Kirjoittaja Aihe: Sinä se et ole ihan tavallinen vaihto-oppilas, S  (Luettu 1590 kertaa)

Tsubaki

  • ***
  • Viestejä: 42
Kirjoittaja: Tsubaki
Ikäraja: S
A/N: Tää on pisin mun tähän asti kirjotetuista tarinoista ja meni kyllä kauan kirjottamiseenki välil ei ollu kiinnostusta okei ja ei beetaa et saas nähä paljonko virheitä löytyy ps. otsikko on lainaus tekstistä, koska en keksinyt mitään hyvää otsikkoo

Olin 18 – vuotias. Minulla oli vaalean ruskeat hiukset ja siniharmaat silmät. Olin lähtenyt kohti Isoa-Britanniaa, koska pääsin Lontooseen vaihto-oppilaaksi. Tiedän isäntä perheestään vain sen, että perheessä on äiti, Sharon ja isä, Anthony ja heillä on poika. Poika on ala-aste ikäinen ja hänen nimensä on Henry.

Lentokone oli juuri laskeutunut Lontooseen. Isäntäperhe on minua vastassa lentoasemalla. He toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi. Heillä oli limusiini, jolla me menimme talolle. Minusta näytti siltä, että perhe olisi hyvin rikas.

Talo oli suuri. Kuten jo arvasinkin, perhe oli hyvin rikas. Heillä oli monta palvelijaa ja hovimestari. Sharon näytti huoneeni. Huone oli kauniilla kukilla koristeltu, katto maalattu tähtitaivaaksi ja seinät olivat meren siniset. Huoneessa oli sänky, kirjoituspöytä ja vaatekaappi. Huoneesta pääsi myös omaan vessaan, joka oli aaltokuvioin koristeltu. Ennen lähtöään Sharon kysyi: ”Onhan huone muuten sopiva, ettei ole väärän värinen tai mitään?”. ”On. Se on ihana,” vastasin ja hymyilin iloisesti. Sitten Sharon lähti.

Laitoin kassini sängylle ja aloin purkaa sitä. Vaatteet järjestelin huolella vaatekaappiin. Pöydälle laitoin kannettavani, kuvan perheestäni, kalenterin, lukujärjestyksen ja muita tärkeitä tavaroita.

Seuraavana aamuna minun oli lähdettävä kouluun. Minut vietiin limusiinilla koulun pihan eteen, koska en tiennyt missä koulu oli. Koulu oli ihan tavallinen peruskoulu, vaikkakin erilainen, kuin suomessa. Kaikki tuijottivat minua, kun kävelin koulun pihan läpi ovelle. Etsin kanslian ensimmäisenä. Rehtori vei minut luokkaan, jossa minun tuli opiskella.

Luokassa opettaja sanoi: ”Tässä on vaihto-oppilaamme Jasmin. Hän on luokassamme seuraavan vuoden”. ”Hei,” sanoin ja opettaja näytti paikkani. Menin paikalleni ja istuin alas.

Tunnin loputtua pakkasin tavarani ja menin välitunnille. Juuri, kun olin lähdössä luokasta näin viereisestä luokasta tulevan todella söpön pojan. Hän oli pitkä, tumma tukkainen ja vaalea iholtaan. Hän jutteli kavereidensa kanssa ja he kulkivat ohitseni. Huomasin, kuinka hän vilkaisi minua ja punastuin hiukan. Mutta luokkakaverini tönäsi minua ja kaaduin käytävälle. ”Auts. Mitä te teette?” kysyin. ”Ei mitään erikoista,” sanoi poika, joka oli tönäissyt minua.

Nousin ylös ja pudistelin vähän vaatteitani, koska lattia oli likainen. Sivu silmästä näin, että pojat, jotka olivat kulkeneet ohitseni. Olivat jääneet katsomaan. Kun olin saanut tarpeeksi likaa irti koulupuvustani, lähdin välitunnille. Välitunnilla istuessani ruohikolla puun alla mietin vain: ”Kukahan se söpö poika oli?”.

Hetken kuluttua viereeni istu joku ja hän kysyi: ”Sinähän olet Jasmin?”. Katsoin hänen päin ja huomasi, että hän oli se söpö poika käytävästä. ”Olen. Mistä tiesit nimeni?” vastasin ja käänsin pääni poispäin hänestä. ”Kaikkihan sinusta puhuvat. Asut kuulemma Anthonyn luona” hän sanoi. ”Ai en tiennytkään ja asun kyllä heillä. Onko se jotenkin erikoista?” sanoin siihen. ”Ei muuten paitsi, että heidän perheensä on hyvin rikas” hän sanoi. En vastannut mitään, koska tiesin sen jo ilman sanomista.

Kellot soivat ja nousin ylös. Pudistelin vaatteitani ja lähdin kävelemään sisälle. Poika käveli kanssani ja sanoi: ”Olen muuten William ja tervetuloa Lontooseen”. En vastannut mitään ja menin luokkaani. Luokassa ennen kuin opettaja tuli kaikki tytöt kerääntyivät ympärilleni ja kyselivät mikä on suhteeni Williamiin. Sanoin: ”Ei erikoinen, vastahan tapasin hänet”. Kaikki tytöt huokaisivat, kuin helpotuksesta. Tuntui siltä, että William olisi hyvin suosittu tyttöjen keskuudessa.

