Kirjoittaja Aihe: Seinäruusuja | S | Neville (& Ginny)  (Luettu 1526 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 549
  • 707
Seinäruusuja | S | Neville (& Ginny)
« : 08.08.2016 16:17:02 »
Ficin nimi: Seinäruusuja
Kirjoittaja: Odo
Beta: SparklingAngel
Genre: Draama, hitusen angstista romancee
Hahmot: Ginny & Neville, parituksiakin on
Ikäraja: Sallittu
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa maailman ja sen hahmot, minä vain lainaan, enkä saa tästä rahallista korvausta.
A/N: 15 minuuttia, ei ideaa, pakko kirjoittaa. Olkaa hyvä, tämän päivän sotasaalis, joka on niin hatusta revitty kuin olla jo voi. Se, että oliko hattu silinteri vai lippalakki jääköön arvoitukseksi. Kiitos Sparky, kun kävit tän läpi ja kerroit, et mukiinmenevä on! Kaikki kolme palasta loksahtaa Vuosi raapalehtien V:hen, ja viskataan koko höskä FF100: Puhdasveriset, sanan päätän myöhemmin.



Seinäruusuja

Neville tiesi, että Ginny oli vain lohdutuspalkinto. Ei, hän ei ollut edes sitä. Neville oli kuin harjoitteluun käyttämänsä harjanvarsi, jota Ginny kantoi mukanaan, koska ei ollut saanut ketään muuta joulutanssiaisiin. 

Oli heillä sentään jotain yhteistä, sillä kumpikaan ei ollut tarpeeksi rohkea pyytääkseen häntä, kenet oikeasti halusi. Harrya, joka veti tanssilattialle kolmen koulun oppilaiden katseiden alla Parvati Patilin, jolle ei ollut uhrannut neljään vuoteen kuin muutaman sanan. 

Turnajaisten Sankareiden tanssittua muut saivat luvan liittyä seuraan ja niin Neville veti Ginnyn mukanaan kompastellen ja punastuen. Heidän askeleensa eivät löytäneet yhteistä rytmiä, mutta heidän suuntansa oli kuitenkin yhteinen – hieman lähemmäs Harrya.

*

Harry katosi tanssilattialta ennen kuin he saavuttivat pojan, jolle olisivat halunneet suoda muutaman hymyn ja takellellun kohteliaisuuden. Molempien katse seurasi pullonvihreää kaapua ja tämän vaaleanpunaiseen verhottua seuralaista aina Ron Weasleyn ja toisen Patilin luokse. Ginny tuhahti ja näytti hetken aikaa rohkeammalta, mutta pian sekin hymy karisi.

Neville muistutti itseään, että Ginny oli vielä nuori. Niin nuori, ettei olisi saanut tulla yksin joulutanssiaisiin vaan oli tarvinnut hänet. Se oli jollain tavalla lohdullinen ajatus hänen katsoessa tytön katoavan väkijoukkoon hakeakseen heille juotavaa. 

Neljän hengen seurue ei vaikuttanut viihtyvän, kun Neville tarkkaili heitä kauempaa. Hän muistutti itseään, että ei ollut sopivaa katsoa Harrya liian pitkään. Silti pojassa jokin vetosi häneen. Ehkä juuri siksi, että hän tiesi heillä olevan jotain yhteistä, heidän vanhempansa. Augusta oli kertonut paljon Pottereista, mutta Neville ei ollut saanut tilaisuutta jutella niistä asioista Harryn kanssa, eikä hän uskonut olevan oikea ihminen niistä kertomaankaan.

Ginnyn saapuessa Neville oli jo kyllästynyt juhliin.
 
*

Ilta oli venynyt jo pitkälle ennen kuin Neville uskalsi ehdottaa nukkumaan menoa. Harry oli jo kadonnut kauan sitten, mutta silti hän oli jäänyt. Ginny oli päättänyt nauttia juhlista siitäkin huolimatta, että ei saanut olla rakkaansa kanssa.

 Neville tunsi olonsa vaivaantuneeksi, mutta veti silti Ginnyn vielä viimeiseen tanssiin tämän niin pyytäessä. Hän oli harjaantunut hieman tanssissa illan mittaan, eikä tyttö enää irvistellyt hänelle joka askeleella. Se oli oikeastaan mukavaa ja katsoessaan ruskeisiin ja palaviin silmiin Neville näki, että pinnan alla todella oli leijona, joka odotti heräämistään. 

Ehkä hänessäkin roihusi tuli, vaikka vielä tämän illan ja seuraavankin he olisivat pelkkiä harmaita seinäruusuja. 
“People can have lovers.
They can have friends. They can be together.



But when you think about it,
you’ll see that originally, we’re alone.”

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Vs: Seinäruusuja | S | Neville (& Ginny)
« Vastaus #1 : 18.08.2016 17:56:58 »
Lainaus
Heidän askeleensa eivät löytäneet yhteistä rytmiä, mutta heidän suuntansa oli kuitenkin yhteinen – hieman lähemmäs Harrya.
En olekaan lukenut Nelille/Harrya vähään (pitkään) aikaan. Mielenkiintoinen paritus, varsinkin kun ajattelee miten läheltä heidän kohtalonsa sivusivat toisiaan. Siis mikäli uskoo kohtaloon, ja Potteristihan uskoo :D

Nämä ovat vahvasti Canonille uskollisia pätkiä, mikä on hyvä asia. Avaat hitusen Nevillen sielunmaisemaa, sitä samaistumisen tunnetta jota hän muun muassa tuntee Harrya kohtaan. Miten hän haluaisi puhua, muttei oikeastaan uskalla.

Lainaus
Ehkä hänessäkin roihusi tuli, vaikka vielä tämän illan ja seuraavankin he olisivat pelkkiä harmaita seinäruusuja.
Ja taatusti roihuaa! Kiitos vielä mukavasta pikku välipalasta. :)
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii