Kirjoittaja Aihe: Tuliviskiä Ghannotin tapaan, k11, synttärificci, fluffy, SL/CD  (Luettu 1349 kertaa)

Libahunt

  • Vieras
Title:  Tuliviskiä Ghannotin tapaan
Author: muaa eli Libahunt
Beta: Needled Laiho
Genre: fluffya, pelkkää fluffya
Pairing: Sevella/Cedric Diggory
Rating: k11
Summary: Tylypahkasta valmistumisen jälkeen mielessä ei ole muuta kuin tuliviskipulloja - vai onko sittenkään?
Disclamer: J.K. Rowling omistaa kaiken muun paitsi ystäväni ja ficin kehnon juonen
A/N: Hyvää myöhästynyttä syntymäpäivää Sevella! Anteeks, kun ficci tuli vähän myöhässä, mutta hyväähän kannattaa odottaa.  ;) (ja tuo otsikko on vähän niin ja näin... En keksinyt muutakaan) Säästän teidät enemmiltä löpinöiltä, muuten ette ehdi lukea ficciä.

Tuliviskiä Ghannotin tapaan

Sinisilmäinen nuori nainen katsoi huokaisten tuliviskiä edessään. Hän oli lähtenyt kaveriporukalla Tylyahoon viettämään iltaa valmistumisen merkeissä.
Naurava ruskeahiuksinen nuori nainen ilmestyi hänen viereensä.
”Oletko varma? Voin minä tähänkin jäädä seuraksesi, jos haluat”, nainen sanoi ja kikatti päälle.
”Mene vain tanssimaan partnerisi kanssa ja hei Libahunt, jätä ne tuliviskit sitten loppuillasta vähemmälle”, hänen ystävänsä vastasi. Libahunt virnisti. ”Hyvä on, jätän, tuliviskit pois laskuista. Nähdään, Sevella!”
Libahunt painui tanssimaan poikaystävänsä kanssa lavalle.

Baarin nimi oli hyvin ”Tuliviskiä Ghannotin tapaan”, mutta sieltä sai hyvinkin paljon erilaisia päihdejuomia. Keskellä oli jättimäinen tanssilava, jossa monet täysi-ikäiset velhot ja noidat tanssivat.
Sevella antoi katseensa vajota tuliviskiin. Hänen ajatuksensa harhailivat Cedric Diggoryssa, ruskeahiuksisessa miehessä, joka oli samalla vuosikurssilla hänen kanssaan. Tosin mies oli luihuisen sijaan puuskupuhissa, mikä harmitti romantiikannälkäistä naista.
”Ystävälläsi taitaa olla hauskaa.”

Sevella käänsi päätään jyrkästi vasemmalle ja sai kasan vaaleita hiuksia suuhunsa.
Voi hyvä luoja.
Cedric Diggory hymyili naiselle, joka naurahti heikosti. ”Hänellä on aina hauskaa.”
Mies istuutui Sevellan viereen jakkaralle.
”Olen Cedric.”
”Sevella.”
Kummatkin hymyilivät toisilleen. Sevella katsoi lumoutuneena vihreitä silmiä, jotka kutsuivat häntä miltei hypnoottisesti luokseen.
”Tanssimaan?” Cedric kysyi ja Sevella nousi nopeasti ylös.
”Öh, tottakai. Minun pitää vain käydä vähän laittautumassa, tulen kohta takaisin”, Sevella sanoi kirkkaalla äänellä ja katosi naisten WC:hen, joka oli tyhjänä.

”Voi, vitsi, voi, vitsi. Cedric Diggory”, Sevella mutisi ja valutti kraanasta vettä, kastellen käsiään.
WC:n ovi avautui ja Libahunt tuli sisään. Sevella riensi ystäväänsä vastaan ja hän ei pystynyt salaamaan innostustaan.
”Ajattele, Cedric tuli viereeni istumaan ja pyytämään tanssimaan.”
”Miksi sitten edelleen olet täällä?” Libahunt kysyi ja laittoi kätensä Sevellan olkapäille.
”Tämä on elämäsi tilaisuus, ei kannata tuhlata sitä. Muuten huomaat, että olet menettänyt osan elämästäsi”, Libahunt sanoi matkien hämmästyttävän hyvin Albus Dumbledorea.
Sevella tuijotti häntä ja otti kasvoilleen päättäväisen ilmeen.
”Kiitti, Albus II.”
Libahunt naurahti ja Sevella lähti baarijakkaralla kärsivällisesti odottavan Cedricin luokse. Hän nousi ylös ja tarjosi kättään.
”Mennäänkö?”
Sevella tarttui käteen onnensa kukkuloilla. He suuntasivat kohti tanssilavaa ja monien katseet kääntyivät tanssipariin.

