Anteeksi kun olen taas pitänyt hiljaiseloa tämän sarjan kanssa!
Aloitin uudessa työssä helmikuun alussa, ja lähes kaikki vapaa-aikani on kulunut tavalla tai toisella sen stressaamiseen niin, etten ole oikein saanut aikaiseksi edistää Reaktioyhtälöitä. En uskalla jatkossakaan lupailla sitä yksi osa viikossa -tahtia, jota olen aiemmin yrittänyt, mutta nyt saatte ainakin hyvitykseksi useamman raapaleen, nimittäin viisi kappaletta! Ja ehkä pienen cliffhangerin...
Koska teekkari- ja yliopistosanasto on herättänyt kummastelua, päätin koota lukemisen helpottamiseksi pienen teekkarisanaston tämän sarjan aloitusviestiin,
tänne! Toivottavasti siitä on apua. Vinkatkaa, jos sieltä uupuu jokin termi, niin lisäilen!
Ja vielä: jos jollakulla on yhtä huono muisti kuin minulla, niin Daniel on se fuksi, joka halloween-bileissä tarkkaili Juusoa ja Samulia. Kävin sisäistä kamppailua sen kanssa, pitäisikö minun vaihtaa Danielin nimi, koska olen viime aikoina lukenut paljon
Auron
Purkukiekko (6-0) -tarinaa (K-15, ihanaa luettavaa, suosittelen lämpimästi ♥), jossa seikkailevat Juuse ja Daniel, ja minua alkoi kamalasti häiritä se, että minulla on tässä Juuso ja Daniel!
Päätin kuitenkin pitää Daniel-nimen, koska hahmo on hyvin pienessä roolissa ja esiintyy pääasiassa vain muutamassa seuraavassa raapaleessa. Toivottavasti se ei häiritse ketään! Ei ollut tahallinen nimimatkinta.
Vendela, Juuso on kyllä aika kärsivällinen Samulin suhteen! Minustakin se on toisaalta ymmärrettävää, koska Samulihan teki selväksi, ettei heillä mitään ole. Juuso taitaa lisäksi olla vähän sellainen luonne, ettei se halua häiriköidä eikä tuppautua kenenkään seuraan. Nyt selviääkin sitten, miten Juuso Samulin kanssa etenee. Jorinkin osuus alkaa toivottavasti hiljalleen valjeta. Kiitos kovasti!
Ripple, heh, se oli hauska se Samual!
Joskus sitä vain huomaamattaan kirjoittelee, mitä sattuu, heh. Mysteeri selvinnee ainakin joiltakin osin tulevien osien myötä! Kiitos paljon!
Fairy tale, voi että, ihanaa ettet ole unohtanut näitä nuorukaisia! Ja apua, näit heistä unta?
Minäkin uneksin välillä kaikista ja kaikesta mahdollisesta, heh. Kyllä juu, Juuson ja Samulin tarina jatkuu vielä hyvän tovin, sittenkin kun tämä raapalesarja päättyy, tai niin olisi ainakin tarkoitus. Nämä hahmot ovat jotenkin vieneet minut mennessään. Kiitos paljon!
Auro, voi mikä ihana kommenttiyllätys, siitä oli ja on minulle hirmuisesti ioa! ♥ Olen tosi iloinen siitä, että pidät Juusoa sympaattisena ja inhimillisenä päähenkilönä. On aina ihana kuulla, että hahmoihin pystyy samaistumaan. Mukavaa, että Samulikin on herättänyt kiinnostuksen! Se on mennyt kyllä ihan mutkalle tässä tarinan edetessä, eikä Jori varmastikaan ole siihen ihan syytön. Olen huono kirjoittamaan tällaista ihmissuhdedraamaa, kun minäkin haluaisin vain, että kaikilla menisi hyvin. Kukaan tosin tuskin jaksaisi lukea tätä tarinaa, jos tässä ei ikinä tapahtuisi mitään jännää, heh. No, ainakin tämä tarjoaa hyvää harjoitusta minulle, kun tulee poistuttua mukavuusalueelta!
Jos et vielä alkuhöpinöistä huomannut, niin lisäsin
tänne pienen teekkarisanaston lukemista helpottamaan. Olen miettinyt sen tekemistä pitkään, koska tässä tarinassa vilisevä sanasto on varmasti monelle tuntematonta, ja nyt kommenttisi inspiroi minua tekemään sen, joten kiitos siitä! Ja kiitos muutenkin aivan ihanasta palautteesta!
kaaos, oi että, olipa iloinen yllätys, että nappasit tämän sarjan kommentoitavaksi! ♥ Ihanaa, että yliopisto- ja teekkariympäristö vetää puoleensa. Opiskelijaelämästä on hauskaa kirjoittaa, varsinkin kun omani oli aika väritöntä ja tylsää, kun en juuri missään riennoissa käynyt enkä melkein kehenkään tutustunut.