Päivä kului hyvin nopeasti. Viimeisen tunnin jälkeen olin pakkaamassa tavaroita laukkuuni, kun William tuli luokkaan. Katsoin häneen ja hän näytti etsivät jotakuta. Kaikki tytöt parveilivat hänen ympärillään. Kun hän huomasi minut, hän käveli pulpetilleni ja sanoi: ”Haluaisitko kulkea samaa matkaa?”. Kaikki tytöt Williamin ympärillä melkein pyörtyvät ja minä punastuin hiukan, mutta vastasin: ”Kai se käy. En kuitenkaan tunne tätä kaupunkia vielä”. ”Hyvä odotan sinua ulkona,” hän sanoi.

Kaikki tytöt näyttivät olevan vihaisia minulle, joten pakkasin äkkiä ja lähdin pihalle. Pihalla William odotti minua ja meidän perässämme kulki lauma vihaisia tyttöjä. Kävelimme hetken tytöt perässämme ja William otti minua kädestä kiinni ja sanoi: ”Juostaan”. Juoksimme hyvin sokkeloisia reittejä, kunnes olimme karistaneet tytöt kannoiltamme ja olin ihan punainen, koska hän oli pitänyt minua koko sen ajan kädestä kiinni. Kun pysähdyimme, repäisin käteni irti hänen kädestään ja istun alas. Olin ihan poikki, koska olimme juosseet hyvin pitkän matkan.

Itse asiassa en oikeasti tiennyt missä olimme. ”Vihdoin päästiin eroon niistä, mutta se oli hauskaa” William sanoi. Hengitin syvään ja nielaisin ennen, kuin vastasin hänelle mitään. ”Mistä tuossa oli kyse?” kysyin. William katsoi minua ja vastasi: ”He olivat kateellisia, koska pyysin sinua kävelemään kanssani enkä heitä”. Katsoin häntä ihmeissäni ja sanoin: ”Ai. Miksi muuten pyysit juuri minua?”. Hän ei vastannut kysymykseeni ja osasin tulkita sen, että hän halusi ärsyttää heitä.

Kävelimme jonkin matkaa ja päädyimme hiekkarannalle. Otin kenkäni ja sukkani pois, kun lähdimme kävelemään rantaviivaa pitkin. Musta limusiini pysähtyi vähän matkan päähän meistä. Sharon avasi ikkunan ja kysyi melkein huutamalla: ”Onko kaikki okei?”. ”On, tulen vähän myöhässä kotiin” vastasin hänelle. Hän hymyili, koska huomasi, että olin pojan kanssa ja hän huusi: ”Onko hän poikaystäväsi?”. Punastuin ja huusin: ”Ei ole”. Sharon vaan hymyili ja sulki ikkunan. Sitten hän lähti kotiin.

”Kuka tuo oli?” William kysyi. ”Ai hän? Hän oli Sharon Anthonyn vaimo. Hän on hyvin mukava” vastasin. Kävelimme meille ja William kysyi: ”Kävelläänkö huomenna yhdessä kouluun?”. Mietin hetken ja sanoin: ”Kai se käy, vaikka siitä ei seuraakaan mitään hyvää”. ”Niin. Nähdään huomenna” hän vastasi ja hymyili minulle. Jäin vain vilkuttamaan hänelle, kun hän lähti.

Menin sisälle ja Sharon odotti minua ovella. Hän melkein tönäisi sen minua päin innostuksissaan. Hän kysyi heti: ”Miksi kävelitte yhdessä? Kuka hän oli? Seurusteletteko te?” Hän kuulosti aivan äidiltä, mutta vastasin: ”Hän halusi härnätä muita tyttöjä, joten kävelimme yhdessä. Hän on William koulun söpöin poika. Ei me seurustella, vastahan tänään me tavattiin”. Sharon huokaisi helpotuksesta ja sanoi: ”Hyvä ja kerrot minulle heti, kun alat seurustella. Olenhan vastuussa sinusta”. ”Kerron kyllä, älä huolehdi,” vastasin ja pyöräytin vähän silmiäni.

Menin huoneeseeni. Viskasin laukun sängylleni, istuin siihen ja kaaduin selälleni. Ajattelin: ”Mikä päivä. Toivottavasti huomenna on vähän helpompaa eikä tarvitsisi juosta paljoa”. Menin suihkuun hetken kuluttua. Suihkusta tultuani Henry koputti oveen ja kysyi: ”Voitko auttaa minua läksyjen kanssa?”. ”En jaksaisi nyt” vastasin, mutta hän teki koiranpentu ilmeen ja sanoin: ”No kai se sitten käy”. Hän hymyili iloisesti. Huokaisin ja päätin Henryn sisälle.

Opetin Henrylle kaikkia kouluaineita ja siihen kului pari tuntia. Lähtiessään Henry sanoi: ”Kiitos. Olet hyvä ope”. Huokaisin helpotuksesta, koska sain vihdoin levätä. Kaaduin sängylle vatsalleni ja kännykkäni soi. ”Eikö täällä saa hetken rauhaa,” sanoin, vaikka kukaan ei ollut kuuntelemassa.

