Tarinan nimi: Kevättuuli
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: Fantasia
Hahmot: Siskokset Hile ja Kide
Ikäraja: S
Yhteenveto: “Isän mukaan kevättuulen kutsuminen on helpompaa. Se on lempeämpi kuin ankara pakkastuuli.”Kirjoittajalta: Hyvää syntymäpäivää,
Okakettu ♥ Toiveesi, sekä
Spurttiraapalehaasteen sana
veistellä antoivat innoitusta tällaisen 350-sanaiseen rapsuun. Ihanaa päivää ja halauksia, toivottaa Thelina.
KevättuuliKalpea talvivalo tulvii sisään pirtin ikkunasta. Lasiin on huurtunut jäätähtiä ja pakkanen tuntuu vetona lattianrajassa. Hile ei kuitenkaan palele: neulepusero, paksu villahame ja kaksinkertaisesta langasta kudotut sukat pitävät vilun loitolla. Hän istuu penkillä ja veistää puukollaan pitkulaista puupalaa, hyräillen.
Ulko-ovi päästää sisään pikkusiskon ja pöllähdyksen puuterilunta.
”Mitä veistelet?” Kide kysyy, kiskoen päällysnuttua yltään. Hän kiiruhtaa ikkunalle, utelias katse jäänsinisissä silmissään.
Kiehkuraiset puusuikaleet putoilevat lattialle, kun Hile jatkaa työtään ja vastaa:
”Venettä.”
”Näytä”, Kide kärttää, ojentaen kättään.
”Hei”, Hile huudahtaa. ”Varo puukonterää.”
”Anteeksi”, Kide sanoo, vetäen kiireesti sormensa pois. ”Mikä vene se oikein on?”
”Aion kutsua sen avulla tuulta. Siihen tulee purje, näin”, Hile ottaa ison tuohenpalan käteensä ja näyttää. “Kun kevät tulee, laitan sen seilaamaan järvellä.”
Kide katsoo häntä silmät pyöreinä.
”Osaatko sinä muka?” Kide kysyy epäileväisenä. ”Et ole vielä täyttänyt kolmetoista.”
”Keväällä olen. Ja isän mukaan kevättuulen kutsuminen on helpompaa. Se on lempeämpi kuin ankara pakkastuuli, jonka isä nostattaa jäädyttääkseen järvenselän”, Hile selittää.
”Mutta me opimme pakkastuulenkin”, Kide toteaa tietäväisesti nyökytellen.
”Niin.”
Valoa riittää juuri sen verran, että vene tulee valmiiksi ennen iltaa. Kide katsoo lopputulosta ihaillen, kun Hile nostaa veneen tuohipurjeineen uunin päälle odottamaan kevättä.
***
Kevättalvella Hile täyttää kolmetoista ja saa isältä ensimmäisen amulettinsa: vuorikristallin.
”Se vahvistaa voimaa, joka sinussa jo on”, isä sanoo ja pujottaa nahkanauhassa riippuvan kiven hänen kaulaansa.
Illalla Hile seisoo pihalla, yrittäen tunnustella tuulta. Mutta yöpakkanen laskeutuu, eikä heräilevä voima vielä riitä taivuttamaan purevaa viimaa tahtoonsa.
On odotettava lämpimämpää säätä.
***
Eräänä toukokuisena aamuna Hile huomaa järven jääpeitteen sulaneen.
”Haetaan vene”, Hile sanoo Kiteelle, kädet jännityksestä täristen.
He palaavat pirtille puolijuoksua. Kide kantaa venettä varoen ja laskee sen kellumaan rannan matalaan veteen.
”Kokeile”, Kide kannustaa, posket innosta hehkuen.
Hile yrittää rauhoitella villiintynyttä sydäntään. Hän tietää, ettei välttämättä onnistu, vaikka kevättuuli olisi kuinka leppeä.
Silti hänen on pakko yrittää.
Hile sulkee silmänsä, aistien joka solullaan. Amuletti värisee hänen kaulallaan ja samassa hiljaa liikehtivä ilma tuntuu iholla uudelta, elävämmältä. Hile tervehtii tuulenpoikasta, kutsuen sitä ääneti lähemmäs.
”Hile, katso!” Kide huudahtaa ihastuneena.
Hile avaa silmänsä.
Kevättuuli pyörteilee hänen hiuksissaan, valmiina kuljettamaan veneen järvenselälle. Vedenpinta väreilee odotuksesta. Kide pidättää hengitystään.
Hymyillen Hile kohottaa kätensä ilmaan, lähettäen tuulensa tuohipurren matkaan.