MCU: Kasvualusta, K-11 (Bucky Barnes)

[Violetu]

Otsikko: Kasvualusta
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: K-11
Fandom: Marvel Cinematic Universe (MCU)
Genre: Hahmotutkielma, angst, gore, raapaleita

Summary: Muistot olivat hiljaisten niittyjen kasvualustaa.

A/N: Ajattelin, että en ehdi spurttiraapaloida, koska vappuviikko ja koulun dedikset ja kaveri kylässä ja pöytärope ja elämä jajaja.
Sitten päätin kuitenkin yrittää Ei näitä varmaan seitsemää tule, mutta muutama ainakin. Enjoy! Aloituslause on bongattu yhden facekaverin seinältä.  Palaute on aina kivaa ^^



***


Kasvualusta

Muistot olivat hiljaisten niittyjen kasvualustaa.

Ihmekös, että Buckyn päänsisäinen maisema kumisi tyhjyyttään.
Silmien takana oli sänkipelto. Näki, että siellä oli joskus kasvanut jotakin, mutta sattui yrittää selvittää, mitä se oli ollut. Kuin olisi iskenyt terävän lapion jäiseen maahan, tärähdys kulki olkavarteen asti.

Tuntui vaikealta ajatella, että siinä voisi vielä joskus kasvaa jotakin. Routa oli tullut jäädäkseen, pelkkä kevään ajatteleminen teki mahdottomuudessaan kipeää.

Silti Bucky tarttui lapioon päivä toisensa jälkeen. Hän ei äkkiseltään keksinyt mitään niin epämiellyttävää kuin muistojen kaivaminen väkipakolla, mutta hänen täytyi. Se oli tietyllä tapaa hyvin samanlaista kuin oikea kaivaminen, paitsi että tällä tavalla hän tiesi löytävänsä ruumiita.


***

[Violetu]

A/N: Oho, tämä toinen spurttirapsu meni nyt näköjään vähän goren puolelle, mutta sen kai siitä saa kun katsoo ensin tusinannen kerran What If:n Zombijakson

***



Ensimmäiset löydökset

Buckyn ensimmäiset löydökset olivat vanhoja, melkein tunnistamattomiksi mädäntyneitä. Nimettömiä, kasvottomia, mutta kauhun heistä näki. Lämpö tuntui, kun metallikäsi upposi pehmeään lihaan.

Miksei hänen ollut annettu käyttää asetta tai edes puukkoa?

Nämä löydöt olivat paljon inhottavampia kuin kivien alta paljastuvat kastemadot tai kovakuoriaiset, koska hän löysi samalla myös palasia itsestään. Niitä, jotka pelkäsi iäksi kadottaneensa, ja niitä, joiden toivoikin katoavan.

Hän ei muistanut tunteneensa mitään, kun elämä noiden ensimmäisten silmistä sammui. Paitsi kylmää, kylmää ja pimeää. Paksun, sumentavan verhon itsensä ja maailman välissä.
Muut eivät näyttäneet edes ihmisiltä, joko nämä olivat sumeita, värittömiä hahmoja, tai verenpunaisella merkittyjä maalitauluja.

Bucky jatkoi kaivamista.


***