Menin kännykkäni luokse ja vastasin puhelimeen. Puhelimessa oli äiti. Hän kyseli kuulumisia ja puhelun päätteeksi hän sanoi hyvät yöt. Puhelun jälkeen laitoin puhelimen äänettömälle ja suljin valot huoneesta. Menin sänkyyn ja nukahdin heti, koska päivä oli ollut aika rankka.

Aamulla, kun olin lähdössä kouluun, William odotti minua portilla. Kävelimme yhdessä kouluun. Kävi kuten arvasimme, siitä ei seurannut hyvää. Olin koko päivän kateellisen tyttö lauman silmä tikkuna.

Onneksi alkoi ruokatunti. Menin pihalle puun alle varjoon syömään eväitäni, koska en halunnut olla ruokalassa kaikkien piirittämänä. Söin eväitäni rauhassa. Joku kysyi minulta: ”Saanko istua viereesi?”. Äänen perusteella päättelin, että se oli William ja vastasin: ”Kysy fani tytöiltäsi”. Kuulostin ehkä hiukan törkeältä, mutta William vain nauroi ja istu viereeni.

”Miten päiväsi meni?” hän kysyi. ”Ihan hyvin lukuun ottamatta silmätikkuna olemista,” sanoin. Katsoimme toisiamme ja aloimme nauraa äskeiselle lausahdukselleni. En edes älynnyt, että joku katseli meitä.

”Tuntuu, että joku vahtisi meitä,” William sanoi. ”No se ei olisi uusi asia,” sanoin. Jäin hetkeksi miettimään asiaa, mutta havahduin, kun huomasin, että joku valokuvaa meitä. ”Hei. Mitä tuo yksi tuolla puskassa tekee?” kuiskasin Williamille. ”Ottaa kai meistä kuvia” hän kuiskasi. Nousin ylös ja William kysyi: ”Minne menet?”. ”Minustahan ei kuvia oteta ilman lupaa” sanoin hänelle vastaukseksi.

Pudistelin tomun vaatteistani ja kävelin puskan luokse. Vedin valokuvaajan puskasta pois ja kysyin: ”Mitä sinä teet?”. ”O-otan kuvia perhosista” hän vastasi. ”Ai perhosista näytäpäs niitä kuvia” sanoin. Otin kameran ja pidin häntä jalalla aisoissa. Katsoin kuvia. Kuvat olivat kaikki minusta ja sanoin: ”Vai minä olen perhonen”. Poistin kaikki kuvat minusta ja annoin kameran takaisin hänelle.

Katsoin häntä ensimmäistä kertaa kunnolla ja huomasin, että hän oli yksi minun luokkalaisista pojista. ”Et sitten ota minusta enää kuvia. Onko selvä?” kysyin. Hän nyökytti päätään ja lähti kiireellä. Huomasin, että kulman takana oli lisää minun luokkalaisia poikia odottamassa häntä.

Menin takaisin puun varjon ja huokaisin. ”Oliko hän tuttusi?” William kysyi. ”Valitettavasti hän on luokallani” vastasin. Söimme eväämme loppuun ja menimme sisälle eri aikaan, että en saisi taas kaikkia tyttöjä niskani.

Sisällä, kun tulin luokkaan pojat olivat jo luokassa. He katsoivat minua vähän oudosti ja pelokkaasti. Menin paikalleni ja tytöt tulivat luokseni. He kysyivät: ”Miten sait nuo meidän luokan pojat pois kimpustasi? He katsovat sinua ihan, kuin he pelkäisivät”. Suustani pääsi huokaus ja sanoin: ”Otin tuon kuvaaja pojan paidasta kiinni ja vedin pois puskasta. Poistin kaikki kuvat, jotka hän oli ottanut minusta ja annoin kameran takaisin. En pidä siitä, että minua kuvataan ilman lupaa”. Kaikki tytöt katsoivat minua ihannoiden, koska he eivät olisi koskaan voineet tehdä samaa.

Tytöt sanoivat, että minä saisin hoidella kaikki, jotka kuvaavat tyttöjen pukukoppia. Ilmeeni oli aika moinen siinä vaiheessa. Ajattelin vain: ”Mitä köhän tästäkin seuraa”.

Päivät vierivät ja pojat yrittivät kuvata tyttöjä, kun he vaihtoivat vaatteita. Annoin poikien kuulla kunniansa, mutta se ei vain tainnut auttaa. Ainoa asia mihin se auttoi, minua ei enää kuvattu ilman lupaani.

Kaikki pojat kiersivät minut kaukaa paitsi William. William oli samanlainen, kuin aina eli sain juosta koulusta kotiin mennessäni pitkiäkin matkoja. Ainoa hyvä puoli asiassa oli, että kuntoni nousi. Koulussa sain välttää kaikkia tyttöjä, ruoka tuntiin saakaa.