Pääsen Juuson mukana sitten elelemään vähän vaiherikkaampaa elämänvaihetta. Ihana kuulla, että tykästyit myös hahmoihin! Minusta tuo Mikon mietiskely oli tavallaan luontevaa, koska Mikkohan ei tiedä puoliakaan siitä, mitä Juuso tietää, eikä Samuli tuossa vaiheessa ollut vielä tehnyt katoamistemppua. Näen sen itse myös ehkä sellaisena varovaisena kyseenalaistamisena Juuson suuntaan, että kannattaakohan sen Samulin suhteen sittenkään vielä luovuttaa. Mutta sen kyllä allekirjoitan minäkin, että Samulilla varmasti on jokin huonosti, sen verran viitteitä siihen suuntaan jo on, ja Mikko on vähän höpsö jos ei sitä näe.
Iiks, kiitos kovasti ihanasta palautteesta!
53.
Malja rakkaudelle
300 sanaa • inspissana johtopäätös
Poikkitieteelliset haalaribileet koittivat. Melkein kaikki Juuson ja Mikon fuksit saapuivat opiskelijaystävälliseen yökerhoon, jossa bileet järjestettiin. Juuso oli hyvillään siitä, että niin moni oli rohkaistunut mukaan, vaikkei fukseilla vielä haalareita ollutkaan. Haalarittomia juhlijoita näkyi olevan paljon myös kemiantekniikan ulkopuolella. Kaikkialla vilisi tuntemattomia kasvoja.
Juuson hyvää tuulta kuitenkin varjosti se, ettei Samulista näkynyt jälkeäkään. Aikansa Juuso kierteli ympäri hämyistä, meluista sokkelikkoa, jonka käytäviin ja kerroksiin olisi helposti eksynyt selvinkin päin. Sitten hän luovutti, tilasi salmarishotin ja hanaoluen ja vetäytyi yksinäiseen nurkkaan näpyttelemään viestiä Samulille. Jokunen istumapaikka oli onneksi vielä vapaana.
Juuso avasi WhatsApp-keskustelun Samulin kanssa ja jäi tuijottamaan Samulin nimeä. Kysyisikö hän kasuaalisti kuulumisia, vai vinkkaisiko hän, että bileet olivat hyvässä vauhdissa, mutta kaipasivat Samulia?
Yhtäkkiä fuksiryhmän Daniel pelmahti jostain ja istuutui Juuson viereen. Hän iski oluensa lisäksi pöytään kaksi mustaa shottia, työnsi niistä toisen Juuson eteen ja kohotti toisen huulilleen.
”Tää ei ole yritys lahjoa sua ylimääräisten fuksipassileimojen toivossa”, Daniel ilmoitti, ”vaan yritys piristää sua. Sä näytät maasi myyneeltä. Ryppyjä rakkaudessa?”
Danielin katse pyyhkäisi Juuson puhelimen näyttöä. Yhtäkkiä Juuso tajusi, että Samulin nimi kajasti siltä yhä. Hän pimensi näytön eikä osannut tehdä muuta kuin rykäistä ja kiskaista shotin kitusiinsa. Daniel teki samoin eikä näyttänyt olevan millänsäkään. Shotti oli fisua, ja Juuso irvisti, sillä samantapainen salmari poltteli yhä hänen kurkussaan.
”Kiitos”, hän mutisi viritellen kasvoilleen hymyntapaisen.
”Jos sä pohdit seuraavaa siirtoa, mä olen aika varma, että Samuli ilahtuisi millaisesta viestistä tahansa”, Daniel sanoi jutustelevaan sävyyn, hörppäsi oluttaan ja käänsi katseensa ihmispaljouteen.
Juusokin tuijotti edessä vellovaa väkeä. Hän yritti ymmärtää. Hänen sydämensä hakkasi. ”Miten sä –?”
Daniel kohautti olkiaan. ”Tarkka tutka ja valistunut veikkaus. Ei se teistä kummastakaan yksinään hyppää silmille, mutta yhdessä…” Daniel vilkaisi Juusoa hymyillen ja kiirehti jatkamaan: ”Älä huoli, en mä tuomitse. Mä seurustelen itsekin miehen kanssa.” Sitten hän kohotti olutlasiaan. ”Malja rakkaudelle?”
