Kirjoittaja Aihe: Eikä siinä vielä kaikki! VALMIS, James/Lily, K-11, romance, drama  (Luettu 55382 kertaa)

koete

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 1 117
  • ava: we♥it
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 26.4.
« Vastaus #60 : 30.04.2009 14:54:04 »
Vau, nää osat oli ihania. (:
Kirjotat hyvin, ja todella todentuntuisesti. Noi ihmiset oli helppo kuvitella, ehkä kuitenkin joihinkin osiin voi lisätä hiukan paikkojen kuvailua. Muttamutta.. tää oli todella hyvä. (: Ja joissain kohdissa sai nauraa ihan ääneen. (:
Jatkele vaan, kuhan jaksat, kerkeet, tahdot. (:

Mun kommentointi ei taas tänään onnistu.

Sinu

  • ***
  • Viestejä: 119
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 26.4.
« Vastaus #61 : 01.05.2009 17:05:52 »
Jipii!
Tämä on taas todella nerokas teksti! Lily oli hyvä valinta ja on hauska huomata kuinka hänkin eksyy aina ajatuksissaan pois aiheesta. Ei kukaan voi pysyä jatkustasti aiheessa tai ajatella vain koulua (mikä on turhan uskottu kuva ko. neidistä.) Myös se, että tämä ei ole sellaista ylimielistä toisille huutamista ja pissistelyä on suuri plussa. Annat Lilystä hyvin inhimillisen kuvan. Hiukasen tosin häiritsee, että Lilyllä on vähän yksi puolinen sanavarosto kun ollaan tekemisissä muiden kanssa. Siihen pitää ihan kiinnittää huomiota, sillä taasen hänen päässään tehdään niin hauskoja ja moni sävyisiä huomautuksia, että oksat pois.

Teet tästä myös hyvin uskottavan siinä suhteessa, että suurin todennäköisyys sille, että ihmisistä tulee pari, on ystävyys. Ei niin, että kun Lily huomaa Jamesin olevan vähemmän idiootti niin heti rakastutaan korvia myöten. Myös James on hyvin sympaattinen tapaus tässä kun hän murehtii ystäviään ja yksipuolista rakkauttaan.
Mistä tuli mieleeni, että minua alkoi nyt todella kiinnostamaan mikä kiikastaa Siriuksen ja Remuksen välillä. Toivoisin kuitenkin, ettet keksi mitään puolikevyttä tekosyytä, kuten että Sirius poltti Remuksen esseekokoilman, johon Remus on sitten kostanut kynimällä Siriuksen luudan. Tosin sinun mielikuvituksellasi et varmaankaan joudu turvautumaan moiseen (ja tietysti fanaattisena Sirius/Remus parituksen ihailijana elättelen toiveita...)

Mutta siis takaisin aiheeseen... Lilyn ystävät ovat kyllä aika lampaita (tuo on jäänyt päälle kun on lukenut tätä). Vaikka jokaisella on oikeus puhua ongelmistaan, kuulostaa aika turhamaiselta jauhaa samaa läpi kouluvuosien. (Kalkaroskin on ollut joskus Lilyn ystävä, mutta jos tämä tapahtuu viimeisenä vuonna, niin ymmärrän miksei hänestä ole edes mainintaa. Lisäksi liikaa hahmoja on liikaa...) Tietty koulujen kaltaisissa paikoissa sitä tulee vietettyä aikaa ihmisten kanssa, joita ei oikeastaan edes jaksa. Hyvä kuitenkin, että Lilyllä on yksi hyvä ystävä.

Taisi tulla taas ladeltua kasa itsestäänselvyyksiä, mutta tämä todella on kommentoinnin arvoinen. Jatkoa siis hartaasti odotellessa...
Kiitos!
Jag tänker banka dig gul och blå!

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 392
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 26.4.
« Vastaus #62 : 02.05.2009 11:10:04 »
A/N: Oi, olette ihania! Ja heti tämän kirjoittaminen alkoi taas inspiroida enemmän, outoa  ??? :D

NeitiMusta, kiitoksia! :)

Ginevré, kiitos! Minäkin olin vähän järkyttynyt tuosta "Lily kertoo Jamesille pitävänsä Justinista" -kohdasta, se ei nimittäin muistaakseni kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin mitenkään :D

teinirinsessa, kiitos! Tanssiaisista puhutaan lisää jo tässä tänään ilmestyvässä luvussa ;)

Fantasy, kiitoksia! Saapi nähdä, miten tanssiaisten kanssa käy :D

erikka, kiitos paljon, olipas kommentilla pituutta! :) Olen tosi iloinen, että olet tykännyt, ja jatkoa tulee nyt!

pihlajanmarja, kiitoksia! Hih, pitää katsoa, mitä Siriukselle ja Remukselle käy :D Ja olen tosi iloinen, että tämä tarina on tuntunut edelleen säilyvän mielenkiintoisena! Se on aina vähän pelottavaa, kun itse on niin vaikea tietää että tippuuko taso vai ei :D

Winthrop, kiitos :) Hmm, luulen ettei Sirius, Remus ja luutakomero ihan toteudu tässä ficissä, mutta katsotaan, katsotaan :D Ja huippua, että Lilyn kaverit eivät ole olleet kovin ärsyttäviä! Minua he jatkuvasti vähän hämmentävät, kai sen takia, että tässä tarinassa on jotenkin niin kärkevä kirjoitustyyli, että kaikista hahmoista tulee vähän outoa :D Mutta ainakin kirjoittaminen on kivaa!

Liinalotta, kiitos paljon! :) Luulen että "tarvitsee" olisi tässä yhteydessä semmoinen naseva ilmaus, eli ihan oikea sana siis :D

rentunlupiini, kiitoksia! :) Olen tosi iloinen, että olet tykännyt, ja sekin on hauska kuulla, että Lilyn ajatusmaailmassa on jotakin tuttua!

Arte, kiitos! Mä yritän koota kaiken voimani ja toteuttaa ainakin yhden erilaisen alun :D Apua, ja en suoraan sanottuna edes muista, mihin asti olen sanonut aikovani kirjoittaa! Tällä hetkellä haasteena olisi saada Lily ja James tykkäämään toisistaan, sekin tuntuu varsin kinkkiseltä välillä, mutta eiköhän siitä selvitä. Ja häät tahtoisin kirjoittaa myös!

Melodie, oi ihanaa, kiitos kommentista :) Ei meilläkään päin ole ikinä tullut mitään pullonpyöritysjuttuja! Tai on, mutta ei todellakaan mitään kunnollisia tehtäviä/totuuksia, ja ehkä toisaalta ihan hyvä niin :D Ja nyt alkaakin olla jo vähän yli-ikäinen olo pullonpyöritykselle, oi voi... Ruthia on hauska kirjoittaa, olen ehdottomasti sitä mieltä, että Ruth on vain ihminen ja todennäköisesti ihan mukava ihminen, mutta Lilyn silmien läpi sitä on mahdotonta nähdä :D

elzz, kiitos kovasti! Hih, toivottavasti Lily pääsee yli tunnontuskistaan :D Mutta eiköhän, eivät ne näyttäneet kovin pysyviltä. Olen iloinen, että olet tykännyt tästä ficistä tähän asti :)

koete, kiitos! Paikkojen kuvailu taitaa olla vähän vähällä sen takia, että näkökulma on Lilyn päässä, ja Lily ei taida kauheasti kiinnittää huomiota paikkoihin vaan ennemminkin muihin asioihin :)

Sinu, jippii, ihanan pitkä ja pohdiskeleva kommentti! Kiitos :) Lilyn ystävien kuvailu on tosiaan mennyt aika kärkeväksi, johtuu ehkä osittain kirjoitustyylistäkin, mutta toisaalta varmaan siitä, että en ole jaksanut panostaa vaan olen keskittynyt niihin juttuihin, joita niistä kavereista on jo tullut puhuttua. Mutta oikeastihan Lily vain kiinnittää huomiota siihen samojen juttujen kertaamiseen ja oikeasti Lilyn kaverit ovat ihan kivoja :D

Sitten asiaan!

*


7. luku

Minun ei olisi pitänyt kertoa Jamesille. Siis sitä, että olen rakastunut Justiniin. Ihan totta, minun elämäni on muuttunut vielä vaikeammaksi sen jälkeen, enkä minä oikeastaan olisi kaivannut enää lisää vaikeuksia. Tai täytyy myöntää, ettei elämässäni ollut kauheasti juhlimista ennenkään, mutta se oli sentään ärsyttävää hyvin tutulla tavalla.

Olen kyllä aika varma, että James ei ole kertonut kenellekään. Jos hän olisi kertonut jollekin ystävistään, hän olisi kertonut saman tien kaikille, jos minä nyt jotain heidän käyttäytymissäännöistään tajuan. Ja jos James olisi kertonut ystävilleen, se olisi tarkoittanut myös Siriusta, eikä Sirius ikinä olisi pystynyt olemaan hiljaa ja minä olisin jo lähtenyt maasta tai jotain, mutta tässä minä edelleen istun liemien tunnilla.

Sitä paitsi jostain kumman syystä minä en edes osaa kuvitella, että James kertoisi minun asioitani eteenpäin. Se on tietysti tosi tyhmää, koska eihän minulla ole mitään järkevää syytä luottaa Jamesiin, mutta jostain syystä minä vaan, hmm, taidan luottaa häneen. Jollain tavalla.

Tässä on nyt vain se ongelma, että minä olen vähän vainoharhainen. Tai siis, ainahan minä olen ollut vähän vainoharhainen, mutta nyt minä alan olla entistä enemmän, ja se on jo huolestuttavaa. Mutta minusta ihan totta tuntuu, että James tuijottaa koko ajan Justinia, joka istuu toisella puolella luokkaa ja yrittää erotella koiruohoa ja valajanviljaa toisistaan ja näyttää aika keskittyneeltä ja aika hyvältä. Siis Justin. James puolestaan näyttää aika surulliselta ja vähän siltä, että hän haluaisi löydä Justinia, ja minulla on jotenkin kurja olo hänen puolestaan. Lisäksi minä jotenkin samaistun Jamesiin, koska minunkin tekisi usein mieli lyödä Justinia. Ja suudella, mutta sitä ei nyt lasketa.

Lisäksi minusta on tullut kauhean lörpöttelevä. Tähän mennessä minä olen selvinnyt rakastuneena kertomatta kenellekään muulle kuin Annelle ja yhdelle ruukkukasville meidän olohuoneessa, enkä minä ole oikein edes halunnut kertoa kenellekään muulle. Ensinnäkin se joku muu olisi saattanut nimittää tätä pieneksi ihastumiseksi (mutta voi hyvä Merlin, mikä pieni ihastuminen kestää kuusi ja puoli vuotta, vaikka yhtään mitään ei tapahdu) tai muistuttaisi, että Justin seurustelee (ai, en ollutkaan huomannut, kiitos vaan kun kerroit).

James sentään tajuaa, kuinka traagista tämä on. Se on tosi harvinaista, ja olen itse asiassa aika järkyttynyt, että James kykenee siihen. Siis Jameshan reagoi minun tunnustukseeni kutakuinkin parhaalla mahdollisella tavalla. Paljon paremmin kuin Anne aikoinaan, tosin Annen kommentti (varsin myötätuntoinen ”voi paska”), oli myös ihan hyvä.

Mutta nyt minä sitten kerroin Meganille.

En edes ihan tajua miksi. Ehkä Jamesille kertominen vaan on saanut pääruuvini löystymään tai jotain.

Meillä oli ollut taikaolentojen hoitoa, ja Hannah ja Anne olivat lähteneet jo kesken tunnin, koska ruostekoppiainen oli purrut Hannahia keskisormeen, ja Anne oli lähtenyt saattamaan Hannahia sairaalasiipeen, koska kipeä sormi olisi saattanut haitata Hannahin kävelemistä. Me siis kävelimme tunnin jälkeen kohti linnaa, ja Megan pudotti vahingossa laukkunsa maahan, ja kun hän kumartui nostamaan sitä, minä vaan yhtäkkiä sanoin tykkääväni Justinista.

Ihan totta, en suunnitellut sitä. Minä näköjään teen nykyään paljon tyhmiä asioita suunnittelematta.

”Tykkäät?” Megan toisti, suoristautui sen laukun kanssa eikä edes tajunnut, että roikotti laukkua väärin päin. ”Siis tykkäät tykkäät?”
”Joo”, minä sanoin, ja kurkkuni tuntui äkkiä ihan kauhean kuivalta.
”Okei, tämä pitää nyt tehdä selväksi”, Megan sanoi ja yskähti vähän, ”siis olet ihastunut?”
”Tuota”, minä sanoin, ”sitä on jatkunut jo aika kauan, eikä se ihan…”
”Merlin”, sanoi Megan, ”yritätkö sinä sanoa, että olet rakastunut Justiniin?”
”No tuota”, minä sanoin, ”se voisi olla ehkä, hmmm, loogisin tapa sanoa – ”
”Merlin”, Megan tokaisi uudestaan. Toivottavasti Merliniä ei haittaa, että hänen nimeään lausutaan turhaan.

Me kävelimme vähän matkaa eteenpäin. Jossain vaiheessa tajusin puristavani käsiäni yhteen ja yritin irrottaa niitä, ja se vei mukavasti ajatuksiani pois Meganista, joka näytti aika vakavalta. Ja sitten aloin oikeasti tajuta, että voi luoja, olen kertonut Meganille. Justinista. Olen kertonut Meganille Justinista. Enkä tiedä miksi, enkä myöskään voi sanoa, että minua oikeastaan edes kaduttaisi.

”Kuinka kauan?” Megan kysyi lopulta.
”Ykkösestä asti”, minä sanoin.
Meganin suu loksahti vähän auki. Se näytti oikeastaan aika huvittavalta, koska yleensä Megan näyttää aina suhteellisen fiksulta, vähän niin kuin Hannah näyttää aina nätiltä. Annesta on vähän paha mennä sanomaan mitään, ja itsestäni minulla ei ole aavistustakaan.