Oli kulunut 2 kuukautta siitä, kun tulin vaihto-oppilaaksi Lontooseen. Joulu loma lähestyy ja haluaisin viettää aikaa muutaman kaverin kanssa. William oli yksi heistä ja sitten oli Arthur, Katherine ja Laura. Laura oli ainoa, joka osasi suomea, koska hänkin oli vaihto-oppilas. Katherine ja Arthur olivat aikamoinen pari valjakko, mutta meillä oli aina hauskaa heidän kanssaan.

Katherine oli suunnitellut joulu juhlia, jotka pidettäisiin meillä, koska meillä oli kuulemma eniten tilaa ja Anthony, Sharon ja Henry eivät olisi kotona.

Ruoka tunnilla olimme kerääntyneet yhteen pöytään ja juttelimme. Katherine juoksi luoksemme jotkut lappuset kädessä. Hän oli niin innoissaan, ettei saanut sanaa suustaan.

”Hengitä nyt vähän,” sanoin hänelle. Hän veti syvään henkeä ja sanoi: ”Mitäs, jos pitäisimme bileet teillä Jasmin?”. ”Hmm… Kai se käy, koska muut eivät ole kotona. Mitä suunnittelit?” vastasin hänelle. ”Joulu bileitä meidän porukalla. Voitaisiin mennä Jasminin luokse ja henkilö kunta voisi tehdä meille pää ruoat ja kaikki itse kokkaisivat jotain joulu herkkuja”. ”Hyvä idea,” Laura sanoi.

Minustakin se kuulosti hyvältä idealta, koska joutuisin muuten olemaan joulun yksin, joten sanoin: ”Minun mielestäni se on hyvä idea”. Pojat vain myöntelivät ja toivoivat, ettei kukaan muu kuullut, koska he olivat koulun suosituimpia poikia.

Iltapäivällä tapasimme koulun portilla ja sovimme aikataulusta. Minun piti heti kotiin päästyäni alkaa harjoittelemaan leipomista, koska en oikeastaan osannut leipoa herkkuja. Päätin tehdä yhden suomen yleisimmistä ja helpoista joulu herkuista. Joulu pipareita.

Ei mennyt montaakaan päivää, niin loma jo alkoi. Aikataulun mukaisesti tapasimme meidän talon portilla. Talo oli niin iso, että minun oli pakko tulla heitä vastaan. Menimme sisälle samaa matkaa ja hovimestari otti vieraiden takit ja menimme yläkertaan. Yläkerrassa valitsin suurimman vierashuoneen, jossa voisimme nukkua. Kaikki ihastelivat sen kokoa.

Muut istuivat lattialle ja sanoin: ”Tässä on pipareita, en tiedä ovatko ne teistä hyviä. Tein ne itse” ja nostin lautasen pipareita lattialle. William oli tuonut karkkitankoja, Arthur suklaata, Katherine joulukoristeita ja tonttulakkeja ja Laura joulutorttuja.

Laitoimme tonttulakit päähän ja söimme hieman herkkuja. Valvoimme ja nauroimme pitkälle yöhön. Menimme nukkumaan vasta kolmen maissa.

Aamulla kukaan ei melkein jaksanut herätä, joten jätin pöydälle lapun ja menin omaan huoneeseeni. Lueskelin kirjoja mitkä olin lukenut jo kahdesti, kunnes Laura ja Arthur tulivat huoneeseeni vähän unen pöpperöisinä ja Laura kysyi, suomeksi: ”Miten jaksat herätä näin aikaisin?”. ”Se on helppoa kun on tottunut,” vastasin hänelle, suomeksi.

Arthur hieroi silmiään ja kysyi: ”Mistä te juttelette?”. ”Laura vain kysyi miten jaksan herätä näin aikaisin,” vastasin, koska Laura hieroi silmiään ja haukotteli. Jatkoin lukemista ja annoin heidän herätä kunnolla. Kun he heräsivät, he alkoivat heti tapella. Jouduin menemään heidän väliin, koska se ei ollut kivaa kuultava tai katseltavaa.

Vähän myöhemmin Katherine kömpi huoneeseeni ja tuli puoliksi konttaus asennossa. ”Olisit voinut nukkua, jos väsyttää,” sanoin hänelle. Hän vain nyökytteli ja mumisi. Hän kapusi sängylle hitaasti, mutta varmasti. Hän haukotteli, venytteli ja mumisi jotain, kun Laura kysyi häneltä.

Ei mennyt kauaa, kun William jo tulikin huoneeseeni. Hän oli melkein pukenut, mutta oli unohtanut laittaa paidan napit kokonaan kiinni, vaikka olikin virkeämpi, kuin Katherine. ”Paitasi napit, William” sanoin enkä saanut katsettani irti hänen puoli paljaasta ylävartalostaan. Hän katsoi paitaansa ja sanoi: ”Ai hups”. Hän napitti paitansa loppuun ja istui tuolille viereeni.

Katsoimme kaikki toisiamme hetken hölmöinä ja rupesimme nauramaan. Kaikki olivat nähneet toistensa hiukset ja ilmeet. Katsoin, kuinka William hymyili ja punastuin, käänsin kasvoni pois hänestä. ”Onko kellään nälkä?” kysyin, kun punastukseni oli mennyt ohi. ”Minulla!” kaikki huusivat vuoron perään.