Pökertynyt Juuso ei osannut muuta kuin seurata perässä.
54.
Olutta ja vertaistukea
300 sanaa • inspissana mustaherukkatee
Ennen kuin Juuso ennätti sisäistää Danielin puheita, Daniel vaihtoi aihetta ja alkoi rupatella tulevasta pHuksiristeilystä ja muusta opiskeluelämään liittyvästä. Juuso ynähteli ja nyökkäili kuin osoittaakseen kuuntelevansa, mutta hänen ajatuksensa askartelivat aiemmassa keskustelussa. Juuson oli vallannut tuskallisen tuttu hämmennys: hän ei tajunnut mistään mitään.
Lopulta Daniel vaikeni ja jäi katselemaan Juusoa kevyt hymy kasvoillaan. ”Sä taidat olla kaapissa?” hän sanoi kuulostaen siltä kuin olisi jutellut säästä, ja Juuso oli vähällä vetää olutta henkeen.
”Tuota, siis, mä…” Juuso sopersi tietämättä itsekään, mitä hän suustaan päästeli. Lopulta hämmennys kulminoitui yksinkertaiseen, mutta paljonpuhuvaan kysymykseen: ”Siis mitä?”
Daniel naurahti. ”Vai onko mun tutka sittenkin kalibroinnin tarpeessa?”
Hämmennys antoi sijaa luottavaiselle rohkeudelle, kun Juuso alkoi ajatella, ettei Danielin havainnon kiistämisessä olisi järkeä. Juuso oli ehkä kaapissa, mutta ei hänen suuntautumisensa mikään valtionsalaisuus ollut. Sitä paitsi Daniel ei vaikuttanut hyökkäävältä eikä tuomitsevalta, pikemminkin hyväntahtoiselta.
”Jos sä luulet, että meillä on jotain, niin”, Juuso aloitti, muttei tiennytkään, miten lopettaa. Hän naurahti ja joi lisää toivoen, että humalan kohina voimistuisi ja peittäisi kaiken. ”No, se on monimutkaista.” Hän vilkaisi Danielia kulmiensa alta ja huljutteli olutta lasissaan. Tuntui oudolta puhua sellaisia jonkun kanssa, mutta samalla Juuson uteliaisuus heräili. ”Miten – miten pitkään sä olet seurustellut miehen kanssa?”
”Kaksi vuotta. Tavattiin lukiossa. Antti opiskelee fuksivuottaan matematiikan laitoksella.”
Orastava humala löi hynttyyt yhteen uteliaisuuden kanssa, ja Juuso kysyi: ”Ja – ihmiset tietää?”
Daniel hymyili jonnekin syliinsä. ”No, en mä sitä ympäriinsä kuuluttele, mutta jos se tulee jossain esiin, se tulee.” Hän vakavoitui ja kohotti katseensa Juusoon. ”Nykypäivän Suomi on suvaitsevainen. Kieroonkatsojia on aina, mutta siinäpähän tuijottavat omaa nenäänsä, jos eivät parempaa keksi. Suurinta osaa porukasta ei kiinnosta se, kenen kanssa sä intiimit hetkesi jaat.”
Juuso huomasi arvostavansa Danielin rentoa avoimuutta. Hän rohkaistui kysymään: ”Kuinka te tutustuitte?”
Daniel nauroi. ”Se läikytti termosmukistaan mustaherukkateetä mun päälle, kun me satuttiin viettämään hypäriä kirjastossa samaan aikaan. Niinkin romanttista…”
55.
Humalassa ja huoleton
300 sanaa • inspissana liekki
Noin kolmea ja puolta olutlasillista myöhemmin Juuso löysi itsensä tanssimasta Danielin ja muutaman muun fuksinsa kanssa, ja se oli oikeastaan ihan hauskaa, vaikkei Juuso mikään baaritanssija ollutkaan. Hän oli aika nopeasti – kenties alkoholin avustuksella – tottunut siihen ajatukseen, että Daniel tiesi, eikä se tuntunut maailmanlopulta. He eivät olleet puhuneet Samulista enempää, eivätkä Juusostakaan, mutta Daniel oli kertonut vaiheistaan Antin kanssa. Se oli sytyttänyt Juusossa pikkuruisen liekin: ehkä hänkin vielä joskus. Mitä pelättävää hänellä loppujen lopuksi oli? Hän oli aina ajatellut, ettei hänellä olisi mitään tarvetta tulla kaapista ennen kuin hänellä olisi joku, jonka esitellä lähipiirille, mutta toisaalta hän tajusi, että sen jonkun löytäminen oli hyvin vaikeaa, jos kukaan ei tiennyt.