”Niin kauan?” Megan kysyi hetken päästä, mutta ei kuulostanut älyttömän järkyttyneeltä, tai suuttuneelta, tai paheksuvalta. ”Mikset sinä kertonut?”
Eikö se ole aika ilmiselvää? ”No tuota, minähän en oikein voi kertoa Hannahille.”
”Ai niin”, Megan tokaisi. Hänen otsansa rypistyi mietteliäästi, vähän niin kuin silloin, kun hän miettii, miten voisi välttää sekä Irlannin että lampaat ja pitää silti Owenin. ”Ehkä Hannah olisi vähän järkyttynyt, mutta…”
”Vähän? Hänhän puhuu jatkuvasti”, okei, ei ole minun vikani, että pidin tässä vaiheessa tauon kiristelläkseni hampaitani, ”heidän häistään.”
”No joo”, Megan myönsi. ”Voi hitto.”

Tiedän. Todellakin tiedän.

”Minä olen kyllä kertonut Annelle”, myönsin sitten. ”Mutta sinulle oli jotenkin hankalampi kertoa, koska sitten olisin kertonut kaikille paitsi Hannahille, ja koska…”
Megan rypisti otsaansa. ”Mitä koska?”
”Öh. Koska sinä seurustelet.”

Megan näytti vähän hämmentyneeltä, sitten vähän vähemmän hämmentyneeltä, ja sitten hän astui vahingossa mutalätäkköön ja irvisti aika paljonpuhuvasti. Kun hän oli saanut suurimman osan mutaa kaadettua pois kengästään, joka sivumennen sanoen sattui olemaan nahkaa, hän huokaisi syvään ja laittoi sen kengän takaisin jalkaansa.

”Koska minä seurustelen?” hän toisti. ”Ja olisin saattanut suuttua sinulle siitä, että tykkäät pojasta, joka on varattu? Koska minä olisin ehkä puolustanut kaikkia seurustelevia pareja aina ja kaikkialla, koska satun itse seurustelemaan?”
Minähän sanoin, että Megan on fiksu. ”No, vähän sinne päin.”
”Mutta en minä ole seurustellut kuutta ja puolta vuotta.”
Okei, se on totta. ”Mutta minä olen vähän hidas… kertomaan tuollaisia juttuja.”
”Kuusi ja puoli vuotta on ’vähän hidas’?”
”Tai tosi hidas.”

”No joo”, Megan jatkoi, ”en minä tuosta loukkaannu. Jos sinä tykkäisit Owenista, se olisi ehkä vähän hankalampaa, mutta en minä aio olla mustasukkainen Ruthin puolesta. Sitä paitsi – ” hän piti pienen tauon ja kohautti sen aikana olkapäitään, ” – se on varmaan joka tapauksessa niin vittumaista sinulle, etten viitsisi mennä sanomaan mitään.”

Yksi juttu tässä välissä. Megan ei käytä sanaa ”vittumainen.”

”Vittumaista?”
Megan virnisti vähän puolittaisesti. ”Joo. Olettaisin. Tai siis, minä tykkäsin kolmetoistavuotiaana yhden kesän serkustani, joka sattui olemaan kahdeksantoista ja kihloissa naapurinsa tytön kanssa. Nyt heillä on jo kolme lasta. Mutta joka tapauksessa minä tykkäsin hänestä silloin kolme kuukautta ja kutakuinkin hakkasin päätäni seinään, koska se oli keskimäärin aika kamalaa. Varsinkin, kun he tykkäsivät käydä meillä kylässä ja sitten istua tuntikausia pihakeinussa sopivasti juuri minun ikkunani alla nuoleskelemassa. Minun teki heittää heitä vaatekaapilla. Ja se oli kuitenkin vain kolme kuukautta.”

”Oho”, minä tokaisin. ”Sinä et ikinä kertonut.”
Hän kohautti olkapäitään. ”No, en ole näköjään ollut ainoa. Mitä luulet, saako tämän kengän puhdistettua?”

Okei, se oli aika lässähtävä loppu hyvälle keskustelulle, mutta minä en oikeastaan edes ärsyyntynyt. Megan ei ole maininnut koko juttua kertaakaan sen jälkeen, mutta muutaman kerran, kun Hannah on ruvennut puhumaan Justinista ja Ruthista vähän liian intohimoisesti, Megan on vaihtanut aiheen aika ovelasti, eikä se edes ole ollut yhtään läpinäkyvää, koska ainahan Megan puhuu niistä lampaista. Ja nyt minusta tuntuu, että minun ja Meganin välit ovat paremmat kuin vuosikausiin, vaikken edes ole tajunnut, että niissä olisi ollut jotain vikaa. Lisäksi minusta tuntuu, että me jätämme Hannahin ihan törkeästi ulkopuolelle kaikesta eikä hän edes tiedä sitä, mutta toisaalta mikä pakko hänen on jauhaa koko ajan niistä häistä? Tai mainita ne kerran viikossa?

”Lily? Mitä James tekee?”

Vilkaisen Hannahia. Ai niin, liemien tunti. Katson Jamesin pulpettia kohti, mutta häntä ei nyt näy, ja Sirius istuu tyhjän paikan vieressä katsoen luokan toiselle puolelle sen näköisenä, että on yhtä kyllästynyt kuin minä Justinista pitämiseen. Ja Justinista puheen ollen, hän on omalla paikallaan ja näyttää vähän hämmentyneeltä, kun James seisoo lattialla olevan noidankattilan vieressä ja valittaa aika kovaan ääneen siitä, miten sitä ei olisi ylipäänsä pitänyt jättää pulpetin reunalle ja jos Justin on niin paksukalloinen, ettei tajua sitä, se ei todellakaan ole hänen ongelmansa.

”Ei aavistustakaan”, vastaan Annelle ja yritän keskittyä omaan liemeeni. Olen tosin aika varma, että sen pitäisi olla tässä vaiheessa violettia eikä sateenkaarenväristä.

*

”Mitä ihmettä se oli?” minä kysyn.

James tuijottaa eteensä. Hän istuu yksin oleskeluhuoneessa, tuijottaa vastapäistä seinää ja pitää sylissään loitsujen oppikirjaa, joka on väärin päin. Se näyttää oikeastaan aika surulliselta, tai ehkä vähän pelottavaltakin. Ehkä sen takia kolmasluokkalaiset ovat kokoontuneet vastakkaiseen nurkkaan eivätkä ole levittäytyneet ympäri huonetta niin kuin yleensä. Mietin hetken, pitäisikö minun mennä sanomaan heille, että heidän kuuluisi olla jo nukkumassa, mutta toisaalta kello on vasta puoli yhdeksän. Ehkä he lähtevät kohta joka tapauksessa.

”Missä muut ovat?” kysyn istuutuessani hänen viereensä.

Hän räpäyttää silmiään ja katsoo lopultakin minua. Hänen tukkansa on pörrössä niin kuin aina, ja heittää kummallisella tavalla varjoja hänen otsalleen ja silmilleen. Hän hymyilee jotenkin vinosti sellaisella puoliksi irvistävällä tavalla niin, että hänen vasen poskensa kohoaa. Vähän niin kuin hän katsoisi aurinkoon ja siristäisi toista silmäänsä. Ja hän näyttää aika väsyneeltä. Hänen silmiensä alla on mustat varjot eikä hänen silmissään ole nyt sitä virnistystä, joka aina ärsytti minua.

James kohauttaa olkapäitään. ”Makuusalissa kai.”
”Ja sinä et ole siellä, koska…?”
”Miksi pitäisi?” hän sanoo vähän terävästi, mutta sitten hänen kasvonsa jotenkin rentoutuvat ainakin vähän, tai tarkemmin sanottuna se kireä ilme näyttää vähän valahtavan niiltä pois. ”Sori. Sirius ja Remus hyppäävät puoli metriä ilmaan, jos edes sattuvat katsomaan toisiaan silmiin, ja Peter on sulkeutunut omaan kuplaansa. Eikä siinä mitään, niin minäkin yleensä teen, mutta nyt tekisi vain mieli heittää heitä kaikkia vaikka herätyskellolla. Joten ajattelin, että olisi varmaan paras häipyä.”
”Kuulostaa fiksulta”, minä sanon. Jotenkin minun keskustelutaitoni on vaan joskus tosi rajallinen. ”Tuota, mitä se siellä liemien tunnilla…”

En oikein osaa kysyä sitä mitenkään kunnollisesti, mutta onneksi James tajuaa. Ensin hän hymyilee vähän, sitten vakavoituu, sitten nojaa päätään sohvan selkänojaa vasten, paitsi että koska hän on kuitenkin aika pitkä, hänen takaraivonsa kolahtaa seinään sohvan takana, ja hän irvistää ja sitten se muuttuu virnistykseksi ja sitten hän huokaisee.

”Ei aavistustakaan”, hän sanoo. ”Tai siis, minua alkoi ärsyttää älyttömästi, joten minä kävelin hänen pulpettinsa ohi ja pudotin noidankattilan lattialle ja aloin huutaa hänelle. Niin se kai kutakuinkin meni.”
”Miksi? Ei Justin – ”
” – ole tehnyt mitään, kyllä minä tiedän.” James kuulostaa aika väsyneeltä. ”Mutta se vaan… minä vaan…”
”Voisit seuraavan kerran tehdä sen Ruthille”, minä sanon. ”Tai jotain vastaavaa. Vaikka vahingossa värjätä hänen hiuksensa sinisiksi tai jotain. Tai kaataa hänen päähänsä jonkun liemen. Minä aina tahtoisin, mutta joutuisin varmaan mielentilatutkimukseen.”

James naurahtaa. En ole ihan varma, tarkoitinko sitä vitsiksi, mutta olen kyllä iloinen, ettei hän näytä nyt niin apealta.

”Mitä hittoa Justinissa on?” hän kysyy sitten.
Minä vilkaisen ympärilleni. Kolmosluokkalaiset näyttävät siltä, etteivät huomaisi, vaikka oleskeluhuone räjähtäisi heidän ympärillään, eikä täällä ole edelleenkään ketään muuta, mutta varmuuden vuoksi teen nopean hiljennysloitsun meidän ympärillemme. Kolmosluokkalaiset eivät ainakaan tajua sitä, että suumme liikkuvat mutta ääntä ei kuulu.

”Ei aavistustakaan”, vastaan kysymykseen.
James nyökkää. ”Arvasin.”
”Mitä?”
”Sama täällä.”
”MITÄ?”

James virnistää. Okei, minä olen iloinen, että olen onnistunut piristämään häntä, mutta onko häntä pakko piristää minun kustannuksellani?

”Sama täällä”, hän toistaa, ”minulla ei oikein enää ole aavistustakaan siitä, minkä takia minä pidän sinusta. Kai siihen oli joku syy silloin aikoinaan, mutta minä en kerta kaikkiaan vaan enää saa sitä päähäni.”
Minä istun paikallani ja mietin, pitäisikö minun loukkaantua. Jamesin silmiin on palannut se ärsyttävä virne ja ihan totta, minun tekisi mieli lyödä häntä ja häipyä, mutta jotenkin en voi. Silloin hän voittaisi, tai siis voittaisi jos verta vuotavaa nenää voidaan sanoa voitoksi. Ja lisäksi minä paljastaisin, että minä en ihan totta olisi halunnut kuulla tuota.

”Se on oikeastaan kaikki sinussa”, hän jatkaa sitten, eikä hänen äänensä ole enää yhtä ärsyttävä, vaan itse asiassa aika… mietteliäs. Ja vähän epäröivä. ”Se syy. Luulisin. Ainakin nykyään. Kaikki mitä sinä teet. Vaikka kaivaisit nenääsi, se olisi varmaan jollain tavalla söpöä.”

Merlin. En minä tätäkään halunnut kuulla. Nielaisen ja olen aika varma, että olen kohtalaisen punainen.  No, James on myös.

Ja mitä tuohon muka pitäisi sanoa? Minä olen ihan totta pahoillani, etten tykkää hänestä. Tai siis että en tykkää niin paljon, että siitä olisi hänelle iloa. Tai että olen niin koukussa Justiniin, etten yksinkertaisesti pysty pitämään Jamesista, joka on laskenut kätensä sohvan selkänojalta, ja siinä vaiheessa tajuan, että jos olisin istunut yhtään lähempänä häntä, me olisimme luultavasti näyttäneet parilta.

”Sori”, minä sanon lopulta.
James nyökkää, mutta ei sano mitään, enkä minäkään ihan totta osaa sanoa yhtään enempää. Istumme siinä suurin piirtein kymmenen minuuttia, ennen kuin James sanoo jotain vessaan menemisestä. Minä tuijotan hänen selkäänsä, kunnes hän katoaa makuusaliin johtaviin portaisiin.

*

Älkää ymmärtäkö väärin. Minä olen ihan myötätuntoinen ystävä. Joskus vaan en yksinkertaisesti yhtään tiedä, mitä ylipäänsä voin sanoa, ja tämä taitaa olla juuri sellainen hetki.

”Tuota noin”, Anne sanoo aika hitaasti äänensävyllä, joka kuulostaa aika samalta kuin minun aivosoluni tällä hetkellä, ”mikä nyt sitten oikeastaan on vialla?”
Hannah yrittää löytää suklaalevyä matka-arkustaan. Se ei näytä onnistuvan kovin hyvin, koska hän on uponnut arkkuun niskaansa myöten ja hänen jalkansa sätkivät sängyn päällä, mutta toisaalta käytännöllisyys ja Hannah eivät ole ennenkään olleet ihan parhaita kavereita. Hannah on itse asiassa aika ilmiselvä yksilapsisen perheen hemmoteltu ainokainen, lukuun ottamatta tietysti sitä, ettei hän ole yksilapsisesta perheestä.

Tai sitten minä olen vähän puolueellinen, koska juuri nyt hän on löytänyt suklaalevyn ja päätynyt heittämään käärepaperin minun tyynylleni, ja vaikka minä pidän suklaasta, en tykkää suklaalta tuoksuvista tyynyistä, koska ne tekevät minut vain nälkäisiksi, eikä niitä voi edes syödä.