Menimme keittiöön ja sinne olikin jo katettu aamupala tarvikkeet. Tarjoilijat toivat meille paahtoleipää, sen päälle kananmunia ja kaakaota. Kaikki söivät ahkerasti, koska eivät olleet koskaan saaneet niin hyvän makuista ateriaa. Minulle aamupala oli ihan tavallinen.

Aamupalan jälkeen menimme vierashuoneeseen ja muut pakkasivat tavaransa ja minä odotin. Heidän pakattuaan sanoin: ”Mitäs, jos mentäisiin jonnekkin viettämään hauskaa aikaa? Ei täällä meillä kuitenkaan ole tekemistä”. Kaikki myöntelivät ja sovimme seuraavalle päivälle tapaamisen. 12 akvaarion edessä.

Seuraavana päivänä William tuli hakemaan minua portilta, koska ajattelimme mennä yhdessä akvaariolle. Portilla hän sanoi: ”Arthur oli tullut kipeäksi edellis iltana, joten ei tule tänään”. ”No harmi,” vastasin vähän allapäin, koska olisin halunnut viettää haukan päivän kaikki yhdessä.

Hetken kuluttua Laura soitti ja sanoi: ”Emme Katherinen kanssa tule tänään”. ”Miksi?” kysyin. ”Koska halusimme, että vietätte kaksin aikaa Williamin kanssa. Sinähän olet ihastunut häneen” Katherine sanoi puhelimeen. ”Okei, no nähdään pian” sanoin heille, koska en halunnut Williamin tietävän asiasta. Suljin puhelun ja sanoin Williamille: ”Katherine ja Laurakaan eivät ole tulossa”. ”Ai. Mennäänkö me kuitenkin?” hän kysyi ja hymyili. En voinut kieltäytyä, koska hänen hymynsä vetosi minuun.

Menimme akvaarioon sisälle. Kiertelimme katsomassa erilaisia kaloja ja olin ihan innoissani, koska en ollut koskaan nähnyt niin montaa eri kalalajia kerralla. Olimme kierrelleet jonkin aikaa ja tajusin, että olin vetänyt Williamia koko matkan. Irrotin käteni hänen kädestään ja sanoin: ”Anteeksi”. William ei heti tajunnut mitä pyysin anteeksi, mutta tajusi pian ja sanoi: ”Ei se mitään”. Hymyilin ja hän sanoi: ”Minä käyn vessassa. Odota sinä tässä penkillä”.

Odotin tovin ja luokseni ilmestyi poikia, jotka olivat luokaltani. He kysyivät: ”Mitä teet täällä?”. ”Katselen kaloja” vastasin, koska en halunnut, heidän tietävän, että tulin Williamin kanssa. ”Miksi sitten istut tässä, etkä kiertele?” yksi pojista kysyi. ”Koska lepään hetken” vastasin. William tuli ulos vessasta ja osoitin sormella selän takana hänelle ulko-ovea. Hän tajusi mitä tarkoitin ja meni pihalle odottamaan.

”Minun pitää mennä isäntä perheeni tulee juuri kotiin ja pitää mennä heitä vastaan,” sanoin. Nousin ylös ja kävelin ovelle ja sujahdin pihalle. Pihalla huomasin Williamin juttelevan yhden meidän koulun tytön kanssa. Tuli vähän haikea olo, koska olisin kuitenkin halunnut viettää enemmän aikaa hänen kanssaan. Kävelin heidän ohitseen ja kuulin, kun William sanoi: ”Minun pitää mennä. Heippa”. Olin kadonnut kulman taakse ja William sai minut kiinni siellä.

Kävellessämme juttelimme niitä näitä ja kävelimme meidän pihan portille. Hyvästelimme mutta, kun olin menossa portista sisään. Minua alkoi huimata. Pyörryin melkein ja kaaduin taaksepäin. William sai nippanappa kopin minusta ja kysyi: ”Oletko kunnossa?”. ”Joo huippaa vaan vähän, mutta olen ihan kunnossa”. Hän ei tainnut uskoa minua, koska kokeili otsaani ja nosti minut käsilleen. ”Hei. Olen ihan kunnossa. Laske minut alas” sanoin. ”Etkä ole sinulla on kuumetta,” hän sanoi.

Hän kantoi minut sisälle ja käski palvelijan tuoda minulle lääkettä. Hän kantoi minut yläkertaan omaan sänkyyni ja peitteli siihen. Yritin nousta ylös, mutta hän painoi minut alas ja sanoi: ”Et saa nousta, koska olet kipeä”.

Palvelija toi lääkkeeni, mutta silti William jäi luokseni. Nauroimme paljon. Joka kerta, kun yskin hän näytti vaivaantuneen surulliselta. Ajattelin vain: ”Mitähän William ajattelee minusta”. En kysynyt sitä häneltä suoraan, koska se olisi ollut hiukan noloa. Minä itse ajattelin hänestä: ”Hän on niin ihana”. En tiennyt milloin olin häneen ihastunut, mutta ihastunut olin sata varmasti.

Vähän myöhemmin nukahdin. En tiedä kuinka kauan nukuin, mutta herätessäni huomasin, että William oli nukahtanut tuolille viereeni. Pihalla oli jo aika pimeää, joten oli varmaan ilta. Minun teki mieli pörröttää hänen hiuksia, mutta en viitsinyt, koska pelkäsin, että hän heräisi ja lähtisi.

Nukahdin uudelleen ja heräsin seuraavan kerran aamulla, kun William oli lähdössä. Venyttelin ja hän kysyi: ”Enhän herättänyt? Voitko jo paremmin?”. ”Voin” sanoin ja hymyilin. ”Minun pitää mennä. Nähdään taas” hän sanoi. ”Joo. Heippa” sanoin. Hän vilkutti, hymyili minulle ja lähti. Melkein sulin, kun hän oli lähtenyt. ”Hänen hymynsä on niin ihana” pyöri mielessäni koko ajan.

Uuteen vuoteen saakka olin kotona. Uutena vuotena lähdimme kaveri porukalla laivalle. Pyörimme illalla todella myöhään baareissa kuuntelemassa musiikkia. Kaikilla oli erityisen hauskaa emmekä olisi malttaneet lopettaa.

Menimme kannelle katsomaan ilotulitusta, joka oli järjestetty laivan vieraita varten. Laura ja Katherine sanoivat: ”Me mennään nukkumaa, kun väsyttää niin paljo”. ”Joo. Öitä” sanoin. He vilkuttivat ja menivät sisälle.

Minä jäin laivan kannelle. Kävelin kantta pitkin laivan keulaan. Löysin Williamin ja Arthurin sieltä. Menin heidän luokseen. ”Missä Laura ja Katherine o?” Arthur kysyi. ”Ne meni nukkumaan” vastasin.

Arthur oli varmaankin kanssa lähdössä, koska taputti Williamia olkapäähän ja kuiskasi hänelle jotain. ”Mitä Arthur sanoi sinulle?” kysyin, kun Arthur oli lähtenyt. ”Ei mitään erikoista” William vastasi. Annoin asian olla.

Nojasin laivan kaiteeseen ja katselin ilotulitusta. ”Sinä se et ole ihan tavallinen vaihto-oppilas” William sanoi. ”Voi olla” mumisin. Katselimme ilotulituksia tovin ja William otti minua kädestä. Hätkähdin sitä ja hän kääntyi minuun päin. Käännyin automaattisesti häneen päin.

”Haluan kertoa sinulle jotain” hän sanoi. ”Okei” sanoin automaattisesti. Katselin hetken, kun hän piti minua kädestä. Hän otti kätensä irti ja siirsi katseeni sillä omiin silmiinsä. Hämmästyin, kun hän kuiskasi minulle: ”Minä rakastan sinua”. Punastuin ja hän kääntyi takaisin katsomaan ilotulituksia. Seisoin vain paikallani hetken enkä tajunnut reagoida mitenkään. Käännyin lopulta katsomaan ilotulituksia. Viimeinen ilotulite oli sydän.

Menin ilotulituksen jälkeen sisälle. Muut eivät olleetkaan menneet nukkumaan vaan jäivät katsomaan mitä tapahtui. Katsoin heitä, painoin pääni kohti lattiaa ja kävelin suoraan hytillemme. ”He varmaankin olivat järjestäneet tämän” ajattelin.

Aamulla heräsin Lauraa ja Katherinea aikaisemmin. Menin vessaan ja pesin hampaat. Laura ja Katherine heräsivät, kun olin saanut puettua ja olin lähdössä. ”Minne olet menossa?” Katherine kysyi silmiään hieroen. ”Kannelle vaan” vastasin. Avasin oven ja lähdin. Laura ja Katherine jäivät heräilemään hyttiin.

Kannella tuuli aika paljon. Huomasin aika äkkiä, että Arthur ja William seisoivat kaiteen luona, joten kävelin hiljaa heistä poispäin. Juuri, kun käännyin tavalliseen kävelyyn, he huomasivat minut. ”Hei Jasmin tule tänne!” Arthur huusi. Vedin syvää henkeä ja teko hymyn naamalleni. Käännyin ja kävelin heidän luokseen.

Nojasin kaiteeseen rauhallisena ja mietin: ”Mitä oikein eilen tapahtui?”. Arthur ja William huomasivat, että olin mietteissäni. He varmankin miettivät ajattelinko eilistä. Havahduin siihen, että Laura ja Katherine liittyivät seuraamme. Menimme sen jälkeen aamupalalle.

Aamupalan jälkeen kävimme pakkaamassa tavarat jo valmiiksi. Laivan pysähdyttyä lähdimme kaikki omille teillemme.

Loma loppui ja koulu jatkui. Aamulla säikähdin herätyskelloa ja melkein putosin lattialle. ”Ei kai taas koulua” ajattelin samalla, kun puin päälleni. Puettuani söin aamupalan ja lähdin kouluun.

Koululla päivä alkoi aamunavauksella ja jatkui tavallisina tunteina. Päivä kulki aika lailla samalla tavalla, kuin ennen lomaa. Siinä oli jotain erilaista kuitenkin. Nimittäin William ei tullut sinne missä me yleensä söimme. Laura, Katherine ja minä vietimme nyt enemmän aika kolmisin koulussa. Arthur ja William viettivät aikaa muiden poikien kanssa.