Juuso sysäsi sen kaiken kuitenkin syrjään ja keskittyi hauskanpitoon fuksiensa kanssa. Enää ei ollut muuta kuin välkkyviä valoja, joka puolella pauhaavaa musiikkia, kymmeniin eri tahteihin notkuvia vartaloita ja vapautuneita hymyjä tuttujen ja tuntemattomien kasvoilla. Annika läikytti mansikkamargaritaansa Juuson haalareille, eikä se olisi haitannut Juusoa ilman Annikan vuolaita anteeksipyyntöjäkään. Juuso oli humalassa ja huoleton.
Viesti Samulille oli jäänyt lähettämättä, kun Daniel oli lyöttäytynyt Juuson seuraan. Jossain vaiheessa kellon näyttäessä jo reippaasti yli puoltayötä ja Juuson tyhjennettyä rakkonsa noin sadannen kerran, hän kuitenkin keksi, mitä halusi kirjoittaa. Hän nojautui seinään lähellä narikkaa, kirjoitti kaksi sanaa ja lähetti ne saman tien:
On ikävä.
Se tuntui kaikessa todenperäisyydessään niin ilmiselvältä, että Juuso ihmetteli, miksei ollut aiemmin saanut viestiä aikaiseksi. Jossain humalaisen mielensä sumussa hän tiedosti, että se oli alkoholi, joka puhui, mutta hän tiedosti sen myös puhuvan totta. Juuso ehkä katuisi viestiä aamulla, mutta siinä hetkessä se tuntui vapauttavalta uloshenkäykseltä. Hän sulki silmänsä ja näki Samulin, hymykuopan tämän poskessa, valonkajon tämän silmissä, eikä hän yhtäkkiä halunnut mitään muuta kuin nähdä sen kaiken todellisuudessa.
Hetki särkyi, kun järjestyksenvalvoja tuuppasi Juusoa olkapäähän ja vihjaisi, että ehkä tämän olisi aika lähteä kotiin.
Juuso palasi tanssilattialle.
Samuli ei vastannut.
56.
Hintansa kaikella
300 sanaa • inspissana matkustaa
Aamulla Juuso havahtui ääniin, jotka tunkeutuivat tajuntaan vaativina ja voimakkaina. Ne kuulostivat arkisilta ja tutuilta, mutta samaan aikaan etäisiltä ja vierailta, aivan kuin toisesta todellisuudesta kantautuvilta. Juuso raotti silmiään. Päivänvalo sai ne vetistämään, mutta vähitellen katse tarkentui tutunnäköiseen myttyyn lattialla: hänen opiskelijahaalarinsa lojuivat siinä. Niiden alla olevan hiekanruskean matonkin Juuso tunnisti omakseen. Hän hoksasi retkottavansa omalla sohvallaan vatsallaan, käsivarret käsinojan ympäri kiertyneinä ja jalat puoliksi ulkona töröttäen. Seuraavaksi hän rekisteröi erinäiset kolotukset ja kankeudet ympäri vartaloaan, ja hän huomasi tärisevänsä kylmästä.
Juuso järjesteli jäseniään istuma-asentoon ja ihmetteli, miksei ollut mennyt sänkyynsä nukkumaan. Hän muisti kyllä etäisesti kotimatkansa ja kotiintulonsa, mutta hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, mikä mahti maailmassa oli saanut hänet valitsemaan leposijakseen pienen ja kovan sohvan. Kaipa hän oli sammunut siihen. Hän ei ollut vetänyt edes vilttiä peitokseen, sillä se riippui tutulla paikallaan sohvan selkänojalla.
Paikkaan ja aikaan orientoiduttuaan Juuso tajusi, mikä hänet oli havahduttanut: marsujen mekastus. Marsutkin olivat ilmeisesti heränneet uuteen päivään, sillä ne pulisivat keskenään hyväntuulisella kurlutuksellaan ja peuhasivat ympäri asumustaan niin, että purut pöllysivät. Juuso huomasi, että niille pitäisi pian antaa lisää heinää. Hän ei ollut aamuyöllä kotiin kömpiessään varmaan muistanut edes tarkistaa tilannetta. Onneksi hän oli ennakoivasti siivonnut häkin jo edellispäivänä. Yleensä hän siivosi sen perjantaisin, mutta sinä perjantaina hänellä tuskin olisi energiaa siihen. Päätä jomotti, ja Juusolla oli muutenkin vetämätön olo. Hänellä oli ollut rikollisen hauskaa, mutta kaikella oli tietysti hintansa, etenkin rikollisuuksilla.