”Miten niin mikä on vialla?” Hannah kysyy otsa rypistyen ja avaa sitten suunsa niin kuin aikoisi vastata omaan kysymykseensä.
Megan käy pesemässä kätensä ja tulee sitten takaisin. Siihen mennessä Hannah on sulkenut suunsa ja kohauttanut olkapäitään.
”Okei, ajatellaan tätä nyt ihan rauhallisesti”, minä sanon ja vedän syvään henkeä. Hannahkin näyttää vähän rauhallisemmalta, mutta se saattaa kyllä johtua myös suklaasta. ”Thomas menee jonkun toisen kanssa joulutanssiaisiin. Onko se nyt niin paha juttu?”
Hannah tuijottaa minua niin kuin minulta olisi jäänyt jokin tosi tärkeä juttu huomaamatta.
”Ei ne joulutanssiaiset”, Hannah sanoo (vähän epäselvästi, mutta sekin johtuu kaiketi suklaasta). ”He seurustelevat. SEURUSTELEVAT.”

Minä katson Annea. Anne tuijottaa ulos ikkunasta sen näköisenä, että joko hänen keskittymisensä on lähtenyt lomalle tai sitten hän toivoo, että se olisi tehnyt niin. Megan yrittää pyyhkiä pölyjä kaapin päältä.

”Okei”, minä sanon, ”Thomas siis seurustelee. Etkös sinä pari päivää sitten puhunut siitä, miten et halua seurustella hänen kanssaan?”
Hannah kohauttaa olkapäitään. Anne pudistelee huomaamattomasti päätään, mutta ehkä hän yrittää sanoa Meganille, että tykkää niistä katossa roikkuvista hämähäkinseiteistä kovasti. Tai sitten tämä keskustelu on vaan tuhoon tuomittu.

”Lily”, Hannah sanoo, ”olisitko muka itse iloinen, jos James alkaisi seurustella?”
Minä rypistän otsaani. ”En kai. Mutta se on ihan eri asia. James on sanonut olevansa ihastunut minuun – ”
”Mutta sinä et edes tykkää hänestä”, Hannah tokaisee.
”Kylläpäs”, minä sanon ja alan sitten miettiä, mikä ihmeen logiikka tässä keskustelussa enää oikein on. ”Tai siis, en sillä tavalla. Kaipa hänellä on oikeus seurustella kenen tahansa kanssa, mutta se olisi aika kummallista – ”
”Tämäkin on kummallista!” Hannah sanoo ja puristaa suklaata aika aggressiivisen näköisesti. ”Kuvittele nyt, se poika on ärsyttänyt minua ikuisuuden ja yhtäkkiä alkaa vaan seurustella jonkun muun kanssa! Miten ihmeessä se muka ei ole kummallista?”

”Minä taisin sopia tapaavani Owenin kohta”, Megan sanoo.
”Minä taisin – ” Anne aloittaa ja rypistää otsaansa. ”Tai en sittenkään.”
”Sinun täytyy vaan kestää”, minä sanon Hannahille kokemuksen syvällä äänellä. ”Ehkä Thomas ei seurustele kauaa. Ja sitten sinä voit alkaa seurustella hänen kanssaan.”
”En minä halua seurustella hänen kanssaan!” Hannah tokaisee.
”Minusta tuntuu, että meillä on tässä pieni ristiriita”, Megan sanoo. ”Minun pitäisi ihan totta mennä…”
”Miksi ihmeessä Rory?” Hannah ärähtää. ”Rory Lloyd?”
”Mitä Rorysta?”
”Thomasin tyttöystävä! Minkä ihmeen takia Thomas ryhtyisi seurustelemaan hänen kanssaan?”
Megan kohauttaa olkapäitään. ”Vaikea sanoa. Ehkä hän on ihastunut.”

Hannah mulkaisee Megania ja näyttää ihan siltä, että aikoo sanoa jotain lampaista, mutta ei sitten sanokaan. Se olisi kuitenkin aika julmaa, koska lampaat ovat Meganille aika herkkä asia.

”Minusta sinun pitäisi keksiä joku muu”, Anne sanoo samalla, kun yrittää piirtää etusormellaan ikkunaan jotain kuvaan. En oikeastaan edes halua tietää, mikä se kuva on. ”Ihan totta. Sinä väität, ettet ole ihastunut Thomasiin ja ettet halua seurustella hänen kanssaan. Mitä sinä nyt sitten tarkalleen ottaen haluat?”
”Ei aavistustakaan”, Hannah sanoo äkkiä hyvin rauhallisesti ja ojentaa Meganille suklaata, jota Megan ei kylläkään ota vastaan. ”Mutta en ainakaan tätä. Voi hitto. Nyt minun pitää etsiä joku muu joulutanssiaisiin.”

Vilkaisen Annea, ja hän kohauttaa toista olkapäätään. No, ainakin Hannahilla on edelleen jonkinlainen ote todellisuudesta.

”Niin”, Megan sanoo, ”Rory ei luultavasti tykkäisi, jos yrittäisit mennä tanssiaisiin hänen poikaystävänsä kanssa.”
”Kenen kanssa te menette?” Hannah kysyy.
”Owenin.”
”Tiedetään. Anne?”
”Harryn”, Anne sanoo ja virnistää aika kummallisesti, ”ja ihan totta, minä en nyt aio olla missään tekemisissä ruuan kanssa. Paitsi tietysti niissä tavallisissa tekemisissä. Syödä ja niin edelleen.”

Megan ja Hannah näyttävät vähän yllättyneiltä. Minulla ei ole aavistustakaan, miltä minä näytän, enkä minä oikeastaan ehkä edes halua tietää. Tämä keskustelu ei ole kovin mukava, koska kyllä minä tajuan, että joulutanssiaiset lähestyvät koko ajan kauheaa vauhtia eikä minulla ole aavistustakaan, mistä minä saisin parin. Tai että kenet minä haluaisin.

Paitsi tietysti että haluaisin Justinin, mutta jotenkin minun aivoni suodattavat sen vaihtoehdon pois jo melkein saman tien. Se on kyllä oikeastaan aika kummallista. Joskus minun on vähän vaikea muistaa, olinko minä nyt sitten rakastunut vai enkö ollutkaan, kun aivoni ovat jo tässä kuuden ja puolen vuoden aikana oppineet suodattamaan mahdottomia ajatuksia pois ennen kuin ne edes ehtivät tietoisuuteeni asti.

Tämä onkin hyvin kausiluontoista. Aina välillä minä kuvittelen, että nyt minä pääsen yli Justinista. Sitten tapahtuu jotain, esimerkiksi sellaista että hän sanoo minulle jotain, tai sitten ei tapahdu mitään, ja joka tapauksessa ennen pitkää käy niin, että minä olen ihan yhtä rakastunut kuin ennenkin, enkä voi ajatella mitään muuta. Ja sitten kun minä olen aikani tuijottanut häntä ja Ruthia jossain sohvannurkassa ja toivonut, että voisin lyödä päätäni seinää vasten ilman, että sille koituisi vielä entistäkin pahempaa vahinkoa, minä yksinkertaisesti turhaudun tosi pahasti. Sitten minun tekee mieli lähinnä lyödä Justinia, ja se taas johtaa siihen, että ennen pitkää minä rupean kuvittelemaan, että nyt minä pääsen hänestä yli. Ennen kuin olen taas ihan lääpälläni seuraavan kerran.

”Onko Harry suostunut jo?” Megan kysyy näyttäen vähän epäilevältä. Toisaalta Megan näyttää aina vähän epäilevältä, mutta se johtuu varmaan siitä, että hän on kuitenkin aika fiksu, ja pakko myöntää, että hänellä todellakin on usein syytä näyttää vähän epäilevältä.

”On”, Anne sanoo.
Hannah rypistää suklaalevyn käärepaperin ja heittää sen sängyn alle. ”Miksi?”
Anne ei oikein edes näytä loukkaantuneelta. ”Ei aavistustakaan. Kai hän on jo unohtanut sen lihamurekejutun.”
”Eikä ole”, Megan sanoo saman tien. Se näyttää aika automaattiselta, vähän kuin purukumikone, jolle syöttää rahan ja sieltä tulee automaattisesti purukumia. ”Ei kukaan unohda sellaista niin nopeasti.”
”Ehkä hän yrittää kostaa sinulle”, Hannah ehdottaa ystävällisesti.
”Eikä yritä”, Megan sanoo. ”Harrylla ei olisi ikinä kanttia siihen. Ja sitä paitsi hän on kuitenkin suhteellisen fiksu. Kyllä hän tajuaa, että hän vain saisi seuraavalla kerralla päähänsä esimerkiksi kurpitsasta.”
”Eikös Lily heittänyt Jamesia aikoinaan kurpitsalla?” Anne kysyy. ”En minä voi matkia häntä. Se ei olisi kovin omalaatuista.”
”Ehkä sinä opit joskus ratkaisemaan asiat puhumalla”, Megan sanoo. ”Sitten sinun ei tarvitse heitellä mitään.”

”Mistä ihmeestä me olimme puhumassa?” Hannah kysyy ja näyttää sitten kokevan ilahduttavan valaistumiskokemuksen. Minä melkein jo ehdin toivoa, että se tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että hän tajuaisi meidän puhuneen suklaasta ja siirtyisi etsimään seuraava levyä, mutta minun toivomuksenihan eivät yleensä käy toteen. ”Kenen kanssa Lily on menossa?”

”Ei aavistustakaan”, Anne sanoo. ”Minä olen yrittänyt ehdottaa Jamesia, mutta hän ei ole kai vielä suostunut.”
”Kumpi? James vai Lily?”
”Lily. Kai James suostuisi.”
”Paitsi jos hän ehtii saada jonkun toisen”, Megan sanoo. ”Minun mielestäni Lilyn pitäisi kyllä jo toimia.”
”Ehkä Jameskin alkaa seurustella”, Hannah sanoo näyttäen aika järkyttyneeltä. En ihan tajua, miksi, mutta päättelen kuitenkin, että nyt on ehkä minun vuoroni sanoa jotain.
”Ehkä minä en vaan halua mennä Jamesin kanssa”, minä sanon. ”Eikä James ala seurustella.”
”Mistä tiedät?” Hannah kysyy. ”Minä olin ihan varma, ettei Thomas – ”
”Eikö se olisi vähän outoa?” minä kysyn. ”Siis jos minä pyytäisin Jamesia tanssiaisiin?”
”Kyllä tytöt voivat pyytää poikia”, Megan sanoo.
”Ei kun”, minä korjaan, ”että minä pyytäisin Jamesia. Jamesia. Koska James kuitenkin pitää minusta ja minä tiedän sen. Eikö se olisi jotenkin epäreilua?”
Muut katsovat toisiinsa. En ole ihan varma, miten se onnistuu, koska heitä on kolme, mutta ehkä he ovat vaan harjoitelleet kovasti.

”Tuota noin”, Anne sanoo lopulta, ”epäreilua ketä kohtaan?”
”Jamesia!”
”Koska hän pääsisi joulutanssiaisiin sen tytön kanssa, josta tykkää?”
”Koska minä antaisin hänelle vääriä toiveita!”
”Korjatkaa, jos olen väärässä”, Megan tokaisee, ”mutta jotenkin minä olen saanut sellaisen käsityksen, että sinä olet kertonut hänelle aika monta kertaa, ettei sinua kiinnosta.”

Se on kieltämättä ihan hyvä pointti.

Ja ohimennen sanoen on aika kummallista, että ajatus joulutanssiaisista ja Jamesista alkaa tuntua koko ajan luontevammalta. Tietysti minä olen vähän hidas käsittelemään tällaisia asioita, joten pohdin sitä muutaman viikon samalla, kun Hannah tekee kylppärin peiliin listaa pojista, jotka eivät ole Thomas. Hannah ei oikein pääse mihinkään ratkaisuun, paitsi tietysti nimien määrä listalla kasvaa. Lisäksi meistä muista alkaa pikkuhiljaa näyttää, että Hannah ehkä jopa oikeasti pitää Thomasista, ja että se saattaa jopa jatkua vaikka siihen asti, että Thomas ja Rory joskus eroavat. Siinä vaiheessa Hannahin tunteet takuulla muuttuvat, mutta se nyt ei ole oleellista.

Minusta on muuten oikeasti aika epäreilua, että Megan ja Anne jauhavat siitä, miten Thomas ja Rory kuitenkin ennen pitkää eroavat. Eikä Hannah edes ole mitenkään erityisen rakastunut Thomasiin! Eihän hän edes myönnä mitään! Ja että minkä ihmeen takia kohtalo on niin julma, että nimenomaan minä tykkään juuri siitä pojasta, joka ei kaikkien muiden järkevien ihmisten tavalla harrasta pieniä, puolen vuoden tai parin vuoden seurustelusuhteita ja löydä elämänsä naista vasta kaksikymmentäviisivuotiaana? Miksi ihmeessä minulle sattuu juuri se luonnonoikku, joka vakiintuu kaksitoistavuotiaana?

Mutta joka tapauksessa täytyy myöntää, että minulla on näköjään taas menossa turhautumisvaihe Justiniin. En vaan yksinkertaisesti jaksa ajatella häntä. Rakastumisessa on tietysti puolensa, mutta täytyy myös sanoa, että se aurinkoinen vaihe menee aika nopeasti ohi, tai ainakin viimeistään silloin, kun poika yrittää litistää toista tyttöä sohvannurkkaan. Tai siis tyttöystäväänsä. Tai siis kihlattuaan. Tai siis tulevaa morsiantaan.

Hannah sanoi tässä yhtenä päivänä jotain siitä, että häiden paikka olisi valittu. Minulla oli ollut tavallista huonompi päivä, joten päätin mennä suihkuun ja huuhtelin sen poikalistan peilistä ihan vaan kostoksi. Jälkikäteen minulla oli kyllä vähän huono omatunto. Varsinkin, kun Hannah kirjoitti sen listan uusiksi varmuuden vuoksi kattoon.

Hannah ei ole vielä löytänyt joulutanssiaisparia. Sen sijaan hän on päätynyt riitelemään Thomasin kanssa siitä, pitäisikö heidän olla ystävällisissä väleissä edelleen, vaikka Thomas seurustelee. Minun käsittääkseni molemmat ovat kumpaakin mieltä, mutta vaihtavat mielipidettään aina sopivasti sillä tavalla, että heidän mielipiteensä eivät ikinä osu samaan ratkaisuun samalla kertaa.

Minusta alkaa kyllä tuntua, että minun on ennen pitkää pakko kysyä Jamesia. Ensinnäkin sen takia, että tanssiaisiin on enää viikko, ja näyttää siltä, että kukaan muu ei kysy minua, eikä James kysy minua, ja ketään muita poikia ei yksinkertaisesti ole vapaina. Paitsi viidesluokkalaisia. Ja minä ja Jameshan olemme kuitenkin nykyään käytännöllisesti katsottuna kavereita, joten ehkä se ei ole katastrofi, jos me menemme yhdessä tanssiaisiin.

Niin että tässähän ei oikeastaan voi mennä mikään pieleen.

*

James tuijottaa minua vähän hämmentyneen näköisenä. Hänellä on toisessa kädessään kirja, jonka hän kuulemma vei Remukselta, jotta tämä katsoisi vaihteeksi jotain heistä silmiin (siis kuinka epäkohteliasta tuollainen on?), ja nyt hän heiluttaa sitä kirjaa tosi vaarallisen näköisesti puolelta toiselle. Olen aika varma, että hän haluaisi haroa tukkaansa, mutta ehkä hän on tunkenut toisen kätensä niin syvälle taskuunsa, että hän ei vaan yksinkertaisesti pysty.

”Tuota noin”, hän sanoo, ”minä ikään kuin toivoinkin, että sinä olisit kysynyt.”
Okei, tämä kuulostaa ihan hyvältä. Minkä ihmeen takia hänen on pakko heilua tuolla tavalla?
”Mutta sinä et kysynyt”, hän jatkaa ja näyttää samaan aikaan pettyneeltä ja nololta, ”ja kyllä sinä tiedät, miten aikaisin jotkut alkavat panikoida tanssiaisista… Ja sitten niihin oli yhtäkkiä enää pari viikkoa, ja minä olin jo sanonut ei parille tytölle, jotka olivat kysyneet, mutta minä olin varma, että sinulla oli joku muu, vaikka Remus vannoi, ettei se ollut ainakaan hän… Ja sitten Grace kysyi uudestaan, ja minä ajattelin, että minun on kai parempi suostua…”

James vetää henkeä ja näyttää vähän yllättyneeltä siitä, että on puhunut niin pitkään. Minusta tuntuu, että aivoni narisevat, kun yritän käsitellä kaikkea, mitä hän on sanonut. Ja sitten se vaan jotenkin loksahtaa paikalleen.
Olisi pitänyt arvata.

”Eli sinulla on jo pari?” minä kysyn, vaikka se on tietysti ilmiselvää.
James nyökkää edelleen nolon näköisenä. ”Totta kai minä olisin mieluummin mennyt sinun kanssasi, mutta minä en todellakaan uskonut, että sinä kysyisit – ”
”Mikset kysynyt itse?”
James näyttää vähän yllättyneeltä ja virnistää sitten puolinaisesti. ”Tuota, miksiköhän? Minä olen kokeillut sitä muutaman kerran. Yleensä se on päättynyt aika huonosti.”

Okei, tuo on kyllä totta. Mutta eikö hänen olisi pitänyt ymmärtää, että kun me nyt olemme muutenkin kutakuinkin inhimillisissä väleissä, minä en olisi ainakaan missään nimessä kironnut häntä pahasti?

”Olisi kai pitänyt kysyä”, hän sanoo.
”Niin olisi”, minä sanon ja suljen suuni nopeasti, koska en ihan totta tajua, minkä takia se nyt tuntuu niin tärkeältä. Tai ehkä minua ahdistaa, että olen näköjään menossa joulutanssiaisiin yksin. ”Tai siis. Kyllä minä selviän. Pidä hauskaa Gracen kanssa.”
”Kyllähän me näemme siellä”, James sanoo. ”Ja niihin on sitä paitsi vielä yli viikko. Meidän pitää partioida huomenna, muistatko?”

Ai niin.

Jätän hänet oleskeluhuoneeseen ja menen itse kylmään suihkuun. Se ei ehkä ole kovin hyvä idea, koska seuraavana aamuna kurkkuni tuntuu jotenkin kipeältä ja minua ärsyttää vaan entistä enemmän, mutta ainakin minulla on hyvä syy olla ärsyyntynyt.

Sitä paitsi Hannah tulee makuusaliin vasta hieman ennen kahtatoista ja ilmoittaa, että Rory on yrittänyt heittää häntä kengällä päähän, koska hän kuulemma viettää epäilyttävän paljon aikaa Thomasin kanssa. Se on tietysti ihan totta, mutta kukaan meistä ei oikein viitsi sanoa sitä Hannahille, joten tyydymme vain paheksumaan Rorya sen takia, että hän käyttää niin väkivaltaisia keinoja. Sitä paitsi Hannahin puheista on vähän vaikea päätellä, onko hän vihainen Thomasille siitä, että hän seurustelee niin typerän tytön kanssa, vai Rorylle siitä, että hän seurustelee niin typerän pojan kanssa.
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #63 : 02.05.2009 12:08:44 »
upea luku jälleen!

ihana oli lukea lilyn pähkäilyjä kun se ei oikein tiennyt että pyytäiskö jamesia vai ei... ja voi sitä raukkaa kun james meneekin toisen kanssa! lily alkaa selvästi tykätä jamesista entistä enemmän. se niiden keskustelu oleskeluhuoneessa oli tosi sympaattinen, aloin jo miettiä että kohta jompi kumpi itkee. james vaikutti siltä että se olis ehkä jopa itkenyt ensin. ja sit kun lily meni sinne kylmään suihkuun... voi toista, tulee kipeeksi jamesin takia.

joo, mutta tämmöinen kökkökommentti näin aamutuimaan, kiitos, oli mukava herätä kun odotti tämmöinen ihana luku! jatkoa taas pian!
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


Fantasy

  • Vieras
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #64 : 02.05.2009 12:09:59 »
Ihanaa, jatkoa :>
Tykkäsin tästä osasta kovasti. Tämä oli mielestäni jotenkin vielä mielenkiintoisempi kuin edelliset. En kyllä osaa oikein sanoa miksi. Kaikki tapahtumat vaan olivat niin mielenkiintoisia, että voisin jatkaa tämän tarinan lukemista vaikka heti.

Mua on käynyt James sääliksi, kun Lily on ollut sille niin ilkeä. Jotenkin ihanaa kun Lily on alkanut ymmärtää Jamesia ja luottamaan häneen.

Mutta Lily, mikset pyytänyt Jamesia tanssiaisiin aikaisemmin? ;________;

Lainaus
Meillä oli ollut taikaolentojen hoitoa, ja Hannah ja Anne olivat lähteneet jo kesken tunnin, koska ruostekoppiainen oli purrut Hannahia keskisormeen, ja Anne oli lähtenyt saattamaan Hannahia sairaalasiipeen, koska kipeä sormi olisi saattanut haitata Hannahin kävelemistä.
Sormi varmasti haittasi Hannahin kävelemistä kovasti :''D

Kiitokset tästä osasta. Tykkäsin kovasti.

Odotan jatkoa innolla :>

~Fantasy

NeitiMusta

  • ***
  • Viestejä: 977
  • Hakunamatata
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #65 : 02.05.2009 12:35:02 »
Ihana luku. :D
Harmi, et Jame olikin päättänyt mennä jonkun muun kans.

NeitiMusta. ♥

JAtkoo vaa.
Kliseiden vannoutunut liittolainen! ♥

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #66 : 02.05.2009 14:57:16 »
Tämä oli jotenkin tosi hymyilyttävä luku. ^^ Tykkäsin siitä, että Lily kertoi Meganille että se pitää Justinista.

En oikein tykkää Hannahista. En tiiä miksi. Ehkä se johtuu siitä että se on Ruthin sisko. ;D

Voi miksi Jamesilla oli jo pari. : ( Mutta miusta on tosi hyvä että tää ficci ei oo yhtään ennalta-arvattava. Tuokin tuli ihan puun takaa.

Tykkään tykkään tykkään tykkään. Oliko tuossa tarpeeksi tykkäämistä? :D
I've got blisters on my fingers!

Winthrop

  • Vieras
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #67 : 02.05.2009 15:46:48 »
No jospa minäkin sitten kommentoin, vaikken mitään järkevää kuitenkaan osaa sanoa... ::)

Tyksin tästäkin luvusta... Ihanaa, kun nämä luvut ilmestyvät suhteellisen nopein väliajoin. Ei tarvitse repiä hiuksia, kun on ihan puutteessa. Aika usein joudun tekemään niin.:D

Lainaus
Okei, se on totta. ”Mutta minä olen vähän hidas… kertomaan tuollaisia juttuja.”
”Kuusi ja puoli vuotta on ’vähän hidas’?”
”Tai tosi hidas.”

Tuo laittoi hymyilyttämään. ^.^

Lainaus
Lisäksi minusta on tullut kauhean lörpöttelevä. Tähän mennessä minä olen selvinnyt rakastuneena kertomatta kenellekään muulle kuin Annelle ja yhdelle ruukkukasville meidän olohuoneessa, enkä minä ole oikein edes halunnut kertoa kenellekään muulle.

En muista, onko tuosta ruukkukasvista puhuttu aikaisemmin (minulta on saattanut jäädä vahingossa joku kohta lukematta, sillä viime aikoina olen joutunut lukemaan ficit aina hirveällä kiireellä, sillä olen harvoin yksin kotona, ja pelkään, että joku kävelee selkäni taakse hetkenä minä hyvänsä), mutta naurahdin sille ääneen. Ruukkukasville puhuminen on jotenkin niin...hellyyttävää...;)

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 391
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #68 : 02.05.2009 16:05:45 »
Mukavaa että olet taas alkanut julkaisemaan osia vähän tiuhempaan tahtiin, minuakin alkaa jo oikein jännittää nuo tanssiaiset. Ja mainitsit tosiaan jossain, että haluat kirjoittaa häät, siihen viittasin edellisessä kommentissani. (:

Ihmissuhdesotkut ovat mielenkiintoisia ja saat ne toimimaan varsin luontevasti ja sujuvasti. Tykkäsin liemien tunnista ja Jamesista sabotoimassa Justinin keitoksia, jotenkin piristävä lisä ja jamesmainen teko. Tuossa alussa jäin vain miettimään, että kun Lily pohtii miksi luottaa siihen, ettei James kerro muille, niin minulle ainakin tuli hieman ilmiselvänä asiana mieleen, että koska poika tykkää Lilysta, ei hän tietenkään kerro tämän salaisuuksia kellekään. (: Lilyn ajatusmaailmaa seuraten tuntui vähän kummalta, ettei hän (tai siis sinä) tuonut tuota ajatusta esille, kun neiti vetoaa siihen silloin tällöin muutenkin.

Minustakin ruukkukasville puhuminen oli varsin hellyttävä lisä. Ah, pitää taas hehkuttaa Lilyn ajatuksia, tykkään. (:


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

eFFy

  • ***
  • Viestejä: 90
  • ;o
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #69 : 02.05.2009 18:07:51 »
Luin tänään nää kaikki osat, ja kyllähän siinä aika kauan kesti(: Mut mukavaa tekstiä, täytyy sanoa ja on ihan mukava lukee tälläsel tyylil kirjotettua tekstii. Mut nyt ku on istunu koko päivän koneel (ups, niin käy joskus) vois lähtee jonnekkin:) Mut kiitti ku soit mulle tälläsen tarinan luettavaks. ;)
-eFFy
Effy: I got it. Freddie and JJ got it. That termite over there got it. But you’re not going to get it. Got it?
Cook: No, I'm confused.

koete

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 1 117
  • ava: we♥it
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #70 : 02.05.2009 18:31:47 »
Tykkäsin tästäkin osasta. Harmi, ettei Lily ja James menneetkään yhdessä sinne tanssiaisiin. Sais se Lily tajuta jo, että kuitenkin pitää Jamesista. Mutta siis tää osa oli todella hyvä.

Ja joo ymmärrän, että paikkoja kuvaillaan vähemmän, kun tässä on toi minä-kertoja. (: Lilylla on liikaa mietittävää muissa asioissa... ((:

Mutta jatkoa vaan.

Rins

  • Tribuutti
  • ***
  • Viestejä: 1 920
  • Team Peeta
    • The pieces of my heart
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #71 : 02.05.2009 19:34:07 »
Tänään mua ärsyttää kaikki, rupesin kiukutteleen serkullenikin joka vaan sano mesessä moi. Niimpä tässäkin rupesin melkein huutaan kun oli niin paljon kuvailuja, ja olisin halunnu et tää etenee. RKEhriohkioe!
Äh, eihän se sun vika oo. Mä taidan tulla lukeen tän huomenna uudestaan, ja kommata kun oon lukenu vähän toisesta näkökulmasta. Koska kyllähän tää hyvä oli!



Joitakin unelmia ei ole tarkoitettu toteutuviksi.

Bannerin tehnyt Lady Dynamite

Sayuchi

  • Vieras
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #72 : 02.05.2009 19:40:19 »
Luin kokonaan putkeen, ja aloin ihmetellä, miten en ollut löytänyt tätä aiemmin.

Mahtavaa!  :D
Tykkään tuosta kirjoitustyylistäsi, se on jotenkin niin... (öh, mikä se sana on?) ... hauska? Tai jotain. Ja se, miten Lilyn ajatukset harhailee, sopii hyvin tähän. Noille yksityiskohdille on mukava naureskella ennen kuin palaa taas tarinaan.  :)

Jamesin ja Lilyn keskustelut on kivoja, ja se, miten Lily aina välillä huomaa, että Jameshän on melkein inhimillinen!
Harmi, etteivät päässeet tanssiaisiin yhdessä. Jotenkin osasin kuitenkin jo aavistaa, että James olisi varattu. (Selvännäkijä?) No mutta joo.

Pidän muuten Annesta. Jostain syystä.

Jatkoa jään odottelemaan innolla.  ;)

lurikko

  • ***
  • Viestejä: 1 392
    • Nyt myös tumblr:issa! Jee!
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 2.5
« Vastaus #73 : 06.05.2009 09:50:01 »
A/N: Ja jatkoa taitaa tippua taas, kun sitä kerran on koneella ja minulla vapaa aamupäivä :D

Salla, kiitoksia! Hauska kuulla, että keskustelu tuntui sympaattiselta. Lilyn ja Jamesin keskusteluja on kiva kirjoittaa varsinkin silloin, kun ne tuntuvat kirjoittavan jotenkin itse itseään :D

Fantasy, kiitos! Hih, olen tosi iloinen, että tuo osa tuntui ehkä mielenkiintoisemmalta kuin edelliset. Itse on niin kauhean vaikea arvioida, mihin suuntaan lukujen mielenkiintoisuus menee!

NeitiMusta, kiitos :)

Ginevré, kiitoksia! Puun takaa tulevia juttuja olisi kiva kirjoittaa enemmänkin, harmi että mun mielikuvitus ei kykene ihan mihin vaan lennokkaisiin juonenkäänteisiin :D

pihlajanmarja, kiitos :) Hannah-parka, hän menettää kaikki sympatiat ihan sen takia, että sattuu olemaan sukua Ruthille :D

Winthrop, kiitoksia! :) En usko, että ruukkukasvista oli mainittu aiemmin... Tai en ainakaan muista maininneeni, luulen että se vaan tuli tuohon edelliseen lukuun jostakin.

Arte, kiitos! Toivottavasti julkaisutahti säilyy, täytyy toivoa, ettei ajoittainen inspiraatio katoa :D Ja pakko myöntää, että ei tuo tullut minullekaan mieleen, että Jamesiin voisi luottaa nimenomaan sen takia, että poika tykkää Lilystä. Tuohan on kyllä hyvin loogista :D Toisaalta kyllä tuntuu, että ainakaan itselleni se ei kuitenkaan olisi vielä ehkä ihan riittävä lupaus luotettavuudesta, ja luottaisin ehkä enemmän siihen toisesta ihmisestä saatuun fiilikseen, että tämä on luotettava tyyppi...

Noora., kiitoksia kovasti, olen iloinen että tykkäsit :)

eFFy, kiitos! Hih, tarinan lukeminen putkeen on kyllä tavallaan raivostuttavaa, koska siinä menee niin paljon aikaa :D Mutta toivottavasti tämä tarina kiinnostaa jatkossakin ja voit lukea osat yksi kerrallaan, niin ei mene niin paljon aikaa kerralla :)

koete, kiitos! Hmm, minä itse luulisin, että kun Lily kuitenkin vaikuttaa ajattelevan melko paljon kaikenlaista, kaipa hän sitten tajuaa, kun tykkää Jamesista tarpeeksi paljon ;)

teinirinsessa, kiitoksia kommentista, täytyy yrittää edetä tulevaisuudessa enemmän ja kuvailla vähemmän :D

Sayuchi, kiitoksia! :) Olen iloinen, että olet tykännyt tästä tarinasta! Lilyn ajatuksia onkin tosi kiva kirjoittaa, koska niin kuin sanoit, niissä voi välillä harhaillakin :D

*

8. luku

”Lily?”
”Niin?” minä sanoin ja käännyin ympäri. Ja voin vannoa, siis ihan totta, että kun tunnistin Siriuksen äänen, odotin kutakuinkin, että hän sanoisi hukuttaneensa jonkun kolmasluokkalaisen ja pyytäisi, etten kertoisi rehtorille. Kyllähän minä tiedän, etteivät he koskaan kaiketi aiheuttaneet pysyviä vammoja kenellekään, paitsi ehkä henkisiä, ja että he nyt kuitenkin ovat vähän vanhentuneet ja harva seitsemäntoistavuotias enää on ihan yhtä typerä kuin moni kuusitoistavuotias, mutta Siriuksen läsnäolo ei joka tapauksessa lupaa ikinä mitään hyvää.

Mutta se nyt kuitenkin oli aika järkytys.

”Minä ajattelin”, sanoi Sirius ja olihan sekin jo sinällään vähän yllättävää, ”että meidän pitäisi ehkä mennä joulutanssiaisiin.”
Okei, älkää nyt pitäkö minua mitenkään erityisen hitaana. Se tilanne nyt vaan oli niin omituinen, että enhän minä millään voinut tajuta.
”Mitä? Ne ovat vasta kolmen päivän päästä”, minä tokaisin ja rupesin miettimään, olisinko voinut vahingossa seota päivissä niin pahasti.
”Ei kun yhdessä”, Sirius sanoi näyttäen vähän ärtyneeltä, ja siinä vaiheessa minun suuni kaiketi loksahti auki. ”Älä nyt järkyty, mutta minulla ei ole paria. Ja Jamesilla on jo pari, joten sinä et kuitenkaan saa häntä enää.”
”En minä haluaisi – ” minä aloitin ihan vaan vanhasta tottumuksesta, mutta onneksi muistin siinä vaiheessa, että minähän olen itse asiassa jo pyytänyt Jamesia sinne tanssiaisiin ja saanut rukkaset. ”Tuota noin. Siis. Eikö James suutu?”

Sirius naurahti ja kohautti olkapäitään. ”Todennäköisesti ei, koska hän itse ehdotti sitä. Kai hän tajusi, että minä yrittäisin iskeä mieluummin vaikka Remuksen kuin sinut.”
”Pitäisikö minun loukkaantua?”
”Toisin sanoen James tappaisi minut saman tien”, Sirius lisäsi nopeasti. ”Jos minä yrittäisin iskeä sinut. Eli toisin sanoen sinunkin kannattaa pitää näppisi irti minusta, jos yhtään arvostat minun elämääni.”
”Minä en koskisi sinuun pitkällä tikullakaan”, minä sanoin. Sekin tuli luultavasti vanhasta muistista.
”Tanssiminen voi sitten olla hieman vaikeaa”, Sirius tokaisi, ”mutta ehkä siitä selvitään. Sinulle siis sopii?”
”Joo”, minä sanoin, ja suurin piirtein siinä vaiheessa Sirius kai kääntyi ja lähti mutisten jotain mustasukkaisista pahkurapäistä. Tai ehkä kuulin väärin.

Joka tapauksessa minä nyt olen menossa Sirius Mustan kanssa joulutanssiaisiin, enkä todellakaan tajua, miten siinä kävi niin. Minä olisin kyllä kuvitellut, että Siriuksella olisi ollut tässä vaiheessa jo vähintään kolme seuralaista ja joku jonottamassa. Ja lisäksi minä olin aika varma, että kaikki Jamesin ystävät olisivat poissa laskuista. Ja lisäksi minä en ihan totta tajua, minkä takia haluaisin mennä Siriuksen kanssa tanssiaisiin.

Mutta tässä minä nyt kuitenkin seison. Anne yrittää saada mekkonsa vetoketjua kiinni ja väittää, että on syönyt liikaa suklaata tänä syksynä eikä enää mahdu mihinkään, ja Hannah istuu omalla sängyllään jalat ristissä ja syö suklaata. Hän tietysti mahtuu mekkoonsa täydellisesti niistä kaikista suklaalevyistä huolimatta, ja minun tekisi mieli suurin piirtein huutaa ihan vaan sen takia, että Ruthillahan on nuo samat geenit. Eli mitä minä loppujen lopuksi edes mahdan? Olisi ollut parempi tunnustaa tappionsa jo alun perin.

Paitsi että kyllähän minä tunnustin. Se ei vaan toiminut.

Megan on jo lähtenyt tapaamaan Owenia. Itse asiassa hän lähti kolmelta iltapäivällä. Minusta jotenkin tuntuu, että he eivät välttämättä pääse ollenkaan itse tanssiaisiin saakka, mutta siinä tapauksessa se tuskin edes häiritsee heitä kamalasti.

”Minä en tajua, mikä Thomasia vaivaa”, Hannah sanoo parhaillaan. ”Eikö se poika ikinä osaa pitää päätöksiään? Tai olla vaikka tasapainoinen vähän aikaa? Minkä ihmeen takia pitää koko ajan muuttaa mieltään?”
”Mitä nyt?” Anne kysyy samalla, kun asentaa hakaneuloja mekkoonsa.
”Minä näin hänet eilen, minähän sanoin. Kirjastossa. Ja hän tervehti ja tuli juttelemaan ja puhui siitä, miten Rory on kyllä ihana, mutta vähän liian mustasukkainen. Siis viimeksi hän puhui siitä, miten Rory ei ole yhtään mustasukkainen, mutta on muuten vaan liian hämmentävää, jos me kaksi olemme liian paljon tekemisissä.”

Vilkaisen Annea, joka näyttää siltä, ettei kuunnellut sanaakaan.
”Eikö sinun pitänyt nähdä Remus oleskeluhuoneessa?” minä kysyn Hannahilta.
”Jep”, hän sanoo ja kohauttaa olkapäitään. ”Tunnin päästä.”
”Remus on usein aikaisessa.”
”Ai”, Hannah sanoo ja virnistää sitten. ”Okei, minä yritän olla puhumatta Thomasista vähän aikaa. Mutta se on oikeasti ihan tolkuttoman rasittavaa!”
”Voisit kokeilla puhua Remukselle”, minä ehdotan, ”hän nyt kuitenkin on aika hyvä kuuntelija.”
”Aika rauhallinen”, Anne toteaa. ”Harry ei ikinä kuunnellut minua yhtään. Siis ihan totta, hän alkoi vain puhua päälle!”
”Yritä silti olla heittämättä häntä millään kovin kovalla”, Hannah tokaisee ja nousee seisomaan. ”Okei, minä menen. Anne, yritä saada se mekko kiinni jollain muulla tavalla. Tuo yksi hakaneula näyttää siltä, että se pistää Harrya juuri siinä vaiheessa, jossa sen ei pitäisi.”
”Emme me pääse niin pitkälle”, Anne toteaa kuulostaen yllättävän pahantuuliselta. ”Harry on kuitenkin yhtä ärsyttävä kuin ennenkin.”
”Minä ihan totta menen nyt”, Hannah sanoo ja kuulostaa ihan tyytyväiseltä, kun pääsee pois.

”No niin”, Anne sanoo hetken kuluttua. ”Nyt se pysyy teipillä kiinni.”

Minulla on jotenkin sellainen olo, että tästä illasta ei tule mitään hyvää.

*

Sanotaan nyt vaikka pari asiaa tanssiaisista. Olen ehkä sanonut tämän ennenkin, mutta kertaus on opintojen mummo tai jotain sinne päin, joten sanotaan nyt uudelleen: ne ovat vähän liian stressaavia.

Ensinnäkin on kauhean rasittavaa yrittää löytää paria. Ja sitten on melkein yhtä rasittavaa yhtäkkiä tajuta, että seisoo aika imelästi koristellun salin laidassa juhlapukuun pukeutuneen Sirius Mustan vieressä ja yrittää näyttää siltä, kuin ei miettisi, mitä hittoa siinä oikein tekee. Sirius näyttää kiinnostuneemmalta tuijottamaan, kuinka Remus ja Hannah seisovat vastakkaisella puolella salia ja tuijottavat eri suuntiin, joten ainakaan minä en voi onnistua loukkaamaan Siriusta kovin pahasti olemalla epäinnostunut. Sen sijaan yritän olla tuijottamatta Jamesia ja Gracea, jotka seisovat meidän vieressämme jostain tuntemattomasta syystä. Minä vaan toivon, ettei se syy ole esimerkiksi se, että James yrittää pitää silmällä, täytyykö hänen ruveta tappelemaan Siriuksen kanssa. Mutta tietysti minä olen vain vainoharhainen. Mehän kuitenkin olemme jo virallisesti aikuisia.

Minä en todellakaan tajua, miten Hannah ja Remus päätyivät tulemaan tänne yhdessä. Tai siis käytännössähän se tapahtui juuri samalla tavalla kuin minun ja Siriuksen tapaus. Ja itse asiassa vielä samaan aikaan, mutta kirjastossa eikä oleskeluhuoneessa. Minusta tuntuu, että niillä kahdella on joku outo henkinen yhteys, enkä minä nyt tarkoita Hannahia.

Toinen ärsyttävä juttu tanssiaisissa on sitten tietysti se, että siellä pitää tanssia. Tanssiminen on tietysti ihan kivaa, enkä minä edes yritä väittää, että olisin mitenkään tuhottoman kömpelö ja talloisin aina kaikkien tanssiparieni varpaat ja heille jäisi ikuiset traumat tai jotain vastaavaa. Se vaan on silti stressaavaa, koska käytännössä kaikki tanssivat vain ensin ihan pikkuisen oman parinsa kanssa, ja sekin tapahtuu hyvin jäykästi ja käytännössä pelkästä kohteliaisuudesta, ja toisaalta voi käydä niinkin, että kukaan ei uskalla aloittaa tanssia, ja sitten ei tanssita ollenkaan. Ja myöhemmin illalla kaikki seurustelevat parit nojailevat toisiaan vasten tanssilattialla ja kaikki muut nojailevat seiniin ja miettivät, milloin kehtaisivat häipyä paikalta.

Nytkin tanssijoita on ihan vain muutama. Anne ja Harry ovat siellä, mikä todennäköisesti tarkoittaa, ettei Annen mekko ole vielä tehnyt mitään dramaattista, eikä myöskään Annen heittokäsi.

Niin, ja Justin ja Ruth ovat tietysti myös tanssimassa. Käännyn mahdollisimman nopeasti selin heihin ja aion kysyä Siriukselta jotain tosi fiksua, mutta sitten se unohtuu, koska Sirius pitelee viinirypälettä kulmahampaidensa välissä ja tuijottaa keskittyneesti pääni yli.

