Kirjoittaja Aihe: Tietäjän tekemä, Tuulettaren tuuittama |S| Luna Lovekiva  (Luettu 1784 kertaa)

Vlad

  • Sudenmorsian
  • ***
  • Viestejä: 3 438
  • Loveatar
Nimi: Tietäjän tekemä, Tuulettaren tuuittama
Kirjoittaja: Vlad
Ikäraja: S
A/N: Tämä teksti on kirjoitettu Värttinän Manattu-kappaleen inspiroimana, sillä jotenkin kyseinen kappale tuo niin mieleeni nimenomaan Lunan. Ihan hauska sinänsä, että jostakin kappaleesta voi tulla niin voimakkaasti mieleen joku hahmo että siitä on lopulta pakko kirjoittaa ficci. Tämä teksti osallistuu haasteisiin Kerää kaikki hahmot (Luna Lovekiva), Yhtyeen tuotanto, Neljän tuvan haaste (Korpinkynsi) ja Vuosi raapalehtien. Voin suositella kappaleen kuuntelemista tämän ficin taustalla ja ehkä syy sen linkittymiselle Lunaan on perustetta jonkun muunkin mielestä.


Tuuli kietoi kouransa hänen vaaleisiin hiuksiinsa, tukisti ja silitti heti seuraavana hetkenä. Tuulen tuomaksi he häntä kutsuivat, mutta vain Luna itse tiesi totuuden. Hän oli tottunut pilkkaan ja ivaan, hän oli tottunut siihen, että hänen mielettömiltä vaikuttavat sanansa kuitattiin usein silkkana hulluutena. Häntä se ei vaivannut. Hän itse tiesi puhuvansa varsin järkeviä, tiesi että kaikki muiden pilkkaamat taikaolennot olivat todellisia. Osan niistä Luna oli nähnyt, osasta hän tiesi ikään kuin verenperintönä – osa tuntui lähes perheeltä. Vain Luna oli yhtä toisenpuoleisen maailman kanssa, vain hän, vain hän yksin.

Luna hymyili tuuleen, antoi sen heitellä hiuksiaan ja katsoi utuisin silmin järven ylitse tietäjäin maailmaan.

Utuinen hymy levisi Lunan huulille, kun hän tuijottikatseliseurasi, kuinka tuuli piirsi kareita järven tyyneen pintaan, kuinka vedenhaltijat kirjoittivat salattuja sanojaan veden kalvolle ja tuulenkeijut tanssivat pilvipyörteiden lävitse. Niin kaunista!

Kuin itsestään Luna alkoi tanssia, liikutella käsivarsiaan ja hentoa vartaloaan mielettömiä polkuja ja näkymättömänuria. Hän oli yhtä tuulen kanssa, tietäjän tekemä, tuulen tytär. Ilma oli hänen elementtinsä ja tuuli hänen kotinsa. Silmät kiinni Luna tanssi tuuleen, unohti ympäröivän kivisen maailman ja vain eli. Hän eli tuuleen ja tuulelle, hengitti samaa ilmaa keijujen kanssa ja nauroi niiden musiikkia.

Hiljainen hymy huulillaan Luna tanssi tuulelle ja antoi mielensä eksyä rytmiin, jonka vain hän tunsi ja ymmärsi. Hetken (ohikiitävän hetken) ajan hän oli vakuuttunut siitä, että hänen tanssinsa saisi taivaan itsensä läikkymään, itkemään ilosta, surusta, rakkaudesta. Sillä vain hänen tanssillaan oli voima ja valta paeta kaukaisten tunturien taakse, missä tietäjäin maailma odotti niitä, joilla vain oli silmät nähdä.

- ja tanssiinsa eksyneenä Luna oli yksi heistä.
I love not man the less, but N A T U R E more.

私は悪魔で執事ですから。



"Always"
1946-2016

vinkuravarvas

  • Carabasin markiisi
  • ***
  • Viestejä: 44
Olipa tämä kaunis ja hentoinen ficci, niin kuin Luna itsekin :) Päädyin lopulta jopa kaivamaan kuulokkeet päähän jotta pystyin kuuntelemaan tuon inspiraationa toimineen laulun ja se kyllä kannatti. On jotenkin helppo kuvitella Luna tanssimaan omaa tanssiaan tämän musiikin tahtiin.

Olit onnistunut kuvaamaan Lunan hyvin omana itsenään, utuisena ja samalla jotenkin hyvin rauhallisena huolimatta kaikista Lunamaisista outouksista. Kaikessa lyhykäisyydessään tämä ficci oli kaunis ja rauhallinen, ja pidin kerrontatyylistäsi kovasti. Kiitos!

Hazyel

  • Master of Godspeed
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 4 786
  • Not killing people is really hard.
Avasin tän puhelimen välilehtiin jo joku aika sitten, koska otsikko oli todella mielenkiintoinen ja kaunis ja koska tykkään Lunasta hahmona. En kuitenkaan saanut aikaiseksi lukea ennen kuin eilen, ja nyt oikeasti mietin että miksen ole lukenut aiemmin! En kuunnellut vielä tuota kappaletta, mutta tässä itse tekstissä on kyllä niin Luna-tunnelma, että huh! Pidin siitä, miten tässä otettiin esiin tuo pilkka ja iva Lunaa kohtaan, koska se on varmasti aina ollut iso osa Lunan elämää, onhan hän aina ollut erilainen. Mutta pidän myös siitä, miten tässä tekstissä Luna ei välitä siitä kaikesta pilkasta ja ivasta, koska oikeastaan hän välittää vain itsestään ja siitä mitä on. Tai siis että hän on sellainen itsenäinen eikä ehkä oikeastaan edes koe tarvitsevansa elämäänsä välttämättä muita ihmisiä, koska hänen elämässää on taikaolentoja.

Musta Luna sopii tosi hyvin tällaiseksi hahmoksi, tavallaan jonkinlaiseksi tietäjäksi, luonnonvoimien luomaksi. Sellaiseksi hieman etäiseksi, mutta kuitenkin hyvin kiehtovaksi. Ja kuitenkin samaan aikaan niin hennoksi ("liikutella käsivarsiaan ja hentoa vartaloaan" etenkin tämä kohta toi sellaisen olon, että Luna on hyvin hento ja helposti rikkimenevä), mutta kuitenkin todella vahvaksi hahmoksi, sellaiseksi jota mikään ei voi pysäyttää vaan joka kulkee aina omia polkujaan. Tosi siististi toteutettu!

Tykkään myös siitä kielestä, mitä oot tässä käyttänyt. Tästä tekstistä tulee sellainen utuinen ja rauhallinen, kiehtova ja öö.. nyt on sana hukassa, mutta tosi mielenkiintoinen tunnelma! Tykkäsin hirveän paljon.

Iso kiitos tästä tekstistä, tää oli aivan mahtava! Kirjoitathan lisää Lunasta, kun osaat näin hyvin? :3
"When I say it doesn't hurt me, that means I can bear it."