta tehty mikä tehty. Korjasin virheet, ja ei, rouva Hudson ei todellakaan ole menettänyt järkeään ja alkanut pipareja leipomaan koko Lontoon sakille..  ihana kuulla että sain feelsejä aikaan, se oli mun tähtäin ja kiva kuulla että osuin siihen. Oon kova tosiaan kylvämään noita vertauskuvia ja muuta tällasta ja hjuva hjuva että se ei tekotaiteelliseksi (mitä ei kuulema ole olemassa, aina vaan paranee..!)  päässyt lipsumaan. Ripottelin kans nuo entterit sinne nöyrästi. Kaikki näyttää kommenttiosiossa niin erilaiselta, olen välillä vähän hämmentynyt hedgehog kun en oo tällaseen kirjoittamiseen tottunu. Vaihdoin kans otsikon vaikka se onki ihastuttanut ja vihastuttanut. Ajattelin kuitenki että tuo viimenen repla vähän siistittynä näyttäis ihan hyvältä otsikkona, mut jätin tuon enjoy the silencen tekstin alkuun, jääräpää kun olen... kiitos vielä kommentista, risut, ruusut, halot ja juhannusroviot on kaikki tervetulleita! Ps. Ei Sherlockkaan tiennyt että maa kiertää aurinkoa, joten ei se mitiä. :3

Sisilja: Siis mitä nää kilometrikommentit oikein on... En oo todellakaan mitään tällasta ansainnu hölmöillä höperöinneilläni, suuremmoiset kiitokset ♥ Harmi kun en ite jaksa vastata samalla lailla, flunssassa kun olen vielä. Joo, en halunnu tosiaan mitään paritusta laittaa tähän, just sillä fiilingillä että Sherlock on Sherlock halusinkin mennä. Eikä näin lyhyeen juttuun olisi mitään järkevää paria saanut rutistettuakaan. Oon tosi mielissäni täällä (pientä riemuntanssia heikuttelen risti-istunnassa, hehe) siitä, että jäit miettimään tätä vielä lukemisen jälkeenkin. Se on parasta mitä kirjoittaja voi toivoa. Niinkuin jo sensaatiolle sanoinkin, niin muutin tuota riviasettelua vähän väljempään ja myönnetään, se näyttää paremmalta. Oon vaan niin kirjaorjuutettu että se tiiviimpi asettelu seuraa mua kaikkialle. Kiva tietää että tykkäsit otsikosta, mutta menin sen vaihtamaan silti. Jätin sen kuitenkin tuohon tekstin alkuun häämöttelemään. Taivuin paineen alla, armoa..! Aluperäinen otsikko tosiaan oli Depeche Moden innoittama, mutta ei ehkä ihan oleellinen jos tekstiä tarkastellaan. Saatan ehkä kirjoittaa vielä jotain tästä postReichenista koska aihe on mun mielestä tosi kiinnostava, etenkin aika juuri hautajaisten jälkeen. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Kiitos vielä paljon kommentistasi, arvostan suuresti.