”Kaikki tuijottavat”, Sevella sanoi hermostuneena laittaen kätensä Cedricin kaulan ympärille.  Cedric katsoi baarissa olijoita.
”Ei tuo tyyppi tuolla, ei kun hän katsoi sittenkin.”
Sevella ei vastannut mitään, hän vain ihmetteli onneaan. Miten jokin asia voikin muuttua mahdottomasta mahdolliseksi silmänräpäyksessä. ”Minä olen onnekas.”
Cedric lopetti tanssimisen ja kuiskasi: ”Teetkö minustakin onnekkaan?”
”Jos haluat sitä”, Sevella vastasi ja heidän huulensa koskettivat. Siinä oli tiettyä intohimoa, mutta myös pehmeyttä ja miehen kuivat huulet eivät haitanneet naista tippaakaan.
Cedric irtaantui Sevellasta, joka näytti harmistuneelta ja sanoi:
”Tule. Mennään jonnekin rauhallisempaan paikkaan.”
Sevellan ilme vaihtui hienoiseen virnistykseen, joka kuitenkin katosi huolestuneisuuteen. Hän katsoi ympärillensä: ”Minun pitäisi varmaan ilmoittaa ystävälleni...” Cedric tarttui luihuista kädestä.
”Kyllä hän ymmärtää.”

***

Kettu kulki Tylyahon lähettyvillä etsimässä ruokaa perheelleen. Se pysähtyi kuullessaan iloista naurua. Hiipiessään lähemmäs kettu näki kaksi hahmoa, jotka kierivät nurmikolla.
”Päästä minut ylös”, nainen sanoi nauraen.  
”Yritäpä vain ohittaa minut”, mies murahti leikkisästi ja painoi toisen ruohikkoa vasten.
Naisen nauru muuttui kirkaisuksi: ”Cedric, nosta minut ylös! Täällä on ötököitä!”
Mies nousi ylös ja kiskaisin naisen mukanaan itseään vasten. ”Nyt eivät pahat ötökät pääse hyökkäämään kimppuusi.”
”Hehhehhee, minä en vain pidä ötököistä, siinä se.”
”Selvä on, Sevella-kultaseni.”
 Nainen naurahti ja huomasi ketun, joka katsoi kumpiakin kulmiensa alta.  
”Katso, kettu”, Sevella sanoi ja Cedric käänsi katseensa taakseen, nähden vain valkoisen hännänpään.

”Sepäs oli nopeaa.”
”Toivottavasti meidän aikamme ei kestä nopeasti”, Sevella mutisi ja suuteli toista hellästi otsalle. Cedric naurahti pirteästi. ”Ei tietystikään, luihuiseni. Tiedätkö mikä sai minut rakastumaan itseesi?”
”Ainakaan tupani se ei voinut olla.”
”Sinussa virtasi jotain erikoislaatuista, en pystynyt koskaan unohtamaan kasvojasi, kun näin ne ensimmäisen kerran. Tiedustelin pari viikkoa, kuka oikein olit ja vihdoinkin kun kuulin nimesi se jäi soimaan kevyeksi rallatukseksi pääni sisään.”
”Mahtaa olla kamalaa.”
”Jep, mutta sinun kanssasi se ääni vaimenee ja katoaa”, Cedric sanoi ja katsoi taivaalle. Kuu tuli juuri esiin pilvestä ja valaisi heidän kasvojaan.
”Minä rakastan sinua ikuisesti. Kuolemakaan ei voi meitä erottaa.”
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 11:55:49 kirjoittanut niiina »

lolita-chi

  • Vieras
Vs: Tuliviskiä Ghannotin tapaan, k11
« Vastaus #1 : 19.06.2010 20:11:56 »
Oiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!
Miten ihana herttainen tarina varsinkin tuo loppu osa.  ;)