Juuso paikansi puhelimensa sohvapöydältä. Fuksiryhmän WhatsApp-keskustelu oli täyttynyt villeistä kertomuksista bilettäjien kotimatkoista. Mikolta oli saapunut pari viestiä, joissa hän kyseli Juuson krapulan asteesta ja kertoi, ettei Heidiä ollut löytynyt, mutta että tähän oli sentään saatu puhelimella yhteys. Juuso huokaisi helpotuksesta; Heidi tuskin oli hengenhädässä.
Lopulta Juuso huomasi Samulille lähettämänsä viestin. Hän tunnusteli tunteitaan, mutta ei häntä kaduttanut. Sen sijaan hän tunsi pienen piston huomatessaan Samulin nähneen viestin mutta jättäneen vastaamatta.
57.
Pidä hyvänäsi
300 sanaa • inspissana puhua
Suurimman osan päivästä Juuso loikoili sohvalla, tuijotteli hölmöjä televisio-ohjelmia ja viestitteli Mikon kanssa. Mikko kertoi, että hänen äitinsä oli yrittänyt tehdä katoamisilmoituksen Heidistä, mutta poliisia ei ollut kiinnostanut enää sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että Heidiin oli saatu yhteys puhelimitse. Kuulemma mikään ei estänyt ihmistä katoamasta vapaaehtoisesti, eikä edes Heidin alaikäisyys soittanut poliisin hälytyskelloja, kun kyse oli alle viikon mittaisesta karkuretkestä. Mikko vaikutti turhautuneelta, ja Juusosta tuntui pahalta, ettei hän osannut auttaa.
Iltapäivällä päänsäryn hellitettyä Juuso alkoi opiskella. Hän ei potenut morkkista, jota olisi pitänyt hyvitellä, mutta hän koki lusmuilleensa tarpeeksi sillä viikolla; olihan hän juonut itsensä humalaan jo kahdesti.
Illalla olo oli sen verran siedettävä, että Juuso harkitsi tanssiharjoituksiin lähtemistä, vaikka hän oli varautunut jättämään ne väliin. Kesken lähtövalmistelujen puhelin kuitenkin soi, ja Juuso melkein pudotti sen lattialle huomatessaan näytöllä Samulin nimen. Siitä huolimatta hänen ei tarvinnut edes harkita vastaamista; hän mieluummin puhuisi Samulin kanssa kuin olisi ajoissa treeneissä.
”Moi muru”, kuului linjalta, mutta ääni oli kaikkea muuta kuin Samulin – se oli Jorin, ja Juusosta tuntui kuin saavillinen jäävettä olisi juuri valahtanut hänen niskoihinsa. ”Toivottavasti sulla ei ole perjantai-illan ohjelmistossa mitään pehmonallejen pyjamabileitä, koska meidän Samuli saattaa ikävöidä sua…” Jorin nauru hersyi holtittomana, ja hänen puheensa sammalsi selvästi humalaisena.
Juuso vajosi kyykkyyn eteisen lattialle. ”Onko Samuli kunnossa?” hän kysyi ääni väristen. ”Miksi sulla on sen puhelin?”
”Sanotaanko, että Samuli saattaa olla vähän huonossa hapessa tällä haavaa…” Jori nauroi, ja taustalta kuului mätkähdys, kuin potkaisun ääni, ja etäistä vaikerrusta.
Juuson sydän hakkasi. Hän nousi, viskasi treenikassinsa etäämmäs ja alkoi kiskoa kenkiä jalkaansa. ”Mitä sä olet tehnyt sille? Missä se on? Mä tulen sinne.”
”Sä saatat tietää pururadanvarren kuntoradan tässä sun lähellä. Rauhaisaa perjantai-illan lenkkeilymaastoa, kunnes yhtäkkiä…” Jori piti kammottavan hiljaisen tauon ja jatkoi: ”Sä haluat ehkä pitää kiirettä, pehmonalle. Ja tiedätkö mitä…
Pidä hyvänäsi.”
Sitten kuului vain sarja tuuttauksia.
Raapaleesta 57 alkaen seuraavat seitsemän inspissanaa on otettu Ulla-Lena Lundbergin
Jää-kirjasta, joka sattui olemaan käden ulottuvilla.