Koulu päivät jatkuivat näin viikon tai kaksi. Jokin muuttui kuitenkin. Arthur ja William alkoivat viettää taas aikaa meidän kanssamme.

Oli perjantai ja olimme sopineet, että tapaamme portilla koulun päätyttyä, koska Katherine oli järjestänyt jotakin. Olin ensimmäisenä portilla ja muut tulivat hetken kuluttua. ”Missä Katherine on?” kysyin. Kaikki katselivat ympärilleen ja sanoivat: ”Ei me tiedetä”. Hetki kului ja Katherine juoksi meidän luoksemme.

”Eli suunnitelma on tämä” hän sanoi hieman huohottaen, ”Me mennään nyt meille ja vietetään pienet juhlat”. ”Minkä kunniaksi?” Laura kysyi. ”En kerro vielä se selviää teille kyllä” Katherine vastasi ja hymyili. ”Tässä o jotain mätää” ajattelin.

Kävelimme Katherinelle. Emme kukaan olleet käyneet hänen luonansa koskaan. Kaikki tuijotimme hänen taloaan äimän käkenä. Kukaan meistä ei tiennyt, että hänen perheensä oli rikas.

Sisälle mennessämme käytävä oli täynnä palvelijoita, jotka tervehtivät meitä. Eräs heistä sanoi: ”Juhla valmistelut ovat valmiita” Katherinelle. ”Kiitos” Katherine sanoi. Menimme ensin hänen huoneeseensa ja teimme läksyt.

Myöhemmin menimme Katherinen kutsumaan juhla huoneeseen. Siellä oli aivan pimeää ja Katherine työnsi minut ja Williamin huoneen keskelle. Hän laittoi valot päälle ja päällemme putosi kasa punaisia ja pinkkejä paperisia sydämiä.

Ihmettelimme hetken ja katsoimme oven karmin yläpuolelle. Sinne oli ripustettu vaaleansiniselle kankaalle kirjailtuna ”Onnea William ja Jasmin!”. ”Mitä tämä on?” pyöri päässäni, mutta en saanut sanaa suustani ja kysyttyä.

Seisoin hetken paikallani ja minua alkoi heikottaa. Painauduin lattialle kyykkyyn ja pistin käteni pääni ympärille. Kaikki kokoontuivat heti luokseni ja kyselivät mikä oli. Nousin hetken kuluttua ylös ja sanoin: ”Ei mikään”. Minua heikotti vieläkin vähäsen.

Istuimme pöydän ääreen ja söimme ihan rauhassa. Kaikki sanoivat, että näytän ihan kalpealta. Menin vessaan ja katsoin itsenäni peilistä. Olin oikeasti ihan kalpea. Pesin kasvoni ja menin takaisin juhla huoneeseen.

Juhla huoneessa oli hyvin hiljaista ja kaikki muut paitsi William ja Katherine olivat lähdössä. Arthur ja Laura sanoivat heipat ja lähtivät. Katherine sanoi: ”Minä menen käymään huoneessani”. ”Okei” vastasin. Katherine lähti ja minä ja William jäimme kaksin taas kerran. Istuin ikkunalaudalle ja katselin tähtitaivasta. Pidin siitä, että tähdet kimalsivat pienissä kuvioissa taivaalla.

William seisoskeli hetken ja näytti miettivän jotain, mutta pian tuli seisomaan viereeni. Katsoin häneen ja hän näytti, kuin olisi halunnut sanoa jotain. Katsoimme hetken toisiamme ja William veti syyvään henkeä. Hän kysyi: ”Muistatko mitä kuiskasin sinulle uutena vuotena?”. ”Joo” vastasin.

Pieni hiljaisuus ja hän sanoi: ”Tarkoitin sitä oikeasti”. Hänen ilmeensä oli hyvin vakava, joten tiesin, että hän oli tosissaan. En voinut vastata mitään, koska en enää ollut varma omista tunteistani ja sitten Katherine keskeytti meidät.

”Ai anteeksi. Oliko teillä jotain kesken?” Katherine pahoitteli. ”Ei, ei, et keskeyttänyt mitään. vastasin ja nousin ikkunalaudalta. ”Minun pitää mennä, kello alkaa olla paljon” sanoin. ”Okei nähdään taas” Katherine sanoi.

Lähdin enkä katsonut taakseni, kun poistuin huoneesta. Luulen, että Katherine ja William jäivät juttelemaan. Olin jotenkin sekaisin tai jotain. Kävelin kohti kotia enkä huomannut, että taisin eksyä. ”Eihän kaikki voi mennä pieleen tänään” mietin itsekseni.

”Miksi kaikki on näin outoa?” kysyin itseltäni ja tajusin, jonkun seisovan takanani. Käänsin hieman päätäni ja se oli William. Säikähdin niin kovasti, että melkein hyppäsin. Huokaisin kuitenkin helpotuksesta, että se oli vain William.