”Sirius?”
”Nmdh?” hän kysyy, puraisee sitten viinirypäleen lopultakin kahtia ja nielee sen.
”Pitäisikö meidän tanssia?” minä kysyn. Okei, se ei ollut se fiksu juttu, mutta se nyt vain sattui tulemaan mieleeni ensimmäisenä.
”Ai?” Sirius näyttää vähän yllättyneeltä ja vilkaisee Jamesia, jonka otsa on rypistynyt ja joka näyttää siltä, ettei tajua yhtään, mitä Grace sanoo. ”Ai. No tuota, ehkä meidän pitäisi.”
”Okei”, minä sanon ja seuraan Siriusta vähän keskemmälle.

Ainakin Siriuksen eduksi voi sanoa sen, että hänellä on aika varmat otteet. Hän tuijottaa edelleen jonnekin ihan muualle ja hänen otsansa on rypyssä ja olen sataprosenttisen varma, että hän ei ajattele minua, mutta siitä huolimatta hänen kätensä asettuu aika varmasti vyötärölleni. Hänen sormensa ovat kohtalaisen kylmät, mutta se nyt ei ole ollenkaan oleellista. Eikä hän kertaakaan mene sekaisin valssin askelissa eikä astu minun varpailleni eikä röyhtäise tai mitään, joten hän on loppujen lopuksi oikeastaan aika ihanteellinen tanssipari.

Jameskin on ryhtynyt tanssimaan Gracen kanssa. He tanssivat yllättävän lähellä toisiaan. Tai ehkä Grace vaan on vähän liian innokas. Aika läpinäkyvää itse asiassa.

Siriuksen kanssa on sen verran helppo tanssia, ettei sitä tanssimista oikeastaan edes tarvitse ajatella, joten ajattelen sitten jotain muuta. Esimerkiksi sitä, että Remus ja Hannah eivät vieläkään oikein katso toisiaan, vaikka molempien suut liikkuvat silloin tällöin. Hannah näyttää tuijottavan Thomasia ja Rorya, jotka syövät vierekkäin piirakkaa ja nauravat kutakuinkin koko ajan niin että hampaat näkyvät, ja se on vähän ikävä juttu, koska Thomasilla näyttäisi olevan pala salaattia etuhampaiden välissä. Enkä minä tajua, minkä takia jotkut parit ovat julkisilla paikoilla ihan sivistyneitä ja seisovat puolen metrin päässä toisistaan eivätkä ainakaan yritä tukehduttaa toisiaan, ja jotkut taas sitten, no.

Remus taas tuijottaa seinää, ihan totta. Paitsi että kun me olemme tanssineet pari valssia, hän näyttää sanovan jotain Hannahille ja lähtee sitten ripein askelin kohti ulko-ovea. Minusta tuntuu, että Siriuksen sormet puristuvat hetkeksi nyrkkiin, mutta toisaalta en ole kiinnittänyt Siriukseen juurikaan huomiota viime minuuttien aikana, joten ehkä se on vain harha.

”Minä taidan tarvita raitista ilmaa”, Sirius sanoo yhtäkkiä ja häipyy. Itse asiassa hän tekee sen niin nopeasti, että ehdin tajuta sen kutakuinkin siinä vaiheessa, kun seison keskellä tanssilattiaa ja hän on jo puolimatkassa kohti ovea.

”Mitä nyt?”
Räpäytän silmiäni. James kävelee minua kohti. Ilman Gracea, yllättävää kyllä.
”Missä Grace on?”
”Mihin Sirius lähti?” James rypistää otsaansa. ”Vessassa kai. En oikein kuunnellut. Ja missä Remus on?”
Kohautan olkapäitäni. ”Ei aavistustakaan. Remus lähti äsken, ja sitten Sirius ryntäsi äkkiä perään – ”
”Hitto”, James tokaisee ja kohauttaa sitten olkapäitään. ”Tai ehkä se on ihan hyvä. Ehkä he vaihteeksi vaikka puhuisivat. Pitäisikö meidän tanssia?”

Okei, olen itsekin käyttänyt tuota lausetta, mutta nyt se alkaa jo vähän ärsyttää. Siis miten niin ”pitäisikö”? Eikö se ole vähän epäkohtelias tapa kysyä? Eikö kysymyksen kohteelle tule vähän sellainen olo, että se toinen ei edes haluaisi tanssia, mutta kun on pakko?

”Kai meidän pitäisi”, minä sanon yrittäen kuulostaa mahdollisimman kyllästyneeltä.
”Hyvä”, James sanoo ja hänen kätensä ovat ympärilläni saman tien. Se tuntuu aika kummalliselta, mutta yritän hengittää rauhallisesti ja olla punastumatta. Eikä minun pitäisi tajuta, että hän kyllä pitää kiinni vyötäröstäni jotenkin paljon varovaisemmin kuin Sirius. Ja lisäksi hänen etusormensa liikkuu, ihan totta. Ja sehän on oikeastaan melkein silittelyä, eikö olekin? Vaatteiden läpi, mutta silti!

Minä en tietenkään viitsi valittaa siitä. Hänhän kuitenkin sanoisi, että minä ylireagoin, ja nauraisi minulle.

”Vieläkö he – ” minä aloitan lopulta, ja Jamesin käsivarret tuntuvat yhtäkkiä vähän tiukemmilta.
”Jep.” James vetää henkeä aika kovaäänisesti. Ilmavirta tuntuu hiuksissani, ja se on vähän outoa. ”Ei puhuta siitä.”
”Okei”, minä sanon ja odotan, että James alkaisi puhua jostain muusta, mutta hän ei ala. Hän vaan yksinkertaisesti lopettaa puhumisen, ja kun yritän vilkuilla hänen kasvojaan, hän tuijottaa jonnekin olkapääni yli ja näyttää melkein vihaiselta.

Hän kyllä tanssii ihan hyvin. Valssi vaihtuu nopeampaan, mutta sitä ei oikeastaan edes huomaa, koska me jotenkin vaihdamme tahtia mukana melkein saman tien. Tai muutaman kerran James astuu helmani päälle, mutta tajuan sen vähän myöhemmin ja hän ei ilmeisesti tajua ollenkaan, joten ei siitäkään sen enempää.

Minä en oikein osaa arvioida, kauanko sitä tanssimista kestää. Tuskin kovin kauaa, mutta jossain vaiheessa minun alkaa tehdä kauheasti mieli raapia toista nilkkaani, ja se on tietysti aika mahdotonta, ja toisaalta en jostain syystä oikein viitsisi vetäytyä irti Jamesista, enkä sitä paitsi ole ihan varma, kuinka vahvasti pitäisi pyristellä että edes pääsisin kauemmaksi. Ja toisaalta se tanssiminen on ihan mukavaa, aika mutkattomalla tavalla.

Paitsi sitten kun nenääni alkaa kutittaa ihan järjettömästi.

Tai kun minä en oikeasti tiedä, pitäisikö minun sanoa Jamesille jotain. Olen jotenkin ajautunut lähemmäs häntä ja todellakin toivon, etten ole mitenkään jähmettynyt tai etten näytä pakokauhuiselta, mutta meidän olkapäämme joka tapauksessa hipovat toisiaan oikeastaan koko ajan. Eikä se edes tunnu mitenkään epämukavalta. Minä vain toivoisin, että James juttelisi koko ajan, koska kuulen hänen hengityksensä koko ajan ja veikkaan, että käteni hikoavat aika paljon, ja lisäksi tunnen meidän molempien sydämenlyönnit sormissani ja se kaikki on suoraan sanottuna älyttömän hämmentävää.

Tavallaan Jamesin kanssa tanssiminen tuntuu myös ihan kivalta. Ehkä meistä on sitten jo jossain vaiheessa tullut ihan hyviä kavereita, mutta Jamesin vieressä on jotenkin mukava olo. Vähän sellainen kuin että jos lohikäärme yhtäkkiä eksyisi tänne, James syöttäisi sille mieluummin pari lautasellista kurpitsamuhennosta kuin minut.

Ja tietysti tämä on tavallaan vähän romanttista. Ja voi apua, sitä ei olisi pitänyt ajatella, koska se ajatus oli kyllä vaan aika ahdistava. Nielaisen ja yritän päättää, puristanko Jamesin sormia jotenkin liian lujaa, vai pitäisikö puristaa lujempaa, ja yritän keksiä jotain sanottavaa, mutta en vaan yksinkertaisesti keksi mitään.

Ja sitten vaan äkkiä tuntuu siltä, että minä en vain pysty tähän. Anteeksi vaan, mutta tämä on nyt vähän liian romanttista ja minulla on liian kummallinen olo enkä minä edes tiedä, kummat sydämenlyönnit ovat kumman, Merlin sentään!

”Pitää käydä ulkona”, minä sanon, lopetan tanssimisen ja irrotan sormeni Jamesin sormien välistä. Se on yllättävän hankalaa, tai sitten James ei vain tahtoisi päästää irti. ”Täällä on aika kuuma.”
”Ai”, James sanoo rypistäen otsaansa. ”No tuota, selvä.”
”Tulen vähän myöhemmin takaisin”, minä sanon ja yritän hymyillä, mutta nyt on kyllä oikeasti vähän hutera olo. Ja sitten alan miettiä, että enhän minä edes ole täällä Jamesin seuralainen. Ei minun oikeastaan pitäisi edes tuntea, että minun pitää kertoa hänelle, milloin tulen takaisin. ”Tai siis, minä tulen jossain vaiheessa. Etsi vaikka Grace. Tai hän taitaa olla tuolla boolin luona. Hän näyttää kyllä jotenkin yksinäiseltä.”
”Minun pitäisi varmaan käydä siellä”, James sanoo heti, ottaa askeleen sinne päin ja kääntyy sitten takaisin katsomaan minua rypistäen otsaansa. Ai niin, minähän sanoin lähteväni ulos. Ei kai olisi pitänyt jäädä vain seisomaan ja tuijottamaan häntä. Mikä ihme minua vaivaa?

”Minä menen nyt”, minä sanon ja osoitan ulko-ovea. Poskeni tuntuvat aika kuumilta mutta voihan se johtua tanssimisestakin.
”Okei”, James sanoo, avaa suunsa sitten uudestaan ja sulkee sen taas, heilauttaa kättään ja kääntyy ympäri. Ja ai niin, jäin taas tuijottamaan.

Ulkona minulla on vähän täysijärkisempi olo. Ehkä se johtuu siitä, että on aika järjettömän kylmä. Väistän yhtä muistaakseni kolmasluokkalaista tyttöä, joka on kaivautunut vuotta vanhemman pojan takin alle niin hyvin, ettei kummastakaan oikein enää saa mitään selvää.

Jotenkin en vaan välillä jaksa tajuta sitä, miten se ylipäänsä toimii. Siis koko juttu. Seurustelu ja sellainen. Tyttö vilkaisee minua ohimennen ja näyttää vähän nololta, ja alkaa sitten hihittää, ja poika reagoi siihen suutelemalla häntä. Ja siis ihan oikeasti, miten nuokin ovat tajunneet tykkäävänsä toisistaan? Ja miten edes on mahdollista, että kun ihmisiä on olemassa sietämättömän paljon, kaksi ihmistä sattuu tykkäämään juuri toisistaan? Kai siinä on sitten jokin logiikka, siis että samanlaiset ihmiset etsivät toisiaan tai vastakohdat etsivät toisiaan, mutta kun ei se niinkään tunnu menevän. Justin ei kyllä todellakaan ole minun vastakohtani, ja jos olisi, hänenhän pitäisi käsittääkseni myös etsiä minua. Ja ainakin vielä viisi minuuttia sitten hän näytti siltä, että etsii Ruthin kanssa jotain rauhallista nurkkausta.

Tai ehkä jotkut ihmiset vaan ihastuvat sillä perusteella, että se toinen ihminen on jo ihastunut. Se oikeastaan selittäisi, minkä takia pareja ylipäänsä syntyy. Minä en vaan tajua, miten sekään taas sitten on mahdollista. Kenen pää muka oikeasti toimii niin loogisesti ja fiksusti, että niin voi käydä?

Pysähdyn linnan kulmalle. Siihen on pari syytä, minä nimittäin en ensinnäkään varautunut mihinkään kunnon ulkoilureissuun kymmenen asteen pakkasessa. Itse asiassa en ihan edes tajua, mitä ylipäänsä teen täällä. Kai minun oli vaan pakko päästä hetkeksi jonnekin kauemmas. Joka tapauksessa minulla alkaa olla jo aika kylmä, ja pysähdyn nojaamaan hetkeksi linnan seinään ja tuijottamaan aika hiljaista järveä (lonkerohirviö todennäköisesti nukkuu talviunta, kai se on sentään vaihtolämpöinen) sen sijaan, että juoksisin aina vain kauemmas lämpimiin sisätiloihin johtavasta ovesta.

Toinen syy on se, että parinkymmenen metrin päässä Sirius ja Remus istuvat vierekkäin penkillä, joka on puolittain peittynyt lumeen. Se homma näyttää aika jäätävän kylmältä, mutta eivät he kai tajua. Remus istuu selkä suorana ja tuijottaa eteensä, ja Sirius on haudannut päänsä kämmeniinsä varsin dramaattisella eleellä. He eivät edelleen näytä olevan kovin luontevissa väleissä, mutta ainakin he istuvat samalla penkillä.

Mietin, pitäisikö minun mennä puhumaan Siriukselle? Mehän kuitenkin olemme täällä ikään kuin yhdessä. Sitten päättelen, ettei sillä taida olla oikeastaan mitään käytännön merkitystä, ja lähden takaisin sisälle, koska sormeni alkavat tuntua – tai siis, alkavat olla tuntumatta. Elämä kyllä tappaa aika tehokkaasti kaiken dramatiikan. Olen melkein pettynyt, etten kykene olemaan traagisesti selvittämässä sekavaa olotilaani pakkasessa kuin muutaman vaivaisen minuutin, ja sitten on pakko lähteä takaisin ihan vaan siksi, että sormeni alkavat näyttää valkoisilta.

James näköjään oikeasti etsi Gracen, koska kun tulen takaisin saliin, näen heidät istumassa eräällä seinustalla. He eivät kuitenkaan istu kauhean lähekkäin. James poimii viinirypäleitä pois hedelmäsalaatista, ja jostain syystä minua alkaa äkkiä ärsyttää aika kauheasti. Oikeasti, nehän ovat melkein parasta koko salaatissa! Eikä James ole minun käsittääkseni edes allerginen. Kuinka lapsellista on jättää viinirypäleet syömättä?

On varmaan tosi epäkohteliasta tunkeutua toisten seuraan, mutta jotenkin minä en nyt edes välitä siitä. Sitä paitsi oikein mitään muutakaan seuraa ei ole tarjolla, koska Megan ja Owen istuvat juttelemassa eivätkä näytä kaipaavan ylimääräistä ihmistä, Hannah seisoo selittämässä jotain Thomasille ja Rorylle, ja Anne on kadonnut. Eikä James edes näytä mitenkään loukkaantuneelta, kun kävelen heidän luokseen ja istun Jamesin viereen. Gracen ilmettä en viitsi tarkastaa, mutta tuskin häntäkään harmittaa.

”Söisit ne viinirypäleet”, minä sanon.
”Mitä?” sanoo James.
Osoitan hedelmäsalaattikuppia, jota hän pitelee kädessään. ”Söisit ne viinirypäleet. Oikeasti, vai oletko sinä muka allerginen niille?”
”En”, James sanoo tuijottaen minua vähän niin kuin ei oikeasti tajuaisi, mistä ihmeestä minä puhun. ”Minä en vaan tykkää niistä.”
Minä yritän vetää oikein syvään henkeä. ”Ihan totta, eikö se ole aika lapsellista? Vai haluatko sinä näyttää huonoa esimerkkiä ykkösluokkalaisille?”
”Ykkösluokkalaiset ovat jo menneet nukkumaan.”
Ai niin. ”No kuinka vain”, minä sanon ja yritän oikaista mekkoni helmaa. ”Remus ja Sirius olivat ulkona.”
”Okei”, James sanoo, mutta ei kyllä suoraan sanottuna näytä yhtään siltä, että haluaisi keskustella enempää siitä asiasta. ”Musiikki on aika huonoa.”

Aion väittää vastaan, mutta kun mietin, mitä sanon, ehdin kuulla hetken sitä musiikkia, ja se on kyllä oikeasti aika kehnoa. En oikein edes nyt muista, kuka sen valitsi. Toivon vaan, etten se ollut minä. Sitten tekemisen puutteessa päätän kysyä jotakin Gracelta, vaikka että olikos ulkona kaunis ilma vai ei, ja kun käännyn vilkaisemaan häntä Jamesin pään yli, tajuan, ettei hän enää olekaan siellä. Outoa.

”Mihin Grace meni?”
”Menikö Grace johonkin?” James töksäyttää ja vilkaisee itsekin Gracea, joka pysyy edelleen poissaolevana. ”Oho. Missä välissä hän lähti?”
”Ei aavistustakaan”, minä sanon. ”En oikein huomannut.”
”Okei”, James sanoo ja kohauttaa olkapäitään. Hän näyttää siltä, kuin aikoisi sanoa jotakin, mutta sulkee sitten suunsa ja hymyilee minulle nopeasti. Se on vähän kummallinen hymy, siinä on vähän sellaista, kun ollaan pieniä ja ollaan rakennettu maja metsään ja sitten puhutaan siitä sivulauseessa ja hymyillään ihan siksi, että kukaan muu ei tajua, mistä puhutaan. Paitsi että minä en oikein ikinä rakentanut kauheasti majoja, koska me asuimme aika kaukana kaikista metsistä ja minä jotenkin ajattelin, että metsässä ei voi käydä joutumatta jonkun villieläimen syömäksi.

Niin, ja siinä hymyssä on lisäksi vähän jotain muutakin. Ehkä sitä tanssimista. Ja se taas on vähän hämmentävää, joten hymyilen vaan nopeasti takaisin hänelle ja vedän sitten henkeä mahdollisimman syvään ja mahdollisimman huomaamattomasti, ja käännyn tuijottamaan eteeni.

Ihmiset alkavat näköjään todella vähentyä, vaikka kello ei ole vielä edes kauhean paljon. Ehkä kaikki innokkaat parit ovat lähteneet etsimään jotain rauhallisempaa paikkaa, ja ne, joilla ei ole ketään, jonka kanssa etsiä rauhallista paikkaa, ovat niin huonolla tuulella, että ovat päättäneet lähteä nukkumaan. Paitsi ettei tuossakaan ole mitään logiikka. Ihmisen elämä ei vaan yksinkertaisesti voi pyöriä pelkän seurustelun ympärillä niin tiiviisti, että tuo teoria toimisi yhtään sinne päin.

Paitsi että nyt kyllä oikeasti näyttää vähän siltä, että salissa on hyvin vähän ihmisiä jäljellä ja ne harvat ovat lähinnä pareja. Megan kaataa Owenille parhaillaan lisää boolia. Annea ei näy vieläkään.

Jamesissa on kyllä joitain hyviä puolia, pakko myöntää, ja se, ettei hänen ole pakko puhua koko ajan, on ehdottomasti yksi niistä. Oikeastaan se on kyllä aika kummallista, koska jotenkin minä olisin arvellut, että James olisi nimenomaan sellainen ihminen, joka höpöttäisi ihan vain kuunnellakseen ääntään. Mutta ei hän kyllä taida loppujen lopuksi olla. Nytkin hän vaan heiluttaa peukaloitaan ja tuijottaa mietteliään näköisenä lasia, jonka joku on jättänyt kahden tarjottimen väliin.

Ei minulla ole mitään puhumista vastaan. Minä en vaan tajua, minkä takia koko ajan pitäisi puhua jotakin. Hiljaa istuminen on paljon kivempaa kuin järjettömät lauseet.

”Minä näin sinusta unta”, James sanoo äkkiä.
Okei, se ei ollut järjetön lause. Se oli muuten vaan outo. ”Mitä?”
”Ei se ollut mitään erikoista”, hän tokaisee ja kohauttaa samalla olkapäitään. ”Tai pelottavaa. Me olimme telttailemassa jossain Walesissa, ja sinun kaverisi olivat siellä myös. Sinä poimit mansikoita.”
”Poimin mansikoita?”
”Älä kysy. Ei aavistustakaan”, James sanoo ja virnistää sitten aika leveästi. ”Ehkä minulla oli nälkä.”
”Onko nyt?” minä kysyn. ”Tuolla olisi ruokaa.”
”Ei kai varsinaisesti”, James sanoo. ”Onko sinulla?”
”Ei.” Voisimmeko me vain siirtyä tästä small talkista takaisin siihen mukavaan hiljaisuuteen? James rummuttaa käsillään polviaan ja se ele näyttää vähän hermostuneelta, ja niin minuakin alkaa hermostuttaa, enkä tykkää siitä tunteesta yhtään. ”Ei oikeastaan.”
”Okei”, James sanoo ja rummuttaa vähän lisää, huokaisee sitten ja avaa suunsa uudestaan: ”Mennäänkö kävelylle?”

Me päädymme jotenkin ulos, vaikka se on taas yksi älytön päätös, koska siellä on edelleen tosi kylmä. James kaivaa jostain taskustaan lapaset ja ojentaa ne minulle, eikä minun varmaan pitäisi ottaa niitä, koska totta kai Jamesinkin sormet palelevat, mutta minun sormeni ovat jo kerran tänään muuttuneet vähän valkoisiksi, joten otan lapaset suosiolla vastaan. Ne ovat vähän liian isot.

Linnan viereen on tallautunut polku. En jostain syystä oikein kiinnitä huomiota siihen, missä me kävelemme, mutta päädymme sitten jotenkin lähemmäs järveä. Siellä on ainakin rauhallista, koska ainutkaan pari ei ilmeisesti ole viitsinyt uhmata kylmää niin paljon, että olisi lähtenyt sen verran kauemmas. Me pysähdymme, kun polku kääntyy kohti huispauskenttää, ja jotenkin vaan seisomme vähän aikaa vierekkäin siinä katselemassa järveä, joka näyttää hyvin talviselta ja hiljaiselta ja jollain tavalla kauniiltakin. Tummansininen taivas on muutenkin kaunis, paitsi että Tylyahosta nousee parin savupiipun savut, ja ne osuvat aika pahasti puolikuuhun.

”Pakko kysyä jotain”, James sanoo niin yllättäen, että minä hätkähdän. Melkein ehdin jo unohtaa, että hän on myös paikalla, paitsi vain  melkein, koska jostain syystä meidän hihamme osuvat kevyesti toisiinsa.
”Okei”, minä sanon, kun hänen sanansa loksahtelevat mieleeni asti yksi kerrallaan. Itse asiassa se kuulostaa aika pelottavalta. Miten niin pakko kysyä jotain? Miten vakava asian pitää olla, että sitä on pakko kysyä? ”Mitä?”

”Tuota”, James sanoo ja potkii kengänkärjellään lunta, ”tämä on varmaan aika hölmöä. Minä vaan mietin, että harmittaako sinua ikinä.”

Minä rypistän otsaani. James kuulostaa oikeasti vakavalta, mutta minä en vaan ihan totta nyt tajua. ”Mitä?”

”Siis, että harmittaako sinua”, James toistaa ja tuijottaa minua. Hänen silmänsä näyttävät aika tummilta, mutta eiköhän se johdu valaistuksen vähyydestä. Ja hänen tukkansa on aika sekaisin ja valuu otsalle ja voisin melkein vannoa, että joihinkin hiuksiin alkaa muodostua jääkiteitä, mutta sitten tajuan tuijottavani ja katson muualle, ennen kuin ehdin tarkastaa asian. ”Se miten tämä menee”, James jatkaa. ”Siis Justin ja tuota, minä vaan mietin, että harmittaako sinua ikinä se, että me emme voi olla, tai siis emme ole mitään muuta kuin kavereita…”

Minä avaan suuni ja aion kaiketi sanoa jotain, mutta en tiedä yhtään, mitä se jotain on, joten tuijotan vain eteeni ja nieleskelen.
”Se oli varmaan tyhmä kysymys”, James puuskahtaa. Joku nivel naksahtaa hänen niskassaan, kun hän antaa päänsä pudota taaksepäin ja kääntyy tuijottamaan taivasta päidemme yläpuolella. Siellä tuskin on juuri mitään nähtävää. ”Sori. Tosi tyhmä kysymys. Ehkä minä olen jotenkin väsynyt.”
”Kyllä se harmittaa”, minä sanon. ”Ihan totta. Jos sinä muistat tämän vielä huomenna, minä kiellän sanoneeni mitään, mutta totta kai se harmittaa. Sinä nyt kuitenkin olet ihan kiva.”
”Sinä suutelit minua silloin”, James sanoo.

Mikä ihme miehiä vaivaa? Siis minkä takia ensin muka kadutaan liian tyhmää kysymystä ja sitten heti seuraavaksi muistutetaan siitä, että onneton tyttö on joskus vahingossa pienen humalan innostamana sortunut suutelemaan kyseistä miestä? Millä tavalla se muka on jotenkin hienotunteista?

Minun poskilleni tulee vähän kuuma. Ikävä kyllä en edes oikein voi syyttää siitä kuumaa ilmaa, koska ilma ei kyllä todellakaan ole millään tavalla kuuma, ja muutenkin minua lähinnä palelee. Minä vaan edelleen kyllä muistan sen suudelman ihan hyvin.

”Ei puhuta siitä”, minä sanon lopulta, kun en keksi mitään lisättävää. ”Minä en osaa selittää sitä. Oikeasti, minä en tiedä, mikä minuun silloin meni.”
James nyökkää hyvin lyhyesti ja tuijottaa tiukasti eteensä.
”Siis ei sinussa ole mitään vikaa”, minä sanon nopeasti. ”Minä en vaan tiedä, miksi se silloin, hmm, tapahtui.”

Se oli kyllä tosi huono selitys, mutta silti James näyttää nyt vähän iloisemmalta.
”Ja totta kai se on ärsyttävää”, minä jatkan. James on työntänyt kätensä syvälle taskuihinsa, kai hänellä on kylmä, ja hän vain tuijottaa eteensä, mutta näyttää aika läsnä olevalta ja siltä että kuuntelee, ja jotenkin hänelle on vaan joskus aika helppo kertoa asioita. En tajua miksi, mutta kai se vaan on niin, kun kerran olen vahingossa puhunut hänelle vaikka mitä. Niin kuin että pidän Justinista. ”Ja ahdistavaa. Ja tavallaan surullistakin. Koko juttu siis. Se että me tykkäämme molemmat ihan vääristä ihmisistä.”

”Minä pidän ihan oikeasta ihmisestä”, James sanoo. ”Sinä et vaan tajua.”
En tiedä, pitäisikö häntä lyödä vai olisiko hänelle parempi nauraa. Yritän tökätä häntä olkapäähän, mutta hän tarttuukin käteeni kai itsepuolustusreaktioksi, mutta hänen sormensa ovat tosi kylmät ja minä jotenkin yllätyn, ja sitten vaan yhtäkkiä hän jostain syystä halaa minua.

Tämä on jo oikeasti tosi kummallista. Suljen silmäni ja hengitän syvään, ja pystyn oikeasti HAISTAMAAN Jamesin, ja hän tuoksuu ihan hyvältä. Ja en tajua miksi, mutta hänen käsivartensa ovat kiertyneet olkapäiden ympärille ja olisi tietysti tosi epäkohteliasta vetäytyä pois, enkä minä vetäydy, ja oikeastaanhan tämä on vain kaverillinen keskustelu siitä, miten epäreilua elämä on, joten parin sekunnin päästä minä rutistan hänen juhlakaapunsa selkämystä. Sehän on oikeastaan sama asia kuin halaukseen vastaaminen.

”Ehkä joskus”, James mutisee, mutta se kuulostaa kyllä enemmän kysymykseltä.

Enkä minä osaa vastata. Ihan totta, sellainen kysymys on vaan paljon suurempi kuin mihin minun aivosoluni riittävät, varsinkin kun niitä on ensin pakastettu reilut kymmenen minuuttia.