”Säikäytinkö sinut?” hän kysyi. Nielaisin ja sanoin: ”Ehkä.” ”Mitä sinä täällä teet? Etkö sinä asu muualla?” hän kysyi. ”Joo, mutta taisin eksyä” vastasin. ”Haluatko, että saatan sinut?” hän kysyi. ”Ei tarvitse. Pärjään, jos neuvot vaan suunnan” sanoin hätäisesti. ”No saatan sinut silti.” hän sanoi äkkiä. En tiedä miksi, mutta tuntui oudolta kävellä Williamin kanssa.

Tulimme portille ja William sanoi: ”Tiedätkö mitä?” ”No?” sanoin. ”Muistatko akvaario reissun?” hän kysyi. ”Joo” sanoin. ”Se laskettiin treffeiksi” hän sanoi ja hymyili. ”Mitä? Laskettiinko?” kysyin. ”Joo” hän vastasi.

Olin menossa jo portista sisään, kun William veti minua kädestä ja suuteli. Hän hymyili ja kysyi: ”Haluaisitko alkaa seurustelemaan minun kanssa?” Olin ihan punainen jo suudelmasta, mutta vastasin: ”Joo, mutta siitä ei seuraa koulussa hyvää” Hän nauroi ja sanoi: ”Niin ei”

Menin sisälle ja Sharon oli minua vastassa. ”Hei, miten päivä meni?” Sharon kysyi iloisena ja huomasi varmaan punastukseni. ”Ihan hyvin, kiitos kysymästä” vastasin ja hymyilin. ”Miten sen pojan kanssa? Oliko hän nyt William vai mikä?” hän kysyi uteliaana. ”Ai joo… siis, kun me tuota noin…” sopersin. ”Kerro nyt” hän sanoi. ”Me alettiin seurustelemaan” vastasin ja punastuin entisestäni.

”Oletteko jo suudelleet? Oletteko olleet treffeillä? Tietävätkö hänen vanhemmat?” Sharon alkoi kyselemään kaikkea. ”Joo olemme suudelleet yhden kerran, ollaan oltu treffeillä ja ei hänen vanhempansa ei tiedä, koska se tapahtui juuri ennen, kuin tulin sisään” vastasin ja huokaisin, koska hän todellakin alkoi kuulostamaan äidiltä. Hän vihdoin päästi minut menemään ja menin huoneeseeni. Olin erittäin onnellinen. Nukahdin todella tyytyväisenä.

Koulu vuosi kului nopeasti kavereiden ja Williamin kanssa. En ollut hetkeäkään yksinäinen. Isäntä perheeni oli mahtava. Tulen kaipaamaan heitä. Varsinkin Williamia.

Oli jo koulun kevätjuhlan aika. Koko isäntäerheeni ja minä olimme pukeutuneet parhaimpiimme. Koululla tervehdin kaikkia kavereitani. Juhla alkoi ja minulla oli haikea olo, koska jouduin jättämään kaikki kaverini.

Juhla loppui iloisissa tunnelmissa, mutta oli surku hyvästellä kaikki kaverini. ”Jasmin, Jasmin” joku sanoi. Hätkähdin ja tajusin palata takaisin maan pinnalle. ”Kuunteletko sinä?” William kysyi. ”Joo” vastasin. ”No hyvä” hän sanoi. ”Meille tulee ikävä sinua” kaverini sanoivat, kun hyvästelimme.

Ennen lähtöäni olimme Williamin kanssa vielä hetken kahdestaan, jotta sain hyvästellä hänet kunnolla. ”On harmi, että sinun täytyy lähteä” William sanoi. ”Niin” vastasin. Olin todella surullinen asiasta. ”Minä en ole hyvä hyvästeissä” hän sanoi. ”En minäkään” sanoin. Hän ei osannut sano mitään joten vain halasi minua. En tiennyt mitä tehdä siinä tilanteessa. Aloin melkein itkemään. Lupasin, että palaisin vielä tapaamaan heitä. Hyvästimme kestivät pitkään, mutta minun oli pakko mennä.

Tulimme takaisin talolle ja minä vaihdoin vaihteet ja pakkasin. Menimme jo samana iltana lentokentälle. Lentokentällä hyvästelin isäntä perheeni ja menin lentokoneeseen. Lentokoneessa vähän nousun jälkeen katsoin ikkunasta surullisena ja vannoin itselleni, että palaisin takaisin kaikkien luokse.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 22:03:52 kirjoittanut flawless »
I'm who I'm and I will always be just me

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Vs: Sinä se et ole ihan tavallinen vaihto-oppilas, K7
« Vastaus #1 : 19.08.2013 22:58:54 »
Ihan mukava ja söpö tarina! :) en oikein osaa kommentoida järkevästi juuri nyt, joten en jatka tätä kovin pitkälle :D

Ajattelitko tehdä tälle jatko-osan?

~ Saphy
Sé onr sverdar sitja hvass!

Tsubaki

  • ***
  • Viestejä: 42
Vs: Sinä se et ole ihan tavallinen vaihto-oppilas, K7
« Vastaus #2 : 22.08.2013 17:18:00 »
Saphira: Kiitos :) ja en oikeestaa oo miettiny sitä ehkä toki vois mut sen saa nähä ;)
I'm who I'm and I will always be just me