Ja enhän minä voi sanoa mitään. Minä tunnen kyllä itseni, ja minä satun pitämään Justinista. Sille ei mahda mitään, eikä ole mitään syytä olettaa, että se tästä jotenkin lähiaikoina muuttuisi, vaikka toisaalta kyllähän minun vatsani tuntuu vähän pehmeältä, kun tajuan, että sekunnit oikeasti menevät ja minä halaan edelleen Jamesia.

”Pitäisi kai mennä takaisin”, minä sanon irrottaessani varovasti käteni hänen ympäriltään.
”Joo”, hän sanoo ja näyttää vähän poissaolevalta, mutta myös aika iloiselta.

Me lähdemme kävelemään takaisin kohti linnaa, mutta James vilkuilee edelleen silloin tällöin minua. Ja ilmeisesti minä vilkuilen silloin tällöin häntä, jos minä kerran huomaan, että hän vilkuilee minua. Kengässäni on lunta, mutta se ei edes oikeastaan kauheasti häiritse. Se sulaa kuitenkin.

Suuressa salissa näyttää vähän siltä, kuin muutama jo lähtenyt oppilas olisi palannut takaisin. Anne tanssii Peterin kanssa keskellä lattiaa ja ilmeisesti he ovat juoneet vähän muutakin kuin kurpitsaboolia, koska Anne pyörähtää silloin tällöin Peterin käden ali varsin vauhdikkaasti, vaikka se tanssittava kappale kyllä kuulostaa minun mielestäni varsin rauhalliselta valssilta.

”Nukuttaako sinua?” James kysyy, kun me olemme seisoneet kynnyksellä katsomassa ehkä puoli minuuttia. Tai ehkä hän kysyi jo vähän aiemmin, mutta minun aivoni vaan käsittelevät kaiken nyt aika hitaasti. Johtuu varmaan kylmästä.
”Ei oikeastaan”, minä sanon, vaikka oikeasti nukuttaa.
”Tanssitaanko?” James kysyy.

Anne melkein törmää minuun, mutta muuten se ilta sujuu ihan hyvin. Ja koska Sirius on kadonnut, minun ei edes tarvitse tuntea yhtään huonoa omatuntoa siitä, että jostain kumman syystä vietän niin paljon aikaa Jamesin kanssa, vaikka minulla olisi seuralainenkin. Ja loppujen lopuksihan tämä taitaa olla jopa aika loogista. Kyseessä on kuitenkin koulun tanssiaiset, eli melkein edustustehtävä, ja me kuitenkin olemme johtajaoppilaat, joten on ihan luonnollista, että me vietämme aikaa yhdessä.

Ja Jamesin kanssa on mukava tanssia. Hän ei liiku mitenkään kauhean nopeasti, niin että minä en mene oikein yhtään sekaisin missään vaiheessa, ja siinä vaiheessa, kun minun jalkojani alkaa oikeasti väsyttää, Jameskin on ilmeisesti väsynyt tanssimiseen, koska sitten me vaan nytkähtelemme puolelta toiselle. Hänen kätensä liikkuu ehkä selälläni jotenkin hassusti, rauhallisesti ja melkein lohduttavasti, mutta minua nyt joka tapauksessa nukuttaa, joten en jaksa sanoa mitään. Eikä se tunnu pahalta.

Sitten Sirius tulee ilmoittamaan, että Peter on hankkinut muutaman pullon tuliviskiä ja että jotkut kolmasluokkalaiset ovat yrittäneet räjäyttää sontapommin McGarmiwan vaatekaapissa ja epäonnistuneet surkeasti ja että tehtävä täytyy viedä loppuun ja Jamesin on pakko olla mukana, koska Remus ei suostu tekemään mitään niin moraalitonta ja Peter kävelee vähän mutkittelevasti.
« Viimeksi muokattu: 06.05.2009 22:56:39 kirjoittanut toyhto »
Avatar: Sokerisiipi
Fikkilistaus

Sinu

  • ***
  • Viestejä: 119
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 6.5
« Vastaus #74 : 06.05.2009 13:27:10 »
Ui jui! En ehtinyt edes edellistä lukua kommentoimaan kun tänne on jo tullut lisää. En valita; on hienoa, että tähän tulee jatkoa inhimillisin väliajoin. Se pitää mielenkiinnon piinaavasti yllä ja koukuttaa tähän vain entistä pahemmin... (Ihan kuin seuraisi jotakin hyvää TV-sarjaa. ^^')

Mutta nyt tekstin pariin. 7. luku tuntui sellaiselta väliluvulta, joka pohjustaa tulevaa 'jymyjuttu' -lukua. Ei se ollut huono (ei sinne päinkään). Siinä pestiin vähän edellisen luvun likapyykkejä juuri noiden pohdintojen kautta. Väliin tuli kuitenkin noita loistokohtauksia, joten tuntuu, että hemmottelet lukijoitasi kaikilla pienillä ja ihanilla yksityiskohdilla.
Lisäksi minun täytyy tunnustaa, että taisin olla liian tiukka arvostellessani Lilyn ystäviä. Opin jopa pitämään Meganista tuon luvun aikana. Hänestä paljastui uusia kivoja piirteitä. Enkä ihmettele, että Lilystä tuntui, että he olisivat käyneet tuon keskustelun jälkeen läheisemmiksi. 

Ja sitten 8. luku... Tämä todella oli mieltä hivelevää lukea! Wau! Jo luvun alku sai minut nauramaan ja tanssiaisista olisi tehnyt mieli piirtää suhdekiemurakartta. Aika karua jos vain Megan sai haluamansa parin, mutta loppuilta näköjään meni paremmin monen muunkin osalta. Jamesille pisteet oma-aloitteisesta toiminnasta. Heti kun Siriuksen silmä välttää (joka ei tosin alunperinkään ollut kohdistunut viralliseen pariinsa) niin James käytti tilaisuuden hyväkseen. Minussakin taisi herätä pieni romantiikan poikanen kun Lily ja James halasivat. Lilyllä on myös outo tapa etsiä loogisuutta kaikesta, mikä tekee hänestä hauskan seurattavan.
Taisit tehdä minulle myös karhunpalveluksen tuon Siriuksen ja Remuksen osalta, sillä nyt en voi olla ajattelematta heitä loppupäivänä. Heidän tapauksensa on piinaava kaikkia kohtaan, aina Jamesista, heistä itsestään ja lukijasta lähtien.
Luvun lopetus oli sellainen hyväntahtoinen palautus takaisin maanpinnalle. Lisäksi korjaa minua jos olen väärässä, mutta tarkoittiko tuo loppu, että pojat saivat puhevälinsä korjattua? Vai tuliko se vain vanhasta tottumuksesta, että Remus ei suostunut moiseen moraalittomuuteen? Tietysti on myös mahdollista, että... Argh! Tätä juuri tarkoitin, etten voi olla ajattelematta heitä loppupäivänä.
Kiitos kuitenkin tästä!
Jag tänker banka dig gul och blå!

koete

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 1 117
  • ava: we♥it
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 6.5
« Vastaus #75 : 06.05.2009 14:03:55 »
Ooh, Lily ja Sirius yhdessä tanssiasiin? Se tuli niin yhtäkkiä, että meinasin oikeesti tukehtuu suklaaseen.  ::)
Mutta, mutta... tää oli hyvä osa. (: Se loppu oli jotenkin hauska. Siin tuli sellanen olo, et ku oot itte just nukahtamassa niin joku ihan random tyyppi tulee sanoon sulle jotain ihan randomia. Toivottavasti tajusit mun selityksestä edes jotain. Mä en nyt pysty kauheesti keskittyyn tähän kommentoimiseen, mutta täytyy sanoo vielä kerran, että tää oli myös jotenkin ihana osa. (: Ne Lily ja James on söpöjä  'yhdessä'. (: Toivottavasti ne on pian oikeesti yhdessä. Mä toivon tätä näköjään joka kommentissa. : DD Ja sit mä haluun kans tietää mikä sillä Siriuksella ja Remuksella on. Ja että mistä se Peter ne tuliviskit löys??? Ei olis siitä ihan uskonut.
Oonks mä muuten sanonut, että toi Anne on hauska persoona. No kuitenkin sanoinpas sitte ainakin nyt.
Muttaaaa joo... JATKOA!

Haava

  • hallansininen
  • ***
  • Viestejä: 355
  • juoksepoistyttö
    • where did the party go
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 6.5
« Vastaus #76 : 06.05.2009 15:06:04 »
Ahihii.. Heti alussa yritin kuolla nauruun ja olin muutenkin ihan sekaisin, kun Sirius pyysi Lilyä tanssiaisiin! Se tuli tosiaan kanssa ihan puun takaa, mutta se oli tosi kiva yksityiskohta.

Remus ja Sirius... Mikä niitä vaivaa? Toivottavasti sekin saadaan tietää jossakin vaiheessa, mä kuolen uteliaisuudesta ja ne on jotenkin niin ihania. :'D Remus ei ole puhunut koko ficin aikana kai oikein mitään, joten se on jäänyt tosi etäiseksi, mutta Sirius on ainakin just sellainen kun pitää.

Lainaus
Käännyn mahdollisimman nopeasti selin heihin ja aion kysyä Siriukselta jotain tosi fiksua, mutta sitten se unohtuu, koska Sirius pitelee viinirypälettä kulmahampaidensa välissä ja tuijottaa keskittyneesti pääni yli.

Hyvä etten tipahtanut tuolilta. :'D Tuo oli jotenkin niin äärettömän hauska lause, nauroin sille varmaan puoli tuntia. Ai että, osaan kuvitella Siriuksen tuossa. 8D

Lily ja James edistyvät... Hihii! Justinia ei tässä luvussa näkynyt oikein ollenkaan, eikä Lily pahemmin edes ajatellut sitä, joten se oli ihan kivaa vaihtelua, kun keskityttiin Jamesiin. Ja James oli taas ihana. (:

Ihanaa, kun jatkoa tuli näin nopeasti!
« Viimeksi muokattu: 02.07.2010 22:20:30 kirjoittanut Emilja »
Oh sadness I'm your girl

eFFy

  • ***
  • Viestejä: 90
  • ;o
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 6.5
« Vastaus #77 : 06.05.2009 15:37:13 »
Iiiihana luku<3 Jep, nyt sain tän nopeemmi luettuu=)
Lainaus
James poimii viinirypäleitä pois hedelmäsalaatista, ja jostain syystä minua alkaa äkkiä ärsyttää aika kauheasti. Oikeasti, nehän ovat melkein parasta koko salaatissa! Eikä James ole minun käsittääkseni edes allerginen. Kuinka lapsellista on jättää viinirypäleet syömättä?
En tiiä miks toi oli nii hauska, mut Lily kiinnittää vaa nii pienii asioihi huomiota. Ketä alkaa ärsyttää, jos toine ei syö viinirypäleit8D Lilyy:D Viinirypäleet... ne on kyl aika hyvii :D
Ja pakko sanoo viel kerra, et ihana luku ja oli kyll mukava tulla koulust kotii ja huomata, et oli tullu jatkoo<3
No kuitekii, jos nyt lopettaisin tän sönköttämisen, ku en kuitekaa osaa mtn: D 
-eFFy
Effy: I got it. Freddie and JJ got it. That termite over there got it. But you’re not going to get it. Got it?
Cook: No, I'm confused.

Rins

  • Tribuutti
  • ***
  • Viestejä: 1 920
  • Team Peeta
    • The pieces of my heart
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 6.5
« Vastaus #78 : 06.05.2009 15:42:37 »
Jos nyt multa sais vähän asiallisempaa kommenttia, anteeks kamalasti sen edellinen, ei mun ois ärtymystäni suhun purkaa :(
  Mä tykkäsin tästäkin osasta todella paljon, James oli tosi ihana. Oli harmi että Lily ja James ei menny yhessä sinne tanssiaisiin.
Mun mielestä oli todella ihme ettei Siriuksella ollu vie paria  :-\
Tiedätkö muuten vie et kuinka monta lukua (suunnilleen) tähän tulee?
Lainaus
Sirius naurahti ja kohautti olkapäitään. ”Todennäköisesti ei, koska hän itse ehdotti sitä. Kai hän tajusi, että minä yrittäisin iskeä mieluummin vaikka Remuksen kuin sinut.”
”Pitäisikö minun loukkaantua?”
”Toisin sanoen James tappaisi minut saman tien”, Sirius lisäsi nopeasti
Toi oli muuten tosi sulonen, James selvästi ihan oikeesti tykkää Lilystä kauheesti :)



Joitakin unelmia ei ole tarkoitettu toteutuviksi.

Bannerin tehnyt Lady Dynamite

pihlajanmarja

  • Cool, jee jee
  • ***
  • Viestejä: 1 708
Vs: Eikä siinä vielä kaikki! JATKO 6.5
« Vastaus #79 : 06.05.2009 16:59:16 »
Ihana jatko!
Tuli kyllä ihan yllätyksenä että Sirius pyysi Lilyn tanssiaisiin. Sillä selvästi oli jotakin taka-ajatuksia. Nauroin kyllä kun se vaan tuijotteli Remusta viinirypäle hampaiden välissä... : D

Tästä luvusta välittyi tosi hyvin kaikki Lilyn ajatukset ja tunteet, niin kuin siinä kohassa kun se ja James halasi, tuli miullekin sellainen mukavan lämmin olo. :D

Toivottavasti Sirius ja Remus nyt tajuaa sopia tuon jutun. Tai ehkä ne sopi jo istuessaan siinä penkillä? Lily vaan lähti liian aikasin siitä.

Yleensä muuten kelmificeissä miusta Lily tuntuu jotenkin ihan hirveeltä ihmiseltä, kun se aina huutaa ja on tiukkapipona ja niin edelleen, mutta tässä Lily on tosi mukava ja sellainen, että mie ainakin olisin sen kaveri.

Tykkäsin taas tosi paljon. Miten sie osaat kirjottaa joka luvusta yhtä hyvän? :D
I've got blisters on my fingers!